Hakutulokset

  1. A

    Vitsiä pukkaa – part II

    Vaimoni makasi koomassa, oli maannut jo pidemmän aikaa, eikä lääkärin mukaan suurta toivoa heräämiselle ollut. Kysyin lääkäriltä olisiko mitään, MITÄÄN, tehtävissä, että hänet saataisiin hereille. Lääkäri totesi, että yksi keino olisi, mutta se on todella epäsovinnainen eikä sen toimivuudelle...
  2. A

    MM 2024: Suomi

    Tilanne ei ollut sama, mutta mentaliteetti oli. Näemmä Björninen toi Mörön tavoin pelin tasoihin ilman maalivahtia, mutta uutta Mannista ei valitettavasti löytynyt.
  3. A

    MM 2024: Suomi

    2019, silloin oli täsmälleen sama ennakkoonluovuttamisen mentaliteetti tälläkin palstalla menossa. Tänä vuonna toki Mörkö ei lyö sisään, mutta eiköhän Björninen Ruotsin kaada.
  4. A

    Ti 21.5.2024 Otteluseuranta (12. kisapäivä)

    Kyllä Miken Milanon turnauksen kapteenius meni jo syyskuussa 1995, kun eräs tamperelainen, kaksinkertainen Selke-voittaja, syntyi.
  5. A

    Vitsiä pukkaa – part II

    Kun Elton John oli viimeksi Suomessa keikkailemassa, hänen yhtenä lämppärinään oli Arttu Wiskari. Monikaan ei tiedä, että Eltonilla on tapana opetella lause tai pari kunkin maan, jossa esiintyy, kieltä. Elton huomasi pukuhuoneessaan, että hänen keikkaraideristaan puuttui jotain olennaista. Hän...
  6. A

    Vitsiä pukkaa – part II

    Elinkeinoelämän valtuuskunnan kummipelaajia pelaa NHL:n pudotuspeleissä.
  7. A

    Vitsiä pukkaa – part II

    Mikä on kissojen suosituin työtaistelukeino?
  8. A

    Vitsiä pukkaa – part II

    Eikös oikea vastaus lie kuitenkin:
  9. A

    Vitsiä pukkaa – part II

    Pari tarinaa työelämästä Äiti herätteli poikaansa aamulla: "Herääpä jo kultaseni, on koulupäivä" Poika vastasi: "Ääh, onko pakko mennä kouluun? Mä en millään jaksais." Äiti: "Noh noh, kyllä sinun on noustava ja lähdettävä." Poika: "Emmä haluu. Siellä vaan kaikki kiusaa. Tytöt repii mun...
  10. A

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    @Jermu tuus ny tekee rikosilmoitus, kun täällä paatunut kriminaali teki ison tunnustuksen.
  11. A

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Katsopa sieltä tieliikennelaista lukeeko siellä jotain siitä, pitääkö kaistaa vaihtavan tarkistaa, että onko kaista, jolle on vaihtamassa, vapaa. Uskaltaisin veikata, että sieltä löytyy jonkinlainen klausuuli aiheesta. Olen samaa mieltä kuin ~95 prosenttia tänne kirjoittavista, että vasenta...
  12. A

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Mulle yksi syy ohittaa esim. Raision ABC:n ja E18:n (ohitustie) välillä on se, jos edellä on hitaammin ajavia ajoneuvoja, joiden epäilen myös jatkavan E18:lle, jonne olen usein itsekin menossa. Maantiellä kaksikaistaisilla ns. turhia ohituksia ei tule nykyisillään enää tehtyä, mutta...
  13. A

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/74419680-1a9c-4177-9db5-a1265f382ffe Nyt on löytynyt todellinen teiden retard... ritari ja se ei tosiaan ole tämä Parkkipaten autoa ajanut. Kuinka joku oikeasti ajattelee, että on ihan ok itsekriminalisoida itsensä ja lähettää tuosta vielä video Iltapuluun?
  14. A

    Mikä sääntö jääkiekossa tulisi muuttaa / mikä sääntö puuttuu?

    Miten olisi sellainen sääntö, että jos ei tee pelitilanteessa tuomitusta rangaistuslaukauksesta maalia, rikkoja joutuu normaalisti kahden minuutin jäähylle? Muistaakseni tällainen sääntö on (ollut) jossain jo käytössäkin. Tähän voi toki todeta, että rankkarissa on rangaistusta kylliksi...
  15. A

    Lenni Hämäläinen

    En voi ymmärtää vilttikomennusta. Nelosketju pelasi kaikkein pirteimmin ja energisimmin. Hämäläisellä oli iso rooli 1-0-maalissa. Mitä olisi voinut tehdä enemmän? Toisaalta hyvä, että Lämsä laittoi Tieksolan pelaamaan, koska ennen peliä lupasin, että jos Tieksola pelaa sekunninkaan kolmannessa...
  16. A

    Tarmo Reunanen

    Täytyy olla sellainen vastarannankiiski, että mun mielestäni Tare ei heittäytynyt myös siksi, että olisi heittäytyessään kampittanut Haapasen ja siitä olisi tullut sitten alivoima pelin viimeiselle minuutille. Tuo siis yhdistettynä siihen, että jalka loppui. Tare on parhaimmillaan viihdyttävä...
  17. A

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    Tämän kauden slogan on sitten: "Ennustan"?
  18. A

    Miten rullaportaissa kuuluu matkustaa?

    En tajunnut kysymystä, kieleni tarttui rullaportaisiin.
  19. A

    Vuoden jatkoaikalainen 2023 – finaali

    Minkä ihmeen takia tästä äänestetään? Ehdokkaista vain yksi nimimerkki on itse Jatkoaika. Ehdokkaista vain yksi on Mensan jäsen. Ehdokkaista vain yhdellä on nimimerkissään kolme isoa kirjainta. Äänestin tyhjää.
  20. A

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Arvoja tulee ja menee, mutta business is business. Julkisuuden himo nujertaa omantunnontuskat.
Ylös