Nokia Arena

  • 197 022
  • 1 455
Median lisäksi samoilla nurkilla katsomosta vie huomattavan paljon paikkoja liitolle, joukkueille ja pelaajien omaisille osoitetut paikat.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Olen kritisoinut aiemminkin uuden hallin aiheuttamia liikennejärjestelyjä etenkin katusulkujen vuoksi poikkeusreiteille siirrettävien bussilinjojen osalta. MM-kisojen aikana nähdään nyt äärimmäinen testi, kun merkittävä osa Tampereen bussilinjoista siirtyy kahdeksi viikoksi poikkeusreiteille ison osan päivästä.

Tampereen seudun joukkoliikenteen tiedotteessa on enemmän asiasta, mutta poimin alle muutaman olennaisen seikan tiedotteesta.

Alla vielä tarkempi aikataulu, josta näkee miten poikkeusreittien alkamisajat vaihtelevat eri päivinä.

Tässä vielä yksi esimerkki, miten MM-kisojen poikkeuslinjat vaikuttavat bussien lähtöaikoihin.

Eli etenkään MM-kisojen aikaan Tampereella ei kannata mennä bussipysäkille totutun aikataulun mukaisesti, vaan kannattaa tarkastaa joka kerta aikataulu sähköisistä palveluista ja myös satelliittiseurannasta, kuinka paljon bussit ovat poikkeusreittien vuoksi myöhässä tai etuajassa poikkeusaikataulujen pysäkkiajoista, jotka ovat päätepysäkkejä lukuunottamatta vain arvioita. Poikkeusreittien vaatima ajoaika on ammattilaisillekin vain valistunut arvio, joten todellisuus voi poiketa paljonkin suunnitelmista. Joukkoliikenteellä matkustamiseen kannattaa varata MM-kisojen aikana tavallista enemmän aikaa.

Uusi halli ja MM-kisat on hieno asia Tampereelle, mutta en ole tyytyväinen, miten sen varjolla rampautetaan kaupungin joukkoliikennettä. Ennen kaikkea siinä ammutaan itseä jalkaan, kun sijainnistaan johtuen halli on myös voimakkaasti riippuvainen toimivasta joukkoliikenteestä. Halli ja sen ympäristö on tuoltakin osin paskasti suunniteltu, jos ihmisiä ei saada sinne ja ulos ilman katujen sulkemista.

Kirjoitin tässä nyt bussiliikenteestä. Sanomattakin on selvää, että bussit poikkeusreiteille siirtävät katusulut vaikuttavat myös muuhun autoliikenteeseen. Onnea Tampere!

Otan osaltani vastaan Tampereen onnittelut. Hieno halli ja fantastisella paikalla ja kaiken lisäksi pienet vaikutukset liikenteeseen.
Mielestäni teet siis (ja olet aiemminkin tehnyt) kärpäsestä härkäsen.

Miksi näin:

1. Isossa mittakaavassa poikkeusteitit ovat voimassa marginaalisen pienen ajan. Julkisten kulussa on saman mittaluokan "häiriöitä" muulloinkin ja usein ihan ilman varoitusta.

2. Julkiset kulkuneuvot ovat läpi aikojen olleet vaihtelevasti ajoissa tai myöhässä aikatauluun verrattuna. Kuuluu asiaan. Nyt siitä on sentään etukäteen kerrottu. Kaikessa liikkumisessa olennainen osa on se, että ollaan ajoissa liikkeellä ja ollaan edes auttavasti kartalla yleisestä omaan kulkutapaan liittyvästä tilanteesta.

3. Eiköhän Tampereella henkilöautoilijat pärjää ihan hyvin. Sen verran hyvin on infra kunnossa. Jos ei osaa suunnitella reittiään tai lähtee liian myöhään niin syyllinen löytyy peilistä. Tämä on valitettava fakta, joka monen on vaikea myöntää. Omistakin (jopa suht nuorista) tutuista osa lyö päätään seinään ajamalla Sammonkatua tai Teiskontietä vaikka kohteeseen x pääsisi huomattavasti nopeammin Kekkosentietä tai Kalevantietä. Ratapihankatu vs. Kekkosentie + HVV toinen hyvä esimerkki.

4. Olen toki huolissani siitä, että ilman älypuhelinta elävä kansanosa on heikommassa asemassa muihin verrattuna, mutta se ei ole pelkästään Nokia Arenaan rajoittuva asia vaan osa isompaa keskustelua.
 
Tompsoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toivottavasti sitten syksyllä testattaisiin sellaista järjestelyä, että suljetaan pelin jälkeen teitä kuten nytkin liigapelien/mm-kisojen aikaan, mutta bussit pääsisivät kulkemaan normaalireittejä hallin ohitse. Niin tiheää tuo bussiliikenne ei kuitenkaan tuossa ole, etteikö se olisi millään lailla mahdotonta. Liikenteenohjaajiakin kuitenkin alueelta löytyy jo ennestään, niin ihan hyvin voisi tuotakin testata.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
1. Isossa mittakaavassa poikkeusteitit ovat voimassa marginaalisen pienen ajan. Julkisten kulussa on saman mittaluokan "häiriöitä" muulloinkin ja usein ihan ilman varoitusta.
En tiedä, kuinka isolla mittakaavalla pitäisi ajatella, mutta onhan tuollainen kahden viikon jakso jo melko pitkä aika kun poikkeusreitit ovat voimassa melkein päivittäin vähintään klo 14-00. Hallin satunnaisemmat massatapahtumat ovatkin sitten vaikeammin ennakoitavissa.

2. Julkiset kulkuneuvot ovat läpi aikojen olleet vaihtelevasti ajoissa tai myöhässä aikatauluun verrattuna. Kuuluu asiaan. Nyt siitä on sentään etukäteen kerrottu.
Häiriöt kuuluvat valitettavasti väistämättä julkiseen liikenteeseen teknisistä yms. ongelmista johtuen, mutta ei häiriöitä kannattaisi ainakaan tarkoituksellisesti aiheuttaa lisää. Kaikki sellaiset laskevat joukkoliikenteen houkuttelevuutta omaan autoon verrattuna.

Joukkoliikenteessä häiriöt heijastuvat usein myös pidemmälle ajalle kuin varsinainen poikkeusreitti tai katusulku kestää. Pahimmillaan jollain bussilinjalla auto on koko loppupäivän myöhässä, jos se jossain vaiheessa jää vaikka 15 minuuttia aikataulusta jälkeen. Poikkeusreittien kohdalla ongelma ei ole pelkästään myöhästyminen, vaan myös vaihtopysäkkien muuttuminen, kun normaalisti yhteistä pysäkkiä käyttävien linjojen kohdalla vaihtoyhteys saattaa hävitä kokonaan.

Kaikessa liikkumisessa olennainen osa on se, että ollaan ajoissa liikkeellä ja ollaan edes auttavasti kartalla yleisestä omaan kulkutapaan liittyvästä tilanteesta.
Pitää paikkansa. Valitettavan moni matkustaja kulkee aika laput silmillä. Ylipäätään äkillisistä häiriöistä on todella vaikea tiedottaa. Itsekin tuli huomattua tuo viime viikolla, kun ratikka suistui Taysilla ja koko perjantai-illan ykkösratikka kulki vain Sorin ja Kalevan kirkon välillä. Jos en olisi ihmetellyt ratikan linjakilvessä lukevaa Kalevan kirkko -tekstiä, asia olisi selvinnyt kuljettajan kuulutuksesta vasta Sammonaukion pysäkillä tai pahimmillaan siellä Kalevan kirkon umpikujassa. Sieltä ei ollut lakon vuoksi edes korvaavaa bussiyhteyttä Kaupin kampukselle, josta jatkoyhteysbussi kotiini lähtee normaalisti.

3. Eiköhän Tampereella henkilöautoilijat pärjää ihan hyvin. Sen verran hyvin on infra kunnossa. Jos ei osaa suunnitella reittiään tai lähtee liian myöhään niin syyllinen löytyy peilistä. Tämä on valitettava fakta, joka monen on vaikea myöntää.
Tästä olen samaa mieltä. Valitettavasti sen verran pitkään on Tampereella tullut oltua liikenteessä, että olen oppinut paikallisilla autoilijoilla olevan vaikeuksia päästä eroon vanhoista reittitottumuksistaan. Niinpä sinne hallin ympärillä olevaan sumppuun ajautuu vanhasta tottumuksesta paljon autoja, joille olisi parempiakin reittejä tarjolla. Onneksi niissä on sentään kääntyvät pyörät, eikä samalla tavalla sidottua reittiä kuin joukkoliikenteellä.

Satunnaisesti joukkoliikenteellä ja varsinkin haliin matkustavalle tuollaiset häiriöt eivät varmasti ole ongelmia, koska he osaavat asennoitua siihen yksittäisenä poikkeuksena. Monesti sellaiset matkustajat kulkevat myös paljon matkoja omilla autoillaan, koska eihän hitaalla ja epäluotettavalla joukkoliikenteellä nyt voi suurinta osaa matkoistaan tehdä.

Sen sijaan pääosin joukkoliikenteellä matkustavilla tällaiset toistuvat poikkeusreitit aiheuttaa helposti ihan turhaa ja ylimääräistä stressiä. Heidän kohdalla hallista johtuvat poikkeusreitit tulevat myös todennäköisesti isompana yllätyksenä, jos he eivät ole matkustamassa juuri sinne hallin tapahtumaan.
 
Ja kaipa se katsomoon parkkeerattu Skoda Fabia vie myös muutaman paikan.
Totta tuo ja siitä taisikin joku mainita aiemmin ketjussa. Kuutisen riviä ja sellainen reilu 130 paikkaa tuossa taisi jäädä skodan alle. Saattaa lisäksi estää osin näkyvyyttä.

Ei Areena ole liian suureksi osoittautunut ensimmäisen puolen vuoden kokemuksilla.
 
Broadstreet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Philadelphia Flyers
Otan osaltani vastaan Tampereen onnittelut. Hieno halli ja fantastisella paikalla ja kaiken lisäksi pienet vaikutukset liikenteeseen.
Mielestäni teet siis (ja olet aiemminkin tehnyt) kärpäsestä härkäsen.

Miksi näin:

1. Isossa mittakaavassa poikkeusteitit ovat voimassa marginaalisen pienen ajan. Julkisten kulussa on saman mittaluokan "häiriöitä" muulloinkin ja usein ihan ilman varoitusta.

2. Julkiset kulkuneuvot ovat läpi aikojen olleet vaihtelevasti ajoissa tai myöhässä aikatauluun verrattuna. Kuuluu asiaan. Nyt siitä on sentään etukäteen kerrottu. Kaikessa liikkumisessa olennainen osa on se, että ollaan ajoissa liikkeellä ja ollaan edes auttavasti kartalla yleisestä omaan kulkutapaan liittyvästä tilanteesta.

3. Eiköhän Tampereella henkilöautoilijat pärjää ihan hyvin. Sen verran hyvin on infra kunnossa. Jos ei osaa suunnitella reittiään tai lähtee liian myöhään niin syyllinen löytyy peilistä. Tämä on valitettava fakta, joka monen on vaikea myöntää. Omistakin (jopa suht nuorista) tutuista osa lyö päätään seinään ajamalla Sammonkatua tai Teiskontietä vaikka kohteeseen x pääsisi huomattavasti nopeammin Kekkosentietä tai Kalevantietä. Ratapihankatu vs. Kekkosentie + HVV toinen hyvä esimerkki.

4. Olen toki huolissani siitä, että ilman älypuhelinta elävä kansanosa on heikommassa asemassa muihin verrattuna, mutta se ei ole pelkästään Nokia Arenaan rajoittuva asia vaan osa isompaa keskustelua.
Tää oli hyvä kirjoitus Turusta(?). Itsellenikin linjan 40 saapuminen pysäkille kun töistä lähden tulee muuttumaan. Ei haittaa kyllä paskaakaan. Hienoa kun kisat Tampereella ja jo nähnyt niitä valmisteluja, niin komealta näyttää.

Tosiaan nämä muutokset saattaa vaikuttaa vanhoihin ihmisiin, mutta heillä ei yleensä kiire ole. Toki jos lääkäriaikaa tai sellaista, niin toivottavasti ovat ajoissa liikkeellä niin kuin varmaan olevat. Kuitenkin ne bussit sieltä tulevat.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä, kuinka isolla mittakaavalla pitäisi ajatella, mutta onhan tuollainen kahden viikon jakso jo melko pitkä aika kun poikkeusreitit ovat voimassa melkein päivittäin vähintään klo 14-00. Hallin satunnaisemmat massatapahtumat ovatkin sitten vaikeammin ennakoitavissa.

Häiriöt kuuluvat valitettavasti väistämättä julkiseen liikenteeseen teknisistä yms. ongelmista johtuen, mutta ei häiriöitä kannattaisi ainakaan tarkoituksellisesti aiheuttaa lisää. Kaikki sellaiset laskevat joukkoliikenteen houkuttelevuutta omaan autoon verrattuna.

Joukkoliikenteessä häiriöt heijastuvat usein myös pidemmälle ajalle kuin varsinainen poikkeusreitti tai katusulku kestää. Pahimmillaan jollain bussilinjalla auto on koko loppupäivän myöhässä, jos se jossain vaiheessa jää vaikka 15 minuuttia aikataulusta jälkeen. Poikkeusreittien kohdalla ongelma ei ole pelkästään myöhästyminen, vaan myös vaihtopysäkkien muuttuminen, kun normaalisti yhteistä pysäkkiä käyttävien linjojen kohdalla vaihtoyhteys saattaa hävitä kokonaan.

Pitää paikkansa. Valitettavan moni matkustaja kulkee aika laput silmillä. Ylipäätään äkillisistä häiriöistä on todella vaikea tiedottaa. Itsekin tuli huomattua tuo viime viikolla, kun ratikka suistui Taysilla ja koko perjantai-illan ykkösratikka kulki vain Sorin ja Kalevan kirkon välillä. Jos en olisi ihmetellyt ratikan linjakilvessä lukevaa Kalevan kirkko -tekstiä, asia olisi selvinnyt kuljettajan kuulutuksesta vasta Sammonaukion pysäkillä tai pahimmillaan siellä Kalevan kirkon umpikujassa. Sieltä ei ollut lakon vuoksi edes korvaavaa bussiyhteyttä Kaupin kampukselle, josta jatkoyhteysbussi kotiini lähtee normaalisti.

Tästä olen samaa mieltä. Valitettavasti sen verran pitkään on Tampereella tullut oltua liikenteessä, että olen oppinut paikallisilla autoilijoilla olevan vaikeuksia päästä eroon vanhoista reittitottumuksistaan. Niinpä sinne hallin ympärillä olevaan sumppuun ajautuu vanhasta tottumuksesta paljon autoja, joille olisi parempiakin reittejä tarjolla. Onneksi niissä on sentään kääntyvät pyörät, eikä samalla tavalla sidottua reittiä kuin joukkoliikenteellä.

Satunnaisesti joukkoliikenteellä ja varsinkin haliin matkustavalle tuollaiset häiriöt eivät varmasti ole ongelmia, koska he osaavat asennoitua siihen yksittäisenä poikkeuksena. Monesti sellaiset matkustajat kulkevat myös paljon matkoja omilla autoillaan, koska eihän hitaalla ja epäluotettavalla joukkoliikenteellä nyt voi suurinta osaa matkoistaan tehdä.

Sen sijaan pääosin joukkoliikenteellä matkustavilla tällaiset toistuvat poikkeusreitit aiheuttaa helposti ihan turhaa ja ylimääräistä stressiä. Heidän kohdalla hallista johtuvat poikkeusreitit tulevat myös todennäköisesti isompana yllätyksenä, jos he eivät ole matkustamassa juuri sinne hallin tapahtumaan.
Siis ymmärsinkö oikein että poikkeusreiteistä ilmoitettiin vasta eilen? Ymmärtääkseni kuitenkin niistä on ilmoitettu kuitenkin jo muutama viikko sitten. Sillä kun esim minä luen lehdestä hallin valmistuttua että " kisojen aikana katuja tullaan ympäristössä sulkemaan" Niin ymmärrän että saman tien se merkitsee poikkeusreittejä niin joukkoliikenteelle kuin autoillekin.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Siis ymmärsinkö oikein että poikkeusreiteistä ilmoitettiin vasta eilen? Ymmärtääkseni kuitenkin niistä on ilmoitettu kuitenkin jo muutama viikko sitten.
En ole väittänyt, että poikkeusreiteistä ilmoitettiin vasta eilen. Oman viestinikin kirjoitin tiistaina, joten onhan asia ollut silloin jo tiedossa, jos seuraa Nyssen tiedotuskanavia. Linkittämässäni Nyssen tiedotteessa ei ole julkaisupäivämäärää, mutta siis ainakin tiistaina tiedote on ollut jo olemassa. Tampereen seudun joukkoliikenne jakoi Facebook-tilillään saman tiedotteen torstaina. MM-kisat alkoivat seuraavana päivänä perjantaina.

Kaikki matkustajat ei kuitenkaan seuraa joukkoliikenneviranomaisen tiedotteita päivittäin tai edes viikottain.

Sillä kun esim minä luen lehdestä hallin valmistuttua että " kisojen aikana katuja tullaan ympäristössä sulkemaan" Niin ymmärrän että saman tien se merkitsee poikkeusreittejä niin joukkoliikenteelle kuin autoillekin.
Kyllähän hallin aiheuttamista liikennejärjestelyistä on tosiaan uutisoitu jo ennen valmistumista ja sen valmistumisen jälkeen. Paikallisilla on siis todennäköisesti aika hyvin tiedossa, että halli aiheuttaa toisinaan poikkeusjärjestelyitä. Jääkiekon MM-kisat on näistä selkeimmästä päästä, koska häiriö on niin merkittävä parin viikon ajan, että siihen oppii kantapään kauttakin nopeasti ja paikalliset nyt muutenkin osaavat odottaa tuon kokoluokan tapahtuman vaikutuksia kaupungin elämään. Varsinkin kun MM-kisat ovat se isoin syy, että halli valmistui juuri nyt ja kisat pelataan Tampereella.

Poikkeusjärjestelyissä on kuitenkin tapahtumasta riippuen eroja. Ajankohdat vaihtelevat myös. Katuja ei suljeta aina kun hallissa tapahtuu jotain. Onneksi. Paikallisia joukkoliikenteen matkustajia ei voi edellyttää seuraamaan hallin tapahtumakalenteria niin tarkasti, että he osaisivat ennustaa sen perusteella matkustamiseen syntyviä häiriöitä.

Omalla kohdallani on siitä onnellinen tilanne, että kotini vierestä kulkeva bussilinja ei ole noita hallin vuoksi poikkeusreiteille siirrettäviä linjoja. Eli jos tarkastelisin asiaa vain oman navan kautta, niin silloin voisin viitata kintaalla asian suhteen. Joukkoliikenteessä ei ole kuitenkaan kyse siitä, miten se vaikuttaa juuri minuun, vaan isommasta kokonaisuudesta ja isommasta ihmisjoukosta. Väitän, että noista poikkeusreiteistä on ongelmia niin matkustajille kuin kuljettajillekin ja bussien lykkääminen poikkeusreiteille hallin vuoksi ei ole pidemmän päälle kestävä ratkaisu. Ainakin kynnys pitäisi olla paljon isompi kuin toistaiseksi on ollut tänä talvena.

Ongelma on siis rautatie ja kun hallin vuoksi suljetaan Sorinsilta Kalevantiellä, seuraavat poikkeusreittien vaihtoehdot ovat rautatietunneli Hämeen- ja Itsenäisyydenkadun välissä sekä Tampereen valtatien alittava rautatiesilta, jonne iso osa poikkeuslinjoista ohjataan. Tampereen valtatien kautta kiertäminen tuo muutaman sadan metrin sijaan usean kilometrin kiertotien ja muutaman vilkasliikenteisen ison liikennevaloristeyksen.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kuulostaa aina hassulta kun selostajat käyttävät tuota inessiivimuotoa "areenassa". Käsittääkseni Mestaritkin olivat "areenalla", eikä siellä rakenteiden sisällä. Mikä lie on oikeaoppinen muoto. :)
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Itse olen ajatellut sillä tavalla, että kun jäähallissa on katto päällä ja peliä pelataan sen katon alla, ollaan areenassa. Sen sijaan Colosseumilla kamppailtaessa oltaisiin saman logiikan mukaan areenalla. Joku äidinkielenopettaja saa tulla ampumaan tämän ihan vapaasti alas.

Areenassa muoto maistuu silläkin tavalla tutulta suussa, kun aiemmin pelit pelattiin Hakametsässä.

Muokattu: Pikainen haku löysi muuten aihetta käsittelevän Kielikello-artikkelin vuodelta 2011.
 
Viimeksi muokattu:

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
En ole väittänyt, että poikkeusreiteistä ilmoitettiin vasta eilen. Oman viestinikin kirjoitin tiistaina, joten onhan asia ollut silloin jo tiedossa, jos seuraa Nyssen tiedotuskanavia. Linkittämässäni Nyssen tiedotteessa ei ole julkaisupäivämäärää, mutta siis ainakin tiistaina tiedote on ollut jo olemassa. Tampereen seudun joukkoliikenne jakoi Facebook-tilillään saman tiedotteen torstaina. MM-kisat alkoivat seuraavana päivänä perjantaina.

Kaikki matkustajat ei kuitenkaan seuraa joukkoliikenneviranomaisen tiedotteita päivittäin tai edes viikottain.

Kyllähän hallin aiheuttamista liikennejärjestelyistä on tosiaan uutisoitu jo ennen valmistumista ja sen valmistumisen jälkeen. Paikallisilla on siis todennäköisesti aika hyvin tiedossa, että halli aiheuttaa toisinaan poikkeusjärjestelyitä. Jääkiekon MM-kisat on näistä selkeimmästä päästä, koska häiriö on niin merkittävä parin viikon ajan, että siihen oppii kantapään kauttakin nopeasti ja paikalliset nyt muutenkin osaavat odottaa tuon kokoluokan tapahtuman vaikutuksia kaupungin elämään. Varsinkin kun MM-kisat ovat se isoin syy, että halli valmistui juuri nyt ja kisat pelataan Tampereella.

Poikkeusjärjestelyissä on kuitenkin tapahtumasta riippuen eroja. Ajankohdat vaihtelevat myös. Katuja ei suljeta aina kun hallissa tapahtuu jotain. Onneksi. Paikallisia joukkoliikenteen matkustajia ei voi edellyttää seuraamaan hallin tapahtumakalenteria niin tarkasti, että he osaisivat ennustaa sen perusteella matkustamiseen syntyviä häiriöitä.

Omalla kohdallani on siitä onnellinen tilanne, että kotini vierestä kulkeva bussilinja ei ole noita hallin vuoksi poikkeusreiteille siirrettäviä linjoja. Eli jos tarkastelisin asiaa vain oman navan kautta, niin silloin voisin viitata kintaalla asian suhteen. Joukkoliikenteessä ei ole kuitenkaan kyse siitä, miten se vaikuttaa juuri minuun, vaan isommasta kokonaisuudesta ja isommasta ihmisjoukosta. Väitän, että noista poikkeusreiteistä on ongelmia niin matkustajille kuin kuljettajillekin ja bussien lykkääminen poikkeusreiteille hallin vuoksi ei ole pidemmän päälle kestävä ratkaisu. Ainakin kynnys pitäisi olla paljon isompi kuin toistaiseksi on ollut tänä talvena.

Ongelma on siis rautatie ja kun hallin vuoksi suljetaan Sorinsilta Kalevantiellä, seuraavat poikkeusreittien vaihtoehdot ovat rautatietunneli Hämeen- ja Itsenäisyydenkadun välissä sekä Tampereen valtatien alittava rautatiesilta, jonne iso osa poikkeuslinjoista ohjataan. Tampereen valtatien kautta kiertäminen tuo muutaman sadan metrin sijaan usean kilometrin kiertotien ja muutaman vilkasliikenteisen ison liikennevaloristeyksen.
Minkälaista "ongelmaa" tuosta oikein tulee matkustajille?
Jos käyttää joukkoliikennettä niin pitää varautua viivästyksiin, reitin vaihtoihin yms.
Joukkoliikenne ei ole taksi tai oma auto.
Jos ongelma on mielestäsi noin iso niin suosittelen auton ostoa.
Nyt kun halli on keskustassa niin poikkeusjärjestelyt on tarpeen isoissa tapahtumissa niin kauan kun halli tuossa mököttää.
Toinen vaihtoehto on purkaa se ja muuttaa takaisin Hakametsään.
Itse olen käynyt Arenalla autolla, junalla ja bussilla. Ei mitään ongelmia ja poiskin pääsee sujuvammin kuin hakametsästä.

Asiasta toiseen, miten jonotukset&hallin tyhjennys pelien välissä on toiminut, onko jollain jo kokemuksia?
 
Kuulostaa aina hassulta kun selostajat käyttävät tuota inessiivimuotoa "areenassa". Käsittääkseni Mestaritkin olivat "areenalla", eikä siellä rakenteiden sisällä. Mikä lie on oikeaoppinen muoto. :)
Tapahtumat tapahtuu Areenassa. Se on oikea muoto. Tämän kielikellon artikkelin perusteella.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Ensimmäistä kertaa siellä olin ”normipaikoilla” enkä Klubilla tai aitiossa ja Huhhuh kyllä noita käytäviä. Aivan helvetin ahtaat ja ei tarvitse itse edes liikuttaa jalkojaan, kun se ihmismassa vain liikuttelee sinua ympäriinsä. Jollain max 9000 ihmisellä toimii varmaan hyvin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mize
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Aikeissa mennä mm-kisoihin katsomaan joku iltapäiväpeli 6-vuotiaan pojan kanssa.

Nyt kysymyksiä Nokia Areenasta. Olisimme Tampereen "porteilla" noin 15.40. Mihin saa auton parkkiin ja mihin hintaan sekä kuinka kauan parkista kävelee Areenaan?

Mites paikat, esim D6 tai D9. Näkeekö hyvin pelin, vai onko "kiikaripaikat"? Ja onko lapselle jotain näköestettä?
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Nyt kysymyksiä Nokia Areenasta. Olisimme Tampereen "porteilla" noin 15.40. Mihin saa auton parkkiin ja mihin hintaan sekä kuinka kauan parkista kävelee Areenaan?
Vaihtoehtoja pysäköintiin on paljon. Itse olen tykännyt Tampereella parkkipaikkaa etsiessä Moovy-sovelluksesta. Siitä pystyy ihan myös tarkastelemaan eri vaihtoehtoja ja hintatasoa, vaikka ei edes päätyisi pysäköimään autoa. Aivan kaikkia Tampereen julkisia parkkihalleja tuossa ei ole. Esimerkiksi jäähallin alla oleva Aimoparkin luola puuttuu. Yksi vaihtoehto pysäköintiin on liityntäparkit ja niistä jatkaminen joukkoliikenteellä peliin. MM-kisoissa ottelulipun hintaan kuuluu myös oikeus matkustaa joukkoliikenteessä. Lisätietoa Nyssen sivuilta. Aikaahan turvatarkastuksiin yms. on valitettavasti mennyt enemmän kuin Hakametsässä meni, joten se kannattaa ottaa huomioon saapumiseen varattavassa ajassa.

Mites paikat, esim D6 tai D9. Näkeekö hyvin pelin, vai onko "kiikaripaikat"? Ja onko lapselle jotain näköestettä?
Nuo ovat yläkatsomossa. Sieltä näkee yllättävän hyvin pelin, vaikka paikat onkin korkealla. Pienen lapsen kanssa korkeintaan ensimmäisellä rivillä etureuna saattaa muodostaa jonkinlaisen näköesteen kaukaloon. Toisesta rivistä lähtien ei oman kokemuksen perusteella ole ongelmaa. Testattu myös eskari-ikäisen kanssa.

Toivottavasti näistä on jotain apua.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Aikeissa mennä mm-kisoihin katsomaan joku iltapäiväpeli 6-vuotiaan pojan kanssa.

Nyt kysymyksiä Nokia Areenasta. Olisimme Tampereen "porteilla" noin 15.40. Mihin saa auton parkkiin ja mihin hintaan sekä kuinka kauan parkista kävelee Areenaan?

Mites paikat, esim D6 tai D9. Näkeekö hyvin pelin, vai onko "kiikaripaikat"? Ja onko lapselle jotain näköestettä?

Jos ei Suomen peli ole, niin aivan varmasti auto mahtuu Aimo Park Areenaan, joka on siinä hallin vieressä. Kävely autolta hallin ovelle noin 2min. Sorinkadulla on ukko tikkarin kanssa estämässä pääsyä sinne, mutta kun sanoo menevänsä Aimo Parkiin, niin päästävät läpi.
 
Mary Mackey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
A-puolen alemmasta ledimainosnauhasta oli näköjään kolme elementtiä kuollut. Eihän noissa kulje muita kuin joukkueiden nimet näissä kisoissa, mutta onhan tuo aika tyhmän näköistä. Onneksi ovat sentään sillä puolella, että TV-kamerat eivät niitä yleensä näytä.

Eilen tuli todettua, että halli toimii hyvin myös puolitäynnä. Meillä oli onni olla tsekkien "Osaston" keskellä ja hieno oli meininki. Samaa mieltä oli myös Sami Vatanen, joka antoi erityisen hienot aplodit King Marekille, kun hän tuli Vejmelkan tilalle. Heittipä Sami myös mielenkiintoisen kommentin omasta tulevaisuudestaan...
 
lakimies

Jäsen
Nyt on tullut käytyä katsomassa 4 peliä MM-kisoissa A5 katsomon riveiltä 7-8 ja todella valitettavaa katsojan kannalta on se, että kaukalon pleksien välissä on pystysuora muovi/Led-elementti, joka häiritsee pahasti näkemistä jäälle. Eipä ole mietitetty katsojan kannalta tätä yksityiskohtaa. Ei hyvä!
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Ne on sammutettu, jotta kameramiehet ja studiot eivät häiriinny. Melkoisia heijastuksia tulisi jos olisivat päällä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Nyt on tullut käytyä katsomassa 4 peliä MM-kisoissa A5 katsomon riveiltä 7-8 ja todella valitettavaa katsojan kannalta on se, että kaukalon pleksien välissä on pystysuora muovi/Led-elementti, joka häiritsee pahasti näkemistä jäälle. Eipä ole mietitetty katsojan kannalta tätä yksityiskohtaa. Ei hyvä!
Turvallisuus eli pelaajien turvallisuus lienee tärkeämpää kuin yksittäisen katsojan ongelmaksi koettu asia.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
todella valitettavaa katsojan kannalta on se, että kaukalon pleksien välissä on pystysuora muovi/Led-elementti, joka häiritsee pahasti näkemistä jäälle.
Onneksi uuteen halliin ei ole periytynyt Hakametsässä viimeisenä syksynä nähty ratkaisu, jossa pleksit paikallaan pitävät muovilistat oli teipattu kaukalon puolelta siniseksi, oranssiksi, vihreäksi ja keltaiseksi. Se näytti TV-kuvassa kyllä hienolta, mutta varsinkin alariveillä näkökentässä oli noin 10 senttiä leveät tolpat 1-2 metrin välein.

Nuo led-nauhat ovat onneksi vain noin 1-2 cm leveitä näköesteitä, kun ne muovilistat ovat muuten läpinäkyviä. Joustokaukalon pleksien saumat häiritsevät joka tapauksessa alarivien näkökentässä jonkin verran led-nauhoilla tai ilman. Joustokaukaloita edeltävissä "betonikaukaloissa" lasien saumat olivat siistimmät, mutta niissä päävammojen riskit pelaajille olivat huomattavasti korkeammat.
 
ipaz

Jäsen
Nyt on tullut käytyä katsomassa 4 peliä MM-kisoissa A5 katsomon riveiltä 7-8 ja todella valitettavaa katsojan kannalta on se, että kaukalon pleksien välissä on pystysuora muovi/Led-elementti, joka häiritsee pahasti näkemistä jäälle. Eipä ole mietitetty katsojan kannalta tätä yksityiskohtaa. Ei hyvä!
Itse myös ihmettelin kuin näin ensimmäiset kuvat areenasta, tuota kaukalon kulmien ja päätyjen erittäin tiheää pleksiriviä kuten esim. tässä kuvassa näkyy. Kun vertaa vaikkapa Toronton hallin plekseihin, niin Kanadassa on otettu katsojat paremmin huomioon laajempien lasipintojen muodossa. Myös nuo sivuilla olevat pleksit ovat Torontossa leveämmät kuin korkeammat, joten välitolppia ei tarvita niin montaa. Ja tässä kuva miltä valotolpat näyttävät Vancouverin Rogers Arenalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös