Nato

  • 801 817
  • 8 231
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Erkki on oikeassa siinä, että Natossa on ja on ollut valitettavasti jäsenenä epädemokraattisia maita. Olisi tosiaankin parempi, jos ei olisi. Mutta toisaalta on aivan päätöntä esittää, että se jotenkin tahraisi koko Nalon, jonka jäsenet nyt keskimäärin kuitenkin ovat niitä maailman demokraattisimpia valtioita.
Erkki Tuomioja oli yhtenä allekirjoittajana syyskuussa 1973 HS:ssa julkaistussa Ei EEC:lle -vetoomuksessa, jossa toivottiin Suomen lisäävän lännen sijasta kaupankäyntiä Varsovan liiton maiden ja erityisesti Neuvostoliiton kanssa. Allekirjoittajissa oli runsaasti tunnettuja kommunisteja ja muita laitavasemmistolaisia, kuten poliitikkoja, taide- ja kulttuuripiirien edustajia, toimittajia ja sekalaisia julkisuuden henkilöitä.

Suomi liittyi EEC:n jäseneksi ja hyötyi tästä voimakkaasti kasvaneen ulkomaankaupan ja erityisesti läntisen teknologiavaihdon ansioista merkittävästi, puhumattakaan siitä, että Suomi otti henkisesti pitkän askeleen Neuvostoliiton kainalosta kohti läntisten demokratioiden arvoyhteisöä. Näin jälkeenpäin on tietysti helppo todeta, että Erkki Tuomioja ja muut allekirjoittajat, kuten mm. Tarja Halonen, olivat vetoomuksessaan aivan törkeästi väärässä ja ennen muuta väärällä (vihamieliselle ulkovallalle myötäsukaisella) asialla.

Nyt Erkiltä pitäisi kysyä, missä muualla kuin nykyisessä NATO:ssa on ja on ollut epädemokraattisia maita, ja onko Erkki vaatinut Suomea lähentymään Erkille rakkaita Varsovan liiton maita, ja erityisesti Erkin rakasta Neuvostoliittoa. Tikulla silmään, sanoisi joku vasemmistohenkinen tähän, mutta onko Erkissä oikeasti mikään muuttunut? Erkki on pelinsä hävinnyt 60-lukulainen sosialisti, joka, Tarjaa lainaten, kärsii posttraumaattisesta stressireaktiosta. Erkki ei liene vieläkään päässyt yli Berliinin muurin murtumisesta.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eki lähti vastahyökkäykseen.

Oma suosikkini on tämä:
"– On järjenvastaista kuvitella, että Venäjä edes harkitsisi sotilaallista hyökkäystä Suomeen vain sen vuoksi, että emme ole Naton jäseniä ja sen turvatakuiden piirissä."

No ei varmaan vain sen vuoksi, mutta varmasti punnitsee sen siloittavan tietä jos tarvetta tuntuu olevan.

On se jo nyt nähty ettei Venäjä halua Naton kanssa ryhtyä hippasille. Jos oikein ymmärrän, suuri syy Ukrainan tämän hetkiselle kiusaamiselle ja Natosta erossa pysymisen vaatimukselle on pelko, että Ukraina liittyy Natoon ja alkaa vaatia Krimiä takaisin, jolloin Putin arvelee joutuvansa Naton kanssa vastakkain.
Enpä ainakaan itse pidä todennäköisenä että Venäjä Suomeen hyökkäisi, mutta mieluummin ottaisin silti vakuutuksen kuin olisin ilman. Ilmeisesti Tuomioja olettaa, että Suomi voisi ottaa Ruotsin kaltaisen roolin ja jäädä mukavasti sivuun siitä kun kolmas maailmansota alkaisin tuossa rajan toisella puolella ja Tallinnassa sodittaisiin? Jos aikoo puhua siitä kuinka Suomen pitäisi olla hyvien puolella, asemoisin itseni mieluummin demokratiaa kunnioittavien maiden joukkoon kuin Venäjän piiriin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Erkki syyttää Nato-kannattajia väärän informaation levittämisestä, mutta sitten kertoo EU:n 42.7. artiklan olevan yhtä velvoittava kuin Naton viides artikla.
Lainaa linkistä: "Tuomiojan mukaan kannattajat ovat sen vuoksi pyrkineet hivuttamaan Suomen roolia Naton kumppanimaana siihen suuntaan, että se muistuttaisi Nato-jäsenyyttä mahdollisimman paljon."

Tärkein osa tuossa hivuttamisessa on isäntämaasopimus. Suomen ja Naton isäntämaasopimus – Wikipedia
Prosessi kesti 2010-2014. Tuosta ajasta ET on ollut ulkoministeri 2011–2015. Taisi päästä unohtumaan? Isot mehevät naurut. ET on natottaja noin niinku käytännössä.

"Hän katsoo, että länsivaltojen lupaama sotilaallinen tuki, joka ei juuri Suomea talvisodassa tavoittanut, on merkki siitä, ettei suurvaltojen tukeen voi luottaa."

Suomi oli puolueeton Tarton rauhasta Talvisotaan. Päätelmän olisi pitänyt olla juuri päinvastainen, jos haluaa olla älyllisesti rehellinen. Mikään ei velvoittanut ketään.

"Sen sijaan Ruotsi on aina täyttänyt lupauksensa ja sitoumuksena Suomea kohtaan."

Ruotsi on aina suostunut Suomen tekemiin alueluovutuksiin. Oikein kannustivat niihin -40 ja -45. Olen varma, että Ruotsi toimisi jatkossa samoin. Lisäksi Ruotsilla lienee takuut USA:lta, joten emme ole samassa asemassa.

Tämä Ruotsiin takertuminen osoittaa, että Tuomiojalla on Nato-paniikki. Hyvältä näyttää, ei muuten yrittäisi tällaista skeidaa syöttää. En takertunut kaikkiin kohtiin. Muut on tehnyt sen suhteen hyviä huomioita.

Enpä ainakaan itse pidä todennäköisenä että Venäjä Suomeen hyökkäisi, mutta mieluummin ottaisin silti vakuutuksen kuin olisin ilman. Ilmeisesti Tuomioja olettaa, että Suomi voisi ottaa Ruotsin kaltaisen roolin ja jäädä mukavasti sivuun siitä kun kolmas maailmansota alkaisin tuossa rajan toisella puolella ja Tallinnassa sodittaisiin? Jos aikoo puhua siitä kuinka Suomen pitäisi olla hyvien puolella, asemoisin itseni mieluummin demokratiaa kunnioittavien maiden joukkoon kuin Venäjän piiriin.
42.7-Suomi jättää mahdollisuuden erillissodalle, Nato-Venäjä rähäkkään joudumme aina väkisin mukaan. Venäjä tarvitsee Kaliningradin takia jomman kumman Suomenlahden rannan ja aina Ahvenanmaan + Gotlannin.

Kyllä ET faktat tietää, mutta vanha suola janottaa. Suomettuminen. Ei tarvinnut ajatella, kun kävi saamassa ohjeet tehtaankadulta. On tainnut saada tähänkin avautumiseen. Sen verran epätoivoista tekstiä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Toisaalta mm. Li Andersson esitti hyvin samanlaisen perustelun. Siinä Suomi on turvassa myrskyiltä kun pysyy NATO:n ulkopuolella. En pidä todennäköisenä, että Li Andersson hakisi ohjeita Tehtaankadulta. Ne ajat meni kauan sitten... Sekä Tuomioja että Andersson ovat älykkäitä ja fiksuja. Miksi sitten tällaista tekstiä?

Kyse on ajatusrakennelmasta, jossa mm. Tuomioja ja Andersson pitävät monen muun lailla Venäjältä katsottuna NATO:a uhkana. Venäjä siis kokee NATO-uhkaa ja on oikein, että Suomi ei mene siihen uhkaan mukaan.

Tällöin hämärtyy se, että Ukraina, Valko-Venäjä ja moni muu Venäjän NATO:n ulkopuolinen maa ovat uhka Venäjälle, jos ne kehittyvät demokraattiseen suuntaan. Kun Kreml puhuu NATO-uhasta, se tarkoittaa uhkaa Venäjän demokratisoitumisesta. Tämä on pitkälti syy Ukrainan ja Valko-Venäjän tilanteelle. Mieluummin Venäjältä katsottuna missä tahansa tilassa kunhan eivät levitä oranssivirusta Venäjälle.

Jos Suomi joustaa Venäjän suhteen, joustoa vaaditaan todennäköisesti aina lisää ja lisää. Tämä vaikuttaa sisältä Suomen politiikkaan ja kehitykseen. Aina tuleviin sijoituksiin, mihin presidentti Ahtisaari joskus viittasi. NATO-valtioksi muuttuminen ei siis olisi vain sotilaallinen vastaus, vaan todennäköisesti myös sisäpoliittinen ja taloudellinen.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyse on ajatusrakennelmasta, jossa mm. Tuomioja ja Andersson pitävät monen muun lailla Venäjältä katsottuna NATO:a uhkana. Venäjä siis kokee NATO-uhkaa ja on oikein, että Suomi ei mene siihen uhkaan mukaan.
Mikä on enemmän suomettumista kuin pistää Neuvostolii.. eiku Venäjän etu oman maan edun edelle? Wanhan huonon liiton meininkiä. Venäjä/NL on Suomen ainoa sotilaallinen ja yhteiskunnallinen uhka ja silloin vaakakupissa on paljon puhuttu suvereniteetti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mikä on enemmän suomettumista kuin pistää Neuvostolii.. eiku Venäjän etu oman maan edun edelle? Wanhan huonon liiton meininkiä. Venäjä/NL on Suomen ainoa sotilaallinen ja yhteiskunnallinen uhka ja silloin vaakakupissa on paljon puhuttu suvereniteetti.
Samaa mieltä. Mutta nyt ei ollut meistä kyse :)

Lännen johtajilla on hieman vastaavia ajatuksia kuin T & A. Esimerkiksi Ranskan pressa Macron meni Moskovaan ja kertoi lähtiessään, että Venäjä on oikeutettu kysymään oman turvallisuutensa perään. Itse en keksi ketään uhkaamassa Venäjää. Jos kuitenkin Macron & vaikkapa Saksan liittokansleri Scholz löytävät jonkun uhan Venäjälle, toivottavasti kyse on maan taloudesta - ei etupiireistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä Ruotsiin takertuminen osoittaa, että Tuomiojalla on Nato-paniikki. Hyvältä näyttää, ei muuten yrittäisi tällaista skeidaa syöttää. En takertunut kaikkiin kohtiin. Muut on tehnyt sen suhteen hyviä huomioita.

Samaa ajattelin kun luin, epätoivon vimmalla esitetty melko epä-älyllista argumentointia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

” Onnellisen lopun toiveistaan huolimatta Putin kuitenkin varoitti, että Euroopan maat tulevat joutumaan sotilaalliseen konfliktiin Venäjän kanssa, jos Ukraina liittyy Natoon. Hän lisäsi, ettei sodassa olisi voittajia, jos sellainen Euroopan maaperällä syttyisi.”

Onneksi Suomea ei uhkaa mikään. Putin on ihan hyvä jätkä. Jenkit on pahoja kuten setä Eki kertoo. Mitä nyt Vladimir uhkailee koko eurooppaa tuhoamisella. Pikkujuttuja.

Oikeasti mitä vittua täällä tapahtuu?
 
Suosikkijoukkue
Tappara
"Britannian pääministeri Boris Johnson sanoo, että sanktiot ja muut toimet ovat valmiita käyttöön, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan", kertoo IS.

Alright! Kun Venäjä hyökkää Putinin lähipiirin pankkitilien sulkemiset ottavat pääiskun vastaan ja Oltermannin vientikielto koukkaa vasempaan selustaan ja..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

rpeez

Jäsen
Artikkelin perusteella olisi viitteitä, että jos joku, niin Macron pystyy tämän tilanteen rauhoittamaan.
Koska jopa Putin viittaa siihen, jotain lienee ehdotettu myös myönnytyksinä Venäjälle. Ehkä Ukrainan kustannuksella, koska Macron sinne on nyt menossa. Saa nähdä mitä tästä tulee.
 
Niin. Kuinka pitkäksi aikaa rauhoittuu? 30-luvun kehityksestä voi nähdä viitteitä mitä käy kun sotahullulle fasistidiktaattorille tekee myönnytyksiä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Artikkelin perusteella olisi viitteitä, että jos joku, niin Macron pystyy tämän tilanteen rauhoittamaan.
Koska jopa Putin viittaa siihen, jotain lienee ehdotettu myös myönnytyksinä Venäjälle. Ehkä Ukrainan kustannuksella, koska Macron sinne on nyt menossa. Saa nähdä mitä tästä tulee.
Pahaa pelkään, että jotain Ukrainan kannalta huonoja myönnytyksiä on pöydällä.

Putinille ei pidä antaa mitään ilmaiseksi, eikä vääriä asioita pidä antaa edes korvausta vastaan. Sen junan olisi pitänyt mennä jo viimeistään 2014.

Putinilta on myös myöntämättä ja korvaamatta sen matkustajakoneen alasampuminen. On kestämätöntä ja hävytöntä Putinilta ja Lavrovilta vaatia jotain turvatakuita Venäjälle ja NATO:n vetäytymistä ja rapauttamista, kun Venäjä on ainoa valtio, joka tällä puolella maailmaa ampuu matkustalentokoneita ohjuksilla. Muiden roistontöidensä lisäksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ranskan presidentti Macron näkee Ukrainalle Suomen tien eli "suomettumisen" yhtenä vaihtoehtona Ukrainalle. Tämä tarkoittaisi sitä, että Ukraina ei ikinä hakisi sotilasliitto Naton jäseneksi ja että Venäjällä olisi merkittävää vaikutusvaltaa maan poliittisiin päätöksiin.

Pahaa pelkään, että Suomi on tiensä valinnut ja siitä irtoaminen on erittäin vaikeaa. Vaatisi isänmaallisia selkärankaisia poliitikkoja.

Suomen NATO-jäsenyys on yksi kivi Venäjän kengässä. Kuten on myös Hanhikiven ydinvoimala Suomeen, josta Venäjä ei tule luopumaan. Venäjä on ostanut poisjäävien osakekantaa ja Venäjän omistus on nyt noin 35-36 prosenttia. Riski Suomelle on monin eri tavoin merkittävä. Venäjä käyttää vaikutusvaltaansa Suomessa ja en ihan usko, että puolustusministeriö tai joku muu onnistuu hankkeen enää kaatamaan.

Eiköhän NATO:n kanssa käy samoin. Saatana.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pahaa pelkään, että jotain Ukrainan kannalta huonoja myönnytyksiä on pöydällä.
Voi sillä pöydällä olla myös jotain ikävää Naton suhteen.

Ranskan presidentti Macron näkee Ukrainalle Suomen tien eli "suomettumisen" yhtenä vaihtoehtona Ukrainalle. Tämä tarkoittaisi sitä, että Ukraina ei ikinä hakisi sotilasliitto Naton jäseneksi ja että Venäjällä olisi merkittävää vaikutusvaltaa maan poliittisiin päätöksiin.
Macron tulee saamaan kylmää kyytiä Kiovassa. Ukraina julkaisi omat punaiset viivansa juuri ennen Macronin lipitysmatkaa Moskovaan ja tuo linjattiin ulos. verkkouutiset Ukraina listasi: Nämä ovat punaiset viivat, joista ei tingitä

Suomettuminen olisi juuri se maali, johon Moskova on pyrkinyt 2014 alkaneella sodalla. Loppupeli sitten hitaalla vyörytyksellä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Macron tulee saamaan kylmää kyytiä Kiovassa. Ukraina julkaisi omat punaiset viivansa juuri ennen Macronin lipitysmatkaa Moskovaan ja tuo linjattiin ulos. verkkouutiset Ukraina listasi: Nämä ovat punaiset viivat, joista ei tingitä
Ranskassa on Macron, joka näkee suomettumisen Suomen kohdalta aivan oikein. Saman alamaisuuden suosittaminen Ukrainalle ja ukrainalaisille ei tosiaan välttämättä onnistu.

Macronille pisteet kuitenkin siitä, että kertoi näkemyksensä Suomen positiosta, ja mielestäni oikein sen asetti.

Saksassa on liittokansleri Scholz, joka ei saanut sanottua Bidenin rinnalla edes sitä, otetaanko NS2 käyttöön jos Venäjä tekee uuden hyökkäyksen Ukrainaan.

Ollaan tilanteessa, jossa yksittäiset johtavat länsivaltiot katsovat puhtaasti omien intressiensä läpi EU:ta ja Venäjää. USA vielä tähän joukkoon, Bidenilla tai Trumpilla. Suomen mahdollisuudet NATO:n jäseneksi saatettaisiin kulisseissa jopa torpata tämän kolmikon voimalla. Tai ainakin yhden niistä toimesta.

Niinistön varovaisuus on ymmärrettävää.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Heh.. juuri eilen ajattelin, että Macronin kuningasidea Ukrainan kriisin ratkaisuun lienee "suomettumisen" ehdottaminen Ukrainaan.

Huomaa kyllä, miten kaukana Gallian pojat ovat henkisesti Itä-Euroopan lähihistoriasta. Tässä torpedoidaan samalla EU:n yhtenäisyyttä, mikäli Ranskan johdolla lähdetään ajamaan suomettumista. Toki Macron on siinä mielessä oikeilla jäljillä, että Ukrainalla ei hirveästi vaihtoehtoja ole.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toki Macron on siinä mielessä oikeilla jäljillä, että Ukrainalla ei hirveästi vaihtoehtoja ole.
On niillä. Sota. Sitä ovat käyneet vuodesta 2014 asti. Ukrainan johto tekee poliittisen itsemurhan, jos menevät suostumaan Macronin ehdotelmiin.

Venäjällä on edelleen mahdollisuus perääntyä. Tämä olisi Putinin ensimmäinen ison riskin sisältävä sotilasseikkailu, aikaisemmin on ollut tarjolla helppoja palaloja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Huomaa kyllä, miten kaukana Gallian pojat ovat henkisesti Itä-Euroopan lähihistoriasta. Tässä torpedoidaan samalla EU:n yhtenäisyyttä, mikäli Ranskan johdolla lähdetään ajamaan suomettumista. Toki Macron on siinä mielessä oikeilla jäljillä, että Ukrainalla ei hirveästi vaihtoehtoja ole.
EU:n yhtenäisyyttä torpedoitiin jo silloin kun yksikään EU-maa ei vastannut myönteisesti Niinistön kysymykseen Suomen saamasta sotilasavusta Lissabonin sopimukseen perustuen, jos sotilasapuun tulisi tarvetta. Niinistö kertoi tämä vuonna 2017.

Järkevin ratkaisu Suomelta olisi muuttaa historiansa 2022 eteenpäin. Kun on tultu tähän asti nykyisellä tavalla, muutos ei tapahdu nykyisten poliitikkojen toimesta. Isossa osassa puolueita ei nähdä jäsenyyden olevan nyt (tai ehkä koskaan, vaikka tätä kierretään) mahdollista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tarkoitat kai tulevaisuutta? Historian muuttamisesta on hyvä esimerkki Venäjän nykyinen öykkäröinti. ja kyllä, ymmärsin pointtisi, mutta tunsin pakottavaa tarvetta tarttua pilkkuun.
Ihan asiallinen pilkkutartunta :)

Historiaa siinä mielessä, että olemme valinneet osin pakosta Venäjää miellyttävän linjan II ms:n jälkeen. Tämä tulisi muuttaa nyt, joten tarkoitan tulevaisuutta, joka ei enää toista aiempaa virhettä.

Iso kysymys kuitenkin on, onko NATO:lla puheista huolimatta halua lisätä noin 1 300 km rajaa Venäjän kanssa ja olisiko tällä operaatiolla johtavien länsimaiden 100 % tuki. Jos emme voi olla varmoja 100 % tuesta, tilanne muuttuu.

Erityisesti liittokansleri Scholz ja mahdollinen presidentti Trump saattavat hakea ns. suurta rauhaa ("rauha meidän elinaikanamme") Putinin kanssa, johon Suomen pitäminen NATO:n ulkopuolella voisi liittyä. Perusteita olisi helppo löytää: eihän Suomi ole edes halunnut NATO:n jäseneksi, Suomen tilannehan pysyy stabiilina.

Viimeaíkaiset kommentit ja kommentoimattomuudet ovat mielestäni merkki siitä, että Ranska (Macron) ja Saksa (Scholz) ovat valmiita ensisijaisesti sopuun Venäjän kanssa. Macronin tapauksessa Suomea käytetään esimerkkinä nöyrästä alistujasta.

Seuraavalla Suomen presidentillä on iso merkitys.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Seuraavalla Suomen presidentillä on iso merkitys.
Uuteen tarjahaloseen ei Suomella ole seuraavissa vaaleissa varaa, mutta eipä yhtä traagista hahmoa taida juuri tällä erää olla vakavasti tyrkylläkään. No vielä ehtii hyvin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Iso kysymys kuitenkin on, onko NATO:lla puheista huolimatta halua lisätä noin 1 300 km rajaa Venäjän kanssa ja olisiko tällä operaatiolla johtavien länsimaiden 100 % tuki. Jos emme voi olla varmoja 100 % tuesta, tilanne muuttuu.
Nyt pitäisi olla diplomaattiset tunnustelut käynnissä ja hakemusta sisään jos ja kun aseet alkaa veisaamaan Ukrainassa. Silloin jäsenyys tulisi, koska se olisi välitön iso näpäytys Putinin sormille. Biden runttaisi Suomen jäsenyyden läpi, koska se alleviivaisi vapaata valintaa. Itämeri muuttuisi Naton sisävedeksi. Naton asemaa tai riskejä Suomen jäsenyys sinänsä muuttaisi. Vrt Baltia. Oikeastaan parantaisi Baltian ja pohjoisen Puolan suhteen. Ja Venäjä olisi kiinni sodassa, ei niiden voimavarat riitä 2 hässäkkään yhtä aikaa. Mahdollinen Ukrainan sota sitoo putinistien voimavarat tehokkaasti.

No, toiveajattelua. Ei Sale kansanäänestyksessä turhaan roiku.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös