Real Madrid C.F. 2021–2022

  • 67 422
  • 508

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Otetaanpa tähän väliin taas hiukan siirtohuhuja. Futismaailman siirtohuhujen äänitorven, Fabrizio Romanon, mukaan Real johtaa kilpailua Antonio Rudigerista. Rudiger on huhujen mukaan tiputtanut palkkapyyntöään ja keskustelut Rudigerin taustajoukkojen kanssa ovat olleet jo usean kuukauden ajan käynnissä vaikka hetken aikaa näytti jo siltä, että Real ei Rudigerin perään lähde.

Mikäli lompakon nyörejä ei haluta avata sen enempää niin Rudiger lienee vapaiden markkinoiden paras toppari. Onhan tuossa omat riskinsä, mutta kun etenkin tuota Alaban pelaamista on katsonut tällä kaudella topparin paikalla isommissa otteluissa niin kyllähän tuohon Rudigerin kaltainen kivitalo olisi ihan paikallaan puolustuksessa.

Turtlesin kohdalla päätöstä ensi kauden osoitteesta ei olla vieläkään tehty. Qatarilaiset ovat tarjonneet Mbappelle avointa sekkiä, kapteenin nauhaa ja mahdollisuuden valita luokkaa valmentaja ja pelikaverit, joiden kanssa saa pelata.. Aikamoinen show siis pyörii qatarilaisten toimesta, mutta onhan Mbappen nimmari tosiaankin jopa sen arvoinen.

Sellainen pieni pelkohan tässä on persiiseen herännyt, että Mbappe tekisi sen jatkosopparin PSG:n kanssa. Muuan Raiola vaikuttaa varsin helpolta neuvottelukumppanilta Mama Mbappeen verrattuna. Se mikä tässä toki on ollut ilahduttavaa kuulla niin raha ei ole ollut missään vaiheessa vaan muut seikat painavat vaakakupissa. Toki juuri viimeksi luin siitä, että miten Mbappe haluaa pitää oikeuden kuviin täysin itsellä, Real ei tainnut edes CR7:n kanssa suostua tällaiseen järjestelyyn. Toivottavasti Perez saa myytyä Realin projektin Mbappelle ja taustajoukoille.

Puolustuksesta tulikin mieleen vielä, että tulopuolella olisi mahdollisesti oma kasvatti Fran Garcia, joka pelaa Rayossa tällä hetkellä. Vasempana laitapuolustajana viihtyvä Garcia olisi ihan kelpo haku paikkaamaan Marcelon jättämää aukkoa+Mendy tuntuu olevan aina vähän väliä sivussa jonkun lihasvamman takia. Marcelon lisäksi puolustuksesta olisi poistumassa kesällä vähemmän yllättäen Vallejo, jonka vastuu on ollut todella olematonta. Oikeaa laitapuolustajaa ei siis näemmä olla hankkimassa ensi siirtoikkunassa.

Pogbaa on (onneksi) huhuttu enemmän tuonne PSG:n suuntaan ja Realiin on yhdistetty vahvemmin Tchouamenia. Rahaa nyt luulisi olevan Tchouamenin hankintaan, siinä olisi nimittäin taas avainpelaaja seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi Realiin.

Loppuun vielä maininta siitä, että Asension uusi manageri on monen huippupelaajan takana toimiva Jorge Mendes. Asensiosta on ollut kiinnostunut mm. AC Milan ja Mendesin siirtyminen manageriksi voisi viitata vähän siihen, että nyt haetaan joko todella tuhtia jatkosopimusta (nykyinen soppari loppuu 2023) tai sitten siirtoa muihin maisemiin. Mbappen mahdollisen tulon myötä on ainakin selvää, että avauksen paikkaa ei ole tarjolla, mutta Asensio olisi silti erittäin tärkeä rotaatiopelaaja. Toinen asia on tietenkin sitten se, että tyytyykö Asensio tähän rooliin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Onneksi Dani Alves ja kumppanit ei saapuneet tosiaan aiemmin.

Tiistaina pitäisi olla taas ukkoa puolustuslinjaan enemmän tarjolla, mikä on hyvä juttu se. Vieraspeli näihin kekkereihin sopii lähtöön paremmin ensimmäiseksi, todennäköisesti hyvin matalalla blokilla Real Madrid lähtee ainakin liikkeelle.

Vinille hyvä lepo ja varmasti energiaa täynnä taas tiistaina. Benz käytti sen huonon päivän Osasunaa vastaan, joten eiköhän hyökkäys ole myös teroitettu iskukykyiseen formiin. Fede lähtöön mukaan ja Rodrygo sisään, kun Kroosilta loppuu kaasu.

En tiedä onko tässä ottelutahdissa mitään järkeä, mutta kerrankin etu on Real Madridille. City joutuu liigassa painaakaan myös kaasu pohjassa, eikä yhteenkään pistemenetykseen ole varaa.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Piste täytyisi raapia vielä. Barcan hurjassa nykyvireessä sitä pistettäkään ei varmaan tarvitsisi pelaamalla hankkia, koska eiköhän Barca menetä vielä pisteitä. Olisihan se kyllä herkullista varmistaa mestaruus kotona launtaina ja derbyyn sitten kunniakujaa Cholon suojattien toimesta.

Ainoat poissaolot huomiseen otteluun taitavat osua tuonne hyökkäspäähän (Mariano, Jovic, Hazard), muuten päästään ihan terveellä kokoonpanolla haastamaan Citya. Real on kertoimien osalta aika selkeä altavastaaja, mutta kyllähän Real pääsee ottelupariin aika hyvästä tilanteesta.

Olikohan Real kauden alussa kertoimien osalta jossain sijoilla 5-7, joten välieriin pääsy on siihen nähden jo varsin kova suoritus. Toki Realissa ei nyt välierä- tai finaalipaikoista laiteta mitään viirejä tai avaimenperiä painoon vaan ainoastaan mestaruudet lasketaan.

Osa ykköshepoista sai viime ottelussa huilivuoron ja ottelutahti on muutenkin ollut viime aikoina Cityyn verrattuna astetta helpompi. Sellaista pientä etua on varmasti tarjolla vireystilan suhteen, olisi itselle ainakin suuri pettymys, jos Real jäisi jotenkin Cityn jalkoihin vaikka Real nyt varmaan lähtee otteluun puolustus edellä. Olisihan se nyt aikamoinen yllätys, jos Real nappaisi pallonhallinnan ottelussa.

Hieno testi tiedossa huomenna. Olisi todella hienoa, jos Real pystyisi nyt pelillisestikin laittamaan vähän kampoihin vieraissa. Ancelotti otti varmasti opiksi tuosta PSG-ottelusta kun se vierasottelu Chelsean vieraana oli jo sitten ihan erilaista tekemistä ja meininkiä koko joukkueelta. Tuollaisella esityksellä pystytään varmasti haastamaan City ja hakemaan hyvä tulos toiseen osaotteluun, jossa Real on onnistunut tarjoamaan maagisia nousuja tällä kaudella.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Avaus illan otteluun:

Courtois; Mendy-Alaba-Militao-Carvajal; Kroos-Valverde-Modric; Vini-Karim-Rodrygo.

Lähes parhaalla avauksella päästään. Casemiron puuttuminen avauksesta iso kolaus, mutta Real on pystynyt hienoihin voittoihin tällä kaudella ilman Caseakin.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Vai että 4-3 pataan Cityltä. Erikoinen ottelu. Paljon vaiheita, jotka olivat äärimmäisen viihdyttäviä. Toisaalta samaan aikaan vastapainona ihan massiivisen läpinäkyviä ongelmia omaan päähän.

Virkkunen päästi kyllä Toni Kroosin eilen ihan ohimennen pälkähästä, saksalainen oli ihan keskeisiä syypäitä monessa maaliinkin lopulta johtaneessa tilanteessa. Pehmeä peitto ekan maalin keskitykseen, ihan päin helvettiä sijoittuminen toisessa maalissa, liian iso gäppi lähes koko ajan toppareille ja jotenkin vielä normaaliakin lepsumpaa liikettä myös ylöspäin. Mielestäni kaikesta puolustuslinjan hupailusta huolimatta Carvajalin ohella eilisen heikoin lenkki.

Carvajal tiiraili äkkiseltään kolmen maalin viimeistelyt siitä hajuetäisyydeltä, mutta sijoittuu noissa tilanteissa jatkuvasti pelaajien väärille puolille ja ennakoi tilanteita heikosti. Varsinkin tokalla jaksolla City sai näistä löysistä taka-alueen palloista useampia paikkoja, jotka jättivät vielä hyödyntämättäkin.

Alabalta se toisen maalin virhe oli tottakai se näkyvin. Karmea moka, toki siinä oli monen asian summa jotka tilanteeseen muutamien sekuntien sisällä olivat johtaneet. Silti, perusvirhe katkossa. Nachon tultua sisään tuo homma rauhoittui mukavasti. Oliko Alaballa jotain vaivaa? Jos ei, niin olisin kyllä itse ottanut tauolla Carvajalin sisään ja siirtänyt Alaban laidalle.

Harvinaista kyllä, on pakko antaa myös Courtoisille kritiikkiä siitä Brunon maalista. Ehdottomasti veskarin pallo, vaikka se Carvajalin pelin lopettaminen siinä perustason moka olikin. Semi ok veto, semi yläkulmaan etunurkalla ihan oikein sijoittuneelle veskarille. Vittu.

Mendy oli starttimoottorina kahdella henk koht virheellä siinä Fodenin maalissa, jossa yllättäen tosiaan taas Carvajal oli kattelemassa.

Modric, Valverde, Camavinga, Ceballos hoitivat kk-ukoista kyllä omat leiviskänsä. Varsinkin Valverden työmäärä on kyllä joka matsissa ihailtavaa kamaa. Lukita väläytteli ja Camavinga veti todella kypsästi minuuttinsa. Ceballos positiivisen energinen. Asensiolta ei saatu lopussa oikein mitään.

Rodrygolla oli vähän tuollainen pehmoinen matsi, se yksi sinällään ihan määrätietoinen kuti boksista, mutta jäi sekin aika logoon. Parempaan pitää pystyä.

Karimin ensimmäinen maalihan oli sitten aika sairas suoritus, vaikeasta asennosta huonommalla jalalla ja vartioituna. Älytön temppu taas. Pilkkuhan olikin sitten jo meemikamaa. Hurja kaveri.

Vinin maali oli timanttinen alistus. Ensinnäkin se vuoto, vauhtikuljetus, viimeistely. Mieletön maali.

Kolmella maalilla pitäisi tottakai voittaa aina. Mutta ainakin tämä pari on nyt vielä hengissä. Se on ehkä enemmän kuin itse eiliseltä odotin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Huolestuttavinta tässä on se, että viikkojen aikana tuo puolustaminen ei ole saanut mitään kehitysaskeleita. Jaasinin kanssa jostain asioista samaa mieltä, mutta jotkut tilanteet näen täysin erilailla. Carvajalilla on aika tekemätön paikka painottomana pakkina, kun topparit vetää kamikaze-tyylillä mihin sattuu. Ensimmäinen maali paras esimerkki, mihin vittuun Militao ajatteli Mahrezin tossa pelaavan, kun jäi tohon välitilaan, jättäen selustan auki? Toinen maali oli enemmän Kroosin kuin Alaban, mutta herättää kysymyksiä miten Ancelottit haluaa tuon puolustuksen pelaavan? Tupla palloon ja pohja varmistaan ylivoimaa boksiin? Jos näin, niin Kroos ryösti omasta osuudestaan. Kertoo kaiken oleellisen, kun jumalaiset pääpelaajat kuten Foden ja KdB pääsee nikkaa kuudesta metristä kuulaa verkkoon.

Puolustus ei tule parantumaan ensi viikolla, nyt otetaan Virkkusesta koppi, kumarretaan Karimille ja toivotaan ihmettä.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Carvajalin kohdalla lähinnä tuo, että joka matsissa tulee noita takapuolelle jäämisiä joita sitten paikkaa jollain erikoisilla ninjapotkukurotuksilla. Ja reppu heiluu tai ollaan vähintään pilkulla. Tuo jatkuu viikosta toiseen.

edit. Ei mielestäni Carvajalin tehtävä ole puolustaa koko boksia, vaan tehdä selkeä valinta perustuen toppareiden ja pivoten pelaamiseen. Ja sitten luottaa siihen. Nyt hän tuntuu/näyttää monesti epäröivän omia valintojaan pallon jo ollessa tulossa kohti. Sitten tulee niitä sinnetännesäntäilyjä ja lopulta joku overhead-potku jolla koittaa vielä pelastaa tilannetta. Kun katsoo kauden päästettyjä maaleja läpi, niin ihmeellisen usein se on Dani, joka siinä on vieressä lopulta. Mendyä näkyy noissa viimeisissä kuvissa aika paljon vähemmän.

Homma toimii kaikilta näiltä osin sekä toppareiden suorittamisen kannalta kyllä paremmin kun Casemiro on kentällä. Hän on aika kova noita tiloja täyttämään ja hahmottamaan vrt Kroos.
 
Viimeksi muokattu:

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Carvajalin kohdalla lähinnä tuo, että joka matsissa tulee noita takapuolelle jäämisiä joita sitten paikkaa jollain erikoisilla ninjapotkukurotuksilla. Ja reppu heiluu tai ollaan vähintään pilkulla. Tuo jatkuu viikosta toiseen.

Mä koen sen niin, että toppareiden pitäisi hitaissa hyökkäyksissä pysyä lähtökohtaisesti tolppien sisäpuolella, jotta ne 1 uhat voidaan eliminoida. Nyt Carvajal (näyttää pahalta kamerassa), mutta saa olla varpaillaan, että mitä vittua ne nyt keksii siinä vierellä. Jotenkin vaikea nähdä, että painottoman puolustajan rooli olisi puolustaa pilkulta etutolppaan. Sinne taka-alueelle jäisi tässä kohtaa sellaiset tilat, että City käyttäisi niitä. Pitäisi Carvajalin hoitaa sekin?
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllähän tuo eilinen tulos on Realille erittäin hyvä, ainekset oli aikamoiseen selkäsaunaan. Onneksi City ei saanut lukuisista paikoistaan enempään maaleja, ja onneksi Vini ja Karim onnistuivat omista paikoistaan.

Tuo puolustuslinja oli kyllä taas todella surkea. Carvajalia on tullut haukuttua paljon, mutta eilen ei ollut omasta mielestäni niin surkea kuitenkaan. Eilen Militao-Alaba pari tarjosi kyllä sellaista paskaa, että harvemmin näkee topparikaksikolta noin surkeaa peliä. Näiden herrojen ylipelaamisien ja kompurointien takia sitten Carvajal ja Mendy joutuivat usein aika vaikeaan tilanteeseen, kuten @Lampinen tuossa ylhäällä on kirjoittanut. Toki Carvajalille ja Mendylle tulee liikaa virheitä siellä laidalla, ja eilen varsinkin Mendylle tuli pari pahaa menetystä.

Lisäksi melkeen uskallan sanoa, että jos Casemiro olisi ollut kentällä, niin Cityn ensimmäistä maalia ei olisi tullut. Valverde oli siinä vähän liian korkealla, ja usein Casemiro on hyvinkin lähellä toppareita. Tosin taas tässä voi kysyä missä topparit oli. Alabaa olisi kyllä syytä kokeilla laidalla, mutta valitettavasti puolustus on aika ohut tällä hetkellä eikä tuo liene mahdollista.

Onneksi kuitenkin kuningas Benzema otti jengin reppuselkään ja Vini säesti upealla yksilösuorituksella. Rodrygolta vähän vaisumpi peli, mutta teki hyvin duunia puolustussuuntaan yhdessä Valverden kanssa. Vastaavasti Viniltä aika surkeaa pelaamista ajoittain pallottomana, kun käveltiin Ronaldomaiseen tyyliin sen sijaan, että olisi paineistettu vastustajaa.

Keskikentällä on myös omat ongelmansa, mutta toivottavasti Casemiro on kunnossa ensi viikolla ja Kroos istuu penkillä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
@Proffa_20 ennustus siitä, että Alaballa ei riitä topparina on kyllä pitänyt hyvin paikkansa.

Rudiger tulee olemaan kuitenkin merkittävä upgrade tuohon puolustuslinjaan ja antaisi mahdollisuuden siirtää ensi kaudella Alaba pysyvästi laitapelaajaksi.

Casemiron kanssa Realilla kuitenkin on vielä kaikki mahdollista kotipelissä. Aiemmin Ronaldo on ollut se mr UCL mutta tällä kaudella Benzema on kyllä napannut tuon tittelin itselleen.

Cityn historia ja Benzeman tämä kausi huomioiden tekisi mieli ennustaa, että seuraava osaottelu tulee olemaan huikea. Aivan mahtavaa futisviihdettä tämä pari tarjoilee joka tapauksessa!
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Olipahan ottelu. Viihdearvoltaan ihan täysi kymppi. Harvoin sitä itse fanina on jokseenkin tyytyväinen kun omiin mätetään neljä maalia, mutta ottelupari on Realin kolmen tehdyn maalin ansiosta täysin auki vielä. Bernabeu ja otteluparin toinen osaottelu, onhan siinä ollut sitä magiikkaa tällä kaudella.

Topparipari on ollut kyllä nyt pitemmän aikaa todella heikko. Koskee myös Militaota, joka oli Realin parhaita pelaajia syyskaudella. Alaban kohdalla on nyt mainittu useaan otteeseen se, että mies pelaa aivan väärällä pelipaikalla. Vaikka nyt Alaballa yksi erinomainen kausi topparina onkin takana niin kyllähän tämä kausi osoittaa sen, että paikka ei ole huippujoukkueen avauksessa topparina.

Toinen pelaaja, jonka otteet ovat laskeneet todella paljon, on Toni Kroos. Lähes jatkuvasti isoissa otteluissa Realin huonoimpia pelaajia. Omissa papereissa avauksen paikka on jo menetetty, pappatrio alkaa vetelemään viimeisiään. Kroos on edelleenkin ihan käyttökelpoinen pelaaja juuri sellaisia vastustajia vastaan, jotka makaavat alhaalla ja pallonhallinta on Realilla, mutta näitä huippujengejä vastaan sitten korkeintaan penkiltä sisään.

Monsieur Karim, ooh la la. Varmaan se suurin yksittäinen syy, että miksi me ollaan näin pitkällä ja miksi finaalipaikka on vielä omissa käsissä. Eilinen oli Karimille peräti 600:s ottelu Realin riveissä, onnitttelut vielä siitä. La Ligan ja UCL:n maalikuninkuus, La Ligan voitto.. Ihan kelpo record kun ajatellaan sen yhden henkilökohtaisen palkinnon voittoa..

Finaalipaikka ratkotaan sitten ensi viikolla. Ei sitä puolustusta nyt viikossa laiteta kuntoon, mutta jo pelkästään kotiyleisön tuki saattaa auttaa tässä paljon. Ennen ensi viikon jännitysnäytelmää olisi toki yksi mestaruus voitettavana, hoidetaan se nyt ensiksi pois.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Toinen pelaaja, jonka otteet ovat laskeneet todella paljon, on Toni Kroos. Lähes jatkuvasti isoissa otteluissa Realin huonoimpia pelaajia. Omissa papereissa avauksen paikka on jo menetetty, pappatrio alkaa vetelemään viimeisiään. Kroos on edelleenkin ihan käyttökelpoinen pelaaja juuri sellaisia vastustajia vastaan, jotka makaavat alhaalla ja pallonhallinta on Realilla, mutta näitä huippujengejä vastaan sitten korkeintaan penkiltä sisään.

Täysin samaa mieltä Kroosista ja valitettavasti tällä hetkellä se jalka ei vain riitä pelin nopeusvaatimuksiin. Hieno pelaaja ja legenda, mutta nyt aletaan oireilemaan, että rooli pienentyy selkeästi ja voi olla, että urakaan ei kauaa jatku.

Tilanne on ensi kauden osalta erinomainen, kun sinne toppariosastolle tukea ja se yksi kaveri kärkeen. Viime aikoina on riittänyt puhetta, että Ceballos olisi sittenkin jatkosuunnitelmissa ja tuo kuulostaa erittäin hyvälle. Vaikka kausi on tulosmittarilla mitattuna ollut loistava, niin toivoisi Carlon ensi kaudella hoitavan Klopin tyyliin tuota kierrätystä. Keskelle on kumminkin Ceballoksen lisäksi tarjolla: Modric, Casemiro, Fede, Kroos ja Camavinga. Tuosta saisi kasaan jo kaksi äärimmäisen kovaa linjaa keskelle.

Lauantaina taas pyttyä tarjolla, eiköhän se napata sieltä pois ja toivottavasti myös Bale saa lähdön tuolloin. Penkillä oli Cityä vastaan jo sen verran puolustajia, että todennäköisesti puolustuslinja on aika klassikkokamaa, mikä kruunaisi tuon mestaruuden varmistamisen.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Illan otteluun on kyllä tarjolla aikamoinen klassikko puolustuksen osalta kun Realin alakerrassa ovat seuraavat nimet: Carvajal, Vazquez, Vallejo, Marcelo, Mendy ja Gila. Ainoat topparit kokoonpanossa ovat siis Vallejo, joka on pelannut koko kaudella yhteensä 14 (!) minuuttia ja Castillan Gila. En yhtään ihmettele, jos joku laitapakeista vetäisi topparina tänään tai jopa Casemiro, jos Case avaukseen asti laitetaan.

Keskikentän ja hyökkäyksen osalta parhaat ovat ainakin kokoonpanossa, joten Carlo on ihan selkeästi antanut sille osastolle lepoa, joka tulee keskiviikkona olemaan kovilla. Tuskinpa ihan kaikki ykköshepat ovat kuitenkaan avauksessa tänään. Tuskinpa tarvitaankaan, koska se yksi piste riittää mestaruuteen.
 

Potkulauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä tuohon Mestarien Liigaan tulee niin, jos Real onnistuu hoitamaan Cityn keskiviikkona, finaalissa tulee olemaan se kaikista kovin, Liverpool. Oon muutamia pelejä nähnyt Liverpoolilta tällä kaudella ja on ollu kyllä vakuuttavaa menoa. Edes City ei pysty kyllä voittamaan Liverpoolia tällä kaudella. Cityltäkin oon muutamia liigapelejä ja Mestarien Liigan pelejä nähny niin kyllä on Cityn ja Liverpoolin ero hurja, vaikka se ei siltä välttämättä tunnu. Ihmettelen suuresti, jos joku Liverpoolin onnistuu tällä kaudella Mestarien Liigassa voittamaan. Kova on haaste joka tapauksessa, myös keskiviikkona.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Mitä tuohon Mestarien Liigaan tulee niin, jos Real onnistuu hoitamaan Cityn keskiviikkona, finaalissa tulee olemaan se kaikista kovin, Liverpool. Oon muutamia pelejä nähnyt Liverpoolilta tällä kaudella ja on ollu kyllä vakuuttavaa menoa. Edes City ei pysty kyllä voittamaan Liverpoolia tällä kaudella. Cityltäkin oon muutamia liigapelejä ja Mestarien Liigan pelejä nähny niin kyllä on Cityn ja Liverpoolin ero hurja, vaikka se ei siltä välttämättä tunnu. Ihmettelen suuresti, jos joku Liverpoolin onnistuu tällä kaudella Mestarien Liigassa voittamaan. Kova on haaste joka tapauksessa, myös keskiviikkona.

Itse sanoisin että Realilla on hyvät mahdollisuudet voittaa Liverpool finaalissa.
Paljon mielummin kohtaisin Liverpoolin finaalissa kuin välierissä jossa joutuisin kohtaamaan joukkueen kahdesti.
Ehjä 90min on helpommin tehty kuin 180min.
 

Potkulauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Illan otteluun on kyllä tarjolla aikamoinen klassikko puolustuksen osalta kun Realin alakerrassa ovat seuraavat nimet: Carvajal, Vazquez, Vallejo, Marcelo, Mendy ja Gila. Ainoat topparit kokoonpanossa ovat siis Vallejo, joka on pelannut koko kaudella yhteensä 14 (!) minuuttia ja Castillan Gila. En yhtään ihmettele, jos joku laitapakeista vetäisi topparina tänään tai jopa Casemiro, jos Case avaukseen asti laitetaan.

Keskikentän ja hyökkäyksen osalta parhaat ovat ainakin kokoonpanossa, joten Carlo on ihan selkeästi antanut sille osastolle lepoa, joka tulee keskiviikkona olemaan kovilla. Tuskinpa ihan kaikki ykköshepat ovat kuitenkaan avauksessa tänään. Tuskinpa tarvitaankaan, koska se yksi piste riittää mestaruuteen.
Avaus:

Courtois; Marcelo-Vallejo-Casemiro-Vazquez; Ceballos-Camavinga-Modric; Rodrygo-Mariano-Asensio

Vähä niinkuin ounastelit, Casemiro topparina.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Avaus:

Courtois; Marcelo-Vallejo-Casemiro-Vazquez; Ceballos-Camavinga-Modric; Rodrygo-Mariano-Asensio

Vähä niinkuin ounastelit, Casemiro topparina.

Harmi, että peli pitää katsoa jälkikäteen. Kuten mestari ylempänä totesi, kaikki klassikon ainekset.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Voi kunpa Marcelo niittaisi tänään ottelun voittomaalin. Sanotaanko näin, että lähes 15 vuoden jälkeen se olisi ainoa oikea lopputulos tälle rakkauden täyttämälle suhteelle.

C More on näköjään varannut tarvittaessa lähetysaikaa myös juhlallisuuksille.
 

Potkulauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos kuulin oikein niin Marcelolla on mahdollisuus nousta kaikkien aikojen eniten pokaaleja saaneeksi pelaajaksi Realin paidassa. Nyt on tasoissa Paco Genton kanssa. Uskomaton saavutus.
 

Potkulauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toivottavasti Perez ja Realin seurajohto tajuaa tehdä Ceballosille jatkosopparin. Aivan huikeita suorituksia ollut tänäänkin ja ollut pidemmän aikaa jo hyvä. Tänää kentän parhaimpia Rodrygon kanssa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Mihinkäs Realin fanit tämän kauden saavutuksen ja yleistunnelman tiivistäisivät? (Tietysti Cityn kellistäminen sienijahdissa jatkuu).

Onko Benzeman hirmukausi, Marcelon 24 pokaalia seurassa vaiko kenties Ancelottin viiden liigan värisuora?
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Mihinkäs Realin fanit tämän kauden saavutuksen ja yleistunnelman tiivistäisivät? (Tietysti Cityn kellistäminen sienijahdissa jatkuu).

Onko Benzeman hirmukausi, Marcelon 24 pokaalia seurassa vaiko kenties Ancelottin viiden liigan värisuora?
Kyllä se on tämä Benzeman eroottinen tykkikausi joka tulee ensimmäisenä mieleen. Johtaa joukkoja edestä maalien muodossa niin kuin mikäkin CR7. Alkukaudesta oli jäätävä, keskivaiheilla vähän hiipui (vai oliko se vain mun seuraamisen puute?) ja nyt loppupuolella ollut taas joka kilpailussa aivan huikea.

Marcelon ennätyksestä kuulin tänään vasta ottelun lopulla. Ei toki tullut minkäänlaisena yllätyksenä. Vekkuli on vekkuli <3

Onko tuo Ancelottin värisuora muuten ensimmäinen laatuaan?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Onko tuo Ancelottin värisuora muuten ensimmäinen laatuaan?
On. Käsittämätön suoritus. Eikä nykyvalmentajissa kukaan ole oikeastaan edes lähellä, sillä Mourinhonkin neljän maan mestaruuksista yksi on Portugalista, ja vaikka ero Ranskaan ei ole valtava, tuo top5 on kuitenkin suht selvästi erotettavissa. Ja siis Moukkahan ei Romassa tule Scudettoa voittamaan, siis kaiken järjen mukaan. Toinen mahdollinen seuraaja Ancelotin suoritukselle voisi olla Guardiola, mutta uskooko kukaan että hän lähtee vielä sekä Italiaan että Ranskaan. Etäiseltä tuntuu.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
On. Käsittämätön suoritus. Eikä nykyvalmentajissa kukaan ole oikeastaan edes lähellä, sillä Mourinhonkin neljän maan mestaruuksista yksi on Portugalista, ja vaikka ero Ranskaan ei ole valtava, tuo top5 on kuitenkin suht selvästi erotettavissa. Ja siis Moukkahan ei Romassa tule Scudettoa voittamaan, siis kaiken järjen mukaan. Toinen mahdollinen seuraaja Ancelotin suoritukselle voisi olla Guardiola, mutta uskooko kukaan että hän lähtee vielä sekä Italiaan että Ranskaan. Etäiseltä tuntuu.
Eikös Mourinholla kuitenkin Italian mestaruus Interistä jo ole?

Ranskastakin löytyy aina PSG. En yllättyisi jos jompikumpi sinne joskus päätyy.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Eikös Mourinholla kuitenkin Italian mestaruus Interistä jo ole?

Ranskastakin löytyy aina PSG. En yllättyisi jos jompikumpi sinne joskus päätyy.
Jooh, omiani taas höpöttelin. Saksahan siltä puuttuu. Huoh. Ei pitäisi simoissa alkaa ladella :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös