Laitapakkeja ja laitahyökkääjiä on kuitenkin rosteri pullollaan
Joukkueessa on kolme oikeasti Valioliigan standardit täyttävää laitapakkia, joten tuota osastoa pitäisi vahvistaa.
Toki lisäksi on Malacia mutta hänen osaltaan ei vaikuta kovin hyvältä, kun koko kausi on jäänyt väliin eikä mitään tietoa tulevasta ole oikein kellään.
Lisäksi Shaw on puolet kaudesta yleensä loukkaantunut.
Kesästä tulee kyllä siinä mielessä mielenkiintoinen että jos Olise oikeasti hommataan, Garnacho jatkaa varmasti, melko varmaan myös Amad jatkaa (ja Antonysta ei päästä eroon), niin kyllä Rashfordin myynti jollain tasolla tulee nousemaan kuumaksi puheenaiheeksi. Ihan jo sillä, että hänen avullaan tulisi niin paljon FFP tilaa.
Toinen juttu on mikä on Rashfordin oma halu ja mielentila jatkaa? Viime pelissä tuli taas huutelua omilta faneilta ja ei hän hirveasti näytä tällä hetkellä nauttivan pelaamisesta. Jos ensi kaudelle tulee Olise sisään ja Garnacho ja Amad pelaavat vahvasti niin paikka avauksessa ei ole enää ihan itsestään selvää. Olisiko helpompaa pelata vaikka Pariisissa huomattavasti rauhallisemmalla mediahuomiolla. Ei hänen siellä pelatessaan tarvitsisi antaa vastaavanlaisia lausuntoja kuin mitä vaikka tällä kaudella antoi.
Varmasti kaikki haluaisivat, että jos laitureista myydään joku, niin se on Antony joka laitetaan lihoiksi mutta kannattaa olla realisti sen suhteensa, että ei hänen markkina-arvonsa ole kovin ihmeellinen. Sancho kyllä hyvillä otteillaan varmasti saadaan myytyä.
Amad sitten yksi vaihtoehto mutta hän on toisaalta vasta 21 v ja potentiaali on kyllä sellainen, että itse en millään haluaisi luopua.
Jonkinlaisia huhuja on myös Brunon siirrosta ollut mutta nämä ovat epätodennäköisiä ja tuntuisi aika älyttömältä luopua ellei itse väkisin halua.
Onko se ylipäätään realistista jos Olise tulee sisään, että pystyttäisiin pitämään Rashford, Garnacho ja Amad? Ja jos ei niin kenestä kannattaisi luopua? Toki kaikki ratkeaa varmaan jos Antonysta ja Sanchosta saadaan hyvät rahat mutta jaksaako kukaan uskoa tuohon?