Olen pahoillani, että asiat eivät sujuneet, kuten olisit toivonut. Mutta hienoa, että sait ja uskalsit kuitenkin kertoa tuntemuksistasi. Ei se hukkaan mennyt, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivottu. Mutta tämä keskustelu luultavasti auttaa sinua itseäsi viimeistään sitten, kun olet valmis siirtymään eteenpäin. Mutta ehkä nyt on hyvä hetki nuolla vähän haavoja ja keskittyä ihan vain itseesi. Sinulla on kuitenkin suuri ja tärkeä ihmissuhde juuri päättynyt, joten tarvitset nyt aikaa kasata itsesi.
Totta kai se kirpaisee, kun itselle rakas ihminen siirtyy eteenpäin. Mielestäni oman itsesi kannalta on ihan hyvä, että tiedät uudesta miehestä jotain, koska muuten miettisit niitä asioita. Nyt hänellä on nimi ja kasvot. Ei tämä tilanne uuden miesystävän vika ole ja sinun kannattaa keskittyä nyt siihen, että yrität pitää pakan kasassa ja käyttäydyt mahdollisimman normaalisti.
Exääsi et voi sulkea kokonaan elämästäsi, mutta voit sulkea hyvin hänen ihmissuhteensa. Hän on nyt siirtynyt elämässään eteenpäin ja sinulle tärkeintä on se, että hän voi hyvin, jotta lapsikin voi hyvin. Se on tärkeintä. Jos exälläsi menisi huonosti, se se vasta paskaa olisikin. Yritä pitää kommunikointi vain lapsen asioihin liittyvänä ja asiat asioina. Kyllä se siitä sitten ajan kanssa alkaa sujua.
Sydänsurut ovat kamalia, mutta kyllä niistä yli pääsee. Ja jos tuntuu, ettei millään helpota, niin sitten kannattaa hakea ulkopuolista apua. Sekin on ihan ok. Voit vähän aikaa surra särkynyttä sydäntäsi, mutta sitten on aika siirtyä elämässä eteenpäin. Elämällä on sinullekin paljon hienoja asioita tarjottavanaan, usko pois. Tsemppiä! Sä pärjäät kyllä!
Kiitos hienosta vastauksesta, paljon hyviä pointteja.
Tosiaan, kun nostin tuon asian vielä kerran esiin, niin sain sen jälkeen kyllä sellaisen henkisen sulkeutumisen asiaan. Eipä tarvitse tosiaan enää arvuutella, että joko vielä tai onko vielä saumaa, ei ole ja pulinat pois.
Sen pohjalta on kyllä helpompi ponnistaa eteenpäin, eikä pohtia vaihtoehtoja, vaikka surettaa se tietysti.
Hyvä pointti myös tuo tiedot uudesta miehestä. Kyllä sitä sen alkuperäisen ilmoituksen jälkeen tuli jonkun verran pohdittua, että kukakohan se nyt on ja millainen.
Nyt tiedän senkin ja ei ole sen pahemmin energiaa siihen tuhlattua.
Pari päivää sitten exä laittoi viestiä, että onko mulla kaikki hyvin.
Kaksijakoiset fiilikset. Tiedän kyllä, että hän oikeasti haluaa minullekin hyvää, mutta samalla vähän tuntui pahalta se. Teki hetken mieli vastata, että anna minun vain olla rauhassa, mutta eipä silläkään olisi mitään voittanut.
En ole vastannut siihen mitään. En vain tiedä mitä vastata. Hyvinkään ei mene, mutta en jaksa ruveta enää sen suuremmin avautumaankaan, mutta ei se silti kovin kivaa ole olla vastaamattakaan.
Siitä olen ylpeä, että olen oppinut puhumaan tästä asiasta. Aiemmin olen surut sun muut patonut aika hyvin sisälläni, mutta tämän asian suhteen olen ollut todella avoin.
Siskoni on sattumoisin koulutukseltaan psykologi, joten hänelle olen muutamat kerrat soittanut itkeäkseni ja pari kertaa hän on käynyt myös luonani kuuntelemassa minua jne.
On myös keksinyt meille yhteistä tekemistä urheilujen sun muiden muodossa.
Äärettömän iso apu on hän ollut tässä.
Hyviä puolia mitä olen tässä havainnut, niin olen löytänyt liikunnan ja ravinnon ilon.
Paino on tippunut parissa kuukaudessa -5kg ihan sillä, että olen alkanut ulkoilemaan enemmän ja syömään fiksummin (kaikki paska pois). Johtuu myös siitäkin, että olen menettänyt osittain ruokahaluni.
Eilenkin huomasin illalla, että olin viimeksi syönyt aamulla klo 9.
Pitkässä juoksussa ei tietenkään hyvä asia.
Askel askeleelta eteenpäin.
Olen alkanut tulemaan siihen tulokseen tässä asioita pohtiessani, että en tiedä edes kaipaanko juurikaan exää ihmisenä. Kyllähän me oltiin hyvin erilaisia ja tarpeet olivat erilaisia. Ja en tiedä oltaisiinko edes näinkään pitkään oltu yhdessä, jos lasta ei olisi niin nopeasti kuvioihin tullutkaan.
Enemmän tuntuu, että kaipaa niitä yhteisiä perhehetkiä ja arjen jakamista lapsen vanhempina.
Etenkin nyt Juhannus oli todella paha henkisesti. Viime vuonna käytiin yhdessä uimassa, grillattiin, saunottiin jne.
Näitä muistoja kun iskee päähän, niin tulee niitä heikkoja hetkiä.
Ja toki sekin ajatus, että halusi niin kovasti, että lapsella olisi ollut yhteinen koti vanhempien kanssa, jossa kasvaa, vaikka se on niin totta, että ennemmin kaksi onnellista kotia, kuin yksi ei-niin onnellinen.
Ja samalla myös ahdistuu siitä, että löytääkö enää ketään rinnalle. Huoliiko joku minut, vaikka minulla on lapsi, joka on kaiken yläpuolella prioriteetti.
Näitä ei pitäisi edes tässä kohtaa vielä miettiä.