Yohann Auvitu – patonki Stadissa

  • 188 502
  • 729

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Toivottavasti patonki maistuu. Vieläkö dominoi sirklaten ja loput ylivoimalla? Kunpa rakastaja operoisi JYPissä numerolla #18, terveisin ikävä.

Maistuu, ja kuinka hyvältä maistuukaan. Loistava runkosarja takana, ja pleijareissa onkin sitten ottanut ykköspakin viitan itselleen kiekollisessa pelissä, Taimin surffatessa selkä suorana. Pelaa suurimpia minuutteja, ja kun ylivoimakoostumuksia rukattiin uuteen uskoon niin siirtyi nimelliseen 1-ylivoimaan. Peliotteet eivät ole ailahdelleet vaikka pakkipari muuttui pariinkiin otteeseen puolivälierissä.

Parannettavaa olisi ratkaisupaikoissa, monen monta loistavaa maalintekopaikkaa oli pelsusarjassa mutta ainoastaan yhden maalin sai aikaiseksi.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Auvitu on pelannut hienon kauden ja parantanut mielestäni viimeisen parin kuukauden aikana edelleen. Pystyy ja uskaltaa tehdä ratkaisuja kiekollisena ja onhan tuo luistelu huimaa katsottavaa. Jos peliesitykset jatkuvat viime kuukausien tapaisina, saa arvioni mukaan näytönpaikan jossain muussakin sarjassa (esimerkiksi Sveitsin liiga). Hieno hankinta Nybondakselta.
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Ja lisättäköön vielä se että Patonki on molempina kausinaan punaisissa voittanut joukkueen sisäisen tehotilaston runkosarjassa (+22, +20). Ihan hyvä suoritus jannulta joka vielä taisi muutama vuosi sitten pelata hyökkääjänä, ainakin ajoittain.
 

Lehmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Auvitusta haastattelu IL:ssä.

Narrihuhut eivät ainakaan tämän haastattelun pohjalta saa lisäliekkejä, mutta KHL miestä kyllä kiinnostaa:

"- Jokainen pelaaja haluaa eteenpäin. NHL on ehkä vielä kaukana, mutta kukapa liigapelaaja ei olisi kiinnostunut KHL:stä.

IFK:n naapuri Jokerit ei kuitenkaan ole Auvitulle ajankohtainen.

- He eivät ole osoittaneet kiinnostusta, joten en ole edes ajatellut sitä."
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Pakiston tärkein palanen tällä hetkellä. Kovalla tasolla illasta toiseen.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En jaksa sen suuremmin "sarja jatkuu" -kliseitä komppailla vaan tulen uhkarohkeastikin palvomaan hävinneen joukkueen parasta(koko ottelusarjankin parasta), Seinen rakastajaa. Nuo lempeän oloiset liikkeet luistimilla ovat niin myrkyllisiä että Romeo&Julia remaken jälkeen pyyhittäisiin molemmilla suvuilla löysästi ruskettunutta harmonikkaa. Seisaallaan olisi enää yksi, #18, Yohann Auvitu.
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Puolustajien pistepörssin ykkönen, koko pistepörssin 6., tehotilaston jaettu ykkönen, edistyneissä tilastoissa joukkueen pakeista kirkkaalla marginaalilla ykkönen (jos ei lasketa 4 peliä pelannutta Salmea, joka on edellä parissa tilastossa)...

Toki aloittaa hyökkäyspäässä eniten kaikista pakeista, mutta miksei aloittaisi kun pelaa niin loistavaa kevättä. Elämänsä kevättä.

Pahoin pelkään että KHL vie kauden jälkeen. Nautitaan vielä kun voidaan.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Kenties jopa iso sarja mahdollinen. Kehitys on ollu niin huimaa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Hieno sainaus Nybalta. Ja kuten viime kaudellakin, Auvitu taas niitä, jotka ovat parantaneet kohti kevättä kuin sika juoksuaan.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Pudotuspelien ylivoimaisesti MVP!
Respects! Oli jo viime keväänä mainio. Diesel, joka tietää koska pitää lähteä hyrräämään!
Toivottavasti soppari ensi kaudeksi meillä, huhuista huolimatta!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Liigan paras. Harmi, jos lähtee. Miksei lähtisi.

Voi varmastikin lähteä, mutta tuon tason pakilla, jolla on ns. kaikki kunnossa (liike, veto, asenne, vääntö ja nuori ikä), niin harkitsee varmaan aika tarkkaan seuraavan liikkeensä. Veikkaan että NHL voisi olla hänen paikkansa suht pian.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
KUNINGAS!! Jumalauta millä tunteella se pelaa!!!! Tuuletus kertoi ettei jää asenteesta kiinni!
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Seinen rakastaja on tosiaan löytänyt ihan huikean vireen vaikka tänään menikin omiin parit. JATKOPAHVI!!

Sarjan ratkaiseva yksilö. Jypinkylän muistoistaan kaivoi miikalahtimaisen "kaatuessakin voi osua" -ratkaisun. Vittu miten vituttaakin, mutta luisteleva taideteos ansaitsee tunnustuksen. Kaiken.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Patonkia uuniin! Ehdotan, että jatkossa kun Auvitu tekee Nordiksella maalin niin fanit heittävät patonkeja jäälle :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Patonkia uuniin! Ehdotan, että jatkossa kun Auvitu tekee Nordiksella maalin niin fanit heittävät patonkeja jäälle :)
Hattutempusta läjä baskereita jäälle
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös