Ilmoitukset

Nimimerkit cauna ja Ralph ovat seuraavan viikon pelikiellossa sääntöjen 4§:n perusteella.

Nimimerkki Daespoo on viikon pelikiellossa sääntöjen 4§:n ja 6§:n perusteella.

Youtube Levyraati – arvostele edellistä biisiä

Viestiketju osiossa 'Kierrätyskeskus' , aloittajana DarkTower, 03.12.2014 klo 02.54.

  1. heavylutaa18 Jäsen

    Lainaus:
    Kyllähän waspi aina toimii. Ei ehkä ihan parhaimmistoa, mutta kiva oli kuulla tältä levyltä pitkästä aikaa biisi. Raskainta waspia mitä löytyy eikä mielestäni niin kehno albumi kokonaisuudessaan mikä sen maine on. Täytynee kaivaa vuosien tauon jälkeen kyseinen yhtye soittoo, sen verran hyvältä kuulosti pitkästä aikaa.

    Ghost - 03 Ritual - YouTube
     
  2. Jupe Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK
    Lainaus:
    Ei tämä huono ole, mukavaa old school heavyrockia. Ruotsalaiset hyvällä asialla nyt kun kaikki edellä viitatut old school jampat alkaa olla jo tukevasti ainakin toinen jalka haudassa. Tälläistä kaivataan klubeille, live on ain live varsinkin näemmä näillä kun on teatteria ja nunnia jne. Kolikon toinen puoli on se että ei tarjoa mitään tajunnan mullistavaa uutta ja myös jää sinne klubeille pienen porukan tietoisuuteen. Joka tapauksessa yritystähän tässä on erottua aiankin tuolla livellä ja musakin toimii joten arvosanaksi vahva 7½ / 10.

    Mitäs mä tähän keksisin. something completely different https://www.youtube.com/watch?v=6n9Q8bsONw4

    _
     
  3. A Siente Jäsen

  4. DarkTower Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks, Pool, NHL, UFC, Kärpät, Anna Veith
    Ja kaikki sanoo että 4/20! Kaliforniassakin voi olla pilvessä jatkossa. Itselleni on aivan sama, kunhan on sama linja kuin kusipäille, jotka ajavat autoa viinapäissään. Mutta Pato Banton hei, pössyttelystä on tehty parempia biisejä jo yli 30 vuotta sitten! Kappale kuulostaa ihan ok reggaelta, mutta tosiaan tässä tapauksessa ei ole keksitty pyörää uudestaan joten biisille 5-/10

    Sophielta jotain erilaista.
     
  5. A Siente Jäsen

    Sophien biisin pilaa helvetin huono tausta. Laulaja itsessään saa jalan vipitattamaan, mutta tuo todella korkealta soiva taustamusiikki.... Ei ei ei. Toisaalta ihan hyvä rytmi, mutta tuo helvetin tilutus taustalla pilaa kaiken. Muuten olisi oikein hyvääkin rentoa menoa, vaikka itse laulun sisältö ei juurikaan jää mieleen. 6+ / 10


    Dog Eat Dog Who's the King? - YouTube
     
  6. Malkkinen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pittsburgh Penguins
    Lainaus:
    Tää oli aikamoinen pökäle. Joihinkin varmaan iskee mutta muhun ei iskeny silloin ysärillä ja vielä vähemmän iskee nyt. Näitä bändejähän tais olla silloin kolmetoista tusinassa. Oli sentään saksofoni jolla yritettiin erota muista, siitä hyvästä 2/10

    Hipsterien märkä päiväuni: The Claypool Lennon Delirium - Mr. Wright (Official Audio) - YouTube
     
  7. ernestipotsi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
  8. Jupe Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK
    Lainaus:
    Mä olen tämän levyraadin Klasu Järvinen ja taas äänessä. No johan on, mitenköhän tähän suhtautuisi. Ihan jees soundit, voisi toimia instrumentaalina paremmin, jäi puuttumaan se yleisesti musiikkiin kuuluva saksofonisoolo. Ei iske japanitytsyjen girl band nyt tähän aikaan iltapäivästä mutta ehkä Liinamaan Pirkon kanssa voitaisiin tämä tavastialla tsekata. Erilaisuudesta pisteitä. Pirteän raskaat 6/10 pojoa.

    Sitten palautetaan hevit takaisin siihen muottiin niin kuin moni ne tuntee, ensi maaliskuussa suomeen, sen kunniaksi. Anthrax - Antisocial (Official Video) - YouTube

    _
     
  9. Analog Kid Jäsen

    Lainaus:
    Olihan jokseenkin tylsää soitantaa semipunkhenkisellä kertosäkeellä varustettuna. Bonuksena vielä keskinkertainen vokaalisuoritus. Kai tästä täydet kolme pojoa voisi antaa. 3.

    Saksofonisooloa kaipailtiin joten saksofonisoolo saadaan.

    Fats Domino - I'm Walking
     
  10. H.Incandenza Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
    Lainaus:
    Letkeää ja svengaavaa menoa. Aurinkoisen päivän musiikkia nostamaan tunnelmaa vielä entistä leppoisammaksi. 7/10

    Surunmaa - Not my property
     
  11. Skeletor Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, urheilullisesti avoin sarja
    Lainaus:
    Kaiken listamusaähkyn keskellä on mukava kuunnella välillä akustista musiikkia. Voittaa ainakin 70 % nykyisestä uudesta musiikista. Tietenkin näistä ei ikinä tiedä, onko oma kappale vai cover jostain kaukaisilta ajoilta. Melodia ja laulaja eivät häiritse, joka auttaa jo paljon. Pystyn kuuntelemaan toisenkin kerran, varsinkin viikonlopun jälkeen, jossa sai kuunnella akustisuutta muutenkin. 7/10.

    Seuraavana tulevaa radiohittikamaa. Hiljattain julkaistu kasariviisu, jossa on niin hienoja sävyjä musiikin kulta-ajoilta. Parempi versio Spotifyssa: Yön Polte -RIP
     
  12. mikko6000 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NUFC & K-Espoo/Blues 1984-2016
    Lainaus:
    Ei perhana. Jostain syystä tuli tsekattua tuo ja... No joo. Kuulostaa samalta kuin vuosia sitten jengi kuunteli läpällä tuonkuuloista tavaraa Mikseri.netistä. Tuo kasari-soundi taitaa olla nyt synthwaven jne. kanssa todella pinnalla? Noh, 4/10 koska todennäköisesti vanha setä ei vaan ymmärrä.

    Seuraavaksi sitten vähän puolalaista, Venäjän ortodoksitkin suututtanutta Batushkaa. Батюшка (Batushka) - Ектения́ IV Mилость (Yekteníya IV Milost') - YouTube
     
  13. H.Incandenza Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
    Lainaus:
    Aika väkevää musisointia. Varmasti oman genrensä puolalaisten esiintyjien joukossa kova tekijä. Ja jokin tuossa omalla tavallaan viehättää vaikka en ole tämän musiikkilajin ja laulelmatyypin kannattaja ollenkaan. Etenkin olen yleensä vierastanut tämän kaltaista vokalistin tapaa artikuloida ja esittää sanottavaansa. Annetaan tälle kuitenkin napakat 5/10.

    Pekko Käppi & K:H:H:L: Mun vereni
     
  14. heavylutaa18 Jäsen

    Lainaus:
    Olipahan pätkä, videolle 5/5. Musiikki vähintäänkin mielenkiintoista mutta kulki hyvin eteenpäin tukien loistavaa sanoitusta ja ideaa biisissä. Kierolla tavalla tykkäsin ja varsinkin videon takia jaksoi katsoa ja kuunnella kokonaan. Sopii hyvin henkilökohtaiseen teemaani tutustua ja kuunnella eri musiikkigenrejä avarin katsein metallin sijaan, löytyy näitä hyviä tapauksia. 8/10 kokonaisuus.

    AronChupa - Little Swing ft. Little Sis Nora | OFFICIAL VIDEO - YouTube

    Videolla tuleva vaimoni.
     
  15. ämjiijii Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
    Lainaus:
    Naisen ulkonäössä ei mitään moitittavaa, ja videokin on ihan jees kokonaisuudessaan. Kuitenkin fakta on se, että tuota naista ei näy silloin kun tuo biisi jumputtaa täysillä yökerhon kajareista. On meinaan aika ärsyttävä varsinkin tuo kertosäkeistö. Ihan niin kuin tuo biisi oltaisiin jo pari kertaa tehtykin? Tuntuu tuo ihme biitti olevan nykyään joka tanssabiisin kertosäkeistössä, vai onko se kertsi vai mikä. Toimi korkeintaan tasan sen ensimmäisen biisin kohdalla, nyt arvosanaksi voi antaa korkeintaan 1,5/5.

    Tässäpä olisi ruotsalaista poppia, johon rakastuin täysillä vuoden 2015 Provinssissa. Uskomattomimpia ex-temporena katsottuja keikkoja ikinä, ja toimiipa levyltäkin: you're the storm - the cardigans (HQ) - YouTube (Linkki YouTubeen)
     
  16. Analog Kid Jäsen

    Lainaus:
    Helvetin hyvää taustamusiikkia päiväunille. No itse asiassa ihan mukavan leppoisa biisi, joka useammalla kuuntelukerralla muuttuisi varmasti paremmaksi. Mutta yhden kuuntelun perusteella perusseiska, 7. Myöhemmin sitten ehkä enemmän.

    Pysytään Ruotsissa, vähän reippaampaa menoa tosin. Tuollainen vinyylisinkku tuli aikoinaan kotiutettua divarista yhden markan hintaan.
    SKY HIGH - Ain't Beggin
     
  17. heavylutaa18 Jäsen

    Lainaus:
    Aivan täysin uusi tuttavuus. Ekalla kuuntelu kerralla ei kyllä jääny käteen paljoakaan itse biisistä tai sanotuksista, paitti tuosta alkaen 2.20 svengas ku hirvi. Ei hassumpaa meisinkia ruottin pojilta. 3/5

    Guns N' Roses-Estranged w/Lyrics - YouTube
     
  18. Loorz15 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Philadelphia Flyers
    Lainaus:
    Todellinen klassikko. Maailmankaikkeuden toisiksi kaunein biisi heti November Rainin jälkeen. Riipaisevat, mutta toivoa herättävät sanat, raakaa kitarointia ja kaunista pianon soittoa. Kaikkea, mitä hyvässä ballaadissa kuuluu olla. Biisi nousee vielä hienosti loppua kohden. 5/5

    Sitten laitetaan herra Dylanilta hieman harvinaisempaa tuotantoa. Tätä ei löydy (tietääkseni) miltäkään levyltä, vaan ainoastaan tämä youtube- versio, joka on ilmeisesti keskeneräinen demo.
    Bob Dylan - To Fall In Love With You - YouTube
     
  19. Analog Kid Jäsen

    Lainaus:
    Aika minimalistinen veto sanoisin. Ja sanonkin. Tuli kuunnellessa mieleen että sopisi johonkin elokuvaan tai tv-sarjaan seesteisen yökohtauksen taustalle. Vaikka biisissä oikeastaan mitään tapahtunutkaan niin silti jotenkin jäin koukkuun. Kasi tälle, 8.

    Sitten ihan vaan rokkia.
    Hoodoo Gurus - Out That Door
     
  20. godofthunder Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät, Detroit Red Wings
    Lainaus:
    Eipä lainkaan hassumpaa oikeastaan. Ihan hyvin voisi pyöriä taustalla spotifyssa tms. Jotenkin koko ajan silti odotti, että olis vielä lähteny isommin lentoon. 8/10.

    Jatketaampas musiikillista retkeä kohti progen maailmaa. Laulu- ja soitinyhtye Gojira.
     
  21. ernestipotsi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Tuttu bändi muutaman vuoden takaa. Tätä uusinta levyä en ole juurikaan kuunnellut, mutta ihan kelpo menoa. Ei ihan tajunnanräjäyttävää, mutta ehdottomasti menee joskus uudelleenkuunteluun 8/10

    Jatketaan Puolan lahjalla metallimusiikille:
    BEHEMOTH - Blow Your Trumpets Gabriel - Official Video CENSORED - YouTube
     
  22. Ollakseni Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Detroit Red Wings
    Lainaus:
    Behemoth ei ole jostain syystä iskenyt itseeni oikein koskaan. Johtunee siitä liiallisesta teatraalisuudesta, joka on kaikissa musiikkivideoissa läsnä ja livenä myös. Ylipäätään musiikkivideot ovat lähtökohtaisesti pahasta ja tämä jätti pohtimaan millainen on sensuroimaton versio. Kappale itsessään on aivan mallikas repäisy, Hitaampaa odottelua oli se 2,5 minuuttia ja sitten päästiin siihen kunnon asiaan. Blastit jäivät kyllä ikävästi kitaravallien ja muun alle. Tykkäsin. 7/10

    Sitten suomalaista hc-punkkia.
    Huora - Kovia Ja Kiljua - YouTube
     
  23. Malkkinen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pittsburgh Penguins
    Lainaus:
    En ymmärrä punkkia enkä suomalaista musiikkia. Hyvä että joku kuitenkin tekee, kyllä tälläistakin tarvitaan. Annan 6/10

    Puolasta tulee muutakin kun Behemothia, se olkoon tämänkertainen pläjäys.
    Decapitated-United - YouTube
     
  24. olkikuukkeli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
    Lainaus:
    Tyylipuhdasta, paremman luokan dödöähän tämä. Edustaa valitettavasti myös genren niitä piirteitä, joiden takia omat suosikkini löytyvät sieltä progemman dödön puolelta. Dynamiikaltaan kappale on jöötiä alusta loppuun, eikä tällainen mielestäni sen takia toimi kovin hyvänä "keskittymismusiikkina". Jossakin mielentilassa menee.

    6/10.

    Laitetaan sitten jotain ihan muuta, osittain unohtunutta kultaiselta 70-luvulta:
    The Buoys - Give Up Your Guns - YouTube
     
  25. heavylutaa18 Jäsen

    Lainaus:
    Pidän kyllä kovasti tän tyylin ja tän ajan musasta ja tää olikin iha miellyttävä uusi tuttavuus. Musahan on kovasti juuri sitä mitä tuolta vuosikymmenelta odottaa, ja piti ihan googlata mitä kerrottavaa netin ihmeellisellä maailmalla oli tästä kyseisestä yhtyeestä. Uusi tuttavuus ja kuunnellaan lisää, 8/10.

    Led Zeppelin - How Many More Times - YouTube