Iso-Britannia brexitin jälkeen – skandaalista toiseen?

  • 7 308
  • 49

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Saman tein maa voisi jakautua perinteisiin kuningaskuntiin Northumbria, Mercia, Itä-Anglia, Wessex, Essex, Kent ja Sussex. Eiköhän sieltä löydy joku jaarli tai lordi jokaista hallitsemaan, ja muutama jää vielä ylikin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Surullista on Iso-Britannian meno. Tuntuu, että luisu on jatkunut jo vuosisadan ja jäykät rakenteet ja wanhat asenteet sen kuin varmistavat nykymaailman kärryiltä tippumista. Rahoitusalalla Lontoossa ollaan ajan hermolla, mutta vastapainoksi löytyy tiukan anti-intellektuaalia työväestöä, kasapäin vanhaa rahaa ja konservatismia ja kansaa kairaavia opportunisteja. Mikä on se skenaario, jossa britit edes säilyttävät nykyisen asemansa esim. vuosikymmenen tai parin päästä?
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Ja työllisyys parani sekä inflaatio saatiin hallintaan, jonka ansiosta konkurssin partaalla hoippuneesta Britannian työmarkkinoista tuli niin dynaaminen, että työväenpuoluekin kääntyi hänen linjoilleen välttyäkseen marginalisoitumasta. Toisinsanoen työväenpuolue peesasi Thatcherin talouspolitiikkaa, jotta saivat edes osan äänistä. Briteissä lakoissa menetettiin 30 miljoonaa työpäivää vuonna 1979 mutta uudistusten jälkeen vain 2 miljoonaa vuonna 1986. Lisäksi inflaatio oli 27 % vuonna 1975 laskien 2,5 %:iin vuonna 1986. Tämä johti siihen, että mm. miljoonat britit saivat ensi kerran mahdollisuuden omistusasuntoon.

Mutku joillakin oli hammasmätä.
Siirsin tämän tänne brittiketjuun, kun allaoleva ei juuri ammattiliittoja enää kosketa kuin välillisesti. Oletkohan mahtanut tutustua siihen, miten Britannialla menee tänä päivänä? Kyse ei todellakaan ole mistään yksittäisten ihmisten hammasmädistä. Nyt tulee pitkä viesti, mutta menköön.

On ihan totta, että Thatcher onnistui valtiontalouden tasapainotuksessa. Myös inflaatio saatiin kuriin, vaikka taloustieteilijät vielä tänäkin päivänä väittelevät, oliko siinä kyse yksin Thatcherin monetaristisista linjauksista. Työn tuottavuus kokonaisuudessaan parani, mutta tämä on muistaakseni myöhemmässä taloustieteellisessä analyysissä osoitettu johtuneen lähinnä työtuntien lisääntymisestä johtuvaksi (eli ihmiset laitettiin painamaan pitkää päivää sosiaalisista turvaverkoista leikkaamalla), eikä niinkään työtuntien tuottavuuden paranemisena - mikä siis olisi paljon kestävämpi ja pitkäjänteisempi tapa luoda talouskasvua. Se, millä Thatcher onnistui erityisesti luomaan talouskasvua, oli finanssisektorin deregulaatio - mutta tämä liike taas oli yksi alkutekijä ketjussa, joka osaltaan johti vuoden 2008 finanssikriisiin. Ja kyseinen kriisi taas sysäsi Brittien valtionvelan uralle, jolla se tänä päivänäkin vielä on, eli kasvuun ja tuonne 100 prosenttiin bruttokansantuotteesta, missä se tänä päivänä huitelee (paljon Suomea korkeammalla, siis).

Työllisyys sen sijaan ei muuten parantunut Thatcherin aikakaudella, aivan päin vastoin, ja nimenomaan kiitos Thatcherin monetarististen linjausten. Eli samalla, kun inflaatio pidettiin matalana, maksettiin siitä hintaa suurena työttömyytenä.

Thatcher epäonnistui pahasti ainakin parissa asiassa: tämän päivän asuntokriisille hänen uudistuksensa loivat alkusysäyksen. Samalla julkisten firmojen yksityistäminen on johtanut melkoiseen katastrofiin esimerkiksi Britannian vesi-infran suhteen, ja maan tämän päivän riippuvuus kaasuntuonnista ulkomailta on johtanut energiakriisiin kuluttajapuolella.

Inflaatiotasolla oli tietysti vaikutusta omistusasunnon hankkimisen mahdollisuuteen, mutta paljon suurempi vaikutus oli Thatcherin lanseeraamalla Right to Buy -skeemalla, jonka myötä käytännössä kenelle tahansa avautui mahdollisuus ostaa kaupungin tai valtion vuokra-asunto itselleen, reilusti alle markkinahinnan. Aluksi tulokset olivatkin lupaavia, koska moni käytti mahdollisuuden hyväkseen ja kodinomistajien määrä Britanniassa kasvoi.

Samalla julkisesti rakennettujen asuntojen määrä romahti, koska julkiset vuokratulot laskivat. Kämppiä rakennettiin 1980-luvulla paljon vähemmän kuin ennen vuoden 1980 Housing Actia. Samalla Thatcher vähensi asuntolainoittajien regulaatiota, mikä johti tietysti lainojen helpompaan saantiin, mutta lainoittajat eivät enää tarkastaneet lainanottajien todellista maksukykyä. Ja toisaalta Thatcherin monetaristinen politiikka piti lainojen korot tosi korkealla, mikä johti siihen, että moni näistä oman asunnon 1980-luvulla hankkineista ei selviytynytkään lainakuluista, vaan joutui luopumaan asunnostaan varsin nopeasti.

Kun 1980-luvun asuntokupla puhkesi 1990-luvun alussa, monen ihmisen asuntolainan arvo ylitti heidän asuntonsa arvon. Asuntoja luovutettiin valtavissa määrin takaisin lainoittajille, kun asuntolainoihin ei enää ollut varaa. Ja heidän osaltaan, joilla kuplan puhkeamisen jälkeen olisi ollu varaa, tarjonta ei enää kohdannut kysyntää, sillä uusien asuntojen rakentaminen oli romahtanut. Kun asuntojen hinnat kääntyivät taas kasvuun, lainakulut kasvoivat, mutta palkat eivät pysyneet enää mukana ja moni joutui taas luopumaan asunnostaan. Asuntosijoittaminen yleistyi 1990-luvulla ja asunto-omaisuus alkoi keskittyä yhä harvempien käsiin.

Väliin mahtuu vuoden 2008 finanssikriisiä ynnä muuta asiaan monella tavalla vaikuttanutta faktoria, ja nyt olemme tämän päivän tilanteessa: julkisten vuokrakämppien poismyynti pilkkahintaan johti lopulta asuntorakentamisen romahtamiseen ja asunto-omaisuuden keskittymiseen yhä harvempien käsiin. Mitä tulee työnteolla rikastumiseen (eli vaikka sen omistuskämpän hankkimiseen tänä päivänä), ei se Briteissä näytä olevan juuri sen helpompaa kuin Suomessakaan. Työväenliikkeen murskaamisen jälkeen työnteosta saatava palkka ei monilla aloilla ole pitkään aikaan pysynyt mukana inflaatiokehityksessä. Tänä päivänä elämisen kulut ovat myös räjähtäneet käsiin, pitkälti kiitos asunto- ja energiakriisin, joista molemmille Thatcherin politiikka antoi lähtölaukauksen.

Seuraa anekdootti, jolla ei tietysti itsessään ole mitään todistusvoimaa, mutta kertoo minusta paljon nykytilanteesta. Sisko asuu Briteissä, ja hänellä on siellä noin 60k vuodessa tienaava tuttava. Tämä kyseinen kaveri on köyhästä perheestä ja raatanut niska limassa töitä saavuttaakseen nykyisen tulotasonsa. Siitä huolimatta tyyppi muutti vastikään reilusti yli kolmikymppisenä äitinsä sohvalle suunnitelmanaan asua siellä noin vuosi, jotta saa omaan asuntoon vaadittavan käsirahan säästettyä. Koska pelkkä vuokrataso on niin korkea, ei tuollaisellakaan palkalla käsirahan säästäminen onnistu aina ilman tällaisia kikkailuja, jos asut suuressa kaupungissa. Eli en ihan hehkuttaisi brittien mahdollisuutta omistusasuntoon tänä päivänä, vaikka tilanne Thatcherin Housing Actin myötä hetkellisesti 80-luvulla paranikin. Sittemmin uudistus on johtanut ihan päinvastaiseen tilanteeseen, kuin mitä sillä alun perin tavoiteltiin.

Suuremmissa kaupungeissa monikaan työväenluokkainen nuori ei muuten tänä päivänä asu yksin, vaan kimppakämpät ovat ihan arkipäivää tavallisille, työssäkäyville kaupungissa asuville kolmikymppisille. Omaan asuntoon ei yksinkertaisesti ole varaa edes vuokralla, jos teet vaikkapa palvelualan töitä isossa kaupungissa.

Toinen Thatcherin virheistä oli valtionyhtiöiden privatisaatio. Aluksihan tuo oli todella tuottoisaa ja 1990-luvun alussa tätä pidettiin suurena voittona Britannialle. Valtion kassaan kilisi rahaa ja valtiontaloutta saatiin tasapainotettua. Tämä oli kuitenkin todella lyhytnäköistä politiikkaa, kun katsotaan tilannetta tänä päivänä.

Ensinnäkin hiilikaivosten vuoden mittainen lakko onnistuttiin kaatamaan pitkälti muuttamalla teollisuutta ja energia-infraa kaasulla toimivaksi. Tämä nyt ei ole Thatcherin syytä kuin välillisesti, mutta Pohjoismeren kaasuvarantojen ehtyessä ja valtion ollessa haluton sijoittamaan tukiaisia yritysten infraan tämä on sitten johtanut riippuvuuteen ulkomaisesta kaasusta, mistä on paljolti syyttäminen tämän päivän Britannian korkeaa inflaatiota ja energiakriisiä.

Osaltaan energiakriisi olisi voitu välttää, jos Thatcher olisi ottanut esimerkiksi maan öljyvarojen suhteen erilaisen, pitkäjänteisemmän lähestymistavan. Ilman noita öljyvarantoja thatcherismi olisi muuten luultavasti epäonnistunut täysin. Käytännössä Thatcher paikkasi öljy- ja kaasutuloilla suurten veronalennusten aiheuttamia valtiontalouden alijäämiä, varsin lyhytnäköisesti.

Siinä missä Norjassa öljyvoittoja verotettiin kovalla kädellä, valtio piti ja lisäsi omistuksiaan yhtiöissä ja loi lopulta uudet valtionyhtiöt sekä tuon tämän päivän rikkauden lähteen, öljyrahaston, Briteissä toimittiin aivan päin vastoin. Thatcher ei uskonut valtionomistuksiin, joten hän houkutteli maahan ulkomaisia yrityksiä verottamalla Pohjoismeren öljykentiltä revittyjä voittoja varsin avokätisesti eli matalalla prosentilla. Omistuksista valtion öljy-yhtiöissä luovuttiin. Verotulot olivat aluksi mittavia, mutta romahtivat 80-luvun aikana. Jos Britannia olisi toiminut kuten Norja, eikä siis Thatcherin täysin ideologisella mallilla, olisi maa aika eri tilanteessa tänä päivänä. Ja nimenomaan paremmassa tilanteessa.

Toki kaikki muutkin valtionyhtiöt myytiin. Sen sijaan, että energia- ja vesiyhtiöiden privatisaatio olisi johtanut paremmin toimiviin yrityksiin vapailla markkinoilla, on maassa päädytty suurten energiayhtiöiden korporatiiviseen oligopoliin. Näistä yrityksistä suuri osa on ulkomaisessa omistuksessa. Samalla, kun infra rapistuu ja investoinnit laahaavat perässä, takovat nämä suuryritykset suuria voittoja ja maksavat osinkoja ulkomaille. Britannian täysin yksityinen vesiverkosto on tästä erinomainen esimerkki. Yksityistäminen ei kriittisen infran osalta tuonut onnea ja toimivampia markkinoita, oikeastaan aivan päin vastoin.

Ei yksityistäminen tietenkään ollut kaikilta osin huono juttu. Moni Thatcherin myymistä valtionyrityksistä on tänä päivänä menestyviä yrityksiä, jotka ovat tuottaneet paljon hyvää Britannialle. Mutta vesiverkoston ja energia-infran osalta tuo oli selvä virhe, ja Thatcherin idologinen suhtautuminen vaikkapa noihin öljyvarantoihin (verrattuna Norjaan) on sinänsä maksanut melkoisen hinnan briteille.

Thatcherin perintö on vähintäänkin ristiriitainen, ja tuo hänestä usein maalattu kuva Brittien talouden pelastajana on minusta varsin yksisilmäinen näkemys aiheeseen. Aivan epäilemättä Thatcher sai aikaan paljon hyvää. Samalla monet hänen varsin ideologisista linjauksistaan eivät ihan tuottaneet toivottua lopputulosta. Ja toisaalta, jos katsomme Britannian yhteiskuntaa sosioekonomisilla mittareilla, ovat asiat monessa mielessä paljon huonommin kuin Thatcheria edeltäneellä aikakaudella - ja menossa vain huonompaan suuntaan. Lapsiperheköyhyyttä on enemmän ja sosiaalinen liikkuvuus on alimmillaan moneen vuosikymmeneen. Alueellinen eriarvoisuus on kasvanut, kun ennen teollisuudesta eläneet alueet ovat Thatcherin politiikan myötä köyhtyneet - tosin tämä on trendi monessa muussakin länsimaassa, joista tuotanto on karannut muualle, joten tuosta ei yksin rautarouvaa voi tietenkään syyttää. Työnteolla rikastuminen on todellakin vaikeutunut, pitkälti koska asuntojen hinnat ovat räjähtäneet käsiin, ja vuokralla asuminen syö energian hinnan kanssa valtaosan tuloista, vaikka verotus olisikin alempaa kuin meillä. Tässä ei siis tosiaankaan ole kyse mistään "Mutku joillakin oli hammasmätä"-kokonaisuudesta.

Siitä voi tietysti väitellä, mikä Thatcherin osuus kaikkeen tähän lopulta on ollut, mutta kyllä hänen politiikkansa muutti brittiläistä yhteiskuntaa valtavasti ja antoi alkusysäyksen nykytilanteelle. En pidä brittiläistä yhteiskuntaa oikein millään tavalla ihanneyhteiskuntana, vaikka valtiontalouden rautarouva hoitikin tasapainoon, siis ainakin hetkellisesti.
 

Tuamas

Jäsen
Oikein hyvä ja syväluotaava kirjoitus thatcherismista ja erityisesti sen puutteista sekä ongelmista.

Otetaan muutama pointti ja anekdootti.

Itsehän joskus muinoin opiskelin tuolla ja muistan kuinka kansiksen proffa, joka oli tulipunainen sosialisti, oli sitä mieltä (ja demosi tämän nähdäkseni myös teorian kautta kohtuullisen kestävästi), että Thatcherin uudistukset olivat täysin välttämättömiä. Johtuen ennen kaikkea siitä, että teollisuus oli pitkälle valtio-omisteista ja tehotonta, lakkoja oli aivan järkyttävästi ja protektionismi kukoisti.

Toki sitten tullaan siihen, mistä kärsitään seurauksia vieläkin, eli luonnollisten monopolien yksityistäminen sekä näiden toimijoiden hyvin löyhä säätely. Eli vedettiin politiikassa pitkältä vasemmalta laidalta suoraan oikeasta laidasta yli.

Briteissä asuntotuotannossa ongelma on nähdäkseni ollut ennen kaikkea siinä, että uutta asuntokantaa on ylipäätään kaavoitettu aivan järkyttävän vähän suhteessa kasvaneeseen väestöön. Tämän johdosta rakennuskelpoinen ja -lupainen maa maksaa aivan tolkuttomasti ja saat usein lyödä suomalaisen keskihintaisen asunnon verran rahaa tiskiin, jotta saat edes tontin, koska rakennuslupaisia tontteja kaavoitetaan niin järkyttävän vähän ja kaikenlainen nimbyily on vielä kymmenen pykälää pahempaa kuin missään Suomessa. Osansa tekee myös se, että suurimmassa osassa maata kerrostaloasuminen on vain köyhien puuhaa ja maankäyttö, vaikka maa on järkyttävän kallista, on todella tehotonta.

Anekdoottina kävin pelailemassa sählyä Oxfordin tienoilla ja joukkueessa pelasi muutama autoalan insinööri Pohjoismaista, tienasivat varmasti tuon 50-60k£ vuodessa, silti asuivat Oxfordissa kolmen työssäkäyvän kolmekymppisen jannun kimppakämpässä.

Ja toki tässä on mainittava sekin, että politiikka briteissä oli vielä kohtuullisen hyvässä jiirissä labourin valtakaudella, mutta Blairin sekaantuminen Irakin sotaan ja olemattomat Saddamin joukkotuhoaseet johtivat Toryjen liian pitkään ja haastamattomaan valtakauteen. Kun työväenpuolue Irakin sodan ja huonojen johtajavalintojen myötä ja Libdemit soinimaisen hallituskautensa (suurena tekijänä mm. yliopistojen lukukausimaksujen aloittaminen) myötä menettivät täysin momentumin, konservatiivit ovat saaneet mellastaa aivan liian vapaasti kukkona tunkiolla, kun mitään varsinaista pelkoa opposition vaalivoitosta/haastosta ei ole ollut.

Nyt toki näyttää vahvasti siltä, että seuraavissa parlamenttivaaleissa työväenpuolue ottaa murskavoiton ja jonkinlainen siirtymä lähemmäs kultaista keskitietä toteutuu jollain aikavälillä.
 

Flonaldo

Jäsen
Siitä voi tietysti väitellä, mikä Thatcherin osuus kaikkeen tähän lopulta on ollut, mutta kyllä hänen politiikkansa muutti brittiläistä yhteiskuntaa valtavasti ja antoi alkusysäyksen nykytilanteelle. En pidä brittiläistä yhteiskuntaa oikein millään tavalla ihanneyhteiskuntana, vaikka valtiontalouden rautarouva hoitikin tasapainoon, siis ainakin hetkellisesti.
Thatcherista voi olla montaa mieltä, ja itse olen pääosin samaa (negatiivista) mieltä, mutta hänen piikkiinsä minkä tahansa nykyongelmien laittaminen ei mielestäni ole järkevää. Thatcher ei ole ollut vallassa kohta 35 vuoteen. Sinä aikana niin demarit kuin toryt olisivat voineet tehdä liki mitä vain ja muuttaa maata ihan mihin suuntaan tahansa. Hyvin lähellä sitä, että Suomen tämän hetken lakkoiluun syypää olisi Kekkonen.

Vesifirmojen yksityistäminen on typerää, koska ne ovat luonnollinen monopoli ja mikään "saadaan yksityisiä investointeja" ei vaan kanna reaalitasolla ja on pelkkää ideologiaa ideologian vuoksi. Mutta nekin ongelmat on ollut 35 vuotta aikaa korjata. Sen sijaan kukaan ei ole puuttunut mihinkään, vaan paskat saa yhä kipata jokiin ja me maksajat ne investoinnit kustannamme, etukäteen, vesilaskuissamme. Regulaattori Ofwatin pomo totesi muutama vuosi sitten, että hänen mielestään vesifirmojen johtajat kuuluisivat vankilaan - ja siitä kohistiin päivä ja sitten homma unohdettiin.

Hiilen käytön ja louhinnan alasajo n. yhdessä yössä oli myös typerää ja sitä puhdasta ideologiaa ihan oikeiden taloudellisten syiden ohella. Mutta tässä on ollut 35 vuotta aikaa rakentaa ydinvoimaa tai olla vieläkin aggressiivisempi tuulivoimassa ja sen vesivarastoinnissa - mitä nyt tehdään kovin jälkijättöisesti. Mutta olisi tapahtunut mitä vain, ei tämä maa hiilellä pyörisi herran vuonna 2024, se on selvää. Ja kaasua tarvittaisiin silti enemmän kuin muualla Euroopassa, koska joka talossa on se pirun oma boileri, ja kymmenien miljoonien asuntojen lämmitysmuodon muuttaminen nyt vaan ei olisi mennyt läpi mitenkään muuten kuin valtion rahoittamana.

Ja jälleen, Right To Buy kuten se toteutettiin oli järjetöntä, ja myös hyvin vahvasti ideologista, koska omistaja = tory, vuokralainen = demari. Ja yhä: se 35 vuotta aikaa molemmilla puolueilla rakentaa niitä asuntoja, niin julkisomisteisia vuokrakämppiä kuin ihan ylipäänsä asuntoja.

Eivätkä Pohjanmeren fossiiliset koskaan ole olleet lähelläkään sitä tasoa, että vertailu Norjaan olisi tarkoituksenmukaista.

Tämä saattaa kuulostaa Thatcherin puolustuspuheelta, mutta sitä se ei ole. Sen sijaan omasta mielestäni tuollainen ajattelutapa antaa synninpäästön viimeisen 35 vuoden poliitikoille, kaikista puolueista. Suomi nyt ei ole esimerkiksi kovin dynaaminen päätöksentekomaa, missä valtavalla vimmalla vietäisiin uudistuksia eteenpäin. Mutta ei kukaan puhu Kekkosen sisäpolitiikasta sitten yhtikäs mitään - koska se ei ole millään muotoa relevanttia nykypäivän kannalta. Eikä Ahon hallituksesta ja lamasta, koska tässä on ehditty tehdä vaikka mitä. Eikä Nokian romahduksesta tai Matti Vanhasesta.

Ja jos nyt tämän päivän kirjoituksista saa kuvan, että UK olisi joku hellhole, niin sitä tämä ei tietysti ole. Todella monella tapaa parempi maa elää kuin Suomi ja monella tapaa huonompi. Kahdeksan vuotta dynaamisia demareita vallassa ei olisi lainkaan huono juttu tähän kohtaan, ja tuo on aika paljon itseltäni sanottu. Sitä ei toki saada, kun Starmer on nössö. Ja myös hyvä muistaa, että täällä poliittinen oikeisto-vasemmisto-jana on ihan eri paikassa kuin Suomessa. Suomalainen demari hädintuskin mahtuisi Labourin änkyrävasemmistoksi ja nähtäisin suurinpiirtein nykyajan taistolaisena. Ja taas suuri osa Labourin varjohallituksen ministereistä mahtuisi ihan hyvin Kokoomukseen.
 

Flonaldo

Jäsen
Mielenkiintoisia lukemia, Toryille tulisi nyt pidettävistä vaaleista oikea verilöyly jos tämä pitää paikkansa:
Gallupithan ovat sinällään olleet hyvin tasaiset Liz Trussin katastrofista lähtien.


Se on vaan hyvin vaikeasti täällä ennustettavissa, mitä tuo tällä vaalijärjestelmällä tuottaa. Kun on siis 650 erillistä vaalipiiriä ja kannatukset eivät tosiaankaan jakaannu tasaisesti. Mahdollisuudet ovat tuollaiset veretseisauttavan ja <50 % paikoista välillä.

Lisäksi tuossa gallupissa Reform (ex-Brexit, otsikon mukaisesti) on noussut kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Sille varmaan tässä kohdin ihan oikeasti löytyykin kannatusta tuon verran, mutta käytäntö vaaleissa on eri asia. Kun siis puolueella ei ole n. minkäänlaista organisaatiota, eikä jäseniä, eikä keulakuvaa enempää johtoa. Jotta puolue voisi siis tuon määrän ääniä kerätä ja samalla vetää ne pois toryilta ja varmistaa demareille ison määrän paikkoja, pitäisi saada 500 ehdokasta jostain.

Gallupiin on helppo vastata "äänestän Reformia", mutta sitten kun se ehdokas on äidin vajasta kaivettu hampaaton natsi, voi mieli muuttua.

Samoin tuntuu liki mahdottomalta, että skottinationalistit likimain pitäisivät kaikista paikoistaan kiinni - kun suunta on pikemminkin ollut kohti romahdusta. Rikospoliisi raidaa Sturgeonia ja koko itsenäisyyskuvitelma on aika lailla haudattu, toistaiseksi.

Toryjen osalta oikeaa tulosta voi merkittävästi heikentää myös se, että tosi iso joukko ihan tunnettuja kansanedustajia on ilmoittanut, etteivät lähde enää ehdolle. Kun siis kyllä osaavat näitä gallupeja lukea ja tietävät, että omakin palli heiluisi - ihan siis ministeritason porukalta. Toryt nyt eivät joudu ehdokkaissaan niihin hampaattomiin tyyppeihin turvautumaan, mutta ei se parasta A-ryhmääkään korvaajat ole.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Alahuoneessa oli eilen melkoinen kaaos, kun puhemies poikkesi ikiaikaisesta perinteestä ja valitsi työväenpuoluetta hyödyttävän proseduurin SNP:n oppositiopäivänä - siis itsessään lähinnä myrsky teekupissa, mutta ei vain voi olla ihailematta tuota brittiläistä sujuvuutta ja kaunopuheisuutta parlamentissa. Meillä puolestaan ääni vavisten önkötetään paperista jotain kömpelöä kapulakieltä... Toki sitten tuo teatraalisuus ja dramatiikka voi isompina annoksina kyllästyttääkin, mutta ainakin on viihdyttävää ja nopeaa.

edit - Siis todellakin parlamenttien äiti, siellä on vuosisatojen aikana kumuloitunut todella paljon vanhanaikaista hölynpölyä käytäntöihin, ohessa yksi naurettavimmista ikinä (lainaus wikipediasta):

Until 1998 in the British House of Commons, it was required that a member raising a point of order while the House is voting must speak "seated and covered", i.e. wearing a hat. Two opera hats were maintained in the House for this purpose, with members of parliament sometimes covering their head with an Order Paper while the hat was retrieved. This practice was abolished in accordance with the findings of the Select Committee on the Modernisation of the House of Commons, who said that the practice "has almost certainly brought the House into greater ridicule than almost any other, particularly since the advent of television".

Voi vaan kuvitella tätä käytäntöä eduskuntaan - "Tuokaa Benille hattu, tuokaa Benille hattu!"
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siirsin tämän tänne brittiketjuun, kun allaoleva ei juuri ammattiliittoja enää kosketa kuin välillisesti. Oletkohan mahtanut tutustua siihen, miten Britannialla menee tänä päivänä? Kyse ei todellakaan ole mistään yksittäisten ihmisten hammasmädistä. Nyt tulee pitkä viesti, mutta menköön.

On ihan totta, että Thatcher onnistui valtiontalouden tasapainotuksessa. Myös inflaatio saatiin kuriin, vaikka taloustieteilijät vielä tänäkin päivänä väittelevät, oliko siinä kyse yksin Thatcherin monetaristisista linjauksista. Työn tuottavuus kokonaisuudessaan parani, mutta tämä on muistaakseni myöhemmässä taloustieteellisessä analyysissä osoitettu johtuneen lähinnä työtuntien lisääntymisestä johtuvaksi (eli ihmiset laitettiin painamaan pitkää päivää sosiaalisista turvaverkoista leikkaamalla), eikä niinkään työtuntien tuottavuuden paranemisena - mikä siis olisi paljon kestävämpi ja pitkäjänteisempi tapa luoda talouskasvua. Se, millä Thatcher onnistui erityisesti luomaan talouskasvua, oli finanssisektorin deregulaatio - mutta tämä liike taas oli yksi alkutekijä ketjussa, joka osaltaan johti vuoden 2008 finanssikriisiin. Ja kyseinen kriisi taas sysäsi Brittien valtionvelan uralle, jolla se tänä päivänäkin vielä on, eli kasvuun ja tuonne 100 prosenttiin bruttokansantuotteesta, missä se tänä päivänä huitelee (paljon Suomea korkeammalla, siis).

Työllisyys sen sijaan ei muuten parantunut Thatcherin aikakaudella, aivan päin vastoin, ja nimenomaan kiitos Thatcherin monetarististen linjausten. Eli samalla, kun inflaatio pidettiin matalana, maksettiin siitä hintaa suurena työttömyytenä.

Thatcher epäonnistui pahasti ainakin parissa asiassa: tämän päivän asuntokriisille hänen uudistuksensa loivat alkusysäyksen. Samalla julkisten firmojen yksityistäminen on johtanut melkoiseen katastrofiin esimerkiksi Britannian vesi-infran suhteen, ja maan tämän päivän riippuvuus kaasuntuonnista ulkomailta on johtanut energiakriisiin kuluttajapuolella.

Inflaatiotasolla oli tietysti vaikutusta omistusasunnon hankkimisen mahdollisuuteen, mutta paljon suurempi vaikutus oli Thatcherin lanseeraamalla Right to Buy -skeemalla, jonka myötä käytännössä kenelle tahansa avautui mahdollisuus ostaa kaupungin tai valtion vuokra-asunto itselleen, reilusti alle markkinahinnan. Aluksi tulokset olivatkin lupaavia, koska moni käytti mahdollisuuden hyväkseen ja kodinomistajien määrä Britanniassa kasvoi.

Samalla julkisesti rakennettujen asuntojen määrä romahti, koska julkiset vuokratulot laskivat. Kämppiä rakennettiin 1980-luvulla paljon vähemmän kuin ennen vuoden 1980 Housing Actia. Samalla Thatcher vähensi asuntolainoittajien regulaatiota, mikä johti tietysti lainojen helpompaan saantiin, mutta lainoittajat eivät enää tarkastaneet lainanottajien todellista maksukykyä. Ja toisaalta Thatcherin monetaristinen politiikka piti lainojen korot tosi korkealla, mikä johti siihen, että moni näistä oman asunnon 1980-luvulla hankkineista ei selviytynytkään lainakuluista, vaan joutui luopumaan asunnostaan varsin nopeasti.

Kun 1980-luvun asuntokupla puhkesi 1990-luvun alussa, monen ihmisen asuntolainan arvo ylitti heidän asuntonsa arvon. Asuntoja luovutettiin valtavissa määrin takaisin lainoittajille, kun asuntolainoihin ei enää ollut varaa. Ja heidän osaltaan, joilla kuplan puhkeamisen jälkeen olisi ollu varaa, tarjonta ei enää kohdannut kysyntää, sillä uusien asuntojen rakentaminen oli romahtanut. Kun asuntojen hinnat kääntyivät taas kasvuun, lainakulut kasvoivat, mutta palkat eivät pysyneet enää mukana ja moni joutui taas luopumaan asunnostaan. Asuntosijoittaminen yleistyi 1990-luvulla ja asunto-omaisuus alkoi keskittyä yhä harvempien käsiin.

Väliin mahtuu vuoden 2008 finanssikriisiä ynnä muuta asiaan monella tavalla vaikuttanutta faktoria, ja nyt olemme tämän päivän tilanteessa: julkisten vuokrakämppien poismyynti pilkkahintaan johti lopulta asuntorakentamisen romahtamiseen ja asunto-omaisuuden keskittymiseen yhä harvempien käsiin. Mitä tulee työnteolla rikastumiseen (eli vaikka sen omistuskämpän hankkimiseen tänä päivänä), ei se Briteissä näytä olevan juuri sen helpompaa kuin Suomessakaan. Työväenliikkeen murskaamisen jälkeen työnteosta saatava palkka ei monilla aloilla ole pitkään aikaan pysynyt mukana inflaatiokehityksessä. Tänä päivänä elämisen kulut ovat myös räjähtäneet käsiin, pitkälti kiitos asunto- ja energiakriisin, joista molemmille Thatcherin politiikka antoi lähtölaukauksen.

Seuraa anekdootti, jolla ei tietysti itsessään ole mitään todistusvoimaa, mutta kertoo minusta paljon nykytilanteesta. Sisko asuu Briteissä, ja hänellä on siellä noin 60k vuodessa tienaava tuttava. Tämä kyseinen kaveri on köyhästä perheestä ja raatanut niska limassa töitä saavuttaakseen nykyisen tulotasonsa. Siitä huolimatta tyyppi muutti vastikään reilusti yli kolmikymppisenä äitinsä sohvalle suunnitelmanaan asua siellä noin vuosi, jotta saa omaan asuntoon vaadittavan käsirahan säästettyä. Koska pelkkä vuokrataso on niin korkea, ei tuollaisellakaan palkalla käsirahan säästäminen onnistu aina ilman tällaisia kikkailuja, jos asut suuressa kaupungissa. Eli en ihan hehkuttaisi brittien mahdollisuutta omistusasuntoon tänä päivänä, vaikka tilanne Thatcherin Housing Actin myötä hetkellisesti 80-luvulla paranikin. Sittemmin uudistus on johtanut ihan päinvastaiseen tilanteeseen, kuin mitä sillä alun perin tavoiteltiin.

Suuremmissa kaupungeissa monikaan työväenluokkainen nuori ei muuten tänä päivänä asu yksin, vaan kimppakämpät ovat ihan arkipäivää tavallisille, työssäkäyville kaupungissa asuville kolmikymppisille. Omaan asuntoon ei yksinkertaisesti ole varaa edes vuokralla, jos teet vaikkapa palvelualan töitä isossa kaupungissa.

Toinen Thatcherin virheistä oli valtionyhtiöiden privatisaatio. Aluksihan tuo oli todella tuottoisaa ja 1990-luvun alussa tätä pidettiin suurena voittona Britannialle. Valtion kassaan kilisi rahaa ja valtiontaloutta saatiin tasapainotettua. Tämä oli kuitenkin todella lyhytnäköistä politiikkaa, kun katsotaan tilannetta tänä päivänä.

Ensinnäkin hiilikaivosten vuoden mittainen lakko onnistuttiin kaatamaan pitkälti muuttamalla teollisuutta ja energia-infraa kaasulla toimivaksi. Tämä nyt ei ole Thatcherin syytä kuin välillisesti, mutta Pohjoismeren kaasuvarantojen ehtyessä ja valtion ollessa haluton sijoittamaan tukiaisia yritysten infraan tämä on sitten johtanut riippuvuuteen ulkomaisesta kaasusta, mistä on paljolti syyttäminen tämän päivän Britannian korkeaa inflaatiota ja energiakriisiä.

Osaltaan energiakriisi olisi voitu välttää, jos Thatcher olisi ottanut esimerkiksi maan öljyvarojen suhteen erilaisen, pitkäjänteisemmän lähestymistavan. Ilman noita öljyvarantoja thatcherismi olisi muuten luultavasti epäonnistunut täysin. Käytännössä Thatcher paikkasi öljy- ja kaasutuloilla suurten veronalennusten aiheuttamia valtiontalouden alijäämiä, varsin lyhytnäköisesti.

Siinä missä Norjassa öljyvoittoja verotettiin kovalla kädellä, valtio piti ja lisäsi omistuksiaan yhtiöissä ja loi lopulta uudet valtionyhtiöt sekä tuon tämän päivän rikkauden lähteen, öljyrahaston, Briteissä toimittiin aivan päin vastoin. Thatcher ei uskonut valtionomistuksiin, joten hän houkutteli maahan ulkomaisia yrityksiä verottamalla Pohjoismeren öljykentiltä revittyjä voittoja varsin avokätisesti eli matalalla prosentilla. Omistuksista valtion öljy-yhtiöissä luovuttiin. Verotulot olivat aluksi mittavia, mutta romahtivat 80-luvun aikana. Jos Britannia olisi toiminut kuten Norja, eikä siis Thatcherin täysin ideologisella mallilla, olisi maa aika eri tilanteessa tänä päivänä. Ja nimenomaan paremmassa tilanteessa.

Toki kaikki muutkin valtionyhtiöt myytiin. Sen sijaan, että energia- ja vesiyhtiöiden privatisaatio olisi johtanut paremmin toimiviin yrityksiin vapailla markkinoilla, on maassa päädytty suurten energiayhtiöiden korporatiiviseen oligopoliin. Näistä yrityksistä suuri osa on ulkomaisessa omistuksessa. Samalla, kun infra rapistuu ja investoinnit laahaavat perässä, takovat nämä suuryritykset suuria voittoja ja maksavat osinkoja ulkomaille. Britannian täysin yksityinen vesiverkosto on tästä erinomainen esimerkki. Yksityistäminen ei kriittisen infran osalta tuonut onnea ja toimivampia markkinoita, oikeastaan aivan päin vastoin.

Ei yksityistäminen tietenkään ollut kaikilta osin huono juttu. Moni Thatcherin myymistä valtionyrityksistä on tänä päivänä menestyviä yrityksiä, jotka ovat tuottaneet paljon hyvää Britannialle. Mutta vesiverkoston ja energia-infran osalta tuo oli selvä virhe, ja Thatcherin idologinen suhtautuminen vaikkapa noihin öljyvarantoihin (verrattuna Norjaan) on sinänsä maksanut melkoisen hinnan briteille.

Thatcherin perintö on vähintäänkin ristiriitainen, ja tuo hänestä usein maalattu kuva Brittien talouden pelastajana on minusta varsin yksisilmäinen näkemys aiheeseen. Aivan epäilemättä Thatcher sai aikaan paljon hyvää. Samalla monet hänen varsin ideologisista linjauksistaan eivät ihan tuottaneet toivottua lopputulosta. Ja toisaalta, jos katsomme Britannian yhteiskuntaa sosioekonomisilla mittareilla, ovat asiat monessa mielessä paljon huonommin kuin Thatcheria edeltäneellä aikakaudella - ja menossa vain huonompaan suuntaan. Lapsiperheköyhyyttä on enemmän ja sosiaalinen liikkuvuus on alimmillaan moneen vuosikymmeneen. Alueellinen eriarvoisuus on kasvanut, kun ennen teollisuudesta eläneet alueet ovat Thatcherin politiikan myötä köyhtyneet - tosin tämä on trendi monessa muussakin länsimaassa, joista tuotanto on karannut muualle, joten tuosta ei yksin rautarouvaa voi tietenkään syyttää. Työnteolla rikastuminen on todellakin vaikeutunut, pitkälti koska asuntojen hinnat ovat räjähtäneet käsiin, ja vuokralla asuminen syö energian hinnan kanssa valtaosan tuloista, vaikka verotus olisikin alempaa kuin meillä. Tässä ei siis tosiaankaan ole kyse mistään "Mutku joillakin oli hammasmätä"-kokonaisuudesta.

Siitä voi tietysti väitellä, mikä Thatcherin osuus kaikkeen tähän lopulta on ollut, mutta kyllä hänen politiikkansa muutti brittiläistä yhteiskuntaa valtavasti ja antoi alkusysäyksen nykytilanteelle. En pidä brittiläistä yhteiskuntaa oikein millään tavalla ihanneyhteiskuntana, vaikka valtiontalouden rautarouva hoitikin tasapainoon, siis ainakin hetkellisesti.
Kiitos todella kattavasta kirjoituksesta. Ja Hurrihan tässä taannoin kirjoittikin, että eräs hallitus on yrittämässä vähän samaa nyt täällä Suomessa, ja ajattelee siitä seuraavan eri lopputuloksen. No saapa nähdä. Mutta joo, kiitos, oli silmiä avaava kirjoitus kyllä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Siirsin tämän tänne brittiketjuun, kun allaoleva ei juuri ammattiliittoja enää kosketa kuin välillisesti. Oletkohan mahtanut tutustua siihen, miten Britannialla menee tänä päivänä? Kyse ei todellakaan ole mistään yksittäisten ihmisten hammasmädistä. Nyt tulee pitkä viesti, mutta menköön.
Tosi hyvä viesti ja analyysi! Pitkälti se kasvu mitä Thatcherin ja Reaganin aikakausilla tuli tosiaan perustui finanssisektorin deregulaatioon ja luoton saamisen huomattavaan helpottumiseen. Samalla kuitenkin sitten avattiin ovet erilaisille kuplille ja talouden jatkuvalle epävakaudelle. Minkä lisäksi etenkin yksityis- ja yritystalouksien velkakuorma on paisunut todella huomattavasti, siis merkittävästi enemmän kuin valtiontalouksien. On vaikea nähdä, että tämä olisi ollut ideaalisin suunta taloudelle etenkin kun sitä peilaa tähän finanssikriisin jälkeiseen aikakauteen.
 
Viimeksi muokattu:

Flonaldo

Jäsen
Alahuoneessa oli eilen melkoinen kaaos, kun puhemies poikkesi ikiaikaisesta perinteestä ja valitsi työväenpuoluetta hyödyttävän proseduurin SNP:n oppositiopäivänä - siis itsessään lähinnä myrsky teekupissa, mutta ei vain voi olla ihailematta tuota brittiläistä sujuvuutta ja kaunopuheisuutta parlamentissa. Meillä puolestaan ääni vavisten önkötetään paperista jotain kömpelöä kapulakieltä... Toki sitten tuo teatraalisuus ja dramatiikka voi isompina annoksina kyllästyttääkin, mutta ainakin on viihdyttävää ja nopeaa.
Nuo proseduurit, perinteet ja se huutaminen oli se, mikä tuosta eilisen farssista jäi päällimmäisenä mieleen ja minkä media nosti kärjeksi. Ja nyt sitten vouhkataan puhemiehen mahdollisesta ulos savustamisesta.

Omasta mielestä se oli enemmän osoitus siitä, miten häikäilemätöntä politiikkaa millä tahansa aiheella kaikki puolueet ovat valmiita tekemään, ja käyttämään näitä proseduureja siinä välineenä. Mikä on se merkityksellisempi ero Suomen erittäin "kilttiin" politiikkaan.

Skottinationalistit siis esittivät välitöntä tulitauon vaatimista Gazaan, mikä sinällään olisi demareille kelvannut, mutta mukaan oli myrkkypillerinä ujutettu rivien välissä Israelin syyttäminen sotarikoksesta. Mikä sitten asetti kaikki demarit puun ja kuoren väliin, ja sehän SNP:n koko tarkoitus oli pahinta kilpailijaansa vastaan.

Demarit taas siihen vastineena painostivat puhemiestä hyvin räikeällä tavalla. Siis suurinpiirtein "meidän kansanedustajia tapetaan kadulle, jos eivät saa äänestää meidän oman ehdotuksen puolesta" (ilman sitä myrkkypillerikohtaa).

Toryt taas näkivät tilaisuutensa tulleen, ja kun demareiden ehdotuskin hyväksyttiin mukaan, kun vetivät oman vastaehdotuksensa pois, jäivät skottinationalistit tyhjin käsin "omasta päivästään".

Kaikki kolme siis tekivät todella kovaa, ehkä jopa likaista, politiikkaa, missä sitten se itse aihe (Gazan siviilien tuho ja tuska) sai vain toimia välineenä nuijia vastustajia.

Vaikka siis joskus vähän jotain elämää suomalaiseen politiikkaankin toivoisi, se ei aina pelkästään hyvästä ole.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vaikka siis joskus vähän jotain elämää suomalaiseen politiikkaankin toivoisi, se ei aina pelkästään hyvästä ole.
Ei pelkästään hyvästä todellakaan, mutta silti toivoisi, että eduskunnassa osattaisiin käyttää hyvää ja elävää suomen kieltä sujuvasti esittäen. Sinänsä suht triviaali pointti, eikä Britannian poliittinen järjestelmä tosiaankaan enää ole mikään esikuva sivistyneelle maailmalle, mutta silti, onhan noissa perinteissä ja mutkallisissa proseduureissa oma viehätyksensä yhdistyneenä tuohon kaikkeen draamaan ja retoriikkaan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Moninaiset yhteiskunnalliset haasteensa Britannialla kuin kaikilla muillakin valtioilla. Yksi asia, missä Britannia kuitenkin menestyy, on maan demografinen tilanne. Syntyvyys ylittää edelleen kuolleisuuden ja maa on yksi globaalin siirtolaisuuden keskittymistä. Maa houkuttelee osaajia.

 

Flonaldo

Jäsen
Onko tämä palstan yleinen brittiketju? Maailmanmatkaaja bald on käynyt vaihteeksi kiertelemässä Englannissa, ja hirveän hyvä ei meininki tuollakaan näytä olevan.
Jaa-a, aika lailla minkä tahansa suomalaisen muuttotappiokunnan menoltahan tuo näyttää. Suomessa olisi aika helppo editoida videoon huomattavasti enemmän juoppoja, kun taas kadulla kasuaalisti seksiä tarjoavan löytäminen voisi olla haastavampaa.

Nuo kylät kun vaan on 10x väkiluvultaan isompia, sitä kurjuuttakin riittää 10x.

Rakennusten julkisivut toki ovat huomattavasti paskemmassa kunnossa, mistä kiitos suomalaiselle oy-järjestelmälle. Kun itse rakennukset (ja usein tontin) omistaa joku taho, jolla ei oikein ole penceäkään kiinni niiden kunnossapidossa, lopputulos on tuollaista.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна



Vaikka Konservatiivit saavatkin syyttää kannaltaan huolestuttavasta tilanteesta ennen kaikkea itseään, itsellä edelleen vähän epäselvää, mikä Labourissa näyttää viehättävän brittejä liki historiallisella tavalla. Toki Toryjen pitkä valtakausi (2010->) jossain vaiheessa tulee päättymään väkisinkin demokraattisessa maassa.
 

Flonaldo

Jäsen
Vaikka Konservatiivit saavatkin syyttää kannaltaan huolestuttavasta tilanteesta ennen kaikkea itseään, itsellä edelleen vähän epäselvää, mikä Labourissa näyttää viehättävän brittejä liki historiallisella tavalla.
Ei mikään. Tai: se että muita vaihtoehtoja ei ole. Ja toki aika moni oli jokavaaleissademareitaautomaationa-äänestäjä, kunnes Corbyn & Brexit, mikä sai heidät vaihtamaan - joten palaaminen punaisiin väreihin on luontevampaa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoista nyt seurata tätä työväenpuolueen pysäyttämättömältä näyttävää voittokulkua. Toki 14 vuotta jatkunut Konservatiivien valtakausi on Britanniankin mittakaavassa pitkä aika ja melkoista showta Borisin, Lizin ja Rishin viimeisin kausi on ollut, mutta todellako demarit ovat ratkaisu maan haasteisiin?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mielenkiintoista nyt seurata tätä työväenpuolueen pysäyttämättömältä näyttävää voittokulkua. Toki 14 vuotta jatkunut Konservatiivien valtakausi on Britanniankin mittakaavassa pitkä aika ja melkoista showta Borisin, Lizin ja Rishin viimeisin kausi on ollut, mutta todellako demarit ovat ratkaisu maan haasteisiin?
Kai se on pakko kokeilla jotain muuta kuin konservatiiveja. Ei siinä Labour ei ole tehnyt itseään erityisen hyväksi vaihtoehdoksi aiemmissa vaaleissa, mutta nyt on ihmisillä pakko vaihtaa johtoa kun tosiaan katseltu 14 vuotta konservatiiveja.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kai se on pakko kokeilla jotain muuta kuin konservatiiveja. Ei siinä Labour ei ole tehnyt itseään erityisen hyväksi vaihtoehdoksi aiemmissa vaaleissa, mutta nyt on ihmisillä pakko vaihtaa johtoa kun tosiaan katseltu 14 vuotta konservatiiveja.
Niin se kai menee. Toki Brexitistä voi osasyyn vierittää konservatiiveille, eikä viimeisen muutaman vuoden draama puolueen johdossa olisi ollut hyvä kannatuksen kannalta kenellekään.

Siltikin maan talous kasvaa (Hitaasti toki.) ja maahanmuutto on pysynyt korkealla tasolla, mikä on edesauttanut maan väestörakenteen pysymisen merkittävästi esim. Suomea nuorekkaampana. En todellakaan ole mikän UK-asiantuntija, mutta isossa kuvassa asiat näyttävät olevan maassa hyvin, kenties paremmin kuin koskaan ennen. (?)

Pitkä aika saman puolueen valtaa toki alkaa uuvuttamaan, kuten kävi Saksassakin, mutta en ole ollenkaan varma, onko askel vasemmalle paras asia maan tulevaisuudelle.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ainakin jos Comebackia EU:hun halutaan, niin nuo Tory-möröt on ensin kuopattava.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinänsä mielenkiintoista, ettei Liberaalidemokraattinen puolue ole kyennyt tavoittamaan laajempien massojen suosiota. Toki vaalijärjestelmä suosii kahta valtapuoluetta ja vaikka "Toryissa" komiikkaa riittääkin, vaikea ymmärtää myöskään "Labourin" jättisuosiota.

 

Flonaldo

Jäsen
Mielenkiintoista nyt seurata tätä työväenpuolueen pysäyttämättömältä näyttävää voittokulkua. Toki 14 vuotta jatkunut Konservatiivien valtakausi on Britanniankin mittakaavassa pitkä aika ja melkoista showta Borisin, Lizin ja Rishin viimeisin kausi on ollut, mutta todellako demarit ovat ratkaisu maan haasteisiin?
Täällä ei kyllä Labourin pysäyttämätöntä voittokulkua näy... Nytkin siis paikallisvaaleissa konservatiivien menettämistä 473 valtuutetun paikasta vain 185 päätyi demareille. Sen sijaan toryt menevät pulkalla jyrkänteeltä alas ja lujaa - ja se on pysäyttämätöntä ja näyttävää.

Paikallisvaaleissa ihmiset voivat vapaammin äänestää muita puolueita. Nyt siis sitoutumattomat ja vihreät saivat molemmat +70 % enemmän valtuustopaikkoja. Ja samanaikaisesti Reform (ex-UKIP) veti kyllä ympäriinsä paljon ääniä pois toryilta, mutta käteen ei jäänyt sitten yhtikäs mitään heille itselleen.

Parlamenttivaaleissa tilanne on toisenlainen, kun lähes kaikkialla valinta on kahden ehdokkaan ja puolueen välillä.

Mutta vaikka Labour ei kovin suurta rakkautta saisikaan osakseen, silloin sitä äänestetään, koska liki kaikilla on mitta täynnä toryja.

Demarit voisivat ehkä ollakin ratkaisu haasteisiin, mutta Starmerin linjauksilla eivät sitä ole. Kun siis koko maa huutaa muutosta, on Starmerin päällimmäinen vaalilupaus jotakuinkin "Älkää huoliko: me ei sekoilla, emmekä muuta mitään". Starmerilla pääsee siis eroon toryista, mutta ei paljon muuta.

Toki Starmer puheenjohtajaksi päästäkseen lupasi laitavasemmisto-Corbyn-siivelle ummet ja lammet - ja sitten on viimeisen parin vuoden aikana pettänyt n. jokaisen noista lupauksista. Hieman samaa odotan myös demarihallitukselta, että vaalivoiton jälkeen lähdetään jotain oikeasti muutospolitiikkaa vetämään. Kukaan ei vaan tiedä mitä se on.

Toryjen sekoilu on niin moninaista, että siihen ei varmaan palstan merkkiraja edes riittäisi. On siis varmaan monelle suomalaiselle tuttu sekoilu puolueen huipulla, mutta sitten joka viikko joku kansanedustaja on raiskaussyytteissä, potkitaan ulos lahjonnan takia, jää aamuneljältä miesprostituoitu-ansaan ja pakottaa puolueen rahoista maksamaan kidnappaajilleen, katsovat pornoa kesken täysistunnon - ja tuhti tujaus rasismia joka nurkkaan.

Itsekin nyt olen kaksi kertaa elämässäni demaria äänestänyt, ja se vaatii jo aika paljon. Mutta kun pormestariehdokkaaksi laittaa Susan Hallin kaltaisen sekopään, kuten toryt tekivät, ei siinä oikein sitten vaihtoehtoa jää. Totta kai olisi lonkeronharmaata liberaalidemokraattia (jolla 0 % mahdollisuus oikeasti voittaa) äänestää, mutta se olisi tehnyt Hallin ja Khanin kisasta vain tiukemman. Ja taidan olla valtaosan kanssa samaa mieltä siinä, että ääni annetaan sinne missä sillä on painokkain "painukaa nyt jo toryt helvettiin" vaikutus.

Niin se kai menee. Toki Brexitistä voi osasyyn vierittää konservatiiveille, eikä viimeisen muutaman vuoden draama puolueen johdossa olisi ollut hyvä kannatuksen kannalta kenellekään.
Osasyyn?!? Vuosikymmenet EU-mörön syyttämistä kaikesta. Sitten Cameron täysin itsekkäistä syistä ajaa kansanäänestyksen läpi, jotta saisi oman pääministeriytensä ja puolueensa pelastettua laitaoikeiston uhalta (mikä nyt Reformin % katsellessa ei ole mennyt yhtään mihinkään). Sitten näkyvimmät toryt kampanjoivat eron puolesta. Ja lopulta vuosien riitelyn jälkeen otetaan lähes mahdollisimman kovan linja erovaihtoehto.

En nyt oikein keksi miten voisi perustella, että Brexitistä ei kuulu konservatiiveille ihan kaikki syy.

Siltikin maan talous kasvaa (Hitaasti toki.) ja maahanmuutto on pysynyt korkealla tasolla, mikä on edesauttanut maan väestörakenteen pysymisen merkittävästi esim. Suomea nuorekkaampana. En todellakaan ole mikän UK-asiantuntija, mutta isossa kuvassa asiat näyttävät olevan maassa hyvin, kenties paremmin kuin koskaan ennen. (?)
"Asioita" on toki monenlaisia, mutta hyvin harva varmasti kokee omassa elämässään, että asiat olisivat yhtään parempaan suuntaan menneet sitten vuoden 2008. Eikä sitä oikein mikään tilastokaan tue. Ei siis tarkoita, että mikään romahduskaan olisi käynnissä.

Maahanmuuton totaalisekoilua viimeisen kymmenen vuoden ajalta kukaan ei varmasti pidä onnistumisena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös