Yleisesti Jokerien, SKA:n, KHL:n ja Rotenbergin suhteesta

  • 190 092
  • 1 088

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Urheiluromantisointi sikseen.

Luulisi, että jotain konkreettista olisi jo puskenut ulos liittyen Jokereiden ja KHL:n rahoituskuvioihin. Jos ei virallisia teitä pitkin, niin ainakin puskaradion avustuksella. Nythän ei voida muuta kuin arvailla, toivoa tai spekuloida. Sanomattakin on selvää, että koska näin isoista asioista ei ole vielä tiedotetta annettu (ehkä edellisessä tiedotustilaisuudessa jotain konkreettista piti kertoa mutta joku on kussut homman pahasti), ovat/olivat sopimuskuviot pahasti ristissä. Nyt pitäisi alkamaan myymään jo tulevan kauden yhteistyösopimuksia, sponsoridiilejä yms. Milläs myyt jos tulevasta ei ole tietoa. Tai sitten asiat ovatkin mallillaan ja yhteistyökumppanit tietävät hyvin sopimuskuvioiden tilanteen mutta ovat luonnollisesti salassapitovelvollisia.

Niin tai näin, jotain outoa kyllä on/on ollut meneillään, ja tähän antaa tuen väsynyt tiedotustilaisuus ja näin loppuvuodestakin epävarma tieto tulevaisuudesta.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rahoituksen piti olla selvillä sen surullisen kuuluisan ilman sisältöä jääneen infotilaisuuden aikoihin. Koska sen jälkeen on ollut hiljaisempaa, niin luulisi neuvotteluja tuloksettomasti jatkettu. Velikullat kai meinas, että Harkimo alkaa maksamaan JOkerit viulut. Koska Jokerien siirtyminen itään oli kuitenkin perusteltu yksinomaan taloudellisilla seikoilla, niin leuaton ei tietystikään tähän suostu. Hänellä on varaa olla vaikka pelaamatta vuosi, koska hallin kulut on uudella omistajalla. Lopulta venakot maksaa, luulisin.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Uskoisin kanssa että ainakin vuoden verran maksavat ja koittavat myydä hallia jollekkin taholle. Ehkä Jokeriosuuttansa siinä samalla.
Tai sitten julkaistaan uusi X-vuoden soppari joskus.


Olen kokoajan enemmän sillä kannalla, että Jokerit tulee vielä suomen liigoissa pelaamaan. Oikeastaan aina ollut tätä mieltä, nyt vain uskon ajankohdan tulevan nopeammin. Raaka arvioini on kaudeksi 2019-20. En vain millään jaksa uskoa että rahoitus saadaan jatkossa siihen kuntoon, että pelaaminen KHL:ssä olisi kannattavaa tai edes mahdollista. Tähän tarvitsisi tietenkin tyhmän tai helvetin rikkaan rahoittajan, joka suostuu heittämään rahaa roskiin. Vaikka Rotenberg omaa vähän syvemmän pankkitilin, en usko että tätä touhua kauaa jaksaa katella. Tosin, vasta-argumenttina omaan väittämääni voi sanoa, että onhan hän varmaan SKAn kuluja maksellut monet miljoonat. Jokereiden tulevaisuuden näkymät ovatkin vähän sekametelisoppa. En oikein tiedä onko se 100% Hjalliksen käsissä tai päätettävissä. Onko Rotta ja KHL jatkossakin kuittailemassa 10 miljoonien eurojen tappioita. KHL:lle oli hyvin tärkeää saada länsi-eurooppalainen organisaatio (Jokerit) hiekkalaatikolleen, pääasiassa imagosyistä ja tähän tarkoitukseen oli varmasti päätetty pumpata fyrkkaa. Onko asiat vielä näin? Onko tavoitteet vielä samat? Toivon tietenkin että seuran tulevaisuus on turvattu ja jatkumoa toiminnalle löytyy. Henkilökohtaisesti toivoisin Jokereiden pelaavan mielummin suomessa, mutta sen on tapahduttava taloudelliset realiteetit huomioituna.

Toivon myös Jokereilta pikaista ulosantia liittyen jatkorahoitukseen. Eipä tarvitsisi spekuloida näin väsyneillä argumenteilla. Mutta, jos panttaa tietoa, silloin alkaa spekulointi ja se voi aika ajoin lähteä lapasesta.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä tässä vaan mietin, että jos esim. Pihltrömille tehtiin kahden vuoden soppari niin kai jollain pitää olla käsitys missä Jokerit ensi kaudella pelaa? Vai onko noihin soppareihin tehty joku KHL pykälä niin että jos Jokerit ei tässä sarjassa pelaa niin myöskään palkanmaksuvelvoitetta ei ole (pelaaja on vapaa etsimään uuden seuran).

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
@YamahaGPR Kyllähän Liiga-sopparitkin lakkasivat olemasta kun KHL:ään siirryttiin. Eiköhän se mene samalla tavalla toiseenkin suuntaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Sitä tässä vaan mietin, että jos esim. Pihltrömille tehtiin kahden vuoden soppari niin kai jollain pitää olla käsitys missä Jokerit ensi kaudella pelaa? Vai onko noihin soppareihin tehty joku KHL pykälä niin että jos Jokerit ei tässä sarjassa pelaa niin myöskään palkanmaksuvelvoitetta ei ole (pelaaja on vapaa etsimään uuden seuran).

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Jos Jokerit ei saisi rahoitusta KHL:ään, niin eipä tuossa tarvitsisi kuin tämän hjalliksen pöytälaatikkofirman Oy Jokerit Hockey Club HC:n tai mikälie, tehdä konkurssi. Sitten Jokerit RY vaan antaa nimen ja logonkäyttöoikeuden uudelle firmalle.

Firmalle, jonka katsoo edistävän Jokeriekiekkoa; edustavan Jokereita.
 

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Sitä tässä vaan mietin, että jos esim. Pihltrömille tehtiin kahden vuoden soppari niin kai jollain pitää olla käsitys missä Jokerit ensi kaudella pelaa? Vai onko noihin soppareihin tehty joku KHL pykälä niin että jos Jokerit ei tässä sarjassa pelaa niin myöskään palkanmaksuvelvoitetta ei ole (pelaaja on vapaa etsimään uuden seuran).

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
On. Sopimukset on nimenomaan vain ja ainoastaan KHL-sopimuksia.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Reginin 3v pahvin myötä ollaan varmaan siinä tilanteessa, että kohta puskee tieto myös uudesta Jokereiden ja KHL:n sopimuskuvioista. Omaan ajatusmalliini 1+1=2. En usko että muuten jatkosopimuksia julkistaisi, ellei olisi varma myös jatkosta ko. liigasta.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksei KHL-sopimuksia voisi tehdä sillä ehdolla, että ne raukeavat jos tulee force majeure eli tie sarjassa päättyy?
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Jos siellä olis uusi KHL soppari taskussa ni se olis julkaistu jo. Toimistossa tehdään omia töitä miettimättä tollasia, mikä nyt on ihan selvää. Ens kauden joukkue pitää olla jo pitkälle kohta valmis pl. täsmähankinnat.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mulle tulee mieleen, että Reginin pitkä sopimus julkaistiin myös osana uuden rahoituksen hankintaa. On aina helpompi saada tuloksia sponsseilta Suomesta ja muualta, kun on hyviä pelaajauutisia.

e: ja täsmennän kaiken varalta: sponsseilla tarkoitan ns. läntisiä tai kiinalaisia sponsseja. En venäläisten omistajien tms rahoja.
 
Viimeksi muokattu:

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksei KHL-sopimuksia voisi tehdä sillä ehdolla, että ne raukeavat jos tulee force majeure eli tie sarjassa päättyy?

Pelaajan KHL-sopimus päättyy sillä hetkellä kuin joukkue ei pelaa enää KHL:ää. Ihan niinkuin Jokereitten siirtyessä Liigasta KHL:ään, menivät Liigasopimukset umpeen ja piti tehdä uudet sopparit kaikille. Näin ainakin yleistäen niin kauan, kun sopimukseen ei ole kirjattu mitään erityisehtoja sarjatason vaihtumisen vaikutuksista.
 

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Pelaajan KHL-sopimus päättyy sillä hetkellä kuin joukkue ei pelaa enää KHL:ää. Ihan niinkuin Jokereitten siirtyessä Liigasta KHL:ään, menivät Liigasopimukset umpeen ja piti tehdä uudet sopparit kaikille. Näin ainakin yleistäen niin kauan, kun sopimukseen ei ole kirjattu mitään erityisehtoja sarjatason vaihtumisen vaikutuksista.

Tismalleen näin. Tuolla Reginin sopimuksella ei sitten ole mitään viitekehystä siihen että seura olisi täten minkäänlaisella varmuudella jatkamassa venäjän sarjassa venäläisten leikkirahoilla. Koska mitään jatkoa ei ole tiedotettu ja koska esim. loppukesän pressi oli vain tietynlaista propagandaa ja ruplien anelemista, niin niin kauan on toivoa siitä ettei jatkumoa venäläisessä teatterissa nähdä. Reginin jatkosainaus tässä kohtaa (siis ilman pienintäkään varmuutta seuran tulevaisuudesta) on vain silkka yritys rauhoittaa tilannetta ja saada asiat näyttämään joidenkin silmissä siltä, että kyllähän tämä jos mikä tarkoittaa aukottomasti jatkoa kohelossa. Yksi tällainen taho on myös joukkue itse sillä sainauksen jälkeen on kovin helppoa marssia pelaajien eteen ja todeta että "Hei jätkät, sainattiin juuri kapteeni kolmeksi vuodeksi, mikään ei muutu, keskittykää pelaamiseen!" sitähän ei tietenkään mainita ääneen että sopparin purkulausekkeissa on 110% varmuudella selostettu seuran mahdollinen sarjan vaihto.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Reginin sopimuksen julkaisu on nimenomaan viitekehitys siitä, että sopimus jatkamisesta sloboliigassa on viittä vaille valmis. En usko että kukaan Reginin tasoinen kaveri tekee minnekkään sopimusta, ellei pelaajalle ole annettu takeita seuran jatkosta kyseisessä liigasta, pelaajasopimuksen julkaisusta puhumattakaan. Selvää kuitenkin on, että varmasti sopimuksissa on pykälä, jolloin sopimus raukeaa jos ko. liigassa joukkue ei jatka. Kohtapuolin Jokerit antanee tiedotuksen jossa mainitaan joukkueen jatkosta KHL:ssä.

Vaikkakaan en ole pro-khl, pidän, tai pidin kuitenkin Jokereiden kannalta huolestuttavana että vieläkään kaikista tärkeimmälle taholle, eli faneille ei ole kerrottu tulevan kauden kuvioista psl. muutama hassu haastattelu Hjarkimolta ja Rotalta. Reginin julkaistu sopimus antaa itselleni kuitenkin kyllä vahvan kuvan siitä, että kohta julkaistaan tiedote jatkosta idässä.

Itse kyllä en jäisi yhtään kyynelehtimään jos jatkoa ei onnistuisi ja paluu kotimaiseen puuhasteluliigaan olisi edessä. Onpahan sentään kotimainen puuhamaa, eikä venäläinen.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän tämä ainakin kielii siitä, että RR ei ole rahoittajana jatkamassa. Tai en ainakaan keksi yhtään syytä, miksi neuvottelut muuten venyisivät näin viime tinkaan. Jos KHL:ssä jatketaan, toivottavasti rahoitajiksi on saatu mahdollisimman laaja - ja monitahoinen ryhmä sponsoreita.

Taitaa kuitenkin olla todellisuudessa silkka mahdottomuus ja toiveajattelua.
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Taitaa kuitenkin olla todellisuudessa silkka mahdottomuus ja toiveajattelua.
Olisikohan neuvottelujen keston syynä se että aloitusraha tms. KHL:ältä loppui ja nyt se pitäisi saada lisää Rotalta? Muutenhan joutuvat pienentämään budjettia x-määrän. Onkohan esim @Cobol :illa tietoa paljon se KHL:n antama raha on kolmelta ekalta vuodelta?
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oma ajatus: Olisko mahdollista että KHL haluaa Jokereiden jatkavan mutta Hjallis haluaa potkia RR:n pois Jokereiden taustalta? Nyt sitten tiedottaminen jatkosta viivästynyt kun Hjallis etsii kuumeisesti esim. kymmentä pienempää sponssia jolla tuo uskottava budjetti saadaan seuraaviksi kolmeksi kaudeksi kerättyä?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olisikohan neuvottelujen keston syynä se että aloitusraha tms. KHL:ältä loppui ja nyt se pitäisi saada lisää Rotalta? Muutenhan joutuvat pienentämään budjettia x-määrän. Onkohan esim @Cobol :illa tietoa paljon se KHL:n antama raha on kolmelta ekalta vuodelta?

Ei ole mitään tarkkaa tietoa. Ainoastaan tilinpäätöstiedot. Siitä ei selviä, mikä on mitäkin rahaa, mutta 11.5 miljoonan liikevaihdolla tuli noin 25 miljoonan euron kulut eli tappiota reippaasti ja osan tappioista maksoi KHL ja osan Rotta sukulaisineen. Jokerien ns. omarahoitus on tiedossa. Se tulee myydyistä lipuista ja muista otteluihin ja joukkueeseen liittyvistä tuloista yhdistettynä länsisponssien tukeen. Näistä koostuu tuo noin 12 miljoonaa, joten enemmän pitäisi vielä saada jostain. Lähinnä Venäjältä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oma ajatus: Olisko mahdollista että KHL haluaa Jokereiden jatkavan mutta Hjallis haluaa potkia RR:n pois Jokereiden taustalta? Nyt sitten tiedottaminen jatkosta viivästynyt kun Hjallis etsii kuumeisesti esim. kymmentä pienempää sponssia jolla tuo uskottava budjetti saadaan seuraaviksi kolmeksi kaudeksi kerättyä?

Oma vastauksen tapainen: Jokerit tarvitsee 12-20 miljoonaa (pelaajabudjetti määrää) rahaa Venäjältä tai vähintään minigarkilta, jotta nykyiset kulut + vähän lisää pelaajabudjettiin saadaan maksettua. En henkoht usko, että Hjallis voi valita sitä, kuka kelpaa maksajaksi ja kuka ei. Mutta tämä on vaan spekua, ei tietoa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rotan kannalta Jokerit on jo tehnyt tehtävänsä ja on hänelle enää turha rahareikä. Joten ei mikään ihme, että rahoitusneuvottelut takkuaa. Jokerien palaaminen liigaan olisi kuitenkin imagotappio myös venäläisille, joten ruplia löytynee neuvottelujen kalkkiviivoilla.

Jos budjetista joudutaan tinkimään, niin ei tule mitään. Jo nyt annetaan rahassa (ja verohaitassa) tasoitusta ihan liikaa.

Kaiken kaikkiaan siirtyminen koheloon on toteutettu huonosti. Jo yksinomaan farmin puuttuminen tekee menestymisen käytännössä mahdottomaksi puhumattakaan ½ liian pienestä pelaajabudjetista. Toisaalta liigan hitaiden ja kädettömien luistelukilpailuja ei ole ikävä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ei ihan aukea miten Jokerit voisi jatkaa KHL:ssä, jos hallin omistaja ja yksi jengin pääomistajista vetäytyisi. Kyllä tässä ihan nykyisten slobojen armoilla ollaan. Tietysti kiinalaiset voisivat yllättää ja ostaa kaiken.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jos Jokerit jatkaa ylipäätään KHL:ssä, niin toivoisin myös uusia rahoittajia, enkä todellakaan pistäisi hanttiin, jos Roman lähtee kuvioista pois tai/ja palattaisiin Suomeen jollain aikavälillä. KHL:ää pelattaessa rahoituskynnys on suurempi asia. Kuten todettu, emme voi antaa taloudellisesti liikaa etua, koska se vaikuttaa myös pelillisiin otteisiin vääjäämättä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Venäjän systemaattinen, valtiojohtoinen doping on näytetty ilmeisen tiukasti toteen. Näyttöön ja dopingiin voi tutustua tarkemmin tässä ja tässä joten en lähde enää erikseen naapurimaan toimintoja esittelemään. Tällä hetkellä kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on jo sulkenut Venäjän ulos. Monet asiantuntijat toivovat, että KOK:n lajiliitot (ja KOK) tekevät samoin. Tässä heistä yhden näkemys.

Jokerit pelaa KHL:ssä ja jos kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF päättää sulkea Venäjän ulos, ollaan Jokerien kannalta tilanteessa, jossa joukkueen osallistuminen KHL:ään on vähintäänkin pohdinnan alla. Mutta jos katsotaan asiaa hieman laajemmin, Jokerien rahoitus on ollut jo vuosia EU-pankkien mielestä sellainen, että se ei kestä kriittistä tarkastelua rahan alkuperän suhteen. Pankit epäilevät rahan tulevan USA:n/EU:n pakotelistan henkilöiltä ja näinhän se faktisesti on, koska Roman Rotenberg on USA:n pakotelistalla.

On vaikea sanoa, missä määrin doping koskee KHL:ää, mutta se koskee aivan varmasti venäläistä jääkiekkoa. Venäläinen jääkiekkosivusto uutisoi viime keväänä enemmistön Venäjän alle 18-vuotiaiden maajoukkueen pelaajista jääneen kiinni meldonium-lääkeaineesta ja jäävän sivuun ikäluokan MM-kisoista. Myös suomalainen KHL-pelaaja on kertonut dopingin käytöstä KHL:ssä ja se löytyy tästä. Ilman linkkiä (koska maksumuuri) Mikko Koskinen (SKA) kertoo, että valvonta on kiristynyt viime kevään jälkeen.

Olisiko Jokerien aika sanoa hyvästit KHL:lle, koska aiempien rahoitus- ja pakoteongelmien lisäksi Venäjää riepoo jättikokoinen valtiollisen dopingin skandaali ja mahdollisesti monet lajiliitot ainakin harkitsevat Venäjän asettamista boikottiin ja IAAF on sen jo tehnyt?

Itse olen useamman päivän tätä osaltani pohtinut ja päädyin siihen, että Jokerien ei tulisi enää jatkaa KHL:ssä. Pääsyynä on se, että jos koin jo aiemmin Jokerien olevan KHL:ssä aivan muista syistä kuin voittaakseen Kannun, dopingin lyö nyt liian ison varjon kaikkeen venäläiseen urheiluun. Sen varjon alta ei paista sen paremmin iloisuus kuin urheilullisuus.
 

Gemondo

Jäsen
Olisiko Jokerien aika sanoa hyvästit KHL:lle, koska aiempien rahoitus- ja pakoteongelmien lisäksi Venäjää riepoo jättikokoinen valtiollisen dopingin skandaali ja mahdollisesti monet lajiliitot ainakin harkitsevat Venäjän asettamista boikottiin ja IAAF on sen jo tehnyt?

Voi olla että olisi, mutta ei kyllä tästä syystä. Miksi kansainvälisen yleisurheiluliiton toimien tulisi vaikuttaa jotenkin Jokereihin? Sitten kun IIHF alkaa asettamaan Venäjää boikottiin niin voidaan palata asiaan. Nyt tämä on mielestäni vain naurettavan ja hämmentävän välimaastossa oleva keskustelunavaus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös