ZZ Top

  • 30 816
  • 113

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Johan nyt, ettei Pienelle Vanhalle Teksasilaiselle Boogiebändille ole omaa ketjua Jatkoajassa! Huutava puute, joka korjataan nyt - onhan bändillä juhlavuosi. 40 vuotta samalla kokoonpanolla lienee jonkinasteinen ennätys. Lisäksi ZZ Top puuhaa uutta albumia Amerikan Stan Saanilan eli Rick Rubinin valvovan katseen alla. Siinä on paljon naamakarvaa samassa studiossa... Suunnitelmissa on paluu 70-luvun soundiin, kuulemma. Myös keikkarintamalla bändi aktivoituu loppuvuodesta, vaikka Amerikan Popedan eli Aerosmithin kanssa buukattu kiertue peruuntuikin. Rundi-, levytys- ja muita kuulumisia voi väijyä esimerkiksi ZZ Topin virallisilta kotisivuilta.

ZZ Top perustettiin siis Teksasissa vuonna 1969, ja alusta asti yhtye on toiminut kokoonpanolla Billy Gibbons (kitara, laulu), Dusty Hill (basso, laulu) sekä Frank Beard (rummut). Jonkinlaisena "neljäntenä Toppina" voidaan pitää alusta saakka mukana kulkenutta tuottaja/manageri Bill Hamia. Bändin ensimmäiset levyt ZZ Top's First Album ja Rio Grande Mud antoivat viitteitä tulevasta, ja vuonna 1973 julkaistu Tres Hombres räjäyttikin pankin vankalla ja juurevalla bluesrockillaan. Tältä albumilta löytyy useita klassisia Top-biisejä, mm. Waitin' For The Bus ja "Teksasin parhaalle pikku porttolalle" omistettu La Grange.

70-luvulla ja 80-luvun alussa ZZ Top kiersi ahkerasti, ja pukkasi ohessa ulos levyjäkin. Fandango! oli puoliksi live, ja sitä seurasivat Tejas, erinomainen Degüello ja vuonna -81 El Loco. Erääksi planeetan suurimmista bändeistä partajalmarit kohosivat 1983 julkaistulla Eliminatorilla, joka naitti yhtyeen perusränttätänttään sekvenssoidut rytmit ja syntetisaattorit. Tämän levyn myötä kymmenvuotias Evilkin bändin löysi ja siitä asti olen diggaillut ns. kybällä. Vaikeaa on kuvitella epätodennäköisempää menestyjää MTV:n pintakiiltomarkkinoilla, mutta niin vaan ZZ Topin Gimme All Your Lovin', Sharp Dressed Man ja Legs pyörivät taivaskanavilla alinomaa. Syy lienee hyvien biisien lisäksi hienoilla autoilla ja kauniilla naisilla, joita videoissa vilisee kiitettävästi.

Afterburner vuonna 1985 jatkoi synteettisellä linjalla, mutta viisi vuotta kypsynyt Recycler reivasi taas kurssia juurevampia maastoja kohti. Tuon albumin tiimoilta ZZ Top käväisi Suomessa vetämässä helvetin komean keikan Oulunkylässä vuonna 1991 - edelleen eräs hienoimmista konserttikokemuksistani. Bändi kuitenkin oli jo ohittanut suosionsa lakipisteen, ja seuranneet albumit (Antenna, Rhythmeen, XXX sekä toistaiseksi viimeisin Mescalero) eivät ole enää multiplatinaa myyneet. Viime vuonna ZZ Top julkaisi Live From Texas -dvd:n ja albumin, joka on ihan kelpo paketti, mutta silti toivon että vielä joskus julkaistaisiin muutama tuplalivepaketti esimerkiksi 70-luvun lopulta ja Eliminator-kiertueelta... siis mikäli tallenteita on, kuten uskoisin olevan.

Lisää Top-tietoutta voi kaivella vaikka Wikipediasta uutta albumia ja mahdollista Euroopan kiertuetta odotellessa...
 

PG

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime vuonna ZZ Top julkaisi Live From Texas -dvd:n ja albumin, joka on ihan kelpo paketti, mutta silti toivon että vielä joskus julkaistaisiin muutama tuplalivepaketti esimerkiksi 70-luvun lopulta ja Eliminator-kiertueelta... siis mikäli tallenteita on, kuten uskoisin olevan.

Lokakuussa julkaistaan Double down live, paketissa keikka vuodelta 1980, Definately then, ja toinen vuodelta 2008, Almost now.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Evililtä hyvä ketjuavaus. Kyseisen nimimerkin musakirjoitteluja on aina mukava lukea.

ZZ Top on ihan läheinen bändi minullekkin, melkeinpä voisin laskea ZZ Topin osittain etelän rockiksi. Sedät jaksavat vieläkin heilua ja sille nostan isoa peukkua. Myöskin se, bändin rosterin vaihtuvuus on ollut tasan 0 on kunnioitettava suoritus vanhoilta pieruilta.

Parhaat levyt ovat mielestäni Tres Hombres ja Fandango enemmän näistä bluesrock-pitoisemmista kiekoista sekä syntikka-levyt Eliminator ja Afterburner. Myös 2000-luvun ZZ Top on löytänyt tiensä allekirjoittaneen levyhyllyyn ja pidän mm. Rhytmeeniä ja Mescaleroa hyvinä kiekkoina, vaikka osittain meneekin taustamusaksi. Live From Texas löytyy tottakai myös ja lienee yksi kovimmista rokin livelevyistä mitä on tullut kuunneltua.

Tavoitteena olisi partajermut nähdä vielä ja eiköhän Top vielä eksy Suomeenkin jossain vaiheessa. Jos ei, niin sitten olisi tehtävä ulkomaanretki, mutta miksen tekisi näin hienon bändin takia.

"A haw, haw, haw, haw, a haw" - La Grange
 

M10

Jäsen
Tarpeellinen ketjunavaus tälle hienolle bändille, jota on tullut kuunneltua jostain 80-luvulta lähtien. Täytyy joskus kirjoittaa enemmän henk. koht. kokemuksia ZZ Topista tänne, kun aikaa on enemmän.

np. Just got paid
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Kas peeveliä, on mennyt ihan ohi tuo. Kiitokset tiedosta! Pakkohankinnalta näyttää.

Onkos tuommoinen kirja tuttu? Ostin joskus Alfamerista pikkuveikalle, ihan jees juttua ZZ-autoista ja kitaroista. Omassa lähipiirissäni muuten aika moni pitää bändistä muuten mutta ei välitä juurikaan niistä "syntsalevyistä". Toki itsekin tutustuin pumppuun juuri niiden (videoiden) kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Onkos tuommoinen kirja tuttu?
Sen verran on tuttu että tiedän kirjan olemassaolosta, ei vain ole vielä sattunut näppeihin. Kun jossain sattuu kohdalle niin ostan pois kuleksimasta.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Omassa lähipiirissäni muuten aika moni pitää bändistä muuten mutta ei välitä juurikaan niistä "syntsalevyistä". Toki itsekin tutustuin pumppuun juuri niiden (videoiden) kautta.

Tää on aika hauska juttu, eikä koska sua Jj. Siis sanoisin että bändijutuissa varmaan 80% ihmisistä ovat "löytäneet" bändin juuri noiden 80-lukujen hittien takia ja ovat varmasti diganneet niitä kympillä silloin. Suurin osa nykyisistä 30-40 kymppisistä on silloin ollut juuri sitä ikäluokkaa jolloin Suosikin julisteilla vuorattiin huoneen seinät ym.

Kuitenki sitten jossain vaiheessa sukkahevi meni tavallaan pois muodista, siitä tuli joku sellainen ilmiö mitä ei saa tykittää tai et ole mukamas jotenkin uskottava. Ja nyt moni ilmoittaa nykyään kärkevään ääneen että eivät pidä tuosta 80-luvun ajasta ja kuuntelevat vaan bändin muita aikakausia.

Tää ei nyt varsinaisesti koske ZZ toppia, vaan tuota samaa on myös muiden bändien faneissa : Metallica, Kiss, AC/DC, Van Halen jne.

Mitä pahaa tuossa 80-luvun, 90-luvun alun rokissa muka on??
T:Sukkahevimies!!
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
moni ilmoittaa nykyään kärkevään ääneen että eivät pidä tuosta 80-luvun ajasta ja kuuntelevat vaan bändin muita aikakausia.

Tää ei nyt varsinaisesti koske ZZ toppia, vaan tuota samaa on myös muiden bändien faneissa : Metallica, Kiss, AC/DC, Van Halen jne.

Mitä pahaa tuossa 80-luvun, 90-luvun alun rokissa muka on??
Ei toki periaatteessa mikään. Tietenkin se 80-luvun soundi kuulostaa paikka paikoin sietämättömältä, mutta esimerkiksi ZZ Topilla (ja vaikkapa Van Halenilla) se ei haittaa, koska biisimateriaali on kyllin vahvaa. Mainitsemistasi AC/DC on pysynyt samanlaisena aina, ei 80-luku siihen bändiin vaikuttanut. Kissillä taasen sävellyksellisesti tultiin 70-luvun jälkeen niin lujaa alas, ettei mikään soundi olisi bändiä auttanut...

Sitten taas vaikkapa Lynyrd Skynyrd, joka vietti hibernaatiota 1977-87, pelastui juuri siksi 80-luvun diskosoundeilta. Saattaisi Skynyrdilläkin olla jokunen sähkörumpulevy katalogissaan, jos olisivat olleet kasassa 80-luvun alkupuoliskon... Menihän Rick Medlocke Mustajalkoineenkin poppivankkuriin hetkeksi. Ei sillä, Siogo on vitun kova levy.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä Turapartojen bluesimpi osasto on kyllä aina kolahtanut, mutta tästä 80-luvun syntikka-lasvegas-discopopista en koskaan ole pitänyt pätkääkään. Onneksi palasivat vielä juurilleen ja vuoden 1996 Rhythmeen on minusta yksi bändin parhaista levyistä heti Fandangon ja Tres Hombresin jälkeen. Tuolta Rhythmeen -levyltä löytyy minusta ehkä bändin paras biisikin, nimittäin rouheasoundinen ja hienosti rullaava She's just killing me. Tuo biisi sai minut jälleen takaisin bändin musiikin pariin pitkän tauon jälkeen.

EDIT:
Kuitenki sitten jossain vaiheessa sukkahevi meni tavallaan pois muodista, siitä tuli joku sellainen ilmiö mitä ei saa tykittää tai et ole mukamas jotenkin uskottava. Ja nyt moni ilmoittaa nykyään kärkevään ääneen että eivät pidä tuosta 80-luvun ajasta ja kuuntelevat vaan bändin muita aikakausia.

Minulla se meni ainakin niin että pikkupenskana tuli kuunneltua serkun levykokoelmista juuri tuota ZZ Topin vanhempaa 70-luvun osastoa, ja sitten innostuksissani menin ja ostin C-kasettina Eliminatorin ja Afterburnerin ja voi helvetti mikä pettymys tulikaan kun aloin kuuntelemaan noita! Sittenpä ei tullutkaan kuunneltua pitkään aikaan oikein muuta kuin noita 70-luvun levyjä, kunnes taas törmäsin tuohon She's just killing me -biisiin ja "löysin" bändin uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Newcastle United, Duane Allman, LP-levyt
Tuolta Rhythmeen -levyltä löytyy minusta ehkä bändin paras biisikin, nimittäin rouheasoundinen ja hienosti rullaava She's just killing me. Tuo biisi sai minut jälleen takaisin bändin musiikin pariin pitkän tauon jälkeen.

Voi olla että muistan väärin mutta olisko ollut niin että tekivät tuon k.o. kappaleen juuri From Dusk ´till Dawn elokuvaan ja suurinpiirtein tunnissa?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voi olla että muistan väärin mutta olisko ollut niin että tekivät tuon k.o. kappaleen juuri From Dusk ´till Dawn elokuvaan ja suurinpiirtein tunnissa?

Ainakin se on siinä elokuvassa, en tiedä sen kummemmin syntyhistoriaa. Voi hyvinkin olla varta vasten leffaan tehty biisi, ainakin sanoituksen perusteella.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
vuoden 1996 Rhythmeen on minusta yksi bändin parhaista levyistä heti Fandangon ja Tres Hombresin jälkeen. Tuolta Rhythmeen -levyltä löytyy minusta ehkä bändin paras biisikin, nimittäin rouheasoundinen ja hienosti rullaava She's just killing me.
Se on hyvä levy. Mutainen soundi, mutta ei liian mutainen kuten XXX-levyllä tuntuu välillä olevan. Tosin Rhythmeenin paras biisi on What's Up With That, mutta makuasioitahan nämä. Bändi vain tuntuu itse vieroksuvan tuoreempia levyjään; esimerkiksi Texas-livellä on vain kaksi Eliminatorin jälkeen tehtyä biisiä (Rough Boy, Pin Cushion). Muutama Rhythmeenin styge olisi sopinut tuohon settiin mainiosti, onhan Topin lavasoundi nykyisin melko lähellä tuon levyn äänimaailmaa.
 

Padis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä joskus aikaa sitten tuli veivattu Afterburneria ja Eliminator levyä. Kyllä ne vain toimii vieläkin omassa yksinkertaisessaan toimivuudessaan. Nykyään kun en vieläkään osaa kasvattaa kunnon partaa osaan kunnioittaa sitäkin:)

Got Me Under pressure

http://www.youtube.com/watch?v=IBQUo88i33M

E: En minä ainakaan tiennyt pintaliidosta tuolloin yhtään mitään. Kappaleet vain kuulosti hyvältä kuten vanhemmatkin zz topit.

Pienet sille.
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Jännää että itsekin "löysin" tämän bändin keväällä. Toki Viva Las Vegas (kaverin mutsin LP:ltä) ja Pincushion (silloin uusin levy, soi Lista-ohjelmassa) olivat kovia juttuja jo teininä, mutta noin muuten en paljoa bändistä tiennyt. Sitten toki tuli tietoisuuteen näitä lätkämatseissa soitettuja: Gimme All Your Lovin, Sharp Dressed Man ja Tush, sekä Radiomafiassa "Lietteen Tötsän" soittama Just Got Paid.

Mutta Greatest Hits kokoelma sattui keväällä autosoittimeen ja sieltä erottuikin muutaman kuuntelukerran jälkeen yllättävästi lisää hyviä biisejä joukosta; Got Me Under Pressure, Sleeping Bag ja Planet of Women. Tällaisesta ZZ-tyylistä itse diggaan, tarkistin niin kasikytluvulta noi näyttäisi olevan. Sittemmin vielä mm. Concrete and Steel ja Can't Stop Rockin on jäänyt soimaan päähän muilta levyiltä.

Paikalla haluan kyllä olla, jos Suomeen tulevat.

Ja olihan se mukava saada täältä JA:sta selville mitä se Pearl Necklace oikeasti tarkoittaakaan....
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ja olihan se mukava saada täältä JA:sta selville mitä se Pearl Necklace oikeasti tarkoittaakaan....
ZZ Topin lyriikoista kyllä löytyy sellainen englanninkielisten pikkutuhmuuksien ABC ettei paremmasta väliä. Woke Up With Wood kertoo aamustondiksesta, I Got The Six -biisin I got the six, gimme your nine selittää itse itsensä, Tush tarkoittaa persettä, Tube Snake Boogien käärme asustaa farkkujen sisällä...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tänään tuli hankittua ZZ Topin Degüello sekä blues-kokoelma One Foot In The Blues. Degüellolta löytyy monia parta-jalmareiden lempikappaleitani kuten I`m Bad, I`m Nationwide, Cheap Sunglasses ja I Thank You.
Tuo blues-kokoelma on myös tiukkaa settiä eli sinne on koottu ZZ Topin parhaimpia blues-vetoja. Brown Sugar on heti avausbiisi, joka potkaisee levyn heti käyntiin hyvin.

Tuo tupla-live on myös katsastettu ja kovaa menoahan nuo ovat molemmat levyt, erittäin hyvät settilistat eikä mitään valittamista. Papat ne jaksaa parrat vihmoten. Uutta levyä odotellessa!
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kavin katsomassa aijat "viela kerran" taalla reilu vuosi sitten. Paikkana hyvin intiimi teatteri, jossa kundit heitti In Your Face-kiertueen keikkansa. Sopi paljon paremmin kun vaikka Helsingin Jaahalli...

Itse olen ollut ZZ Topin fani tuolta 80-luvun alusta lahtien ja sita tuli soiteltua niin paljon siihen aikaan, etta yht'akkia faijakin alkoi soittaa bandin musaa autossaan. Yeah! Ehdottomana biisisuosikkina Just Got Paid.
 

PG

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
^ Tuo kyllä kiinnostaisi, harmittavasti vaan on jo menoa juuri silloin.

PuistoBlues kirjoitti:
Bluespiknik - Järvenpään Vanhankylänniemessä lauantaina 3.7. klo 11 alkaen. Portit avautuvat klo 11.00, konsertti alkaa klo 12.00 ja päättyy noin 20.00.
Tulevan kesän pääesiintyjäksi on varmistunut ei vähiten omaperäisestä ulkoasustaan tunnettu groovaavaa bluesia veivaava ZZ Top Texasista

Aikataulut julkaistaan näemmä myöhemmin. Onko kukaan käynyt aiemmin tuolla, voisiko ajatella että ZZ Top pääesiintyjänä aloittaisi suurinpiirtein klo 18?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Olipas mukava uutinen, että Partajalmarit saapuvat Suomeen. Johan niitä on odotetukin. Liput lähtevät luonnollisesti ostoon.

Puistoblues on aika lupsakka ja rento tapahtuma ja eroaa perinteisistä "festareista" hyvällä tavalla. Lavalle näkee monesta eri suunnasta ja tunnelmakin on yleensä hyvä. Pari vuotta sitten olin Johnny Winteriä katsomassa aika eturivissä ja kyllähän vanha bluespieru sai kansaan liikettä viimeistään jo vanhoilla Rollari-covereilla. Veikkaisin tosiaan, että ZZ Top aloittanee siinä kuuden aikoihin.

Periaatteessa samaa Southern-linjaa oleva Gov`t Mule oli kuulemma vetänyt myös kovan setin viime kesänä pääesiintyjänä ja ei epäilystäkään etteivät Texasin boogiesedät saisi hyvän tunnelman Vanhankylänniemeen Jäkeen.

Loppuun vielä etelän rock`n roll kevennys menneiltä vuosilta, Lynyrd Skynyrd Puistoblues 1996: http://www.youtube.com/watch?v=hIozvMbhI54
 

ihmelaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kesän paras konserttiuutinen. Eikä tarvitse edes lähteä Helssinkiin asti.
Kylläpä tuli puuntakkaa tämä ilouutinen.

Ja mitä tuohon Helsssinkiin tullee, niin mukava paikkahan se on, mutta niin pirun syrjässä, ettei sinne viitti aina lähtiä. Nyt siis nokka kohti Wanahankylänniemeä, matkaa jalakasin kertyy kotipihalta sen kaks kilomeetriä, kyllä tuon jaksaa, mutta jaksaako takasi kotio, se onkin jo eri asia...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eipä ole enää kovin kauaa siihenkään, kun ZZ Top astuu Puistobluesissa lauteille. John Lee Hooker Jr. lämppää ennen Topia ja toivottavasti partajalmareiden settilistaan kuuluisi sekä uutta että myöskin vanhaa klassikkoineen. Pitää ottaa ZZ Top vielä kovempaan kuunteluun tässä kesäkuun aikana niin heinäkuussa ollaan valmiita. Kesän yksi kovimmista keikoista varmasti tulossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös