Kaapo Kakko – Church of Kakko Manhattanilla

  • 658 354
  • 2 216

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Tyylikäs peli Kakolta omaan päähän kohdassa 7:28. Ei jää Kakolla yrityksen puutteesta homma kiinni.

Ja tosiaankin Kakko lähti vastustajan maalin takaa polkemaan, jotta ehti puolustamaan. Oli siis Rangersin pelaajista ylimpänä, mutta jotenkin ehti kolmantena puolustuksen avuksi. Hyvä peli Kakolta. Olisikohan valmennuksesta kehoitettu laukomaan enemmän, koska Kakko laukoi semmoisista paikoista, mistä aiempina vuosina oli empinyt ja hakenut syöttöä. Laukoi eniten Rangersin pelaajista eli yhteensä viisi kertaa.
 
Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Rangerseilla vaihteeksi kahdeksan maalin ilta, ja Kaapolla tuttuun tapaan kiikarit 0+0=0. Nyt sitten vaan odottamaan kommentteja, joiden mukaan Kaapo dominoi kaukaloa ihan suvereeniin tapaan...

En ole Kakon otteluita nähnyt kuin muutaman NHL:ssä (tai tietty muuallakaan), mutta ei hän noissa peleissä ainakaan mitenkään dominoinut. Röyhkeys ja sellainen tappamisen meininki puuttuu kokonaan. Liian kiltisti jää puolustustehtäviin kun muut hyökkäävät ja menee sitten vielä kiltimmin vaihtoon, kun muut jäävät vielä pyörittämään peliä. Enkä ole sellaista niska kyyryssä sata lasissa luistelua kiekon peräänkään muistaakseni Kakolta koskaan nähnyt.

Mutta hyvähän se on, että muille kelpaa, ja Kakko on NHL:n eliittiä no(i)llatehoillakin. Minä se vaan katselen pistesaraketta haikeana.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS

Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kakoltahan tämä on selkeästi paras kausi, ollut Rangersin parhaita pelaajia ja löytynyt se röyhkeys pitää kiekkoa. Viime yönä pelasi ”Kid Linessa”.

Tosiaan tehot on suorituksiin nähden yllättävän pienet mutta teksti-tv ei kerro totuutta pelin sisältä.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kakoltahan nämä kaksi edellistä on olleet kauden heikompia pelejä, sitä ennen 5 vs 5 pelissä pitkältä Rangersin paras hyökkääjä ja toiseksi paras pelaaja Foxin jälkeen.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
En ole Kakon otteluita nähnyt kuin muutaman NHL:ssä

Enkä ole sellaista niska kyyryssä sata lasissa luistelua kiekon peräänkään muistaakseni Kakolta koskaan nähnyt.

Ensimmäinen lainaus selittää seuraavan. Tai sitten Kakko menee noihin tilanteisiin 80 lasissa, mutta on piirun verran muita kovempi.

Tosiasissa yrityksen puutteesta ei Kakkoa voi syyttää. Viimeöinen peli oli vähän heikompi, mutta tärkein tilastomerkinta on aina joukkuuen voitto. Myös KID-line sai pari onnistumista, mikä oli hyvä asia.

Siinä ole samaa mieltä, että se tappajan asenne tuosta vielä puuttuu ja siten tehoja varmasti kaikki kaipaa lisää.

Hyvä poika jääkiekkossa Kakko kuitenkin on ja pidän siitä, että pelaa peliä hieman eritavalla kuin useimmat.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kakoltahan tämä on selkeästi paras kausi, ollut Rangersin parhaita pelaajia ja löytynyt se röyhkeys pitää kiekkoa. Viime yönä pelasi ”Kid Linessa”.

Tosiaan tehot on suorituksiin nähden yllättävän pienet mutta teksti-tv ei kerro totuutta pelin sisältä.
Paras kausi? En tosissaan sitten tiedä mistään mitään, mutta Kakon ollessa kentällä myös omissa on soinut. Kai +/- tilasto kertoo jotain? Se että pörrää kiekon kanssa hyvin ei mielestäni vielä tee loistavaa pelaajaa.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ensimmäinen lainaus selittää seuraavan.

Tätähän tämä on. Kakon pelejä ei kiinnosta katsoa mutta kuitenkin kiinnostaa vähän kommentoida. Pitäisiköhän itsekin käydä Puljujärven ketjussa kommentoimassa että 0+0=0. Olenhan kuitenkin Jesseltä pari peliä nähnyt NHL:ssä.

Paras kausi? En tosissaan sitten tiedä mistään mitää

No jos väität että nämä alkukauden pelit eivät ole olleet Kaapon NHL-uran parhaita niin tosiaan et tiedä mistään mitään. 2 viimeisintä ollut kyllä vähän heikompia kuten Kakon pelejä katsoneena olet varmaan huomannut.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Mikä juttu että "En oiken tiedä koko asiasta, mutta sanompa nyt kuitenkin" varjolla voi laukoa omia mutuja ilman minkäänlaista käsitystä koko asiasta lukuunottamatta tekstitv:tä ja Esson baarin huhuja?

Jep. En ymmärrä mitä lisäarvoa keskusteluun tuo se, että katsotaan tilastoista, että jaahas 8 tehtyä maalia joukkueella ja Kaapolla 0+0. Tullaanpas kirjoittamaan tänne, että ei Kaapolla lähde sittenkään peli rullaamaan mihinkään.

Ketjussa on kirjoittajia, jotka ovat katsoneet suuren määrän Kakon pelejä tällä kaudella. Mieluummin luen heidän raporttejaan kuin "Teksti-TV skouttauksia".
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta hyvähän se on, että muille kelpaa, ja Kakko on NHL:n eliittiä no(i)llatehoillakin. Minä se vaan katselen pistesaraketta haikeana.
Niin no aika merkittävä tekijä on tuossa erikoisessa toteamuksessa että "muille kelpaa" siinä, että Rangersin GM:lle ja päävalmentajalle näköjään hyvinkin kelpaa, painaako vaakakupissa sitten kovin paljon se että jos sinulle tai jollekin muulle ei. Mitä siihen sitten on tehtävissä, no ei kelpaa sitten.
 
Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Paras kausi? En tosissaan sitten tiedä mistään mitään, mutta Kakon ollessa kentällä myös omissa on soinut. Kai +/- tilasto kertoo jotain? Se että pörrää kiekon kanssa hyvin ei mielestäni vielä tee loistavaa pelaajaa.
Montako Rangersin peliä olet katsonut? Itse olen melkoisen monta katsonut ja kuten yllä mainittu niin kaksi viimeistä ollut sitä huonompaa mutta aiemmat ollut Rangersin vaarallisin hyökkääjä.

Puljun pelejä tullut myös seurattua ja 0+0 tehoista huolimatta sielläkin pääsee pelaamaan Mcdavidin kanssa kun tekee sitä näkymätöntä työtä. Kakko on taas vaarallinen kiekon saadessaan ja jos joukkuekaverit olis osuneet edes puolista paikoista niin olis Kakollakin pisteitä melkosesti enemmän mut tää on kiekkoo…kentällä tapahtuu paljon ja osa niistä näkyy vain tehosarakkeissa.

Nyt haluavat todennäkösesti hakea Kid Linen kasaan uudelleen ja sieltä hakea vahvaa ketjua. Ykkösylivoimaan kun pääsisi kokeilemaan, mutta se vaatii loukkaantumisia että sinne mahtuu.
 
Shawshank

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers & Tampereen Ilves
Olen samaa mieltä siitä että Kakolla voisi olla merkittävästi kovemmat tehot ja on parantanut rutkasti tukkoisesta viime kaudesta.

Mutta aika paksua pitää Kakkoa Rangersin vaarallisimpana hyökkääjänä alkukauden osalta niin kauan kun samassa joukkueessa pelaa Artemi Panarin. Panarinin vaarallisuudesta kun Kakko saisi edes puolet niin muutos olisi merkittävä. Ällistyttävä pelaaja on Panarin.

Oikealla tiellä Kakko kyllä on, mutta loputtomasti ei voi pelkästään puhua huonosta tuurista kun tehoja ei tule.
 
Kaksi peliä. Toi oikeastaan toisen katsoi kokonaan ja toisesta kaksi viimeistä erää.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Olen samaa mieltä siitä että Kakolla voisi olla merkittävästi kovemmat tehot ja on parantanut rutkasti tukkoisesta viime kaudesta.

Mutta aika paksua pitää Kakkoa Rangersin vaarallisimpana hyökkääjänä alkukauden osalta niin kauan kun samassa joukkueessa pelaa Artemi Panarin. Panarinin vaarallisuudesta kun Kakko saisi edes puolet niin muutos olisi merkittävä. Ällistyttävä pelaaja on Panarin.

Oikealla tiellä Kakko kyllä on, mutta loputtomasti ei voi pelkästään puhua huonosta tuurista kun tehoja ei tule.

Niin, mä ainakin puhuin siitä, että Kaapo oli ollut niiden paras 5 vs 5 hyökkääjä ennen näitä paria viimeistä peliä. Ennen viime yötä Panarinilla oli kaksi pistettä enemmän 5 vs 5 pelissä, mutta kiekonhallinnallisesti Kaapo on eri sfääreissä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin sitä mieltä, että Kakko on noista kahdesta parempi (tai että siitä ikinä tulisi edes lähes yhtä hyvää). Korostaa kuitenkin sitä ylivoiman merkitystä. Ja muistetaan huomioida, että Panarin on ylivoimalla suoranainen nero ja olisi täysin perusteetonta olettaa, että Kakon pisteet nousisivat samassa suhteessa jos saisi pelata samat minuutit ylivoimalla.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Barcelonassa vuokrasin autoa, viereisellä tiskillä oli joku amerikkalainen turistiperhe. Ne huomasivat että minulla oli Suomen passi, ja isä sanoi oitis pojalleen että katso, tuossa on suomalainen, ja poika oli että vau! Kysyin että mitä saatanaa, ja isä alkoi sitten selittää että he ovat New Yorkista ja kovia Rangers-faneja ja ovat kovasti mielissään tästä Suomi-maasta juuri nyt, koska sieltä on kotoisin heidän uusi starbansa Kaako Kakko.

Poika varsinkin oli aivan tulessa, kun jotain Church of Kakko -hassuttelua olin sanonut niin poika latoi kaikki faktat Kaaposta siitä missä jengeissä hän on pelannut ja miten paljon pisteitä tehnyt eri sarjoissa, ja miten hyvä se oli että Rangers sai nimenomaan Kakon eikä Hughesia, Hughesia ei isä eikä poika pitäneet ollenkaan niin kovana tekijänä kuin Kaapoa koska Kakko on jo tasonsa miesten peleissä osoittanut, Hughes voi kaikesta potentiaalistaan huolimatta vielä flopatakin, Kaapo ei takuulla. SaiPankin se poika tiesi kun kysyi että mikä on minun lemppari Liiga-jengi, Jussi Markkasen tiesi sieltä tulevan. Ihme veijari saatana!

Isäkin kyllä tiesi selvästi mistä puhuttiin, ja kysyi että onko se Kaapo oikeesti niin hyvä kuin mitä huhutaan, sanoin pokkana että se on paras suomalainen jääkiekkoilija mitä on koskaan ollut, isä tiesi kysyä että parempi jopa kuin Kurri tai Selänne, ja poika vielä lisäsi Patrik Laineen verrokiksi. Naama peruslukemilla vakuutin että Kaapo on kaikkia niitä parempi, hän on joka osa-alueella niin saatanan hyvä. Jenkit oli innoissaan. Toivottavasti Kaapo lunastaa ettei tarvii hävetä mitä tuli luvattua.
Onko siis niin, että vieläkään ei tarvitse alkaa häpeämään tätä barcelonalaisella autovuokraustiskillä aikoinaan amerikkalaisille Rangers-faneille antamaani tiedonantoa? Ehkä vähän kuitenkin jo voi? Vai voiko Kaapo vetää vielä ohi Kurrin ja Selänteenkin?

Minä olin ihan tosissani tuolloin 3 vuotta sitten uskomassa, että Kaaposta voisi tulla jotain vielä käsittämättömämpää kuin Barkovista, Laineesta tai Ahosta - en muista, osasinko tuossa vaiheessa vielä edes pitää Rantasta tuon kolmikon verrokkina, en varmaankaan. Kaapon meininki Liigassa ja maajoukkueissa oli ollut niin saatanan murhaavan näköistä, että ei minua yhtään nolostuttanut julistaa Rangers-ihmisille että nyt saitte ehkä parhaan suomalaisen jääkiekon pelaajan mitä on koskaan olemassa ollut.

Nykyään hävettäisi tollee valehdella. Mutta ehkä pitäisi sitten kanssa perään vielä selittää niille amerikkalaisille että ette sit kato mitään vitun teksti-tv-pistepörssejä, ne ei kerro mitään mistään, katotte niitä pelejä, ja kuorossa huudatte että Kaapolla voisi paremmalla tuurilla ja ketjukavereilla olla jo useita 150+300 pisteen kausia.

Mitähän nuo Rangers-tyypit, ajatteleekohan nekin vielä että onneksi saatiin Kakko eikä sitä vitun Hughesia. Hughes on tässä vaiheessa tehnyt tuplaten tehopisteitä Kaapoon nähden, mutta eihän ne mitään kerro. Kaapo on kyllä lähes saman verran pelejä saanut jo pelata kuin Hugheskin noista 2019 -varauksista. Pisteissä Kaapo on Hughesin ja Trevos Zegrasin jälkeen kolmantena, Caufield väijyy pisteen päässä neljäntenä. Että eihän tuo nyt sillee kauheen huonosti ole Kaapollakaan mennyt - olkoonkin että Zegras ja Caufield ovat omat pisteensä tehneet 113 ja 91 pelin aikana, siinä missä Kaapo on jo 172 peliä kellotellut.

Mutta ei ne pisteet mitään meinaa.
 
Shawshank

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers & Tampereen Ilves
Niin, mä ainakin puhuin siitä, että Kaapo oli ollut niiden paras 5 vs 5 hyökkääjä ennen näitä paria viimeistä peliä. Ennen viime yötä Panarinilla oli kaksi pistettä enemmän 5 vs 5 pelissä, mutta kiekonhallinnallisesti Kaapo on eri sfääreissä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin sitä mieltä, että Kakko on noista kahdesta parempi (tai että siitä ikinä tulisi edes lähes yhtä hyvää). Korostaa kuitenkin sitä ylivoiman merkitystä. Ja muistetaan huomioida, että Panarin on ylivoimalla suoranainen nero ja olisi täysin perusteetonta olettaa, että Kakon pisteet nousisivat samassa suhteessa jos saisi pelata samat minuutit ylivoimalla.
Tämä täysin totta, mutta itse tartuin tuohon "vaarallisuus" termiin, joka itselle ainakin tarkoittaa paljon muutakin kuin kiekon hallintaa.

Panarin hoksottimilla ja hyökkäys vaistoilla vaarallisuus syntyy siitä että kiekon saadessaan hänen ei välttämättä tarvitse hallita kiekkoa kuin sekuntti, naps ja tulee se oivaltava ja vaarallinen peliä edistävä siirto. Välillä toki leipoo kiekkoa pitkäänkin ja se tekee hänestä nimenomaan niin vaarallisen ja vaikeasti puolustettavan. Ikinä ei tiedä mitä tulee.

Olen todella tyytyväinen että Kakko on saanut rohkeutta nimenomaan pitää kiekkoa ja on näyttänyt paikoin sitä dominanssia esimerkiksi kiekon suojaamisesta, jota häneltä nähtiin ennen NHL uraa. Hallinnasta ja hyvästä kiekollisesti rohkeudesta huolimatta toivoisin kuitenkin nimenomaan sitä vaarallisuutta lisää monipuolisemmilla ja nopeimmilla ratkaisuilla kiekon kanssa. Olen varma että se tulostaulukin kyllä sitten kiittää perässä.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Onhan se tietenkin harmillista, kun näkee että Rangers on takonut kahdeksan maalia ottelussa vastustajan verkkoon ja Kakolla ei ole ollut pisteiden valossa mitään tekemistä niiden kanssa. Toisaalta, jos hän olisi iskenyt vaikka Rangersin neljännen ja kuudennen maalin, niin sitten joku puhuisi varmaan turhista pelleilypelin pisteistä, joita ei edes pitäisi laskea.

Sen mitä olen Kakkoa tämän kauden osalta nähnyt, niin uskon kyllä, että sitä tulosta alkaa ennen pitkään tulemaan. Ero pelaamisessa on valtava verrattuna pariin aiempaan kauteen. Se, että alkaako tulosta tulemaan enemmän tällä vai ensi kaudella jää nähtäväksi. Pisteiden osalta iso ongelma on ollut Rangersin vaikeudet iskeä maaleja tasakentällisin. Ja niin kuin täälläkin on monesti todettu, Kakolla ei ole asiaa ykkösylivoimaan, joten helppoja pisteitä ei ole tarjolla. Kakko onkin tehnyt kaikki pisteensä (6) tasakentällisin. Vertauksen vuoksi Panarin on iskenyt 21 pistettä yhteensä, joista 9 on tullut tasakentällisin ja Zibanejad on tehnyt 18 pistettä, joista 8 on tasakentällisin. Ylivoimalla on ollut järjettömän iso vaikutus Rangersissa pelaajien pisteisiin tällä kaudella.

Kannattaa muistaa, että Kakko on vasta 21 -vuotias. Moni ei tuossa iässä NHL:ää pelaa. Suurimmalla osalla pelaajista ne parhaat vuodet ovat tuosta vielä eteenpäin.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ylivoimalla on ollut järjettömän iso vaikutus Rangersissa pelaajien pisteisiin tällä kaudella.

Rangersissa ykkösylivoima pelaa keskimääräistä enemmän, joten myöskään kakkosylivoima ei suurille tehoille pääse. Tilastojen perusteella Rangersin ykkösylivoima pelaa kolmanneksi eniten kokonaisajasta. Edelle kiilaavat Oilers sekä Wild.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Tasakentällisin 125 pelaajaa on tehnyt Kakkoa enemmän tehopisteitä. 5 vs. 5 -pelissä vastaava luku on 86 kpl. Onhan se kiva tulla vittuilemaan yksittäisen pelin kiikareista, mutta ei tuo nyt omaan silmään kovin huolestuttavalta näytä. Olisihan se tietysti visuaalisesti näyttävämpää, jos olisi vaikka päässyt kalastelemaan ykkösylivoimassa pari kakkossyöttöä. Ketjun perusteella voisi kuitenkin tehdä yleistyksen, että Rangersia enemmän seuraavat ovat hyvinkin tyytyväisiä hänen tekemiseensä.

@FASlapsi Keihin Rangers -kannattajiin viittaat? Siis tuossa, että onneksi ei saatu sitä vitun Hughesia. Eihän se ollut edes saatavilla, mitä sitä murehtimaan.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Pisteissä Kaapo on Hughesin ja Trevos Zegrasin jälkeen kolmantena, Caufield väijyy pisteen päässä neljäntenä.
Kyllä Kirby Dach on myös Kaapoa edellä, vaikka hänetkin laskettiin jo sellaiseksi flopiksi, että Blackhawks luopui hänestä.
 
FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
@FASlapsi Keihin Rangers -kannattajiin viittaat? Siis tuossa, että onneksi ei saatu sitä vitun Hughesia. Eihän se ollut edes saatavilla, mitä sitä murehtimaan.

Kovasti Rangers- fanit ainakin murehtivat ennen draftia että Devils ottaisi Kakon ja juhlat oli valtavat kun eivät saaneet Hughesia :D Lisäksi tässäkin ketjussa nähty aika kultaisia analyysejä Hughesista näin jälkikäteen luettuna kuten myös Suomen mediassa yleisesti.

Mitä Kakkoon tulee niin itekkin olen jokusen ottelun nähnyt tällä kaudella ja todettava että tekeminen on ihan eri tasolla kun aikaisempina kausina. Toivotaan että niitä pisteitäkin alkaa tulemaan, jos pelaa samalla tasolla jatkossakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös