Yleisurheiluvuosi 2017

  • 117 351
  • 581

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mainitaan taas välillä hyviäkin uutisia suomalaisesta yleisurheilusta. Viivi Lehikoinen juoksi nuorten EM-pronssille 400 metrin aidoissa ja ennen kaikkea tuo aika 56.49 (17-vuotiaana) herättää taas kerran toiveita, että olisi kasvamassa uusi suomalainen menestyjä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Voisi tietenkin, sehän on itsestään selvää. Enemmänkin vaan se, että Piironen korostaa kuinka asioiden on muututtava, niin miksi tähän herättin vasta nyt? Tilannehan on ollut tämä iät ja ajat. Ruuskanen ja Pitkämäki ovat olleet ne torahampaat, ja Mannio luotettava arvokisakävijä, joka hyvänä päivänä tulee mitalin kanssa kotiin. Nämä lehtolat, wirkkalat, peltomäet, järvenpäät etc. ovat olleet koko ajan puoliksi hajalla puolittain kunnossa. Ei nämä loukkaantumiset ole mikään uusi ilmiö keihäässä.
Ihan mutulla väitän että vaikka itse heittäjät ovatkin sinällään hyvissä väleissä keskenään, niin siellä on kulisseissa ollut melkoset väännöt valmentajien kesken, kuppikunnat eivät ole samaan hiileen puhaltaneet missään vaiheessa ja se on sitten ajanut tähän tilanteeseen missä nyt ollaan.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Wirkkalalla kolme yliastuttua. Ennen viimeistä heittoaan oli selvillä että 68 metrisellä saisi heittää kuudesti. TV-kuvan perusteella Wirkkala kaatui selvästi ennen viivaa ja eiköhän keihäskin lentänyt jotakuinkin 70 metriä. Kamera ei seurannut liukuiko Wirkkala tahattomasti yli viivan vai kävelikö muuten vain kun heitto oli vaisu.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Wirkkalalla kolme yliastuttua. Ennen viimeistä heittoaan oli selvillä että 68 metrisellä saisi heittää kuudesti. TV-kuvan perusteella Wirkkala kaatui selvästi ennen viivaa ja eiköhän keihäskin lentänyt jotakuinkin 70 metriä. Kamera ei seurannut liukuiko Wirkkala tahattomasti yli viivan vai kävelikö muuten vain kun heitto oli vaisu.

Käveli tahalleen. Ihmettelin vähän tätä ratkaisua, mutta ilmeisesti rahkeissa ei vaan siis ollut tänään mitään ja Wirkkala oli lähtenyt kisaan asenteella, että josko nyt lentäisi. Ei lentänyt.
 
Salama44

Jäsen
Olipa vaisut SM-kisat.

Vain parilla urheilijalla on mahdollisuudet MM finaaliin ja pistesijaan, mutta kukaan ei ole mitalikunnossa. Pitkämäen perustaso on 83 metriä ja piikki stadion oloissa 85 metriä. Se ei riitä mitaliin. Toki hyvä sijoitus ikääntyneelle urheilijalle.

Samuelssonilta oli hyvää kehitystä, Nikkanen on nousukunnossa ja pituudessa oli kohtuullinen taso. Kristiina Mäkelä tulee ehkä vielä 14 metrin kuntoon ja Söderberg heittää 75-76 meträ, mutta siinä ne ovat.

Yksi kävelijä ja yksi maratoonari ehkä pääsee nappisuorituksella 20-30 joukkoon. Richardsson hakee keltanokkana vain kokemusta alkueristä.
 
Byvajet

Jäsen
Ei voi kuin "ihailla" tätä YLEn panostusta näihin kisoihin. 28 tuntia vuorokaudessa tulee lähetystä Kalevan Kisoista, kentän laidalla kaksi naistoimittajaa kyselee tyhmiä ja yksi rillipää kiertää lämmittelykenttää ympäri kun ei parempaakaan tekemistä keksi.

Minusta TV-tuotanto ollut oikein laadukasta. Mitä tyhmää naistoimittajien kysymyksissä on ollut? Minusta he ovat olleet ammattitaitoisia.

Jos suomalaista urheilukulttuuria tahdotaan pitää yllä, niin juuri tämä on se tapa. Jos ei ole näkyvyyttä, ei ole katsojia. Ja jos ei ole katsojia, lajit näivettyvät kokonaan. Mäkihyppy toimii yhtenä esimerkkinä.

Futiksen puolellakin naisten EM-kisoissa on useampi selostaja ja lisäksi useita asiantuntijoita. Niissäkin selostuksen ja kommentoinnin taso on ollut minusta korkea. Suomalainen naisfutis on jo tipahtanut kauas maailman kärjestä, eikä se taatusti nouse, jos se ei saa näkyvyyttä.

Tietenkin sellainenkin ratkaisu voidaan tehdä, että suomalaiselta urheilulta viedään näkyvyys ilmaiskanavilta, mutta ei pidä sitten ihmetellä, jos arvokisoissa ei tule menestystä.
 
Minusta TV-tuotanto ollut oikein laadukasta.
Samaa mieltä. Ja juuri hyvä, että on pitkiä lähetyksiä. Ja että arvokisatkin näkyy kokonaan aamusta iltaan. Eikä silleen, että karsinnoista ja alkueristä vain joku kooste, ja illan finaalit.

Hienoa nähtävää nuo Helanderin 80-metriset. On kyllä todella sopiva tyyppi keihääseen. Ja mainio oli Samuelssonin aika 200 metrillä.
Yllättävän hyvä se Viivi Lehikoisen aika, kaikkien aikojen tilaston viidenneksi sadasosan päähän Ilona Rannasta. Hilla Uusimäki juoksi viime kesänä 0,16 nopeammin.
 
Tässä tulee mieleen, kun Kalevan kisojen päätteeksi keskusteltiin suomalaisten loukkaantumisista. Onhan se ihan ennenkuulumatonhta, että 2/3 on loukkaantuneena. Onko tässä suomalaisten ruokavaliossa jotain vikaa?

Itse en ole mikään ituhippi ja syön ihan mitä tahansa paskaa, mitä eteeni saan ja en ole ikinä loukkaantuneena ollut. Ok itse en ole mikään huippu-urheilija, mutta onko nämä suomalaiset urheilijat jottain porkkanoita syöviä ituhippejä? Itse sanoisin, että erityisesti maitotuotteiden juominen/syöminen on erittäin tärkeätä. Itse vedin nuorena maitoa kuin viimeistä päivää. Kyllä minäkin edustin virallisesti urheiluseuraa aina 20-vuotiaaksi ja siihen mennessä minulla ei ollut minkäänlaisia loukkaantumista. Maitotuotteiden syöminen vahvistaa luita ja muutenkin syön lihaa niin paljon kuin sielu vetää. Mitään porkkanoita vetämällä mitään tulee aikaiseksi. Melkein jo ulkonäöstä näen onko joku kasvissyöjä niin kalpean näköistä porukkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Olisipa hienoa nähdä sellainen 3000m kisa, jossa olisivat mukana seuraavat juoksijat:
Kristiina Mäki
Sara Kuivisto
Camilla Richardsson
Sandra Eriksson
Karin Storbacka
Johanna Peiponen
Oona Kettunen
Saija Seppä

Ja miksei myös Vainio ja Annemari Sandell sekä pitemmillä matkoilla viihtyvä Laura Manninen.

Harmi kun Storbacka lopettelee. Mutta helpostihan sitä selviää ensi vuonna Kalevan kisoihin vaikka lenkkeily jää vähän vähemmälle. Ja SM-viesteissä hän voisi juosta.
 
Zohan

Jäsen
Milloinkahan on mahdollista nähdä Purola ja Samuelsson samalla viivalla? Onko se sit elokuun lopun Lappeenrannan Eliittikisat, vai mahdollisesti parin viikon päästä järjestettävät 22-vuotaiden SM-kilpailut. Kuitenkin silloin voidaan varmasti hyvillä olosuhteilla odottaa jotain sellaisia aikoja, mitä suomessa ei olla nähty miesmuistiin.
 
Pekkis

Jäsen
Ei voi kuin "ihailla" tätä YLEn panostusta näihin kisoihin.

Vaikka tulostaso onkin monessa lajissa surkea, niin onhan yleisurheilua nyt kuitenkin hienoa seurata. Urheilijat ovat välineiden ja olosuhteiden suhteen samalla viivalla, ja sitä kautta reilu peli.

Bermudan Kannuunko nämä Kalevan Kisoihin törsätyt rahat olisi pitänyt sijoittaa?
 
JKyykka

Joo, oli kyllä taas ihme valitusta. Vaikka tulokset jäivät heikoiksi, niin yleisurheilu on hieno tv-laji, jota jaksaa katsella aamusta iltaan. Onneksi Yle panostaa näihin näin upeasti, eikä näytä vain jotain kämäisiä koosteita. Hyvä Yle!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No onhan tuo nyt hieman huvittavaa, että SM-kulta menee seipäässä niin, että hyppää yli aloituskourkeudestansa. On tasoerot aivan karmaisevia maailman kärjen, Suomen kärjen ja sitten niiden urheilijoiden välillä, jotka kuitenkin taistelee SM-mitaleista.

Ei kai se muusta kerro kuin rahan puutteesta, ei ole urheilu millään mittarilla kannattavaa ja ne jotka jollain ilveellä voivat urheilulla elää sitten myös tuolla siltä näyttävät. Loput on sitten näitä joiden taso on kaukana kärjestä, vaikka mitaleja saavatkin. Melko paskanen tilanne ihan kokonaisuutena.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Olisipa hienoa nähdä sellainen 3000m kisa, jossa olisivat mukana seuraavat juoksijat:
Kristiina Mäki
Sara Kuivisto
Camilla Richardsson
Sandra Eriksson
Karin Storbacka
Johanna Peiponen
Oona Kettunen
Saija Seppä

Ja miksei myös Vainio ja Annemari Sandell sekä pitemmillä matkoilla viihtyvä Laura Manninen.

Harmi kun Storbacka lopettelee. Mutta helpostihan sitä selviää ensi vuonna Kalevan kisoihin vaikka lenkkeily jää vähän vähemmälle. Ja SM-viesteissä hän voisi juosta.
Siinähän olisi huikea kattaus juoksijoita, jos olisivat kunnossa / terveitä. Listaan voi lisätä ainakin Minttu Hukan, ei jäisi tuon porukan viimeiseksi. Kuivistolle matka on liian pitkä, Peiposelle liian lyhyt. Kunnossa ollessaan alle 9 minuutin aikaan pääsisivät Eriksson ja Mäki, joka ei ole suomalainen. Tietysti on kiva kun Mäki tulee aina kirittämään suomalaisia ainakin Kalevan kisoihin mutta hänestä noin muutoin on melkeinpä enemmän haittaa kuin hyötyä: vie SM-mitaleita "oikeilta" suomalaisilta mutta häntä ei saa mukaan maajoukkueeseen.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ei kai se muusta kerro kuin rahan puutteesta, ei ole urheilu millään mittarilla kannattavaa ja ne jotka jollain ilveellä voivat urheilulla elää sitten myös tuolla siltä näyttävät. Loput on sitten näitä joiden taso on kaukana kärjestä, vaikka mitaleja saavatkin. Melko paskanen tilanne ihan kokonaisuutena.

Näin se menee. Suomessa yksilölajissa on pähkähullua panostaa, etenkään yleisurheilussa, koko elämäänsä urheilun varaan, kun rahaa, olosuhteita ja valmennusta sekä leiritystä on kovin nihkeästi saatavilla ja pitää pärjätä maailman huipun tasolla jos leivän haluaa pöytään lajistaan. 99,6% tuo on pelkkä mukava harrastus, johon suhtaudutaan kuin ammattilaiset pääosin.

Kalevan kisojen juttu on nimenomaan se, että nuo ovat suurimmalle osalle aikuisten yleisurheilijoiden päätapahtuma. Jo tuonne päästäkseen pitää läpäistä tietty raja. Ja suurin osa tuollakin karsiutuu heti. KK:n kupletin juoni perustuu rehdistä kilpailusta, tunnelmasta ja kotimaisen arvokisaan statuksesta fasiliteetteineen. Aivan liian paljon meuhkataan eri lajien kohdalla kyllästymiseen saakka jostain Lontoon rajoista, kun lähtökohta on se, että lajiin osallistuville se on utopiaa ennen kuin yhtään heittoa on heitetty tai juoksua juostu. Suuri yleisö toki haluaa verrata maailman kärkeen, mutta välillä tuntuu, että sillä vain masennetaan tunnelma jo etukäteen.

Noita kisoja voisi kyllä tosin hieman tiivistää. Paikanpäällä tulee aivan liikaa ns. kuolleita hetkiä, jolloin kentällä ei tapahdu juuri mitään. Sen takia tv-lajina tuo on melkein parempi.

Mitä tulee vielä naiskeihäänheiton valmennukseen (miksei miestenkin) niin raakaa nopeutta yhdistettynä elastisuuteen korostetaan aivan liian vähän. Miksi heittäjistämme kasvatetaan levytankojen avulla ylivahvoja mätkyjä, joiden heitto perustuu repivään voimaan joka hajoittaa paikat? Esim. Tshekin Ogrodnikovan heitto perustuu selkeästi nopeuteen ja tekniikkaan eikä ole mikään sonni olemukseltaan ja perusheitto on sitä plus kuuttakymppiä.

Aikoinaan Suomessa oltiin kuin ällikällä lyötyjä, kun Adam Nelson kävi jakamassa Suomessa kuulatietoutta ja selvisi, että hän häviää puntilla perustyöntäjille Suomssakin, mutta niin vain 7,26 kiloa lensi pidemmälle metritolkulla. Keywords: nopeus, tekniikka, lajiliikkuvuus. Ei penkki, työntö, maastaveto.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
No onhan tuo nyt hieman huvittavaa, että SM-kulta menee seipäässä niin, että hyppää yli aloituskourkeudestansa. On tasoerot aivan karmaisevia maailman kärjen, Suomen kärjen ja sitten niiden urheilijoiden välillä, jotka kuitenkin taistelee SM-mitaleista.
Lajia seuranneet tietävät että naisten seipäässä tilanne on tuossa suhteessa viime vuosina muuttunut, miksi nyt oli taas noin, tarinan taitavat kaikki tietää. Onko Erica Hjerpe lopettanut?
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Aivan liian paljon meuhkataan eri lajien kohdalla kyllästymiseen saakka jostain Lontoon rajoista, kun lähtökohta on se, että lajiin osallistuville se on utopiaa ennen kuin yhtään heittoa on heitetty tai juoksua juostu. Suuri yleisö toki haluaa verrata maailman kärkeen, mutta välillä tuntuu, että sillä vain masennetaan tunnelma jo etukäteen.
Tämän foorumin kirjoittajista juuri sinulle kisarajojen saavuttaminen tuntuu olevan kaikkein tärkeintä, olethan maininnut että yleisurheilumme tason keskeisin mittari on Lontoon kisajoukkeen koko tjsp sanamuotoa en jaksa kaivaa.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Melkoista luettavaa nuo iltasanomien kommenttipalstat. Ensin itketään kun suomalaiset ei pärjää enää yleisurheilussa. Sitten lytätään pystyyn urheilija joka kommentoi, että ei pysty harjoittelemaan täysillä, koska pitää tehdä töitä elääkseen. "Siis mitä, eikai tuo kuvittele elävänsä ilmaiseksi mun verorahoilla".
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Yllättävän hyvä se Viivi Lehikoisen aika, kaikkien aikojen tilaston viidenneksi sadasosan päähän Ilona Rannasta. Hilla Uusimäki juoksi viime kesänä 0,16 nopeammin.

Oli muuten lähellä päästä myös Lontooseen tuolla loistavalla juoksullaan (ranking-sija 43. kun top40 pääsi mukaan). Huikea ennätysparannus ja tätä kehitystä on ollut ilo seurata. Juoksun voittanut Sveitsin Giger hävisi vielä vuosi sitten nuoremman ikäluokan EM-kisoissa Viiville, mutta sen ei pidä antaa hämätä sillä valmentaja Ihamäki on kertonut että Lehikoisen kanssa edetään maltilla eikä kunnon työtä ole vielä edes aloitettu. Ihamäki onkin tällä hetkellä Suomen juoksuvalmentajista se johon itselläni uskoa riittää. Nezirin kanssa meni viime talvi miten meni, mutta syytä ei ulkopuoliset tiedä. Lotta Haralan kanssa parin vuoden aikana tehty työ puolestaan alkaa näkyä tulostaululla. Mielenkiinnolla toki seurataan mitä Petteri Jouste saa Nezirin kanssa aikaiseksi.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tämän foorumin kirjoittajista juuri sinulle kisarajojen saavuttaminen tuntuu olevan kaikkein tärkeintä, olethan maininnut että yleisurheilumme tason keskeisin mittari on Lontoon kisajoukkeen koko tjsp sanamuotoa en jaksa kaivaa.

Se kertoo maan yleisurheilun kokonaisvahvuudesta suhteessa kainsainväliseen tasoon ja voitko väittää, että nyt todella on kaikki hyvin? Älä toki sotke Kalevan kisojen kansallisen tason tasokkaita kilpailuja nyt tähän, joissa ei Lontoon kohdalla olevissa eikä arpaa. Sinun mielestäsi kaikki on ihanaa ja mitään ei saa kritisoida. Mahtava maailmankatsomus.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Lajia seuranneet tietävät että naisten seipäässä tilanne on tuossa suhteessa viime vuosina muuttunut, miksi nyt oli taas noin, tarinan taitavat kaikki tietää. Onko Erica Hjerpe lopettanut?
Tämä oli vain esimerkki siitä, että ihan sama kuin vaikka naisten 5000m, niin kaksi juoksi ja muut "lönkytteli". (huom minä en olisi pysynyt tuossa kyydissä edes kierrosta, että pitää osata suhteuttaa se kun sanon lönkytteli) Eli se onko siellä kärjessä kaksi kilpailemassa ei muuta sitä tosiasiaa, että taso sen kärjen takana on kaukana, todella kaukana. Ja sitten se kärki ei kuitenkaan ole maailman kärkeä usein edes lähelläkään. Tuo seiväs nyt vain tuli helpoiten mieleen, ihan hyvin olisi voinut verrata vaikka tuohon naisten juoksuun, tai vaikka miesten 110m aitoihin, missä voittaja jäi melkein sekunnin suomenennätyksestä ja loput 15m voittajasta, vaikka voittaja kaatoi käytännössä joka helevatun aidan. Miten silloin muut voi jäädä 110m matkalla 15 metriä? No näköjään voi.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Se kertoo maan yleisurheilun kokonaisvahvuudesta suhteessa kainsainväliseen tasoon ja voitko väittää, että nyt todella on kaikki hyvin? Älä toki sotke Kalevan kisojen kansallisen tason tasokkaita kilpailuja nyt tähän, joissa ei Lontoon kohdalla olevissa eikä arpaa. Sinun mielestäsi kaikki on ihanaa ja mitään ei saa kritisoida. Mahtava maailmankatsomus.
Taso on mitä on, voisi olla parempikin mutta minusta aivan liian paljon meuhkataan eri lajien kohdalla kyllästymiseen saakka jostain Lontoon rajoista. Suhteessa kansainväliseen tasoon, paremman kuvan minusta edelleenkin antaa siijoitus joukkue EM-kisoissa. Lontoon kisajoukkue ei edes ole 2010-luvun arvokisoihin verrattuna pieni mutta joukkueessa on mukana urheilijoita joilla ei ole minkäänlaisia menestysmahdollisuuksia edes karsinnoissa kun vaadittu rajatulos on tehty talvella ja nyt kunto on huonompi. Vastaava tilannehan on ollut vuosittain. Eikös Sanni Utriainen selvinnyt Rion Olympialaisiin ainoana keihäsnaisenamme edellisen vuoden tuloksella ja vuonna 2016 ei ollut lajissaan edes kolmen parhaan suomalaisen joukossa. Mistä tällainen valinta kertoo suhteessa kansainväliseen tasoon? Kisajoukkueemme on kuitenkin aina niin pieni että kaikki mahdolliset valitaan.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Oli muuten lähellä päästä myös Lontooseen tuolla loistavalla juoksullaan (ranking-sija 43. kun top40 pääsi mukaan).
Kalevan kisojen jälkeisessä haastattelussa Jorma Kemppainen spekuloi että Lehikoiselle voisi mahdollisesti avautua tie kisoihin johtuen listalla edellä olevien poisjäänneistä, loukkaantumisista tms. Ei täysin mahdotonta mutta tuntuu aika epätodennäköiseltä, aika monta nimeä pitäisi jäädä pois Lehikoisen edeltä. Samalla periaatteella Kristian Pullin kisapaikka lienee myöskin mahdollisuuksien rajoissa ja jopa lähempänä kuin Lehikoisella.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Käveli tahalleen. Ihmettelin vähän tätä ratkaisua, mutta ilmeisesti rahkeissa ei vaan siis ollut tänään mitään ja Wirkkala oli lähtenyt kisaan asenteella, että josko nyt lentäisi. Ei lentänyt.

Wirkkala heitti kisan selkä puudutettuna, ilmeisesti kivut haittasivat silti heittämistä. Wirkkalan kohdalla ikää alkaa olla, kroppa on romuna ja huipputuloksista on jo useita vuosia aikaa. Saa nähdä jaksaako Teemu vielä rimpuilla mukana tulevina vuosina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös