Nokia Arena

  • 200 966
  • 1 474

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehkä siinä ulkona vois olla kovaääninen järkkäri joka oheistaisi JORTSUMAISESTI, että KUUUS OVEEE HEI. KÄYTTÄKÄÄ NIITÄ.
Näinhän toimittiin ainakin ensimmäisessä NHL-ottelussa tuossa syksyllä. Jonot olivat erittäin pitkät, ainakin A-sisäänkäynnillä, reilu tunti ennen ottelun alkua. Sieltä järkkärit huomasivat tilanteen ja huusivat, että käyttäkää kaikkia ovia sisään tullessa (myös VIP-sisäänkäyntiä) ja sitä kautta ruuhkakin alkoi hälvetä, kun niille "tyhjille" oville mentiin. Muissa otteluissa en ole kertaakaan vastaavaa ohjeistusta kuullut ja paikalla on tullut oltua avajaisviikonloppuna, paikallispeleissä, pudotuspeleissä, muissa (Ilveksen) ison yleisön peleissä, MM-kisoissa ja Suomen koripallomaajoukkueen Suomi-Israel ottelussa.

Perjantaina Ilves-Kärpät pelissä oli huvittava tilanne itsellä A-sisäänkäynnillä, kun menin ensimmäisistä ovista sisään jonottamaan turvatarkastukseen. Minun ja vasemmanpuoleisen sisäänkäynnin väliin jäi yksi ovi ja huomasin, että tuosta välistä, kun menen niin pääsen melkein heti tarkastukseen. Viereisen jonon kanssa sitten vaihdettiin parit katseet ja kun sieltä ei aloitetta tullut niin menin itse siihen väliin ja tarkastuksen jälkeen huomasinkin, että taakse oli tullut noin kymmenen hengen jono. Hieman tuli hymähdettyä siinä "suomalaisuudelle".

Jengiä voisi ohjata myös niistä hätäpoistumisteiden kautta ulos. Halli tyhjenisi nopeammin ja tehokkaammin, ei tarvisi kaikkien änkeä sieltä ala-aulan kautta ulos.
Tästä tosin tais olla jo aiemmin juttua
Tämä tuntuu toimivan vähän heikosti. Joskus nuo hätäpoistumisteiden ovet avataan ns. herkästi ja joskus ovat visusti kiinni. Viimeisin esimerkki itsellä juurikin tuosta Ilves-Kärpät pelistä, missä olin poikkeuksellisesti yläkerrassa ja toinen räikeämpi esimerkki loppukesästä(?) Suomi-Israel koripallopelistä, missä myös olin yläkerrassa ja silloin ulospääsyä areenalta tuli odoteltua reilu vartti, missä myös olin yläkerrassa katsomassa peliä. Jonot eivät vetäneet juuri yhtään ja hätäpoistumisteitä ei ollut avattu, ainakaan B-puolella. MM-kisoissa, pudotuspeleissä ja paikallispeleissä noita hätäpoistumisteiden ovia taas on tunnuttu avattavan herkemmin ja silloin poistuminen on tosiaan ollut erittäin nopeaa. Pienemmällä kynnyksellä noita hätäpoistumisteitä olisi hyvä aukaista, varsinkin otteluihin/tapahtumiin, missä on 8000+ yleisöä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Areenan kaukalolle pitäisi "ihanoikeesti" tehdä jotain. Tokasta Tampere cupin pelistä lähtien eilisiltaan asti siellä on tällä kaudella tehty noin kymmenen maalia päätylaidan saumasta maalin eteen kimmonneesta päätykiekosta. Pitkään noita tuli vain Tapparan kotipäädyssä, maalivahdista katsottuna vasemmalta. Eilen myös Ilves-päädyssä maalivahdista oikealta.

Odotetaanko, että tuollaisella ratkaistaan mestaruus, vai korjataanko?
 
Hewu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Liiga
Areenan kaukalolle pitäisi "ihanoikeesti" tehdä jotain. Tokasta Tampere cupin pelistä lähtien eilisiltaan asti siellä on tällä kaudella tehty noin kymmenen maalia päätylaidan saumasta maalin eteen kimmonneesta päätykiekosta. Pitkään noita tuli vain Tapparan kotipäädyssä, maalivahdista katsottuna vasemmalta. Eilen myös Ilves-päädyssä maalivahdista oikealta.
Noh siis ainakin plekseissä on niitä kappaleita, joissa on niitä ledejä/valoja jokaisen pleksin välissä kentän puolella.

Nämä kappaleet ovat ihan pirun särmikkäitä, että ei ihme jos kierrättää kiekkoa lasin kautta, mutta yhtäkkiä ponnahtaakin sieltä plekseiltä pois. Myös viivavedoissa käy välillä niin, että veto menee suoraan plekseihin, mutta ponnahtaakin sieltä todella erikoisesti pois. Tähän ainakin osasyy taitaa olla se, että kiekko osuu tämän kappaleen kulmaan/reunukseen jolloin se pomppii tosiaan todella erikoisesti.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Noh siis ainakin plekseissä on niitä kappaleita, joissa on niitä ledejä/valoja jokaisen pleksin välissä kentän puolella.

Nämä kappaleet ovat ihan pirun särmikkäitä, että ei ihme jos kierrättää kiekkoa lasin kautta, mutta yhtäkkiä ponnahtaakin sieltä plekseiltä pois. Myös viivavedoissa käy välillä niin, että veto menee suoraan plekseihin, mutta ponnahtaakin sieltä todella erikoisesti pois. Tähän ainakin osasyy taitaa olla se, että kiekko osuu tämän kappaleen kulmaan/reunukseen jolloin se pomppii tosiasn todella erikoisesti ja arvaattomasti.

Joo mutta näitä on minusta tullut pääasiassa ihan laidasta tai peräti siitä laidan alareunan nauhasta/listasta. Esim. eilinen ei tullut pleksistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hewu

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nokia Arenalla pelattujen pelien sarjataulukko.

P/ottJoukkueOtt3p2p1p0pPts
2,23Tappara
57​
36​
7​
5​
9​
127​
2,17Ilves
53​
32​
7​
5​
9​
115​
1,67Jukurit
6​
3​
0​
1​
2​
10​
1,00HPK
5​
0​
2​
1​
2​
5​
0,89Sport
9​
2​
0​
2​
5​
8​
0,82TPS
11​
2​
1​
1​
7​
9​
0,75Lukko
8​
2​
0​
0​
6​
6​
0,71Ässät
7​
1​
1​
0​
5​
5​
0,71KalPa
7​
1​
0​
2​
4​
5​
0,60JYP
5​
0​
1​
1​
3​
3​
0,50Pelicans
6​
1​
0​
0​
5​
3​
0,50KooKoo
8​
0​
1​
2​
5​
4​
0,45Kärpät
11​
0​
2​
1​
8​
5​
0,00SaiPa
6​
0​
0​
0​
6​
0​
0,00HIFK
4​
0​
0​
0​
4​
0​

Erikoisuuksia:
- HIFK ja SaiPa vielä pistetili avaamatta.
- Tapparan 9 suorasta tappiosta 5 on Ilvekselle.
- 6 jengiä ilman suoraa voittoa (toki, KooKoo, TPS ja Kärpät voittivat playoffseissa jatkoajalla)
- Jukurit ainoa, joka pystynyt ottamaan vieraista yli 1,5 pinnaa per peli.
- Lukko hävisi 5 ensimmäistä putkeen, kunnes oppi voittamaan.
- Tamperelaisten recordit hämmästyttävän identtisiä ja kovalla tasolla. Eron Tapparan hyväksi tekee käytännössä viime kevään playoffs-menestys.
- CHL ei tässä mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nokia arenan facebookista:

Loistouutisia kiekkofaneille ja pelaajille! Olemme löytäneet Tapparan ja IIveksen kanssa ratkaisumallin, jonka ansiosta viirit ja paidat saadaan Nokia Arenan kattoon. Tavoitteenamme on viedä projekti maaliin jo seuraavan kuukauden kuluessa.

Tappara official
Ilves Hockey

Hieno homma! Toivottavasti tällä kertaa asia oikeasti hoituu kuukaudessa.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Hieno homma! Toivottavasti tällä kertaa asia oikeasti hoituu kuukaudessa.
Tosiaan hieman skeptinen tämän suhteen aiemmista yrityksistä johtuen, mutta en teilaa etukäteen.

Vaikka tuollainen jännityksessä pitäminen ja viirien paljastaminen saattaakin lisätä lipunmyyntiä johonkin peliin, niin areenan historialla kannattaisi ehkä sitten kuitenkin valaista keksittyä ratkaisua jo nyt. Ettei nousisi turhaan hirveä meteli, jos ratkaisu ei tyydytäkään kiekkokansaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilen ilmoitettiin taas täysi tupa 12.700 katsojaa. Tapparan kannattajakatsomon seisomapaikoilla tilaa oli melko paljon. Miten tuo on mahdollista, vai meneekö 10-päädyn seisomalipuilla Ilveksen kannattajia 1-päätyyn? Katsomon porteilla ei ainakaan istumakatsomoihin lippuja kukaan tarkista.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

10.3 on Tappara vs Ilves paikallinen, peli jossa saattaa jopa ratketa runkosarjan voittaja. Olisihan se aika eeppistä lyödä siinä pelissä viirit ja paidat kattoon roikkumaan...

Eihän niiden paitojen ja viirien tarvitse 'jonossa' olla. Laitellaan niitä "sinne tänne", eikös ne monessa NHL hallissakin ole sikinsokin...
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Pystytkö lähestymään näitä sinusta vähäpätöisiä ongelmia. Sitä kautta että tykkäisitkö jos sinun edessäsi pari riviä alempana alkaisi joka pelissä heilua muutaman neliön kokoinen lippu pelin aikana.
Sori mennyt ohi viestisi. En nyt oikein ymmärrä kysymystäsi viestiini liittyen.

Tuo lippuasia on mielestäni törkeä jos sitä ei ostovaiheessa tuoda esiin. Ostin talvella yhteen IFK peliin lipun reunasta ihan alariviltä. Siinä ei sanottu näkörajotteesta mitään, mutta siinä jos istuu on paikalla vaan tunnelman takia. Monihan käy pelkän tunnelman takia. Paikasta näki käytännössä toisen joukkueen puolustusalueen pelaamisen tai toisen joukkueen hyökkäyksen. Niin huono paikka että en itse kehtaisi siitä mitään pääsymaksua vaatia.

Täällä on tullut selväksi että Ipan peleissä ne liput liehuu, joten samalla tavalla tarkemmat ohjeet seuroilta myyvätkö paskoja paikkoja. Sitten se on jokaisen oma valinta. Nordikseltakin on hienot virtuaalikävelyt netissä katsottavissa, mutta ei nekään sitä tiettyä paikkaa kovin hyvin kuvaa.
 
zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Äsken kävelin areenan ohi, niin taisi olla osa kylteistä jo vaihdettu ja loputkin siis varmasti lähipäivinä.

"Logojen vaihtaminen alkoi tänään maanantaina kello 7. Työt jatkuvat vielä huomenna.

– Ensimmäinen kyltti Ratapihankadulla on jo vaihdettu, Tampereen areenan toimitusjohtaja Marko Hurme kertoo."

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täällä on tullut selväksi että Ipan peleissä ne liput liehuu, joten samalla tavalla tarkemmat ohjeet seuroilta myyvätkö paskoja paikkoja. Sitten se on jokaisen oma valinta. Nordikseltakin on hienot virtuaalikävelyt netissä katsottavissa, mutta ei nekään sitä tiettyä paikkaa kovin hyvin kuvaa.
Siinä Ilveksen fanikatsomon takana on hallin pyörätuolipaikat, liikuntarajoitteisille "oma valinta" tarkoittaa joko näköesteisenä myytävää paikkaa tai kotiin jäämistä. Muuta vaihtoehtoa ei hallissa ole. Tervetuloa nykyaikaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eilen ilmoitettiin taas täysi tupa 12.700 katsojaa. Tapparan kannattajakatsomon seisomapaikoilla tilaa oli melko paljon. Miten tuo on mahdollista, vai meneekö 10-päädyn seisomalipuilla Ilveksen kannattajia 1-päätyyn?

Jospa tuon verran katsojia on ravintelin puolella tms.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jospa tuon verran katsojia on ravintelin puolella tms.
En jaksa uskoa, että yhdestä katsomolohkosta n. 1/3 katsojista olisi baarissa, kun ensimmäisen erän aikana muissa katsomoissa oli vain hajanaisia tyhjiä jakkaroita.

Ipan fanikatsomosta olisi kiva kuulla havaintoja paikallaolleilta. Oliko siellä perjantaina erityisen täyttä?
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Sori mennyt ohi viestisi. En nyt oikein ymmärrä kysymystäsi viestiini liittyen.

Tuo lippuasia on mielestäni törkeä jos sitä ei ostovaiheessa tuoda esiin. Ostin talvella yhteen IFK peliin lipun reunasta ihan alariviltä. Siinä ei sanottu näkörajotteesta mitään, mutta siinä jos istuu on paikalla vaan tunnelman takia. Monihan käy pelkän tunnelman takia. Paikasta näki käytännössä toisen joukkueen puolustusalueen pelaamisen tai toisen joukkueen hyökkäyksen. Niin huono paikka että en itse kehtaisi siitä mitään pääsymaksua vaatia.

Täällä on tullut selväksi että Ipan peleissä ne liput liehuu, joten samalla tavalla tarkemmat ohjeet seuroilta myyvätkö paskoja paikkoja. Sitten se on jokaisen oma valinta. Nordikseltakin on hienot virtuaalikävelyt netissä katsottavissa, mutta ei nekään sitä tiettyä paikkaa kovin hyvin kuvaa.

Jossain vaiheessa pitäisi tulla käyttöön systeemi, jossa on näkymä katsomosta kentälle kultakin penkiltä?
Se näkymä on kuitenkin oletettavasti ilman edessä heiluvia lippuja..
 
Hewu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Liiga
Eilen ilmoitettiin taas täysi tupa 12.700 katsojaa. Tapparan kannattajakatsomon seisomapaikoilla tilaa oli melko paljon. Miten tuo on mahdollista, vai meneekö 10-päädyn seisomalipuilla Ilveksen kannattajia 1-päätyyn? Katsomon porteilla ei ainakaan istumakatsomoihin lippuja kukaan tarkista.
En ole varma, mutta jos Ilves ilmoittaa myydyt eikä leimatut liput niin tällöin voi olla, että jossain oli tyhjää, jos jotkut lipun ostaneet eivät peliin saapuneet syystä x. Otteluhan oli ollut jo pitkän aikaa loppuunmyyty.
 
zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ole varma, mutta jos Ilves ilmoittaa myydyt eikä leimatut liput niin tällöin voi olla, että jossain oli tyhjää, jos jotkut lipun ostaneet eivät peliin saapuneet syystä x. Otteluhan oli ollut jo pitkän aikaa loppuunmyyty.

Ilves ja Tappara ilmoittaa molemmat myydyt liput, ei paikallaolleita.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hewu

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Mielenkiintoinen heitto Aamulehdessä, että runkosarjavoiton kannalta ratkaisevan tärkeän paikallisottelun lippuhinnat olisi voinut vaikka tuplata tai triplata, jos ottelun merkitys olisi tiedetty etukäteen. Ehkä vähän kärjistys, mutta onhan tuossa myös pointti. Areenasta loppuu tila kesken ja lippuhinnat jäävät vajaaksi siitä mitä kiakkokansa olisi valmis maksamaan.

Areenan edulliset liput etenkin yläparvelle voisivat mielestäni helposti maksaa 5-8€ lirpakkeelta enemmän ja mitään vaikutusta yleisömäärin ei havaitsisi. Ihan hyvä tilanne, jos Areenassa pelaamisen kustannukset nousee, niitä voi myös siirtää lippuhintoihin.

Minkälaiset sopimukset hallivuokrista mahtaa Ilveksellä ja Tapparalla olla? Miten, miksi, koska, kuinka paljon areenayhtiö voi nostaa hallinkäytön kustannuksia?
 
axe

Jäsen
Naurattaahan se jo nyt, että kun ne paikallisfinaalit tulee, niin ympäri kaupunkia ja palstoja on raharikkaita, jotka on valmiita maksamaan viisin-kuusinkertaisia hintoja yhden pelin lipusta, kun samalla rahalla ja miljoona scovillea pienemmällä vaivalla olisi varmistanut helposti paikkansa jo etukäteen playoff-kortilla.
 
GNR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoinen heitto Aamulehdessä, että runkosarjavoiton kannalta ratkaisevan tärkeän paikallisottelun lippuhinnat olisi voinut vaikka tuplata tai triplata, jos ottelun merkitys olisi tiedetty etukäteen. Ehkä vähän kärjistys, mutta onhan tuossa myös pointti. Areenasta loppuu tila kesken ja lippuhinnat jäävät vajaaksi siitä mitä kiakkokansa olisi valmis maksamaan.

Areenan edulliset liput etenkin yläparvelle voisivat mielestäni helposti maksaa 5-8€ lirpakkeelta enemmän ja mitään vaikutusta yleisömäärin ei havaitsisi. Ihan hyvä tilanne, jos Areenassa pelaamisen kustannukset nousee, niitä voi myös siirtää lippuhintoihin.

Minkälaiset sopimukset hallivuokrista mahtaa Ilveksellä ja Tapparalla olla? Miten, miksi, koska, kuinka paljon areenayhtiö voi nostaa hallinkäytön kustannuksia?
Täysin typerä heitto, antaa maajoukkueen perseillä lippujen hinnoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös