New York Rangers (2.) – Pittsburgh Penguins (3.), Metropolitan 1. kierros

  • 24 924
  • 137

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Jossain kohtaa täysin varmalta näyttänyt pudotuspelien matchup selvisi sitten kuitenkin lopullisesti vasta runkosarjan viimeisellä kierroksella. Molemmat lienevät ihan tyytyväisiä tähän lopputulokseen. New York Rangers nähtiin viimeksi oikeissa peleissä (en laske kuplaa) kaudella 2016-17, jolloin tie nousi pystyyn Ottawa Senatorsia vastaan toisella kierroksella. Pittsburghilla ei kyseisellä kaudella samoja ongelmia ollut, vaan organisaatio onnistui uusimaan viime kauden menestyksensä ja voitti seurahistoriansa viidennen Stanley Cupin. Nämä joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä 7 kertaa, ja voitot pingviineille 5-2. Erityisesti viime vuosikymmenen puolivälissä organisaatiot tulivat tutuksi toisilleen, kun vuosina 2014-16 pelattiin kolme kautta putkeen playoff-kiekkoa vastakkain. Rangers on näiden vuosien jälkeen kerinnyt jo jälleenrakentaa joukkueensa täysin uuteen uskoon, ja ainoana muistona noista vuosista on tarjota enää Chris Kreider. Penguins taas sitten tavoittelee menestystä tutulla kolmipäisellä lohikäärmeellään Crosby/Malkin/Letang, kenties jopa viimeistä kertaa. Kahdella jälkimmäisellä ainakin sopimus katkolla, ja eivät nuo pelurit tuosta enää nuorene, vaan neljäkymppiä lähestyy. Onko tämä Penguinsin "Last Dance"?

Kauden keskinäiset ottelut:
26.2.2022 Pittsburgh Penguins - New York Rangers 1-0
26.3.2022 New York Rangers - Pittsburgh Penguins 5-1
30.3.2022 Pittsburgh Penguins - New York Rangers 2-3
8.4.2022 New York Rangers - Pittsburgh Penguins 3-0

Otteluohjelma:
4.5.2022 2:00, New York Rangers - Pittsburgh Penguins @ New York
6.5.2022 2:00, New York Rangers - Pittsburgh Penguins @ New York
8.5.2022 2:00, Pittsburgh Penguins - New York Rangers @ Pittsburgh
10.5.2022 2:00, Pittsburgh Penguins - New York Rangers @ Pittsburgh
(12.5.2022 New York Rangers - Pittsburgh Penguins @ New York)
(14.5.2022 Pittsburgh Penguins - New York Rangers @ Pittsburgh)
(16.5.2022 New York Rangers - Pittsburgh Penguins @ New York)

Eli joka toinen päivä pelataan hamaan tappiin asti.

Tästä linkistä pääsee NHL:n kirjoittamaan ennakkoon sarjasta, josta tätä nippelitietoa ja tilastoja löytyy sitten vähän laajemmin: 2022 Stanley Cup Playoffs: Rangers vs. Penguins first-round preview. Muita suositeltavia ennakkoja löytyy mm. Sportsnetin ja The Athleticin sivuilta.

Vedonlyöntimarkkinoiden mielestä Rangersille pieni edge, mutta omissa papereissa aika pitkälti kolikonheittoa. Jos ei nyt runkosarjassa ihan "jäätä pyyhitty" Penguinsilla, niin keskinäisissä oltiin ainakin hienoisesti pelillisesti edellä. Rangersin nopea kääntäminen keskialueella oli myrkkyä, ja Penguinsin hyökkäys pysyi ainakin maalien muodossa hyvin kurissa. Toisaalta Penguinsin edistyneet tilastot ovat sitten vähän mukavampaa luettavaa, vaikka aika tasan ne menevät kun rajaa TDL:n jälkeiseen aikaan. Toki ainakin minusta tuntui, että Penguins jo tyylillisestikin laukoo paljon enemmän kuin Rangers, joka sahaa itä-länsi -syöttöjä vähän kärsivällisemmin (josta syystä corsia ei nyt ihan sokeasti kannata tuijottaa). Runkosarjan tilastoilla saakin toki sitten tunnetusti heittää vesilintua, kun aletaan oikeasti pelaamaan jääkiekkoa. Penguins ainakin rutinoituneena joukkueena löytänee isompaa vaihdetta silmään. Vaikea nähdä, että tämä sarja kiekkoiltaisiin alle kuuden pelin.

Penguinsin isoin etu lienee täysin eri planeetalla oleva rutiinitaso. Joukkueella on kokemusta voittamisesta, ja Crosby on edelleen poikkeusyksilö. Rangersilla suuri osa rosterista on debytantteja kevään peleissä (en laske vieläkään kuplaa), ja moni pelaa myös isommassa roolissa kuin koskaan aiemmin. Vaikka Penguinsin peli on ilmeisesti trendannut alaspäin, niin uskon että Rangersin puhdas oppirahojen maksaminen voi tuoda voiton tai pari. Panarinin ja Coppin terveys on myös kysymysmerkkinä tällä hetkellä. Jos eivät ole kunnossa, niin se alkaa sitten olemaan siinä.

Penguins omaa myös hienoisesti enemmän syvyyttä joukkueessaan. Heillä on vielä jokerikorttina Malkin, mikähän versio sieltä mahtaa tulla tänä keväänä? Kiukutteleva ja sikaileva diiva, vai pelaaja joka oli ainakin joskus parhaimmillaan maailman paras. Vähän pelottaa, että esim. Nemeth ja alaketjut syödään elävältä, kun pelataan vieraissa, kolmospari on ainakin säännöllisesti mankelissa tuolla jäällä. Ikävä kyllä ei voida siis peluuttaa pelkkää top-nelosta, joka on oikeasti todella laadukas. Tästä syystä kotiedusta voi olla ihan tärkeää käytännön hyötyä Rangersille.

Sarjan tärkein yksilö seisoo kuitenkin Rangersin maalilla. Igor Shesterkin veti historiallisen kovan kauden, ja omaa kyllä potentiaalia ryöstää koko sarjan. Penguins antaa valtavan tasoituksen maalilla, jos Jarry ei ole kunnossa. Erikoistilannepelaamisesta myös Rangersille pieni etulyöntiasema, vaikka ei se montaa pinnaa parempaa taida kokonaisuutena olla. Molempien YV+AV kuitenkin silti yli 100 prosenttia, joten kunnossa ovat.

Varmasti jotain muutakin sanottavaa tulee vielä mieleen, kun saadaan keskustelut käyntiin. Mutta lava on nyt avattu, ja intoa riittää.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hieno avaus @Sandersson

Toivotaan sarjan kannalta, että Pittsburghin maalin suulle saadaan tänä keväänä tekijämies, eikä sarja ratkea siihen. Jos maalivahtipeli saadaan suht tasaiseksi, niin kova luotto on siihen, että Pittsburghin alaketjut, varsinkin kevään miehen Jeff Carterin johdolla, kääntävät tämän sarjan meille.

Mielenkiintoinen sarja tulossa ja playoff-kiima on taas päällä. Veikataan, että Pittsburgh vie maukkaasti sarjan vieraissa 7-pelin jatkoajalla. LGP!
 

Tinppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, F1, WRC, Kokudo Keikaku, Cleveland Crusaders
Eli siis Penguins joutuu lähtemään sarjaan Casey DeSmithillä, vai onko mikä tilanne Jarrylla? Jos näin on asia niin mielestäni Rangersilla on pieni etulyöntiasema tähän ottelusarjaan.
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Hyvä avaus. Jarry ei ainakaan kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa ole pelikunnossa. Rangersin puolelta Panarin ja Copp molemmat valmiina. Voin kuvitella ainakin ensimmäisen saavan kohtalaisen ison osuuden pingviinien poikittaisista. Meinaan alaselkävammaa taisi viime viikolla entuilla.

Kieltämättä pelottaa tuo kokemustason ero. Tulee mieleen viime vuosien Toronto tai kuka tahansa oppirahoja maksellut joukkue. Noh katsotaan!
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Hieno avaus @Sandersson

Toivotaan sarjan kannalta, että Pittsburghin maalin suulle saadaan tänä keväänä tekijämies, eikä sarja ratkea siihen. Jos maalivahtipeli saadaan suht tasaiseksi, niin kova luotto on siihen, että Pittsburghin alaketjut, varsinkin kevään miehen Jeff Carterin johdolla, kääntävät tämän sarjan meille.

Mielenkiintoinen sarja tulossa ja playoff-kiima on taas päällä. Veikataan, että Pittsburgh vie maukkaasti sarjan vieraissa 7-pelin jatkoajalla. LGP!
Saa tosiaan nähdä, että miten Rangers rakentaa alemmat ketjut. Uskaltaako Gallant lähteä tuolla nuorisokoostumuksella Lafreniere - Chytil - Kakko, vai tuodaanko ketjuun kokemusta Goodrowin muodossa. Junnumuodossaan suorastaan haisee kahden ja puolen erän ketjulta. Ainakin viimeisessä runkosarjan pelissä tuo ketju jo rikottiin, vaikka plusmerkkisesti kahdessa viimeisessä pelissä oman leiviskänsä hoitivat. Reaves jäänee ylimääräiseksi hyökkääjäksi tässä kohtaa, eikä hänellä nyt muutenkaan teoriassa tee mitään Penguinsia vastaan. Mutta joo, GSVA -tilastot Athleticin ennakossa menee aika nätisti Penguinsille kolmos- ja nelosketjujen vertailussa.

Näkisin, että Rangersin menestyksen kannalta tärkeää on voittaa kakkosketjujen matchup. Muiden osalta toivotaan 50/50 kiekkoa, ja erikoistilannepelaamiselta ja Shesterkiniltä apuja sen jälkeen.

Eli siis Penguins joutuu lähtemään sarjaan Casey DeSmithillä, vai onko mikä tilanne Jarrylla? Jos näin on asia niin mielestäni Rangersilla on pieni etulyöntiasema tähän ottelusarjaan.
Tälläinen twiitti löytyi tuoreena tietona. Ilmeisesti ainakin kaksi ensimmäistä peliä menevät DeSmithillä. Tuskin hänkään nyt ihan paisti siellä luukulla on, vaikka potentiaalia ryöstää peliä ei niin paljon olisikaan. Tällä kaudella torjunut aika pitkälti odottamien mukaan. Jarry olisi sitten tämän kauden näytöillä aika pitkälti tuollaista top 10 -tasoa, Shesterkin sitten aika selkeästi top 1.




Kieltämättä pelottaa tuo kokemustason ero. Tulee mieleen viime vuosien Toronto tai kuka tahansa oppirahoja maksellut joukkue. Noh katsotaan!
Kyllä tässä luottoa riittää. Vaikka Penguinsiin on ihan turvallista suhtautua kunnioituksella, niin eivät ole kolmeen kauteen voittaneet playoff-sarjaa. 4-3.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Altavastaajana on hyvä lähteä suorittamaan kenties sitä "viimeistä tanssia". Tuskin Pens peliä enempää voittaa kun maalivahdit ovat Shesterkin vs. DeSmith ja Rangers on nuori ja raikas joukkue siinä missä Pens on vanha, hidas ja rähjäinen. Toki jos kaikki tähdet osuvat kohdilleen...
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät



Ilmeisesti mennään siis näillä:

Kreider - Zibanejad - Vatrano
Panarin - Copp - Strome
Lafreniere - Chytil - Kakko
Goodrow - Rooney - Reaves
(Hunt)

Lindgren - Fox
Miller - Trouba
Nemeth - Schneider
(Braun)

Shesterkin
(Georgiev)

Loukkaantuneiden kirjoissa siis Samuel Blais ja Tyler Motte. Blaisin kohtaloksi on jo pidemmän aikaa tiedetty, että kausi on ohi. Motten kohdalla on ilmaantunut jotain etäistä optimismia siitä että voisi vielä teoriassa pukea pudotuspeleihin, mutta taitaa olla aika long shot. Motte loukkaantui edellisessä NYR/PIT -pelissä, ja sen jälkeen puhuttiin että merkittävä loukkaantuminen kyseessä. Tästäkin alkaa olla jo kuukausi aikaa, joten varmaan ihan realistista jättää hänet kaavailuista pois. Gallant oli sanonut haastattelussa hänen menneen parempaan suuntaan ja toivoi näkevänsä pelikunnossa 1. kierroksella, mutta Gallantin luotettavuus on aika pitkälti tasoa Irakin tiedotusministeri, kun puhutaan pelaajien pelikunnosta.

Mieluummin olisin itse nähnyt Huntin Reavesin sijasta avauksessa nopeampana pelaajana ja parempana karvaajana, mutta mennään näillä. Reaves on hyvä taklaamaan ja varmasti tuo niitä kuuluisia "henkisiä ominaisuuksia", mutta nykysuuntauksen mukaiseen kiekkoon hän alkaa olla auttamatta liian hidas. Korkealla taklaustilastoissa, mutta siinä kohtaa kun hän ajaa runkoon niin kiekko on jo yleensä pelattu karvauksen alta pois. Omassa päässä myös miehet hukkuvat herkästi, kun ei pysy perässä. Joku voisi kyseenalaistaa myös Rooneyn peluutuksen tämän kauden tilastoilla, mutta pelaa alivoimaa ja on ilmeisesti monipuolinen. Toivottavasti laitureiksi merkatut Goodrow ja Copp ottavat peleissä aloituksia, sillä ovat molemmat yli viisi pinnaa parempia aloittajia kuin ketjujensa sentterit.

Mikäli aletaan sekoittaa ketjuja, niin Goodrowia voi nopeasti odottaa ylöspäin. Jos junnuketju ei klikkaa, niin korvannee siitä yhden pelaajan. Ottanee myös pelin lopuissa paikan tuosta ykkösketjun oikealta laidalta, jos puolustetaan johtoa. Vatrano voi myös olla liikkuva palanen alaspäin, mutta siinä kohtaa menee jo aika huonosti kaukalon puolella. Mutta kyllä kun tuota kokoonpanoa katsoo, niin siellä on aika selkeät kärkiparit ja kärkiketjut. Panarin/Fox on se syömähammas hyökkäyspäähän, ja Zibanejadit pyrkivät kakkosparin kanssa hyydyttämään Crosbyn.

Mitä nyt lisää ennakkoja lukenut sarjasta, niin tilastoniilojen mielestä sarja on enemmän kolikonheitto, kun taas NHL:n kykyjenetsijät ja front officet suosivat vähän selkeämmin Rangersia. Ja kyllähän se niin on, että koko kauden otannalla edistyneet suosivat Penguinsia, mutta TDL:n jälkeen sitten lievää niskalenkkiä Rangersille. Yksi näkökulma oli ihan mielenkiintoinen, jota Athleticissa nostettiin esiin: Rangers panosti paljon grittiin ja siihen että joukkue olisi raskaampi sekä vaikeampi pelata vastaan. Eli nämä kuuluisat Tom Wilsonin haamut (joo, oli varmasti vähän isompi kokonaisuus tässä takana, mm. Islandersin ihannointi) mitataan nyt, kun Penguins on selkeästi kevyempi joukkue. Kuinka paljon on hyötyä olla kovempi joukkue? Muut isot teemat ovat sitten ne perinteiset kokemus vs. nuoruus ja maalivahdit.
 
Viimeksi muokattu:

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Nämä playoffit saattavat olla Penguinsin rungolle ns. "Last Dance". Niin se aika rientää ja Sid, Malkin ja Letang alkavat vanhentua käsiin vaikka en epäile etteikö varsinkin Crosby pelaisi vielä ainakin kaksi ppg-kautta. Kyllähän Rangers lähtee omissa silmissäni ennakkosuosikkina tähän sarjaan. Nyt tarvitaan Pensin puolelta MVP-Crosbyn ja Malkinin beast modea jotta päästään eteenpäin. Näin ainakin itse näen tämän sarjan. Rangersin puolelta mielenkiinto kiinnittyy nuorten pelaajien suorituksiin.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Gallantilla, niinkuin muillakin valmentajilla, on omat pakkomielteensä ja tämän sarjan osalta on pelkona, että Gallant lähtee jälleen (ainakin aluksi) heittämään Rooneyta ja Reavesia Crosbya vastaan. Tuolla ratkaisulla voidaan nopeasti olla ihmeissään.

Sanderssonin kanssa samoilla linjoilla siitä, että Hunt-Goodrow-Motte olisi ideaalitilanteessa se Rangersin nelonen (joka kestäisi vieläpä vertailun muiden playoff-joukkueiden kanssa), mutta Motten poissaolo ja Gallantin tarpeeton(?) luotto Rooneyhyn ja Reavesiin tekee tuosta iskunpaikan pingviineille. Varsinkin kun tiedetään, että noille tulee se 10+ minuuttia peliaikaa pelissä (oikeastaan on jopa todennäköistä, että tämä porukka pelaa enemmän kuin chytilin johtama ketju).
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Kova luotto, että Rangers tästä kahlaa jatkoon, niin tasaista suorittamista runkosarja heiltä oli. TOP-6:n pitää pystyä pelaamaan tasollaan ja ylivoiman toimia. Yläättävän vähän koko joukkueessa playoff-kokemusta.

Vahvuus Rangersillä kuitenkin on, että siellä on kaksi tuloksiin pystyvää kenttää ja toisaalta 3. kenttään riittää hirvittävä määrä taitoa.Odotan kyllä innolla mitä "Kid-line" saa aikaan. Maalivaihtipeliin tuskin Rangers kaatuu. Eniten ehkä huolettaa Rangersin 4. kenttä, joka ei saisi hirveästi vuotaa omiin.

Penguinsin vahvuutena sitten kokemus ja rutiinit. Nää kaverit tietää kyllä miten homma teoriassa menee. Riittääkö jalka sitten enää käytännön toteutukseen?
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Vaikea on nähdä, että tämä kevät olisi Penguinsin suhteen jotenkin erilainen kuin kolme aiempaa kevättä. Edellisistä 14 playoff -pelistä Pens on voittanut 3.

Crosbylla viimeisiin kolmeen kevääseen ja 14 pleijaripeliin tehot 3+3 = 6 ja -6.
Malkinilla kolme edellistä kevättä ja 12 pleijaripeliä tehoilla 2+7 = 9 ja samat -6.

Viimeisten keväiden aikana etenkään Crosbylla ei ole löytynyt minkäänlaista uutta vaihdetta tosipelien alkaessa, pikemminkin päinvastoin. Kuitenkin Penguins on täysin riippuvainen kapteenistaan ja jos tuolla edellisten kolmen kauden tavalla katoaa kuvasta, niin minkäänlaisia mahdollisuuksia ei ole. Toki paljon on kiinni myös valmennuksesta, joka olisi omasta mielestäni pitänyt vaihtaa jo viimeistään pari vuotta sitten. Mutta ainahan kaikki on mahdollista ja kiekon tippuessa jäähän se pieni lapsenomainen usko valtaa varmasti jälleen mielen. Realistisesti ajateltuna en kuitenkaan näe tässä kovin suuria mahdollisuuksia jatkoon, vaan pikemminkin helpohkon sarjan Rangersille.
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Penguinsin vahvuutena sitten kokemus ja rutiinit. Nää kaverit tietää kyllä miten homma teoriassa menee. Riittääkö jalka sitten enää käytännön toteutukseen?
Kokemus, rutiini ja jalka riittäisi normaalitilanteessa yhä ketä vastaan tahansa mielestäni. Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että joukkue on pelannut todella huonosti viime viikot. Sullivanilla ei tunnu olevan oikeastaan minkäänlaista pelitapaa tällä hetkellä, jota pelaajat toteuttaisivat. Eikä ole myöskään kykyä reagoida taktisesti pelin sisällä, tuskin myöskään sarjan sisällä.
Näytöt viime vuosilta on huonot.
Sitten toinen iso negatiivinen asia lähtökohtaisesti, kuten eräs on todennut, jos maalivahti pelissä on eroja, paremman maalivahdin joukkue voittaa.
Tällä kertaa osuu hyvin tähän. Casey DeSmith voi parhaimmillaan pelata pari kelpo ottelua, kuten runkosarjan lopussa nyt on nähty, mutta playoff sarjan voittaminen, vastassaan ehkä sarjan paras kollega tuntuu mahdottomalta.
Jos Jarry olisi terveenä eroa ei välttämättä olisi merkittävästi.
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Vaikea on nähdä, että tämä kevät olisi Penguinsin suhteen jotenkin erilainen kuin kolme aiempaa kevättä. Edellisistä 14 playoff -pelistä Pens on voittanut 3.

Crosbylla viimeisiin kolmeen kevääseen ja 14 pleijaripeliin tehot 3+3 = 6 ja -6.
Malkinilla kolme edellistä kevättä ja 12 pleijaripeliä tehoilla 2+7 = 9 ja samat -6.

Viimeisten keväiden aikana etenkään Crosbylla ei ole löytynyt minkäänlaista uutta vaihdetta tosipelien alkaessa, pikemminkin päinvastoin. Kuitenkin Penguins on täysin riippuvainen kapteenistaan ja jos tuolla edellisten kolmen kauden tavalla katoaa kuvasta, niin minkäänlaisia mahdollisuuksia ei ole. Toki paljon on kiinni myös valmennuksesta, joka olisi omasta mielestäni pitänyt vaihtaa jo viimeistään pari vuotta sitten. Mutta ainahan kaikki on mahdollista ja kiekon tippuessa jäähän se pieni lapsenomainen usko valtaa varmasti jälleen mielen. Realistisesti ajateltuna en kuitenkaan näe tässä kovin suuria mahdollisuuksia jatkoon, vaan pikemminkin helpohkon sarjan Rangersille.
Aikaisempiin playoff-sarjoihin en osaa ottaa kantaa, mutta tuota viime kauden Islanders/Penguins -sarjaa tuli sen verran tuijotettua, että ainakin muistikuvieni mukaan Penguins oli pelillisesti lähes koko sarjan niskan päällä, vaikka Crosby ei paljoa aikaan saanutkaan ainakaan tehopisteiden valossa. Ja pikainen vilkaisu Natural Stat Trickin tilastoihin ja viime kauden playoffs -ketjuun täällä Jatkoajassa näyttäisi tukevan tätä mielikuvaa sarjasta. Penguins oli epäonninen omissa maalipaikoissaan ja hakkasi päätä seinään, kun taas Jarrylla ei koppi tarttunut halutusti. Sarja sisälsi kaksi jatkoaikatappiota, ja lähes huvittavan määrän menetettyjä johtoasemia.

Trotzin loppuun asti viritetty kone eteni sitten lopulta häviämään Tampalle seiskapelin konferenssifinaaleihin, joten mistään huonolle häviämisestä ei kannata puhua. On tässä tullut Rangersin kannattajana hakattua monesti päätä seinään Islandersin hyvyyden ja vittumaisuuden takia.

Omasta mielestäni Pittsburghin kannattajat ovat vähän liian pessimistisiä mahdollisuuksistaan.
 

lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Omasta mielestäni Pittsburghin kannattajat ovat vähän liian pessimistisiä mahdollisuuksistaan.
Ihan kohteliaita sanoja, ja toki minkään joukkueen ei kannata lähteä henkseleitä paukuttelemaan kun pleijareista on kyse. Mutta kyllä tässä yhdyn ihan täysin tovereiden sanoihin ja syyt ylempänä onkin jo kattavasti lueteltu. En näe Penguinsilla juuri mitään saumaa voittaa neljää peliä ja mielelläni olen väärässä, mutta rahaa pistin Rangersin jatkoonpääsylle.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Joo viime kaudella Pens oli Islandersia parempi "pelillisesti" sekä kaikkien tilastojen mukaan ja varsinkin se game 5 oli todella vahva, mutta siitä huolimatta tappio oliko jatkoajalla ja käännekohta sarjalle siitä sitten. Tuota sarjaa ennen aivan hirveät esitykset Montrealia ja samaista Islandersia vastaan aikaisemmilta kausilta. Nyt sitten Jarry ei ole edes maalilla vaan siellä on DeSmith johon luotto on täysin nollissa, vaikka toki itse Jarryllakin on näissä peleissä todistettavaa eikä sieltä mitään messiasta ole odotettavissa takaisin. Kyllä se kevään peleissä yleensä vain tuppaa menemään niin, että se kummalla on parempi maalivahti myös menee sarjasta jatkoon. Shesterkin on sarjan top-3 maalivahti siinä missä DeSmith ei lukeudu edes sarjan parhaisiin kakkosmaalivahteihin. Lähtökohdat ovat tuoltakin kantilta katsottuna todella haastavat ja sitten se pelillinen alavire mikä tässä on ollut joukkueella päällä viimeiset pari kuukautta, niin eihän tämä mitenkään meinaa näyttää edes "mahdolliselta".

No on sitä suurempiakin ihmeitä nähty ihan viime kausiltakin kuin se, että Pens voittaisi tämän sarjan, joten ei nyt vielä kuitenkaan valkoista pyyhettä heilutella, mutta mutta 90-10 Rangersille omissa papereissani tämä.

Ps. "kiva" nähdä Reavesin panos tässä sarjassa. Pens valmentaja Mike Sullivan ei nähnyt miehellä yksinkertaisesti mitään käyttöä kaudella 2017-18 ja "savusti" miehen ulos Pittsburghista. Saa nähdä joutuuko Sullivan tämän sarjan aikana katumaan tuota näkemystään Reavesista.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Leafs/Lightning ja Oilers/Kings-sarjojen avauspelien katsomisen perusteella tuomarit ovat saaneet playoffien alkajaiseksi muistutuksena ohjeistusta viheltää rikkeet pois tarkasti siellä. Tämä tuomarilinja aina aika ajoin unohtui kauden aikana, etenkin noiden poikkareiden viheltämisen suhteen, ja saa nähdä kuinka pitkään nyt pitää ennen kuin "poikien annetaan pelata". Penguinsin ylivoima oli todella heikkoa loppukauden ja Rangersilla taas todella kova ylivoima siellä, joten toivotaan että tässä sarjassa peli olisi puhtaampaa/tuomarilinja sallivampaa ja pelattaisiin mahdollisimman paljon viidellä-viittä-vastaan. Tai sitten erikoistilanteita paljon pelattaessa Penguinsin olisi olla syytä välipäivien aikana löytänyt taas keinot yv-pelinsä kuntoon saamiseksi. Toki Penguins kauden neljässä kohtaamisessa sai vain yhden maalin viidellä viittä vastaan Shesterkinin taakse, joten kyllähän siinäkin suhteessa sai noihin peleihin nähden paljon parantua, mutta luottoa on siihen että tasaviisikoin olisi mahdollisuudet pärjätä paremmin kuin jos menee runsaaksi erikoistilannepelaamiseksi.

Jarry poissa ainakin sarjan alusta (ilmeisesti jalka murtunut) ja DeSmithillä lähdetään tämän kauden tulevaa Vezina-voittajaa vastaan. Sieltä DeSmith voisi nyt tehdä sitten kunnon läpimurtoa ja pelata itselleen ison sopimuksen kesän UFA-markkinoilta päihittämällä Shesterkinin maalivahtien välisessä taistelussa.
 

KukkosLasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Kärpät
Olipahan melkoinen peli sitten sarjan alkajaisiksi! Rangers näytti ekassa erässä aivan ylivoimaiselta mutta Pens otti kuskin paikan toisessa erässä loistavan ykkösketjun johdolla ja kolmas erä plus jatkoerät oli aika tasaista vääntöä Pensin ollessa hieman parempi mutta Shesterkin otti erinomaisesti koppia(7.58 oli Pensin maaliodottama ja taakse meni neljä!) ja lisäksi ainakin Rust, Heinen ja Guentzel veti tolppaan. Jatkoerissä ykkösketju vastasi aika lailla kaikista Pensin maalipaikoista ennen Malkin ohjuria.

DeSmithillekin tarttui koppi hyvin ekan maalin jälkeen mutta ilmeisesti nestehukan takia lähti pois pelistä ja huolestutti kyllä kylmän ja kokemattoman varaveskan varaveskan Dominguen vire mutta loistavasti se pelasi ottaen 17 koppia joista muutama vaarallisista paikoista!

Ykkösketjun ohella Kapanen oli Pensin paras hyökkääjä vaikka penkin alle on mennyt viime kuukaudet runkosarjassa. Malkin olisi saanut pyyhkeitä jos ei olisi päästänyt minua lopulta nukkumaan ohjauksensa ansiosta. Pakeista ei valittamista ja monsterikunnossa oleva Letang oli kyllä pirteä 46 minuutin peliajallakin ja Marino oli aivan loistava tilastojen mukaan.

Harmittaa kyllä Rakellin loukkaantuminen, Lindgren taklasi päähän ekassa erässä ja selvisi kakkosella siitä.. Pahalta näytti tilanne, toivottavasti on kunnossa ratkaisuvoimaa tarvittaisiin kipeästi ykkösen taakse!
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Kakolle peliaikaa 22 ja risat. Pelasiko jatkoerissä?
Pelasihan tuo kahdeksanneksi eniten Rangersin hyökkääjistä ja oli kentällä kun jatkoaikamaali syntyi. Tuskin pelaisi missään tapauksessa 22 minuuttia varsinaisella peliajalla.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Vähissä olivat jäähyt ainakin tässä avauspelissä, Pittsburghille tuli yksi koko ottelun aikana.

Chytilin maalin hylkäys tietysti vähän harmittaa, mutta asiantuntijat tuntuivat olevan aika 50/50 tuosta, joten mitäpä siitä nyt sitten sanomaan.

Aika paljon jännitti aina kun Lingrenillä (loukkaantumisen jälkeen) tai Nemethillä (koska on Nemeth) oli kiekko ja lopultahan Nemethin kyvyttömyys pelata kiekkoa pois omalta alueelta mahdollisti voittomaaliin johtaneen pyörityksen.

Vatrano oli aika hukassa tämän ensimmäisen yrityksen, joten ehkäpä seuraavaan peliin jo palataan siihen, että Kaapo on tuolla Zibanejadin laidalla. Olettaisin myös ainakin Huntin nousevan kokoonpanoon jo pelkästään tämän päiväisen pelin raskauden takia, mahdollisesti (toivottavasti?) myös Braun & Brodzinski.

Yhtä kaikki, Coppin jälkeen Pittsburgh vei peliä niin täysin, ettei ole mitään epäilystä siitä, etteikö parempi olisi voittanut.
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Semmoset 106 minuuttia ensimmäiseen peliin. Hyvällä jalalla kotijoukkue tuli peliin, mutta kyllä omiin silmiin se paljon mainittu kokemus paistoi, kun hallinta vaihtui pingviineille toisessa erässä.

Saa kyllä kotijoukkue seuraavaan peliin tiivistää, alkoi muistuttamaan liikaa alkukauden menoa pelin loppua kohden. Pikkukivaa haettiin joka väliin. Panarinilla myös selkeästi joku vamma, perkele.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Toinen erä oltiin ihan telineissä, muuten tasainen peli. Jatkoajalla Rangersilla paremmat paikat, mutta huonosti kävi. Minusta se,Chytilin maali piti kyllä hyväksyä, Kakko ajoi hyvin maalille ja vaikka kontakti oli, niin pakin avittamana. Juu, tulkinnan varaa oli, eikä tuo nyt oikeusmurha ollut.

Crosby otti toisessa erässä Pengsit reppuselkään. Voittamisen kulttuuri näkyi. Jatketaan tästä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Chytilin maalin hylkäys tietysti vähän harmittaa, mutta asiantuntijat tuntuivat olevan aika 50/50 tuosta, joten mitäpä siitä nyt sitten sanomaan.
Kyllä se maali oli, Pens kommentaattorikin sanoi saman tien että "good goal".
 

Humboldt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllä se maali oli, Pens kommentaattorikin sanoi saman tien että "good goal".
En pitäisi kommentaattoreiden sanomisia kovin kovassa todistusarvossa. Näissä tilanteissa se Sean McIndoen nyrkkisääntö on aika toimiva: jos kontakti tapahtuu maalivahdin alueella = häirintä, jos alueen ulkopuolella = ei häirintää, ELLEI ole todella selkeää todistetta toiseen suuntaan. Tässäkin tilanteessa olisi tarvittu todisteeksi selkeää näyttöä, että Kakko yrittää välttää kontaktia maalivahdin kanssa, mitä täydessä vauhdissa metri ennen maalivahdin aluetta laidasta maalin eteen kaartaminen ei ole. Eli siis vaikka tilanteessa olisi työntämistä niin pitää pystyä osoittamaan että yritti välttää kontaktin (provided the attacking player has made a reasonable effort to avoid such contact). Olisi ehkä välttänyt kontaktin jos olisi ollut yksin tyhjällä kentällä mutta playoffeissa maalin edessä on ahdasta. Eli en minäkään pitäisi oikeusmurhana ratkaisua kumpaankaan suuntaan, mutta ymmärrän hyvin tuomareiden ratkaisun.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tässäkin tilanteessa olisi tarvittu todisteeksi selkeää näyttöä, että Kakko yrittää välttää kontaktia maalivahdin kanssa, mitä täydessä vauhdissa metri ennen maalivahdin aluetta laidasta maalin eteen kaartaminen ei ole. Eli siis vaikka tilanteessa olisi työntämistä niin pitää pystyä osoittamaan että yritti välttää kontaktin (provided the attacking player has made a reasonable effort to avoid such contact). Olisi ehkä välttänyt kontaktin jos olisi ollut yksin tyhjällä kentällä mutta playoffeissa maalin edessä on ahdasta. Eli en minäkään pitäisi oikeusmurhana ratkaisua kumpaankaan suuntaan, mutta ymmärrän hyvin tuomareiden ratkaisun.
Toki tässä tilanteessa olisi nimenomaan tarvittu selkeitä todisteita siitä, että Kakko ei yritä väisää kontaktia/Dumoulinin työntö ei vaikuta liikeeseen. Ainakin siitä näkökulmasta, että maali hyväksyttiin aluksi jolloin todistustaakka siirtyy kumoavan näkökulman puolelle (korjatkaa toki jos oon väärässä). Mutta kuten sanottua, tuon saattoi hylätä siinä missä hyväksyäkin, joten ei tosiaan mikään oikeusmurha näinkään päin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös