Hakutulokset

  1. 4

    Westerlundille kenkää!

    Jep, enemmän aikaa ammentaa tunnetta Tomaksella siihen valmentamiseensa. Sen kun sisäistää, on kuitenkin isänsä kaltainen pelikirjahifistelijä, voi pärjätä isäänsä paljon paremminkin.
  2. 4

    Westerlundille kenkää!

    Vähän harhaanjohtava sanavalinta kyllä. Sinänsä se on mahdollista että Tomas on jo toisella Liigakaudella päävalmentaja. Toki tasoa testakseen pitäisi Jykän ottaa ensi kaudella pelikieltoa itselleen. Muistaakseni Jykän soppari oli kuitenkin vain vuoden pituinen.
  3. 4

    Westerlundille kenkää!

    Tuossa saattaa olla perää. No, voisi Jyrki näyttää taas ensi kaudella Kaukokarille keskisormea kun menee linja päin vittua.
  4. 4

    Westerlundille kenkää!

    Pudotuspelien kohdalla olettaisin että puhutaan Kivelästä. Eniten hän niitä maaleja tahkonut.
  5. 4

    Westerlundille kenkää!

    Jos tämän sarjan junailee päin helvettiä, on se potkujen paikka herroille Westerlund, Mclean ja von Hedenberg.
  6. 4

    Westerlundille kenkää!

    Westerlundin sopimuksen purkaminen olisi muutenkin täysin idioottimainen temppu. Rehellisesti uskon että Jykän alaisuudessa oleminen tulee tekemään paljon Tomakselle hyvää, pelikirjahan on Tomaksella kuitenkin laaja, pitäisi vain enemmän tunnetta, reagointia ja panostusta kesken pelinkin olla...
  7. 4

    Westerlundille kenkää!

    Vantaata vastaan 5-0 tilanteessa. Rimpinen silloin Parviaisen tilalle.
  8. 4

    Westerlundille kenkää!

    Olihan se tänään vaikeaa seistä loppuun asti niin hienon eilisen jälkeen.. Noh, ei kun vain eteenpäin.
  9. 4

    Westerlundille kenkää!

    Luulisi Erkan kuunnelleen Summasen puheita. Ehkä ei.
  10. 4

    Westerlundille kenkää!

    Ehkäpä Tomas voi kysyä vinkkejä isäukoltaan joulusaunassa miten saisi ukot paremmin syttymään. =)
  11. 4

    Westerlundille kenkää!

    Cami aikakin suorittanut jäätävällä tasolla junioreissa.
  12. 4

    Westerlundille kenkää!

    Ajatuksena onkin juuri se että Aho ei ainakaan tiukassa paikassa jäädy aivan täysin. Eipä näyttänyt Westerlund paljon pelaajille kommunikoivan toisen erän aikana, kun peli passivoitui.
  13. 4

    Westerlundille kenkää!

    Oma aikaraja Westerlundille on tuo 8.12. kotipeli. Siihen mennessä on lasareti tilanne sen verran hyvä, ja on saanut jokainen pelata useamman pelin keskenään. Jos silloin ei luista peli, niin sitten ei kyllä voi enää muuta kuin valmennusta syyttää.. Olisiko silloin jos peli ei kulje...
  14. 4

    Westerlundille kenkää!

    Jep. Se pelaajien sytyttäminen jääkin sitten enemmän avainpelaajille. Viime vuonna se oli Hotsi. Olisiko Morresta ollut ekalla erätauolla sitten jengiä sytyttämään? Aiemmin mainitussa ujoudessa tuomarin haastamiseen liittyen, niin olisi se eilinen käsimaalikin tullut hyväksyttyä ellei Lampinen...
Ylös