Nyt just vituttaa!

  • 2 546 194
  • 12 046

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
CHL:n lohkoarvonta tänään, mutta tämä Eurooppalainen suurseura loistaa jälleen kerran poissaolollaan. Vittu!
Meillä on projekti kesken tai jotain. Ei olla ihan vielä eurooppalainen suurseura ja aikataulukin on toistaiseksi auki, paitsi ehkä puheiden tasolla. Jotain pitäisi tehdä.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ei vituttanut juuri. Luin tämän ja nyt vituttaa.
Minua vituttaa tämän lisäksi vieläkin että viime kaudella oli se yksi Mikki-Hiiri lohko joka teki esim. IFK:n lohkosta kivikkoisen. Nyt noista ei yksikään näytä edes puoliksi yhtä kovalta lohkolta jota Zürich, Frölunda, Mlada B ja HIFK oli. Vituttaa sekin ettei siitä meidän suurseuralla, Eurooppalaisella, ollut mitään palaa jatkoon.

Ja Spengler Cup. Virkistäytymismatka Alpeille keskellä perinteistä otteluruuhkaa. Virkistäydytään varmaan niin maan perkeleesti ettei saada kaikkia terveinä kotiin. Vituttaa tuonkin rummutus somessa. Ihan kuin olisi joku saavutus jäädä sijaluvulle ynnämuut ja ”päästä” tuonne.

Kaikenlaisia vitutuksia näköjään pohjaton tyytymättömyys kauden 22-23 joukkueenrakennukseen ja sen tämän hetkiseen tilanteeseen pakkien ja veskareiden osalta aiheuttaakin.
 
Viimeksi muokattu:

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Ja Spengler Cup. Virkistäytymismatka Alpeille keskellä perinteistä otteluruuhkaa. Virkistäydytään varmaan niin maan perkeleesti ettei saada kaikkia terveinä kotiin. Vituttaa tuonkin rummutus somessa. Ihan kuin olisi joku saavutus jäädä sijaluvulle ynnämuut ja ”päästä” tuonne.

Eikös tuonne Spengler Cupiin saa lainata pelaajia ainakin jonkin verran? Jos jättäisi kriittisimmät jätkät himaan ja lainaisi vastaavan määrän pelaajia muualta?

Muistaakseni joku sellaista täällä höpisi.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä on projekti kesken tai jotain. Ei olla ihan vielä eurooppalainen suurseura ja aikataulukin on toistaiseksi auki, paitsi ehkä puheiden tasolla. Jotain pitäisi tehdä.
Ei ei, nyt on menossa prosessi...vai oliko sittenkin projekti -no ehkä molemmat, niin on sitten mistä valita selitykset sille kierotielle eurooppalaiseksi huippuseuraksi.
No mulle kelpaisi jos oltaisiin edes vähän enemmän kuin stadin kingejä, jolla ei näemmä vielä pitkälle mennä edes kansallisesti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ei, nyt on menossa prosessi...vai oliko sittenkin projekti -no ehkä molemmat, niin on sitten mistä valita selitykset sille kierotielle eurooppalaiseksi huippuseuraksi.
No mulle kelpaisi jos oltaisiin edes vähän enemmän kuin stadin kingejä, jolla ei näemmä vielä pitkälle mennä edes kansallisesti.
Hyvä huomio. Tuosta voidaan maltillisesti lähteä tavoittelemaan Etelä-Suomen kingin asemaa. Haastava positio sekin kun vaatii lähinnä TPS:n voittamisen.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä huomio. Tuosta voidaan maltillisesti lähteä tavoittelemaan Etelä-Suomen kingin asemaa. Haastava positio sekin kun vaatii lähinnä TPS:n voittamisen.
Ehdotan jaettavaksi "Stadin kingi" pokaalia, joka jaetaan prosessien ja projektien päätteeksi kauden lopussa stadin kingeille, ja jossa voi keittää nakkeja enemmän kuin kanada maljassa. Näin ne prosessit tuottaisivat siten tulosta jok akauden päätteeksi. Eikä haittaa vaikka on vähän DDR-malli (pelataanhan DDR-hallissakin), joka on viritetty huippuunsa kun ei ole toistakaan seuraa tuota mahdollisuutta viemässä.
Näin saamme joka kauden päätteeksi nauttia "mestaruuspokaalista". Paskat siisä kanada-maljasta. Ei sitä enää kohta kukaan kaipaa kun stadin kingi pokaalia jäällä heilutellaan ja kaljaa siitä janoisten IFK- pelaajien kurkkuihin kaadellaan yleisön mylviessä.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Eikös tuonne Spengler Cupiin saa lainata pelaajia ainakin jonkin verran? Jos jättäisi kriittisimmät jätkät himaan ja lainaisi vastaavan määrän pelaajia muualta?

Muistaakseni joku sellaista täällä höpisi.
Saa lainata. Ainakin Sveitsissä pelaavia.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huh, olisi hyvä aika IFK:n vihdoin voittaa jotain että saadaan jengin verenpaineet täällä tasaantumaan.

Koittakaa ihmiset rentoutua nyt kesällä vähän niin tuskaillaan sitten yhdessä taas kun syksy koittaa.
Jos muhun viittaat, niin ei mulla mitään erityistä tuskaa IFK:n suhteen ole. Enemmänkin kääntynyt tuonne sarkasmin ja ironian puolelle tämän farssin nimeltä IFK seuraaminen.
Euroopan huippu ei lähestynyt liki piirun vertaa tässä viime vuosina(kaan), ja koko homma on totisesti vähän sellaista vanhaa kunnon farssia, ja erityisesti kaikkia hienoja juhlapuheita vasten katsellen jopa hassun hauskaakin.
IFK:ta ei oikein enää osaa ottaa vakavissaan, vaikka se ajoittaista verenpaineen nousua aiheuttaakin.

Ehkä @BOL edustaa lopulta sellaista absoluuttista fanittamisen järkevintä muotoa, jossa pääosin itse ottelutapahtuma on tärkeintä ja mukavaa arjesta irtautumista sekä samalla sellaista rentoa hengailua sen "toiseen perheen" kera hikisen nordiksen uumenissa, ja joka itsessään ei synnytä velvoitetta rahoittaa joukkuetta, vaan sen tekee sydämestään, sillä joukkue menestyksestään huolimatta on itsessään aivan riittävä tuottamaan mielihyvää edellä mainituista tekijöistä johtuen.

Siinä voi alati mennä aurinkoisin mielin halliin, ja jopa yllättyä iloisesti joukkueen mahdollisesti pelatessa voittoisan ottelun. Kun siis on jo kivaa vain hallille meno ja se saa jo hymyn huulille, niin kaikki siitä eteenpäin on vain bonusta. Näin fani voi hyvin, joukkue voi hyvin ja kaikilla on kivaa.

Näin nyt itsekin yritän alkaa -kammottavasta negatiivisuudestankin huolimatta- ajattelemaan joukkuetta ja sen toimintaa. Se on vain hyvää farssia joukkueesta joka pinnistelee, puhuu kivoja seuraa pyörittävien instannssien suulla ja ponnistelee kohti euroopan huippua, mutta loppuviimeksi niukin naukin säilyttää asemansa stadin kinginä, joka taas ei riitä edes mainittavaan valtakunnalliseen menestykseen.

Sehän on sellaisenaan jo silkkaa viihdettä aiheuttaen vatsassa mukvasti tuntuvia naurunpyrskähdyksiä siellä ja täällä valtakunnassa tuottaen laajaa iloa (monesti pisteidenkin muodossa vastustajille), ja odotankin kieli pitkällä (tai ainakin poskessa) ensi kauden "paluu nordikselle" pläjäystä. Toivottavasti maskottikin on saatu jo siihen mennessä mukaan.

Itseasiassahan viihdearvoa koko perheen tapahtumana voisi nostaa hyvinkin, jos koko joukkue pelaisi erilaisissa maskottipuvuissa kaikki kotiottelunsa. En usko että se ainakaan järin vähentäisi niiden sisällöllisyyttä, ja voisipa jopa lisätä sitä positiivisuutta joukkueen esityksiä kohtaan.

Halosellekin voisi vaikka pukea sellaisen sumopuvun päälle, niin ties vaikka voittoprosentti nousisi entisestään.

Ai niin ja @BOL , en yhtään tarkoita loukata, vaan juurikin päinvastoin. Uskon sun olevan hyvinkin jonkin jäljillä tuossa miten suhtaudut IFK:hon ja itse ottelutapahtumiin ja toiminnan rahoittamiseen. Sosiaalisuus kun ei varmaan juuri koskaan ole pahasta.
Otin sinut vaan esimerkiksi, koska juuri sinä olet niin hyvin omalla kohdallasi useammnkin kerran perustellut motiiveita ottelutapahtumien seuraamiseen menestyksestäkin huolimatta. Pidän sitä erinomaisena asenteena, josta ainkain itse voisin ottaa oppia.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Huh, olisi hyvä aika IFK:n vihdoin voittaa jotain että saadaan jengin verenpaineet täällä tasaantumaan.

Koittakaa ihmiset rentoutua nyt kesällä vähän niin tuskaillaan sitten yhdessä taas kun syksy koittaa.
"IFK:n kannattajaksi olet sinä tullut, ja verenpainelääkkeitä tulee sinun aina käyttämän" :)

En viitannut suhun vaan ihan meihin kaikkiin. Me tarvitaan nyt menestystä jotta me kaikki voitaisiin täällä taas vähän paremmin.
Muuta ei tarvita. 110 varma, että kun IFK alkaa vihdoin menestymään kunnolla, niin vähenee apatia ja epäusko kyllä. Garden vielä siihen päälle niin...
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllä muuten vituttaa kuunnella noita ”yläkerta-alakerta huutakaa meille” -huudatuksia Tampereella. Tsiisus.
On kyllä härskisti matkittu tuo. Ei vaan lähde ei ollenkaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@tommy36 , et sä ihan väärässä ole, vaikket täysin oikeassakaan. Ei HIFK ole mulle mikään hymistelyseurakunta, missä seura tekee kaiken aina oikein ja aina on kivaa. Miten se edes voisi olla? Kuten olen satatuhatta kertaa maininnut, HIFK on pääasiassa alisuorittanut viimeiset vuosikymmenet. Mutta liika negatiivisuus yleisesti ottaen on toksista. Se on sitä paitsi itselle, myös muille, koska se tarttuu. Yritän välttää kaikenlaista ei-pakollista skeidaa elämässäni mahdollisimman paljon, joten en ehdoin tahdoin halua levittää sitä yhtään enempää kuin on aivan pakko. Ja suurimmassa osassa täällä käsiteltävissä asioissa ei todellakaan ole mikään pakko lähestyä asioita niin negatiivisesti kuin mitä täällä tehdään. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö asioita saisi epäillä tai kyseenalaistaa asioiden järkevyyttä. Tietenkin saa, mutta sillä miten asioita lähestyy tai niistä kommunikoi, on merkitystä. Kaikki ei suinkaan ole niin huonosti kuin mitä täällä usein väitetään. Vaikka asiat eivät ole täydellisesti, asiat voivat silti olla ihan hyvin. Ja ihan hyvin on joskus riittävästi. Se on hyvä pohja asioiden parantamiselle.

Mun mielestäni HIFK on tilanteessa, missä vuori ei ole liian iso kiivettäväksi. Ei se helppoa tule olemaan ja vaikeuksia ja pettymyksiä tulee varmasti. Se kuuluu urheiluun. Mutta aika paljon ollaan jo nyt menty monessa asiassa eteenpäin, jotka ovat merkityksellisiä, kun ajatellaan pitkäaikaista parempaa suorittamista. Aina ei olla oltu tässä tilanteessa, mutta onneksi nyt ollaan.

Itseäni vituttaa juntit. Kaikenlaiset.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Mutta liika negatiivisuus yleisesti ottaen on toksista. Se on sitä paitsi itselle, myös muille, koska se tarttuu.

Itseäni vituttaa juntit. Kaikenlaiset.

Mä ostan tämän. Jos vittuilulla ja pään aukomisella tehtäisiin seuroista mestareita, niin IFK olisi ollut sitä niin kauan kuin Jatkoaika on ollut olemassa. Kriittisen kannattajan merkkinä pelaajan tai organisaation sysipaskaksi haukkuminen toimii lapsille oikeinkin hyvin, mutta aikuisten pitäisi kyetä hieman analyyttisempään ja totuusperäisempään kommenteintiin. Dissaamisella saa tietysti henkistä tyytyväisyyttä sekunniksi itselleen, mutta auttaako sillä oikeasti jotain pelaajaa tai seuraa parempiin tuloksiin? Onko sinun oma työyhteisösi tehokas siksi, että siellä vittuillaan enemmän kuin kilpailijalla?

IFK on ylivoimaisesti hienoin seura kannatettavaksi. Se tarjoaa fanilleen aina pohdittavaa, sekä opettaa nöyryyttä ja tappion sietoa, jotka ovat siviilielämässä erinomaisia taitoja kaikille. Mutta IFK:laisen ei tarvitse nöyristellä missään, sillä niin paskasti seuralla ei ole ikinä mennyt, etteikö IFK olisi aiheuttanut junteissa pelkoa ja kateutta aina.

Itseäni vituttaa kusinen lumi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös