Nokia Arena

  • 197 113
  • 1 455

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Lisäksi sarjan avauspelistä alkaen toistuu se sama kuin viime vuoden ratkaisupelissä. Tappara myi kymmenisentuhatta lippua yhteistyökumppaneille ennen lipunmyynnin alkamista. Sama meininki on ollut vuosia myös Hakametsän ratkaisupeleissä, pienemmillä absoluuttisilla määrillä tietenkin.

Toivottavasti Ilveksen toimistolla on reilumpi meininki. Yhteistyökumppanit paikalle, mutta ei jokaista keskijohdon veljenpoikaa. Loput yleiseen myyntiin.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Tuntuu olevan kritiikitön olettama, että korkeilla lipunhinnoilla ja täyttöasteilla olisi jokin itsestäänselvä positiivinen vaikutus jääkiekkokannattajan elämään.

Hyvä on että seura vaurastuu, mutta pitäisi laajemmin pohtia mihin kasautuva raha päätyy ja vaatia seuroilta läpinäkyvyyttä esimerkiksi kiinteiden kulujen ja vastuiden yksilöimisestä. Henkilöstökulutkin paisuvat organisaation laajetessa. Kaikki lipputulot eivät ohjaudu seksikkäästi pelaajabudjettiin.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko

Tuo olisi ristiriidassa myös Ilveksen ottelutapahtuman pitkäaikaisen strategian kanssa, jossa tapahtuman tunnelma rakentuu hyvin paljon myös kannattajatoiminnan varaan.

Tuntuisi tosiaan väärältä, että kaikki ne rämpimiskaudet kannattajat ovat pitäneet omalta osaltaan seuran hengissä ja sitten menestyksen päivänä merkittävä osa lipuista kaupattaisiinkin joillekin business-perskärpäsille, joita ei kiinnosta sitoutua seuraan ja kannattamiseen, mutta menestyksen hetkellä ollaan kyllä mielellään näyttämässä naamaa siellä, missä se kannattaa.

Leijonien ottelut MM-kotikisoissa ovat hyvä varoittava esimerkki, mitä nämä "Onninen Ultrat" tekevät ottelun tunnelmalle. Ero on kuin yöllä ja päivällä, jos verrataan vaikka Ilveksen ottelutapahtumiin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tuo olisi ristiriidassa myös Ilveksen ottelutapahtuman pitkäaikaisen strategian kanssa, jossa tapahtuman tunnelma rakentuu hyvin paljon myös kannattajatoiminnan varaan.
Ei se siltä ainakaan perjantaina tuntunut. Ilveksen ottelutapahtuma oli tunnelmaltaan sen verran lähempänä junttien perjantaidiskoa kuin jääkiekko-ottelua, että taitavat myös kelta-vihreät olla mouhijärveläisiä. Joku aikuisjonnen luukuttaa musiikillistaansa täydellä äänenvoimakkuudella, vaikka halli on ihmisiä täynnä, kannattajia molemmissa päädyissä ja siten tunnelmaan erinomaiset mahdollisuudet. Tältäkö Suomen jääkiekon pääkaupunki haluaa näyttäytyä?

Jos finaalista tulee Mouhijärven paikallinen, toivottavasti myös ottelutapahtumasta tehdään sen arvoinen.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Tuntuu olevan kritiikitön olettama, että korkeilla lipunhinnoilla ja täyttöasteilla olisi jokin itsestäänselvä positiivinen vaikutus jääkiekkokannattajan elämään.

Hyvä on että seura vaurastuu, mutta pitäisi laajemmin pohtia mihin kasautuva raha päätyy ja vaatia seuroilta läpinäkyvyyttä esimerkiksi kiinteiden kulujen ja vastuiden yksilöimisestä. Henkilöstökulutkin paisuvat organisaation laajetessa. Kaikki lipputulot eivät ohjaudu seksikkäästi pelaajabudjettiin.

Kyllä se erityisen paljon näkyy juuri Tampereella, jossa kummankin kirjoihin ja kansiin laadittu startegia on kehittää ottelutapahtumaa. Se on myös näkynyt ja tuntunut jo tähän mennessä. Kaikki on toteutettu laadulla ja se ei ole ilmaista.

Pelaajabudjettiin sitten ei aivan niin paljon mene. Saattaa olla, että on sellainen johtoajatus, että raha on parhaiten optimoitu kun tullaan haastajan asemasta, eli esim Ilveksellä ei ikinä tulla näkemään Liigan suurinta budjettia vaan se on aina systemaattisesti se -10-30% takamatka. Ettei oltaisi Jokereita tai Kärppiä, koska se ei toimi. Näin voi ilmapiirin aistia ja vähillä näytöillä myös käytännön toimista todeta. Totuuden näkee sitten tulevina vuosina.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Ei se siltä ainakaan perjantaina tuntunut. Ilveksen ottelutapahtuma oli tunnelmaltaan sen verran lähempänä junttien perjantaidiskoa kuin jääkiekko-ottelua, että taitavat myös kelta-vihreät olla mouhijärveläisiä. Joku aikuisjonnen luukuttaa musiikillistaansa täydellä äänenvoimakkuudella, vaikka halli on ihmisiä täynnä, kannattajia molemmissa päädyissä ja siten tunnelmaan erinomaiset mahdollisuudet. Tältäkö Suomen jääkiekon pääkaupunki haluaa näyttäytyä?

Jos finaalista tulee Mouhijärven paikallinen, toivottavasti myös ottelutapahtumasta tehdään sen arvoinen.
Pullotetaan nämä kyyneleet.
Jaxuhalit sinne raumalle!
 
GNR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ottaa tappio edelleen noin koville?

Hallissa oli hyvin ääntä perjantaina ja yleisökin hyvin mukana chanteissä.
 
Värilasi

Nyt oli niin katkeraa, että pakko kommentoida. Olen katsonut about 6 Lukon kotipeliä (tiedän, en kaikkia siis). Toki television kautta, mutta YHDESSÄKÄÄN Lukon pelissä ei ole ollut vastaavaa menoa kuin Ilveksen perjantain pelissä, jossa oli aika normaali meno. Ehkä tekin joskus osaatte muutakin kuin popittaa kuumimpia Suomipopin reivejä.

Sillontällön kuuluu jotain kannatusta ilmeisesti kotimaan parhaalta faniryhmältä, joka sekin suoraansanottuna aika laimeata mutta toki kun on 40-henkeä katsomossa on vaikea luoda kunnon tunnelmaa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ottaa tappio edelleen noin koville?

Hallissa oli hyvin ääntä perjantaina ja yleisökin hyvin mukana chanteissä.
Eilinen tappio tässä koville ottaa, Tampereella häviämiseen on jo niin tottunut.

Hallissa oli hyvin ääntä, mutta ei ihmisten, vaan ämyreiden takia. Säälittävä suoritus valtakunnan ykköskaupungilta.

Ehkä tekin joskus osaatte muutakin kuin popittaa kuumimpia Suomipopin reivejä.

Sillontällön kuuluu jotain kannatusta ilmeisesti kotimaan parhaalta faniryhmältä, joka sekin suoraansanottuna aika laimeata mutta toki kun on 40-henkeä katsomossa on vaikea luoda kunnon tunnelmaa.
On totta, että Lukon ottelutapahtumassa on paljon kehitettävää. Olen sitäkin itsekin kritisoinut, vaikka asuinpaikastani johtuen en Raumalla usein pääse käymään.

Koville tuntuu ottavan pieni kritiikki.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ei se siltä ainakaan perjantaina tuntunut. Ilveksen ottelutapahtuma oli tunnelmaltaan sen verran lähempänä junttien perjantaidiskoa kuin jääkiekko-ottelua, että taitavat myös kelta-vihreät olla mouhijärveläisiä.
Harmillista, että jäi tuollainen kokemus perjantain ottelusta. Itse olin Ilveksen kannattajapäädyssä ja sen värittämän kokemuksen perusteella hallissa oli kyllä oikein mainio tunnelma ja kärkiottelun vuoksi ehkä jopa tavallistakin tunteellisempi voitto.

Omien meteliltä en kuullut kovinkaan paljon, mitä toisessa päässä laulettiin, mutta lippujen liehumisesta ja hyppismisestä päätellen sielläkin oli oikein mainio meininki.

Mitä tuohon ottelun musiikilliseen antiin tulee, niin allekirjoitan jossain muodossa junttiuden. Hiihtolomaperjantain otteluteemana oli After Ski, joka sitten kuului ja näkyi erona "tavallisiin" otteluihin.

Ilveksellä on ollut ainakin jo viimeisestä Hakametsän kaudesta lähtien säännöllisesti erilaisia teemaotteluita ja vaikka niistä voi olla montaa mieltä, niin ne näyttäisivät silti keräävän hyvin katsojia. Ehkä niissä on jotain samaa kuin MM-kisoissa, että katsojilla lupa laittaa päälleen "naamiaisasuja" laskettelu-, kasari-, Halloween- jne. teemaan liittyen. "Tavalliseen liigaotteluun" harva lähtee laskettelulasit tai -haalarit päällä, mutta tuollaisessa teemaottelussa se tuntuisi olevan monelle jopa kiva juttu.

Ehkä tuo on keinotekoista, mutta ainakaan Ilveksen otteluissa se ei ole tuntunut olevan pois äänekkäästä ja näkyvästä kannatustoiminnasta. Asiat tuntuisivat ainakin omasta näkökulmasta katsottuna olevan siis aika hyvässä tasapainossa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Harmillista, että jäi tuollainen kokemus perjantain ottelusta. Itse olin Ilveksen kannattajapäädyssä ja sen värittämän kokemuksen perusteella hallissa oli kyllä oikein mainio tunnelma ja kärkiottelun vuoksi ehkä jopa tavallistakin tunteellisempi voitto.
Varmasti se tuntuu erilaiselta kannattajapäädyssä kuin keskellä, jossa olisi mahdollisuus aistia tunnelman kokonaisuus. Ottelutapahtumassa pitäisi näkyä kannatuskulttuurin kehittyminen keskieurooppalaiseksi, mutta valitettavasti sitä ei jostain syystä haluta. Ei siihen tarvita katkeruutta todetakseen, että haluaisi SM-liigan otteluiden muistuttavan enemmän Keski-Eurooppaa ja vähemmän Pohjois-Amerikkaa.
 
jombbis189

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves

Kerro nyt konkreettisesti miten ottelutapahtumaa pitäisi sinun mielestä muuttaa?
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Varmasti se tuntuu erilaiselta kannattajapäädyssä kuin keskellä, jossa olisi mahdollisuus aistia tunnelman kokonaisuus.
Tiedostan tuon itsekin ja siksi mainitsinkin sen. Areenassa on itsellä nyt takana jo kymmeniä Ilveksen kotiotteluita. Moni kannattajapäädyssä, mutta myös siellä toisessa päädyssä, yläkatsomossa ja muutama alakatsomon pitkillä sivuillakin. Areenan konserttisalitarkoituksiin rakennettu akustiikka "imee" ääntä kannustukselta, mutta kyllä sitä on keskemmällekin kuulunut niissä peleissä, kun olen siellä istunut. Jopa toiseen päätyyn, jos ei ole ollut äänekäs vieraskannattajien ryhmä vieressä.

Ottelutapahtumassa pitäisi näkyä kannatuskulttuurin kehittyminen keskieurooppalaiseksi, mutta valitettavasti sitä ei jostain syystä haluta.
Hämmentää kyllä, että olet päätynyt tähän päätelmään ilmeisesti perjantain pelin osalta. Tuossa pelissä oli yli 11 700 katsojaa paikalla. Vai onko otanta isompikin? Se on totta, että ihan kaikkea areenassa ei ole vielä voitu toteuttaa, mitä kannattajaryhmät haluaisivat tehdä, mutta väittäisin silti, että noita meidän molempien toivoman kulttuurin elementtejä on kyllä nähtävissä selvästi. Kyllä Ilveksen peleissä ollaan tuon suhteen tällä hetkellä vähintäänkin eturivissä, jos ei näin vaatimattomana tamperelaisena kehtaa itsekehua, että ihan kärjessä.
 
Viimeksi muokattu:

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
C6 katsomossa kuului ainakin ihan konserttitason kaiutinpaikkojen meteli. Ei nyt lahkeet liuhunut bassotuulessa, mutta siis todella kovaa tuli alkushow. Tulin kotiin niin seisoin hetken hiljaisuudessa ihan vain tarkistaakseni, että vinkuuko korvat. No ei sillon enää, ainakaan paljon.
 
-ja-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei se siltä ainakaan perjantaina tuntunut. Ilveksen ottelutapahtuma oli tunnelmaltaan sen verran lähempänä junttien perjantaidiskoa kuin jääkiekko-ottelua, että taitavat myös kelta-vihreät olla mouhijärveläisiä. Joku aikuisjonnen luukuttaa musiikillistaansa täydellä äänenvoimakkuudella, vaikka halli on ihmisiä täynnä, kannattajia molemmissa päädyissä ja siten tunnelmaan erinomaiset mahdollisuudet. Tältäkö Suomen jääkiekon pääkaupunki haluaa näyttäytyä?

Jos finaalista tulee Mouhijärven paikallinen, toivottavasti myös ottelutapahtumasta tehdään sen arvoinen
Eli siis toisin sanoen ottelutapahtuman järjestäjä oli onnistunut hyvin, mikäli koit olevasi junttidiskossa.. Illan teemana, kun oli afterski bileet, jotka jatkuivat areenalla yöhön asti.

Mikäli et tätä tiennyt, niin saatoit ehkä vähän ihmetellä miksi porukalla oli laskettelukamoja ja laskettelulaseja päällä illan ottelussa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kerro nyt konkreettisesti miten ottelutapahtumaa pitäisi sinun mielestä muuttaa?
Aloittaisin yksinkertaisesti selvittämällä sitä, miksi HIFK:n peleissä on ottelun lopputuloksesta huolimatta olo aina kuin jääkiekko-ottelussa, vaikka hallin profiilin takia yleisö ei ole kauttaaltaan yhteydessä toisiinsa. Tai Porissa. Häviäminenkin tuntuu sitä kovemmalta, mitä aidommassa ottelutapahtumassa sitä on ollut todistamassa.

Eli siis toisin sanoen ottelutapahtuman järjestäjä oli onnistunut hyvin, mikäli koit olevasi junttidiskossa.. Illan teemana, kun oli afterski bileet, jotka jatkuivat areenalla yöhön asti.

Mikäli et tätä tiennyt, niin saatoit ehkä vähän ihmetellä miksi porukalla oli laskettelukamoja ja laskettelulaseja päällä illan ottelussa.
Näin enemmän jääkiekkoon liittyvää rekvisiittaa, joten luulin olevani jääkiekko-ottelussa. Mikään teema ei saisi olla niin isossa roolissa, että se peittää jääkiekko-otteluun kuuluvan kannatuksen. Se kun olennainen tekijä, joka erottaa kotisohvan katsomopaikasta.
 
jombbis189

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Aloittaisin yksinkertaisesti selvittämällä sitä, miksi HIFK:n peleissä on ottelun lopputuloksesta huolimatta olo aina kuin jääkiekko-ottelussa, vaikka hallin profiilin takia yleisö ei ole kauttaaltaan yhteydessä toisiinsa. Tai Porissa. Häviäminenkin tuntuu sitä kovemmalta, mitä aidommassa ottelutapahtumassa sitä on ollut todistamassa.

Näin enemmän jääkiekkoon liittyvää rekvisiittaa, joten luulin olevani jääkiekko-ottelussa. Mikään teema ei saisi olla niin isossa roolissa, että se peittää jääkiekko-otteluun kuuluvan kannatuksen. Se kun olennainen tekijä, joka erottaa kotisohvan katsomopaikasta.
DJ kyllä osaa monesti tappaa tunnelmaa, kun laittaa katkoille jotain skeidaa soimaan juuri kun kannattajapääty pitää hyvää meteliä tai yrittää vuoropuhelua muun yleisön kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

-ja-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aloittaisin yksinkertaisesti selvittämällä sitä, miksi HIFK:n peleissä on ottelun lopputuloksesta huolimatta olo aina kuin jääkiekko-ottelussa, vaikka hallin profiilin takia yleisö ei ole kauttaaltaan yhteydessä toisiinsa. Tai Porissa. Häviäminenkin tuntuu sitä kovemmalta, mitä aidommassa ottelutapahtumassa sitä on ollut todistamassa.

Näin enemmän jääkiekkoon liittyvää rekvisiittaa, joten luulin olevani jääkiekko-ottelussa. Mikään teema ei saisi olla niin isossa roolissa, että se peittää jääkiekko-otteluun kuuluvan kannatuksen. Se kun olennainen tekijä, joka erottaa kotisohvan katsomopaikasta.
Mielestäni kyllä ihan kivasti kuului Osaston meno B5 katsomoon punaviivan kohdalle. Muutaman kerran myös Rauman poiken laulut. Eli jotenkin ajattelisin, että nyt vaan sinua harmittaa ja purat Lukon sulamisen aiheuttamaa harmitusta. 100% parempi meno oli Nokia Areenalla, kun Raumalla on ollut. Olen käynyt katsomassa todella paljon pelejä Kivikylällä, koska siellä päin Suomea olin työkomennuksella.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Eiköhän ensi kaudella 80´s teemabileet järjestetä Lukko-ottelussa. DJ luukuttaa Minttu sekä Villeä.

Nokia Areena hyvin pitkälti tekee teemabileistä toimivia, joten lisää vaan näitä. Kyllä pitkään kauteen aina mahtuu pari kolme päivää hassuttelua pelin oheen. Ei se mitenkään ole pelistä ja tunnelmasta pois, mutta yleisöä voi tuoda lisää. Näihin liittyvät jatkobileet klubilla on myös hyvää yhteisöllisyystyötä. En ole itse vielä käynyt, mutta kuvista päätelleen tämä on vähän kuin light versio faniristeilyn baari-illasta. On aina hyvä, että joukkoon voi liittyä matalalla kynnyksellä, kotikylillä, hallin fasiliteetteja hyödyntäen.
 
repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Ei siihen tarvita katkeruutta todetakseen, että haluaisi SM-liigan otteluiden muistuttavan enemmän Keski-Eurooppaa ja vähemmän Pohjois-Amerikkaa.

Aloittaisin yksinkertaisesti selvittämällä sitä, miksi HIFK:n peleissä on ottelun lopputuloksesta huolimatta olo aina kuin jääkiekko-ottelussa, vaikka hallin profiilin takia yleisö ei ole kauttaaltaan yhteydessä toisiinsa. Tai Porissa. Häviäminenkin tuntuu sitä kovemmalta, mitä aidommassa ottelutapahtumassa sitä on ollut todistamassa.

Kieltämättä huvittavaa että ensiksi halutaan ottelutapahtumasta enemmän irti kuten Keski-Euroopassa, mutta sitten heti seuraavassa viestissä höpistään IFK:n ja Ässien ottelutapahtuman puolesta.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nokia Areena hyvin pitkälti tekee teemabileistä toimivia, joten lisää vaan näitä. Kyllä pitkään kauteen aina mahtuu pari kolme päivää hassuttelua pelin oheen. Ei se mitenkään ole pelistä ja tunnelmasta pois, mutta yleisöä voi tuoda lisää.
Kyllä, juuri näin. Meillä esimerkiksi odotetaan Lasten lauantaita heti kauden alusta. Kaikki teemapelit ovat tärkeitä mainoksia joukkueille, oli kohderyhmänä lapset, koululaiset, opiskelijat, nuoret aikuiset tai mitkä hyvänsä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mä tulen, jos järjestätte raumalaisten mieslasten teemalauantain.

Joskus olisi kyllä hienoa päästä Nokia Arenaan, teemana "Mieslasten Lauantai", tarkoituksena juoda olutta, nähdä/jutella tuttujen kanssa ja katsella jääkiekko-ottelu. Etkoina Valioliigaa ja jatkoina Änäriä, suoraan Jumbotronilta katsottuna.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Nokia-areenan ja hienon yleisökokemuksen välissä on vain yleisö ja sen mukana kaikki. Olin tuossa kutsuttuna Iskelmä-gaalaan ja päätin myös mennä paikalle, kun oli muutakin toimintaa silloin kaupungissa, niin lopussa mun katsomolohkossa nuorehko vahtimestari suitsi innokkaimpia Juha Tapio ja Samu Haber-faneja, jotka nousivat tanssimaan. Tiedä sitten, että mistä homma kiikastaa, kun Helsingin Jäähallissa sen enempää kuin Jaffalassakaan ei ole koskaan käsketty istumaan, jos Raining Blood, tai For Whom The Bell Tolls innoittaa pogoilemaan istumapaikallakin. Ehkä Nokia-areenaa ei olisi kannattanut rakentaa vaakatasoon? Tai sitten turvallisuusasiat ovat edistyneet ja istumapaikkalaisena on myös oikeus nähdä show vaikka vähän rennomminkin istuen.

ps. todella, todella hieno areena.

Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös