Yllättäjät ja pettymykset

  • 3 106
  • 26

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän kauden peliesitysten perusteella voi jakaa joukkueita yllättäjiin ja pettymyksiin. Allekirjoittaneen lista näyttää tältä:

YLLÄTTÄJÄT

1. San Jose

Menetti kaksi nimekkäintä pelaajaansa viime kauden jälkeen, eikä tilalle tullut oikeastaan ketään. Avainpelaajien loukkaantumisia oli alkukaudesta jonkin verran. Silti tämä tähdetön, mutta tällä hetkellä haastattelujen perusteella ilmeisen hyvähenkinen, joukkue napsii voittoja kärkipään joukkueilta. Maalivahtikaksikko (Nabokov-Toskala) on ollut ehkä koko liigan luotettavin.

2. Atlanta

Kesän tapahtumien jälkeen povasin todella pohjia kaapivaa kautta, koska Heatleyn paluustakaan ei ollut tietoa. Toisin kävi. Hyökkäyspeli on sujunut ja Kovalchuk on noussut koko liigan MVP:ksi tai ainakin aivan kärkisijoille. Maaleja syntyy, mutta myös omissa soi. Nurmisen tasaisemmilla otteilla Atlanta voisi olla korkeammallakin.

3. Calgary

Myös suhteellisen nimetön porukka, joka on yllättänyt monella rintamalla. Joukkuepuolustus on toiminut, eikä omissa ole soinut vanhaan malliin. Ratkaisijoita on löytynyt paikkaamaan Iginlan odotettua vaisumpia otteita. Maalivahtipeli on Kiprusoffin myötä parantunut, eikä McLennankaan huonoja otteita ole esittänyt. Terve kilpailu peliajasta laittanee myös Turekin esittämään parastaan.

PETTYMYKSET

1. Anaheim

Viime kevään finalistin piti olla astetta kovempi Fedorovin myötä. Paskanmarjat - sama vitsi ankkalammelta on palannut. Taisteluilme on kadonnut, eikä liigan parhaimmistoon kuuluva maalivahtikaan pysty pelastamaan flegmaattiseksi muuttunutta joukkuetta.

2. Chicago

Joukkue hakee vuodesta toiseen ilmettään ja nuorennusleikkaus on käynnissä. Pakisto on heikko. Silti joukkueen hyökkääjistö on vähintään keskitasoa paperilla ja maalivahtikaksikko kestää vertailun ylemmän keskitason joukkueisiin, joten materiaalin puolesta realistiset mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan olisi ollut. Varsinkaan Zhamnov, Daze ja Ruutu eivät ole vastannut odotuksiin. Kabinettisekoilustakaan ei Windy Cityssa näemmä päästä eroon.

3. Dallas

Erittäin nimekäs joukkue, jossa avainpelaajat ovat päässeet hiomaan kuvioita yhteen jon vuosia. Joukkue esitti kuitenkin todella tehotonta ja sekavaa peliä alkukaudesta. Puolustuskaan ei ole ollut tutun kovaluinen, vaikka lähtijöitä kohtuullisen nimekkäillä miehillä paikattiinkin. Suoritukset ailahtelevat. Avainpelaajista varsinkin Modano ei ole pelannut lähelläkään parasta tasoaan. Joukkueen suomalaiset ovat olleet pettymyksiä loukkaantumisista huolimatta. Vaikka pudotuspelipaikka on todennäköinen, on joukkueella paljon petrattavaa, jos se aikoo tosissaan taistella pystistä.

Ikuinen alisuorittaja NY Rangers ei ole listalla, koska sen heikot esitykset materiaalin nähden tuskin yllättävät ketään.
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Aivan samaa mieltä tuosta ykkösflopista, vaikka se onkin suosikkijoukkueeni. Täysin sysipaskaa tarpomista on ollut oikeastaan koko kausi, eikä valoa näy tunnelin päässä. Fedorov jättää joukkueen suurella todennäköisyydellä viimeistään kesällä. Prospal on turhan pitkän sopimuksen kanssa ankoissa, flopannut pahasti tällä kaudella. Giguere ei ole sama Jiggy kuin viime kaudella. Babcockin taktiikka kusee. Chistov ei osaa enää tehdä maaleja. Ozolinsh on loukkaantuneena. Rucchin ei välttämättä olekaan aivan oikea mies kippariksi. Carney on pahasti pakkasella. Sykora ei ole tehnyt tarpeeksi maaleja. No, ensi kaudella uusi yritys pudotuspelitaisteluun. Tällä kaudella ei asiaa kevään koviin peleihin.
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Anaheim on ehdottomasti vuoden alisuorittaja. Surkuhupaisinta tässä tilanteessa on se, että viime yönkin matsissa Anaheim laukoi taas kerran selvästi enemmän kuin vastustajansa, mutta silti tuli kunnolla turpaan. Tämä on ollut viime aikojen trendi. Kun otteluita ei ole kunnolla päässyt näkemään, on vaikea sanoa, onko peli ollut oikeasti Anaheimin hallintaa, vai laukovatko kaverit epätoivoissaan jo keskialueelta.

Atlanta ei ollut minulle mikään yllätys. Jo viime keväänä oli merkkejä ilmassa siitä, että jokkue pystyy uuden valmentajansa opeilla parantamaan otteitaan. Ehkäpä Heatleyn ja varsinkin Snyderin tragediat vain hitsasivat joukkuetta entisestään yhteen. Hatunnoston arvoinen suoritus.

Calgary ja San Jose ovat olleet minullekin yllätys, samoin Dallasin ailahtelevat otteet. Lisäisin listaan vielä Phoenixin, jota voisi nimittää tämän kauden viime kauden Anaheimiksi. Mitäs sanotte tuosta ilmaisusta? Olisiko Anaheim sitten tämän kauden toissa kauden Carolina?
 

Cramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Viestin lähetti Raymond Pearl

2. Chicago

Joukkue hakee vuodesta toiseen ilmettään ja nuorennusleikkaus on käynnissä. Pakisto on heikko. Silti joukkueen hyökkääjistö on vähintään keskitasoa paperilla ja maalivahtikaksikko kestää vertailun ylemmän keskitason joukkueisiin, joten materiaalin puolesta realistiset mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan olisi ollut. Varsinkaan Zhamnov, Daze ja Ruutu eivät ole vastannut odotuksiin. Kabinettisekoilustakaan ei Windy Cityssa näemmä päästä eroon.


Täytynee omaa suosikkiani sen verran puolustaa, että Zhamnov ja Daze eivät ole pelanneet tällä kaudella kuin 15 peliä yhteensä (Zhamnov 12 ja Daze 3). Maalivahdeista ykkösenä pelaava Thibault pelasi vain 10 peliä ennen loukkaantumistaan. Rosterissa on ollut parhaillaan 6-7 tulokasta samaan aikaan, joten kyllä se jotenkin peliesityksiin on vaikuttanut. No, ennemmin tulokkaita kuin ylipalkattuja veteraaneja.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Viestin lähetti Raymond Pearl
PETTYMYKSET
2. Chicago

Joukkue hakee vuodesta toiseen ilmettään ja nuorennusleikkaus on käynnissä. Pakisto on heikko. Silti joukkueen hyökkääjistö on vähintään keskitasoa paperilla ja maalivahtikaksikko kestää vertailun ylemmän keskitason joukkueisiin, joten materiaalin puolesta realistiset mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan olisi ollut. Varsinkaan Zhamnov, Daze ja Ruutu eivät ole vastannut odotuksiin. Kabinettisekoilustakaan ei Windy Cityssa näemmä päästä eroon.

Tähän on totuttu ja totuuden nimissä ei sarjasijoitus tule täytenä yllätyksenä, mutta myönnetään: olen pettynyt.

Zhamnovin ja Dazen on ollut vaikea vastata odotuksiin tällä kaudella kun ovat kumpainenkin olleet pitkään "lasaretin" puolella, jossa Daze yhä on ja kolmessa pelissä on vaikea odotuksiin vastata. Ruudun odotukset olivat pilvilinnoja korkeammalla ja täten täysin
epärealistiset saavutettaviksi. Zhamnov on tosin sairaslistalta palattuaan ollut ainakin tehokas Hawks-mittapuun mukaan.

Nashville ja Phoenix ovat olleet Calgaryn ohella positiivisimmat yllättäjät ja Anaheim tosiaan pahin pettymys.
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Viestin lähetti Raymond Pearl
3. Calgary

Myös suhteellisen nimetön porukka, joka on yllättänyt monella rintamalla. Joukkuepuolustus on toiminut, eikä omissa ole soinut vanhaan malliin. Ratkaisijoita on löytynyt paikkaamaan Iginlan odotettua vaisumpia otteita. Maalivahtipeli on Kiprusoffin myötä parantunut, eikä McLennankaan huonoja otteita ole esittänyt. Terve kilpailu peliajasta laittanee myös Turekin esittämään parastaan.
Jep, suuri yllättäjä varsinkin, kun ottaa huomioon loukkaantumiset. Senttereistä ja veskareista on ollut pulaa useinkin. Iginlan otteita taas ei lopulta voi hirveän vaisuina pitää. Vaikka alkukausi olikin heikko, niin kaveri nousi kuitenkin jo pistepörssin top 20:een ennen pientä loukkaantumistaan.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Re: Re: Yllättäjät ja pettymykset

Viestin lähetti Cramer
Täytynee omaa suosikkiani sen verran puolustaa, että Zhamnov ja Daze eivät ole pelanneet tällä kaudella kuin 15 peliä yhteensä (Zhamnov 12 ja Daze 3). Maalivahdeista ykkösenä pelaava Thibault pelasi vain 10 peliä ennen loukkaantumistaan. Rosterissa on ollut parhaillaan 6-7 tulokasta samaan aikaan, joten kyllä se jotenkin peliesityksiin on vaikuttanut. No, ennemmin tulokkaita kuin ylipalkattuja veteraaneja.

Täytynee tarkentaa omaa kantaa: omaa pettymystäni yhden suosikkijoukkueeni peliesityksiin ei tieto loukkaantumisista juurikaan vähennä. Oikeasti menestystä janoavissa seuroissa ryhdytään välittömiin toimenpiteisiin avainpelaajien loukkaantuessa, eikä vain odotella ja voivotella huonoa tsäkää. Loukkaantumiset ovat usein ennakoitavissakin kokoonpanoa rakennettaessa - jotkut vaan ovat loukkaantumisherkempiä kuin toiset pelityylinsä, vanhojen vammojen tms. johdosta. Tuskin kukaan odotti Fopankaan pelaavan koko kautta terveenä?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eikä nuo loukkaantumiset käy mistään selityksestäkään. Jokaisella tiimillä niitä tuntuu olleen tällä kaudella poikkeuksellisen paljon. Ja kun niitä tulee, niin siinä se joukkueen todellinen taso sitten punnitaan. Ruvennut pikkuhiljaa ärsyttämään kun jokainen selittelee oman joukkueensa heikkoa menestystä loukkaantumisilla, vaikka niitä on muillakin. Toisilla enemmän, toisilla vähän vähemmän.

Kauden ehdottomat yllättäjät ovat Calgary ja San Jose. Calgaryn nousua tosin vähän ennusteltiinkin, mutta Sharksit ovat tulleet ihan puskista. Myös Atlantan kova alku ilman Heatley'ä yllätti. Chicagolta en odottanut kauden alussa mitään. Pettymyksiin kuuluu Anaheim (erityisesti Fedorov), puolustuksensa jo ennen kauden alkua tuhonnut Dallas ja mikäpä muu kuin NY Rangers.
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Onpa noita loukkaantumisia ollut mm. yllättäjäjoukkue Sharkseilla. Nabokov, McLaren, Michalek, Primeau..

Silti jotenkin aivan käsittämätöntä, miten joukkue on lähtenyt liitoon sen 1-5-4 tjsp alun jälkeen. Eli ensimmäisen 10 ottelun jälkeen se on jäänyt ainoastaan kuudesti ilman pisteitä ottelusta. 37 pelissä.

Nyt se on voittanut viimeisessä kuudessa pelissään St. Louisin, Vancouverin, Coloradon ja Detroitin. Vakuuttavaa jälkeä kalaparvelta.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
San Jose ja Calgary ovat tähän mennessä ehdottomia positiivisimpia yllättäjiä, samoin kuin Atlantakin. Washington on sitten taas omaa luokkaansa floppina. Sama kuvio kuin viime kaudella San Josessa, maalivahtipeli renkkaa.

Mutta en kyllä nostaisi Phoenixia yllättäjäksi. Jo viime kaudella joukkueen nuori kaarti lunasti odotuksia. Ainakin itselläni odotukset olivat kovat mm. Nagyn, Langkown ja Doanin kohdalla.

Eniten yllättää Nashvillen menestys. Näin sukkana ei joukkueen hyökkäyksestä tulee mieleen vain Legwandin ja Orzaghin nimet ja eivät he mitään tähtiä ole, niin ja Tootoo. Miten ihmeessä tuo joukkue on noussut noin ylös sarjataulukossa? Aikoinaan Nashvillen johto puhui, että Jere Karalahti oli yksi niistä tärkeistä pelaajista, jonka avulla joukkuetta olisi rakennettu menestymään. Nyt heillä on Timosen lisäksi Zidi... Jere+Kimmo+Zidi :)

Montreal on myös pelannut hyvin uuden puolustavamman pelityylinsä ansiosta ja NYI:s on saanut hyökkäykseen yllättäviä "vahvistuksia". NYI:n puolustushan oli paperilla kova jo kauteen lähdettäessä, mutta Zcherkawskin ja Huntterin maalijyvä on ollut ihmeen hyvää.

Positiiviset yllätykset henkilökohtaisella tasolla by BA:

1) Rick Nash
2) Robert Lang
3) Joni Pitkänen
4) Trent Hunter
5) Michael Ryder
5) Miikka Kipprusoff
6) Pasi Nurminen
7) Marek Zidlicky
8) Jason King
9) Marc-Andre Fleury
10) Marc Savard
 
[Positiiviset yllätykset henkilökohtaisella tasolla by BA:

1) Rick Nash
2) Robert Lang
3) Joni Pitkänen
4) Trent Hunter
5) Michael Ryder
5) Miikka Kipprusoff
6) Pasi Nurminen
7) Marek Zidlicky
8) Jason King
9) Marc-Andre Fleury
10) Marc Savard

Listaltasi puuttuu minun mielestäni ainakin Phoenixin kaksikko Ladislav Nagy ja Shane Doan. Ovat pelanneet aika huimaa kautta. Tietysti myös Pavel Datshjuk Detroitista on ollut aika kova positiivinen ylläri. Hyväksi tiedettiin, muttei aivan noin hyväksi. Konowalchuk on Coloradoon siirtymisen jälkeen ollut loistava. Kovalchuk on mennyt kokonaisuutena eteenpäin valtavasti. Ja onhan niitä vielä vaikka kuinka
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Mielestäni Datsyuk ja Phoenixin poijjaat, kuten jo mainitsin, breikkasivat jo viime kaudella ja jatkoivat lähinnä siitä mihin jäivät keväällä. Kovalchuk nyt ei ole kyllä yllättänyt ketään!
 

Rocco

Jäsen
Positiiviset yllättäjät:

Pelaajat:

- Miikka Kiprusoff
- Vesa Toskala
- Rick Nash
- Michael Ryder
- Cliff Ronning
- Sheldon Souray
- Mike Ribeiro
- Kris Draper
- Alex Daigle
- Christobal Huet

Joukkueet:

- San Jose
- Nashville
- Calgary

Pettymykset:

Pelaajat:

- Mike Modano
- Sergei Fedorov
- J-S Giguere
- Pasi Nurminen
- Teemu Selänne
- Jaroslav Svoboda
- Rob Niedermayer
- Martin Lapointe
- Marian Gaborik
- Pierre Turgeon

Joukkueet:

- Dallas
- Washington
- Anaheim

Monissa valinnoissa vaikuttaa vaakakupissa moni asia joita en jaksanut tarkentaa.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
On se mukava kun Montreal on näköjään pelannut täysin odotusten mukaisen kauden. Viimeisestä kymmenestä pelistä on vain yksi tappio, ainoastaan Colorada on ko. ajanjaksolla ollut kuumempi joukkue. Tähän huimaan vireeseen on ollut syynä Theodoren hirmukunto sekä Ribeiron, Ryderin ja Sourayn nousu joukkueen parhaimmistoon.

Pientä lamaa oli Koivun kuntoutumisen loppusuoralla mutta Sakun parannuttua on joukkue pelannut hyvin. Yksi yllättävä nimi on kesällä vapaana agenttina tullut Pierre Dagenais, joka pelaa Ribeiron ja Zednikin ketjussa. Dagenais-Ribeiro-kaksikko pelasi yhdessä jo QMJHL:ssä eli vanhasta muistista homma toimii kuin sata jänistä. Dagenais'lla on muuten jo 10 maalia tällä kaudella.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Viestin lähetti Rocco
Pettymykset:
Pelaajat:
- Pasi Nurminen
Mitenkäs Pasi on tänne joutunut? Odotitko että Pasi vetää 10
nollapeliä putkeen ja Atlanta on konfferenssin kärjessä?

Vaikka ei kai Pasi joka pelissä ole loistanut, niin ottaen huomioon
Atlantan tason joukkueena ei mielestäni Pasi
ole missään tapauksessa pettymys.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti stiflat
Mitenkäs Pasi on tänne joutunut? Odotitko että Pasi vetää 10
nollapeliä putkeen ja Atlanta on konfferenssin kärjessä?

Vaikka ei kai Pasi joka pelissä ole loistanut, niin ottaen huomioon
Atlantan tason joukkueena ei mielestäni Pasi
ole missään tapauksessa pettymys.

Nurmisen pelejä olen nähnyt muutaman tällä kaudella ja mies on joka ottelussa päästänyt ainakin yhden helpon maalin. Helpolla tarkoitan lähes nollakulmasta päästettyjä tai siniviivalta ilman maskia ammuttuja vetoja. Muutenkin se hypetys mitä Pasista puhutaan kotimaassa (thanks to Mertaranta) on kyllä niihin suorituksiin nähden todellakin yliammuttua. Nurminen on ykkösmaalivahti Atlantassa, mutta sanoisin että moisilla suorituksilla ei monen muun joukkueen ykkösmaalivahdiksi olisi asiaa. Veikkaan että jos Atlanta hankkii paremman maalivahdin niin Pasi jää kakkoseksi. Epävarmoja pomputteluita, reboundeja oman maalin eteen... vaikka pakkien pitää NHL:ssä hoitaa reboundit niin Pasi kyllä tekee pakkien päivätyön hieman vaikeammaksi. Lisäksi hänen hyvien ja huonojen pelien ero on joskus hävyttömän iso.

EDIT: Lisätään tähän vielä se että Pasi on liian aggressiivinen ollakseen todellinen huippumaalivahti. Liian usein hän joutuu tekemään (yleisön kannalta näyttäviä) paraatipelastuksia, mutta usein hän pelaa itseään ulos ja joutuu tekemään moisia torjuntoja. Onhan ne näyttäviä mutta hyvä maalivahti ei joudu jatkuvasti tekemään ns. hienoja torjuntoja.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Viestin lähetti Rocco
Veikkaan että jos Atlanta hankkii paremman maalivahdin niin Pasi jää kakkoseksi.

Tuskinpa hankkivat. Nupe on väliaikaisapu ja kaikki on vain siirtymävaihetta ennen Lehtosen astumista parrasvaloihin.
 
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche.
Missäs John-Michael Liles on noiden suurimpien onnistujien listalta? Äijä pelaa Avsin ylivoimaa jatkuvasti (Joka on liigan parasta), ja johtaa tulokaspuolustajien maalipörssiä, enkä minä ainakaan odottanut Lilesin pelaavan 15 minuuttia per peli.

Mistä johtuu että näitä maalivahteja tulee, jotka hallitsee liigaa miten päin tahtoo ja sitten syöksyvät yhtä nopeasti alas kuin tulivat ylös? Kuten Lacher, Carey, Theodore, Giguere... Kaatuvatko he paineisiin? Onpa mukava seurata mitä tälle Calgaryn maalivahdille tapahtuu...
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Jaymond, Theodoren kohdalla voit tarkastaa uudestaan tilastoja. Tämä kausi on ollut lähes yhtä hyvä kuin Hartin ja Vezinan tuonut toissa kausi. Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,01 ja torjuntaprosentti 92,9%. Lisäksi voittoja on 19 ja 0-pelejä viisi. Theodore on edelleen huippuveskari. Viime kausi meni pilalle edellisen huippukauden jälkeen tulleella sopimuksella ja juhlimisella sekä "kato kyl se siitä" -asenteella.
 
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche.
Viestin lähetti teemu_s
Jaymond, Theodoren kohdalla voit tarkastaa uudestaan tilastoja. Tämä kausi on ollut lähes yhtä hyvä kuin Hartin ja Vezinan tuonut toissa kausi. Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,01 ja torjuntaprosentti 92,9%. Lisäksi voittoja on 19 ja 0-pelejä viisi. Theodore on edelleen huippuveskari. Viime kausi meni pilalle edellisen huippukauden jälkeen tulleella sopimuksella ja juhlimisella sekä "kato kyl se siitä" -asenteella.

Joo, nyt oot ihan oikeassa. On kieltämättä tullut seurattua itäistä konferenssia vähemmän tällä kaudella. Pitänee korjata asia. Tosin tässähän se viikolla korjaantuu muutenkin (Mon @TBL, Wed @FLA, Thu @ATL, Sat @PIT)
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Rocco
Nurmisen pelejä olen nähnyt muutaman tällä kaudella ja mies on joka ottelussa päästänyt ainakin yhden helpon maalin. Helpolla tarkoitan lähes nollakulmasta päästettyjä tai siniviivalta ilman maskia ammuttuja vetoja. Muutenkin se hypetys mitä Pasista puhutaan kotimaassa (thanks to Mertaranta) on kyllä niihin suorituksiin nähden todellakin yliammuttua. Nurminen on ykkösmaalivahti Atlantassa, mutta sanoisin että moisilla suorituksilla ei monen muun joukkueen ykkösmaalivahdiksi olisi asiaa. Veikkaan että jos Atlanta hankkii paremman maalivahdin niin Pasi jää kakkoseksi. Epävarmoja pomputteluita, reboundeja oman maalin eteen... vaikka pakkien pitää NHL:ssä hoitaa reboundit niin Pasi kyllä tekee pakkien päivätyön hieman vaikeammaksi. Lisäksi hänen hyvien ja huonojen pelien ero on joskus hävyttömän iso.

+-merkkiä kantavalta kanavalta Atlantan muutaman ottelun nähneenä täytyy yhtyä edelliseen. Nurminen ei todellakaan vakuuttanut, mutta imurointeja kompensoitiin huipputehoisella hyökkäyksellä. Ainakin niiden näyttöjen perusteella on Nurmisen hehkutus suomalaismediassa omituista, varsinkin kun huomioi monen muun suomalaisen veskarin huomattavasti kovemman tason otteet. Toskalakin on jäänyt varsin vähälle huomiolle Kiprusoffin onnistumisten jälkeen, vaikka tilastot astetta heikommassa (ainakin ennen kautta arvioitaessa) joukkueessa ovat suurinpiirtein samaa luokkaa. Laukauksiakin on tullut jonkin verran suurempia määriä ottelua kohti.

Varmuutta ja tasaisuutta on tultava kosolti lisää, jos Pasi aikoo Atlantan ykkösenä säilyä (tuskin sitä tälläkään hetkellä kiveen on hakattu). Ensi kaudella Atlantan ykkösenä lieneekin toinen suomalaisnimi.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jos otetaan tappelijoiden yllättäjät ja pettymykset niin tässä tulee vähän listaa:

+ K. Oliwa (Miehen otteet ovat kuin NJ ajoilta ja johtaa liigaa FM)
+ A. Peters (uusi tulokas joka tappelee ketä tahansa vastaan)
+ D. Doull (tapellut melkein jokaisessa pelaamassaan ottelussa)
+ C. Simon (Vasuri toimii kuin vanhoina hyvinä aikoina)
+ J. Cummins (turpiin tulee yleensä mutta loistava asenne)
+ J. Erskine (Loistava kausi menossa mutta nyt loukkaantumiset ovat tulleet esteeksi)
+ D. Langdon (Parin "hiljaisen" kauden jälkeen noussut taas yhdeksi parhaista teknisistä fightereista NHL:ssä)



- D. Brashear (Pettymys, ei tappele eikä ota haasteita vastaan)
- G. Laraque (Kauden ehkä pahin pettymys. Ei hanskaa tarpeeksi ja joutunut näin ollen "mustalle" listalle. Treidi edessä?)
- R. Low (Fight Cardissa aika heikkoja vastustajia ja tappeluiden vähyys syynä ja miinuslista odotti)
- J. Shelley (Tappelee paljon mutta on ottanut tällä kaudella yllättävän paljon turpaansa)
- E. Boulton (Hiljainen alkukausi on ollut Boultonilla. Loukkaantumiset olleet päällimmäinen syy mutta enemmän vaadítaan tältä mieheltä. Jäänyt kakkoseksi Buffalon kovuus osastolla.)
- S. McCarthy (Kuin varjo entisestä kovanaamasta. Ikä tullut vastaan ja kroppa ei taida enään kestää hanskaamista. Tai sitten mies vain luulee olevansa Wayne Gretzky)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minua ei yllätä oikeastaan lainkaan Anaheimin heikot esitykset edellisen kauden jälkeen, enkä siten listaisi edes pettymykseksi. Tuntuu olevan usein tyypillistä että yllättäjäjoukkue romahtaa pelillisesti seuraavalla kaudella, menestyskrapulaa kenties? Tälläisiä esimerkkejä on useita viimevuosilta: Carolina, Washington muunmuassa. Samanlaisia esimerkkejä on muitakin, tuli nyt nuo vain mieleen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Juuri olin samasta asiasta kirjoittamassa kuin Ted Raikas. Anaheimin menestys perustui pleijareissa kuitenkin hyvin suurelta osin Giguiren huikeaan kuntoon ja nothing lasts for ever. Koitin jo pleijareiden aikana hillitä hänelle kasattuja odotuksia kun puheet menivät jo ihan hurjiksi (tyyliin jos olisin GM, niin Giguire olisi NHL:stä ensimmäinen valinta pelaajaksi, jonka ympärille tulevaisuuden joukkue kannattaisi rakentaa). Maalivahtien tähdenlentoja on ollut ennenkin ja veikkaan että jos Boucher olisi kuntonsa ajoittanut paremmin, niin Phoenix olisi konfrenssifinaaleihin kojootit kantanut.

No tämä nyt on tätä mun tyypillistä itkentääni siitä että maalivahtien roolinykykiekossa on liian suuri.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Pari pelaajaa pitää lisätä onnistujien listalle:

Sheldon Souray
En aikaisemmin ajatellut, että hän voisi tehdä näin paljon pisteitä kuin nyt on tehnyt. Huippuhetket tietysti kypärätemppu sekä 1+5-peli Pittsburghiä vastaan. Jälkimmäinenhän on Montrealin pakkien piste-ennätys yhdessä ottelussa.

Patrice Bergeron
Liigan nuorimmalta pelaajalta 28 pojoa 48 ottelussa. Tuolla tahdilla yltää samaan kuin Samsonov debyyttikaudellaan. Viime aikojen 18-vuotiaista vain Kovalchuk yltänyt vastaavaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös