Jatkoajan leffakerho

  • 2 302 708
  • 11 961

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Papillon 2017

Näkyi areenassa olevan tämä, en nyt haluaisi sanoa pökäle mutta sanompa kuitenkin.

Olen lukenut kirjan muistaakseni kolme kertaa ja katsonut alkuperäisen elokuvan varmaan vuoden parin välein.
Vanha elokuva mukailee kirjaa sentään aika hyvin ja Steve MCQueen sekä Dustin Hoffman jättivät liian isot saappaat Rami Malekille ja Charlie Hunnamille.
Elokuvalla tuntui olevan todella kiire ja kohtauksista hypittiin seuraavaan aivan päättömästi. Jäi sellainen olo että onko tekijät edes lukeneet kirjaa.

1/5 paska leffa, olisi saanut jäädä tekemättä.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
IMDb on antanut Papillon(2017) 7,2 eli ei mitenkään huonosti. Yleensä ainakin omaan makuun IMDbn tähdet korreloi aika hyvin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
IMDb on antanut Papillon(2017) 7,2 eli ei mitenkään huonosti. Yleensä ainakin omaan makuun IMDbn tähdet korreloi aika hyvin.

Tästä tuli mieleeni, että tuleeko teillä vastaan paljon isoja yllätyksiä yleisen arvostuksen ja katsomanne leffan suhteen? Siihen olen tottunut, että toiminta- ja supersankarielokuvissa ei minun yleiseen makuuni ole lähes mitään korrelaatiota imdb-pisteiden kanssa. Minulla ei ole mitään käryä siitä, miten joku Taken voi olla arvosanaltaan melkein 8, loistavan The French Connectionin kanssa samoissa pisteissä. Supersankarielokuvista en edes sano mitään.

Draamoissa ja ns. hiljaisemmissa elokuvissa imdb-pisteet näyttävät olevan enemmän linjassa oman arvostukseni kanssa kuitenkin, harvoin yli 3 numeron arvosanaeroja ainakaan tulee. Ehkä ennemmin niin päin, että jotkut lähes täydellisinä pitämäni elokuvat, kuten vaikkapa The Fountain tai oudommista Easy Rider eivät kolkuttele lähimainkaan mitään top 250-listoja.

Joskus tulee vastaan aidosti täysin hämmentäviä tapauksia, kuten vaikkapa juuri katsomani I Origins, jota jossain suositeltiin "syvällisenä ja ajatuksia herättävänä scifi-elokuvana". IMDb-arvosana lupaavasti 7,4, eli jotain kontroversiaalia materiaalia voisi olla luvassa (yleensä parhaimmat elokuvat sisältävät jotain sellaista), mutta katsottuani päädyin itse arvioimaan elokuvan 3/10 arvoiseksi pökäleeksi. Uskomattoman laiskasti käsikirjoitettu parin hahmon kyhäelmä, jonka menestystä on vaikea ymmärtää. Indie-elokuva yli 100 000 äänellä on kuitenkin jonkinlainen harvinaisuus ja tämä kerää suosiota?
 

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreät Jääkärit
Drive My Car (2021)

Kaveri kysyi mukaan katsomaan, etukäteen en tiennyt elokuvasta muuta kuin että kyseessä on japanilainen leffa ja Oscar-ehdokas. Ja hyväksihän se osoittautui!

Jonkun kanssa olikin täällä puhetta tuosta Power of the Dogin hitaudesta ja siitä, ettei kyseisessä leffassa sitä "hitauden estetiikkaa" ehkä hyödynnetty ihan koko potentiaalinsa mitalta. No, tässä hyödynnettiin. Leffan kesto on kolmisen tuntia, miljööt minimalistisia ja näyttely lähes kaurismäkeläisen lakonista. Sen enempää juonta paljastamatta, niin elokuvassa keskeinen juttu on Tšehovin näytelmä Vanja-eno. Jäin miettimään, että olisiko leffaan ollut hankalampi päästä kiinni jos ko. teksti ei olisi tuttu, mutta tuskin se olennaisesti haittaisi. Teksti on pitkien ja polveilevien dialogien kautta olennaisessa roolissa tässä ja paikoitellen siitä huokuikin juuri Tšehovin ja muiden venäläisten klassikkoukkojen teoksista tuttu rytmi ja kaikkea värittävä melankolia. Itse olisin ehkä kuitenkin vähän rankemmalla kädellä leikannut, sillä leffan kesto tuntui jossain vaiheessa vähän raskaalta, mutta se että onko syy tähän itse elokuvassa vai modernin teknologian paineessa eloonjäämiskamppailua käyvän keskittymiskyvyn heikkoudesta selviää varmaan vasta uudelleenkatselun myötä. Ja siis varmasti tulen palaamaan tämän leffan pariin myöhemmin!
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Muita Batmanin katsoneita?

En tiedä, ei oikein lähtenyt. Ensinnäkin niin pirun pitkä ja alkoi jo keskivaiheessakin puuduttamaan. Pakko oli lyhyt tauko vetää välissä, kun ajatus alkoi jo pahastikin karkailemaan. Mitään suurempaa yksittäistä syytä en keksi miksi tuo ei oikein toiminut, mutta jotenkaan sitä ei meinannut saada kunnon otetta oikein kenestäkään henkilöstä tai näyttelijästä. Ei Batmanista, pahiksista, ei edes Alfredista tai Gordonista. Ei tullut Ledgerin Jokeri tai Hardyn Bane fiiliksiä kenestäkään, eikä Pattinsonkaan pärjännyt Balelle.

Myönnetään, että kun on sitä sukupolvea joka Nolanin trilogian tasoon ehti tottumaan ja niiden parissa aikoinaan nuoruutensa kasvoi, niin saattaa odotuksetkin olla vähän turhan korkealla. Ei tuo nyt mikään aivan kamala elokuva ollut, mutta ehkä odotuksiin nähden kuitenkin selkeä pettymys.
Lainasin tuolta HBO Max -ketjusta, kun tämä ketju lienee osuvampi. Eli juu, aikalailla veit sanat suustani tuosta leffasta. Piti vitsillä heittääkkin, että aika surutta voisi elokuvan katsella noin 1.5x nopeudella, niiiiiiiiin pitkäpiimäistä kerrontaa se on ajoittain. Toisinaan se toimii tehokeinona, toisinaan sitten taas ei todellakaan, ja teki leffateatterissakin mieli huutaa, että KÄVELE NYT JUMALAUTA VÄHÄN NOPEAMMIN.

Muuten mitään varsinaista vikaa ei ollut, omanlaisensa teos ja ihan hyviäkin kohtauksia. Ja välillä sitten että mitä vittua nyt oikein tapahtui? Vähän epätasainen siis ja olihan siinä kohtauksia mm. CSI: Batman, Fast & Furious: Chasing Batman ja ehkä jotain True Blood: Batman's Creek sköndääkin välissä.

Mutta juu, ei mitään haastetta Nolanin Batmaneille. Saapa nähdä tuleeko tätä lisää, kyllä mä tuolle tyylille annan varovaisen peukun.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Batman oli elokuvana hieno. Siis visuaalisesti komea, jopa poikkeuksellista valojen ja varjojen käyttöä, toisinaan verkkaista ja rauhallista tunnelmakuvaa ilman mitään varsinaista tarkoitusta. Elokuvataiteellisesti siinä oli onnistuttu monessa asiassa.

Harmi vaan, että sen ei pitänyt olla mikään artcino-filimifestari-fiilistelyleffa, vaan kovan rahan odotettu blockbuster. Sillä eihän tässä oikein mikään käsikirjoituksessa toiminut. Pitkä kesto ei olisi ollut haitta, jos leffassa olisi tapahtunut jotain järkevää. Juoni täysin yhdentekevä ja juostenkustu, samoin kaikki henkilöhahmot. EVVK oikeastaan kaikkien osalta. Paitsi siitä voisi antaa plussaa, että nyt ei ollut mitään yliluonnollista tai supersankarishaibaa mukana ollenkaan.

Jos tätä sarjaa jatketaan, niin toivotaan että tää oli vaan joku ylipitkä maistiainen ja tunnelmannostaja. Skene on esitelty ja seuraavassa leffassa sitten jo jotain sisältöäkin?
 

axe

Jäsen
Mua vituttaa jo koko ajatus, että jostain Batmanista pitää tehdä viiden vuoden välein uusi versio tai sarjan reboot ja mitä niitä on. Tämä järkyttävästi ylipitkä uusin ei ainakaan tuonut mitään uutta mihinkään. Se oli sama leffa kuin joku muu niistä aiemmista, tai niiden kooste. Väsytti enemmän kuin korona, piti ottaa tunnin torkut välissä ja raahautua sitten loppuun.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Batmanin suhteen ei olisi ollut paskempi idea lopettaa Nolanin Dark Knight Risesin jälkeen. Tuon trilogian pieksemistä Marvel pohtii yhä eikä onnistunut edes 10 vuoden pituisella tarinan rakentamisella tuossa.

Tuossa on lopulta aika täydellinen kattaus kun silmäilee aikajanan 1989-2012. Oikeasti hyviä elokuvia aikuisille ja sitten 90-luvun hirveimmät otokset sopivat juuri lasten suuntaan. Gothamista tehtiin myös kelvollinen tv-sarja.

Tietenkin Batmanin suhteen lypsetään vaikka mitään lypsettävää ei ole. Kyllähän tuota sarjakuva/lähdemateriaalia löytyisi, mutta tiettyä kohderyhmää(lue: koko perhe) ajatellen ei voi olla liian raakaa eikä synkkää.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Batmanin suhteen ei olisi ollut paskempi idea lopettaa Nolanin Dark Knight Risesin jälkeen. Tuon trilogian pieksemistä Marvel pohtii yhä eikä onnistunut edes 10 vuoden pituisella tarinan rakentamisella tuossa.
Batman ei voi loppua.

Ja Marvelin lapsellisen huonot kohellusleffat (kaikki Marvel-leffat) eivät vertaudu mihinkään DC Comicsin elokuviin; M-elokuvat ovat epäuskottavia ja -kiinnostavia, DC:n teokset niiden vastakohtia.

Marvel pärjää DC:lle yhtä hyvin kuin Ari "Paska" Peltonen Pavarottille.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Batman-saaga olisi paljon hauskempi kaikkine lämmittelyineen, jos olisi mustanaamiomaisesti sukupolvelta toiselle siirtyvä viitta.
 

Jeffrey

Jäsen
The Batmanissa korostuu varmasti se, että elokuva on tehty melko selkeästi teatterimeininkiin ja nykyajan huippulaitteistolle - IMAX elokuva ihan sen äärimmäisessä tarkoituksessa. Esimerkiksi visuaalinen ja myös audio puoli oli tässä elokuvassa ne kantavat tekijät, kuten täälläkin jo todettu - eikä kotisohvalta varmasti saa tämänkaltaiseen elokuvaan ihan samanlaista elämystä kuin siihen tarkoitetussa tilassa. Syystä tai toisesta nykyelokuvat ovat alkaneet pituuden puolesta venyä, joka taas ei välttämättä ole ihan toivottu tilanne teattereille tai kotikatsojalle. Tässä tosin voi näkyä amerikkalainen elokuvakulttuuri ja isojen leffojen kyky generoida lisämyyntiä teattereissa. Suomessa kuitenkin tarjonta ja varmaankin myös kysyntä vielä vähän lapsenkengissä.

Ehdottomasti elokuvasarjalle kuitenkin jatkoa. Uskoisin, että tulevaisuudessa tämänkaltainen lähestyminen ennemmin kasvaa - ja elokuvista tehdään entistä enemmän nimenomaan kokemuksellisia tuotteita teattereihin, jolloin voidaan kilpailla monella muullakin asialla kuin juonella ja tarinankerronnalla. Toki mikäli se koko kokonaisuus saataisiin kohdalleen, voisi tuloksena olla oikeasti merkittävä teos. Batmanin kanssa samoilla puheilla menee moni muu viime aikojen pläjäys, Dyynistä alkaen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Mielestäni ainoita oikeita Batman-leffoja ovat Burtonin teokset, Nolanin trilogia ja tämä uusin. Niiden järjestys näin:

1. Dark Knight
2. The Batman
3. Dark Knight Rises
4. Batman Begins
.
.
5. Batman Returns
6. Batman

Kaikki muut Batman-tuotokset ovat joko turhaa, epäuskottavaa kohellusta tai muuta, Marvel-luokan tyhjäpäistä sekoilua.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse tykkäsin uudesta Batmanista, vaikka olisihan se voinut vähän lyhyempi olla ja Batmanin/Bruce Waynen kävely nopeampaa. Juoni oli poukkoilevaa ja sellaista edestakas-menoa. Mutta tykkäsin sen tunnelmasta ja sehän olikin enemmän sellainen sarjamurhaaja-mysteeritrilleri. Vähän tuli Seven-fibat jatkuvine vesisateineen ja Arvuuttajan psykopaatti-hahmosta, jolla oli loppuun asti narut käsissään.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Batman oli kyllä aikamoinen sotku. Tosi rikkoinainen rytmitys leffassa. Jotenkin 2h 45min aikana kirjottajat ei saaneet myöskään yhtäkään hahmoa kehitettyä mihinkään suuntaan tyydyttävällä tavalla. Alfred sai varmaan 5 minuutin edestä ruutuaikaa, Gordon sai enemmän mutta sillä ajalla ei oikein tehty mitään, lähinnä katsojan roolissa mumisemassa. Toimintakohtaukset oli sellaista kamaa, että silmät pyörähti kattoon joka kerta.

Batman on konseptina niin naurettava "super"sankari, että sitä ei oikein voi laittaa jatkuvasti tilanteisiin josta on mahdoton selvitä, ja pitää homma uskottavana. Omasta mielestäni Nolan ymmärsi tämän paremmin, eikä Batmania ammuttu jatkuvasti sarjatuliaseella rintapanssariin ja muuta naurettavaa. Eihän Brucella pitäisi olla enään päätä sen jälkeen kun haukkaa liitäessään betonia. Tällainen ei olisi edes ongelma, jos valittu tyylisuunta ei olisi synkän realistinen, vaan vähemmän itsensä totisesti ottava supersankarileffa.

Pahis ja sen motiivit oli kanssa aika kummallisia. Koko elokuvan hän päästää hengiltä korruptoituneita politiikkoja ja poliiseja, motiivina tuoda esille Gothamin kieroutuneisuus. Sitten suunnitelman loppuhuipennus kuitenkin kohdistuu kaikkiin kaupunkilaisiin, köyhiin ja rikkaisiin, asemasta viis?

Visuaalisesti oli kyllä hieno, mutta jummi että tuntui tuo vajaa 3h pitkältä ajalta tätä katsoessa.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ja Marvelin lapsellisen huonot kohellusleffat (kaikki Marvel-leffat) eivät vertaudu mihinkään DC Comicsin elokuviin; M-elokuvat ovat epäuskottavia ja -kiinnostavia, DC:n teokset niiden vastakohtia.

Marvel pärjää DC:lle yhtä hyvin kuin Ari "Paska" Peltonen Pavarottille.
Heh, ettäkö esimerkiksi viime vuosien DC-elokuvista Joss Whedonin Justice League ja vaikkapa Wonder Woman 1984 ovat täysin ylivoimaisia esityksiä verrattuna Marvelin Winter Soldieriin ja Infity Wariin? Vähän epäilen kyllä.

Jos oletusarvona on se että kaikki Marvel-kama on yhtä ja samaa, kannattaa vilkaista vaikkapa alunperin Netflixin kautta ilmestynyttä Daredevil-sarjaa, joka taitaa nykyään löytyä Disney+:n puolelta. Parempaa Batmania mitä DC/Warner ovat itse onnistuneet sarjojen puolella tekemään sitten Animated Seriesin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Muuten mitään varsinaista vikaa ei ollut, omanlaisensa teos ja ihan hyviäkin kohtauksia. Ja välillä sitten että mitä vittua nyt oikein tapahtui? Vähän epätasainen siis ja olihan siinä kohtauksia mm. CSI: Batman, Fast & Furious: Chasing Batman ja ehkä jotain True Blood: Batman's Creek sköndääkin välissä.

Mutta juu, ei mitään haastetta Nolanin Batmaneille. Saapa nähdä tuleeko tätä lisää, kyllä mä tuolle tyylille annan varovaisen peukun.

Tuolla aikaisemmin jaoin oman näkemykseni:

The Batman 5,5/10

Alun alkaen minulla ei ollut mitään odotuksia jälleen kerran uudistetulta Batman-sarjalta, mutta syksyn aikaan korvaani kantautuneet huhut aikuisten kauhubätmänistä saivat minut kuitenkin kiinnostumaan ja lopulta aika innollakin odottamaan tätä leffaa. Totta kai lähes täysin huomiotta jättämäni supersankarigenre kuitenkin tuotti massiivisen pettymyksen.

Ensimmäisen tunnin jälkeen olin jopa hieman innoissani, mutta elokuvan rullatessa loppuun se rikkoo oikeastaan kaikki antamansa lupaukset. Visuaalisesti se on suurimman osan elokuvasta kiinnostava ja sisältää hyvin tehtyjä kohtauksia. Musiikin käyttö on paikoin jopa poikkeuksellisen hienoa seurattavaa. Pattinsonin Batman-tulkinnassakin on potentiaalia, tämä bättis on masentunut ja rikkinäinen aiempaa kiinnostavammalla tavalla. Poliisileikitkin ovat - ehkä vähän huvittavallakin tavalla - tulleet uutuutena mukaan.

Kyseessä on kuitenkin lopulta tylsä ja kliseisesti käsikirjoitettu elokuva, jonka odotettu aikuismaisuus ja kauhuelementitkin hukataan, koska tästäkin on pitänyt tehdä lastenelokuva PG13-meininkeineen. Hyvä visuaalinen ilme ja toimiva alkuasetelma rikkoutuvat tyhmään juoneen ja pökkelöön juustoiseen dialogiin.

Ei voi kun ihmetellä tämänkin keskinkertaisuuden menestystä kriitikkojen kynän alla. IMDB-arvosanan vielä ymmärtää supersankarifanipoikien ahkeruuden myötä, mutta miten kukaan voi olla sitä mieltä, että käsikirjoituksessa olisi jotain erityistä omaperäisyyttä tai edes synkkyyttä? Ainoa mielenkiintoinen juonenkäännekin - Thomas Waynen puhtoisuuden murtaminen - viedään katsojalta kuin tikkunekku nenän edestä kun suunnilleen seuraavassa kohtauksessa maine palautetaan.

Tuossa olisi ollut jotain Batman-universumissa mukavaa vaihtelua ja aitoja harmaansävyjä, jotka tässäkin elokuvassa ovat muuten varsin päälle liimattuja. Hyvä vs. paha, siinä on tämänkin elokuvan asetelma vigilante-systeemien ongelmien käsittelystä huolimatta. Supersankarielokuvien jäytävä perusongelma eli puuduttava ennalta-arvattavuus vaivaa tätäkin. Juuri tämän takia Nolanin The Dark Knight on Batman-elokuvien ylivoimainen ykkönen. Se vyöryttää katsojalle tunne-elämyksiä ja yllättävyyttä niin paljon kuin lajityyppi sallii.

The Batman sen sijaan vesittää hommansa aivan tyystin. Itse perustarinaan (pääjuonena myyty korruptio-case) kunnolla keskittymällä olisi voitu saada jotain aikaan, mutta sen sijaan tähänkin on ollut pakko ympätä joku eeppinen loppukahina, jonka kaavamaisuus ja tuhatvuotiset kliseiset läheltä piti-kohtaukset saivat minut kiroilemaan lähes ääneen leffateatterissa. Jos ensimmäinen tunti voisi olla jopa 7,5/10-tasoa, viimeinen tunti on ihan täyttä kuraa ja varmistivat osaltani sen, että tätä Batman saakaa oletettavasti lukuisine jatko-osineen en aio seurata loppuun.

Ehkä tunnustukseni elokuvalle on, että on sinänsä saavutus saada näin vähän sisältöä toimintapitoiseen kolmeen tuntiin.

Summa summarum: yrittää toisintaa Nolanin Batmania onnistumatta tuomaan ihan mitään uutta. Joitakin tilaisuuksia sellaiseen olisi ollut, mutta ne kaikki vesitetään.
 

Buster

Jäsen
Olihan tuo The Batman erittäin hyvä. Audiovisuaalisesti erityisesti ja pidin, miten elokuva oli aika vahvasti painotettu yhdistelmä klassista film noiria ja westerniä. Jos Batman-puvun kykenee unohtamaan, niin siihen olisi voinut kuvitella tilalle vaikka Robert Mitchumin tai Clint Eastwoodin tepastelemaan korruptoituneeseen ja rikollisuuden täyttämään synnin pesään.

Batmanista ei ole näin vahvasti aiemmin painotettu valkokankaalla tuota etsiväpuolta. Eikä leffa myöskään suostu olemaan mikään iso blockbuster, vaan se vähän jukuripäisestikin pitää väkisin kiinni tuosta noir-estetiikasta ja visualisoi toimintakohtauksissaankin tuota Batmanin sisäistä kamppailua. Autotakaa-ajo on ehkä paras esimerkki, kuinka tuossa tapauksessa noir-estetiikka, kumarrus French Connectionille / 70-luvun etsiväelokuville ja supersankarielokuvien korostettu todellisuus - joka vaatii saada tilaa hengittää - eivät sulaudu yhteen kaikkein nautittavimmalla tavalla. Itsepäisesti tiukkaa lähikuvaa milloin mistäkin ja laajat otokset ynnä muut näppärät rahatuotantojen otokset taitavat loistaa poissaolollaan.

Reevesille on kuitenkin pakko nostaa hattua, sillä olin paskapaussiin saakka tiukasti menneisyyden rikkoman Batmanin pään sisällä likakaivossa nimeltä Gotham. On paljon kiinnostavampaa nähdä jotain tällaista epätavallisempaa viritelmää kuin varman päälle pelaamista. Batman ja Gotham näyttivät, sekä tuntuivat uudelta ja erilaiselta, sekä vanhalta ja tutulta. Täydellinen yhdistelmä. Itse en lähde vertaamaan Nolaniin, kun pelataan vähän eri pelikirjalla ja ei se ole kovin reiluakaan välttämättä. Se oli ja meni. Batmanin on kuitenkin tavallaan jatkuttava. Nolan kuitenkin onnistui omassa pastissivirityksessään, kun hän Yön ritarissa ammensi Michael Mannin Heatistä.

Reevesin Batmanilla oli valtavan hieno sisääntulo pimeydestä, kuin hirviö tai elokuvalle sopivammin kostaja, ja cowboybuutsien ääni vain pyöri nauhalta jokaisella askeleella. Nuori Batman on yksinäinen kostaja kaupungissa, jossa lainvalvojat ja rikolliset molemmat hylkivät häntä - todellinen desperado. Valmis rikkomaan lakia jakaakseen väkivallan kautta sisäistä tuskaansa eteenpäin, mutta elokuvan kuluessa valmis ottamaan kostajan roolin sijaan vastaan sankarillisemman soihdun kantaakseen.

Ensimmäinen vajaa puolitoista tuntia oli silkkaa euforiaa, mutta sitten tuo kaikki ainekset yhteentuova korruptiojuoni ei ihan enää yhtä vakuuttavasti nivoutunut. Viisi vuotta sitten jos olisi sanottu, että jossain supersankarielokuvassa on Robert Pattinson ja indiekultia Paul Danon sekä John Turturron johdolla, niin olisin pyöritellyt silmiä. Hyvin castattu elokuva, Pattinsonilla ja Kravitzillakin oli oikein kemiaa. Kärsivällinen etsivätrilleri. Ei loppuun saakka riittävän tiukka ja ilmatiivis, mutta äärimmäisen kiinnostava keissi. Harvemmin voi supersankarielokuvasta vastaavaa sanoa.

Eihän tuo Pingviini edes kuulostanut Colin Farrellilta. Parit ensimmäiset vuorosanat yritin kuulostella, että onko se siellä maskeerauksen alla, mutta jos en ennakkoon olisi tiennyt, niin Pingviinin näyttelijä olisi jäänyt tuntemattomaksi.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Everything Everywhere All At Once. Jätti sanattomaksi. Henkeäsalpaava, hemmetin hauska, koskettava, ajatuksia herättävä, järjetön ja ennennäkemätön. Tulee yleiseen levitykseen vissiin viikon päästä. Kannattaa ehdottomasti katsoa. En voi kehua tarpeeksi.

edit: Sanoisin vielä, että mitä vähemmän tästä elokuvasta tietää, niin sen parempi.
 
Viimeksi muokattu:

Teresa

Jäsen
Uudelleenkatsoin tuossa vähän aikaa sitten Juan Antonio Bayonan ohjaaman espanjalaiselokuvaan nimeltä Orpokoti (v. 2007). Se on kuulunut suosikkikauhuleffojeni joukkoon jo kauan. Tutustuin Orpokotiin alun perin, kun sitä suositeltiin eräällä toisella keskustelufoorumilla nimenomaan psykologiseen kauhuun keskittyvänä ja verellämässäilyt unohtavana laatupätkänä. Semmoinen vaikutelma minulle itsellenikin jäi sen yli kymmenen vuoden takaisen ensikatselun perusteella. Niinpä Orpokoti oli luonteva valinta, kun halusin taas nähdä viikonloppuni ratoksi jotakin pelottavaa. Laitan nyt arvion kokonaan spoilereihin, koska käsittelen juonta paikoitellen aika yksityiskohtaisestikin.

Elokuvan alussa päähenkilö Laura muuttaa miehensä Carlosin ja poikansa Simonin kanssa jumalan selän takana sijaitsevaan hylättyyn orpokotiin, jossa hän itse vietti aikoinaan lapsuutensa. Tarkoitus olisi käynnistää orpokodin toiminta uudelleen ja tarjota palveluja etenkin kehitysvammaisille lapsille, mutta pariskunnan oman pojan hämäräperäinen käytös iskee kapuloita rattaisiin. Ensin Simon väittää näkevänsä kuolleita lapsia ja sitten hän itse katoaa kuin maan nielemänä. Tämän jälkeen Laurastakin alkaa enenevässä määrin tuntua siltä, että talossa kummittelee. Asetelma ei siis ole mitenkään persoonallisuudella pilattu. Syrjäinen kummituskartano ja omituisesti käyttäytyvä lapsi kun ovat kuuluneet aika monen muunkin kauhupätkän ideavalikoimaan.

Orpokodissa lähdetään silti rakentamaan pelottavaa tunnelmaa tehokkaasti. Kauhuelementit ovat juuri sopivan hienovaraisia tuntuakseen uskottavilta. Simon väittää keskustelleensa salaperäisen pojan kanssa rannikkoluolassa, mutta Lauran saapuessa siellä ei näy enää ketään – vain syvemmälle luolaan johtavat jalanjäljet. Kotimatkalla Simon heittelee tienvarteen simpukankuoria opastukseksi tuolle mielikuvitusystävälleen ja myöhemmin sinä päivänä Laura löytää perheen kotitalon portailta simpukankuorikeon. Simonin maitohampaiden säilytyspaikkana toimineeseen rasiaan taas ilmestyy hampien tilalle aimo kasa hiekkaa. Ehkä Simon itse lavasti jalanjäljet, toimitti simpukankuoret portaille ja sirotteli hiekanjyvät hammasrasiaan, mutta... entä jos? Dialogikin antaa viitteitä tulevista kauheuksista. Simon muun muassa kertoo kuulleensa näkymättömältä ystävältään kuolevansa pian. Tuo hyytävä ennustus rakentaa pelottavuutta yhtä tehokkaasti kuin Manaajan "You will all die" - ja Hohdon "You would not hurt mom and me, wouldn't you" -lausahdukset aikoinaan. Kaiken kaikkiaan Orpokodin alkua katsoessa tulee sellainen olo, että jokin on kammottavalla tavalla pielessä ja jotakin kammottavaa tulee kohta tapahtumaan, mutta ei tarkkaan tiedetä, mikä mahdollisesti olisi pielessä ja mitä tulisi tapahtumaan. Aito uhkaavuuden tuntu onnistutaan saavuttamaan.

Elokuvan kliimaksi koetaan Simonin kadotessa varsin hämäräperäisissä olosuhteissa. Ensin Lauran ja Simonin välille sukeutuu suukopu kesken orpokodin aukeamisen kunniaksi järjestettyjen iloisten naamiaisten. Lauran etsiskellessä poikaansa yläkerrasta jostakin ilmestyy pahaenteinen ja äänetön naamaripäinen lapsi, joka tyrkkää Lauran väkivalloin kylppäriin ja pamauttaa oven kiinni. Sen jälkeen lapsesta tai Simonista (kenties he olivat sama henkilö) ei näy vilaustakaan. Laura ryntäilee pihalla paniikissa ja on jopa vähällä hukkua itse nousuveteen, kun hän on näkevinään siellä edellä mainitussa rannikkoluolassa pojan hahmon ja ryntää kuohuvan meren syleilyyn tätä pelastamaan. Äidin huoli hävinneestä pojastaan on käsin kosketeltavissa. Aito ahdistavuuden tuntu onnistutaan saavuttamaan.

Simonin katoamisen jälkeen tunnelma ikään kuin hajoaa. Leffan loppupuoliskolla esiintyy turhan paljon pelkkää epämääräistä kartanossa haahuilua kuvaavia jaksoja – Laura vain etsiskelee jotakin tai laittaa paikkoja kuntoon, eikä mitään varsinaisesti tapahdu. Etenkin noiden tylsimpien osuuksien aikana mielenkiintoni rakoili sen verran paljon, että olin vähällä nukahtaa (toki myöhäisellä katseluajankohdallakin saattoi olla osuutta asiaan). Pelottavuuttakin yritetään toki tavoitella, mutta jotenkin puolivillaisesti. Laura tuo kyllä dialogissa ilmi kokemuksiaan talossa tapahtuneista kummitteluista, mutta katsojalle asti mitään aavetalon fiilistä ei välity. Säikyttelykohtia on jonkin verran, mutta elokuvan tässä vaiheessa ne ovat jopa liiankin hienovaraisia. Jos vaikkapa karuselli pyörii pihalla, ulko-ovi paiskautuu kiinni, ikkuna räsähtää lattialle tai jostakin päin taloa kantautuu kolinaa, niin kyllä sellainen tuo ainakin minun mieleeni ensisijaisesti ihan vain tavallista rajumman tuulenpuuskan. Mikään ei viittaa inhimillisen tai yliluonnollisen olennon aiheuttaneen nuo ilmiöt. Tehokkaampaa uhkakuvien luomista oli yritetty kohtauksessa, jossa Laura puhui miehelleen sängyssä ja ovenkahva painui yhtäkkiä alas, mutta itse ainakin arvasin heti miehen vain luikahtaneen huomaamatta vessareissulle, joten tuokaan tapaus ei onnistunut pelästyttämään minua. Muutama visuaalinen säikytyskohtakin on saatu mukaan – ainakin Benigna-nimisen naisen ruhjoutuminen auton alle ja Thomas-nimisen pojan epämuodostuneet kasvot – mutta ne taas näyttivät hieman liian epärealistisilta pelottaakseen oikeasti. Elokuvan puolenvälin jälkeen nähty manauskohtaus sen sijaan edusti ehkäpä Simonin katoamisen jälkeisen ajan pelottavinta antia. Tai ei sekään varsinaisesti pelottava ollut, mutta aito painostavuuden tuntu onnistuttiin saavuttamaan.

Leffan lopussa päästäänkin sitten kunnolla kummittelun makuun aavelasten paljastaessa viimein olemuksensa Lauralle. Mitenkään pelottavaa tuokaan ei tosin ollut, sillä Laura oli nimenomaan yrittänyt jo pitkään päästä tekemisiin noiden pienten elävien kuolleiden kanssa, eli katsojakin oli lähinnä vain iloinen hänen onnistuttuaan kaiken väännön jälkeen. Eivätkä nuo lapset tosiaankaan näyttäneet mitenkään pelottavilta. Ihan suloisia olivat. Kunpa jollain heistä olisi ollut vaikkapa ruhjoutunut naama tai jotakin. Muutoin loppu oli kyllä onnistunut – ainakin se kosketti – mutta ei vain tippaakaan karmiva.

Juonellisesti elokuva oli varsin simppeli. Kyllähän tuo tällaisenakin toimi, mutta olisin kieltämättä paikoitellen kaivannut vähän enemmän koukeroita. Lastenkodissa oli muinoin tapahtunut tahaton verityö, kun Benigna-työntekijän epämuodostunut Thomas-poika oli hukkunut rannikkoluolaan muiden lasten houkuteltua hänet sinne nousuveden aikana. Myöhemmin oli tapahtunut tahallinenkin tappotyö, kun Benigna oli myrkyttänyt koko lapsikatraan kostaakseen oman poikansa kuoleman. Taustatarina oli siis tämä, mutta myöhempi tapahtumainkulku on ihan itse kunkin oman tulkinnan varassa. Joko Simon katosi omia aikojaan talon kellariin ja kuoli siellä nälkään, tai sitten hän liittyi Thomasin ja muiden lasten kummituskatraaseen. Joko Laura oli erityisherkkä näkemään aaveita tai sitten hän oli hullu. Yksinkertaista mutta nerokasta. Realistisuuden tuntu säilytetään, kun kaikki koetut paranormaalit ilmiöt voisivat olla myös luonnollisin syin selitettävissä.

Olen kuullut Orpokodin juonta nimitettävän myös loogiseksi, mutta minun mielestäni se ei kaikilta osin ollut. Tuntui järjettömältä, että orpokodin asukkien katoaminen oli jotenkin kummasti onnistuttu painamaan villasella, tai mahdollisesti sitä ei ollut edes huomattu – joka tapauksessa Benigna oli päässyt murhatöistään kuin koira veräjästä. Koko juttu selvisi vasta vuosia myöhemmin Lauran löytäessä sattumoisin pienen kalmistosarjan talonsa perukoilta. En myöskään tajunnut, miksi Thomas-kummitus ja reaalimaailman Benigna olivat molemmat Lauran Simon-pojan perässä. Eihän Lauralla tai etenkään hänen pojallaan ollut mitään tekemistä Thomasin hukkumisen kanssa (Simonhan ei ollut tapaturman aikoihin vielä edes syntynyt), joten kostomotiivista ei ainakaan voinut olla kyse. Manausta yrittänyt yrittänyt meedio myös sanoi Lauralle jotakin sen suuntaista, että poikkeuksellisia arpia kantavat henkilöt ovat yleensä tavallista herkempiä aistimaan henkimaailman asioita. Missään vaiheessa ei vain selvinnyt, mitä arpia Lauralla tai Simonilla sitten oli – heillä molemmilla kun oli selvästikin normaalia herkemmät tuntosarvet yliluonnollisuksien suhteen. Juonen rakentamiseenkin olisi pitänyt kohdistaa vähän enemmän paukkuja, ettei moisia aukkoja olisi jäänyt.

Parasta leffassa oli, että visuaalisessa ja auditiivisessa mielessä se oli varsin komeaa nähtävää ja kuultavaa. Maisemat hellivät silmiä ja Fernando Velázquezin säveltämä soundtrack korvia. Huonointa leffassa oli – kauhuelementtien ja juonen puutteiden ohella – hahmojen ja näyttelijänsuoritusten onttous. En toki väitä, että vaikkapa Serranon perheestäkin tuttu Belén Rueda olisi huono näyttelijä, mutta tuosta espanjanmolotuksesta ei oikein tahdo erottaa mitään äänensävyjä.

Ei tämä nyt kuitenkaan huono ollut. Ehkä elokuva olisi toiminut paremmin hieman pidempänä. Nyt kesto taisi olla luokkaa 1 h 40 min, eli olisihan tuohon voinut kevyestikin vaikkapa puoli tuntia tuutata perään. Tällöin juoneen olisi voinut panostaa enemmän ja pelottelukohtausten määrääkin olisi voinut lisätä. Viimeksi mainittujen laatuakin olisi samassa syssyssä voinut muokata hieman raflaavammaksi. Vaikka pidänkin hienovaraisesta psykologisesta kauhusta enemmän kuin jump scareista, väkivallasta, verellämässäilystä tai mistään visualisista ällötyksistä, tämä leffa oli loppujen lopuksi kyllä turhankin kesy. Vain ajoittain tunnelma oli uhkaava, ahdistava tai painostava, mutta enimmäkseen vain koskettava. Ehkä tämä olikin enemmän draamaa kuin kauhua. Sellaisena kyllä toimivaa, mutta ei sitä mitä tältä katselukokemukselta hain. Sääli.

Eli ei kuulu kyllä enää suosikkikauhuleffojeni listalle.
 

redpecka

Jäsen
Suora lainaus tulevaisuudesta: "Se oli erikoista aikaa se parikolme vuosikymmentä siinä vuosituhannen vaihteessa. Hollywood oli mennyt niin syvälle kuplaansa, jossa luultiin nopeitten leikkauksien olevan se juttu ja budjettiin tungetut dollarit määrittelisivät laadun, menestyksen ja arvostuksen, unohtamatta hifistikoituneita rajattomia tietokoneanimaatiota CGI-tehosteineen. No, silloin niitä rakastettiin.

Tarvittiin 30-luvun uusi Hitskok palauttamaan elokuville se taiteellinen ominaisuus, jonka Chaplin oli luonut sata vuotta sitten. Se, jossa kerronta on pääosassa eikä tarvinnut jyrkimäisesti olla kameran kanssa heilumassa siinä näyttelijän vieressä, kuten niissä sen ajan leffoissa, joissa ei saanut selvää kuka ajaa autoa, ketä ammutaan, monta tyyppiä on tappelemassa.. Mutta oliko sillä toisaalta väliä kun tiesi jamesbondin kumminkin selviävän? Ei tietenkään ollut väliä, pääasia oli, että katsojalle tuli vaikutelma että hei, täällä on jotain aksöniä, miljardi dollaria paloi tässä kohtauksessa, siis pakko olla hyvä leffa! Se oli se standardi mitä muut ohjaajat yrittivät kopioida... siis olisivat yrittäneet jos olisi ollut fyrkkaa.

Sitten tuli tuo Hitskok... Hetken hän oli sankari kunnes kaikki häntä yritti sala- että julkimurhata, koska romutti satavuotiaan miljardi-instituution. Suomen Karkkilassa kuulemma joku tyyppi fanitti häntä, mutta tämä ammuttiin, tai näin legenda kertoo. Saattoi kuolla myös keuhkosyöpään."
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Blues Brothers tuli äsken teemalta.
Katsokaa jos ette ole nähneet. Klassikko.

Myös Belushi dokumentti katsomisen arvoinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös