Hakutulokset

  1. E

    Ruutuysi – maailman paras visailu!

    En kyllä vieläkään tunnista, mutta ei ole enää mahkuja odottaa viimeisen luukun aukeamistakaan. Joten jotainhan tässä on veikattava.
  2. E

    Hienoa säätä pidellyt?

    Ei pitänyt sataa koko päivänä. PIentä tummaa pilveä näkyi, kun olin menossa laittamaan tulia grilliin. Ja samalla hetkellä sitten tulikin jo kuin kaatamalla. No, eiköhän tämä ole joku pieni ukkoskuuro ja kohta pääsee jo grillaamaan. EDIT: ehti muuttua tällä välin jo sokeripalan kokoisiksi...
  3. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Tämä oli paitsi oman aikansa, mutta myös tehdaspaikkakunnan kuva. Paperitehdas oli kasannut kaikenlaista (luultavasti myös haitallista ellei jopa vaarallista) jätettä kasaan niin kauan, että paikalle muodostui valtava keko. Sen sijaan että ne olisi kärrätty siitä pois ja hävitetty asiallisesti...
  4. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Mielakka on jees, siellä on monet lapsuuden seikkailut seikkailtu. Ja nykyään tosiaan ihan aktiivisessa kesäkäytössäkin, eli on alamäki- ja maastopyöräilyä. Taannoin oli alamäkiautotkin, joilla sai kyllä tuon kokoisesta kukkulastakin melkoiset kyydit. Mutta olihan siellä Kuusaallakin...
  5. E

    Missä menet Esa Tikkanen?

    Listaapa omasta kaveripiiristä kaverit, joita et vaihtaisi nuoreen prinsessa Victoriaan. Niinpä.
  6. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Kemi kanssa yrittänyt ainakin brändätä lumilinnalla jne itseään talvikaupungiksi. Kouvolaa ei kyllä yleensä kukaan kutsu hienoksi kesäkaupungiksi (vaikka täällä taitaakin olla kesämökkejä kuin missään muussa Suomen kaupungissa).
  7. E

    TOP 5-ketju

    IMDB:n kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalta elokuvat, joita en ole katsonut: 1. Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (sijalla 7.) 2. Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (9.) 3. Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (12.) 4. Imperiumin vastaisku (15.) 5. City of God (25.)
  8. E

    EM-visa -24

    Ilmeisesti pudotuspeleihin pääsee kuitenkin ne, ketkä ovat saaneet tässä kisassa eniten pisteitä. Eikä niin, että niissäkin mentäisiin oikean todellisuuden pudotuspelijoukkueilla? Mä voin ottaa vaikka Slovenian. Siinä lohkossa on saumoja saada ainakin tasuri lädejä vastaan ;-)
  9. E

    Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

    Ei välttämättä ole tämän ketjun porukkaa, eli voi olla ihan tavallinen periaatteenkin mies, eikä koronarokotekriitikko, mutta kalliiksi tuli kuitenkin tämä syömätön aamupalansa: https://yle.fi/a/74-20091554
  10. E

    Musavisa 26 – osa 8

    1. Mistä Mouhous-yhtye on kotoisin: Jyväskylästä, Lahdesta vai Vaasasta? 2. Louis Tomlinson esiintyy tänä kesänä Ruisrockissa. Missä yhtyeessä hän tuli tunnetuksi ennen soolouraansa? 3. Täydennä: "Jos sulla kerran on ________ se suuri unelma, niin tämä hetki jää, ja vain se mitä...
  11. E

    Musavisa 26 – osa 8

    Seiskaosassa palattiin taas vähän parempiin pistemääriin. Ratkaisevaa pistesaaliin kertymisen osalta oli se, kuinka hyvin löysi nuo viimeisen tehtävän puuttuvat sanat. korkki veti kierroksen kärkipisteet, mutta moni muukin sai hyvän saaliin. Esimerkiksi Lämpö harppasi pistetaulukossa peräti...
  12. E

    Musavisa 26 – osa 7

    Oikea rivi: 1. Totta vai tarua: kirkko yritti aikoinaan kieltää ja estää Ukko Nooa -kappaleen laulamisen? - Tottahan toki. Tämä tapahtui kappaleen synnyinmaassa Ruotsissa 1700-luvulla. Kappalehan on jonkinlainen parodia uskonnollisista veisuista. Kirkon puuttuminen siihen tietenkin...
  13. E

    Bongaa julkkis!

    Yleensä tällaisilla nettipoikien palstoilla saa pisteet ihan jo siitä, että kertoo ylipäätänsä päässeensä panemaan.
  14. E

    Pelicans 2024–2025

    Eli toisin sanoen "oispa vielä Peliitat". Mestiksessä taitaa olla ensi kaudella huomattavasti aiempaa rajallisempi määrä pelipaikkoja tarjolla lainapelaajille, kun joukkuemäärä on vain 10.
  15. E

    Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu

    Kysehän on sellaisesta kysymyksestä, mihin kuuluu vastata yhdellä sanalla. Joko kyllä tai ei. Onko ok lähettää jollekin tuntemattomalle ihmiselle (joka ei ole sellaista pyytänyt) dickpic? Mun mielestä tämä on ihan selvä ei. Vähän epäilen, että kukaan tällä palstalla ei pysty vastaamaan tuohon...
  16. E

    TOP 5-ketju

    Et ole sitten vissiin siiderin ystävä?
  17. E

    KooKoota koskevat huhut

    Näin sitä aidon kouvolalaisen kuuluukin esittäytyä uusille naapureilleen ja esitellä juhannusperinteitään!
  18. E

    Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

    Kyllä nuo Sanalouhokset saa viimeistään pienellä vääntämisellä täyteen. Toissa päivänä taisi tosin käydä niin, että jokainen minun löytämäni sana erosi ns. virallisesta ratkaisusta (jossa oli pidempiä sanoja kuin minulla). Niksinä ainakin mulla on ollut se, että pitää aloittaa kulmista ja etsiä...
  19. E

    Ruutuysi – maailman paras visailu!

    Jos tulee oikein kova himo päästä pelaamaan, niin voidaan kysyä puolisoltani (jonka Nintendo meillä on) että antaisiko sinun edes vähän kokeilla! Olisin lisäksi laittanut tähän juhlan kunniaksi linkin paikallisen Dildo Mania -bändin ysäribiisiin "Stoned in Super Mario Land", mutta jostain...
Ylös