Liigan siirtohuhut kaudelle 2022–2023

  • 1 775 869
  • 5 139

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukkoon tulossa Tarmo Reunanen (kausi kesken, mutta Länsi-Suomi on jo 'julkaissut') ja tulos-ketjujen keskushyökkääjä. Todennäköisesti ennen kauden alkua ei enää muita hankintoja, vaikka monet huutavat kilpaa että RW-puoli on vajaa.

Hyvin todennäköisesti puolustusta vahvistetaan ennen kauden alkua kahdella puolustajalla eli Reunasen sopparin jälkeen yksi palanen on hakusessa.

Sahlstedt totesi taannoin Länskärissä, että puolustus alkaa hahmottua, mutta missään nimessä se ei ole valmis. Ondrej Slovacekin jatkoa on väläytelty, mutta kuulopuheiden mukaan viimeistä palasta haetaan muilta markkinoilta. Viimeinen pakkihankinta lienee ns. leveyshankinta ja lähtökohtaisesti 6-7.pakki.
 
Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Voisko jokasesta joukkueesta joku käydä kommentoimassa mitä joukkueeseen on huhuttu tai mitä näihin joukkueisiin ylipäätään edes haetaan?

SaiPaan on hyvin vahvoissa huhuissa tulossa Greg Moro. Kyseessä on isokokoinen pakki, jolla on vielä kausi käynnissä Ahl:n puolella.

Tämän lisäksi on ilmoitettu, että haussa on ykkössentteri Petmanin tilalle. Joten SaiPan osalta pullat on hyvin uunissa.

Eli, SaiPa

Greg Moro
"ykkössentteri"

Mites muut? Eikä nyt aloteta vääntämään jostakin olemattomasta vaan olisi kiva saada mahdollisimman monet huhut näkyviin tähän perätysten.
Lahteen huhuissa tasan nolla nimeä. Etsinnässä on ykkös/kakkosketjun laituria ainakin yksi kappale. Lisäksi puolustukseen ainakin kaksi kovempaa nimeä pitäisi hankkia.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Koska provoilu ja pään aukominen kiinnostivat asiakeskustelua enemmän sekä rikepisteen että ketjunootin jälkeen, saa käyttäjä kuluttaa palstaa hetken ilman kirjoitusoikeuksia.
Voisko jokasesta joukkueesta joku käydä kommentoimassa mitä joukkueeseen on huhuttu tai mitä näihin joukkueisiin ylipäätään edes haetaan?
Tepsifani @Spine voisi tulla kertomaan Ilveksen kaikki huhut. Hänellä on ne parhaiten tiedossa ja ylhäällä.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvin todennäköisesti puolustusta vahvistetaan ennen kauden alkua kahdella puolustajalla eli Reunasen sopparin jälkeen yksi palanen on hakusessa.

Sahlstedt totesi taannoin Länskärissä, että puolustus alkaa hahmottua, mutta missään nimessä se ei ole valmis. Ondrej Slovacekin jatkoa on väläytelty, mutta kuulopuheiden mukaan viimeistä palasta haetaan muilta markkinoilta. Viimeinen pakkihankinta lienee ns. leveyshankinta ja lähtökohtaisesti 6-7.pakki.
Juu, tuo pakki unohtui.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos HIFK:n negasiiven munaskuiden kutinaan on uskominen, ketään ei ole tulossa. Negasiiven supervaatijat odottelevat vähintään kolmea, ehkä jopa neljää huippupakkia, kovan luokan voittavaa maalivahtia ja kahta supersentteriä, jotta HIFK voisi edes teoreettisesti menestyä. Nykyjoukkue kun on HMV ja myös aikas paska. Itse kuuluun realistisiipeen ja arvailen, että HIFK hankkii kaksi lähtökohtaisesti oikeasti joukkuetta vahvistavaa (ainakin paperilla) puolustajaa, yhden kiekollisen vastaavan tason sentterin ja ehkä yhden laitahyökkääjän. Maalivahtivahvistuksiin palattaneen myöhemmin kauden aikana, jos tarvetta tai joku kova nimi on saatavilla erittäin hyvään hintaan.

Mitään nimiä ei ole liikkeellä, koska Salmelainen on kalassa, golfaamassa tai muuten vain lorvimassa. Me ollaan hävitty jo ensi kausikin, joten onnea kaikki muut. Teillä huhutkin on paljon kovempia ja mielettömiä nimiä liikkeellä.
 
Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
KooKoolle vielä tulossa huhujen mukaan ykkössentteri, yksi laituri ja yksi puolustaja. Puolustaja suurella todennäköisyydellä kärkipariin, vähintään top neloseen. Laiturista ei hajua, mutta varmaan sellainen 1-2 kentän kaveri hakusessa. Huhuja ollut kovasta nimimiehestä ykkösen keskelle, ainakaan silloin ei tosin vielä nimeä sopparissa. Usean kuukauden ajan huhuttu, että kahden kanukin kanukin kanssa sopparit, D'Astous tuli jo eli ilmeisesti vielä toisen kanukin soppari julkaisematta.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tepsifani @Spine voisi tulla kertomaan Ilveksen kaikki huhut. Hänellä on ne parhaiten tiedossa ja ylhäällä.
Kerrankin kun joku, tässa tapauksessa @Lepranmies kauniisti pyysi että asiallisia vastauksia ja siihen myös kansa vastasi hienosti, ratsastat sinä tuon aivan helvetin väsyneen läppäsi kanssa paikalle. Hienosti tehty..taas sinulta.
Yritä edes, ja listaa keitä Ipa vielä haluaa tulevan kauden joukkueeseen.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Eetu Tuulola aika vahva huhu Ilvekseen ja lisäksi etsitään sitä, tätä ja vähän tuota ja tietenkin avainrooleihin, niin kuin taitavat kaikki muutkin liigajoukkueet tehdä.

edit: taisikin tulla jo toistoa
 
Viimeksi muokattu:

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On kyllä kovia senttereitä ensi kaudella Liigassa, kun lähes jokaiseen joukkueeseen huhutaan vielä uutta ykkössentteriä.

Veikkaan, että aika monen joukkueen fanit tulevat pettymään, kun se ”ykkössentteri” onkin lähinnä kolmossentteri/ulkomaanarpa…
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos HIFK:n negasiiven munaskuiden kutinaan on uskominen, ketään ei ole tulossa. Negasiiven supervaatijat odottelevat vähintään kolmea, ehkä jopa neljää huippupakkia, kovan luokan voittavaa maalivahtia ja kahta supersentteriä, jotta HIFK voisi edes teoreettisesti menestyä. Nykyjoukkue kun on HMV ja myös aikas paska. Itse kuuluun realistisiipeen ja arvailen, että HIFK hankkii kaksi lähtökohtaisesti oikeasti joukkuetta vahvistavaa (ainakin paperilla) puolustajaa, yhden kiekollisen vastaavan tason sentterin ja ehkä yhden laitahyökkääjän. Maalivahtivahvistuksiin palattaneen myöhemmin kauden aikana, jos tarvetta tai joku kova nimi on saatavilla erittäin hyvään hintaan.

Mitään nimiä ei ole liikkeellä, koska Salmelainen on kalassa, golfaamassa tai muuten vain lorvimassa. Me ollaan hävitty jo ensi kausikin, joten onnea kaikki muut. Teillä huhutkin on paljon kovempia ja mielettömiä nimiä liikkeellä.

Näinhän se. Tosin jos päteviä pakkeja ei tule vähintään kahta, niin aika surullinen olisi tilanne puutarhassa :)

Tähän astiset lähtijät ja tulijat:
- Schmaltz, Karjalainen, Ahonen, Winberg, Jardine ja Auvitu?
+ Melart ja Luhanka
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On kyllä kovia senttereitä ensi kaudella Liigassa, kun lähes jokaiseen joukkueeseen huhutaan vielä uutta ykkössentteriä.

Veikkaan, että aika monen joukkueen fanit tulevat pettymään, kun se ”ykkössentteri” onkin lähinnä kolmossentteri/ulkomaanarpa…
Eikös tämä lähes poikkeuksetta joka kesä näin mene? Yhdestä kolmeen joukkuetta onnistuu sieltä markkinoilta mitat täyttävän ykkössentterin löytämään. Lopuille sitten jää käteen kolmossentteri/ulkomaanarpa/pelaaja joka ei Joulua Suomessa näe.

Ilvekseenkin toivoisin vielä yhtä sentteriä, mutta vaikea on keksiä paikkaa ellei sitten Mäntykiveä, Sebökia tai Tikkaa siirretä laitaan. Ilveksestä puuttuu tällä hetkellä ykkössentteri, mutta katsontatavasta riippuen joukkueessa on kaksi kakkossentteriä (Mäntykivi ja Sebök) ja kaksi kolmossentteriä (Kontiola ja Tikka). Kyllä tuohon yksi kova sentteri mallia "morleykunykkoivistoinenilomäki" menisi. Eli ei välttämättä mitään Jasekin tai Pärssisen tyylistä ykkösnimeä, vaan sparraaja Mäntykivelle/Sebökille.

No, keväällä Kontiola on sitten taas ykkönen niin väliäkö sillä.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Kerrankin kun joku, tässa tapauksessa @Lepranmies kauniisti pyysi että asiallisia vastauksia ja siihen myös kansa vastasi hienosti, ratsastat sinä tuon aivan helvetin väsyneen läppäsi kanssa paikalle. Hienosti tehty..taas sinulta.
Yritä edes, ja listaa keitä Ipa vielä haluaa tulevan kauden joukkueeseen.
Läppähän on väsynyt tasan niin kauan kun tämä hra selkäranka tulee taas kerran muistuttamaan, miten kaikki huhut Ilvekseen liittyen menevät päin helvettiä. Ja tuota samaa vajakin toistoa on nyt luettu varmaan toista vuotta tällä palstalla.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Läppähän on väsynyt tasan niin kauan kun tämä hra selkäranka tulee taas kerran muistuttamaan, miten kaikki huhut Ilvekseen liittyen menevät päin helvettiä. Ja tuota samaa vajakin toistoa on nyt luettu varmaan toista vuotta tällä palstalla.
Jep, ja jos ei tule niin pitääkö erikseen pyytää tulemaan?
Edelleen odotan Ipan leiristä analyysiä keitä sinne toivotaan ja mille paikalle?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näinhän se. Tosin jos päteviä pakkeja ei tule vähintään kahta, niin aika surullinen olisi tilanne puutarhassa :)

Tähän astiset lähtijät ja tulijat:
- Schmaltz, Karjalainen, Ahonen, Winberg, Jardine ja Auvitu?
+ Melart ja Luhanka

Tässä on virallinen totuus, siis jos menee katsomaan jotain listauksia organisaatiosta lähteneistä ja tulleista pelaajista. Tässä ei kuitenkaan ole huomioitu sitä, että HIFK:n sopimuspelaajissa on myös Mico Luoto, joka pelasi viime kaudella Joensuussa Mestistä ja Otto Salinia, joka pelasi Kolleissa, mutta kävi myös CHL:ssä osoittamassa osaamistaan. Ulkopuolisille tiedoksi, että Salin siis sai päähän aika mojovan töötin CHL-pelissä, jonka jälkeen taisi loukkaantua jotenkin muutenkin ja sitten U20-jengissä oli koronaa ja HIFK minimoi liikenteen joksikin aikaa Kollien ja edareiden välillä käytännössä kokonaan. Aikajärjestystä en muuten muista nyt ulkoa kuin CHL:n osalta.

Yllä luetelluista lähteneistä pakeista Winberg oli myös jonkun aikaa lainalla JYPissä ja esim. Jardinekin loukkaantuneena/sairastuneena varmaan puolet siitä ajasta, kun oli täällä. Hänet siis voisi ainakin teoriassa paikata nostamalla jonkun junnun omista pelaamaan 5-10 peliä. Liiga-sopparinhan voi tehdä vaikka pelipäivänä, jos on tarvetta. Luoto ja Salin ovat oikeasti ihan potentiaalisia pelaajia Liigaan ja itse ainakin odotan, että HIFK myös heille peliaikaa antaa. Mun logiikkani ei oikein taivu siihen, että Luodolle ja Salinille on tehty liigasopparit, mutta kumpikaan ei pelaisi, mutta heitä ei myöskään mitenkään korvattaisi. Ilman niitähän HIFK:lla olisi vain 5 puolustajaa, joista yksi on Mestiksestä tullut Einari Luhanka. Varmaan kaikki muutkin ymmärtävät, että ei kuulosta uskottavalta.

Eli, kun lähestymme asiaa tästä näkökulmasta ja huomioimme, että HIFK:lla on tällä hetkellä 7 pelaajasopimusta puolustajien kanssa ja junnuja voi ja saa käyttää, kahdella hyvällä puolustajalla, tilanne ei olekaan enää niin surkea. Mitään massaloukkaantumisia pakisto(kaan) ei kestä, mutta nähdäkseni yhdenkään Liiga-jengin kokoonpanoa ei ole kasattu niin, että reservissä istuu jokaiselle stuntti vain odottamassa, koska pääroolin esittäjä loukkaantuu tai muuten vain floppaa, vaan sitten reagoidaan, kun on tarvetta. Toki itsekin ottaisin pakistoon kolmannenkin huipun veljeksen, mutta kauteen voidaan hyvinkin lähteä vaikka yhdeksällä pakilla, kun taloustilanne ei nyt ole mikään huippu. Mutta kaksi hankittavaa puolustajaa organisaation ulkopuolelta on aivan ehdoton minimi, enkä kyllä mitenkään näe, etteikö Salmelainen tätä ymmärtäisi itsekin.

Huhuja on todella vähän liikkeellä, koska tällä hetkellä markkinoilla on odottavat tunnelmat potentiaalisten Liigaan suuntaavien ykköskorin pelaajien osalta. Tilanne ei varsinaisesti koske niitä seuroja, jotka etsivät low risk-high reward-pelaajia esim. ECHL:stä tai Euroopan pienemmistä sarjoista, koska pelaajakohderyhmäkin on eri. Astetta kovempia ja kalliimpia pelaajia "vapautuu" markkinoille kesän aikana, kunhan ensin NHL-seurat ovat tehneet omia liikkeitään ja näiltä pelaajilta ovet NHL:ään ovat menneet kiinni. Ja nämä NHL-kuviot vaikuttavat suureen joukkoon pelaajia sekä suoraan että epäsuoraan. Tilannetta voisi kuvailla vaikka jonkinlaiseksi tuolileikiksi, missä yksi pelaaja kerrallaan menettää sen tuolinsa ja sen jälkeen on aika alkaa tosissaan vääntää seuraavan kauden pelipaikoista. Pidän mahdollisena, että seuroilla on erilaisia virityksiä ja lähes lukkoon lyötyjäkin soppareita odottamassa, mutta sattuneista syistä Liigassa joudutaan odottamaan muiden lopullisia päätöksiä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Uusimmat huhut vievät Lehterää Tapparaan.

Maltan tuskin odottaa Santtu Silvennoisen otsikointia Tapparan hankkiessa kaksi edellistä KHL-kautta 83 pistettä 86 peliin tehneen olympia- ja MM-mitalistin.

"Tapola päästi huumerikollisen Tapparan harjoituksiin!"
 
Random Hero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jep, ja jos ei tule niin pitääkö erikseen pyytää tulemaan?
Edelleen odotan Ipan leiristä analyysiä keitä sinne toivotaan ja mille paikalle?

"Haapala" - Sebok - "Tuulola"
Suomi - Mäntykivi - Oden
Nyman - Kontiola - Räty
Mieho - Tikka - Ikonen
Ruokonen - Virtanen - Nalli
Päkkilä

Parikka - Lancaster
"Masin" - XXX/(Johansson/Seppälä)
Lööf - Latvala
Salmela - Airola

Langhamer
(Zerenko)
Malek

Heittomerkeillä merkattuja ukkoja huhuttu jatkamaan/saapumaan. Suluissa änärisopparit, Zerenko todennäköisesti ainoa joka saattaa ensi kauden Ilveksessä pelata. Jos ja kun muut änäriukot eivät jatka olisi tilaus huhuttujen ukkojen lisäksi rightin pakille. Huhua myös ilmoilla että sentteriä haetaan mutta en jaksa moiseen uskoa, kelpaisi toki. Varsinaista ykkösketjua Ilveksellä ei ole vaan neljä suht tasaista kentällistä, joten ketjut voi pyörittää haluamaansa järjestykseen mutta idea ei muutu.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille

On kyllä aika hurja rosteri, jos huhut toteutuu. Varsinkin tuo hyökkäys on raaka, jos neloseenkin on heittää Mieho-Tikka-Ikonen -tason ketju ja Virtanen viltissä (toki hänen terveyshistoriansa tuntien ei kannatakaan vielä liikaa odottaa, koska on aika kysymysmerkki).
 
Random Hero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On kyllä aika hurja rosteri, jos huhut toteutuu. Varsinkin tuo hyökkäys on raaka, jos neloseenkin on heittää Mieho-Tikka-Ikonen -tason ketju ja Virtanen viltissä (toki hänen terveyshistoriansa tuntien ei kannatakaan vielä liikaa odottaa, koska on aika kysymysmerkki).

Hyökkäyksessä tulee olemaan kova kilpailu pelipaikoista, toki Virtasellekkin löytyy isompaa roolia mutta miehellä on ollut hieman terveysongelmia koronan takia joten uskoisin että ainakin alkukausi otetaan rauhassa hänen suhteensa. Viimeinen asia jota hän kaipaa on uusi sydänlihastulehdus. Puolustuksessa tulee löytymään hyvä pelaava seitsikko mutta leveyttä ei löydy juurikaan. Pitkäaikaispotilas Airola ja Aho joka oli viime vuonna täysi raakile, toki nuoret voivat ottaa isoja steppejä lyhyessä ajassa. Ison askeleen luotan mm Nymanin ottavan ensi kaudella, tilastot aika yhteneväiset Roby Järventien kanssa. Veskariosasto oikein hyvällä mallilla varsinkin jos Zerenko jatkaa.

Edit. Kuten sanoin Ilveksessä tosiaan ketjunumeroilla ei ole väliä, lähinnä erikoistilanteet luovat peliaikoihin eroa. Vaikka piirsin esimerkiksi Tikan "neloseen" saa hän varmasti reilusti peliaikaa, pelaa paljon alivoimaa ja yvllä erinomainen maalin edessä.
 
Viimeksi muokattu:

ilves61

Jäsen
On kyllä aika hurja rosteri, jos huhut toteutuu. Varsinkin tuo hyökkäys on raaka, jos neloseenkin on heittää Mieho-Tikka-Ikonen -tason ketju ja Virtanen viltissä (toki hänen terveyshistoriansa tuntien ei kannatakaan vielä liikaa odottaa, koska on aika kysymysmerkki).
Juu ja itse kyllä uskon että Ruokonen on ihan muualla kuin viltissä. Olen melko varma, että hänestä tulee olemaan vielä paljon iloa Ilvekselle. Haapalan jatko olisi tällä hetkellä tärkein asia.
 
Random Hero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juu ja itse kyllä uskon että Ruokonen on ihan muualla kuin viltissä. Olen melko varma, että hänestä tulee olemaan vielä paljon iloa Ilvekselle. Haapalan jatko olisi tällä hetkellä tärkein asia.
Lähinnä makuasia miten tuon rosterin halusi asetella, esimerkiksi Ruokosen olisi yhtä hyvin voinut laittaa Nymanin tilalle tuohon "kolmoseen". Rotaatiota tullaan varmasti näkemään paljon, mm CHL pelien tuomasta lisäkuormasta johtuen.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
On kyllä aika hurja rosteri, jos huhut toteutuu. Varsinkin tuo hyökkäys on raaka, jos neloseenkin on heittää Mieho-Tikka-Ikonen -tason ketju ja Virtanen viltissä (toki hänen terveyshistoriansa tuntien ei kannatakaan vielä liikaa odottaa, koska on aika kysymysmerkki).
Tuossa jos Ilves siis saisi napattua Haapalan tai jonkin muun ykköslaiturin sekä Tuulolan ja Masin ja Seppälä/kiekollinen pakki toteutuisi niin kyllä tuolla kehtaisi kauteen lähteä. Jos ei tuu kuin tuulola ja pakki niin jäädään taas jälkeen..
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
On kyllä kovia senttereitä ensi kaudella Liigassa, kun lähes jokaiseen joukkueeseen huhutaan vielä uutta ykkössentteriä.

Veikkaan, että aika monen joukkueen fanit tulevat pettymään, kun se ”ykkössentteri” onkin lähinnä kolmossentteri/ulkomaanarpa…
Näinhän se monesti menee. Samoin toki menee myös tuolla ison rapakon takana, missä esimerkiksi Montrealissa sitä ykkössentteriä on etsitty ainakin 25 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös