SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

  • 2 441 683
  • 9 802
Suosikkijoukkue
SaiPa
Noin kirjoitettuna Tufto kuulostaa kovaltakin tekijältä. Tosiasiassa hän olin kuitenkin 4 vuotta vanhempi kuin Caufield, joten pistetehtailu oli siksi paljon helpompaa. Ja Halloraniin verratessa on hyvä muistaa, että Tufto pelasi Quinnipacin yliopistossa, joka pelaa ECAC-konfferenssissa. Yliopistosarjoissa konfferensseilla on huomattavaa tasoeroa ja heikommassa konferenssissa pisteitä on helpompi tehdä. Vertaamasi Halloran taas pelasi Coloradon joukkueessa NCHC-konfferenssissa, mikä on aika selkeästi kovatasoisin NCAA-konferenssi ja mistä taitaa tulla eniten NHL-pelaajia. Siten nuo pisteet eivät ole vertailukelpoisia, koska Halloran on tehnyt niitä kovempia joukkueita vastaan.

Tufton taso lienee juuri se, mitä nyt on nähty, eli kohtalainen ECHL-pelaaja, jonka kaltaiset harvoin on liigatasolla kovia vahvistuksia.
Kiitos! En tutkinut tarkempaan, toivottavasti JYPissäkin on jäänyt työt tekemättä ja tulee floppi. Hämäläinen voisi skoutata lisää Halloraneja tänne.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kiitos! En tutkinut tarkempaan, toivottavasti JYPissäkin on jäänyt työt tekemättä ja tulee floppi. Hämäläinen voisi skoutata lisää Halloraneja tänne.
Jos menee JYPiin, niin pian se nähdään, onko millainen arpa :)

Tuo yliopisto, missä Tufto on pelannut, on kyllä kiekko-ohjelmaltaan ihan tasokas, mutta samassa ECAC-konfferenssissa pelaa sitten näitä akateemisia huippuyliopistoja mihin ei yleensä mennä urheilu-ura mielessä ja silloin niitä vastaan voidaan mättää pisteitä. Tälläkin kaudella Quinnipiac johtaa konferenssia, kun 24 ottelusta on 18 voittoa ja lohkojumbona on huippuyliopisto Yale, mikä on voittaut 19 ottelusta vain 3.

Muistaakseni NCHC ja Big Ten -konfferenssit ovat niitä tasokkaimpia nykyään.

Vertasin vielä huvikseni yliopistojen kiekko-ohjelmien tasoja. Quinnipiacista on tullut vuosien aikana yhteensä 7 NHL:ään päätynyttä pelaajaa ja tämän hetken NHL-pelaajista (Devon Toews ja Connor Clifton) kaksi on pelannut tuolla yliopistokiekkoa. Kovimpana NCAA-joukkueena pidetään yleisesti Minnesotaa. Heidän tilastonsa ovatkin ihan toista luokkaa, sillä NHL:ssä pelaa tällä hetkellä 21 Minnesotan entistä NCAA-pelaajaa ja vuosien aikana lienee ollut yhteensä noin 150.
 
Viimeksi muokattu:

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit
Kyllähän tämä SaiPan ympärillä pyörivä keskustelu on niin surullista, että mikäli siellä on valmentaja (muu kuin Hämäläinen) ja ensi kauden pelaajia tiedossa, niin SaiPan saappaissa vuotaisin tiedot pikimmiten, jotta saataisiin edes jotain positiivista keskusteltavaa. Ei tässä ole mitään hävittävää, jos valmennus ja uusia pelaajia vuodettaisiin julkisuuteen. Ellei sitten pelätä valinnoista aiheutuvaa polemiikkia.

Todellisuus taitaa kuitenkin olla se, että Hämäläinen jatkaa päävalmentajana, Markkanen toimitusjohtajana ja Koskiranta tulee urheilutoimenjohtajaksi. Samaan aikaan kunnon pelaajia ei taida olla signattuna joukkueeseen, jatkosopimuksista puhumattakaan.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Todellisuus taitaa kuitenkin olla se, että Hämäläinen jatkaa päävalmentajana, Markkanen toimitusjohtajana ja Koskiranta tulee urheilutoimenjohtajaksi.
Mikäli näin on niin karu on tulevaisuus.
Minulle on ihan se ja sama kuka on toimari, mutta valmentajan ja utj.n pitää olla joku muu kuin edellämainitut, muuten en jalallanikaan astu hallin ovesta sisään.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Avaatko @Logan logiikkaasi vähän lisää, kiitos?! Itse ajattelen että sijoitus sarjataulukossa kertoo totuuden, ja maaliero tai tehtyjen maalien määrä ovat triviaaleja. Vähän tehtyjä maaleja suhteessa hyvään pistesaldoon voi kertoa puolustusvoittoisesta pelityylistä. Miinuksella oleva maaliero voi selittyä sillä, että on voitettu tasaisia otteluita ja hävityissä peleissä omiin on ropissut reilumminkin. Koska häviöstä saa nolla pistettä, tuli se sitten yhdellä maalin tai viiden maalin marginaalilla.

"Ei pitäis olla vaikea saada joukkuetta 10 joukkoon" on outo ajatus. Joka saatanan kaudella 10 joukkoon pääsee 10 joukkuetta, ja sijoille 11-15 jää viisi joukkuetta. Jos Top 10 porukkaan pääseminen olisi helppoa, niin sitten sinne varmaan mahtuu ensi keväänä 12 tai jopa 13 joukkuetta?
En osaa lainata useassa osassa niin pahoittelut vastaan koko viestiin tässä...

Tarkotin sitä, että sen ei noin yleisesti pitäs olla mikään mahdoton asia pitemmällä aikavälillä pienemmillekkään joukkueille. Siis se kympin joukossa oleminen. Joka vuosi tottakai osa jää ulos, mutta mitään ennenkuulumatonta onnistumista sen ei pitäs vaatia.

Sitten toiseen asiaan liittyen niin tämähän on vähän ehkä ihmeellisen kuulosta, mutta minusta playoffpaikkaan pitäs lähtökohtasesti pelata hyvin. Siis sellasella ok pelaamisella sinne ei pääsis vaan vaatisi hyvää runkosarjaa. Mutta sitten toisaalta Liigassa taloudelliset erot on niin isoja niin siltä kantilta minusta on ihan hyvä että 2/3 joukkueista sinne playoffeihin pääsee.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Matematiikka kertoo että noin puolella joukkueista maaliero pitäisi olla negatiivinen ja noin puolella positiivinen. Eli siinä sijojen 7-8 tuntumassa se rajaus periaatteessa onkin.
Sekin varmasti on totta. Se ei silti tarkota että puhutaan hyvästä tai "menestyvästä" joukkueesta.

Sarjataulukkoa kun katsoo niin käytännössä kymppipaikalle päästäkseen voi aika kehnosti pelata. Otetaan vaikka Sport esimerkiksi. Todella huonon kauden pelanneet, mutta edelleen on mahdollisuus jatkopeleihin.

Sen takia viestissäni sanoinkin että silti on hyvä että 10 joukkuetta sinne pääsee. Koska muuten Liigassa talouserojen takia ei köyhimmillä olisi oikeasti muuta virkaa kun pelata kärkijengejä vastaan ettei niiden tarvi pelata keskenään.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Tämä on puhdas spekulatiivinen veikkaus, jolle ei ole edes huhupohjaa, mutta kävisiköhän tässä vielä näin, että Westerholm treidataan loppukaudeksi Tuohimaahan, jolle on melko vahvasti huhuiltu SaiPa-sopimusta ensi kaudeksi? SaiPan tarpeiden osalta kuulostaisi hyvin loogiselta ensi kauden pohjustukselta, ja Jukurit menetti nyt yhden veskarin Kärppiin, eivätkä ole varmaan olleet kuitenkaan täysin tyytyväisiä Fränään.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Kävin viihdyttämässä itseäni oululaisten osiossa, jossa poro-jannut luulivat SaiPaa hyväntekeväisyysjärjestöksi ja nyt siellä riemu repesi kun jämerä-Jussi ei vaihtanut ykkösveskaa Levin Ihkun drinkkilipukkeisiin.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä on puhdas spekulatiivinen veikkaus, jolle ei ole edes huhupohjaa, mutta kävisiköhän tässä vielä näin, että Westerholm treidataan loppukaudeksi Tuohimaahan, jolle on melko vahvasti huhuiltu SaiPa-sopimusta ensi kaudeksi? SaiPan tarpeiden osalta kuulostaisi hyvin loogiselta ensi kauden pohjustukselta, ja Jukurit menetti nyt yhden veskarin Kärppiin, eivätkä ole varmaan olleet kuitenkaan täysin tyytyväisiä Fränään.

Onko heittää lähdettä vahvalle Fränä-huhulle?
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Onko heittää lähdettä vahvalle Fränä-huhulle?
Kaukaan pääty viimeisimpänä toiseksi uusimmassa jaksossaan. Eivät sanoneet suoraan, mutta Mikko Pehkonen myhäili merkitsevästi.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
No tuota en ehtinytkään vielä kuuntelemaan. Höh.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Sanoisin mieluummin luojan kiitos kuin höh. Tuohimaa on todella kaukana SaiPan vuosien tasosta.

Uutta verta tilalle.
Onkos Kaarlehdolla ensikaudeksi sopparia Jukureihin tai minnekkään muualle, et olisiko siitä meille NW.n korvaaja?
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Haluaisin ensin nähdä, että Kaarlehto pelaa kokonaisen kauden hyvin, ennen kuin olisin valmis ottamaan takaisin ainakaan ykkösveskarin tontille. Moni veskari voi pelata lyhyen jakson hyvin, vaikka muuten taso ei pitkäjänteisesti riittäisi. Kaarlehto ei pärjännyt viime kaudella Slovakiassakaan, jossa ei ole mikään erityisen kovatasoinen pääsarja.

Tietty tämä jakso Kärpissä kertonee paljon, mutta juuri nyt en tekisi sopimusta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onkos Kaarlehdolla ensikaudeksi sopparia Jukureihin tai minnekkään muualle, et olisiko siitä meille NW.n korvaaja?

Ässiin on huhuttu vahvojen tietäjänimimerkkien toimesta, käytännössä pitäisi olla jo varma juttu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Deeq

emz1

Jäsen
Tämä on puhdas spekulatiivinen veikkaus, jolle ei ole edes huhupohjaa, mutta kävisiköhän tässä vielä näin, että Westerholm treidataan loppukaudeksi Tuohimaahan, jolle on melko vahvasti huhuiltu SaiPa-sopimusta ensi kaudeksi? SaiPan tarpeiden osalta kuulostaisi hyvin loogiselta ensi kauden pohjustukselta, ja Jukurit menetti nyt yhden veskarin Kärppiin, eivätkä ole varmaan olleet kuitenkaan täysin tyytyväisiä Fränään.
Vaikka Tuohimaa-huhulta katosikin pohja pois niin itse pitäisin tätä silti ihan järkevänä vaihtoehtona johon voisi myös yrittää sovitella Miikka Pitkäsen siirtymistä SaiPaan. Ei ole löytänyt oikein missään vaiheessa paikkaansa Jukureissa ja sopimus on jonkinlaisena rasitteena Jukureihin ensi vuodeksi. Todennäköisesti pelaa aika isolla lapulla hyötyynsä nähden.

Realistista? Ei oikeastaan ellei Viitikko avaa lompakkoa.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Tuskin Pitkänen on kovin kuumaa kamaa missään kun käyrä ollut laskeva KooKoosta lähdön jälkeen. 48 pisteen suonenvetokauden jälkeen yksi 30 pisteen kausi.
 
emz1

Jäsen
Tuskin Pitkänen on kovin kuumaa kamaa missään kun käyrä ollut laskeva KooKoosta lähdön jälkeen. 48 pisteen suonenvetokauden jälkeen yksi 30 pisteen kausi.
Sellaista se on jos tuijottaa vain pelkkää pistesaraketta mutta onhan tuossa jonkin verran missattuja pelejä ja kun suoritusta arvioi pistekeskiarvolla niin joka kaudella KooKoosta lähdön jälkeen se on kuitenkin yli 30p tahdissa ollut.

Toki se haalentaa vähän kuumuutta kun on jälleen pitkä loukkaantuminen takana mutta aina kun on ehjä ollut niin onhan tuo pistetahti ollut enemmänkin tasaista kuin laskevaa.
 
Suosikkijoukkue
Lehterän tammi
Vaikka Tuohimaa-huhulta katosikin pohja pois niin itse pitäisin tätä silti ihan järkevänä vaihtoehtona johon voisi myös yrittää sovitella Miikka Pitkäsen siirtymistä SaiPaan. Ei ole löytänyt oikein missään vaiheessa paikkaansa Jukureissa ja sopimus on jonkinlaisena rasitteena Jukureihin ensi vuodeksi. Todennäköisesti pelaa aika isolla lapulla hyötyynsä nähden.

Realistista? Ei oikeastaan ellei Viitikko avaa lompakkoa.
Mitähän Tuohimaa itse ajattelisi tästä hypoteettisesta vaihdoksesta?

Jotenkin voisi kuvitella, ettei hän ihan liekeissä olisi siinä tilanteessa, että playoffeihin menevästä joukkueesta irtautuminen sarjan hännillä olevaan, jo tuttuun ympäristöön pelaamaan niitä merkityksettömiä pelejä. Hänhän varmasti haluaa voittaa liigassakin jotain. Toki tilanne voi muuttua 15.2. mennessä paljonkin ja Jukurit ei olisikaan enää varteenotettava playoff-joukkue.

Hänellä on tilillään kuitenkin 3-veskarina niin olympia- kuin mm-kultaa, eli vois luulla, et on haluttua tavaraa muissakin porukoissa. Toki palkka on varmaan rasitteena siirtyä kakkoseksi tai muuten vaan hengenluojaksi pois.

Tuohimaalle ja Pitkäselle ensi kaudeksi SaiPaan peukku ylös - ottaisin mielelläni.
 
En tiedä mitä miettii, mutta ei miehen otteet ainakaan näytä siltä että olisi mitenkään erityisen hyvä olla tällä hetkellä Jukureissa. Eilen lipsahti taas yksi helppo kun kiekko pomppasi kilpitorjunnasta kaaressa maaliin joten sillä voisin kuvitella että uusi startti uudessa ympäristössä voisi olla paikallaan kun koko kausi on ollut aika kivikkoinen kokemus.

Se, että onko Jukureissa tällä kaudella realistista pelata mistään isomman "voittamisesta" niin siihen on varmasti monia mielipiteitä. Mahdollisuus siihen on toki mitä SaiPassa ei ole.
 
Deeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ, Jukurit
Mitähän Tuohimaa itse ajattelisi tästä hypoteettisesta vaihdoksesta?

Jotenkin voisi kuvitella, ettei hän ihan liekeissä olisi siinä tilanteessa, että playoffeihin menevästä joukkueesta irtautuminen sarjan hännillä olevaan, jo tuttuun ympäristöön pelaamaan niitä merkityksettömiä pelejä. Hänhän varmasti haluaa voittaa liigassakin jotain. Toki tilanne voi muuttua 15.2. mennessä paljonkin ja Jukurit ei olisikaan enää varteenotettava playoff-joukkue.

Hänellä on tilillään kuitenkin 3-veskarina niin olympia- kuin mm-kultaa, eli vois luulla, et on haluttua tavaraa muissakin porukoissa. Toki palkka on varmaan rasitteena siirtyä kakkoseksi tai muuten vaan hengenluojaksi pois.

Tuohimaalle ja Pitkäselle ensi kaudeksi SaiPaan peukku ylös - ottaisin mielelläni.
Ottakaa vaan pois täältä, Pitkänen pohjimmiltaan hyväkin pelaaja, mutta ei löydä Jukureista sitä omaa paikkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös