SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 322 239
  • 5 709

Sportsguy

Jäsen
Tämä ei nyt ole mikään rosterihomma. Jos olisit seurannut SaiPaa pidempään kuin Peksin tulon jälkeen, tietäisit että täällä on vedetty vuosien saatossa vaikka millaisilla rostereilla, ja silti on pystytty edes pelaamaan tasaisia pelejä.
Hyvä homma. Nyt on kuitenkin nyt. Pelasihan tämäkin joukkue "tasaisia pelejä" vielä pari viikkoa sitten, jos se nyt on kuinkaan mieltä ylentävää.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Jopa SHL-kiekon isä pystyi parkkeeraamaan bussin maalin eteen tarvittaessa. Nykyvalmennukselta ei näytä onnistuvan edes 0-1 nyhjäys.
En muuten ole sellaista puolustusdösää Kisapuistossa nähnyt mitä viimeisessä SaiPa-Tps - pudotuspelissä mihin kausi päättyi.

Oli aivan hirveää peliä mutta tulospelit ovat toki tulospelejä.

Karmeaa rämpimistähän touhu oli toki jo tuolloin. Se vain näytti vielä liigaseuralta.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Markkanenhan lupasi valmentajajulkistuksen tulevan ulos tammikuun aikana, kuten on luvannut toki paljon muutakin. Huomenna olisi äärimmäisen herkullinen paikka julkistaa Hämäläisen sopimus ensi kaudelle.
Hämäläisenkin kohtalo on ollut melko karu. Jämäukoilla yrittää vetää 2p/ottelu tilanteissa joissa kausi on jo kustu.

En sano että Ville on mestarivalmentaja mutta onhan nuo aika kusisia paikkoja.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Okko, Tersa, Markkanen, Koskimies, Toiviainen, Tikkinen: oletteko oikeita henkilöitä omistamaan Liiga-seuran? SaiPa on Liigan heikoin seura. Myöhemmin nousseet KalPa, Pelicans, Kärpät, Sport, KooKoo ja Jukurit ovat kaikki ajaneet ohi. Täysin kelvotonta omistajuutta. Myykää.

Uudet omistajat / uusi omistaja, uusi hallitus, uusi TJ, uusi UTJ, uusi päävalmentaja, uudet apuvalmentajat ja uudet pelaajat. Siinä on lista, mitä SaiPassa pitää muuttaa, jotta sillä on mahdollisuuksia olla muutakin kuin Liigan paskin seura.

Myykää.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Suurin syyllinen tähän Via Dolorosaan löytyy SM-Liigan toimistolta. Kun Liiga on suljettu, niin se mahdollistaa tällaisen vuodesta vuoteen tapahtuvan pelleilyn. Tilanne on sama kuin valtavasti ylipainoisen ja huonot elintavat omaavan ihmisen kohdalla. Jos päivittäinen arki sujuu, niin on helppoa siirtää elämäntaparemonttia eteenpäin, mutta jos lääkäri sanoo: ”Nyt roskaruoka pois ja liikuntaa lisää, tai tulee noutaja”, niin johan muuttuu elintavat. Nyt SaiPa tarvitsisi tuon pilliin vihellyksen välittömästi. Kun Liigaan palautettaisiin jo ensi kaudelle karsinnat, niin SaiPan omistajien olisi pakko kaivaa lompakkoa ja rakentaa kilpailukykyinen joukkue jo ensi kaudelle. Nyt kun mitään pakkoa ei ole, niin ensi kaudesta on odotettavissa tätäkin kautta suurempi pannukakku.
 

REALplayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Bruins, Pool
En halua tuoda nimiä tai halli tulevaisuutta kirjoituksessani esiin. Pakko kuitenkin vähän purkaa omaa pääkoppaa veljille.

Olen kulkenut SaiPan peleihin ja Kisapuistoon 80-luvun puolestavälistä alkaen säännöllisin/epäsäännöllisen ajoin, muutamassa vieraspeli reissussa mukana myös. Kuitenkin jatkuva SaiPa -uutisten tarve (myös aikaa ennen interweb) pääkopassa.

Oli syntynyt vahva tunneside.

Ei tullut menestystä. Mutta ne yksitttäiset pelit, ne uskomattomat tapahtumat, onnistumiset/epäonnistumiset pelin sisällä, se tunne siinä hetkessä, ne ei ole koskaan unohtunut. Aina jaksoi toivoa idän ihmettä.

Olen asunut monta vuotta jo muualla. Kuitenkin se pienenä saatu tunneside joukkueseen ja brändiin on pysynyt ja SaiPa-uutisten / kommenttien / highlight koosteiden yms. tarve on pysynyt, tunne on ollut vahva.

Nyt tunne on tapettu osaltani.

Se tärkein, minkä vuoksi seurasin SaiPaa.

En koe että olisin pettänyt itseni. Ei, te teitte sen hyvä SaiPa organisaatio.

Harmittaa, harmittaa kovasti. Minulla oli aihe/käsite, jossa oli tunnetta, isosti.

Nyt se on osaltani puhallettu viimein ulos.

Koen kenties pientä helpotusta, sydämmessäni on nyt ehkä tilaa uusille tunteille.

Kiitos kaikesta.
 

Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä suljettu Liiga laittaa seurajohdon väliin hieman harhapolulle tyhjennysmyyntien kera. Kertaluonteisesti tyhjennysmyynti toimii mutta kun siitä tulee seuran DNA niin asia on toisenlainen. Nyt on SaiPalla kovat ajat, tsemppiä uuteen, uskottavaan nousuun.
 

Housley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Ketterä, NY Rangers
Tämä suljettu Liiga laittaa seurajohdon väliin hieman harhapolulle tyhjennysmyyntien kera. Kertaluonteisesti tyhjennysmyynti toimii mutta kun siitä tulee seuran DNA niin asia on toisenlainen. Nyt on SaiPalla kovat ajat, tsemppiä uuteen, uskottavaan nousuun.
Tässä taitaa vaan olla sellainen pieni haaste, että tyhjennysmyynti ei taida olla vielä edes oikein alkanut. Mutta juu...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tori

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Tässä taitaa vaan olla sellainen pieni haaste, että tyhjennysmyynti ei taida olla vielä edes oikein alkanut. Mutta juu...
Kuka noita edes haluaisi ostaa, jospa vaan turvaavat ensi kauden pelipaikan Ville Hämäläisen valmennuksessa. Sehän onkin se kolmen vuoden projekin menestyskausi. Onhan siihen vahvasti vaikuttanut oikea mestarivalmentaja.
 

Ferris

Jäsen
Eipä tuossa mitään anteeksi pyydeltävää tappion osalta ole. Rosteri on jo sitä tasoa, että tuolta sen olettaakin näyttävän. Ylin johto sen sijaan syöttää joukkuetta susille.

Tersan mielestä ilmeisesti on. Onko SaiPalla tarpeeksi jäseniä johdossaan, jotta riittävät loppukauden tappioiden anteekipyytelyihin?


Etelä-Saimaasta:
Toisella erätauolla Tersa kertoi olevansa SaiPan tilanteesta pahoillaan, kun rumien maalilukemien taustalla väijyi vielä joukkueen 21 pisteeseen revähtänyt ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan.

Pyydän kaikilta SaiPan kannattajilta anteeksi, että joukkue pelaa näin, Tersa sanoi kahden erän jälkeen.

Tersa toteaa SaiPan johdon tukevan valmennusta, jonka tehtävä joukkueen ohjaaminen vaikeasta tilasta parempaan juuri tässä hetkessä on.

– Se lähtee sieltä valmennuksesta. Pelaajien itsensäkin pitää ymmärtää, että tämä on ammattilaisurheilua, eikä se silloin voi olla tuollaista.


Tersa kertoi SaiPan seurajohdon miettineen "ihan kaikkien kanssa", miksi kuluva kausi on ollut SaiPan joukkueelle niin vaikea.

– Johtopäätös on se, että tämä on luokatonta. Meillä on 17 peliä jäljellä. Koetamme yrittää niissä parhaalla mahdollisella tavalla. Elämä jatkuu.

Illan lämäri​

– Ainakin tämä kausi mennään eteenpäin näin. Eihän tässä mitään tehtävissä ole, kun playoffs-viivat ovat niin kaukana, Liiga-SaiPan puheenjohtaja Timo Tersa vastasi kysymykseen, millä keinolla seurajohto voisi joukkuetta tällä hetkellä auttaa.

Oisko pitänyt jotain tehdä jo aikaisemmin?

Vittu mitä paskaa.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Suurin syyllinen tähän Via Dolorosaan löytyy SM-Liigan toimistolta. Kun Liiga on suljettu, niin se mahdollistaa tällaisen vuodesta vuoteen tapahtuvan pelleilyn. Tilanne on sama kuin valtavasti ylipainoisen ja huonot elintavat omaavan ihmisen kohdalla. Jos päivittäinen arki sujuu, niin on helppoa siirtää elämäntaparemonttia eteenpäin, mutta jos lääkäri sanoo: ”Nyt roskaruoka pois ja liikuntaa lisää, tai tulee noutaja”, niin johan muuttuu elintavat. Nyt SaiPa tarvitsisi tuon pilliin vihellyksen välittömästi. Kun Liigaan palautettaisiin jo ensi kaudelle karsinnat, niin SaiPan omistajien olisi pakko kaivaa lompakkoa ja rakentaa kilpailukykyinen joukkue jo ensi kaudelle. Nyt kun mitään pakkoa ei ole, niin ensi kaudesta on odotettavissa tätäkin kautta suurempi pannukakku.
Vaikka varmasti nautit tästä tilanteesta niin ongelma on se, että huonosta pelistä ei ole mitään hyötyä.

Colorado Avalanchea olen seurannut 1997-98 kaudesta alkaen ja tossa 2016-17 oli sellanenkin peli kun Canadiens voitti 10-1. 22 voittoa, 56 tappiota ja 4 tappiota peliajan jälkeen. Viime kauden päätteeksi tuli kannu ja aivan loistavaa peliä koko runkosarja.

Olen pitkään sanonut että minulle Liiga paikka ei ole mikään must asia. Voi siellä Mestiksessäkin pelata ja pelit tulis muutenkin katsottua.
 

IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikka varmasti nautit tästä tilanteesta niin ongelma on se, että huonosta pelistä ei ole mitään hyötyä.

Colorado Avalanchea olen seurannut 1997-98 kaudesta alkaen ja tossa 2016-17 oli sellanenkin peli kun Canadiens voitti 10-1. 22 voittoa, 56 tappiota ja 4 tappiota peliajan jälkeen. Viime kauden päätteeksi tuli kannu ja aivan loistavaa peliä koko runkosarja.
Tässä pitää huomata että änärissä häviäminen edistää joukkueen rakennusta pickien muodossa.
 

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Tämä on markkinataloutta, johon liittyy tunneside. Emme voi sille mitään, jos meille tarjotaan tällaista tuotetta, mutta mikään pakko sitä ei ole tukea ja ostaa.

Elämässä täytyy olla muutakin kuin paikallinen jääkiekkoseura, vaikka se parhaimmillaan tarjoaa huikeita tunteita. Rohkeasti vaan napanuora poikki.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KiVi
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kun täällä selvästi edelleenkin, jotkut palstaveljet voivat pahoin kirjoituksistani, niin voin heidän mieliksi siirtyä takavasemmalle joksikin aikaa. Voitte jatkaa ämpärienne ja lapioidenne kanssa leikkimistä omalla pikku hiekkalaatikollanne.
Käytän kuitenkin tilaisuuden vetää yhteen kirjoituksiani ja arvioida subjektiivisesti, kuinka oikeassa tai väärässä ne ovat olleet (Jatkoaika.com on siitä hyvä, että kirjoitukset löytyvät logitiedoista). Aluksi aina oma kirjoitukseni ja siihen vastaukset:
  1. 2.3.2022: ” Mestiksen slogan on "Suomen viihdyttävintä kiekkoa", mutta pitää sanoa, että onhan SaiPan viimeaikaiset vieraspelit olleet todella viihdyttävää kiekkoa. Entisen Neuvostoliiton aikana on viimeksi nähty samanlaista klap-klap-klap kikkailua, mitä HIFK:kin tänään tarjosi. Tänään jos olisi tehty valintajako, niin kaikki punaiset olisi valittu ennen yhtään keltaista. Vaikea kyllä nähdä, että tuosta rosterista saadaan kesän aikana kehitettyä joukkue, joka taistelee ensi vuonna pleijaripaikasta.” Vastaus Läts: ” Täh? Siis sanot että kourallisella vahvistuksia ei voida taistella 10 paikasta? Ei se nyt ole ruusuilla tanssimista kaikilla muillakaan seuroilla. Ei ens kaudella vielä kuuden joukkoon runkosarjassa luultavasti päästä, mutta top10 on se tavoite.” Vastaus: ” Ainahan kaikki on mahdollista, mutta ei missään nimessä varmaa. Ensiksikin Pekka Virralla ei ole mikään super-hyvä maine suomalaisten pelaajien keskuudessa, joten suomalaisia tuloksentekijöitä ei ainakaan ole jonoksi asti tulossa. Tai ainakaan sillä hinnalla mitä SaiPa on heistä valmis maksamaan, koska heille on muitakin vaihtoehtoja 15 joukkueen Liigassa. Katse siis kääntyy ulkomaille, mistä pitää nyt hankintojen osua ihan nappiin. Sieltä on nyt tultava edullisesti tulivoimaa ja puolustukseen kovuutta. Siis mitä nytkin tälle kaudelle Lakatoksen ja Pyrochtan muodossa yritettiin hakea. Ja mitkä haut menivät persiilleen. Jos ulkkarihaut onnistuvat, niin mahdollisuuksia on. Ongelma vaan on ollut se, että tällä kaudella aika harva pelaaja on ottanut isoa loikkaa. Ville Petman kyllä ja Karvisen Roni on löytänyt oman roolin joukkueessa. Pakeista Nuutti Viitasalo on tehnyt pisteitä, mutta oma pää näyttää karsealta. Herra on ollut kentällä 56 kertaa, kun omassa päässä on soinut 5 vs 5 pelissä. Oman pään pelaaminen pitää hänellä parantua roimasti. SaiPan onni on se, että Nikke jatkaa vielä ensi kauden. Hänen varaan voi laskea, mutta jollain tavalla hänen pelikuormaa tulee ensi kaudella kyetä tästä kaudesta keventämään.” Vastaus Läts: ” Ei tietenkään mikään ole varmaa, mutta että ensi kaudella ei taisteiltais 10 sijasta on aika helvetin paksua tekstiä jopa Etelä-Kurjalaiselta. Jos edes ylivoima olisi toiminut tällä kaudella niin pisteitä olisi jo luultavasti 15+ enemmän. Tuossa on jo kehittymässä sellaset 2,5 hyvää kentällistä ens kaudelle ja päälle vahvistukset, joita varmasti nyt kun päävalmentaja ei makaa teholla on vähän helpompi suunnitella. Eihän sekään ole poissuljettu, että SaiPa olisi ensi kaudella runkosarjan ykkönen, voi toki olla myös 15. Voin kuitenkin lyödä vetoa jos haluat kun väitän, että Saipa on ensi kaudella runkosarjassa korkeammalla kuin tällä kaudella.” Yhteenveto: harmi kun en ole hanakka ottamaan vastaan uhkapelihaasteita.
  2. Kommentti SaiPan johdon väitteeseen, että viime kevään ”tyhjennysmyynnillä” luotiin mahdollisuus tämän kauden joukkueen vahvistamiseen. Jubomir: ” Niin, mikä sitten on sitä ensi kauden runkoa. Jos eiliseen vaikka peilataan, niin Viitasalo, Metsävainio, Koskiranta + 5-7 hankintaa on aikapaljon runkoa ensi kauteen. Pitää muistaa, että tämän hetkiseen kokoonpanoon SaiPa pystyi tekemään säästöä 300ke parin kuukauden ajalla, joten maksavaa runkoa tuolla ei kauhean paljon ole.”. Vastaus: ” Tuo 300 000 euron säästö menee taatusti näillä katsojamäärillä tämän kauden laskujen maksamiseen ja silti kaudesta tulee tappiota. Eli tätä nyt säästyvää rahaa ei ole ensi vuoteen käytössä pelaajien palkkaamiseen. Jos miettii ketä hyökkääjiä eilisestä rosterista puuttui ja mikä on heidän odotettu panos ensi kaudella. Tino Metsävainio: 45 peliin kaksi maalia, joten hänestä on vaikeaa nähdä ensi kaudellakaan tuloksentekoyksikköä. Kuuluu sarjaan, mennyt eteenpäin, mutta ei läpimurtoa. Jarno Koskiranta: Täyttää ensi syksynä 36 vuotta ja on ollut kauden pelaamatta. Teki viime kaudella 53 peliin seitsemän maalia. Tuo joukkueeseen johtajuutta, mutta edelleen hänenkin kohdalla sama asia kuin Metsävainiolla, ei tuo menestykseen tarvittavia maaleja. Toisin sanoen eilinen rosteri oli pitkälti hyökkäyssuuntaan se runko millä ensi kaudellakin mennään. Hankintojen on siis onnistuttava täydellisesti. Ja kun puhutaan 5-7 uudesta pelaajasta, niin jo maalaisjärki sanoo, että niistä on maksimissaan SaiPan budjetilla 1-3 ns kovanluokan vahvistusta ja loput ovat nuorista pelaajista koostuvia arpoja.” Kommentti: osuiko veikkaus?
  3. 6.3.2022 Lepranmies: ”Kentällä nähty joukkue maksaa nyt noin 400-500 tuhatta. On hullua ajatella, että tuolla joukkueella pitäisi nyt pärjätä. Ja on vielä hullumpaa ajatella, että "kaukalossa oli lähes sama joukkue, millä ensi kaudella pelataan". Vastaus: ” JYPpiä vastaan rosteri vs ensi kausi: nikke: kyllä. 1- ketju: okuliar, Loimaranta, Lipiäinen (kaikki ensi kaudellakin avausrosterissa) 2-ketju: Juusola, Petman, Ojantakanen (kaikki ensi kaudellakin avausrosterissa) 3-ketju: Vainikainen ja Karvinen taatusti ensi kaudellakin avausrosterissa 4-ketju: Hokkanen todennäköisesti ensi kaudellakin avausrosterissa Pakit: 1-pari: Maalahti varmasti ja Laakso todennäköisesti avausrosterissa ensi kaudellakin (jälkimmäinen ainakin rotaation kautta) 2-pari: Olkkonen varmasti ensi kaudellakin avausrosterissa. 3-pari: Huttula ja Rikkilä ensi kaudellakin todennäköisesti avausrosterissa. Siis 14/19 (75 %) eilen pelanneista tulee olemaan ensi kaudellakin joukkue millä pelataan.” Kommentti: Petman lähti Änäriin (olisi ollut), Okuliar purki itse sopimuksen (olisi ollut). Huttulan ja Juusolan osalta meni veikkaus pieleen. Jatkan vielä tätä projektiteemaa. Projektilla on tavoite, alkupiste ja loppupiste. Osaako joku kertoa mikä on tämän kolmen vuoden projektin tavoite? Mestaruus, mitali, suora pudotuspelipaikka, säälipleijaripaikka, ei olla sarjan viimeisiä. Itse en ole ainakaan sellaista kuullut. Syy miksi kysyn sitä liittyy siihen, että meille kannattajille perustellaan sarjan häntäpään sijoitusta projektilla ja kehotetaan odottamaan projektin lopputulosta. Olisi kiva tietää, mitä odottaa. Vähän kuin edellisen valmentajan kanssa odoteltiin tammen kasvua vuodesta vuoteen. Toinen olennainen asia näin pitkässä projektissa on välitavoitteet. Niitäkään ei ole missään mainittu. Seuran johto vain toteaa, ihan hyvin ollaan aikataulussa. Yleensä kaikissa projekteissa pitäisi havaita edes jotain etenemistä matkankin aikana. Nythän tämä projekti on kuin laihdutusprojekti, missä joku on päättänyt kolmen vuoden aikana pudottaa painoaan 20 kg ja ensimmäisen vuoden jälkeen paino on vain noussut, mutta silti kommentti on: ”ihan hyvin on onnistunut tähän asti”. Koska näinhän nyt on käynyt SaiPan projektissa:
- Runkosarjan sijoitus heikkeni yhdellä pykälällä edellisestä kaudesta
- pistekeskiarvo pysyi käytännössä samana: nyt 0,966 viime kaudella 0,962
- maaleja tehtiin/peli hieman enemmän, mutta oma pää vastaavasti soi vielä enemmän. Kun edellisellä kaudella tuli takkiin keskimäärin 0,98 maalia/peli, niin tällä kaudella takkiin tuli keskimäärin 1,08 maalia/peli.
Kun siis projektia tarkastelee puhtaasti lukujen valossa, niin projektin ensimmäisellä kaudella ei tapahtunut tuloksellisesti mitään kehitystä, vaikka seuraan palkattiin Liigan kallispalkkaisimpiin kuuluva valmentaja. Ja jos joku ajattelee: ”no nuoret pelaajat ottivat ainakin kehitysloikan”. Niin ne olisivat tehneet vaikka Keni Wekström olisi ollut penkin takana. Kun 20:set pelaajat pelaavat ja treenaavat vuoden enemmän, niin niistä yleensä tulee parempia. Ja jos heidän antaa pelata ylivoimalla, niin he tekevät pisteitä. Resepti on tältä osin yksinkertainen.” Kommentti: Miten kävi projektille?

4 . 7.5.2022. Digneus: ” Ensi kaudesta toki tullee siinä mielessä edellistä helpompi, ettei ne ennakko-odotukset ole ihan niin levottomia kuin kuluneella kaudella.” Vastaus: ” Saavuttaakseen säälipleijaripaikan SaiPan tulisi kasvattaa yli 53% viime kaudella saavuttamaansa pistemäärää (ja siis säälipleijaripaikkaa kannattajat kuitenkin minimissään odottaa). Missä tahansa organisaatiossa yli 50% tulosparannus vuodessa olisi levoton tavoite.” Jubomir: ” Taas samaa jauhantaa. SaiPahan on tehnyt tuollaisen stepin esim. 05-06 ja 17-18. Viime kauden panostukset käännettiin tulevaan jo vuodenvaihteessa, joten ihan yhtä tyhjän kanssa noita koko viime kauden pistekeskiarvoja nostella. Toki jos pistekeskiarvoja haluaa katsella, niin löytyyhän sieltä hyvin suunta mihin on menty vuodesta 17-18 lähtien. Tuleva kausi sitten näyttää, onko uutta suuntaa löytymässä tuon 3 vuoden jyrkän alamäen jälkeen.

Kun noita SaiPan pistekeskiarvoja oikolukee, niin nousu tekemisessä lähti tuolta 11-12 kaudelta. Taso oli aika stabiili kaudet 12-19 lukuunottamatta 16-17 notkahdusta. Suunta alaspäin lähti ehkä kaikkien aikojen joukkueella 18-19. 19-21 tultiin rymisten alas pohjasakkaan. Ja sieltä yritetään nyt nousta ylöspäin.” Vastaus: ” Jauhantaa? Kun ottaa Liigan tilastosta viimeisen 15 pelin kuntopuntarin, niin tilanne ei ole yhtään ruusuisempi kuin tarkasteltaessa koko kauden tilastoa (SaiPa oli tässä kuntopuntarissa kolmanneksi viimeinen). Ts mitään kehitystä ei kauden aikana tullut pelaamiseen mikä indikoisi lentävää lähtöä ensi kauteen. Joku jo aiemmin kirjoitti, että SaiPan odotetaan aina ottavan kesän aikana jättiloikan ja kuvitellaan, ettei muut joukkueet kehity kesällä. Näillä nyt julkaistuilla vahvistuksilla ei juurikaan muuta ole tehty kuin paikattu viimekauden myyntejä:
- Irwing - Pyrochta
- Meskanen - Halloran
- Olhaver-Lakatos/Lantta
- Werbiek-Sedlak
Tällä hetkellä julkaistujen hankintojen osalta ollaan paperilla korkeintaan samassa tilanteessa, kuin viime syksynä, joten vesi kielellä odotan ketkä ovat ne vielä julkaisemattomat kovat vahvistukset ketkä nostavat Sputnikit lentoon.” Kommentti: Tuliko luvattuja kovia vahvistuksia?

5 . 8.5.2022. Rico: ”Luulenpa, ettei sinulla ole mitään hajua siitä, mitä Lappeenrannassa tällä hetkellä tapahtuu ja tavoitellaan.” Vastaus: ” Ei ole minullakaan hajua ja tätä olen täälläkin palstalla peräänkuuluttanut. Eli mitä tavoitellaan? Nyt tuntuu ainakin, että omistajat hankki kovilla meriiteillä varustetun coachin, mutta uudet pelaajahankinnat ovat Liigan mittakaavassa 2-3 kentän tasoa.” Rico: ” Olen tässä viime vuosina kysellyt ja ihmetellyt, kun täällä on reilut 70 vuotta hakattu otsaa samaan Karjalan mäntyyn. Kun ei vaan perkele millään tule säälipleijareita parempaa hedelmää. Nyt on kerrankin olemassa suunnitelma, että hommat muuttuisi. Asiasta on myös aika avoimesti ja säännöllisesti puhuttu uloskinpäin. Jos ei sanomaa ymmärrä, en tiedä kenen ongelma se sitten on.” 8.5.2022 Läts: ”Kyllähän tavoitteista on puhuttu ja kohta puhutaan lisää kun strategia julkaistaan. Se, että siellä ei suoraan sanota, että tällä kaudella tavoite on kahdeksas sija ei tarkoita ettei tavoitteita olisi. Edellisellä kaudella tavoite oli säälipleijarit.” Kommentti: Mistä strategia löytyy?

6 . 26.7.2022: ” Mikähän näistä tulee ensiksi?
a) Olkiluoto 3 alkaa tuottamaan sähköä täydellä teholla.
b) SaiPan kovan luokan ykkössentteri julkaistaan.
c) SaiPan uusi strategia julkaistaan.
Kaikkien kohdalla on ollut jo keväästä lähtien paljon huhuja milloin on h-hetki, joten kisa tulee olemaan äärimmäisen tiukka.
26.7.2022 Rattussovejitcus: ” Oma arvioni jarjestyksestä:
a) SaiPan ykkösentteri julkistetaan viikon sisällä - siitä voidaan sitten tietysti itkeä, että oliko kyseessä myös @NikkeNäppärä kriteerit täyttävä kovan luokan sentteri
b) SaiPan uusi strategia julkistetaan kuukauden sisällä - luotan siihen, että elokuun aikana asiasta ainakin kerrotaan lisää
c) Olkiluoto tuottaa sähköa täydellä teholla syksymmällä - virallisen tiedon mukaan tämän pitäisi tapahtua joskus syyskuun aikana, ja jos aikataulu lipsuu, niin ei ainakaan aikaisempaan suuntaan”

Kommentti: Tuliko ykkössentteri ennen Olkiluodon tuotannon aloittamista?

Tuosta nyt tuollaista yhteenvetoa.
 

emz1

Jäsen
Kun täällä selvästi edelleenkin, jotkut palstaveljet voivat pahoin kirjoituksistani, niin voin heidän mieliksi siirtyä takavasemmalle joksikin aikaa.
Itse voin aina pahoin silloin kun joku katkeroituu jostain asiasta niin paljon että naamioituu joukkueen x kannattajaksi vaikka todellinen tarkoitusperä on potkia maassa kituvaa päähän.

Se ei tarkoita, että olisit ollut jokaisessa lähettämässäsi viestissä väärässä.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Kun täällä selvästi edelleenkin, jotkut palstaveljet voivat pahoin kirjoituksistani, niin voin heidän mieliksi siirtyä takavasemmalle joksikin aikaa. Voitte jatkaa ämpärienne ja lapioidenne kanssa leikkimistä omalla pikku hiekkalaatikollanne.
Käytän kuitenkin tilaisuuden vetää yhteen kirjoituksiani ja arvioida subjektiivisesti, kuinka oikeassa tai väärässä ne ovat olleet (Jatkoaika.com on siitä hyvä, että kirjoitukset löytyvät logitiedoista). Aluksi aina oma kirjoitukseni ja siihen vastaukset:

Monia ajatuksiasi komppaan kyllä. Tämän hetkinen tilanne SaiPalla on häpeällinen ja on ollut tätä jo usean vuoden. Aivan vituiksi on vedetty monella tasolla. Se on fakta.

En voi pahoin kirjoituksistasi, minua häiritsee vain sinun tapasi kirjoittaa asioita. Ihan kuin tämä olisi jotenkin muiden kannattajien vika, että tässä tilanteessa ollaan. Täällä vaaditaan muutosta ja sinun mielestäsi pelastus on Ukonniemen urheilupuistossa. Yhtään järkevää kehitysehdotusta en ole kuitenkaan sinulta kuullut.

Ja vitut sanon minä. Tekijät löytyvät SaiPan toimistolta ja siellä olevasta peilistä, kun jokainen siellä työskentelevä tähän katsoo. Tästäkin pystytään nousemaan, mutta se vaatii kriittisen tarkastelun (johon ei täälläkään ole suurta luottoa).

Se että sarjat eivät ole auki, ei ole SaiPan vika. SaiPa on itse vetänyt homman läskiksi ja tähän voi vaikuttaa vain itse.

edit. @NikkeNäppärä sinun logiikallasi SaiPan tulisi ottaa mallia PePosta, kun kuitenkin dominoivat 2. Divisioonan 4. lohkoa. Tuolla toiminnalla on saman verran yhteistä Liigakiekkoilun kanssa, kuin ihannoimasi "Suomen viihdyttävimmän" sarjan kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Shakey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse voin aina pahoin silloin kun joku katkeroituu jostain asiasta niin paljon että naamioituu joukkueen x kannattajaksi vaikka todellinen tarkoitusperä on potkia maassa kituvaa päähän.
Tämä. Sitten vielä uhriutumiset päälle. Eihän SaiPan tämänkään kauden suoritus ole ollut millään mittareilla hyväksyttävää, mutta silti en voi käsittää "fania" joka pelkästään kirjoittaa negatiivista SaiPasta ja ilmestyy palstalle vain tappiopelien jälkeen. Noh, jokainen tyylillään.
 
Suosikkijoukkue
Lehterän tammi
Viljakaisen lähtö toisiin työtehtäviin uutisoitiin 15.09. E-saimaassa. Kuukausi eteenpäin ja
14.10. SaiPa julkaisi tiedotteen, jossa vapautettiin Pekka Virta työtehtävistä. Peliesityksiä tuolta ajalta ei ilman pahaa oloa voi edes muistella, mutta Viljakaisen lähtö alkaa tuntua vaan luonnollisemmalta.

Oliko Viljakaisen lähtö sattumaa, että "aikansa kutakin ja uudet tuulet" vai näkikö jo kaukaa seuran sisällä, mihin loppukausi on menossa ja mikä uppoava laiva näkyy jo horisontissa. Ei käy kateeksi uutta markkinointipäällikköä. On varmaan vähän töitä ja ideoitavaa. Eiliseen vielä, että kiva ajatus päästää alle 18-vuotiaat ilmaiseksi peliin, mutta nekin ketkä sen eilisen koki hallissa, tuskin tulee uudestaan ne vähätkään.
 

ahal

Jäsen
Viljakaisen lähtö toisiin työtehtäviin uutisoitiin 15.09. E-saimaassa. Kuukausi eteenpäin ja
14.10. SaiPa julkaisi tiedotteen, jossa vapautettiin Pekka Virta työtehtävistä. Peliesityksiä tuolta ajalta ei ilman pahaa oloa voi edes muistella, mutta Viljakaisen lähtö alkaa tuntua vaan luonnollisemmalta.

Oliko Viljakaisen lähtö sattumaa, että "aikansa kutakin ja uudet tuulet" vai näkikö jo kaukaa seuran sisällä, mihin loppukausi on menossa ja mikä uppoava laiva näkyy jo horisontissa. Ei käy kateeksi uutta markkinointipäällikköä. On varmaan vähän töitä ja ideoitavaa. Eiliseen vielä, että kiva ajatus päästää alle 18-vuotiaat ilmaiseksi peliin, mutta nekin ketkä sen eilisen koki hallissa, tuskin tulee uudestaan ne vähätkään.
Oma ajatukseni oli heti uutisen jälkeen, että "nyt riittää". JV oli tehnyt liki vuosikymmenen töitä, ehkä osin talkoohinnallakin seuran eteen ja monesti vielä yötä myöten. Työ näkyi yleensä positiivisesti ulospäin. Viljakaisella oli näköalapaikka seuran toiminnassa ja varmasti runsaasti sisäpiirin tietoa tapahtumista, joita ei voinut kuitenkaan julkaista missään. Tarkkavainuisena mediaihmisenä hän näki, että tapahtumat (ml. oikeudenkäynnit) kulkevat väärään suuntaan eikä yksi mediavastaava pysty niihin paljoa vaikuttamaan. Itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt saman tempun jo aiemmin. Kateeksi ei käy nykyistäkään tiedottajaa, pesti saattaa jäädä hyvinkin lyhyeksi vallitsevassa ilmapiirissä.
 

Also Starring

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan viestinnän tuntien kyseessä täytyy olla kirjoitusvirhe. Strategian piti olla tragedia. Nyt kun kausi on ollut yhtä tragediaa, niin turhaa sitä enää on julkistaa kun kaikki tietävät jo.

Case closed.
 

Säilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tulee mieleen tästä touhusta yksi vanha tarina. Uusi tj aloitti yrityksessä. Ensimmäisenä työpäivänä hän tapasi vielä firman entisen tj:n. Tämä antoi uudelle tj:lle kolme kirjettä, jotka oli numeroitu 1-2-3 ja sanoi että jos tulee kiperä paikka niin avaa kirjekuori 1. Jos tulee toinen vaikea tilanne avaa kuori 2, ja kuori 3 vasta viimeisessä hädässä. Uusi tj aloitti työt ja ensimmäinen vuosi menikin mukavasti. Sitten alkoi tulla vastoinkäymisiä ja toimarilta vaadittiin toimenpiteitä hallituksen ja henkilöstönkin taholta. Silloin hän muisti kirjeet ja avasi niistä ensimmäisen. Siinä luki: tee organisaatiouudistus ja tämän toimari myös toteutti (vrt SaiPassa valmentajien lomautus, utj ulos...). Vähän aikaa homma toimikin paremmin ja toimari sai työrauhan kun sentään jotain oli yritetty. Noin vuoden päästä asiat alkoivat taas mennä huonompaan suuntaan ja toimari päätti avata toisen kirjeen jossa luki: laadi uusi strategia (vrt SaiPa). No se laadittiin ja porukat saivat vähäksi aikaa muuta ajateltavaa, kunnes osoittautui ettei strategia toimi ja toimari joutui taas hallituksen ja henkilöstön hampaisiin. Silloin hän päätti avata kolmannen kirjekuoren. Siinä luki: kirjoita kolme kirjettä. Saas nähdä mennäänkö SaiPassa tämän tarinan juonen mukaan loppuun asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös