Hakutulokset

  1. M

    Ismo Lehkonen

    NHL-pelaajista löytyy tasan viisi kansallisuutta, joista saa kokonaisen joukkueen kasaan. Kun Venäjä on poissa laskuista (ja toivottavasti pitkään), niin neljän maan turnaukseen ei saada kuin kolme joukkuetta jos kerran Suomen paikka turnauksessa ei ole perusteltua. Siis ihan viitaten noihin...
  2. M

    Ismo Lehkonen

    Myös Carolina lähti kesälomille. Sellainen muistikuva on, että Canes olisi Ismolle sellainen sympattava seura. Varsinkin kun siellä on itse Brind’Amour laadunvalvojana pätkimässä poikia turpaan jos homma ei maistu.
  3. M

    Ismo Lehkonen

    Oman valmentajauransa aikana olisikin ollut aika hankala tätä vuonna 2018 tapahtunutta tapausta kommentoida.
  4. M

    Ismo Lehkonen

    Ottaa kantaa omassa asemassaan kiekkokeskustelun keskiössä. En keksi mitä yksi ihminen voisi oikein enemmän tai paremmin tehdä.
  5. M

    Ismo Lehkonen

    Lukitaan vaihtoehto C - ei kumpikaan noista ylläolevista.
  6. M

    Ismo Lehkonen

    Siksi sen podin nimi varmaan onkin Ikan änäri eikä esimerkiksi Änäriä Paasin seurassa. Eipä silti, kyllä sulla ihan pointtia tuossa oli ja tunnistan Ikassa noita piirteitä, vaikka ne ei itseäni niin ärsytä.
Ylös