Liigan tilastokummajaiset ja erikoiset ennätykset

  • 1 425 755
  • 6 144
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara hävisi runkosarjassa 16 ottelua varsinaisella peliajalla. Näistä kahdessa miinuksia tuli kolme tai enemmän. Kaikki (neljä) kahden maalin tappiot olivat sellaisia, että vastustaja teki viimeisen tyhjiin. Yhden maalin tappioita siis 10. Ja vielä kiteytettynä: Kauden 60 pelistä 2 oli sellaisia, että tappio oli selvä jo ennen viimeistä pariminuuttista.

Kolmen pisteen voittoja kertyi 31. Niistä vähintään kolmen maalin marginaalilla voitettiin 15. En tiedä, onko noista minkään sortin ennätyksiksi, mutta selvittää ainakin maalieroa +68.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja vielä kiteytettynä: Kauden 60 pelistä 2 oli sellaisia, että tappio oli selvä jo ennen viimeistä pariminuuttista.
Aika raju oletus, että Tappara kykenisi tasoittamaan pelin viimeisillä minuuteilla / ilman maalivahtia.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tänään mahdollista, että joukkue pelaa kaksi ottelua samana päivänä. Onko tapahtunut ennen? Joskus SM-sarjan alkuvuosina ehkäpä?


NHL:ssähän tuo on aika tavallista, eli joukkueen peli voi alkaa esim klo 02 ja sitten myöhemmin samana päivänä klo 23. Hih.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
Tänään mahdollista, että joukkue pelaa kaksi ottelua samana päivänä. Onko tapahtunut ennen? Joskus SM-sarjan alkuvuosina ehkäpä?
Niin siis voitot jos on tasan, aloitetaan uusi peli joka ratkeaa ensimmäiseen maaliin. Käytännössä siis 5vs5 jatkoaika, josta vaan nollautuu kesken olevat jäähyt yms.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Niin siis voitot jos on tasan, aloitetaan uusi peli joka ratkeaa ensimmäiseen maaliin. Käytännössä siis 5vs5 jatkoaika, josta vaan nollautuu kesken olevat jäähyt yms.
Kyllä juuri näin, oma ottelunsa, tjeu liigan sivut.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Lähelle päästiin kuitenkin keväällä 2004, kun sekä vuoden 2002 mestari Jokerit ja 2003 mestari Tappara pelasivat sääleissä. Eivät kuitenkaan vastakkain.
Piti ihan tarkistaa, että onko säälipleijarit muka noin vanha keksintö, mutta näköjään on. Ei todellakaan uskoisi, että ekoista säälipleijareista on jo 18 vuotta, kun oma muistikuva oli se, että olisivat alkaneet vasta n. 5 vuotta myöhemmin. Eräänlainen oman mielen tilastokummajainen sekin.
 

Ralph

Jäsen
Milloin viimeksi joku joukkue on pudonnut pudotuspeleissä pelattuaan tasapelin?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Milloin viimeksi joku joukkue on pudonnut pudotuspeleissä pelattuaan tasapelin?
Samaa mietin. En edes etukäteen tiennyt, että tasatilanteessa ei ottelua lähdetä enää 60min jälkeen ratkomaan, vaan ajattelin, että se matsi olisi ratkottu ensin ja sen jälkeen sitten tarvittaessa aloitettu erikseen tuo paljon puhuttu jatko-ottelu.

Onkohan tämä oikeasti ensimmäinen kerta koskaan, kun pudotuspeleissä on ylipäätään pelattu ottelu, joka päättyy tasan? En ainakaan keksi mitään syytä miksi näin olisi joskus aiemmin toimittu.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tosin Liigan sivujen mukaan Lukko voitti. Tai siis siellä lukee, että otteluvoitot meni Lukolle 2-0.
Joo, tuokin kertoo siitä, että tämä koko systeemi on aika hätäisesti kyhätty. Outo viritelmä kaikin puolin. Onko jossain muussa sarjassa tai lajissa vedetty joskus vastaavalla systeemillä pleijareita, vai keksittiinkö tämä ihan itse?
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Onkohan tämä oikeasti ensimmäinen kerta koskaan, kun pudotuspeleissä on ylipäätään pelattu ottelu, joka päättyy tasan? En ainakaan keksi mitään syytä miksi näin olisi joskus aiemmin toimittu.
Jääkiekon MM-finaaleissa 1998 Suomi ja Ruotsi pelasivat toisessa osassa 0-0 ja Ruotsi voitti mestaruuden ensimmäisen ottelun 1-0 -voitollaan.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tasapeli. Pudotuspeleissä. Joo, onhan siinä tilastokummajaista kerrakseen. Liigan propellihatut jaksaa kyllä yllättää vielä vuonna 2022. Aikamoisia veijareita.

On nää kotiedun häivyttämiset vähän kummallisia. Jos ei kolmea peliä kerran ehdi pelata, niin pelataan sitten yksi peli, paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Tai hei, sellanen hullu idea tuli tässä mieleen, että vois aloittaa suoraan puolivälieristä, johon menis runkosarjan kahdeksan parasta.
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Ilveksellä kokoonpanossa laskujeni mukaan 10 ulkkaria, onkohan ennätys?
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Torstaina kaksi Veli-Mattia teki yhden joukkueen kaikki maalit. Ei ole varmasti tapahtunut aiemmin. Etunimikaimat on varmasti, mutta tuskin yhdetkään, joilla on kaksiosaiset nimet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös