Satakunnan herruus – Ässät vs. Lukko

  • 1 446 177
  • 15 354

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Näinhän sinä väität, mutta kyseessä on edelleen sinun varsin yleistävä mielipide. Pelaaja, jolle Ässät pystyy tarjoamaan uran kannalta sopivan roolin ja tarpeellisen määrän euroja tulee varmasti Poriin. Ässien vetovoima on kärsinyt, mutta kohtuus se on liioittelussakin.
Jos nyt sen verran lisätään että jos vaikkapa Peksin Saipasta tarjotaan sama rooli ja palkka, niin vaikea nähdä että Ässiä kukaan silti valitsisi, ellei ole Pori sijaintia ole henkilökohtaisten syiden takia parempi. Kivi nyt tilannetta jonkun verran parantaa, mutta useamman kauden taaperrus, hymynaama-kyselyt, patavalat ja ties mitä muita, niin ei se tunku Ässiin nyt kauhean korkealla ole.

Jos siellä olisi oikeasti ollut se pitkän tähtäimen plääni selkeänä jo pitkään, niin tilanne voisi olla eri. Tuntuu että vähintään kerran vuodessa linja joukkueen kokoamisessa muuttuu radikaalisti, yhtenä kautena taisi käytännössä pelata kolme eri joukkuetta. Sahlstedt sentään on vetänyt yhtä linjaa johdonmukaisesti, välillä huonommilla tuloksilla ja välillä paremmilla, mutta linja pitää ja sitä hienosäädetään.

Mutta jos jollekkin Mestisjyrälle Ässät tarjoaa sopivan roolin ja riittävästi euroja, niin varmasti tulee sinne pelaamaan. Perkele, minäkin tulen Ässiin pelaamaan kun lyödään tarpeeksi euroja tiskiin, mulle käy mikä tahansa pelipaikka ja rooli.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Miksi ei? Maksaako Lukko suoraan ylihintaa näistä pelaajista vai mikä homma?

Tälläiset kommentit olisi hyvä perustella.
Ylihintaa? Tuskin tarvitsee.
Tilanne on nyt vaan tällä hetkellä se että Lukossa on parempi mahdollisuus kehittyä, suurempi todennäköisyys menestyä sekä kaiken kaikkiaan paremmat olosuhteet harjoittaa jääkiekkoilijan ammattia.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä tuossa moni Lukko-fani jyvällä on. Ässissä ei ole tosiaan se kovin imu viimeaikaisten tulosten takia. Kuitenkin muutama oma mielipide:

"Patavala"- taisi enemmän olla kannattajille suunnattua mainosta jossa lupailtiin taaperruksen päättyvän? Korjatkaa jos olen tässä väärässä. Ei siis sen suurempaa vaikutusta pelaajiin

"Hymynaama-kysely" on taas enemmän Virtasen tyypillistä hokijätkä värikynää. Luulisin kyseessä kuitenkin olevan näitä perus psykologisia kyselyitä joita täytellään muissakin joukkueissa ja työpaikoilla. Ei siis kaikilla, mutta tämän tyyppisiä kyselyitä on ainakin Ässissä ennenkin täytelty (faktatieto) eikä siitä ole sen enempää kukaan keskustellut. Näitä on sitten valmennus käyttänyt apunaan.

Kyllähän se selvä juttu on että Lukko on organisaationa tällä haavaa Ässiä edellä, ei pitäisi olla edes kisa. Kuitenkin en täysin allekirjoita väitteitä siitä että Porissa olisi asiat sekaisin. Korona heitti vähän pakkaa sekaisin (ei selitys urheilulliselle puolelle, koska sama tilanne kaikilla), mutta alkuperäisissä tavoitteissa selvittiin jokseenkin kuivin jaloin.

Jos muistellaan aikaa ennen Kerttulaa oli Ässät todella sekaisin kaikkine mysteerivalmentajineen ja päälleliimattuine työryhmineen, valmentajaa vaihtui sekä UTJ ja oli kaikenmaailman vaahtokaljaa. Tämän seurauksena tarkoitus oli ensinnä tukevoittaa seuran pohjaa ja panostaa ensisijaisesti juniori puolelle.
Näissä mielestäni onnistuttiin - talous on hyvällä mallilla sekä junioripuolen satsauksia näkyy (lopulliset tulokset tulevaisuudessa) eikä seura tuloksista huolimatta ole mikään kriisipesäke. Nyt tulevalla kaudella on myös konkreettisesti tulosvastuuta, 10-sakki.

Ensi kaudella Lukko taistelee Top-6 ja Ässät taistelee pääsystä 10-sakkiin. Lukko tehnyt nyt jo useamman vuoden hyvää työtä organisaationa, Ässät vasta alkutaipaleella. Joten eipä se ihme ole että Lukko tällä hetkellä vetää lujempaa ja näin sen pitääkin olla. Hyvä työ tuo hyviä tuloksia.

Ässät tekee pikkuhiljaa työtä oikeaan suuntaan ja toivottavasti se kantaa siihen että Satakunnanssa on muutaman vuoden päästä kaksi TOP-6 seuraa.
 
1stApril

Ässät on tosiaan panostanut viime vuosina mm. junioripuoleen. Edustusjoukkueeseen ei sitten olekaan panostettu, vaan siellä on menty koko ajan talous edellä. Liigajoukkueen rakentamista kaudelle 2022-2023 ei paljon auta, jos junnuissa on uusi taitovalmentaja.

Ässät on omalla toiminnallaan pyrkinyt valamaan kivijalkaa tulevaisuuteen ja toisaalta myös varmistamaan seuran selviytyminen. En sano, että tämä olisi ollut väärin toimittu tulevaisuutta ajatellen, mutta imu liigajoukkueeseen tällä toiminnalla on saatu aika pohjalle.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät on tosiaan panostanut viime vuosina mm. junioripuoleen. Edustusjoukkueeseen ei sitten olekaan panostettu, vaan siellä on menty koko ajan talous edellä. Liigajoukkueen rakentamista kaudelle 2022-2023 ei paljon auta, jos junnuissa on uusi taitovalmentaja...

Taitovalmentajien rahoitus tulee jääkiekkoliitolta.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Saarijärvi
Haulan mukaan tarjottiin kaikkiin liigaseuroihin joista Lukko sitten lopulta nappasi. Ja sehän oli aika hyvä ratkaisu molempien kannalta. Ja huono loppujen seurojen.
 
Suosikkijoukkue
Goldie Goldthorpe

Miksei tuollaiset pelaajat ikinä saavu poriin? Onko kyseessä vaan niin osaamaton utj ettei ymmärrä hyvän päälle vaan kuluttaa rahat esim Aleksi Laaksoon jota on varmaan tarjottu kaikille Mestisjoukkueista lähtien mutta porissa napattiin tämä kun ei kellekään muulle kelvannut. Suuri on osaamisvaje porissa ja sen takia joukkue on ollut jo kaksi vuotta oikealla paikalla sarjataulukossa ja kyllä se sama taaperrus näyttää jatkuvan myös ensikaudella. Nautin tästä tilanteesta täysin sydämin ja toivon että tuo puuhastelu jatkuisi vielä pitkään. Kesälomat ovat ainoa hetki kun porissa yritetään vähän keulia, joulukuussa pukki on jo vienyt mahdollisuuden edes top10-paikkaan.
 
madeOFspade

Niin, onhan näitä Saarijärviä liigassa nähty useita...tosin on tänne maalipörssin voittajia saatu.

Toisinaan joku aina tarttuu pelaajaan jota tyrkytetään kaikille ja toisinaan niistä paljastuukin kultakimpale. Danforth on hyvä esimerkki tällaisesta.

Pystyykö kukaan täällä avaamaan sitä Ässien puuhastelua sen isommin? Vai onko nämä jostain Aittolan twitteristä lainattuja ajatuksia mitä huudellaan eteenpäin.
Aika loogiselta mielestäni Ässien tekeminen on vaikuttanut viime ajat, kun on lähdetty rakentamaan sitä kivijalkaa kuntoon. Liigajoukkueella on mennyt heikosti, mutta päivä päivältä sekin lähenee kun homma kääntyy.

Kovasti se Lukkokin otti suuntaa kohti menneitä aikoja viime kaudella. Ihan kiva pudotus sarjataulukossa ja samalla trendillä kun jatkavat, tekee tiukkaa ensi kaudellakin päästä sääleihin.
Toistaiseksi hankinnat olleet ihan perus säälijengin tasoa. Jos ei parempaa seppää ala tulemaan sisään, Lukko pelaa samoista sijoista kuin Ässät.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Haulan mukaan tarjottiin kaikkiin liigaseuroihin joista Lukko sitten lopulta nappasi. Ja sehän oli aika hyvä ratkaisu molempien kannalta. Ja huono loppujen seurojen.
Niin. Agentithan nyt yleensä tarjoavat asiakkaitaan mahdollisimman monille. Sitten seurat tarjoavat mitä tarjoavat ja pelaaja tekee ratkaisunsa. Saarijärven tasoinen pelaaja on kyllä saanut tarjouksia monesta Liigaseurasta. Lukon kokonaispaketti vain vei voiton ja Saarijärvi päätyi Raumalle. Eli toisin sanoen Lukon kokonaispaketti on tällä hetkellä sillä tasolla, että pelaajat valitsevat Lukon. Ässien kokonaispaketilla ei pelaajia kovin helposti nykypäivänä saa.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Eli toisin sanoen Lukon kokonaispaketti on tällä hetkellä sillä tasolla, että pelaajat valitsevat Lukon. Ässien kokonaispaketilla ei pelaajia kovin helposti nykypäivänä saa.
Tottakai ja sehän nyt on ihan normaalia kun on menestystä tullut lähiaikoina. Aivan kuten Jukureilla niin tuskin se oli houkuttelevin vaihtoehto ennenkuin viime kauden jälkeen. Ässien ongelma on että valitettavasti tuollaista harppausta ns chl joukkueeksi ei ole lähiaikoina odotettavissa ellei nyt aivan jäätävää sensaatiokautta tule. Ja sitten tulee tämä kun on tietty pelaajabudjetti niin mitä sillä sainaat. Itse edelleen ihmettelen miksei viime kaudella pidetty tyhjennysmyyntiä kuten saipa ja säästetty siinäkin jokunen euro kun muutama pelaaja olisi aivan varmasti saatu lähtemään ja osa oli halukkaitakin lähtemään.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toistaiseksi hankinnat olleet ihan perus säälijengin tasoa. Jos ei parempaa seppää ala tulemaan sisään, Lukko pelaa samoista sijoista kuin Ässät.

Whaaat. Ei taida olla mitään hajua siellä minkä tason pelaaja esimerkiksi Otto Somppi Liigaan on? Eikä Tomas Pavelkakaan ole lähimainkaan mitään perus säälijengin tasoa.
 
Eihän kenelläkään täällä ole mitään hajua millä tasolla Somppi suorittaa liigassa. Ei paperilla kuitenkaan mikään superhankinta.

Pavelka puolestaan...mikäs herrasta tekee niin erinomaisen ettei ole lähimainkaan perus säälijengin tasoa? Ei lähelläkään mikään varma suorittaja liigaan.
 
Suosikkijoukkue
Goldie Goldthorpe
Kovasti se Lukkokin otti suuntaa kohti menneitä aikoja viime kaudella. Ihan kiva pudotus sarjataulukossa ja samalla trendillä kun jatkavat, tekee tiukkaa ensi kaudellakin päästä sääleihin.
Toistaiseksi hankinnat olleet ihan perus säälijengin tasoa. Jos ei parempaa seppää ala tulemaan sisään, Lukko pelaa samoista sijoista kuin Ässät.
Tämä osio kertoo riittävästi sinun jääkiekkotietämyksestäsi, Lukon runko säilyi niin hyvin kasassa että ilman noita nykyisiäkin hankintoja Lukko olisi monta pykälää ässien yläpuolella. Vaikka vetää kuinka punalasit päässä niin kannattaa kuitenkin pitää edes jonkinlainen realistisuus näissä viesteissä. Lukko tulee olemaan top6 joukkue ja ässät bottom5, eikä kannata edes aloittaa vänkäämällä että ässiin on tulossa vielä 6 uutta huippupelaajaa koska se ei pidä paikkaansa.
 
Vai kertoo se tietämykseni, hyvä sitten.

Lukon runko säilyi, se sama runko joka veti viime kaudella runkosarjassa sijalle 10.

Miksi Lukko olisi taas top6 joukkue?

Huvittavaa, miten Lukkofanit voivat uskoa omiensa tason nostoon, mutta Ässäfanit jos uskovat, se on epärealistista.

Yhtä realistista on odottaa Ässiltä taistelua säälipaikasta kuin Lukon taistelua top6 sijasta.
 
Viime kaudella runkosarjan jälkeen Lukon erotti TOP-6 sijasta 6 pistettä. Ässien säälipaikkaan olisi tarvittu 36 pistettä lisää. Ei ole kauhean vaikeaa päätellä miksi on realistisempaa odottaa että ensiksi mainittu toteutuu. Jos nyt viime kaudella on yhtään mitään tekemistä tulevan kauden kanssa ylipäätään.
 
Suosikkijoukkue
Goldie Goldthorpe
Lukon runko säilyi, se sama runko joka veti viime kaudella runkosarjassa sijalle 10.
Niin se sama runko joka saavutti Lukon pisimmän voittoputken, joka katkesi toiseen koronaryppääseen. Joukkue kävi läpi kaksi koronatartuntojen sumaa ja pelasi pakolla loppukaudella 28 ottelua 35 päivään, ihme juttu että oli bensa loppu. Porissa sen sijaan kausi loppui joulukuussa niin olisi ollut hyvä reenata jo tulevaa kautta varten mutta siellä heitettiin 90% pelaajia vaihtoon ja nyt odotetaan kädet ristissä että miten tuo ryhmäytyminen mikä ei ole porissa toiminut vuosiin alkaisi yhtäkkiä kantaa hedelmää. Oma mielipiteeni on se että mieluummin otan pienen vaihtuvuuden kun yli puolen joukkueen uusiutumisen.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viime kaudella runkosarjan jälkeen Lukon erotti TOP-6 sijasta 6 pistettä. Ässien säälipaikkaan olisi tarvittu 36 pistettä lisää. Ei ole kauhean vaikeaa päätellä miksi on realistisempaa odottaa että ensiksi mainittu toteutuu. Jos nyt viime kaudella on yhtään mitään tekemistä tulevan kauden kanssa ylipäätään.

Niin, Lukon kauden pelasti se yksi vahva vaihe. Sen jälkeen hiljaisempaa...vikat 20 peliä kuntopuntarissa sijalla 12.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Niin, Lukon kauden pelasti se yksi vahva vaihe. Sen jälkeen hiljaisempaa...vikat 20 peliä kuntopuntarissa sijalla 12.
Ässien kauden pilasi vastaavasti se yksi heikko vaihe. Vikat 60 peliä, kuntopuntarissa sijalla 15.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin se sama runko joka saavutti Lukon pisimmän voittoputken, joka katkesi toiseen koronaryppääseen. Joukkue kävi läpi kaksi koronatartuntojen sumaa ja pelasi pakolla loppukaudella 28 ottelua 35 päivään, ihme juttu että oli bensa loppu. Porissa sen sijaan kausi loppui joulukuussa niin olisi ollut hyvä reenata jo tulevaa kautta varten mutta siellä heitettiin 90% pelaajia vaihtoon ja nyt odotetaan kädet ristissä että miten tuo ryhmäytyminen mikä ei ole porissa toiminut vuosiin alkaisi yhtäkkiä kantaa hedelmää. Oma mielipiteeni on se että mieluummin otan pienen vaihtuvuuden kun yli puolen joukkueen uusiutumisen.

Koronan taisi kaikki jengit käydä läpi.

Olisiko mielestäsi jumbojoukkueen kannattanut jatkaa mahdollisimman pitkälti samalla häviävällä rungolla?

Nyt pidettiin käytännössä ne jotka kannatti pitää.

Uskon, että Ässät taistelee 10.sijasta tulevalla kaudella. Kivi on hyvä valmentaja.
Uskon myös, että Lukko taistelee top6 sijoituksesta. Myös Virtanen on ihan pätevä valmentaja.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelasti mikä pelasti. Oliko tässä joku pointti? Onko vahvan vaiheen pisteet jotenkin eriarvoisia sarjataulukossa?
Kannattaisiko Ässienkin pelata vahvoja vaiheita?

Kunhan mainitsin. Ässillä oli matkaa 36 pistettä 10 sijaan. Lukolla 6p sijaan 6. ja 1p sijaan 11.

Eli lähempänä se oli että pullahtaa kokonaan ulos playoffeista kuin top6 sijoitus.

Ässien kauden pilasi vastaavasti se yksi heikko vaihe. Vikat 60 peliä, kuntopuntarissa sijalla 15.

Juuri näin. Onko kukaan yrittänyt edes väittää muuta? Ässät oli huonoin viime kauden runkosarjassa, Lukko oli 10.

Kylmä fakta, molemmilta meni runkosarja huonosti.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sucker bet? No thanks. Lähentelee jo mahdotonta että Ässät pelaisi ensi kaudella vielä huonommin....:)

Eikö täällä oltu varmoja, että Ässät jatkaa taaperrustaan ja Lukko porskuttaa ;-D

Kieltämättä, olisihan tuo vähän epäreilu betsi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös