Tammikuun siirtoikkuna 2023

  • 132 936
  • 1 312

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ronaldo edelleen haluaisi UCL-joukkueeseen koska ainut asia, mikä häntää tuntuu motivoivan on UCL henkilökohtainen maaliennätys.

Eli tilanne on aivan sama kuin syksyllä. Yksikään UCL-joukkue ei ole kiinnostunut ja vaihtoehtona olisi lähteä rahastamaan Saudeihin.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Jos meinaa johonkin mestareiden liiga joukkueeseen niin kannattaisi laittaa pöytään sellaisia näyttöjä että palkkaaminen kannattaa.

Eilen kun oli paikka prässätä Sveitsiläis pakkia niin lönkötteli perään kuin kyllästynyt puulaakipeluri. Saattoi olla kyllästynyt. Toki peli oli ratkennut jo.

Vanhat näytöt on tietysti about kovimpia mahdollisia, mutta eipä niillä vanhoilla näytöillä ketään palkata. Paitsi Roger Milla jonka Kamerunin presidentti houkutteli 90 kisoihin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Romanon mukaan Endrickin siirto Real Madridiin on tosiaan jo hyvin todennäköinen. Real Madrid ja brasilialainen ”wonderkid” on jostain syystä sellainen yhdistelmä, että aika poikkeuksetta menevät Realiin.

Varmaan edellinen brassi josta oli näin kovat pöhinät ennen siirtoa Eurooppaan taisi olla Neymar.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army

Ja Endrick pääsee pelaamaan Eurooppaan vasta parin vuoden päästä kun täyttää 18v. Eli 2024 kesällä. Todnäk tammikuun ensimmäinen 2025.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Joao Felixillä on mennyt Atleticossa sen verran sukset ristiin, että siirtynee tammikuussa muualle. Villa mainittu huhuissa mutta herättänee kiinnostusta aika laajalti.
 
Jeffrey

Jäsen
Felixistä ei ole tullut Simeonelle sitä wingeriä jota haettiin. Syksyn mittaan pelaajaa on huhuttu yllättäen ainakin Unitediin, nyt kuumimmat huhut vievät miestä Villaan. Siirtosumma Atletiin oli niin posketon, että kiertäisin tämän kaukaa. Kuitenkin pelaajan monipuolisuus herättää myös jonkinlaista mielenkiintoa, vaikka tuskin hänestä moderniksi wingeriksi on. Ilmeisesti ainakin eilisessä Sveitsi pelissä pelasi nimellisesti 8-10 paikkaa. Tähän sommitelmaan voisi olla myös Unitedille ihan sopiva palanen - joskaan sitä vakituista avauksen paikkaa tuskin myöskään Manchesterista löytyisi. Unitedissa myös harjoiteltu tuota hyökkäyksen kainaloon nousevia laitapakkeja, jolloin tupla-8 tuskin toimii - mutta ainahan sitä voisi olla myös vaihtoehtoja.

Eiköhän mies kuitenkin jonnekin muualle liiku jos on liikkuakseen. Vaikka alkuun olin miehen huhuja vastaan, niin Brunon tuuraajan löytyminen olisi ihan mieletöntä ja jos samalla saisi myös monipuolisuutta taktisiin vaihtoehtoihin niin en pahakseni laittaisi.

Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tähän sommitelmaan voisi olla myös Unitedille ihan sopiva palanen
Tosiaan vasemmalla laidalla pelasi sellaista peliä rakentavaa laiturin roolia, eli ei ihan sitä United kaipaa. Hyvä pelaaja mutta älytön siirtosumma asetti aika kohtuuttomat odotukset.

Sen sijaan eilen Ronaldon paikan ottanut Ramos varmasti on sellainen pelaaja, joka jollain tapaa Unitediin yhdistetään, kun kirjaimellisesti Ronaldon korvaavaa haetaan. 21 vuotias Benfican hyökkäävä ikävä kyllä tuskin irtoaa kovin halvalla koska "MM-hype" pelaajista saa maksaa kovaa hintaa ja häntä edeltävä Nunez maksoi sen 60 miljoonaa, joten tuskin kovin innokkaasti päästävät puolen vuoden sisään kahta kärkipelaajaa pois.

Unitedin kohdalla se target taitaa lopulta olla Gakpossa ja tämä ei kyllä haittaa. Edelleen myös Depay pyörii huhuissa (tämä taas jakaa mielipiteet aika vahvasti).

EDIT (oleellinen korjaus nimenomaan ei sitä mitä United kaipaa)
 
Jeffrey

Jäsen
Tosiaan vasemmalla laidalla pelasi sellaista peliä rakentavaa laiturin roolia, eli ei ihan sitä United kaipaa. Hyvä pelaaja mutta älytön siirtosumma asetti aika kohtuuttomat odotukset.

Toisaalta jos Villa oikeasti on realistinen vaihtoehto voisi siirtosumma asettua sen verran alas, että olisi myös Unitedille ihan potentiaalinen riski otettavaksi. Tuskin siirtosumma enää paljoa tippuu siitä mitä Villa kykenee maksamaan, siihen mitä hänestä saisi vielä parin vuoden päästä jonnekin Interiin myytäessä. Atletin huhuttu pyynti on £86m, mutta jos Villa on oikeasti realistinen niin tuskin realistinen kauppahinta on lähelläkään tuota - tai sitten siellä on ties mitä hokkuspokkus-bonareita mukana.

Ramos on noussut tänä vuonna melkoisesti ja on häntäkin Unitediin yhdistelty tälläkin palstalla jo aikaisemmin syksyllä. Mielenkiintoista nähdä mitä hänen kanssaan tapahtuu, mutta Unitedilla alkaa myös nuo rosteripaikat pikkuhiljaa täyttymään vaikka Ronaldosta päästiinkin eroon. Garnacho, Amad ja Pellistri kaikki osoittavat jonkinlaisia heräämisen merkkejä, vaikka todennäköistä lieneekin Pellistrin myynti ja Amadin jatkolaina. Tähän päälle jos tulee 2-3 hyökkääjäpelaajaa niin alkaa olla tontit aika täynnä. Toki jonkinlaisista huhutuista Gakpo ja Felix kyennee jollain tasolla suorittamaan 3-4 pelipaikkaa United formaatiossa, joka toisi melkoista vahvuutta rosteriin - etenkin se Brunon lepuuttaja/stuntti.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Kloppin lausunto sadasta miljoonasta joutuu ainakin testiin, jos meinaavat Bellinghamin hankkia, koska hinta pyörinee heittämällä 150 miljoonan pohjoispuolella. Push comes to shove jne niin Cityltähän tuo kuulostaa.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Kloppin lausunto sadasta miljoonasta joutuu ainakin testiin, jos meinaavat Bellinghamin hankkia, koska hinta pyörinee heittämällä 150 miljoonan pohjoispuolella. Push comes to shove jne niin Cityltähän tuo kuulostaa.
Tässähän tod.näk on juurikin nimenomaan kyse siitä, että Bellinghamin pää on saatu käännettyä eniten kohti Liverpoolia. Ongelmaksi muodostunee juurikin päästä sopimukseen Dortmundin kanssa.

Itse en ole ihan varma haluisinko Poolin maksavan maltaita. Onhan kaveri äärettömän lahjakas HG-statuksen omaava lädi ja kirjaimellisesti hunajaa kusisin, koska ei tällaisen statuksen pelaajia tule ikinä. Mutta onko mies kuitenkaan niin sanotusti moneyball hankinta ja ison yksittäisen sijoituksen takia muut osa-alueet kärsii. Bellingham ei yksistään riitä keskikentälle vahvistukseksi, joten kuvetta tarvisi kaivaa vielä lisää. Ox poistuu varmasti kesällä, Keita lähes varmasti, Milner on jo parhaat päivänsä nähnyt ja Hendersonkaan mikään nuori ole. Eri asia sitten, jos tämä nähtäisiin FSG:n läksiäislahjana ja uudet omistajat olisi taas valmiit polttamaan lisää rahaa(toiv. ei öljysheikkejä.)
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Mutta onko mies kuitenkaan niin sanotusti moneyball hankinta ja ison yksittäisen sijoituksen takia muut osa-alueet kärsii.
On se. Tekee vieruskaveristakin maailmantähden.

Siis ihan aidosti, Bellinghamille on vaikea keksiä sellaista ei-maailmanennätyssummaa, jota ei kannattaisi maksaa: (nyky)futiksen tärkeimmälle pelipaikalle on tarjolla tuon ikäinen pelaaja, jota verrataan lähinnä Zidaneen. Tuollaista keskikenttäpelaajaa ei todennäköisesti tule tarjolle enää ennen kuin nykyiset futarit ovat jo eläkkeellä.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
On se. Tekee vieruskaveristakin maailmantähden.

Siis ihan aidosti, Bellinghamille on vaikea keksiä sellaista ei-maailmanennätyssummaa, jota ei kannattaisi maksaa: (nyky)futiksen tärkeimmälle pelipaikalle on tarjolla tuon ikäinen pelaaja, jota verrataan lähinnä Zidaneen. Tuollaista keskikenttäpelaajaa ei todennäköisesti tule tarjolle enää ennen kuin nykyiset futarit ovat jo eläkkeellä.
Tämä juuri. Pelaa paikkaa kuin paikkaa, nyt jo maailman parhaimpia ja dynaamisimpia keskikenttiä, kaikki osa-alueet huipputasoa jne. Kypsä ikäisekseen ja lähipiiri toimii fiksusti…

Ja kaveri täyttää ensi kesänä 20v.

Bellingham-Carvalho-Elliot olisi ihan kiva rakentaa. Hendersonilla ja Tiagolla vielä muutama hyvä kausi edessä jne.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Bellingham-Carvalho-Elliot olisi ihan kiva rakentaa. Hendersonilla ja Tiagolla vielä muutama hyvä kausi edessä jne.
Nyt kun tuli Saksasta ne uutiset, että United on ulkona kisasta jne. niin mietin melkein masentuneena, että Bellingham olisi tehnyt Unitedista mestaruuskandidaatin ja että Unitedilla olisi ollut tarjota Bellinghamille ihan täydelliset pelaamisolosuhteet Brunon, Casemiron, Rassen, Sanchon ja kumppaneiden välissä. Mutta sitten tajusin, että jokaisella isolla tai edes isohkolla seuralla on tismalleen sama tilanne. Kävin mielessäni läpi jokaisen eurooppalaisen jättiseuran, ja tilanne on kaikilla sama. Bellingham on niin hyvä, että kun hänet lisää mihin tahansa tuollaisen seuran keskikenttään, se alkaa vaikuttaa maailman parhaalta. Oikeasti.

Odegaard, Bellingham, Partey
Fernandes, Bellingham, Casemiro
De Bruyne, Bellingham, Rodri
Alcantara, Bellingham, Fabinho
Mount, Bellingham, Kovacic
Soler, Bellingham, Verratti
Musiala, Bellingham, Kimmich (Jessus sentään!)
Camavinga, Bellingham, Touchamen
Gavi, Belli, Pedri

Jokainen noista olisi ihan älytön, vaikka muutama onkin älyttömämpi kuin loput.

Niinpä tässä lopulta käykin luultavasti niin, että ellei Pool pistä jotain todella isoa ja merkittävää toiseen suuntaan, hinta nousee sinne megaluokkaan. Silloin City on vahvemmilla kuin muut, koska siellä on sekä rahaa että vetovoimaa. Tällaisessa katsannossa Real olisi kakkonen ja muut sijoilla ynnämuut.
 
Jeffrey

Jäsen
Se on se ikuisuuskysymys kannattaako yhteen pelaajaan sijoittaa kolmen pelaajan varat. Ikuisuuskysymys johon tuskin koskaan on saatavilla sitä lopullista vastausta vaikka hyviä jälkiviisasteluja tulisikin.

Edellisen kerran kun englantilaisesta nuoresta keskikenttäpelaajasta puhuttiin yli sadan miljoonan pelaajana, oli kyseessä Dele Alli. Sitä ei saada koskaan tietää mitä siirron myötä olisi tapahtunut, mutta tänä päivänä Alli on melko kaukana huipustaan. Yaya Toure tässä nostikin esille, että toivottavasti media on tästä casesta oppinut. Täytyy muistaa, että saarilla lokaali pelaaja joutuu todella brutaaliin jahtiin ja tässä selviytyminen on aina jonkinlainen kysymysmerkki. Nimiä on tässä listassa valitettavan monia, valitettavan isoja ja myös lähivuosilta.

Uskoisin silti, että Bellingham tullee olemaan se poikkeusyksilö. Kysymykseksi jää kuka uskaltaa tämän kortin katsoa loppuun saakka ja kuka uskaltaa sekä kykenee sen 150 miljoonan riskin kantamaan? Veikkaan, että se on City. Esillä olevista nimistä Poolilla on mielestäni käsissään suurin riski megahankinnan suhteen ja United sekä Chelsea lienee jonkinlaisissa kyttäysasemissa pitkällä siimalla. Eiköhän se siirto ole kuitenkin saarille, Espanjaan ehtii sitten myöhemminkin jos mies tasonsa pitää tai jopa kehittyy.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Nyt kun tuli Saksasta ne uutiset, että United on ulkona kisasta jne. niin mietin melkein masentuneena, että Bellingham olisi tehnyt Unitedista mestaruuskandidaatin ja että Unitedilla olisi ollut tarjota Bellinghamille ihan täydelliset pelaamisolosuhteet Brunon, Casemiron, Rassen, Sanchon ja kumppaneiden välissä. Mutta sitten tajusin, että jokaisella isolla tai edes isohkolla seuralla on tismalleen sama tilanne. Kävin mielessäni läpi jokaisen eurooppalaisen jättiseuran, ja tilanne on kaikilla sama. Bellingham on niin hyvä, että kun hänet lisää mihin tahansa tuollaisen seuran keskikenttään, se alkaa vaikuttaa maailman parhaalta. Oikeasti.

Odegaard, Bellingham, Partey
Fernandes, Bellingham, Casemiro
De Bruyne, Bellingham, Rodri
Alcantara, Bellingham, Fabinho
Mount, Bellingham, Kovacic
Soler, Bellingham, Verratti
Musiala, Bellingham, Kimmich (Jessus sentään!)
Camavinga, Bellingham, Touchamen
Gavi, Belli, Pedri

Jokainen noista olisi ihan älytön, vaikka muutama onkin älyttömämpi kuin loput.

Niinpä tässä lopulta käykin luultavasti niin, että ellei Pool pistä jotain todella isoa ja merkittävää toiseen suuntaan, hinta nousee sinne megaluokkaan. Silloin City on vahvemmilla kuin muut, koska siellä on sekä rahaa että vetovoimaa. Tällaisessa katsannossa Real olisi kakkonen ja muut sijoilla ynnämuut.
Guimaraes-Bellingham-Joelinton
 
Fordél

Jäsen
Atletico maksoi mottipäisen Felixistä, mutta eivät tule saamaan yli satkua siitä:

Jos pitää paikkansa, pyynti on ennätyksellisen kaukana todellisesta hinnasta, joka lienee maksimissaan about puolet tosta.

Felix on varmasti edelleen hyvin miekenkiintoinen ja potentiaalinen pelaaja, joka olisi mukava nähdä jossain erityylissä jengissä kuin Tico.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös