Vartija – jumalasta seuraava vai säälittävä pelle?

  • 326 452
  • 2 013

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niin.

Tuossa tilanteessa kohdehenkilöä ensin kehotettiin poistumaan, sen jälkeen käskettiin. Kun nämä eivät toimineet, kohdehenkilöä lähdettiin taluttamaan ulos kaupasta (ihan laillinen toimenpide sekin). Sen jälkeen kohdehenkilö päätti ryhtyä vastustelemaan poistoa suorittavaa tahoa, jolloin kyseessä ei ollut enää häiriköinti, vaan järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen. Se antaa oikeutuksen kiinniottoon, jossa käytetään tarvittaessa myös voimakeinoja, joissa ei tämänhetkisten tietojen valossa AMMATTILAISET ole nähneet laittomuuksia.
Ketkä ammattilaiset?

Lainaamasi tutkijakin huomauttaa, että…

”Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin.”

Hän ottaa muutenkin kantaa vain yleisellä tasolla, eikä huomioi esimerkiksi tilanteen kestoa.

Tietenkin vartijoilla on oikeus käyttää voimakeinoja, mutta ei rajattomasti, koska tositilanteessa olevat ihmiset voivat olla huomattavasti pienempiä kuin se, jonka kanssa tilanteita on harjoiteltu.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Käyttäjän kokonaispanos on johtanut provokatiivisena pelikieltoon
Se antaa oikeutuksen kiinniottoon, jossa käytetään tarvittaessa myös voimakeinoja,
On monenlaisia voimakeinoja aina kevyestä ohjailusta siihen että henki lähtee. Jos siis käsketään poistua ja ”asiakas” ei näe poistamiselle syytä , niin ei muuta kun neljän miehen voimin kimppuun ja henki pois? Sen enempää ei suullista kommunikaatiota tarvita. Oppikirjan mukaan meni, kuten kollegat ovat vakuutelleet. Kuten aikaisimminkin sanoin, sisäiset tutkinnat ovat aina ongelmallisia. Tässä tapauksesssa asiantuntijoita eivät ole toiset vartijat vaan oikeusoppineet.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitkä viesti, mutta hyvää asia siltikin.

Otetaan kiinni tuohon loppuosaan hiukan.. Todennäköisin syy tuohon henkilön maahanvientiin on/oli turvallisuus. Niin vartijoiden kuin kohdehenkilön itsensäkin. Voidaan myös miettiä sitä älämölöä, jos nyt tapahtuneen sijaan jaetaltaisiin videota, jossa vartijat retuuttavat huutavaa naista ulos kauppakeskuksesta, kaiken alaa koskevan uutisoinnin jälkeen.

Kunpa saisinkin pitää nyt tapahtuneen sijaan älämölöä siitä, että vartijat olisivat ainoastaan retuuttaneet huutavaa naista ulos kauppakeskuksesta.
 
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit
Tietenkin vartijoilla on oikeus käyttää voimakeinoja, mutta ei rajattomasti, koska tositilanteessa olevat ihmiset voivat olla huomattavasti pienempiä kuin se, jonka kanssa tilanteita on harjoiteltu.
Harjoitukset ovat harjoituksia ja tositilanteet tositilanteita. Yhtäältä on hyvin mahdollista, että tositilanteessa kohdehenkilö voi olla huomattavasti pienempi kuin harjoituksessa. Toisaalta on myös hyvin mahdollista - ja pitkässä juoksussa väistämätöntä - että tositilanteessa kohdehenkilö vastustaa ihan eri tasolla kuin harjoituksessa.

Syy tälle on ilmeinen, harjoituksessa harjoitellaan oikeita toimintatapoja ja kaikki osapuolet pyrkivät välttämään loukkaantumisia viimeiseen asti. Tositilanteessa kohdehenkilö saattaa vastustaa kaikilla voimillaan minkäänlaisia "herrasmiessääntöjä" noudattamatta.

Itse sparrailisin huomattavasti mieluummin satakiloisen kanssa kuin vääntäisin tositilanteessa kuusikymmentäkiloista vastaan.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
”End game” normaalissa tilanteessa on se, että raudoitetun kiinniotetun kanssa odotetaan poliisin saapumista paikalle ja kiinniotettu luovutetaan poliisille joka tässä tilanteessa olisi todennäköisesti kirjoittanut sakon järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Kiitos. Tämä selvensi paljon.

Tässä on oppinut hyvin lyhyessä ajassa paljon uutta ja tunnustan rehellisesti olevani tietämätön monesta yksityiskohdasta missä oikeus käyttää voimaa menee.

Erityisesti tässä tapauksessa muutama yksityiskohta on jäänyt mietityttämään ja jotka ovat omasta mielestäni hieman ongelmallisia.

Yrityksillä on oikeus valita asiakkaansa. Kun asiakas ei osannut käyttäytyä soveliaasti verbaalisesti, niin tässä tapauksessa poistaminen liikkeestä on oman oikeustajunikin mukaan ok. Ongelma on mielestäni siinä, että Isossa Omenassa on paljon julkisia palveluita kuten metroa, bussiasemaa, Espoon kaupungin palveluita jne. Oikeuttaako siis verbaalinen konflikti yhdessä liikkeessä poistamaan koko kauppakeskuksesta automaattisesti? Mihin saakka voi vaatia asiakkaan siirtyvän?

Kun tässä nyt oli ainakin videokuvan perusteella päästy jo käytävälle, niin onko perusteltua myös sieltä käskyttää kokonaan ulos kauppakeskuksesta alkuperäisen perusteen mukaisesti? Missä kulkee laillinen raja, että poistamisen voidaan katsoa olevan suoritettu?
 
MegaForce

Jäsen
Miten pitkään sun mielestä vartijoiden pitäis yrittää suostutella lainmukaista käskyä vastustavaa henkilöä noudattamaan kehotusta tai käskyä? Kyse ei kuitenkaan ole mistään neuvottelusta, että voisitko nyt lähteä. Kohdehenkilö on varmasti saanut käskyn poistua paikalta tai hänet poistetaan voimakeinoja käyttämällä. Tämänkään jälkeen ei ole poistunut, ja vielä voimakeinoin poistettaessakin on alkanut tappelemaan vastaan.

Totta kai se puhuminen on aina ensisijainen keino. Mutta sekin on faktaa että vaikka olisit minkälainen puhevirtuoosi niin aina se ei toimi. Silloin on käytettävä muita keinoja.
Videossa nainen (uhri) on hetken raudoitettuna ja polvillaan. Eikö neljä vartijaa olisi muka voineet pitää henkilöä siinä kunnes rauhoittuu? Vaan piti vartijoiden "näyttää" ja painaa maahan. Täysin turha tapaturma ja kuolema, joka johtuu vartijoiden ylilyönnistä.
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Kysyin pitkään Tampereella vartijana ja pokena työskennelleen kaverin kommentteja näihin kesseihin ja hän sanoi, että kyllä kaikki varmaan pystyy kuvittelemaan kuinka vittumaista ja stressaavaa hommaa se on, mutta sanoi kyllä heti perään, että sekopäitä täynnä oleva ala se kyllä on. Suurin osa porukasta on rauhallista ja asiansa osaavia tyyppejä, mutta huolestuttavan paljon löytyy myös näitä heikkohermoisia kilareita, jotka selkeesti nauttii ihmisten retuuttamisesta. Kuulostaa kyllä aika uskottavalta. Koko ala kaipaisi kyllä jonkinlaista reformia.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pakko kysyä, että tarviiko miehet käsiraudat sekä 4 miestä pitämään yhtä naista aloillaan vajaa kymmenen minuuttia. Mielestäni aika osaamatonta jos ei kykene siihen.
Edelleen suurin osa vartijoista on osaavia, mutta pari mätämunaa on aian ongelma koko alalle.

Joskus tarvitsee. Siihen ei olemassa mitään ohjesääntöä, että minkälaisia otteita voi käyttää kevyen tai vähän raskaamman kohdehenkilön kanssa.

Meillä ei edelleenkään ole tarkkaa tietoa tilanteesta tai tapahtumien kulusta, joten siksi tällä on vähän turha spekuloida.

Ja lähtökohtaisesti useampi kiinniottaja tekee siitä tilanteesta turvallisemman ja vaarattomamman myös sille kohdehenkilölle.

Ketkä ammattilaiset?

Lainaamasi tutkijakin huomauttaa, että…

”Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin.”

Hän ottaa muutenkin kantaa vain yleisellä tasolla, eikä huomioi esimerkiksi tilanteen kestoa.

Niin. Jos nuo linkkaamani jutut olet lukenut, niin niiden videoiden perusteella, mitä julkisuudessa on ollut, ei kummankaan mielestä voida sanoa, että voimaa olisi käytetty liikaa. Esimerkiksi sinun mielestäsi asia on kuitenkin toisin. Osaatko antaa yhtään perustelua sille, miksi he olisivat väärässä ja sinä oikeassa?

On monenlaisia voimakeinoja aina kevyestä ohjailusta siihen että henki lähtee. Jos siis käsketään poistua ja ”asiakas” ei näe poistamiselle syytä , niin ei muuta kun neljän miehen voimin kimppuun ja henki pois? Sen enempää ei suullista kommunikaatiota tarvita.

Onko näin kärjistettyjä mielipiteitä pakko kirjoittaa? Tuskin kellään on tarkoitus alunperinkään tuota tilannetta eskaloida voimankäyttöön asti.

Kunpa saisinkin pitää nyt tapahtuneen sijaan älämölöä siitä, että vartijat olisivat ainoastaan retuuttaneet huutavaa naista ulos kauppakeskuksesta.

Varmaan meistä kaikki ajattelevat näin. Aina ei vain voi tietää lopputulosta etukäteen, sen takia on vähän turhaa olla jälkiviisas. (Ihan samalla lailla lopputulema olisi ollut eri, jos nainen olisi totellut suusanallisesti kehotusta/käskyä).

edit. @Erkka Lapanen Se poistaminenhan oli jo käynnissä. Varsinaiset voimakeinot (kiinniotto) eivät johtuneet siitä, vaan kohdehenkilön vastustelusta.
 
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit
Videossa nainen (uhri) on hetken raudoitettuna ja polvillaan. Eikö neljä vartijaa olisi muka voineet pitää henkilöä siinä kunnes rauhoittuu? Vaan piti vartijoiden "näyttää" ja painaa maahan. Täysin turha tapaturma ja kuolema, joka johtuu vartioiden ylilyönnistä.
Uhrin sydän olisi voinut pettää tuossa kuvaamassasi skenaariossakin ja sitten täällä ihmeteltäisiin syytä miksi uhria vain pideltiin maassa neljän vartijan toimesta.
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Turvallisuusalalta suorat sanat viimeaikaisiin tapahtumiin: ”Valitettavasti alalle on päätynyt sopimattomia henkilöitä”

Julkaistu 11 minuuttia sitten

Turvallisuusalan yritykset ovat olleet kohujen keskellä viime aikoina.

Lauantaina Securitaksen vartijoiden kiinniottama nainen menehtyi kiinniottotilanteessa kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa. MTV Uutisille puhuneiden silminnäkijöiden mukaan tilanteessa käytettiin liiallista voimankäyttöä.

Myös Avarn Security on ollut kohun keskellä tapauksissa, joissa vartijoita epäillään useista pahoinpitelyistä pääkaupunkiseudulla.

MTV Uutiset Live tavoitti Turvallisuusalan ammattiliiton puheenjohtaja Sami Kymäläisen kommentoimaan viimeaikaisia tilanteita.

Kymäläinen ei vielä tässä vaiheessa voinut ottaa kantaa Espoon Isossa Omenassa tapahtuneeseen tragediaan.

– Tähän yksittäistapaukseen on mahdotonta ottaa vielä tässä vaiheessa kantaa, koska tutkinta on aivan kesken ja tässä on erilaisia näkemyksiä esitetty tapahtumien kulusta, Kymäläinen sanoo.
Lue lisää: MTV Uutisten tiedot: Poliisi on aloittanut Ison Omenan kuolemantapauksesta epäiltyjen vartijoiden kuulustelut
Lue myös: Nöyryytysväkivallasta epäiltyjä järjestyksenvalvojia jo yhdeksän, pahoinpitelyjä 24 – vyyhti saattaa paisua edelleen
"Pitää pyrkiä lievimmän haitan periaateeseen"

Kymäläisen mukaan yleisellä tasolla vartijoiden tulisi arvioida voimankäyttöä tilanteissa monilla tavoilla.

– Voimankäyttötilanteissa käytettäviä keinoja tulee arvioida toimenpiteen kohteena olevan henkilön iän, sukupuolen, fyysisen koon, sekä voimakeinojen tarpeellisuuden mukaan ja aina pitää pyrkiä lievimmän haitan periaatteeseen, Kymäläinen sanoo.

Lievimmän haitan periaatteella tarkoitetaan, että voimakeinoja käyttävä pyrkii haluttuun lopputulokseen niin, että se aiheuttaa mahdollisimman pientä haittaa toimenpiteen kohteena olevalle henkilölle.

Kymäläinen muistuttaa, että ulkopuolisen silmin esimerkiksi käsirautoihin laittaminen saattaa näyttää hyvinkin hurjalta toimenpiteeltä.
Luvan peruutuksen kriteereissä eroja

Kymäläinen kehottaa silminnäkijöitä soittamaan hätänumeroon, mikäli he todistavat kiinniottotilannetta, jossa heidän mielestään on liiallista voimankäyttöä.

Yleisellä tasolla hän tuomitsee tiukasti viimeaikaiset turvallisuusalaan liittyneet tapaukset ja ottaa kantaa muun muassa pääkaupunkiseudun juna-asemilla tapahtuneisiin tutkinnassa oleviin tilanteisiin.

– Asemilla on tapahtunut aivan pöyristyttävää toimintaa. On erinomaista, että siihen on päästy kiinni ja toivon että kyseiset henkilöt eivät enää koskaan tule työskentelemään turvallisuusalalla, hän sanoo
Lue myös: Poliisi etsii yhä järjestyksenvalvojien uhreja – oletko todistanut itse kovia otteita? Kerro kokemuksistasi MTV Uutisille

Kymäläinen kertoo, että poliisi tarkistaa turva-alalle hakevien taustat ja testaa soveltuvuuden.

Turvallisuusalan ammattiliitto on kuitenkin kiinnittänyt huomioita siihen, että järjestyksenvalvojien ja vartijoiden lupia perutaan eri kriteerein eri alueilla ja se tuottaa Kymiläisen mukaan haasteita valtakunnallisesti.

Kymäläinen myöntää, että vartijoiksi on päätynyt myös alalle soveltumattomia henkilöitä.

– Valitettavasti alalle on päätynyt sopimattomia henkilöitä. Varmasti lisätään sisäistä valvontaa yrityksissä ja toivottavasti myös alan koulutuksissa aletaan kiinnittää huomiota näihin asioihin, hän arvioi mahdollisia toimenpiteitä.

– Yksi vaihtoehto voisi olla, että alalle vaadittaisiin ammattitutkinnon suorittamista. Näkisin, että koulutuksen kautta voitaisiin parantaa yleistä tilannetta.

On monenlaisia voimakeinoja aina kevyestä ohjailusta siihen että henki lähtee. Jos siis käsketään poistua ja ”asiakas” ei näe poistamiselle syytä , niin ei muuta kun neljän miehen voimin kimppuun ja henki pois? Sen enempää ei suullista kommunikaatiota tarvita. Oppikirjan mukaan meni, kuten kollegat ovat vakuutelleet. Kuten aikaisimminkin sanoin, sisäiset tutkinnat ovat aina ongelmallisia. Tässä tapauksesssa asiantuntijoita eivät ole toiset vartijat vaan oikeusoppineet.
Videossa nainen (uhri) on hetken raudoitettuna ja polvillaan. Eikö neljä vartijaa olisi muka voineet pitää henkilöä siinä kunnes rauhoittuu? Vaan piti vartijoiden "näyttää" ja painaa maahan. Täysin turha tapaturma ja kuolema, joka johtuu vartijoiden ylilyönnistä.
Mitä jos annettaisiin poliisin tutkia ennen kuin syytetään ketään? Kyseinen case on kuitenkin aika epäselvä, eikä varmasti oikein kenelläkään ole vielä kokonaiskuvaa siitä miten asiat tarkalleen menneet. Edelleen on kuitenkin mahdollista etteivät nämä vartiat ole toimineet mitenkään väärin vaan henkilö saanut tuossa yhteydessä kohtalokkaan sairauskohtauksen ja kuollut siihen. Välillä näitä tapahtuu myös esimerkiksi poliisin toimien yhteydessä ja ihmisiä kuolee ilman, että se olisi kenenkään syy.

Ei kysymys ole vain keinoista, vaan voimankäytön ja sen pituuden suhteesta vaadittavaan tilanteeseen. Tämä on ilmeisesti se asia, joka on liian vaikeaa ymmärtää vartijan aivoilla.
Sinullakin on tässä ketjussa ollut melkoista yleistämistä vartioiden suhteen. Eikö kannattaisi vähän laskea kierroksia ja antaa poliisin tehdä työnsä. Jos kyseiset vartijat ovat toimineet väärin ja aiheuttaneet kuoleman, se kyllä tulee julki. Nyt on kuitenkin myös mahdollista, että vartijoiden toiminnassa ei ole suuremmin moitittavaa mutta porukka suruttaa syyttää somessa silti. Voisin kuvitella, että tuo on kyseisille henkilöille suht draumauttava kokemus ja kantavat sitä mukanaan vaikkeivat mihinkään olisivatkaan syyllistyneet. Ja jos ovat syyllistyneet johonkin, niin saavat varmasti siitä myös lainmukaisen tuomion kuten kuuluukin.
 
MegaForce

Jäsen
Uhrin sydän olisi voinut pettää tuossa kuvaamassasi skenaariossakin ja sitten täällä ihmeteltäisiin syytä miksi uhria vain pideltiin maassa neljän vartijan toimesta.
Vartijan täytyisi nimenomaan tilanteessa ottaa huomioon henkilön kunto, ja se että joitain terveydellisiä ongelmia voi ilmetä. Mikäli vartijoihin ei ole kohdistunut fyysistä uhkaa, voimakeinojen käyttö pitäisi olla minimaalista.

Kaksi poliisia riittää usein viemään isoa, vastaanpanevaa korstoa raudoissa poliisiautoon. Miten vartijat eivät saaneet heiveröistä naista paremmin kontrolliin pienemmällä voimamäärällä?
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pitkä viesti, mutta hyvää asia siltikin.

Otetaan kiinni tuohon loppuosaan hiukan.. Todennäköisin syy tuohon henkilön maahanvientiin on/oli turvallisuus. Niin vartijoiden kuin kohdehenkilön itsensäkin. Voidaan myös miettiä sitä älämölöä, jos nyt tapahtuneen sijaan jaetaltaisiin videota, jossa vartijat retuuttavat huutavaa naista ulos kauppakeskuksesta, kaiken alaa koskevan uutisoinnin jälkeen.

Ei saa stevarit tehdä mitä huvittaa. Tuossa tilanteessa oli kaupan henkilökunnan esittämä pyyntö asiakkaan poistamiseksi, se antaa vartijalle poisto-oikeuden.

En nyt odota, että sinä tiedät tämän, mutta mitähän se lopulta kuolleeksi päätynyt asiakas oli oikein tehnyt tai sanonut siellä kaupassa, että henkilökunta oli pyytänyt vartijat paikalle. Eli olisi mielenkiintoista tietää, että oliko tämä asiakas todella ollut siinä liikkeessä ihan raivona vai oliko henkilökunta ylireagoinut pyytämällä vartijat apuun, vaikka mitään isompaa ei ollut tapahtunut.
 
Vartijan täytyisi nimenomaan tilanteessa ottaa huomioon henkilön kunto, ja se että joitain terveydellisiä ongelmia voi ilmetä. Mikäli vartijoihin ei ole kohdistunut fyysistä uhkaa, voimakeinojen käyttö pitäisi olla minimaalista.

Kaksi poliisia riittää usein viemään isoa, vastaanpanevaa korstoa raudoissa poliisiautoon. Miten vartijat eivät saaneet heiveröistä naista paremmin kontrolliin pienemmällä voimamäärällä?
Kannattaa huomioida myös se, että jotain yllättävääkin voi sattua (äkillinen sydänpysähdys esimerkiksi). Lisäksi yleisesti ottaen, aina ei riitä kaksi vaikka vastassakin olisi heiveröinen nainen. Ihminen kun panee vastaan niin sitä on yllättävän hankala pitää kiinni. Toki useinhan sitä rimpuilija jonkun hetken jälkeen väsähtää ja homma helpottuu. Siksi se on yleensä kaikille osapuolille turvallisempaa, että vartioita/poliiseja on tilanteessa tarpeeksi.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Vartijan täytyisi nimenomaan tilanteessa ottaa huomioon henkilön kunto, ja se että joitain terveydellisiä ongelmia voi ilmetä. Mikäli vartijoihin ei ole kohdistunut fyysistä uhkaa, voimakeinojen käyttö pitäisi olla minimaalista.

Kaksi poliisia riittää usein viemään isoa, vastaanpanevaa korstoa raudoissa poliisiautoon. Miten vartijat eivät saaneet heiveröistä naista paremmin kontrolliin pienemmällä voimamäärällä?

Poliisilla on myös tarvittaessa enemmän niitä voimakeinoja käytössään, jolloin tilanteessa ei tarvitse sen suuremmin miettiä työturvallisuuskysymyksiä. Tuossa Omenan tilanteessa näen tuon maahanviennin olevan vieä ihan fine, mutta joku syy sille toki pitää olla, että siihen tarvitaan kaksi muuta paikalle. Itse lähden siitä olettamuksesta, että kyseessä on ollut normaali "neljän raajan" hallinta.

En nyt odota, että sinä tiedät tämän, mutta mitähän se lopulta kuolleeksi päätynyt asiakas oli oikein tehnyt tai sanonut siellä kaupassa, että henkilökunta oli pyytänyt vartijat paikalle. Eli olisi mielenkiintoista tietää, että oliko tämä asiakas todella ollut siinä liikkeessä ihan raivona vai oliko henkilökunta ylireagoinut pyytämällä vartijat apuun, vaikka mitään isompaa ei ollut tapahtunut.

Kauppa ei suostunut ottamaan vastaan asiakkaan reklamaatiota, ja pyytänyt asiakasta poistumaan. Ei poistunut, joten paikalle pyydettiin vartijat. Ei poistunut tällöinkään käskyin, joten voimakeinot (talutus) otettiin käyttöön. Sitten tilanne eskaloituikin...

edit. Ilmeisesti kyseessä ollut vain ns. passiivinen vastarinta. Se toki oikeuttaa myös voimakeinojen käyttöön.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Noinko yksinkertainen on opetus vartija koulutuksessa? Taitaa olla puupäät opettajinan, pölkkypäille?
Voi pyhä yksinkertaisuus...

Tuo on ihan lainmukainen toimenpide, vaikka kovasti täällä(kin) yritetään asia muuksi kääntää. Tiesitkö muuten, että poliisi lähtee ihan samoista asetelmista liikkeelle..? Kehotus, käskytys ja sitten vasta voimakeinot?
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku twiittaili kuvan facebook-viestistä, että menehtynyt oli kahden lapsen äiti ja vielä raskaana, eli kolmatta odotti.

En muutenkaan ymmärrä argumentteja "joskus näitä nyt vain tapahtuu, ei voi sanoa kenenkään olleen väärässä".

Mikäli nyt väite lapsista pitää paikkansa, ymmärrän vielä vähemmän.
Eli pitääkö vartijoiden jatkossa kysyä vastaavissa tilanteissa, onko henkilöllä lapsia? Jos ei ole, on ihan semi-hyväksyttävää pistä kylmäksi?

Eihän nyt oikeasti kyse ole siitä, oliko henkilö kenties ydinfyysikko, Äiti Teresa tai narkomaani vaan pelkästään siitä, käytettiinkö tilanteessa tarpeettomia voimakeinoja ja jos kyllä, oliko näillä vaikutusta henkilön kuolemaan.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Yrityksillä on oikeus valita asiakkaansa. Kun asiakas ei osannut käyttäytyä soveliaasti verbaalisesti, niin tässä tapauksessa poistaminen liikkeestä on oman oikeustajunikin mukaan ok. Ongelma on mielestäni siinä, että Isossa Omenassa on paljon julkisia palveluita kuten metroa, bussiasemaa, Espoon kaupungin palveluita jne. Oikeuttaako siis verbaalinen konflikti yhdessä liikkeessä poistamaan koko kauppakeskuksesta automaattisesti? Mihin saakka voi vaatia asiakkaan siirtyvän?
Tätä itse boldaamaani kohtaa jäin pohtimaan. Asia nyt ei ehkä varsinaisesti juuri tähän caseen kauheasti liity, mutta millaisissa rajoissa yritykset todellisuudessa voivat valita asiakkaansa? Esim. ravintolat voivat estää liian päihtyneen asiakkaan pääsyn ravintolaan. Lisäksi asiakkaan vaatetusta kohtaan voidaan esittää ehtoja, samoin ikää tietyissä rajoissa. Kaikenlainen riehuminen on tietysti myös no-no. Mutta muu tuskin on mahdollista? Muistui heti mieleen jonkin pikkuliikkeen ympärillä noussut kohu, kun omistaja ei enää halunnut päästää "kansallispukuun" pukeutuneita asiakkaita sisään. Tämä tarkoitti tietysti romanivähemmistöä.

Yritysten oikeus valita asiakkaansa on siis käytännössä aika kapea. Ainakin voisi kuvitella, että jos esim. jokin kodinkoneliike päättäisi ruveta valitsemaan asiakkaiseen vain valkoihoisia, kyseinen liike löytäisi itsensä seuraavana aamuna kaikkien lehtien etusivulta.
 
Glove

Joitakin liian humalaisia jätin ottamatta taksiini. Jos ollaan siinä kunnossa, että baarista pääsee vaan portsarin taluttamana niin se tietää taksille vain ongelmia. Baari juottaa asiakkaan tuommoiseen tilaan niin saa myös huolehtia siitä. Sitten on ollut semmoisia, joilla on jo valmiiksi ollut kusi housussa, ei niitä oteta sotkemaan autoa. Ja pienehköllä paikkakunnalla toki tiesi aika hyvin myös ne "piikkiin" matkustavat, jotka ei sitten maksanut.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
edit. Ilmeisesti kyseessä ollut vain ns. passiivinen vastarinta. Se toki oikeuttaa myös voimakeinojen käyttöön.
Koko videon nähneen ensihoidon ylilääkärin mukaan nainen näytti reagoimattomalta koko sen kuuden minuutin ajan, kunnes käännettiin kylkiasentoon ja sitten jossain kohtaa alettiin etsiä defiä. Kauanko passiivinen pitää olla, ettei tarvitse selässä maata. Huutokin ilman riittämättömyydestä lienee siinä kohtaa loppunut.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Joitakin liian humalaisia jätin ottamatta taksiini. Jos ollaan siinä kunnossa, että baarista pääsee vaan portsarin taluttamana niin se tietää taksille vain ongelmia. Baari juottaa asiakkaan tuommoiseen tilaan niin saa myös huolehtia siitä. Sitten on ollut semmoisia, joilla on jo valmiiksi ollut kusi housussa, ei niitä oteta sotkemaan autoa. Ja pienehköllä paikkakunnalla toki tiesi aika hyvin myös ne "piikkiin" matkustavat, jotka ei sitten maksanut.

Tää on siitä koomista, että baarissa tosiaan juotetaan asiakas nippuun ja sit lykätään taksiin. Sen jälkeen asiakas on taksin vastuulla. Näin talvella se on joskus jopa isohkokin ongelma. Sun pitää varmistaa että pääsee sisälle. Pahilmillaan et edes tiedä missä kaveri asuu, onko rahaa, onko avaimia jne.
Helpoiten pääsee ku sanoo, että pitäkää ravintolassa vaan vai soitetaanko kytät paikalle, että päihtyneille myydään?
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Kauppa ei suostunut ottamaan vastaan asiakkaan reklamaatiota, ja pyytänyt asiakasta poistumaan. Ei poistunut, joten paikalle pyydettiin vartijat. Ei poistunut tällöinkään käskyin, joten voimakeinot (talutus) otettiin käyttöön. Sitten tilanne eskaloituikin...

edit. Ilmeisesti kyseessä ollut vain ns. passiivinen vastarinta. Se toki oikeuttaa myös voimakeinojen käyttöön.

Kiitos kun jaksat vastata näihin kysymyksiin. Luulen, että useimmilla meistä tällä palstalla tai ainakin itselleni nämä ovat uusia asioita.

Sen verran mitä olen suomalaiseen oikeuskäytäntöön tutustunut, niin se perustuu kaltaisellani maallikolla vahvasti arvioon ovatko toimeni suhteessa uhkan vakavuuteen. Esimerkiksi jos joku verbaalisesti haukkuu minua ja jos vedän turpaan, niin saan syytteen. Samoin jos joku uhkaa puukolla, niin saatan voida vielä lyödä seurauksitta, jotta pääsen tilanteesta pois, mutta en saa jäädä potkimaan henkilöä tajuttomaksi tai vaikka lyödä pesäpallomailalla. Eli aina arvioidaan mikä on tilanne.

Sitten toisessa ääripäässä on poliisit, joille 3,5 vuotta opetetaan lukuisia tekniikoita ihmismielen kanssa toimimiseen ja nostetaan koko aika esille, että vaikka on lupa tehdä monia asioita ja käyttää pakkokeinoja, niin tulisi käyttää aina vähintä haittaa aiheuttavia keinoja. Muistan lukeneeni kuinka aseen käyttö muun muassa laukaisee aina tutkinnan siitä, että oliko sen käyttö perusteltavissa suhteessa uhkaan. Poliisista vielä sen verran, että luotan siihen etteivät he käytä keinovalikoimansa maksimitasoja kovinkaan usein.

Tämän keissin myötä opin kuitenkin, että Suomessa on mahdollista käydä läpi 10 viikon kurssi, joka antaa sinulle avaimet ohjata, käskyttää ja käyttää voimakeinoja ilman samanlaista vastavuoroisuuden periaatetta kuin maallikot ja poliisit. On siis aivan säkästä kiinni tuleeko kokenut ja ymmärtäväinen stevarikaksikko vastaan vai juuri intin käynyt judoharrastaja, joka voi seurauksitta jakaa oikeutta melko laajoin oikeuksin 1-2-3 eskalaatioitumisen periaatteella. Silloin riittää, että joku päättää olla eri mieltä, niin mennään muutamassa minuutissa pikavauhtia kohtaan kolme ja tulee vielä sakot päälle rimpuilijalle. Tätä sattumanvaraisuutta pidän ongelmana.

Haluan vielä korostaa, että vartijoita tarvitaan ja on hyvä että oikeudet pidetään riittävänä heille. Yökerhot ovat sellaisia paikkoja, joissa hyvät järjestyksenvalvojat ovat kultaakin kalliimpia. Samoin poliisisäästöjen takia yleisen järjestyksen turvaaminen paikoissa, joissa on ihmisiä tarvitaan näkyviä valvojia.

Sitten kun tätä samaa aletaankn soveltamaan kaikkialle tietynlaisena patenttiratkaisuna, kuten kouluihin, pankkeihin, museoihin, liikkeisiin ja kaikkeen meidän arjen tekemiseen, niin yhtäkkiä se vaan tuntuukin olevan ilman vastavuoroisuuden periaatetta räikeässä epäsuhdassa.

Kuvitteellisessa esimerkissä jos koulussa on vartija ja lapsi harmistuu luokassa ja ei opettajan pyynnöstä huolimatta suostukaan poistumaan, niin onko ok että vartija saa pistää automaattisesti nippuun lapsen ja poliisi kirjoittamaan sakon perään? Tällä haluan vain tuoda esille, että nyt kun tämä kävi reklamaatiotilanteessa vaatekaupassa, niin onhan se absurdia, että seuraavaksi voitkin olla niputettuna maassa sakkoa odottamassa - ja että se olisi automaattisesti vaan ok.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tulee kyllä niin ristiriitaista infoa ko. asiasta eri kanavissa että pakko pyrkiä pitää itsensä neutraalina ja pyrkiä olemaan pään sisällä provosoitumatta kumpaankaan suuntaan.

Esimerkkejä ja kun näitä kääntelee ja vääntelee niin hyvin helposti saa joko vartijat tai uhrin olemaan se "pahis".

- Jossain sanotaan että kyseessä usean lapsen äiti joka juuri synnyttänyt / ollut raskaana vs. että oli tunnettu häröilijä ko. ostarilla ja sekakäyttäjä.
- Jossain sanotaan että vartijat niputtivat syyttä vs. että oli täysi oikeus niputtaa koska henkilö pisti niin paljon vastaan ja oli agressiivinen.
- Jossain sanotaan että voimankäyttö oli oikeutettua, jossain taas että täysin ylimitoitettua.
- Jossain sanotaan että vartijat aloittivat elvykysen, jossain taas että ulkopuolinen huomasi että henkilö on eloton

Näihin tuskin ihan hetkessä tulee vastauksia tai selkeyttä.
 
Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
@aave Järjestyksenvalvojien on kaikissa tilanteissa noudatettava vähimmän haitan periaatetta. Lakipykälä löytyy Finlexistä ja oleellinen pätkä on siis:

"Järjestyksenvalvojan toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa järjestyksenvalvojan tehtävään ja toimenpiteillä tavoiteltavaan etuun."
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuvitteellisessa esimerkissä jos koulussa on vartija ja lapsi harmistuu luokassa ja ei opettajan pyynnöstä huolimatta suostukaan poistumaan, niin onko ok että vartija saa pistää automaattisesti nippuun lapsen ja poliisi kirjoittamaan sakon perään? Tällä haluan vain tuoda esille, että nyt kun tämä kävi reklamaatiotilanteessa vaatekaupassa, niin onhan se absurdia, että seuraavaksi voitkin olla niputettuna maassa sakkoa odottamassa - ja että se olisi automaattisesti vaan ok.

Toki lapsien ja alaikäisten kanssa saa aina olla vähintäänkin erityisen tarkkana, ja välttää voimakeinoja ihan viimeiseen asti.

Mutta noin muutoin se prosessi menee esimerkiksi häiriköivän asiakkaan kanssa kaupassa niin, että ensin kehotetaan poistumaan, mikäli tämä ei tehoa, annetaan poistumiskäsky ja kerrotaan että mikäli henkilö ei poistu, käytetään voimakeinoja hänen poistamiseen. Mikäli varoituksenkaan jälkeen ei poistu, talutetaan asiakas voimakeinoja käyttäen pois. Ja jos asiakas alkaa fyysisesti painimaan vastaan, suoritetaan kiinniotto ja soitetaan poliisit.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös