KooKoo U20 kapteenina kaudella 2017-18 toiminut ja KooKoon junnuissa useita vuosia ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään pelannut puolustaja Samuli Niinisaari on tehnyt SaiPan kanssa 1+1 vuotisen sopimuksen.
Just lähti vaihtoon nenä poskella ja veret kentällä.Christian Kåsastul tänään Norjan kolmos pakkiparissa Suomi-Norja pelissä.
Kåsastul on kova sissi. Meni kovaa vauhtia naama edellä päin laitaa ja poistui pelistä verta vuotavana.Just lähti vaihtoon nenä poskella ja veret kentällä.
HärkäKåsastul on kova sissi.
En ole eri mieltä mistään tuosta, mutta vain lisähuomiona se, ettei Martin Bergerkään ollut koolla varsinaisesti pilattu 183-senttisellä mitallaan. Silti oli kyllä joukkuepelaaja paikallaan, kun fyysisiä otteita tarvittiin.Kaveri on vähän lyhyt, mutta aika vanttera ja vahva härkä.
Kåsastul antoi Tanskan Christian Wejselle komean pommin tämän päivän matsissa:Kyseessä on sen verran kova soturi, että tiesin, ettei hän jätä pienestä peliä kesken. Sieltä hän tuli taas naama ruvella pelaamaan pelin loppuun. Älytön kunnioitus häntä kohtaan. Hän oli huikea joukkuekaveri ja pelimies, Jääskä ylisti.
Jääskän mukaan Kåsastul ei pienestä valita.
Kaveri on vähän lyhyt, mutta aika vanttera ja vahva härkä.
Siinä on varsinainen Pitbull kyllä ei jää katsomossa kukaan kylmäksi.Kaveri on vähän lyhyt, mutta aika vanttera ja vahva
Kimi Koivisto ilmoittaa Insta-tilillään lopettavansa pelaajauransa.