Mitä sähköä?

  • 696 537
  • 5 720

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siis eikö määräaikaisen sopimuksen idea nimenomaan ole se että hinta pysyy samana sen koko sopimuskauden ajan? Kuluttajan kannalta ainakin kohtalaisen paska määräaikaisuus jos sitoudut johonkin tiettyyn aikaan, mutta palveluntarjoaja voi nostaa hintaa kesken määräajan.

Pörssisähköä meillä tosiaan sopimuksessa, mutta Fortumilla on tällainen 2-3kk hintatakuu olemassa jos hinta pysyy vakiona. Eli jos haluan ottaa tuon heidän tarjoaman takuuhinnan, niin sitten mennään kaksi kuukautta sillä. Jos en ota, niin sitten mennään pörssisähköllä.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Meillä on ollut jo useamman vuoden toistaiseksi voimassa oleva sopimus paikallisen sähköyhtiön kanssa. Jossain vaiheessa yhtiön nimi laskussa on muuttunut Oomi Energiaksi. Kesäkuun laskussa oli kWh:n hinta kaikkien verojen, siirtomaksujen ja osuuskunta-alennusten kanssa karvan alle 10snt. Sopimuksen mukaan hintaa tarkastettiin 1.7 ja jännitykselle odotin, että kuinka paljon pomppaa ylös. Noh, eihän tuo noussut "kuin" 2snt/kWh. Oli kyllä positiivinen yllätys kun odotin selkeästi isompaa nousua. Seuraava hintojen tarkistus on sitten 1.1 enkä pidä ollenkaan pahana kun/jos hinta pysyy samana siihen saakka. Erityisesti kun talouteen on piakkoin tulossa sähköauto ja tarkoitus on latailla sitä pääasiassa omalla latausasemalla.

E: eli toistaiseksi voimassa olevalla sopparilla ja tämän hetkisen tilanteen perusteella aika luottavainen asiakas olen

Meillä on Oulun seudun sähkö toimittanut siirron ja sähkön, nyt jossain vaiheessa vaihtunut Oomiksi.
Lähes identtiset nuo sähkönhinnat ja jäsenalennukset.

Minulla sopimus muotoa jatkuva toistaiseksi voimassaoleva. 14.000 kW kuluttaa talo, talli, saunarakennus ( poreallas) ja sähköauto vuodessa. Kyllä joku 30-40 sentin kW/h alkaisi näkymään jossakin, mutta en usko että varsinaisesti kulutusta vähentäisi.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Olkiluoto 3 pistetään taas verkkoon huomenna kello 18 ja tietysti koekäyttöohjelmaa noudattaen. Tosin Loviisassa alkaa vuosihuollot myös huomenna toisella yksiköllä..
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt oli Oomilta poistunut tarjonnasta 2 vuoden soppari ja tarjolla ainoastaan pörssisähköä.
Määräaikaiset ja muut "ei pörssisähköt" ovat poistuneet valikoimasta kokonaan monilla muillakin. En oikein ymmärrä tätä. Mitä haittaa olisi tarjota jotain 25-30sentin määräaikaista, jolla erittäin todennäköisesti tekisivät isoa voittoa kokonaisuutena?

Vai onko ne suuret hinnat sitten markkinoinnin kannalta niin ilkeän näköisiä, että niitä ei sen vuoksi tarjota? Pörssisähkössähän tätä ongelmaa ei ole, kun voidaan puhua vain pienistä kk-maksuista ja pörssihinnan päälle tulevasta pienestä osuudesta.
 
Obasan

Kuten täälläkin on tuotu esille, noista määräaikaisista pääsee venkoilemalla eroon. Ehkä sen huomioiva hinta olisi jo niin iso tällä hetkellä, että sitä ei haluta tarjota mainitsemistasi syistä?

Edit. Nyt toki tuommoisella 29 snt/kWh hinnallakaan ei erotu huonossa valossa, vaikka se olisikin todennäköisesti hyvinkin kannattava hinta, jos asiakas pitäisi siitä kiinni edes melkein koko sopimuskauden ajan. Eli vähän ihmettelen miksi semmoisiakin aletaan karsia valikoimasta. Vai eikö hankintapuoli pysyy toimittamaan edes sen puitteissa joillain yhtiöillä?
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällainen uutinen tuli vastaan Ylen sivuilla. Ei siis välttämättä ole ihme, jos määräaikaisia sopimuksia ole kovin paljon tarjolla.

Mutta kyllä se pitää uskoa tuohon kevään hintaromahdukseen ja olla silloin tarpeeksi ajoissa hereillä uuden sopimuksen suhteen syksyä 2023 ajatellen.

Edit. Ihmetyttää kyllä tuo tuleva sähköomavaraisuus, mutta silti hinnat tapissa. Hiphurraa vaan uudet siirtoyhteydet Eurooppaan. Ja vielä, jännä ettei OL3 jo nyt alkava tuotanto muka näy ollenkaan loppuvuoden ennustehinnoissa?
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tuo ennustettu ”sähkön hinnan romahdus” näyttää tuon kuvaajan perusteella tarkoittavan 17-18 snt per kwh hintoja.
 
Joo huomasin kyllä saman, mutta niin se katsantokanta muuttuu, onhan sekin kuitenkin reilu 10 senttiä alle nykyhinnan :) Jos saisi edes 15 snt/kWh tarjouksia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Joo. Taitaa suurin syy hinnannousulle olevan nuo uudet siirtoyhteydet. Norjalainen sähkö valuu keski-eurooppaan eikä tänne.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Määräaikaiset ja muut "ei pörssisähköt" ovat poistuneet valikoimasta kokonaan monilla muillakin. En oikein ymmärrä tätä. Mitä haittaa olisi tarjota jotain 25-30sentin määräaikaista, jolla erittäin todennäköisesti tekisivät isoa voittoa kokonaisuutena?

Vai onko ne suuret hinnat sitten markkinoinnin kannalta niin ilkeän näköisiä, että niitä ei sen vuoksi tarjota? Pörssisähkössähän tätä ongelmaa ei ole, kun voidaan puhua vain pienistä kk-maksuista ja pörssihinnan päälle tulevasta pienestä osuudesta.
Miten tähän todennäköisyytteen on päästy? Kun ensin myydään jotain 9kk sähköä kuluttajille isolla ja vähän pienemmällä persnetolla. Tuon jälkeen pitäisi sähkön sitten olla lähes ilmaista, jotta viivan alle jäisi jotain.

Ja harva firma haluaa lähteä tällaiseen vapaaehtoiseen kuukausien tappioputkeen sillä perusteella, että ehkä parin vuoden päästä viivan alle on sitten jäänyt jotain. Kun vaihtoehtona on tarjota pörssisähköä, josta viivan alle jää koko ajan jotain varmuudella.
 
Sillä tähän todennäköisyyteen päästään, että en tarkoittanut mainitsemani hinnan olevan välttämättä se "oikea", vaan pointti oli, että myisivät sellaisella hinnalla, minkä itse arvioivat olevan kannattavaa. En vain ymmärrä, että miksi määräaikaisia tai muita "yleishintaisia" sopimuksia ei myydä ollenkaan. Tai no, toki voin arvailla, että kyse on julkisuuskuvasta, tai siitä, että edes sähköfirmat eivät uskalla ennustaa miten hinta tulee seuraavan vuoden aikana kehittymään.
 
Viimeisessa lauseessa se totuus on. Tällä hetkellä poikkeuksellisesti on sellainen tilanne, että riskit ovat aivan liian isoja jotta uskaltaisivat tarjota määräaikaisia sopimuksia. Lisäksi kun entisetkin tällä hetkellä tuottavat jatkuvasti tappiota, niin jos sähkömarkkinat tuosta täysin sekoavat niin eipä siinä enää yhtiöiden tase kestäisi.

Toki varmaan uskaltaisivat tarjota jollain 50 senttiä/ kwh hinnalla, mutta sama se sitten on olla tarjoamatta lainkaan kun ei tuollaista kukaan ota kuitenkaan.
 
En puhunutkaan pelkästään määräaikaisista, vaan muistakin yleishintaisista, eli niistä, joissa hinta ei perustu suoraan pörssihintaan. Silloinhan sähköfirma voi muuttaa hintaa, jos se ei ole heille enää kannattava. Luulisi, että tuollaisille olisi ostajia edelleen, vaikka hinta olisikin kova.

Nythän on sellainen tilanne, että joku sähköfirma voisi saada ison kasan asiakkaita, jos uskaltaa ottaa ison riskin. Vaikka sähkösopimuksia herkästi kilpailutetaan, niin silti iso osa ihmisistä ei sitä yleensä tee. Jos nyt saisi houkuteltua paljon uusia asiakkaita, niin merkittävä osa heistä on mahdollista pitää myös tilanteen tasoittuessa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Määräaikaisia ne "yleishintaisetkin" ovat, määräaika on vain lyhyempi. Useimmiten hinnanmuutoksen väli on 2 tai 3 kk, joka on siis käytännössä sen mittainen määräaikaisuus. Voi olla, että juuri nyt futuurien heilunta ei kannusta niihinkään.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Keskiviikosta alkaen pörssisähkö on ollut joka päivä ainakin osan vuorokaudesta käytännössä ilmaista, mutta huomenna sitten homma heilahtaa näköjään lähes toiseen ääripäähän: aamuseiskan jälkeen kaikki tunnit yli 50 snt/kWh ja kovimmat piikit kahdella tunnilla 107 snt/kWh. On kyllä ihan käsittämätöntä tämä vaihtelu.

EDIT: Loviisan ydinvoimalassa on näemmä tänään alkaneet vuosihuollot eli siinä nyt edes yksi jonkinlainen selitys asiaan. Lisäksi sääennusteen mukaan rannikoilla ei näyttäisi tuulevan maanantaina juuri lainkaan eli siitähän se vasta iso pudotus Suomen sähköntuotantoon tuleekin.
 
Mutta taas Olkiluoto 3:n pitäisi lähteä käyntiin tänään kello 10. Ja illalla sen teho vastaa Loviisan voimalan tehoa..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Bird

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Itsekin olen harkinnut pörssisähkön kokeilua jossain vaiheessa, mutta tällaiset päivät, kuten 8.8 ei kyllä kannusta siihen kokeiluun. Siinä näet saa jokusen hetken paukuttaa "ilmaisella" sähköllä, tällaisten päivien jälkeen päästäkseen kiinteän hinnan tasoon. Varsinkin talvella.

Yksi mitä kaipaisin enemmän sähköfirmojen tarjontaan olisi sopimukset, missä olisi paljon selkeämmät erot yö-ja päiväsähkön välillä. Jos ne erot pörssissäkin ovat luokkaa valtavat (jopa yli euron) niin miksi ne on maksimissaan luokkaa 1-2 senttiä noissa muissa sopimuksissa?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Määräaikaisia ne "yleishintaisetkin" ovat, määräaika on vain lyhyempi. Useimmiten hinnanmuutoksen väli on 2 tai 3 kk, joka on siis käytännössä sen mittainen määräaikaisuus. Voi olla, että juuri nyt futuurien heilunta ei kannusta niihinkään.
Eivät ole määräaikaisia, koska niistä pääsee eroon ilman mitään kikkailua. Onko tuota rajattu jotenkin, että kuinka usein näiden soppareiden hintaa saa muuttaa?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eivät ole määräaikaisia, koska niistä pääsee eroon ilman mitään kikkailua. Onko tuota rajattu jotenkin, että kuinka usein näiden soppareiden hintaa saa muuttaa?

Tarkistuspisteet on useimmiten määritelty sopimuksessa mainittuihin määriin, eli hintamielessä ne ovat määräaikaisia - määräaika on vain oleellisesti lyhyempi. Voi olla että nykyään on lyhyempiäkin tarkastelujaksoja, aiemmin 2 ja 3 kk olivat tyypilliset.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Täällä näyttää olevan muitakin, jotka nauttii Oomin kautta osuuskunta alennusta. On meinaan paras 20€ jonka olen sijoittanut sillon about 18v sitten. Nyt on vielä sopparia jäljellä ens vuoden syyskuuhun ja 3.9c/kWh alennuksen jälkeen. Säästyy sähkölämmittäjällä hieman rahaa ens talvena. Voi sitten osta ILPin ens vuonna tuleviksi vuosiksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: hege

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Kuulun niihin onnekkaisiin, joiden määräaikainen sopimus päättyy vuodenvaihteessa. Eli lokakuun alussa voi alkaa katsella seuraavaa sopimusta. Tässä tilanteessa toistaiseksi voimassa oleva lienee ainoa, jota kannattaa edes harkita. Henkisesti ollaan valmistauduttu hinnan kymmenkertaistumiseen, ja taitaa sitten alkuvuosi mennä melko lailla jatkuvan hintojentarkkailun merkeissä. Jos keväällä hinta romahtaa, niin sitten voi vaihtaa johonkin halvempaan vaikka kuukauden välein.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta taas Olkiluoto 3:n pitäisi lähteä käyntiin tänään kello 10. Ja illalla sen teho vastaa Loviisan voimalan tehoa..

Kello 16 on tämän hetken arvaus. Loviisassa jatkuvat vuosihuollot tästä pari kuukautta eteenpäin lokakuun alkuun asti, niin että tulee tässä kohtaa tarpeeseen.

Edit: Nyt siirtynyt enää tunnilla, klo 17 on nyt ilmoitettu aika.
 
Viimeksi muokattu:

Redimor

Jäsen
Täytyy näitä keskusteluja seuranneena kiittää sitä innokasta myyjänuorukaista viime kesänä, joka sai allekirjoittaneen ottamaan tarjotun sopimuksen vastaan. Jos olisin mennyt entisen mallin mukaisesti tälle kesälle ja alkanut katselemaan sopimuksia niin itku olisi edessä. Sähkölämmitteinen omakotitalo vuokralla eikä vuokranantajalla mitään ajatustakaan modernisoida tilannetta.

Kaksi vuotta aikaa etsiä uusi asunto erilaisella lämmitysratkaisulla...
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Jotenkin tuntuu, että monille ei tämä sähköhinnan nousu ole vielä ihan täysin valjennut. Monille talouksille voi tulla yllätysenä, että vuosikustannusten nousuissa puhutaan helposti tuhansista euroista. Sähköllä lämpiävän omakotitalon kulutus lienee luokkaa 15 000-20 000 kWh/vuodessa. Jos nykyinen myyntihinta nousee 0,04€---> 0,24€:oon niin vuodessa kuluja tulee 4 000€ ylimääräistä. Se on monelle kädestä suuhun elävälle oikeasti tekemätön paikka.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös