Mikä on Suomen suurin saavutus?

  • 108 774
  • 498

HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Näin, paitsi 2019 nousisi ehkä omissa kirjoissa kolmanneksi. Se oli kuitenkin aivan sairas suoritus, kun vertaa omaa ja vastustajien pelaajamateriaalia.
Minun on vaikea arvioida tuota turnausta, koska en ole enää seurannut MM-kisoja. Mutta rostereita verratessa lienet oikeassa!
 

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Sekä usa ja kanada tämän turnauksen voittaessaan olisivat hehkuttaneet kuinka ovat maailman parhaita eli meidänkin tulisi tehdä niin.
No eivät kyllä todellakaan olisi. Ei ne siellä varmaan edes tiedä, että tämmöset kisat on käynnissä.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Älä huoli. Luulen ettei tätä faktaa pääse ainakaan kukaan Jatkoajan keskustelupalstaa lukeva unohtamaan.
Kunhan nyt vähän kuittasin tuohon lapselliseen lällättelyyn niitä kohtaan jotka ovat sanoneet, että tämäkin kulta olisi voinut olla vielä astetta hienompi ilman NHL:n vetäytymistä. Olen todella iloinen Suomen voitosta ja olympiakullasta mutta tuollainen naurettava tekemällä tehty kahtiajako "hyviin ja huonoihin" kannattajiin triggeröi meikäläistä aika hyvin. Ihan kuin tuo olisi joku tabu, jota ei saa ääneen sanoa koska silloin näille "paremmille faneille" tulee paha mieli. Nautitaan nyt mieluummin kaikki vaan porukalla, eiks niin?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
En osaa itse katsoa kovin objektiivisesti ehkä turnausten taakse. Vaikka Nagano 1998 ja Torino 2006 olivat yleisesti asetelmiltaan ja tasoltaan hurjat kisat, jossa varmasti kaikki parhaat olivat mukana, mahtuu molempiin turnauksiin se yksi katkera tappio ratkaisevassa vaiheessa. Siksi minulle esim. tämä turnaus hurjasti enemmän kuin vaikkapa Torino. Nyt oltiin oikeassa paikassa kovia ja voittajia ja oltiin turnauksen paras. Ihan sama vaikka pelaajat olisi jostain eukonkantokisoista värvätty. Mutta se oli olympiavoitto.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tottakai parhaiden pelaajien turnauksen voittaminen menisi tämän edelle mutta Torino - olympialaisissa on kolme merkityksellistä peliä ja Suomi voitti niistä vain kaksi - ei tuollaista voi voittojen edelle nostaa millään. Syksyisen makkaransulatteluturnauksen finaalia paria vuotta aiemmin vielä huonommin. Eihän siinä mitään hopeaa edes jaettu.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Sitähän tässä tehdäänkin, raskasta lukea kitinää mutakisoista yms. Ja en nyt siis tarkoita sinua tällä, et ole niin sanonut.
Juu ei mitään henkilökohtaista minullakaan, case closed minun puolestani. Pahoittelut pienestä kiivastumisesta. Eteenpäin!
 
Hieno juttu tää mutta ei kyllä herätä läheskään sellaisia tunteita mitkä oli edellisen mm voiton jälkeen, millä kokoonpanolla ja taistelulla kaadettiin tähtiä vilisevät vastustajat.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Toki jos haluaa olla inhorealisti ja lukea sitä mitä tulosliuskassa näkyy, koska ne eivät ole mielipidekysymyksiä, niin Suomi on koko olemassaolonsa aikana poistunut miesten arvokisoista neljä kertaa voittajana, kokenut 11 kertaa finaalitappion (Calgarya en laske tähän mukaan) ja saanut ison kasan pronssisia mitaleja päälle. Ja mikään näistä neljästä voitoista ei ole sattunut best vs. best-turnauksissa. Nyt on varmaan sitten tuhannen harjoituskiekon kysymys, että arvottaako enemmän niitä hetkiä, kun Suomi on onnistunut voittamaan oikeasti ison ja merkityksellinen ottelun, vai sitä, että on pystynyt pelaamaan maailman kiistattomien huippujen ollessa vastassa niin hyvin, että on päässyt aina kahden parhaan joukkoon asti. Kumpi tie on kovempi; ottaa se viimeinen tarvittava steppi ja voittaa silloin, kun on pitänyt, vai pistää huippumaa toisensa jälkeen lauluun, vaikka sitten se lopullinen palkinto jää saavuttamatta. Summasen World Cupista muistelisin, että välierävoiton jälkeen olisi tapahtunut ulospuhallus, mutta finaalissahan Suomi taipui vasta 3-2 Kanadalle. Torinosta on kaikki jo sanottu. Kunpa Venäjä-välierä olisikin ollut finaali, niin se koko turnaus olisi ollut esimerkki täydellisestä jääkiekosta.

Upea voitto ja nimenomaan voitto tänään. Jos jatkossa joutuu miettimään sitä, että osallistuuko parhaat kisoihin neljän, kuuden, kahdeksan, vai 12 vuoden välein, niin ehkä silloin pitää myös miettiä koko maajoukkuejääkiekko uusiksi.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
No top 3 menee itselleni näin:

1. 2019 MM-kulta (Ennakkoon alimpaan helvettiin haukutulla materiaalilla aivan uskomaton suoritus)
2. 1995 MM-kulta (Eka on aina eka)
3. Pekingin olympiakulta (Ensimmäinen olympiavoitto, arvostan todella suuresti)

Hävittyjä finaaleita ja pronsseja en laske tähän mukaan.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Fanitus, oikeastaan koko penkkiurheilu niille vähemmän fanaattisesti suhtautuvillekin, perustuu tunteisiin. Monessa mielessä kyse on tarinoista. Konteksti merkitsee. Todennäköisesti ikä merkitsee, kun kokemukset taustalla ovat erilaiset. Omat motiivit seurata urheilua, jääkiekkoa, vaihtelevat. Kukin arvioi suorituksen arvoa omasta näkökulmastaan, omiin odotuksiinsa ja arvoihinsa peilaten. Näitä juttuja huomioon ottaen pidän aika luonnollisena, että ihmiset arvostavat suorituksia eri tavoin. Tunne vie, ei sille ole rationaalista perustetta välttämätöntä hakea. Joillekuille riittää voitto, pelaajien tasosta riippumatta. Toiset arvioivat pelaajien ja sitä myötä pelaajien ja pelin tasoa arvostuksen mittarina. Kolmannet ottavat vielä yhteiskunnallisen merkittävyydenkin. Olympiastatus merkitsee eri asioita eri ihmisille.

Antaa kunkin fiilistellä, kuten parhaaksi katsoo. Ei ole mitään "väärin kannatusta", vaikka sitä leimaa kovin hanakasti ollaan aina tarjoamassa, puolin ja toisinkin.

Itselleni Peking 2022 ei nouse sinne kovimmaksi saavutukseksi. Olympiakulta on olympiakulta, joten ehdottomasti se arvonsa ansaitsee. Pelillisesti toistaiseksi kovin Suomen maajoukkue lienee kuitenkin nähty -06 Torinossa tai -04 World Cupissa. Tarinana puolestaan MM95 ja MM19 lämmittävät suuresti. Ensimmäinen olympiakulta nousee tähän ryhmään mukaan, mutta ei tämä itselleni ole se ykkönen. Pekingin olympialaiset ei tarinana ihan se lämmittävän itselleni ole.
 

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Kyllä ne varmaan tietää. Ne on joskus tehneet olympialaisten jääkiekkojoukkueesta elokuvankin.
Joo no Punakoneen kaataminen yliopistopelaajilla kotikisoissa oli ehkä vähän astetta kovempi juttu. Hyvin vähälle huomiolle nämä kisat (niin kuin myös 2018 Olympialaiset ja kaikki MM-kisat) on Pohjois-Amerikassa jääneet.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Ihan huikeaa keskustelua täällä. Itselleni tämä keskustelu vertautuu Lordin Euroviisuvoittoon, jossa kritiikkiä tuli siitä, ettei voitettu normaalilla euroviisukappaleella (balladilla/popilla). Vähän niin kuin väärin voitettu eikä oikeastaan ollut edes mikään oikea voitto.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Turnauksen voiton arvokkuutta ei mitata sen nimen mukaan vaan vastustajien tason mukaan. Nyt se oli samaa luokkaa kuin EHT-turnauksissa.

Suomi ei yhä edelleenkään ole voittanut turnausta jossa kaikki parhaat mukana, vaikka kuinka porukka kiljuisi olympiakultaa.
 

Malbatrooso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-pojat
Huvittavaa lukea näitä kommentteja, mutta arvattavissahan tämä toki oli. Ei olla joo voitettu best to best turnausta, mutta 19 voitettiin b/c maajoukkueella Venäjä ja Ruotsi, joilla oli parhaat mukana, joitain yksilöitä lukuunottamatta. Kanadalla ei ollu parhaat, mutta onpa sitäkin fiinalivoittoa päästy tässä ketjussa vertaamaan kovemmaksi saavutukseksi kun olympiakultaa. Nyt toki joku voi heittää vasta argumenttina ettei voi verrata 19 mestaruutta best to best turnaukseen ku kanadalla oli niin paska joukkue.

Jos voitetaan vaikka 2024 world Cup, niin eiköhän joku keksi, että ei voitettu oikeita joukkueita, sillä pudotuspeleissä ei tullut Kanada vastaan tms, joten kovin saavutus on Torino 2006.

Best to best turnauksen voitto on vielä saavuttamatta, mutta kovempiinkin saavutuksiin on leijonat jo yltäneet esim. 2019. Ja tämä olympiakulta on olympiakulta ja ensimmäinen sellainen. Sen arvostusta ei alenna se että NHL ei ajattele pelaajiaan tai jääkiekkoa vaan rahaa. Tai se että perus negariivipetterit huutelee ettei ollu kiva tää voitto.

Ihanaa leijonat ihanaa!
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näen asian samoin kuin vaikka hiihdosta jätettäisiin maailmancupin 30 parasta pois olympialaisista ja Remi Lindholm voittaisi olympiakultaa. Jonnekkin sinne top 6-7 sijoille yltää mun arvostuksessa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Näen asian samoin kuin vaikka hiihdosta jätettäisiin maailmancupin 30 parasta pois olympialaisista ja Remi Lindholm voittaisi olympiakultaa.
Eihän ole. Nyt ketään ei jätetty pois yhtään mistään, NHL ei vaan kermaperseydessään halunnut tulla mukaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Turnauksen voiton arvokkuutta ei mitata sen nimen mukaan vaan vastustajien tason mukaan. Nyt se oli samaa luokkaa kuin EHT-turnauksissa.

Suomi ei yhä edelleenkään ole voittanut turnausta jossa kaikki parhaat mukana, vaikka kuinka porukka kiljuisi olympiakultaa.

Onneksi et ole tuhlannut aikaasi ja kirjoittelun vaivaa tällaisen takia. Arvostan että "ei ole oikeat olympiakisat, koska NHL" -tyypit ovat johdonmukaisesti olleet hiljaa kun ei ole luonnollisesti katsottu. Ja vältelty olla tarttumatta tietoon jos ikävästi silmille osunut.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Turnauksen voiton arvokkuutta ei mitata sen nimen mukaan vaan vastustajien tason mukaan. Nyt se oli samaa luokkaa kuin EHT-turnauksissa.

Suomi ei yhä edelleenkään ole voittanut turnausta jossa kaikki parhaat mukana, vaikka kuinka porukka kiljuisi olympiakultaa.
Kyllä! Vähän sama kuin Messi puuttuisi jalkapallon MM-kisoista, niin koko turnaus muistuttaisi sen jälkeen lähinnä FC Jazzin ja MuSan keskinäisestä ottelusarjasta Karhuhallissa.

Suomi on kyllä kaatanut joukkueita myös "parhailla" miehillä. Teitä Suomalaisen urheilun vihaajia yhdistää aina yksi ja sama asia, selitykset on valmiina. Jos Suomi sattuu kaatamaan joukkueita, joissa pelaa pelaajia leuankasvattamoliigasta, niin nehän tuli Eurooppaan vain juhlimaan.

Tosiasiassa sinäkin jännitit finaalia nakit valkoisina, miettien onko töllö liian lujalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös