Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Iggy

  1. I

    Yleisurheilukausi 2024

    Siljan heittämä 17-sarjan ennätys on 72,35m. Silja on loppuvuodesta syntynyt, joten oli 16v tuon heittäessään. Pinja on tähän asti tehnyt jonkun verran jopa Siljaa vakuuttavampaa jälkeä, mutta sairastelut ovat kehitystä hidastaneet. Tuloksia vertaillessa on hyvä muistaa, että Pinja alkuvuodesta...
  2. I

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Onhan se hienoa kun Pelicans-kenttä Jormakka-Björninen-Mäenalanen johtaa edestä ja näyttää muulle joukkueelle mallia. Samalla Pelicans-kasvatti Larmi nollaa vastustajat toisensa jälkeen. Ei siis ihme jos Pelicans-selostaja Mertaranta välillä kokee olevansa kuin Pelsun pelissä ikään. Voi...
  3. I

    Yleisurheilukausi 2024

    Kyllä vain. Vaikuttaisi olevan jopa Vannista lahjakkaampi urheilija tai ainakin on tehnyt vuosi vuodelta kovempaa tulosta. Turusta tai Naantalista on tulossa sitten vielä Virjostakin kovempia tuloksia tekevä Alisa Launonen, joka tosin vasta 14-vuotias, mutta saattaa olla näistä kaikista...
  4. I

    Ylli Pelicansin päävalmentajana

    Samoin KalPalta voi mielestäni nostaa Karjalaisen nimen esiin. Kevään pelit etenkin oli vakuuttavaa tekemistä ja tulevalla kaudella ei valmennuksesta tarvitse olla huolissaan. Tyytyväinen olen, jos samat sanat pätee Ylliin vuoden päästä.
  5. I

    Pelicans kaudella 2023–2024

    Olin Lahessa käymässä ja kaupassa näin Penaa. Släpärit jalassa grillihiiliä oli katselemassa, eli selvästi kesämielellä. Parran oli ajanut. Hyvät kesät toivotettiin toisillemme.
  6. I

    Pelicans-huhut – onko niitä?

    Entä jos Kojo tulisi mambamaisesti kakkoskoutsin ja mentorin rooliin nuorelle päävalmentajalle? Jos on todennut, että virtaa ei enää ole pääkoutsin hommiin, mutta jonkun "kerran vielä pojat" keikan haluaa heittää. Pelicans voisi olla hyvin otollinen tällaiseen kun on tuttuja pelaajia...
  7. I

    Pelicans ja CHL 2024–2025

    Siinä jäisi Hölön aikakausi kaikkien aikojen Pelicans valmentajana aika lyhyeksi. Tosin onhan sillä seurauksensa kun menee laittamaan nimensä Ilveksen tarjoamaan sopimukseen.
  8. I

    Pelicans 2024–2025

    Enlund kieltämättä hieman kaksipiippuinen tapau. Toisaalta heitto toimittajalle darts-turnauksesta oli niin hulvaton ja legendaarinen, joka jäi ikuisiksi ajoiksi osaksi Pelicansin historiaa, että sillä lunastakoot option jatkosta. Lisäksi yllä mainittu kentällinen Roine - Tyrväinen - Enlund...
  9. I

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Kiitos Tommi Niemelä kaikesta mitä olet tehnyt lahtelaisen jääkiekkoilun eteen ja kaikkea hyvää urallesi jatkossa! Tuo haastattelu tosiaan paljastaa, kuinka paljon Pelicans hänelle merkitsee. Uskon, että vielä jonain päivänä Niemelä palaa Lahteen ja eteenpäin pyrkivänä ihmisenä on kasvanut...
  10. I

    Tulosveikkaus päivän ottelulle

    Grönborgin joukkue on sulanut finaaleissa ennenkin ja tulee sulamaan uudestaan. Times of our lives boys! 1-3
  11. I

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Joo se oli sellainen peli. Ainakin tarjosi elämyksiä ja siitä tässä fanittamisessa on kyse. Äänen sai myös huutaa käheäksi, mikä oli mukavaa. Eka erä oli kunnon tykitystä ja karnevaalia. Toka erä meni ihmetellessä ja kolmas sitten täyttä tuskaa. Onneksi sentään lopussa saatiin onnistuminen ja...
  12. I

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Tuossakin pelissä tuli oltua läsnä. Pelin jälkeen muistan, kuinka puseroon hiipii tunne, että Pelicans taitaa mennä päätyyn asti ja se tuntui aika uskomattomalta. Sittemmin on tullut opittua kärsivällisyyttä ja en usko vastaavan tunteen enää valtaavan, kuin hieman ennen mestaruuden ratkeamista.
  13. I

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Paljon puhutaan, että Salmisen tempaus käänsi pelin kulkua. Ja on totta, että kolmannen erän lopulla selvästi ote siirtyi meille ja se jatkui ottelun loppuun asti. Kuitenkin näkisin, että se oli Haatanen, joka momentumin siirsi. Alivoimalla valtavan hienot blokit ja en ole varma olenko koskaan...
  14. I

    Playoffs 2024 finaalit: Tappara (1.) – Pelicans (3.)

    Sinä vaikutat olevan väärässä....
  15. I

    Telia / MTV – Liigan uusi koti

    Täällä sama vaiva samaisella combolla, en ole myöskään ratkaisua onnistunut löytämään.
Ylös