Ben Blood

  • 268 918
  • 1 347
Hei vaan kaikille,

Ketjun aihe on Ben Blood. Ei muut pelaajat, eikä varsinkaan kanssakirjoittajat. Suosittelemme pysyttelemään ketjun aiheessa. Jos ei kyseisestä pelaajasta ole jotain asiallisesti kirjoitettua kirjoitettavaa, niin voi jättää kirjoittamatta.

Modet
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jyyd

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Isäni on kannattanut Ben Bloodia 90-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle annettiin paljon valinnan varaa. Ensimmäisen Ben Blood-paitani muistaakseni sain jo kolmekymmentäkaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Ben Bloodia. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin varhaiskeski-iässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Eric Perriniä.

Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin Ben Blood on ollut suosikkini jo aikamiehestä lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuorehkosta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata Benkkua kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni Ben Bloodia kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että Ben Blood on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

Asiallisesti,

Shejbal
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles

No varhain olet benistä kannattanut kun herra syntynyt 89
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Aiemman käynnin Bloodilla oli mielestäni perusteltu paikka joukkueessa, mutta Bloodilla vuosimallia 2022 ei.

Tämä näkemys tähän saakka. Mutta kun jo tässä vaiheessa aletaan ihan turuust saakka huutelemaan hädissään perrinejä avuksi, ehkä olen vastaanottavainen muuttamaan näkemystäni. Jopa moderaattoritkin näyttävät olevan todella herkillä Bloodin paluusta.

Pakkohan tässä jotakin on olla.
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Vähän numerologiaa pohdittavaksi:
Pelicansin sivustolla Bloodin pelaajanumeroksi kerrotaan 81. Nyt pelasi kuitenkin Tyrskyn vanhalla numerolla 89.

Bloodin vanha numero (Pelicansissa) 10 olisi ollut myös vapaana Bloodille, mutta sitä ei käytetty. Miksiköhän?
Toki jos pelaaja nyt halusi mieleisensä numeron niin OK.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Blood on fyysisesti kunnossa, kuten arvelinkin. Hyvä fysiikka pelastaa paljon ja tiedosti selkeästi itsekin sen ettei kiekollinen tekeminen ole vielä ihan hallussa, joten pelasi varmaa eikä kertaakaan tainnut nousta kiekollisena omista keskiviivalle asti edes.
Hyvää varmaa peliä, odotin jopa huonompaa. Kokemus näkyi rauhallisuutena kiekollisenakin, vaikka sai painetta päälle.
 
Tounaii

Mitä myös muutaman kerran yritin Bloodia tuijotella, niin oli myös siistiä nähdä miten hassutteli muutaman kerran kaverit kahville omassa päädyssä.

Hieno paluu Lahteen!
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olin erittäin tyytyväinen Veri-Penan ekaan otteluun. Niinkuin muutkin on sanonut perusvarmaa tekemistä. Omasta mielestä paras Penan hetki oli se, kun Jasse liimasi kiekon räpylällä harttariin ja joku Kärppä pelaaja tuli odottamaan putoavaa kiekkoa. Pena tuli paikalle ja puski Kärppä pelaajan pois maalin edestä! Tätä tarvitaan, ettei tule halpoja maaleja niistä räkäkiekoista!
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Osaako joku selittää, kun ne pelihommat näyttää sujuvan, miten mies ei muka saanut pelipaikkaa puolasta?
Yritti välttää sopimuksen, että pääsee pelaamaan Lahteen rakkaudesta kaupunkiin. Työkkärin takia täytyi käydä kokeilemassa.

No mutta hyvä, jos Pena täyttää vahvistuksen kriteerit. Edelleen olen vähän skeptinen, mutta Jalosen kommenttien jälkeen en ole ihan varma, ettei Niemelä olisi itsekin halunnut Penaa. Ehkä tämä ei ollut vain Nupen penailu.
 
Dr_Faustus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olemuksessa näkyi voimakas keskittyminen. Varmaan pelituntuma hakusessa ja tietoisen keskittymisen takia hieman jäykkä oli olemus. Mutta otti kyllä varman päälle oman pään tilanteet. Hyviä pieniä, varmoja siirtoja lähimmälle kaverille. Hyökkäyspäässä usein toimitti kiekkoa päädyn sijaan maalinedusruuhkaan. Sitä mitä ei meidän muilta pakeilta juurikaan ole nähty, kun hakevat sitä täydellisen laukauksen paikkaa. Nyt kiekko rennosti lensi ranteella sinne Roineen, Haataisen ja Brygmannin kaivettavaksi. Tälläinen tapa voi olla ihan hyvä lisä hyökkäyspään keinovalikoimaan.
 
Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olin erittäin tyytyväinen Veri-Penan ekaan otteluun. Niinkuin muutkin on sanonut perusvarmaa tekemistä. Omasta mielestä paras Penan hetki oli se, kun Jasse liimasi kiekon räpylällä harttariin ja joku Kärppä pelaaja tuli odottamaan putoavaa kiekkoa. Pena tuli paikalle ja puski Kärppä pelaajan pois maalin edestä! Tätä tarvitaan, ettei tule halpoja maaleja niistä räkäkiekoista!
Tästä täysin samaa mieltä, mutta muutaman kerran kyllä Blood vähän innostu ja esimerkiksi työnsi kavereita, ekaksi kiekottoman ja sitten kiekollisen, pois ihan hyökkäys alueelta.
Siinä kun olis tuomari ollu yhtä innokas kuin Pena, niin olis Blood viettänyt seuraavan vaihtonsa boksissa. :D

Kumma miten se Kärppä Niemelä ei koskaan Bloodin aikana käyny kiukuttelemaan, joku ihan sairas puoli mussa odotti kokoajan (suu vaahdossa, hassu tuijotus) että Blood tulee kertomaan kauniisti, että ei sovi kokoajan haastaa meiän pelaajia maalin edessä.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Osaako joku selittää, kun ne pelihommat näyttää sujuvan, miten mies ei muka saanut pelipaikkaa puolasta?
Mun mielipide tästä on se että ei Blood ole heikkoihin liigoihin mitenkään erikoinen pelaaja, koska siellä odotetaan että tuollaisella pelihistorialla pelaaja ottaa roolia myös kiekollisena ja loistaa illasta toiseen, mutta paremmissa liigoissa Blood saa olla oma itsensä ja olla se peruspakki joka hoitaa aina hommansa.
Vastaava pelaaja olisi joku Tapparan Mikael Seppälä, joka on mainio puolustaja Liigassa, mutta vaikka sen heittäisi Puolan liigaan, se olisi silti vain mainio puolustaja. Ei enempää.

Sen verran mitä itse olen pelikentillä eri sarjatasoilla ollut, niin peli muuttuu oikeastaan helpommaksi mitä ylemmäs tasoissa mennään, kun kaikki osaavat paremmin ja paremmin pelata ja peli on loogisempaa kuin heikoimmassa sarjoissa, joissa peliä on vaikeampi lukea koska pelaajat eivät pelaa niin systeemin mukaan ja loogisesti, eikä auta vaikka miten tiedostat vastustajan taktiikan ja mitä ne yrittävät tehdä, kun kaikki ei siitä pidä kiinni.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En nyt maalaa mitään piruja seinille, mutta ehkä kannattaa odottaa Bloodin kohdalla vähän enemmän kuin yksi peli ennen kuin tehdään sen syvempiä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ben Blood on hidas, mutta kankea nykyliigaan. Tältä näyttää pelin perusteella. Ei jatkoon. Ei vaikka ilmaiseksi saadaan.

Pitkästä aikaa kommentoit, kommentoit joka ketjuun enimmälti ihan asiaa, mutta tämä on ihan silsaa. Aina siemensyöksystä Benin isäksi, olitko tauolla moderaattorien toimesta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös