RoKi Hockey 2022–2023 – Mason kakkosluokkalaiset kohti kärkeä

  • 254 344
  • 1 446

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Olipas melekoset pelit viime viikolla. Pelillinen pohjakyykky nähtiin Kajaanissa, tosin on Hokille tunnustus annettava hyvästä pelistä. Nyt he ei saaneet maalia ees Tikkurilasta. Jos joku muu joukkue ois ollu vastassa niin Heinolan lukemat ois ollut paperia. En ymmärrä vieläkään miten se voitettiin, tai no Sami Suni ja Heikki Huttunen halusi voittaa. Tuomaroinnista on kaikki jo sanottu, en ymmärrä Grönblomin ulosajoa eikä ymmärtänyt kurinpitokaan. Kenttämaalle oisi voinut antaa 3-4 peliä kakkua, oli tyhmä huitominen, vaikka Hokkilainen "kuolikin vain hetkellisesti niin todella vaarallinen viikate.

Lauantaina uuesti syntynyt JoKP. Kolmannen erän alussa sanoin että tää päättyy 0-5. Vaan mitästä paskaa, iso vaihe päälle, rinnalle ja kolikosta voitto. Alkohan siinä Joensuulaisilla väpättämään pahasti, ihan normaali reaktio kun kauden alku menny vähän mollivoittoisesti ja se momentum me käytettiin. Ainoa kauneusvirhe oli Rämön rankkari. Kaikki putket loppuu joskus ja nyt Artun rosentti on pienempi. 5 pistettä aina vaikean Kajaanin ja koti JoKP pelien jälkeen on kova suoritus.

Hieman olen huolissaan meidän hyökkäyspelaamisesta. Ei se tuota riittävästi maalipaikkoja. Hyökkäysalueelle monesti päätyn kautta, sitten ollaan liian kaukana toisistaan ja pelataan pingpongia ränniin ja monesti menetetään. Hyökkäyksessä ei ole viime kauden kaltaista yksilötaitoa haastamiseen, niinkuin Gabin ja Batu oli. Alanen ja Rämö parantaa joka ilta mutta riittääkö?! Ykkönen hajotettiin, Tiihonen on varjoissa, Huttunen pitää elossa ja Peltola ei sovi siihen. Kokeilkaa Holopaista tai Heinoa siihen tai tuokaa Suni takaisin niin suorahyökkäysvoima palaa. Kolmosessa Holopaisella on jäänyt piippuun. Näen kyllä Jaanissa potentiaalia 20 kaappiin kaudessa mutta nyt jää piippuun. Kauppaan joudutaan jos EJU ei kohta palaa ja mikä on Kivisen olkapään tilanne?!

Pakisto ja veskarit painaa hyvin illasta toiseen. Tumanovs noussut ykköspakiksi ja on todella hyvä. Lähtee salettiin tän kauden jälkeen Mason mukaan. Grönblom on hyvä ja Manninen on nostanut tasoaan paljon eka peleistä. Tetlow on uskaliaampi kiekolla vaikka pelaa sitä perushyvää. Hieman se on arka mutta sais kolata vähän kovempaa, varoo jäähyjä joka näkyy. YliSuutala ja soosi Sihvonenkin pelannut kelvollisesti. Tarvitaanko Forsblom? Minusta ei mutta otetaan vastaan. Kenttämaa on parempi kuin viime kaudella mutta vielä tulee noita pieruja. Kovaa pelaa ja arvostan sitä mutta noi vitoset pitää jo jäähä pois.

Cody ja Sami hoitaa kyllä veskan paikkoja hienosti. Peliitta peli oli epäonnistuminen Sunilta mutta ei jäänyt sitä murehtimaan.

20 peliä 9 3 8 3 59-50 sarakkeessa osoittaa paikan numero 5. Jos halutaan päätyyn niin kotietu pitää saaha ekalle kiekalle sillä keväällä kuorma on valtava vaikka tykätään kaupoissa reissatakki. Iisalmi ja Vantaa on otettavissa mutta Ketterään ja Espoohon alkaa olla liian iso matka.
 

LapinHullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Mestiksen ei-farmijoukkueet
Jaahas, viidellä pakilla mennään tänään? Sihvonenkin tipahtanut pois? Porter taas telakalla. Saikohan pahankin tällin kun Sato polvella veti päähän rankkarissa. Alanko ulos, Ulko sisään. Taas olis ns pakkopisteet
 

Lokkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kyllä koetellaan pakistoa isolla kädellä tällä hetkellä, ja kun vastaan luistelee tänään sarjan tehokkain joukkue niin nyt mitataan sitten sitä viisikkotiiviyttä ja kiekkohuolellisuutta oikein kunnolla. Mutta tämä on tätä kaikilla jossain vaiheessa kautta, ja näihin ukkoihin luotetaan kuten Maso usein viikkokatsauksissa kertoo. Porter tosiaan jälleen telakalle ja ilmeisesti tuon Saton rankkarin jäljiltä, mutta ei Suni onneksi ole sen huonompi vaihtoehto uuniin.

E: Toki hivenen kapealla rosterilla matkustaa myös KeuPa lappiin..
 
Viimeksi muokattu:

Big Bear

Jäsen
Porter oli viime kaudella Iisalmessa pelatessaan varsin usein yllättäen sivussa, ja muutamassa ottelussa lähti vaihtoon, vaikka mitään loukkaantumistilannetta ei aikaisemmin ollut. Liekö sitten niin pedantti kaveri, ettei pelaa sekuntiakaan, jos vähän lihaksia kolottaa. Mystiseltä vaikutti hänen toimintansa viime kaudella.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Jaahas, viidellä pakilla mennään tänään? Sihvonenkin tipahtanut pois? Porter taas telakalla. Saikohan pahankin tällin kun Sato polvella veti päähän rankkarissa. Alanko ulos, Ulko sisään. Taas olis ns pakkopisteet
Vain pakki puuttuu, höpö höpö. Onneksi meillä on U20 ja siellä vahvuuksia. Miska on tietääkseni harjoitellut kesän ja pitkin syksyä edarin matkassa ja pääsee nyt ”näytille” eli hyvä näin.
 
Viimeksi muokattu:

LapinHullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Mestiksen ei-farmijoukkueet
Vain pakki puuttuu, höpö höpö. Onneksi meillä on U20 ja siellä vahvuuksia. Miska kuulema reenannu kesän ja pitkin syksyä edarin matkassa ja pääsee nyt ”näytille” eli hyvä näin.
Hieno homma että on "varaa mistä ottaa". Toivotaan että onnistuu debyytissä niin itseluottamus kasvaa. (Puolen päivän aikaan oli kokoonpanossa vain 5 pakkia)
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Porter oli viime kaudella Iisalmessa pelatessaan varsin usein yllättäen sivussa, ja muutamassa ottelussa lähti vaihtoon, vaikka mitään loukkaantumistilannetta ei aikaisemmin ollut. Liekö sitten niin pedantti kaveri, ettei pelaa sekuntiakaan, jos vähän lihaksia kolottaa. Mystiseltä vaikutti hänen toimintansa viime kaudella.

Samaa olen uksinut ja vaikuttaa jotenkin herkältä pojalta. Oudot ja herkät on monesti myös maailman kovimmat veskat. Annetaan pojalle aikaa, saldo on kuiten 6 1 3 niin onhan se ollu hyvä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Olen nyt taas yrittänyt 40 minuuttia hakia sitä hyökkäyspelaamisen ideaa ja toisteisuutta mutten löyvä. Löytääkö joku?
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Keskiviikko, Keupa, pimiä ja tappio todellisella lammastelulla. Hajoaa pää tollasesta.

Jos Parkkinen oisi ollut tänää normaali veska, tää ois ollu nollaviissiitäviis.

Hävettää. Onnea Keupa, selkeästi parempi, joka alueella.
 

Cou10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Saimaan Pallo, LFC
Tuohon aikaisempaan niin valmennustiimistä olen kuullut sen verran että Pasi Räsänen siinä ei ole ja Samu Hulkon siinä haluttaisiin olevan. Hulkon jatkon myötä ei menisi koko kulttuuuri kerralla ovista ulos.

Mitä pelaajiin tulee niin jotenkin tuntuu hieman johtavuus-ja vaatimustason vajetta olevan. Viime kauden joukkueesta Rambo Smedberg oli ymmärtääkseni paljon kopissa äänessä ja pelikin näytti eteen. Ei siellä ihmeitä tapahtunut mutta koko silloinen kolmoskenttä sai aina härdelliä aikaan ja energiaa joukkueelle. Oma fiilis on vaan sellainen että nyt semmonen voittamisen kiima uupuu ja koska valmennus on sama niin pelaajistoon kääntyy katse.
 

Lokkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Pelipäivä ja Hurja-Hanneksen Peliitat vastassa.

Viimeksi otettiin syväkyykyllä kuokkaan 7-2 Heinolassa, ja nyt on samantyyppinen esitys takana KeuPa:a vastaan. Ilmeisesti myös Kittilä vs. Kalifornia -otatus edessä somen perusteella.

Kenttämaa ainakin palaa kokoonpanoon, joko se Forsblom on mukana? Porterin tilanteesta ei ole tietoa, mutta Tyni, Juntti ja Kivinen edelleen vemppaosastolla,

Uskon kasvojen pesuun, ja tänään nähdään kauden runsasmaalisin ilotulitus Kirnussa. 7-4 meille.
 

Pardus

Jäsen
Ois ihan mielenkiintoista nähdä Antti Kalapudas RoKissa lainalla. Vois olla sellainen RoKin kaipaama sateentekijä Mestis-tasolla, kun liigassa ei enää oikein kulje. Tiiä kuinka kovaan kevätkauden vireeseen Kala-Ana äityis, kun sais pelata jälleen kiekollisilla vahvuuksillaan.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Paskiaisten velhon hihat liukuu tänään jäälle. Oisko tänään ees asennetta ja vaikka hurlumheitä kuhan on tahtoa voittaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Edelleen näyttää siltä, että Mason lähtö vaikuttaa RoKin pelaamiseen. Espoossa nähty RoKi oli ihan IPK:n ja Ketterän tasoa, kun peli kulki. Toivottavasti saarta vielä palikat kasaan.
 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Edelleen näyttää siltä, että Mason lähtö vaikuttaa RoKin pelaamiseen. Espoossa nähty RoKi oli ihan IPK:n ja Ketterän tasoa, kun peli kulki. Toivottavasti saarta vielä palikat kasaan.
Pitää vielä todeta, että RoKin pelaaminen on ailahdellut koko kauden ajan. Muun muassa FPS:ää vastaan on pelattu kaksi huonoa peliä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Pitää vielä todeta, että RoKin pelaaminen on ailahdellut koko kauden ajan. Muun muassa FPS:ää vastaan on pelattu kaksi huonoa peliä.
Me ollaan saatu Hermekseltä yksi piste kahdesta matsista. Haasteensa kullakin…
 

LapinHullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Mestiksen ei-farmijoukkueet
Tänään sitten uudet jaot. Saapas nähdä heräiskö Tiihonen ja pudottais apinan selästä Rämön ja Alasen rinnalla. 6 pakkia, onneks saatiin Saku paikkaamaan. Porter edelleen pois mutta Samiin täys luotto, ei häneen kaatunut lauantaina.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Edelleen näyttää siltä, että Mason lähtö vaikuttaa RoKin pelaamiseen. Espoossa nähty RoKi oli ihan IPK:n ja Ketterän tasoa, kun peli kulki. Toivottavasti saarta vielä palikat kasaan.

En usko tähän. Tilannehan on parempi sijoituksellisesti ku koskaan mutta ns heikompia vastaan ei oo asennetta ja vahvempia vastaan on. Myös peli ailahtelee pelin sisällä. Veikkaukseni on fyysistä ja henkistä väsymystä. Tämä taas johtuu kuormasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös