Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 097 720
  • 6 012

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Aika hienoa nähdä suurten kaupunkien joukkueet kärjessä. Veikkaan, ettei ole pysyvä tilanne, mutta on sarjan etu, jos kaikki pystyvät pelaamaan edes suunnilleen resurssiensa mukaisesti eikä isompia alisuorittajia löydy.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kooveen sivuilla lukee että yritti siirtoa mutta ketterä ei suostunut. En kyllä ymmärrä miksei..
Ketterän urheilujohtaja Turkka Partanen kertoo, mitkä syyt ovat.

– Meillä on järjestetty Oktoberfest-tapahtumapäivä ottelun ympärille. Olemme tehneet sen eteen aika pitkään hommia. Olemme varanneet bändin ja kaikkea muutakin tapahtumaa, Partanen sanoo.

– Kun kysely pelin perumisesta tänä aamuna tuli, vastasimme, että valitettavasti se ei tässä tilanteessa ole mahdollista.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Muuten kuinka vähän pelaajia joukkueella pitää olla, että ottelu on pakko siirtää?
Joskus aikanaan oli niin, että vajaalla ei saanut pelata. Eli kentälle piti pystyä laittamaan tarvittava määrä pelaajia.

Ja jos ei pystynyt, tuomittiin luovutus, ottelua ei siirretty.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Joe

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Huomenna Oktoberfest -tapahtumapeli Ketterä - KOOVEE!
Festit alkavat klo 15 ja juhlat jatkuvat aina 24:00 asti!
Happy hour 15-16 (kaikki juomat 5€)
Jaska & Matti duo
Ketterän Oktoberfest pelipaidat myynnissä ottelun jälkeen
Pelaajat menossa mukana
Ja paljon muuta.. tule paikalle ja koe!
Tuo siis Ketterän Facebook-sivuilta. Ketään erityisemmin mollaamatta, mutta en nyt jaksa uskoa, että yhden "Rampen& Naukkiksen" keikan peruuttaminen nyt olis budjettia kaatanut, tai se, jos tukusta on haettu vähän enemmän makkaraa. Noh, Ketterä nyt linjaa, että kun jäälle luistelee vastustajalta hädin tuskin kentällinen, niin se palvelee tapahtumaa, lajia nimeltä jääkiekko ja laajemmin Mestistä.
 

Big Bear

Jäsen
Olisivat vaan siirtäneet pelin, niin olisi Kettärän jätkätkin päässeet ryyppäämän jo iltapäivällä. Nyt sitten pitää sitkutella vajaamiehisen vastustajan kanssa pari tuntia, ja huonossa tapauksessa saa vielä kaupan päälle "kulkutaudin".
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joskus aikanaan oli niin, että vajaalla ei saanut pelata. Eli kentälle piti pystyä laittamaan tarvittava määrä pelaajia.

Ja jos ei pystynyt, tuomittiin luovutus, ottelua ei siirretty.
Mä olen ollut 90-luvulla katsomassa naisten SM-sarjapeliä Kiekko-Epoo - Sport jossa Sportilla oli 8 kenttäpelaajaa ja yksi maalivahti. En sitten tiedä mikä on se tarvittava määrä. Kai sitä vähintään kentällinen pitää olla. Onko muuten säännöissä mainintaa mitä tehdään jos joukkue saa niin monta samaan aikaan voimassa olevaa kymppiä ettei riitä pelaajia jäälle?
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Muuten kuinka vähän pelaajia joukkueella pitää olla, että ottelu on pakko siirtää?
En tiedä onko tähän mitään selkeää sääntöä/pykälää, mutta mitä junnusarjoista jo muistelen, niin välillä otteluita voitiin siirtää ja välillä taas ei, eikä ainakaan minulle selvinnyt, mikä tässä oli logiikkana?
 

Ristimollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onhan ketterällä hyvä syy miksei peruuteta ns ilmaiset pisteet jos joku dj möttönen ollaan varattu ei se ketterän taloudessa varmaa paljoa tunnu turha selittää että tapahtuman vuoksi ei peruta ottelua. Varmaan kova ottelu ku toisella hädin tuskin 1 kenttä jalkeilla huikee tapahtuma siis ja palvelee yleisöä sekä mestistä.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo siis Ketterän Facebook-sivuilta. Ketään erityisemmin mollaamatta, mutta en nyt jaksa uskoa, että yhden "Rampen& Naukkiksen" keikan peruuttaminen nyt olis budjettia kaatanut, tai se, jos tukusta on haettu vähän enemmän makkaraa. Noh, Ketterä nyt linjaa, että kun jäälle luistelee vastustajalta hädin tuskin kentällinen, niin se palvelee tapahtumaa, lajia nimeltä jääkiekko ja laajemmin Mestistä.
Tässä nyt ei taida olla kyse siitä että tullaan paikalle tai tehdään tilaus vaan että koko tapahtuman kasaamiseen on jo aika paljon työtunteja jengi käyttänyt minkä lisäksi tällaisten isompien tapahtumien siirtämisestä tällä aikataululla koituu ihan helvetisti vaivaa kaikessa järjestelyssä. Koovee olis ihan hyvin voinut ottaa laajasta A-junnuporukastaan muutaman kaverin mukaan tai soitella muutamille liigajengeille että onko joku kokoonpanon ulkopuolinen joka tulisi yhden matsin pelaamaan, napataan bussiin matkalla.
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
KooVeella tänään yhdeksän kenttäpelaajaa. Miksei näitä otteluita voi siirtää? Ei nämä palvele katsojia ja pelaajia.
Mun mielestä KOOVEEn pitäisi antaa ihan vain luovutusvoitto, kun ei kerta saa kokoonpanoa kasaan. Eihän Ketterä tosta noin vain voi peliä siirtää vastustajan sairasteluiden takia, kun ei vastustaja ole edes yrittänyt tehdä mitään saadaakseen kunnon rosteria jalkeille illaksi. Tai Ketterällä ei myöskään pitäisi olla siirrolle minkäännäköisiä intressejä. Ketterälle illan ottelutapahtuma on taloudellisesti tärkeä.

Korona toi mukanaan matsien siirtely kulttuurin, jota KOOVEE yrittää käyttää porsaanreikänä poissaolojen takia perumiselle. Ennen vanhaan vaihtoehtona olisi ollut vain peruminen siirron sijasta. Koronan jälkeen hajajoukkueella pelaaminen ei enää käy vaan yritetään vain siirrellä matseja. KOOVEEn ihan oman spedeilyn takia toivonkin, että Ketterä antaa ihan todellisen tukkapöllyn. Ruman tappion syytä voi katsoa KOOVEE ihan vain peilistä.
 
Viimeksi muokattu:

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Korona toi mukanaan matsien siirtely kulttuurin, jota KOOVEE yrittää käyttää porsaanreikänä poissaolojen takia perumiselle. Ennen vanhaan vaihtoehtona olisi ollut vain peruminen siirron sijasta. Koronan jälkeen hajajoukkueella pelaaminen ei enää käy vaan yritetään vain siirrellä matseja. KOOVEEn ihan oman spedeilyn takia toivonkin, että Ketterä antaa ihan todellisen tukkapöllyn. Ruman tappion syytä voi katsoa KOOVEE ihan vain peilistä.
Itse epäilen kysymyksessä olevan koronan, koska yön aikana pelaajat tipahti. Epäilisin kysymyksessä olevan enemmänkin ruokamyrkytys. Väitän myös, että vastaavassa tapauksessa jo ennen koronaa olisi ottelusiirtoa pyydetty. Matsin luovuttamisesta tulee jonkinlainen sakko liitolta? Ja olisiko vielä mahdollista päälle vielä joutua kompensoimaan Ketterälle aiheutuneita kuluja?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Aika ihmeellistä että Tampereen talousalueelta ei saada lainapelaajia sen verran kasaan, että ei tarvitsisi noin vajaalla pelata. Eikös niitä "yhteistyöseurjoa" ole KooVeella ihan omassa kaupungissakin.
Tietysti koronan ollessa kyseesssä voi lainapelaajien saaminen nihkeää.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse epäilen kysymyksessä olevan koronan, koska yön aikana pelaajat tipahti. Epäilisin kysymyksessä olevan enemmänkin ruokamyrkytys. Väitän myös, että vastaavassa tapauksessa jo ennen koronaa olisi ottelusiirtoa pyydetty. Matsin luovuttamisesta tulee jonkinlainen sakko liitolta? Ja olisiko vielä mahdollista päälle vielä joutua kompensoimaan Ketterälle aiheutuneita kuluja?

Sanktio on muistaakseni sarjapaikan menetys + taloudelliset korvaukset.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP joutui viimekaudella pelaan Tapparaa vastaan niin että niilä oli käytännössä yksi ketjullinen liigapelaajia ja loput pelaajat metsästettiin pitkin Suomea. Nuo matsit oli melkein irvikuva jääkiekolle, ne ainoat huippupelaajat joutui pelaan joka toista vaihtoa ja pelin taso oli mitä oli. No kiva kokemus varmaan monelle alemman sarjatason pelaajille, mutta siihen ne plussat jäikin. Lopulta taisi vielä se korona lähteä kiertään lainapelaajien kautta moneen jengiin ja taisi vastustajallekin löytää perille.

Lisäksi tosiaan turvallisuus seikat jos sielä puolikuntoisena pelataan isoja minuutteja. Ennen kaikkea tuommoista matsi on todella puuduttava katsoa ihan jo sen takia yksinään siirtäisin aina kun mahdollista aikataulun puitteissa siirtää.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Mitäpä tähän nyt sitten sanomaan. Kertoo ehkä lähinnä nykyisen Mestiksen tasosta aika paljon, että yhdeksällä kenttäpelaajallakin saadaan suht tiukka matsi aikaiseksi. Harmi, ettei Koovee napannut edes pistettä mukaansa, mutta jos Imatralla oli hyvät bileet, niin onhan sekin jo jotain. Mitään aitoa urheilullista panostahan koko Mestiksessä ei ole enää vuosiin ollut.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
KooVeen pelaajille onnittelut hienosta taistelusta, vaikkei pisteitä tällä kertaa tullutkaan. Siellä pari pelaajaa veti 43 minuuttia. Eivät varmaan unohda ikinä. Tuhansien tarinoiden Mestis iski jälleen!

Muistaakseni Petri Matikainen peluutti Bluesissa Karalahtea yli 40 minuuttia jossain pelissä aikoinaan. Tällaisia erikoisia tapauksia sitten muistellaan podcasteissä vuosien päästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös