Playoffs 2022 puolivälierät: Ilves (3.) – Kärpät (6.)

  • 216 737
  • 2 518

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Mä en ottanut siihen kantaa, mutta jos tuon sankarin vastuulla on hoitaa jää kuntoon huomiseksi, niin miten vahvalla pohjalla ollaan. Ohtamaan sanoin: jää oli huonossa kunnossa jo ennen peliä.

Näyttihän se Hiltsun toiminta semmoselta että huomenna siä järjestetään korkeintaan vauvauintia.

Sitten meneekin jännäks että miten pelejä jatketaan..
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Onneksi tässä ei käynyt niin, että peli olisi keskeytetty kun jäljellä olisi ollut pari minuuttia ja Ilves tukevassa johdossa. Uudelleen alusta aloittaminen huomenna 0-0 olisi ollut meidän leirin vaatimuksia/toiveita sitten.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
No ei tietenkään ollut jääfarssi oululaisille mieleen. Nyt puhuttiin tästä jälkipyykistä, siitä minkälaisia ratkaisuja sen jälkeen tehtiin. On hyvin ymmärrettävää, että se mihin kaikista spekuloiduista lopulta päädyttiin on juuri oululaisille mieluisin. Siitä, miksi se ei ollut ainoa mahdollinen tai itsestäänselvästi ainoa oikea ratkaisu on kirjoitettu jo ihan tarpeeksi.
Hetki vakavissaan.

Itse tunnen sympatiaa Ilvestä kohtaan.

Ilves on tapahtumaan kaikista tahoista kaikkein vähiten syyllinen, mutta joutuu tilanteessa mielestäni suurimmaksi kärsijäksi. Toki tilannetta on tällä hetkellä mahdoton edes järjestää kaikkia osapuolia tyydyttäväksi, ja sen vuoksi siitä jää epäreilu tunne väkisin jollekin osapuolelle.

Minun mielestäni oikeudenmukaisin ratkaisu olisi viedä keskeytetty peli Tampereelle tilanteessa 0-1.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Olipahan erikoinen ottelu tänään. Tepsin välipäivänä päätin katsoa telkasta Kärpät-Ilves ja näin ehkä jopa mieleenpainuvamman kiekkodraaman kuin jos ottelu olisi päästy pelaamaan normaalisti. Kestikin suunnilleen yhtä pitkään. Hauska nähdä, että väki on täälläkin tunteella mukana ja ottelun ensimmäisen erän puolikkaasta ja sen jälkeisistä tapahtumista syntyy keskustelupalstalla vääntöä vähintään samaan malliin kuin kokonaisesta ottelusta.
 
Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin sivusta seuraajan roolista tänään kun ei oma joukkue pelannut. Peli siirrettiin huomiselle ihan niinkuin kuului, ei jää olisi kestänyt 30min peliä putkeen millään tänään (ensimmäisen erän loppu + toinen erä). Molempien kotipelit ilmeisesti siirretty päivällä eteenpäin, eli Kärppien huomiselle ja Ilveksen keskiviikolle. Mitä jos jää ei kestä huomenna, niin joutuuko Kärpät luovuttamaan, sillä tuskin siirretään enään ke-to päiville pelejä jos välierät alkaa perjantaina. Osaako kukaan sanoa miten toimittaisiin tälläisessä tilanteessa?
 
Kärppien yhteyspäällikkö tai kenttämestari osannee parhaiten vastata.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Jään pitäisi olla huomenna priimaa, jopa 2 cm paksumpaa.

Niin, eihän me tietenkään voida tälle seurana mitään. Jäätä huolletaan normaalisti, eikä kenelläkään ollut tällaisesta etukäteen tietoa. Se oli varmaan päässyt liian ohueksi, Virkkunen sanoi.

Ottelusiirron varmistuttua Raksilassa alkoi todelliset jäädytystalkoot, sillä kaukaloon ammuttiin kahdesta eri suunnasta litratolkulla vettä. Kenttähenkilökunnan arvion mukaan maanantaina pettäneet kohdat saadaan tiistai-iltaan mennessä puolitoista tai kaksikin senttiä paksummiksi kuin ne olivat.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Aamulehden uutisesta luettuna Ilves olisi jäänyt yöksi Ouluun ja tiistai aamuna lento. Ei siis hätää sen suhteen, toki lennon siirrosta aiheutuu kuluja.
Iltasanomat on eri mieltä: Raksilan jää suli ja SM-liigan trilleristä tuli farssi – näin kommentoi hotellihuoneesta tavoitettu Ilveksen kapteeni

"Ilta-Sanomat tavoitti kapteeni Suomen oululaisen hotellin huoneesta, sillä Ilves pakkasi kamansa hallilta hämmentävän nopeasti. Syykin oli selvä: alkuperäisen suunnitelman mukaan tupsukorvat olisivat startanneet jo kello 22 tilauslennolla kohti Tamperetta, kävi ottelussa miten tahansa."

Toki IS:n mukaan Ilves olisi lentänyt kotiin vaikka peli olisi mennyt jatkoajalle...
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitähän pelejä on aiemmin keskeytetty Liigassa ja seuraavana päivänä jatkettu jostain muusta kuin nolla nollasta?
Niinpä, eli mistä otteluista ja normaalista toimintatavasta Suomi haastattelussa puhui? Mitä sääntöä Liiga rikkoo nyt, kun keskeytettyä ottelua jatketaan siihen mihin jäätiin.
 
PunainenKukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, ManU, Classic

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kovan luokan jäämestari kyseessä. Olympialaisissa oli yli kuukauden vastaamassa jään kunnosta, samoin on menossa MM-kisoihin. (Tai ainakin oli. Tämä ilta voi kaiken muuttaa) Vaikutti muuten olevan Eemelille aika vihainen, kun Eemeli hajonnutta ja uudelleen jäädytettyä kohtaa luistimellaan raastoi ja raastoi sekä lopulta kantapäällä hakkasi. Pikkaisen vaikutti tuo Eemelin homma siltä, että tuolla tavoin olisi saanut jäätä hajotettua muistakin kohtaa. Jos Eemeli on huomenna tarkistamassa jään kuntoa, peli perutaan taas, ellei joku hänelle ymmärrystä tao päähän yön aikana.
Kyllä tämän kovan luokan jäämestarin puheet ainakin minut nyt vakuutti.

"Itse ratkaisuun eli ottelusiirtoon Suomella oli painava ja yhteneväinen näkemys Kärppien kapteenin Atte Ohtamaan kanssa.

– Ei tuolla voi pelata, jos on riski vakavalle loukkaantumiselle. Tämän tason pelejä kun pelataan, niin kaukalossa ei voi alkaa varomaan yhtään. Päätös oli yksimielinen, kenttämies oli ainoa joka olisi halunnut jatkaa vielä, kippari täsmensi."

Kyllähän sitä itsekin hermostuisi, jos olisin kenttämies yli 40 vuoden kokemuksella, ja joku etelän vetelä tulee luistelemaan jään päältä. Seuraavaksi olisi varmaan yrittänyt jarruttaa siinä jäällä? Se jäähän kuluu silloin siitä kohtaa! Ei muuten varmasti ollut ensimmäistä kertaa paikkaamassa jäätä tasauslastalla, jos se on ennen toiminut niin kyllähän se nytkin toimii. Yli 40 vuoden kokemus kuitenkin!

Sano nyt @McTorso, että edes hieman huumorilla tämän kirjoitit.

Oli kyllä huvittavan näköinen tapaus siinä tunnin jälkeen, kun kapteenit, tuomarit ja ilmeisesti tämä Hiltunen (punainen lippis päässään) juttelivat, katsoivat ja testailivat jäätä, Suomi teki jarrutusliikettä repsottavan mainoksen päällä, kenttämieshän tästä tulistui ja näytti, että kohta hyppää Suomen kurkkuun kiinni. Vaikuttivat molemmat hyvin tiukoin sanoin puhuvan toisilleen, kun Suomi ilmeisesti sanoi, että ei ole turvallista pelata ja kenttämies väitti kovasti vastaan, että hyvä se on.

Melkoinen hupiukko ilmeisesti tämä Hiltunen. Toivottavasti Ohtamaa ja Marjamäki menivät keskeytyksen jälkeen juttelemaan Hiltusen kanssa, että huomenna sitten pitäisi pelata. Ja siellä jäällä jarrutellaan ja smirklataan persettä puristaen.

Oletan, että Tampereella, Oulussa ja muillakin liigapaikkakunnilla ennen pudotuspelejä jää on sulatettu ja kenttä huollettu. Ainakin Tampereella näin on toimittu Hakametsässä ennen pudotuspelejä. Olisikohan tuolloin jäänyt tuo kulma vähän heikommalle huollolle? Vai onkohan jäänyt viimeisten jäävuorojen jälkeen iltaletkutukset tekemättä?
 
Niinpä, eli mistä otteluista ja normaalista toimintatavasta Suomi haastattelussa puhui? Mitä sääntöä Liiga rikkoo nyt, kun keskeytettyä ottelua jatketaan siihen mihin jäätiin.
Luultavasti jutteli lajin kilpailusäännöstä, mitä lukee pari sivua iltaisin ennenkuin uni tulee.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Kukaan ei ole kuollut eikä loukkaantunut, joten eiköhän tämä ihan hyvä ole. Joukkueelle yhteinen kevätretki Ouluun. Sääntöväännön sijaan itseäni kuitenkin eniten huolettaa jään kunto huomenna. Pelipäivät alkavat vain loppua, jos jäätä ei ole saatu yön aikana hyvään kuntoon. Toivottavasti tietävät, mitä tekevät, eikä tämä ollut sarkasmia.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Jään pitäisi olla huomenna priimaa, jopa 2 cm paksumpaa.

Niin, eihän me tietenkään voida tälle seurana mitään. Jäätä huolletaan normaalisti, eikä kenelläkään ollut tällaisesta etukäteen tietoa. Se oli varmaan päässyt liian ohueksi, Virkkunen sanoi.

Ottelusiirron varmistuttua Raksilassa alkoi todelliset jäädytystalkoot, sillä kaukaloon ammuttiin kahdesta eri suunnasta litratolkulla vettä. Kenttähenkilökunnan arvion mukaan maanantaina pettäneet kohdat saadaan tiistai-iltaan mennessä puolitoista tai kaksikin senttiä paksummiksi kuin ne olivat.
2 senttiä paksummaksi. Ai nyt siinä olikin jäänhoidon maailmanmestarin mukaan noin paljon vajetta. Kas kas. Vielä ennen ja kesken pelin jää oli ihan priimaa, mutta perkeleen pelaajat pilasivat sen. Tai no olisihan siinä Hiltusen mielestä pystynyt tänäänkin pelaamaan, ei pikku railot haittaa.
 
WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Aika ikävä juttu kokonaisuudessaan. Harmittaa fanien puolesta, ja varsinkin Tampereelta asti tulleiden puolesta. Kärpät voisi minun mielestäni korvata Ilvekselle tämän mokan rahallisesti. Ei näin vain saisi päästä käymään tällä tasolla PERKELE!
 
Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Näin sivusta seuraajan roolista tänään kun ei oma joukkue pelannut. Peli siirrettiin huomiselle ihan niinkuin kuului, ei jää olisi kestänyt 30min peliä putkeen millään tänään (ensimmäisen erän loppu + toinen erä). Molempien kotipelit ilmeisesti siirretty päivällä eteenpäin, eli Kärppien huomiselle ja Ilveksen keskiviikolle. Mitä jos jää ei kestä huomenna, niin joutuuko Kärpät luovuttamaan, sillä tuskin siirretään enään ke-to päiville pelejä jos välierät alkaa perjantaina. Osaako kukaan sanoa miten toimittaisiin tälläisessä tilanteessa?
Liiga tekee 'päätöksen' (kun sääntöjä ei ilmeisesti ole) ja se tuskin on kärppien edun vastainen.
Mutuahan tämä, koska ei voi tietää, koska sääntöjä ei ole.
 
1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
Veikkaan, että Kärpätkin olisi mieluummin pelannut ottelun tänään loppuun, jos se olisi ollut mahdollista. Voihan keskeytyksen ajatella Ilveksenkin etuna, sillä saivat kenttämestarin avustuksella Kärppien momentumin tapettua ja päälle vielä 22 tunnin aikalisän ilman, että aikalisää edes merkitään käytetyksi.

Googlaamalla löytyi ainakin yksi liigaottelu, joka on siirretty jään hajoamisen takia, mutta se oli runkosarjan ottelu, jossa jään huono kunto havaittiin jo alkulämmittelyssä. Tuo ottelu oli 27.10.2001 pelattavaksi merkitty HIFK-Blues, joka siirrettiin pelattavaksi 9.12.2001.

Uutinen ottelusiirrosta 20 vuotta sitten:
HIFK-Blues siirrettiin pelattavaksi 9.12.2001
Raksilan kuuluttaja: ”Ilves, 22 tunnin aikalisä”.

Enää ei vois kukaan väittää etteikö Myrrä reagois pelissä.
 
hyperion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ipalla alkaa olemaan rahat lopussa? Onhan tuo joukkue toki ostettu kasaan ympäri Suomea, omia kasvatteja ei liiemmin.
Käytännössä mahdotonta. Tampereella on rahaa kuin roskaa, ei käytännössä keksitä riittävästi paikkoja mihin enää käyttää sitä. Rakennettiin ratikka, areena, rakennettiin keinosaari Näsijärveen, Suomen korkein asuinrakennus, kaksi voittavaa jääkiekkojoukkuetta, nimitettiin pääministeri... Raha ei tästä kasvukeskuksesta lopu.

Oulu taas on vastuussa talouspuolella lähinnä siitä että Nokia on maailman vasta viidenneksiparas 5G-toimittaja, edellään mm. suohon sanktioitu Huawei, korruption syövyttämä Ericsson jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös