Yleistä keskustelua Liigasta

  • 2 465 614
  • 11 224

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Itse en ole ikinä kuullutkaan tuollaisista irtolippukausareista. Millä joukkueella tuollaisia on? Miten noissa tapauksissa toimitaan, kun ottelupäivä jostain syystä vaihtuu?

Ainakin Raumalla on näitä ollut iät ja ajat. Kausikorttia tilatessa voi vapaasti valita haluaako kortin vai pinkan lippuja. Uskoisin että vastaava on mahdollista myös muualla.
 

12961

Jäsen
Itse en ole ikinä kuullutkaan tuollaisista irtolippukausareista. Millä joukkueella tuollaisia on? Miten noissa tapauksissa toimitaan, kun ottelupäivä jostain syystä vaihtuu?

Joskus 90-luvulla oli pesäpallossa irtolippukausareita, mutta ei niihin ollut mitään ottelupäivämääriä tai aikoja merkitty. Vihkossa oli vain kotiottelujen määrä pääsylippuja.

TPS:lta saa kortin joko (lippupalvelun) irtolippuina tai korttina. Minä taas en ollut nähnytkään varsinaista kausikorttia ennen edellisvuotta, pelkillä irtolipuilla ollaan aina pelattu. Nytkin kaapista löytyy irtoliput samalle paikalle kauden loppuihin TPS:n kotimatseihin.

Hyvä puoli noissa on, ettei niitä tarvitse kinua esim. työntekijöiltä takaisin, vaan voi antaa firman lipun jakoon ilman stressiä kortin katoamisesta.

Muistelisin, että joko 1) tps:n ottelun ajankohtaa ei ole kertaakaan muutettu sinä aikana, jona minä olen noita käsitellyt tai 2) muutoksesta ei tiedotettu millään tavalla, vaan luotettiin kausarinomistajan omaan aktiivisuuteen esim. nettisivujen seurannassa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kalpallakin saa kausarin lippuvihkona. Onhan näitä pelejä siirretty Urhon takia viime vuosinakin eikä mitään katastrofia ole syntynyt (tod.näk. tällä kaudellakin, vai oliko esim se Ässien klo 15 tai 16 alkanut lauantai peli alunperinkin merkitty noin?), joten olisivat nyt saatana saaneet nuo pelit siirtää heti eikä ensi vuonna. Helpommin se tieto perillä olisi mennyt jos kaikki pelit olisi siirretty kuin tuollaisista yksittäisten pelejen siirroista
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Helpommin se tieto perillä olisi mennyt jos kaikki pelit olisi siirretty kuin tuollaisista yksittäisten pelejen siirroista

Veikkaisin, että tiedon liikkuumista haastavampi asia on hallien aikataulujen järjestäminen uudelleen. Siinä menisi lauantain aikataulut uusiksi koko kauden ajalta ja todennäköisesti jokaista niistä pitäisi vekslata erikseen.

Toki varmasti mahdollista, mutta aikamoisen paskamainen homma. Ihan turha muutenkin lähteä aikoja muuttamaan kesken kauden. Mennään nyt näillä kun on alun alkaenkin näin sovittu. Ensi kaudella sitten ajat uusiksi.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Veikkaisin, että tiedon liikkuumista haastavampi asia on hallien aikataulujen järjestäminen uudelleen. Siinä menisi lauantain aikataulut uusiksi koko kauden ajalta ja todennäköisesti jokaista niistä pitäisi vekslata erikseen.

Tuo pitää paikkansa. Suurin osa halleista ei ole koko lauantaita tyhjillään odottamassa illan liigapeliä vaan niissä saattaa olla harjoitusvuoroja tai junnusarjojen matseja pitkin päivää.
 

chubster

Jäsen
Lueskelin tuossa juuri uutisia rapakon takaa ja siellä herra nimeltä Sean Avery oli taas ollut vauhdissa. Siitä tulikin mieleeni, muistelisin, että kyseisellä herralla oli jotain hässäkkää Pasi Nielikäisen kanssa joskus, mutta en sitten millään muista mikä oli homman nimi, osaisiko joku muistuttaa?
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Lueskelin tuossa juuri uutisia rapakon takaa ja siellä herra nimeltä Sean Avery oli taas ollut vauhdissa. Siitä tulikin mieleeni, muistelisin, että kyseisellä herralla oli jotain hässäkkää Pasi Nielikäisen kanssa joskus, mutta en sitten millään muista mikä oli homman nimi, osaisiko joku muistuttaa?

Muistaakseni Nielikäinen tappeli Bluesissa try-outilla ollessaan Jesse Wallinin kanssa treeneissä ja Avery tuli kolmantena miehenä Pasin mielestä mukaan. Nopea googletus vähän varmaan tukisi tuota muistikuvaa, mutta ei jaksa.
 

Ihmemies

Jäsen
Onko SM-liigassa vielä herrasmiessääntöä ulkomaalaisten pelaajien määrän suhteen? Koskeeko tuo vain EU alueen ulkopuolisia pelaajia?

Esim. TPS:llä näyttäisi olevan tänään kahdeksan ei suomalaista pelaajaa kokoonpanossa ja Kärpillä seitsemän...??
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Luvuista päätellen ei varmaankaan ole enää kuin ajan kysymys, kun joku seura päättää olla kunnioittamatta tätä herrasmiessääntöä, koska eihän tuossa ole päätä eikä häntää.

Aikansa elänythän moinen on, sillä eihän tuossa ole mitään järkeä että voi peluuttaa vaikka joukkueellisen ei suomalaisia, mutta kolmea pohjoisameriikkalaista enempää ei voi.

Silloin moinen oli perusteltua, kun tuo koski kaikkia kansalaisuuksia. Tuo lukumäärän pudottaminen neljästä kolmeenkin tuntuu aika hölmöltä jälkikäteen. Vai ajattelivatko nuo kaikessa viisaudessaan ettei muka muualta euroopasta oikeasti löytyisi liigakelpoisia pelimiehiä?
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko tuo ulkomaalaissääntö enää herrasmiessopimus vai onko se nykymuodossaan ihan virallinen sääntö? Aiemminhan kyseessä oli luonnollisesti epävirallinen sopimus, koska se oli sinänsä laiton (EU ja työvoiman liikkuvuus).
 

-backley-

Jäsen
Suosikkijoukkue
L U K K O
Katselin tuossa maaleja Nelosen webbisaitilta ja ei voi muuta sanoa kuin että on se helkkarin hienoa että tuollaisia pelimiehiä kuin vaikkapa Peltonen ja Lindgren pyörii tällä hetkellä tuolla kotimaan kaukalossa. Nyt jumaliste kakarat kattomaan ja harjottelemaan noita veivejä ja järki käyttöön kaukalossa että oppisitte lukeen peliä samalla tavalla.
 

Fordél

Jäsen
Itsellä oli ajatus ennen eilistä kierrosta, että niinköhän Karjala-turnauksessa olleet jaksavat vääntää heti tiistain liigakierroksella. No epäilys oli kyllä ihan turhaa, sillä maajoukkuemiehet tuntuivat onnistuneen ainakin pisteiden valossa:

Perttu Lindgren 2+2
Ville Peltonen 1+1
Lennart Petrell 1+1
Janne Lahti 1+0
Antti Pihlström 0+1
Jyrki Välivaara 0+1

Kamil Kreps 1+0

Ainoastaan Ossi Väänänen jäi pisteittä. Jep, mutta se siitä "ihmeellisestä" havainnosta.
 

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Nyt kun Lasak pelaa piste per peli tahtia, niin tuli eräs kysymys mieleen.

Mikä on ollut maalivahdin paras sijoitus pistepörssissä runkosarjan jälkeen?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä on ollut maalivahdin paras sijoitus pistepörssissä runkosarjan jälkeen?
Sijoitusta pistepörssissä en osaa sanoa mutta Lukon Boris Rousson antoi kaudella 1995-96 6 syöttöä.

Kaudella 1994-95 Boris puolestaan syötti 4 maalia, ja muistini mukaan kahden pelin (eli Lukko-Tappara 9-1 ja Lukko-JyP HT 7-1) jälkeen Boriksen tehopisteet näyttivät 0+2.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Bernd Brückler saalisti 2007 - 2008 kaudelle tehot 0+6. Taakse jäivät seuran sisäisessä pistepörssissä mm. Mikael Kurki, Juhan Gustafsson ja Joni Töykkälä.
 

Viuhahtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Pittsburg Penguins, Charlestown Chiefs.
Onko maalivahti koskaan ollut oikeutettu kultakypärään?
Vaikka siis aikana ennen kultakypärää ollut kuitenkin joukkueensa tehokkain pistemies...
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Perättäisten rs-kotivoittojen putkissa IFK:lla ja JYP:illä on menossa tiukka taisto. Molemmat joukkueet ovat viimeksi kotona hävinneet 2.2.2010, IFK KalPalle ja JYP Pelicanssille, tuloksella 2-5.
Kummankin voittoputket jäivät lopulta 19 otteluun, kun JYP hävisi tiistaina 3-4 vl-kisassa HIFK:lle ja IFK kärsi vuorostaan tänään tappion Lukkoa vastaan vl-kisassa samoin 3-4-lukemin. Vastaus SjV:n esittämään kysymykseen kiinnostaisi minuakin eli milloin viimeksi SM-liigan runkosarjassa (tai SM-sarjassa) on nähty yhtä pitkä kotiotteluiden voittoputki?
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Onko maalivahti koskaan ollut oikeutettu kultakypärään?
Vaikka siis aikana ennen kultakypärää ollut kuitenkin joukkueensa tehokkain pistemies...

Eppäilenpä vahvasti ettei ole. Teoriassakinhan tuo on aika vaikeaa edes totetutua, käytännössä vielä vaikeampaa. Vaatisi sen, että veskarilla olisi useampi kuin yksi syöttö ja joukkueen kaikki maalintekijät olisivat eri pelaajia. Se tilanne, että mv tekisi joukkueen kauden ensimmäisen maalin, on varsin epätodennäköistä.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ihanko nää tosissaan näitä haastaa?

En nyt ole varma, onko asia oikeassa ketjussa. Modet siirtäkööt, jos keksivät paremman ketjun.

Eilen pelatun HIFK-Lukko ottelun lehdistötilaisuudessa valmentajat kommentoivat hylättyä maalia. En ota nyt mitään kantaa itse hylkäykseen tässä, mutta pientä mietintää herättää nuo Uraman kommentit.

Aluksi Urama pohtii jäähymääriä, kun HIFK sai vain yhden ja Lukko seitsemän jäähyä. Tähän perään toteaa (lainaus Jatkoajasta): "Ehkä sitten kyseenalainen maalin hylkäys oli pikkuisen meille päin pomppua."

Suomeksi tuo edellä mainittu tarkoittaa sitä, että Uraman mielestä Rönn lähti maalin hylkäyksellä hyvittämään jäähyjen epätasapainoa.

Hei haloo! Ihanko tätä tosissaan sanotaan vai onko moinen teatteria median edessä oman (ja vastustajan) joukkueen faneille vai mistä tässä on kyse? Ei kai nyt kukaan voi vakavissaan esittää moista väitettä, että tuomarit liigatasolla lähtevät hyvittämään antamiaan rangaistuksia sillä, että hylkäilee maaleja. Vai voiko?

Toinen asia mikä ihmetyttää, on tuo kommentti jäähyjen epäsuhdasta. Keskustelupalstoilla aina ihmetellään sitä, että miksi ne jäähyt menevät tasan tai lähes tasan. Ehkä ammattivalmentajan kannttaisi käydä lukemassa noita ketjuja, kun fanitkin ymmärtävät sen, että ei jäähyjen aina kuulukaan mennä tasan. Jos pelataan siten erilailla kuin eilenkin HIFK ja Lukko pelasivat, niin eihän jäähyjen kuulu mennä tasan. Lukko pelasi sääntöjen rajamailla ja siihen verrattuna HIFK pelasi siististi. Miksi sitten jäähyjen olisi kuulunut jakautua tasaisemmin?
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maalivahdin kultakypärä

Olisihan tuo maalivahdin kultakypärä mahdollinen vaikka sellaisessa tilanteessa että peli päättyy 2-0. Maalivahti syöttäisi ensimmäisen maalin ja toinen tulisi sitten tyhjiin lopussa kun vastapuoli hakisi kuudella kenttäpelaajalla tasoitusta. Tai sitten jos maalivahti syöttäisi molemmat maalit.

Okei, ei tuo mikään kovin mahdollinen skenaario, tuonhan pitäisi tapahtua kauden alussa (ensimmäisiä pelejä) ja tuo maalin teko on kuitenkin suhteellisen harvinaista herkkua maalivahdille.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei kai nyt kukaan voi vakavissaan esittää moista väitettä, että tuomarit liigatasolla lähtevät hyvittämään antamiaan rangaistuksia sillä, että hylkäilee maaleja. Vai voiko?
Ei, kyllä ne tuomarit hyvittävät antamansa liian helpot jäähyt antamalla myös vastustajalle naurattavia jäähyjä. Epäselvien maalien hylkäämiset ja hyväksymiset voidaan sitten paikata hylkäämällä tai hyväksymällä vastaavia epäselviä maaleja.

Ja mitä maalivahteihin ja kypäriin tulee, niin potathan tulevat kehiin vasta kun muutama kierros on pelattu jotta näitä tilanteita ei tulisi. Jeff Reese sai sivumennen sanottuna NHL:ssä joskus samassa pelissä kolme maalisyöttöä.
 

JPL

Jäsen
Ei, kyllä ne tuomarit hyvittävät antamansa liian helpot jäähyt antamalla myös vastustajalle naurattavia jäähyjä. Epäselvien maalien hylkäämiset ja hyväksymiset voidaan sitten paikata hylkäämällä tai hyväksymällä vastaavia epäselviä maaleja.

Tai kuten eilen Saipa-Kärpät ottelussa Tom Laaksonen hylkäsi Tenkratin tekemän maalin, kun Myllyniemi torjuntaliikkessä potkaisi maalin pois paikoiltaan juuri ennen kuin kiekko meni maaliin ja antoi Myllyniemelle tilanteesta jäähyn. Erotuomaritarkkailijalle tuomarit olivat sanoneet, että näkivät kaksi potkua tolppaan.

Sanoisin, että melkoinen velho tuo Myllyniemi, jos ehti ko. tilanteessa ajatella potkaisevansa maalin pois paikoiltaan ja vielä kykeni potkuun kaksi kertaa makuuasennossa.
 

SjV

Jäsen
Okei, ei tuo mikään kovin mahdollinen skenaario, tuonhan pitäisi tapahtua kauden alussa (ensimmäisiä pelejä) ja tuo maalin teko on kuitenkin suhteellisen harvinaista herkkua maalivahdille.
Nyt en Googlella löytänyt vahvistusta, mutta muistelisin että Kultainen kypärä tulee mukaan vasta kolmannella kierroksella ja kultaista kypärää voi kantaa vain kenttäpelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös