Ylen pökäleet

  • 194 931
  • 849

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Blöö @TosiFani

Satuin näkemään ja kuulemaan tuon Ylen uutispätkän aamulla. Korviini tarttui uutisen loppukevennys ilmoitusherkkyyden kasvusta. Näin saimme Yle-veronmaksajalle luotua jälleen mielikuvan tyttösten ylireagoinnista: kärjistäen jo Väinämöinenkin sekshäiriköi, mutta vasta nyt siitä on Haloo Suomi huudettu. Ulkomailla syntyneitä kohtaan on ajojahti käynnissä, poliittisten, rasististen motiivien innoittamana. Perättömiä ilmiantoja ei näköjään nyt sitten tähän agitaatiopläjäykseen saatu kaivettua, vedettiin pelkällä ilmoitusherkkyyden kasvulla.

Ilmoitusherkkyys seksuaalisesta häirinnästä on siis kasvanut. Se on hyvä asia. Näköjään Suomeen pitää aina tulla ulkomaalaisia edistämään maamme kehitystä. Kuten Finlayson, Gutzeit, Fazer jne. Toki he taisivat tuoda tänne enemmän kytköksiä pääomiin, eivät niinkään paljon naisten, tai homojenkaan aseman tajuamiseen.

Linkataan nyt vielä pätkä Ylen netistä:

"Tutkija: Taustalla juurettomuus ja ulkopuolisuus
Suuri osa seksuaalirikoksista jää ilmoittamatta poliisille, mutta ulkomaalaisten osuus tilastoissa on ollut suurta jo pitkään. Tätä on selitetty muun muassa sillä, että maahanmuuttajien joukossa on paljon nuoria miehiä. Se on kuitenkin vasta osaselitys, sanoo maahanmuuttajien osuutta rikosten tekijöinä ja uhreina(siirryt toiseen palveluun) tutkinut Hannu Niemi.
– Tällaiset ikäkysymykset ja sosiaalista taustaa koskevat kysymykset selittävät toki osan erosta, mutta eivät kaikkea. On olemassa muitakin tekijöitä, hän toteaa.
– Ne voivat olla sen tyyppisiä, mitä kutsutaan juurettomuudeksi ja ulkopuolisuudeksi. Henkilö ajautuu tilanteeseen, jossa ei koeta yhteenkuuluvuutta uuteen maahan, sen sääntöihin. Samalla oman entisen maan säännöt eivät enää koske."

Alkuvuoden tilastot: joka viidennestä seksuaalirikoksesta epäillään ulkomaalaista | Yle Uutiset | yle.fi

Tätä Tutkijan Arvailua ei tv-uutispätkässä tietenkään tuotu mitenkään esiin.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Mitä mieltä @Ikävänkantaja olet finglishistä?
Pakko ostaa, kun Yle-vero ei ole vapaaehtoinen.

On surullista olla mukana rahoittamassa suomen kielen ja kulttuurin rappeuttamista. Vähän kuin heittäisi rahojaan asekauppiaille kehitysmaiden olojen kehittämiseksi tai Tauskille naisten aseman ja arvostuksen parantamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Häh hää, myönnän suoraan fuskaavaani klikkihuorauksen toivossa.

Nimittäin, oli mainio Pressiklubi juuri äsken. Mari K. Niemeä on aina kiva kuunnella, ja miksei myös katsoa. Matti Virtasen suhteen olen kääntänyt takkini, hän on nykyään parempi kuin oli Ylessä. Ja pressiklubi on aina parempi mikäli Kaarina Hazard on mahdollisimman kaukana, nainen pystyy vetämään ohjelman kuin ohjelman tason kertakaikkisen surkeaksi vänkäämiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Verorahoitteinen julkisen palvelun yleisradioyhtiö, jonka uutistoimitusta luulisi koskevan jonkinlaisen objektiviteettiperiaatteen erotuksena esim. iltapäivälehtiin, on valinnut sanamuodoiltaan melko mielenkiintoisen tulokulman raportointiin Yhdysvaltain presidentinvaalien ennakkoasetelmista.

Ja samaan aikaan trolliroviot palavat.
 

Liitteet

  • YLE 021116.png
    YLE 021116.png
    423,4 KB · kertaa luettu: 422
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei nyt mikään mieletön pökäle, mutta ärsyttävä tapa otsikoida nykyään Ylellä, varsinkin teksti -tv:n urheilusivuilla:

"Marjamäen Leijonille jälleen tappio".
Tai sitten "Laineen Winnipeg kohtaa Dallasin".

Miksi nuo Marjamäki ja Laine pitää tuoda tuossa esille? Eikö riittäisi vaikka että Kiekkoleijonille jälleen tappio tai Winnipeg Jets kohtaa Dallasin? Älytöntä, kun joukkueurheilussa pitää ratsastaa jonkun yksilön vetovoiman avulla. Menisi vielä jossain iltapäivälehtien klikkihuorauksissa, mutta harmittaa kun Ylekin on tähän shittiin lähtenyt mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
"Suojelupoliisi pitää mahdollisena, että jokin yksittäinen väkivallanteko on Suomessa mahdollinen".

Maassa, jossa tehdään vuosittain n. 35 000 väkivaltarikosta, eli 100/päivä.

"Väkivallanteon" luonteen yksilöinti olisi kaiketi ajatusrikollista.
 

Liitteet

  • Screenshot 2016-12-13 at 20.22.55.png
    Screenshot 2016-12-13 at 20.22.55.png
    53,9 KB · kertaa luettu: 280

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ylen uutiset Facebookissa.

Lennu varasti shown! <3

"Voi ei, mihin kinkku nyt katosi?!" Tätä pohti tasavallan ykköskoira Lennu ottaessaan presidenttiparin kera vastaan perinteisiä joulutervehdyksiä. <3 :)

Ihanan fantsua journalismia. <3 Yle <3 Atte <3 Jääskeläinen <3
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Arvaatteko otsikon perusteella, mitä seuraavat Ylen jutut käsittelevät?

Kun vain toinen meistä muistaa yhteiset joulut – "Se pitää vain kestää"
Puolison muistisairauden vaikutusta ikääntyneen pariskunnan arkeen.
Valtakunnan vihatuin – ”Olin valmis tekemään mitä tahansa”
Alex Burrowsin urakiertoa.

Sinänsä hyvinkin surullista, että kumpikin juttu on laadukkaati kirjoitettu, ja aiheet sellaisia, jotka varmasti kiinnostaisivat lukijakuntaa ja ansaitisivat tulla luetuiksi.

Miksi ihmeessä otsikoista on siis tekemällä tehty täysin käsittämättömiä? Onko kyseessä toimituksellinen linjaus vai mikä? Kenties toimittajakunnan tietoinen vastaisku halvalle roskaklikkijournalismille: vedetään otsikot tarkoituksella aivan totaaliöveriksi? Eiväthän nuo esimerkit nimittäin ole edes klikkiotsikoita, vaan täysin absurdia journalismibingoa: klikkaamalla ei yksinkertaisesti voi mitenkään tietää, mihin uutiseen päätyy.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Arvaatteko otsikon perusteella, mitä seuraavat Ylen jutut käsittelevät?

Kun vain toinen meistä muistaa yhteiset joulut – "Se pitää vain kestää"
Puolison muistisairauden vaikutusta ikääntyneen pariskunnan arkeen.
Valtakunnan vihatuin – ”Olin valmis tekemään mitä tahansa”
Alex Burrowsin urakiertoa.
Ei kai Burrows voi olla vihatumpi kuin Matt Cooke? Tai Avery?
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Atte Jääskeläinen, Sipilän saunakavereita. Eikä tyyppi edes tajua erota, täysi pelle. Ja kaiken lisäksi harvinaisen vittumaisen näköinen tyyppi, heh.
 
Viimeksi muokattu:

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kepulla on pitkä perinne lehdistönvapauden rajoittamisessa. Olen itsekin ollut töissä sellaisessa alan työpaikassa, jossa kepulien rautakoura vaihtoi sitoutumattoman päätoimittajan kepuliin, minkä jälkeen firmaan alettiin palkata lisää kepuleita, jopa eläkkeeltä. Samalla tiedotuspolitiikka muuttui puolueettomuudesta kepulien asian ajamiseen. Lopulta useimmat ei-kepulit savustettiin ulos tai häädettiin yt-neuvotteluissa.

Ylen touhuissa ei siis ole mitään uutta. Kepu on ihan vitun oksettava puolue, ja vihaan sitä, mutta rehellisyyden nimessä sanottakoon, ettei se ole ainoa, joka tätä harrastaa. Vahvoja epäilyjä on ainakin myös kokoomuksesta, joka on sekin toki paska puolue.
 
Onhan ihan kauheaa paskaa tuo Ylen tällähetkellä ulos tuuttaama "Suomi 100 avajaiset". Yhtä hauskaa huumoria kuin Suomen SNL ja tuntuu olevan lähinnä Suomen ja suomalaisuuden pilkkaamista. Tästäkö maksetaan?
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Onhan ihan kauheaa paskaa tuo Ylen tällähetkellä ulos tuuttaama "Suomi 100 avajaiset". Yhtä hauskaa huumoria kuin Suomen SNL ja tuntuu olevan lähinnä Suomen ja suomalaisuuden pilkkaamista. Tästäkö maksetaan?
Just mietin, mikä ketju olisi sopiva samansisältöisen viestin kirjoittamiseen. Täyttä paskaa. Paikalla oleva yleisökin on jotenkin jähmettynyt, vaikka varmaan monella on promillet nousussa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan ihan kauheaa paskaa tuo Ylen tällähetkellä ulos tuuttaama "Suomi 100 avajaiset". Yhtä hauskaa huumoria kuin Suomen SNL ja tuntuu olevan lähinnä Suomen ja suomalaisuuden pilkkaamista. Tästäkö maksetaan?

Kuvastaa kyllä kansakunnan ja YLE:n tilaa tällä hetkellä mainiosti koko show. Unelmahöttöä ja Riku Rantala, voi luoja.

Onneksi on verorahoilla tehty. Palefacea ja Olavia. Heh.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan ihan kauheaa paskaa tuo Ylen tällähetkellä ulos tuuttaama "Suomi 100 avajaiset". Yhtä hauskaa huumoria kuin Suomen SNL ja tuntuu olevan lähinnä Suomen ja suomalaisuuden pilkkaamista. Tästäkö maksetaan?
Riku "kaarnavene" Rantala yllättäin myös näyttävästi esillä. Tuttua skeidaa Ylen tyyliin nämäkin kekkerit.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onhan ihan kauheaa paskaa tuo Ylen tällähetkellä ulos tuuttaama "Suomi 100 avajaiset". Yhtä hauskaa huumoria kuin Suomen SNL ja tuntuu olevan lähinnä Suomen ja suomalaisuuden pilkkaamista. Tästäkö maksetaan?

No mitä muuta madventureskommareilta voi odottaa? Täyttä paskaa nää on ollu, paleface ja Lauri Tähkä. Alma oli hyvä.

Edit. Niin ja Olavi. Miksi laulat jos et ossa.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmaan ilotulituksen aikaan näytetään jotain letkajenkkaa tai lorentzin persettä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Ylen tällähetkellä ulos tuuttaama "Suomi 100 avajaiset". Yhtä hauskaa huumoria kuin Suomen SNL ja tuntuu olevan lähinnä Suomen ja suomalaisuuden pilkkaamista.

Niin. Eihän suomalainen/impivaaralainen kulttuuri ole yhtään mitään - eräille. Nyt on viimeinen hetki vittuilla metsiemme miehille ja naisille. Muutaman vuosikymmenen päästä ei tällä menolla ole enää suomalais-ugrilaista kulttuuria. Korkeintaan historiankirjoissa. Tilalle tulee ns. parempaa kulttuuria Lähi-idästä.

Sibelius, Mannerheim ja Saara Aalto. Uuh. Mitä menoa...
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Robinin esityskin oli huono, vaikka yleensä esiintyy hyvin. Heikkilän "vitsit" aiheuttivat myötähäpeää. Ja Saara Aalto voisi laulaa suomeksi, kun kuitenkin Suomen satavuotisjuhlavuotta avataan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
No hyvä että en mennyt katsomaan. Onneksi on baareja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös