NHL Entry Draft 2022

  • 151 874
  • 527

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Buttonin tuorein ranking ja UFFS skouttien konsensus ranking, jossa on otettu useampi listaus huomiin mm. Buttonin edellinen listaus.

Button oli laittanut Lambertin vasta sijalle 27. mikä taitaa olla alimmillaan, missä olen hänet nähnyt. Konsensuslistalla Lambert on kuitenkin sijalla 8. vielä. Hyvin polarisoiva pelaaja. Alkaa muuten tuo kärki hahmottumaan ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta samat nimet pyörivät listojen kärkipäissä, minkä jälkeen luonnollisesti tulee enemmän hajontaa. Ihmetyttää kyllä Jiricekin pyöriminen vasta top 10 -sijojen häntäpäässä. Hän on ollut loukkaantuneena viimeaikoina, joten hän ei ole päässyt antamaan erityisiä näyttöjä, mutta luulisi aiemmin annettujen kypsien esitysten oikeuttavan parempaan sijoitukseen. Anaheim -fanina toki toivon, että hän tippuisi Anaheimin vuorolle, vaan silti vähän ihmetyttää.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Saa nähdä voimistuuko russian factor tulevan kesän draftissa. Voisi kuvitella, että reiluhkoja tiputuksia saatetaan venäläisten osalta nähdä, ainakin ekan kiekan loppupuolelta eteenpäin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liikunnan Riemu
Buttonin tuorein ranking ja UFFS skouttien konsensus ranking, jossa on otettu useampi listaus huomiin mm. Buttonin edellinen listaus.
Pistää eniten silmään kyllä Elias Salomonssonin raju putoaminen Buttonin rankingissä. Tais olla joulun aikaan tuolla ensimmäisen kierroksen loppupään sijoilla. UFFS skoutit näköjään vielä pitää häntä kakkoskierroksen alkupään varauksena.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Button oli laittanut Lambertin vasta sijalle 27. mikä taitaa olla alimmillaan, missä olen hänet nähnyt. Konsensuslistalla Lambert on kuitenkin sijalla 8. vielä. Hyvin polarisoiva pelaaja. Alkaa muuten tuo kärki hahmottumaan ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta samat nimet pyörivät listojen kärkipäissä, minkä jälkeen luonnollisesti tulee enemmän hajontaa. Ihmetyttää kyllä Jiricekin pyöriminen vasta top 10 -sijojen häntäpäässä. Hän on ollut loukkaantuneena viimeaikoina, joten hän ei ole päässyt antamaan erityisiä näyttöjä, mutta luulisi aiemmin annettujen kypsien esitysten oikeuttavan parempaan sijoitukseen. Anaheim -fanina toki toivon, että hän tippuisi Anaheimin vuorolle, vaan silti vähän ihmetyttää.
Lambertistä tulee kyllä vahvat Kasperi Kapanen-fibat. Kassu taisi olla aikanaan rankattu korkeammalle ja lopulta tippui top 20 ulkopuolelle. Ihan kelpo NHL-pelaaja miehestä on kuoriutunut, mutta enemmänkin middle 6-vauhtilaituri, kuin mikään kärkiketjujen maaliruisku. Mielenkiintoista nähdä mihin Brad päätyy ja minkälaisen uran tulee luomaan.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Jiricek on Tshekin maajoukkueen leiriryhmässä mukana eli saatetaan hänet nähdä Suomen kisoissa vielä ennen draftia. Mikä mainio paikka nostaa omaa sijoitustaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nepi

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Suomi

Iltalehden haastattelussa Slafkovsky mainitsee suosikkijoukkueekseen Toronto Maple Leafsin. Olisi siis hyvin kivaa ja hassua jos Montreal Canadiens hänet varaisi.

Samassa jutussa myös virhe, kun sanotaan että Arizona varaisi ensimmäisenä, Montreal toisena ja Seattle kolmantena. Eihän noita ole vielä edes arvottu.
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
IL pistää parastaan. Tietoa löytyy siellä päässä auttamattoman vähän.
Samassa jutussa myös virhe, kun sanotaan että Arizona varaisi ensimmäisenä, Montreal toisena ja Seattle kolmantena. Eihän noita ole vielä edes arvottu.
"Minimieläke on Slovakissa 334–441 euroa", tuoki on jotenki hieno lause.. Eikö se minimieläke silloin ole 334 euroa?
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Muutama mielenkiintoinen nimi, siis nimenomaan nimi, ensi kesän draftissa.

Erik Hannu (SWE)
Gabriel Kangas (SWE)
Maximillian Kilpinen (SWE)
Cameron Korpi (USA)
Jonathan Lekkerimäki (SWE)
Pavel Leuka (RUS)
--
Matthew Argentina (USA)
Ethan Bono (CAN)
Lukas Swedin (SWE)
Dennis Good Bogg (SWE)
Cameron Whitehead (CAN)
Zaccharya Wisdom (CAN)

Ruotsissa alkaa olla noita suomensukuisia melko paljon, mutta myös amerikkalainen Korpi näyttäisi Minnesotassa syntyneenä omaavan suomalaiset sukujuuret. Sen sijaan Leuka taitaa mennä tähän kategoriaan Artur Lauta.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Oikein kivasti on sujunut slovakialaisten huippulupausten kausi. Slafkovskylla oli ennen olympiataukoa tehojen puolesta hieman nihkeää, vaikka edistyneet tilastot osoittivatkin pelin olevan erittäin hyvin uomissaan. Olympialaisissa kuitenkin osoitti myös suurelle yleisölle, miten kovasta talentista puhutaan ja olympiaturnauksen jälkeen alkoi tehoja syntymään myös Liigassa. Pudotuspeleissä Ilves-sarja oli jokseenkin nihkeää tekemistä, mutta eilen pelasi jälleen ihan hyvän matsin. Simon Nemec sen sijaan on suorittanut koko kauden kovalla tasolla seurajoukkueessaan. Nemec on pelannut isoja minuutteja illasta toiseen, ja kauden saldoksi runkosarjassa tuli 1+25, +13 yhteensä 36 otteluun. Pudotuspeleissä Nemec on merkkauttanut 13 ottelussa 10 pistettä, joista 4 on maaleja ja tehotilasto on neljä pykälää plussan puolella. Kuten Slafkovskyn TPS, myös Nemecin seurajoukkue Nitra eteni oman sarjansa finaaleihin.

Filip Mesar on ymmärrettävästi hieman jäänyt Nemecin ja Slafkovskyn varjoon, mutta myös hänen kautensa on sujunut mallikkaasti, ja parhaimmillaan hänet on rankattu eri listauksissa sijoille 9–15. Mesar on taitava ja nopea laitahyökkääjä, joka kykenee sekä rakentamaan tilanteita ketjukavereilleen että viimeistelemään itse. Slovakian liigan runkosarjassa Mesar merkkautti 37 otteluun tehot 8+8 ja pudotuspeleissä saldo oli kuudessa ottelussa 3+1. Erityisen hieno oli tämä osuma välieräsarjassa Nemecin Nitraa vastaan:



 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Oikein kivasti on sujunut slovakialaisten huippulupausten kausi.
Vähän tämän kärkikolmikon varjoon on jäänyt neljäs slovakkien kärkilupaus Adam Sykora. Oikeastaan hämmästyttävän vähän on Sykoran nimi noussut esille tästä Slovakian ikäluokasta puhuttaessa. Nemecin seuratoveri Nitrasta ja pelasikin koko kauden Nitran edustusjoukkueessa merkkauttaen 46 otteluun 10+7 ja pudotuspeleissäkin on kasassa 13 otteluun 2+3. U20-peleissä jäi pisteittä, mutta elokuussa sitten uusintayritys. Sykora ja Nemec kävivät yhden ottelun pelaamassa U18-divarikisoissa, johon molemmat tekivät kaksi pistettä ja palasivat Nitran matkaan.

Nopea laituri, jolla on taito päästä maalintekopaikoille. Kova työmoraali ja karvaaja ja tuon ikäiselle harvinaisesti puolustuspelaamista on kehuttu. Sykora täyttää vasta syyskuussa 18 ja on viikosta kiinni, ettei olisi vasta kesällä 2023 draftattavia. Suurin kehityskohde on voiman ja lihaksen puute, jotka ovat tehneet ymmärrettävästi nuoren kaverin pelaamiseen aikuisten sarjassa myös haasteita. Sykoran kohdalla suurin kysymysmerkki taitaa olla se, mikä on lopullinen offensive upside. Ei ole tainnut missään rankingissa pyöriä edes lähellä ykköskierrosta, mutta mielenkiintoista nähdä, huudetaanko Sykora jo toisella vai vasta joskus viidennellä kierroksella. Pari vuotta sitten Martin Chromiak putosi viidennelle kierrokselle asti hyvästä kaudesta huolimatta ja näillä kavereilla vielä erona se, että Sykora on painanut pisteitäkin huomattavasti kovempaa tahtia Slovakian pääsarjassa ja on puolustusosaamiseltaan valovuoden edellä jos vertaa samanikäisenä pelanneeseen Chromiakiin. Tai näin on kaverista ainakin kirjoiteltu, itse en ole nähnyt kuin nuo kaksi U20 ottelua, joissa ei pistänyt kummemmin silmään.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Vähän tämän kärkikolmikon varjoon on jäänyt neljäs slovakkien kärkilupaus Adam Sykora. Oikeastaan hämmästyttävän vähän on Sykoran nimi noussut esille tästä Slovakian ikäluokasta puhuttaessa. Nemecin seuratoveri Nitrasta ja pelasikin koko kauden Nitran edustusjoukkueessa merkkauttaen 46 otteluun 10+7 ja pudotuspeleissäkin on kasassa 13 otteluun 2+3. U20-peleissä jäi pisteittä, mutta elokuussa sitten uusintayritys. Sykora ja Nemec kävivät yhden ottelun pelaamassa U18-divarikisoissa, johon molemmat tekivät kaksi pistettä ja palasivat Nitran matkaan.

Toinen kaveri, josta ei ole hirveästi puhetta on OHL:ssä kiekkoileva Servac Petrovsky, joka on iskenyt ihan hyvin pisteitä. Tehnyt pari pistettä enemmän kuin Matyas Sapovaliv, jota on hahmoteltu toisen kierroksen alkupäähän. Hyvin luisteleva kahdensuunnan sentteri kyseessä. Luulisi kyllä kiinnostavan seuroja ja uskon, että hänet tullaan varaamaan. Jos näiden lisäksi varattaisiin joku muu Slovakiasta, niin se olisi parhaiten, sitten vuoden 2005, jolloin slovakialaisia varattiin yhteensä seitsemän. Sen jälkeen on parhaimmillaan varattu viisi slovakialaista (2009, 2015, 2018).

Muuten viimeisin ensimmäisellä kierroksella varattu slovakialainen oli Marko Dano vuonna 2013. Slovakialaisia ei ole koskaan varattu ensimmäisellä kierroksella enempää kuin kaksi, joten tänä vuonna on mahdollisuus laittaa tuo ennätys uusiksi.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
On kyllä sääli, ettei Slovakia ole mukana U18-kisoissa. Joukkueella olisi ollut hyvät menestymismahdollisuudet, minkä lisäksi olisi ollut kiva nähdä noiden kärkilupausten peliotteita. Osa heistä pelaa toki vielä finaalipelejä, mutta silti.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aikatauluja. Esim. draft-lotto on 10.5.
Eli Suomen aikaan just mun synttäripäivänä! Toivottavasti tulee hyviä uutisia juhlan kunniaksi. Pitäs olla kyllä hyvät mahkut. Itsellä kun on 4 NHL seuraa someseuranassa ja niistä 3 tulee varamaan top 16. Melkeen naurattas asia ellei itkettäs.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
On kyllä sääli, ettei Slovakia ole mukana U18-kisoissa. Joukkueella olisi ollut hyvät menestymismahdollisuudet, minkä lisäksi olisi ollut kiva nähdä noiden kärkilupausten peliotteita. Osa heistä pelaa toki vielä finaalipelejä, mutta silti.

Kohtalaisen kovaa sukupolvea sieltä on nyt tulossa, kun ensi vuoden draftiinkin jää pari lupaavaa nuorukaista. Dalibor Dvorsky näistä tällä hetkellä se lahjakkain. Jotain siellä on osattu varmaan tehdä oikein, kun satoa alkaa tulla.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitääköhän näin suomikiekon liputtajana olla huolissaan Slovakian kirivän rinnalle ja jopa niukasti ohi... Toki suomalaisia on viime vuosina varattu ihan eri mittakaavassa, kuin slovakkeja, mutta aivan kärkitalentti on uupunut. (Lundellin kehitys toki näyttää lupaavalta, eikä Kakonkaan suhteen kannata kirvestä vielä heittää) Pointtini on siinä, että vaikka näitä n. kaksvitosia ja vähän alle-tähtipelaajia tarunhohtoisessa riittääkin, liikaan tuudittautumiseen ei ole varaa, "menetimmehän" jo useamman ikäluokan (~1986-1991), mitä tulee NHL-pelaajiin, maalivahdit poislukien.

Luonnollisesti voit kohota vaikka sukupolvipelaajaksi, vaikkei varausvuoro olisi ensimmäiseltä kierrokselta, muttei siitä haittaakaan ole ja vähän valitettavaahan draftia on seurata, jos ennen ensimmäistäkään suomalaista varataan kymmenen kanadalaista, viisi jenkkiä, viisi ruotsalaista, pari venäläistä, tsekki ja slovakki.

Mitä tulee draft lotteryn pääpalkintoon, niin nyt kun oman suosikkijengin mahdollisuudet ovat pudonneet matemaattisiksi, pitää sanoa melkein mikä tahansa paitsi Montreal.

Montreal on nuorehko ja nousujohteinen joukkue, eikä yhtä katastrofikautta pitäisi palkita Suzukin lisäksi toisella franchise-sentterillä. Montreal ei myöskään markettina tarvitse "apuja" kärkivarausten muodossa. Canadiens tekee massiivisesti rahaa, oli jengi sitten playoff-kalibeeria tai back marker-osastoa.

Tässä mielessä soisinkin ykköspickin joko Arizonalle tai Seattlelle. Arizonan ongelmat ovat kaikkien tiedossa, enkä ole fanittanut Francisin rakennustyötä, mutta molemmat (Seattle ja Phoenix) ovat voimakkaasti kasvavia, monietnisiä amerikkalaiskaupunkeja, joissa jääkiekolla on varaa kasvaa ja tavoittaa uusia faneja lompakkoineen. Montrealissa tämä potentiaali lienee miltei tapissaan.

Jos NHL siis haluaa voittaa puolelleen "kasuaaleja urheilufaneja" muilta ammattilaisliigoilta, toivon mahdollisimman monen supertähden pelaavan isoissa jenkkimarkkinoissa. Esim. Auston Matthews menee valitettavasti "hukkaan" Torontossa, enkä tästä syystä toivoisi Wrightin ja Bedardin päätyvän Kanadaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pitääköhän näin suomikiekon liputtajana olla huolissaan Slovakian kirivän rinnalle ja jopa niukasti ohi... Toki suomalaisia on viime vuosina varattu ihan eri mittakaavassa, kuin slovakkeja, mutta aivan kärkitalentti on uupunut. (Lundellin kehitys toki näyttää lupaavalta, eikä Kakonkaan suhteen kannata kirvestä vielä heittää) Pointtini on siinä, että vaikka näitä n. kaksvitosia ja vähän alle-tähtipelaajia tarunhohtoisessa riittääkin, liikaan tuudittautumiseen ei ole varaa, "menetimmehän" jo useamman ikäluokan (~1986-1991), mitä tulee NHL-pelaajiin, maalivahdit poislukien.
Ei. Suomella on volyymia aivan eri tavalla kasvatusjärjestelmässä ja rahaakin enemmän. Jos Slovakia nyt 10 laihemman vuoden jälkeen saa yhden paremman ikäluokan se on vain hyvä asia jääkiekolle. Ehkä Slovakia ei enää tulevaisuudessa ole vain piste-automaatti.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Lupaavien slovakialaisten pitää lunastaa se potentiaali ensiksi. Ei sekään ole kirkossa kuulutettua, että kaikki näistä tulee niin hyviä kuin mitä odotetaan. Todennäköisesti floppejakin tulee.

En olisi vielä mitenkään huolissani Slovakian menevän ohi Suomesta. Suomalaisiakin tulee taas yhden välivuoden jälkeen menemään ensimmäisellä kierroksella ja näyttää, että seuraavina parina vuonna menee myös. Lisäksi odotettavissa on, että näissä drafteissa varataan yhteensä vajaa 20 suomalaista per vuosi, kun slovakialaisia menee todennäköisesti alle 10. Toki, tulevaisuudessa on mahdollista, että Slovakia ei ole enää heittopussi, mikä olisi vaan hieno juttu, mutta Suomen ohittaminen vaatii kyllä pitkäjänteistä työtä Slovakialta sekä suomalaisen pelaajatuotannon pahaa notkahdusta.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei. Suomella on volyymia aivan eri tavalla kasvatusjärjestelmässä ja rahaakin enemmän. Jos Slovakia nyt 10 laihemman vuoden jälkeen saa yhden paremman ikäluokan se on vain hyvä asia jääkiekolle. Ehkä Slovakia ei enää tulevaisuudessa ole vain piste-automaatti.

On täysin totta ettei Slovakian comeback kiekkomaana ole meiltä mitenkään pois. Kaikesta huolimatta kaksi heikkoa suomalaisdraftia toivoisi vähintäänkin nostavan kissan pöydälle, mitä olemme tehneet mahdollisesti väärin jalostaessa huipputason junioripelaajia.

Barkov, Rantanen, Aho, Heiskanen, Hintz, Laine... Prime-vuosiaan pelaa tällä hetkellä suurehko joukko suomalaisia tähtipelaajia, mutta heidän kelpo otteistaan huolimatta en näe syytä kuitenkaan unohtaa jatkuvaa pelaajatuotantoa ja ajan hermoilla olemista. Mikäli todella jäämme toisena vuonna peräkkäin ilman ykköskierroksen varausta, jotain tehdään selvästi muualla paremmin.
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Mikäli todella jäämme toisena vuonna peräkkäin ilman ykköskierroksen varausta, jotain tehdään selvästi muualla paremmin.
Eikö siellä nyt Lambertia ja Kemelliä ole koko kausi rankattu ykköskierrokselle? En nyt enää samalla intohimolla jaksa prospekteja seurata kuin muutama vuosi sitten, joten minulta on saattanut mennyt ohi että heidän odotusarvonsa on nykyään isommilla numeroilla. Täytyy viestin jälkeen lukea pari riviä ylempää.

Ja kahteen seuraavaan draftiin pitäisi olla olemassa ainakin tässä kohtaa ihan ikäluokkiensa kärkinimiä. 2023 Emil Järventie, 2024 Emil Hemming & Aron Kiviharju (tässä taitaa olla jopa itse kärki?).

Että ei tässä ihan turmioon olla vielä menossa, vaikka joka vuosi ei PPG-pelaajia putkesta tulisikaan. Jos Suomi pystyy jatkossakin tuottamaan isolla volyymilla NHL-varauksia, niin kyllä niitä jalostuu. Määrä ei korvaa laatua, mutta määrä tuo mukanaan laatua. Pelaajan tasoahan se ei sinänsä heilauta, että varataanko se sijalla 19 vai 34. Esimerkiksi joku Aatu Räty ei ole nyt statukseltaan viime vuodelta ykköskierroksen varaus, mutta pitäisi kyllä olla. Vaikuttaako se mihinkään käytännössä? Tuskin.
 

Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
On täysin totta ettei Slovakian comeback kiekkomaana ole meiltä mitenkään pois. Kaikesta huolimatta kaksi heikkoa suomalaisdraftia toivoisi vähintäänkin nostavan kissan pöydälle, mitä olemme tehneet mahdollisesti väärin jalostaessa huipputason junioripelaajia.

Barkov, Rantanen, Aho, Heiskanen, Hintz, Laine... Prime-vuosiaan pelaa tällä hetkellä suurehko joukko suomalaisia tähtipelaajia, mutta heidän kelpo otteistaan huolimatta en näe syytä kuitenkaan unohtaa jatkuvaa pelaajatuotantoa ja ajan hermoilla olemista. Mikäli todella jäämme toisena vuonna peräkkäin ilman ykköskierroksen varausta, jotain tehdään selvästi muualla paremmin.
Onko tämän vuoden draftista tulossa suomalaisittain mielestäsi jotenkin erityisen heikko? Ei tässä nyt ainakaan ilman ykköskierroksen varausta olla jäämässä, hyvin suurella todennäköisyydellä niitä on kaksi.

En usko että suomalaisessa juniorikiekossa on varsinaisesti mitään tehty väärin, mistä kertoo jo juniorimaajoukkueiden menestys vuodesta toiseen. Pelaajamassaa ei vaan yksinkertaisesti ole niin paljon, että olisi realismia saada ihan joka ikäluokasta pelaajia esimerkiksi kymmenen joukkoon draftissa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikö siellä nyt Lambertia ja Kemelliä ole koko kausi rankattu ykköskierrokselle? En nyt enää samalla intohimolla jaksa prospekteja seurata kuin muutama vuosi sitten, joten minulta on saattanut mennyt ohi että heidän odotusarvonsa on nykyään isommilla numeroilla. Täytyy viestin jälkeen lukea pari riviä ylempää.

Ja kahteen seuraavaan draftiin pitäisi olla olemassa ainakin tässä kohtaa ihan ikäluokkiensa kärkinimiä. 2023 Emil Järventie, 2024 Emil Hemming & Aron Kiviharju (tässä taitaa olla jopa itse kärki?).

Että ei tässä ihan turmioon olla vielä menossa, vaikka joka vuosi ei PPG-pelaajia putkesta tulisikaan. Jos Suomi pystyy jatkossakin tuottamaan isolla volyymilla NHL-varauksia, niin kyllä niitä jalostuu. Määrä ei korvaa laatua, mutta määrä tuo mukanaan laatua. Pelaajan tasoahan se ei sinänsä heilauta, että varataanko se sijalla 19 vai 34. Esimerkiksi joku Aatu Räty ei ole nyt statukseltaan viime vuodelta ykköskierroksen varaus, mutta pitäisi kyllä olla. Vaikuttaako se mihinkään käytännössä? Tuskin.

Hyvä kirjoitus ja voi olla, että tässä suhteessa olen ollut liian pessimistinen.

Lambertia ja Rätyä yhdistää muuten se, että kummankin uumoiltiin olevan aivan kärkijoukossa vielä vuosi-pari ennen draftia, mutta draft-kautena molempien osakkeet putosivat selvästi, vaikka Lambert todennäköisimmin ykköskierroksella varataankin. Totta on myös se, ettei kukaan jääkiekkoilija ole valmis vielä 18-vuotiaana ja merkittäviä kehitysaskeleita otetaan usein ~kaksvitoseksi asti, mutta yhtäältä draft-sijoitus on varsin hyvä mittari kertomaan pelaajan tason NHL:n organisaatioiden silmissä tuossa iässä.

Suomen jääkiekkolla menee hyvin. Tuore Olympiakulta, enemmän NHL-pelaajia kuin koskaan ennen ja Liigakin on osoittamassa pientä elpymistä. Tästä huolimatta "sammaloitumiseen" en näe olevan yhtään varaa. Olen liian nuori muistamaan 1990-luvun loppupuolen jääkiekkokeskustelua, mutta en ihmettelisi, vaikka Leijonien menestyksen myötä arvokisoissa ja lukuisien suomalaistähtipelaajien (Teemu, Saku, Teppo, Jere jne.) myötä pullien uskottin olevan hyvin uunissa, mutta niin vain ikäluokat 1986-1991 "menetettiin", mitä tulee NHL-tason pelaajiin.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
On täysin totta ettei Slovakian comeback kiekkomaana ole meiltä mitenkään pois. Kaikesta huolimatta kaksi heikkoa suomalaisdraftia toivoisi vähintäänkin nostavan kissan pöydälle, mitä olemme tehneet mahdollisesti väärin jalostaessa huipputason junioripelaajia.

Barkov, Rantanen, Aho, Heiskanen, Hintz, Laine... Prime-vuosiaan pelaa tällä hetkellä suurehko joukko suomalaisia tähtipelaajia, mutta heidän kelpo otteistaan huolimatta en näe syytä kuitenkaan unohtaa jatkuvaa pelaajatuotantoa ja ajan hermoilla olemista. Mikäli todella jäämme toisena vuonna peräkkäin ilman ykköskierroksen varausta, jotain tehdään selvästi muualla paremmin.

Mitkä kaksi heikkoa draftia? Viime vuosi ja tämä vuosi vai? Ehkä kannattaa odottaa hetken ennen kuin tuomitsee ja antaa pelaajien kehittyä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viimesessä kolmessa draftissa on varattu yhteensä 4 slovakkia ja samoissa drafteissa on varattu 4 kpl suomalaisia pelkästään ekalla kiekalla. Eli on tossa pikkasen matkaa siihen että Slovakia rupeaa oikeasti haastamaan Suomea NHL-pelaajien tuotannosta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös