Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 042 458
  • 5 041

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Nyt on runkosarjan voitto enää neljäntoista kauppa (ja viidennentoista korvapuusti). Eilen varmistui se ettei SaiPa voi enää edes teoreettisesti nousta runkosarjan voittajaksi.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Siellä on kuitenkin piste- ja maalipörssin sekä puolustajien pistepörssisä kärkikavereita. En katsellut JYPiä syksyllä ja se olikin tuloksien valossa heikko mutta pelillisesti ei ole ollut ainakaan joulu-tammikuussa surkea. Se mitä olen katsellut niin kaava on ollut kahdenlainen: alussa vastustajalle 3 maalin johto, sitten kiritään tasoihin ja hävitään jatkoilla tai vaihtoehtoisesti: hallitaan peliä kolmannen erän puoliväliin maalin johdossa, sitten päästetään vastustaja rinnalla ja lopussa vielä ohi.

Näinhän se on pitkälti mennyt. 18 kpl maalin tappioita tässä kohtaa, kun hävitty on yhteensä 23 tai 24 kertaa. Edellisen kerran yli kahdella maalilla on hävitty melkein 4 kuukautta sitten. Kaikki pelit olen nähnyt ja objektiivisesti voi sanoa että oikeasti huonot pelit voi laskea yhden käden sormilla tältä kaudelta. Ja silti sijoitus on sama kun viime kaudella jolloin voi sanoa että ne hyvät tai siedettävät pelit oli laskettavissa yhden käden sormilla :D. Aika absurdia.

Henkimaailman juttuja, joukkueessa ei ole rutinoituneita voittavia pelaajia ja muutenkin aika sekalainen seurakunta koko joukkue. Ei ole sitä yhtenäisyyttä ja kovuutta kääntää tiukkoja pelejä ja rutinoituneemmat vastustajat käyttää surutta hyväkseen. Runko on on paria kärkihankintaa vaille ensi kaudeksi sama, joten näkymät on valoisat ensi kauden suhteen.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ole suuremmista loukkantumisistakaan joukkue tainnut kärsiä.

Juu, eipä vissiin. Parikytä vuotta olen tätä touhua seurannut ja ei tule vastaavaa kautta mieleen. Ainut mikä on pitänyt Kerhon tuossa 10-viivan tuntumassa on se, että edes Joly on pysynyt ehjänä.

Tässä esim. tämän päivän tilanne:

Mathias Trettenes (päivä kerrallaan)
Julius Reini (päivä kerrallaan)
Jiri Pärssinen (2-3 vko)
Aleksi Mustonen (4-5 vko)
Jere Jokinen (tutkimukset kesken)
Niclas Tenhovuori (tutkimukset kesken)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)
Joel Janatuinen (kauden loppuun sivussa)
Valtteri Savolainen (kauden loppuun sivussa)

Paras tilanne taisi olla silloin kun oli vain 3 ukkoa sivussa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juu, eipä vissiin. Parikytä vuotta olen tätä touhua seurannut ja ei tule vastaavaa kautta mieleen. Ainut mikä on pitänyt Kerhon tuossa 10-viivan tuntumassa on se, että edes Joly on pysynyt ehjänä.

Tässä esim. tämän päivän tilanne:

Mathias Trettenes (päivä kerrallaan)
Julius Reini (päivä kerrallaan)
Jiri Pärssinen (2-3 vko)
Aleksi Mustonen (4-5 vko)
Jere Jokinen (tutkimukset kesken)
Niclas Tenhovuori (tutkimukset kesken)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)
Joel Janatuinen (kauden loppuun sivussa)
Valtteri Savolainen (kauden loppuun sivussa)

Paras tilanne taisi olla silloin kun oli vain 3 ukkoa sivussa.
Eikös teidän kärkiäijät ole kuitenkin pysyneet terveenä ykkösmaalivahtia lukuunottamatta tosi hyvin? Minä luulen, että jonkin verran sijoitus on heikentynyt tuon Lebedeffin pitkän loukin vuoksi. Maalivahtiosasto ja puolustus teillä on kyllä terveenä perin laadukas.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös teidän kärkiäijät ole kuitenkin pysyneet terveenä ykkösmaalivahtia lukuunottamatta tosi hyvin? Minä luulen, että jonkin verran sijoitus on heikentynyt tuon Lebedeffin pitkän loukin vuoksi. Maalivahtiosasto ja puolustus teillä on kyllä perin laadukas.

Ei Rajaniemi ole ollut niin heikko vrt. Lebedeff, että siihen olisivat pelejä isommin hävinneet. Kärkijätkien kuormitus on ollut aika kovaa loukkaantumisten ja Piken peluutuksen takia ja sitten kun siellä homma sakkaa niin taustalta ei oikein tule tukea.

Pellin ja Nikkilän paluu piristi HPK:ta selvästi.
 

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Kun ollaan puhuttu näistä tämän kauden "kriisi" joukkueista niin järjestäen esiin nousee HIFK ja Kärpät. Joo molemmat ovat vetäneet alta odotusten, mutta eihän meillä ole tällä kaudella kun kaksi kriisi joukkuetta SaiPa ja JYP. Ja näistä kahdesta uskallan väittää, että JYP on se suurempi floppi.
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
mutta eihän meillä ole tällä kaudella kun kaksi kriisi joukkuetta
Meinaatko, ettei Lahessa ole kriisi käynnissä? Puoli vuotta hyvää lätkää pl. ylivoiman jätönjätöt, ja sitten ruvetaan häviämään joka ikinen matsi ja sijoitus putoaa kärjestä kympin ulos.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Meinaatko, ettei Lahessa ole kriisi käynnissä? Puoli vuotta hyvää lätkää pl. ylivoiman jätönjätöt, ja sitten ruvetaan häviämään joka ikinen matsi ja sijoitus putoaa kärjestä kympin ulos.
Pelsut on vain ajautumassa ennakoitua sijoitustaan kohti. Ei kriisiä, vaan odotusten mukaista suorittamista.
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Herran jumala mikä pelaaja tuo Joly! Toivottavasti kerho tarjoaa tämän tason pelimiehelle sitä mottipäistä vielä ensi kaudellekkin.
 

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Herran jumala mikä pelaaja tuo Joly! Toivottavasti kerho tarjoaa tämän tason pelimiehelle sitä mottipäistä vielä ensi kaudellekkin.
Enpä ole kaverin suoritteita nähnyt kun KalPaa vastaan, mutta pistänyt merkille sen ettei tee juurikaan virheitä pelissään.
Käsittämättömän kova kaveri tähän Liigaan tänä päivänä.

Toivottavasti uransa urkenee niin, ettei ainakaan Liiga kartalla tarvii mennä etelään tahi pohjoseen pilaantumaan.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Ilves on noussut vaikeamman jakson jälkeen uudelleen huippuvireeseen ja on nyt kolme peliä vähemmän pelanneena viisi pistettä Lukon perässä toisena. Ensi kuussa kahdestatoista pelistä peräti kahdeksan pelataan kotihallissa. Taistelu runkosarjan voitosta kolmikon Lukko,Ilves,Tappara käy kuumana ainakin nyt ajatellen.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Kun ollaan puhuttu näistä tämän kauden "kriisi" joukkueista niin järjestäen esiin nousee HIFK ja Kärpät. Joo molemmat ovat vetäneet alta odotusten, mutta eihän meillä ole tällä kaudella kun kaksi kriisi joukkuetta SaiPa ja JYP. Ja näistä kahdesta uskallan väittää, että JYP on se suurempi floppi.
-ehkä se on vaan sitä mihin Jklässä ollaan 2020-luvulla totuttu. Ettei nyt ihan niin iso kriisi sentään että siitä tarttis Ipam miehen huolestua. Maalin pelejä paljon ja alisuorittamista varmastikin.
 

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
-ehkä se on vaan sitä mihin Jklässä ollaan 2020-luvulla totuttu. Ettei nyt ihan niin iso kriisi sentään että siitä tarttis Ipam miehen huolestua. Maalin pelejä paljon ja alisuorittamista varmastikin.
Mää kirjoitin teidän osioon itseasiassa asiasta. 17 maalin tappiota (viidessä tehtiin tyhjiin) JYP:illä tällä kaudella. Aivan älytön määrä siis.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Toivottavasti uransa urkenee niin, ettei ainakaan Liiga kartalla tarvii mennä etelään tahi pohjoseen pilaantumaan.
Itse lähtökohtaisesti toivon, että hyvät ja taitavat pelaajat pysyisivät Suomessa, olkoon se realistista tai ei. Tietysti jos paljonkin katselee jotain Sveitsin liigoja, niin kait siinä sitten jokin intressi on.

edit. Ja kun puhuit pilaantumisesta, niin jos tuota heittoasi tutkii yhtään pidemmälle, niin kyllä ne "pilaantumiset" tapahtuvat nimenomaan tuolla Keski-Euroopassa. Harjoittelu ja valmennus ei varmasti ole vieläkään sitä luokkaa mitä Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

Värilasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Saadaan kyllä huikea taisto oikeastaan jokaisesta pleijaripaikasta vielä. Oma toiveeni on tietenkin Ilveksen kärkipaikka mutta onko realismia niin sen aika kertoo. Tiukkaa tulee olemaan jokapuolella sarjataulukkoa pl. valitettavasti Saipa jonka tilanne on harmillinen ja sinne suuret tsempit. Tiedetään täällä Ilveksen puolella oikein hyvin miltä kunnon tarpominen tuntuu.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ilves nousi sarjakärkeen piste/peli tilastossa. Sitähän tässä kannattaa katsoa kun erot ovat kolmea neljää peliä.

Huomenna uutisia valmentajarintamalta? Jukka Jalonen sisään?
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Joukkueiden maalierot tasakentällisin, ylivoimalla ja alivoimalla. (pl. vl-kilpailujen +/- maalit)
Tilanne 21.2. jälkeen.

TKTKYVYVAVAV
ILVES+33ILVES+43LUKKO-15
LUKKO+29JUKURIT+37PELICANS-18
TAPPARA+27KALPA+33TPS-22
KÄRPÄT+26PELICANS+31TAPPARA-24
KALPA+20TAPPARA+31HIFK-25
PELICANS+12HPK+29KÄRPÄT-25
TPS+8LUKKO+29HPK-26
HIFK+7JYP+28ILVES-29
KOOKOO-2HIFK+27KALPA-30
ÄSSÄT-7SAIPA+27ÄSSÄT-30
JYP-10SPORT+25JYP-31
HPK-13KÄRPÄT+21KOOKOO-33
JUKURIT-22TPS+18SAIPA-33
SPORT-22ÄSSÄT+18SPORT-34
SAIPA-86KOOKOO+14JUKURIT-36
 
Viimeksi muokattu:

Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
1-3 sijat on aika isolla todennäköisyydellä nuo. 4-7 on seuraava kasa missä taistellaan suorasta kotiedusta, toki Hifkillä etenkin hyvät mahdollisuudet nousta vielä tuohon. 10 sija on auki vielä kaikille lopuille paitsi Saipalle. Jännäksi menee. Jukurit sulanut pahasti ja pitää ovea auki pohjajengeille.
 

Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ennustan, että Kärpät on vähintään 4 runkosarjan päätteeksi ja jopa 3 sija ei ole mahdotonta. Käyrä on selkeästi nyt ylöspäin!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Yleensä tammi-helmikuun vaihteessa voi aika hyvin ennakoida sen, miten loppukausi ja pleijarit sujuvat. Katselin aika tarkalla korvalla tuon Kärpät-Tappara -matsin ja olihan se huippuottelu. Etenkin Kärppien peliesitys on kehittynyt. Marjamäki on ammattimies ja vienyt pohjoisen joukkueen suorämeen partaalta finaaliehdokkaaksi.

Jos väijyttyjen pelien perusteella haluaa paria muuta mitalipeleissä olevaa jengiä ennustaa, ovat ne tietty Ilves ja Lukko. Ainakin nyt ihmo on vaikea ennustella mitään yllättäjää mitalipeleihin.

HIFK:sta on vaikea lausua mitään, mutta toivottavasti saadaan tepsukaiset sääleissä vastaan. Olisi varmaan jotain velkoja maksettavana.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös