Yleinen jäähallien bongausketju

  • 142 169
  • 376

D mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Diskos, PiTa...
D mies saavutti lauantaina maagisen 30 hallipisteen rajan vierailullaan Kalajaoen kiekkopyhättöön. Vastassa ei ollut vähempää kuin semilegendaarinen Etelä-Portimon Urheilijat -72 Ylitorniosta.

Kalajoen halli ei ulkopaikkakuntalaiselle ole mikään helppo löytää. Hallille päästäkseen täytyy ajaa vielpä kolmen liikenneympyrän kautta. Mikähän se on, että täällä Keski-Pohjanmaalla noita liikeneympyröitä rakennetaan joka taajamaan vähintään viisi? Ehkä niistä muuten ajaa huomaamatta ohi...noh, joka tapauksessa halli löytyi paikallisen koulun takaa. Meinasin ensin luulla sitä tosin joksikin huoltoaseman varastorakennukseksi seinässä olevan suuren Neste-mainoksen takia.

Kalajoen halli on luultavasti rakennettu joskus 80-luvulla, eli kyseessä on varsin uusi kiekkopyhättö. Sisältä halli on tyypillinen Suomi-sarja-areena: katsomo vain toisella puolella, kapasiteetti kai jossain tuhannen paikkeilla. Nyt tosin ei ollut vaikeuksia paikkaa löytää, vaikka seinssä lukin, että "numeroidut paikat kausikorttilaislle". Kuppi-istuimia ei ollut. Yleisöä paikalle saapui lopulta 159 katsojaa, joka on avausottelun 300 katsojan jälkeen ollut normaali määrä.

Yleisörakenne oli sekin normaali, eli keski-ikäisiä miehiä etupäässä, mutta ilahduttavan paljon oli myös nuorisoa. Ja tietysti ne pakolliset pelaajien hyvän näköiset tyttöystävät ;) Eritysitä huomiota kiinnitti äärimmäisen pahasisuinen ja-suinen huivipäinen mummo päätykatsomossa, joka solvasi tuomaria läpi ottelun niin että korvia varmasti kuumotti.

Erätauolla sai itseään ravita perinteisillä makkara ja kahvitarjoiuilla. Lisäpisteitä halli sai teksti-tv palvelusta, josta pystyi seuraamaan vaivatta Rakuunoiden peliä Hämeenlinnaa vastaan.

Hallin päädyssä oli kyltti "Oluen myynti" ja nuoli ulos. Ulkona oli mahdollisuus polttaa tupakkaa aidatussa häkissä ja pelata pingistä, jos olisi tuonut omat mailat mukana. Olutta en sieltä löytänyt, mutta olihan se mukava käydä lämmittelemässä, halli kun oli sangen kylmä.

Todellista kiekkokulttuuria edusti jäähallin katossa roikkuva jäädytetty pelipaita. Ei varmaan monessa Suomi-sarjan hallissa moista ole. Ai, mikä paita. No, tietysti nro 21, Jan Jasko!!

Pikaisesti jututettu Junkkarien puheenjohtja vakuutti seuran olevan tyytyväinen asemaansa Suomi-sarjassa. Kymmenen vuoden takaksia velkoja maksetaan kuulemma vieläkin. Pelaajistosta puolet on omia ja puolet Kokkolan suunnalta.

Pelattiinhan siellä toki kiekkoakin: Et-Po vei Junkkareita alusta saakka voittaen 3-8 (1-4, 0-3, 2-1). Venäläiset oli kovia. Legendaarinen Astrahantsev ei ollutkaan niin läski kuin huhut kertoivat. Hidas se kyllä oli, mutta pirun taitava tällä tasolla. Yritin kysellä pelin jälkeen seuran huoltajalta hieman Ylitornion-ihmeestä, mutta tämän vähintäänkin psykedelisen teippimiehen puheesta ei kerta kaikkiaan saanut mitään selvää. Joukkueen bussi oli tosin kerrassaan komea.

Kalajoen halli oli siis D miehen 30. hallibongauspiste. Liigakaukaloista on kokematta enää Pori ja Rauma, kun ei ole koskaan tullut moisilla paikkakunnilla käytyä (ja miksi olisikaan?). Mestiksestä useista lupauksista huolimatta nappaamatta on vielä Uusikaupunki ja - hiukan yllättäen - Kuopio. Taistelu siis jatkuu kohti 40. pistettä.

Päätän raporttini hiekkadyynien katveesta tähän.
 
Viimeksi muokattu:

Katsoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, PiTa
Onneksi olkoon D-mies.

Olen kateellinen, että olet ehtinyt tällä kaudella halliin jo lukuisia kertoja. Lohdutan sinua vain sillä, että 30 pistettä tulee kasaan, jos kierrän puuttuvat liigahallit.
 
Olin itsekkin katsomassa peliä, mutta en kyllä bongannut D-miestä. Pelistä sen verran, että ei paljon JHT:n esitykset naurata. Venäläiset vei Junkkareita varsinkin ensimmäisessä erässä miten tahtoivat. Kolmas erä oli jo vähän parempaa. Yleisökään ei jaksanut innostua niin hiljaista oli. Toivottavasti JHT:n peli alkaa kulkemaan kun loukkaantuneet saadaan taas pelikuntoon.
 

kaasumies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tammerfors ja Södertälje Sport Klubb.
Viestin lähetti JHT
Olin itsekkin katsomassa peliä, mutta en kyllä bongannut D-miestä. Pelistä sen verran, että ei paljon JHT:n esitykset naurata. Venäläiset vei Junkkareita varsinkin ensimmäisessä erässä miten tahtoivat. Kolmas erä oli jo vähän parempaa. Yleisökään ei jaksanut innostua niin hiljaista oli. Toivottavasti JHT:n peli alkaa kulkemaan kun loukkaantuneet saadaan taas pelikuntoon.

Vanha "Hockeynet kaveri" pitää peukkuja että pelit paranevat tulevissa koitoksissa!?
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Juu, lycka till vaan, senkin kilpailija:)!

Täytyykin kaivaa tilastot esiin, olikohan mulla niitä pinnoja 30 vai 31? Ei auta, kohti länsirannikon kakkosen halleja...
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tuli sitten tehtyä se, mitä uhkasin, eli käynti Tarvasjoella, TarU-VT-HT 8-6.

Kirjoitin matsista täyspitkän raportinkin, mutta yhteys katkesi raportteineen päivineen and that was that.

Muutama pointti siis vain nopeasti:

- Tarvasjoella on 2300 asukasta ja 460 kiekkojunioria (porukkaa tulee Liedosta ja Paimiosta jne.)

- Vermuntila hyytynee tänä vuonna Kiekolle ja VG:lle

- pisteetönkin jumbo voi yllättää sisukkaalla taistelulla ja näin kaataa vanhan legendankin

- oli eka näkemäni kuuluttajaton kiekkomatsi, mutta sanoisin hockey night-tyyliin "hyvää kiekkoviihdettä", jos se edustaisi tyyliä

- hurlumhei- kiekkoa ja kolme neljä kassia "molarien läpi", siitä tunsi aladivaripeliksi, hyökkäys hyvää molemmilla


- n. 30 katsojaa Hämeen härkätien varressa

Nyt lopetan ennen kuin taas katkeaa.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tjaa, voisihan tuota harkita. Ainoa mutta on se, että peli näyttää aivan etukäteen selvältä ja sellaisia en mielelläni valitse.

Muuten, sinua Kotkafani (ja miksei minuakin) saattaisi kiinnostaa se, että Myllymaata on kuulemma pyydetty takaisin Kotkiin (liekö edes 9 hyökkääjää kasassa). Tekee ratkaisunsa kuulemma näillä hetkillä.
Tarvasjoen kiekkokahvilassa kuulee kuumimmat huhut:).
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän siellä hyökkääjäpuolelle pulaa tosiaan on, kun Elorantakin taisi saada pelipaikan muualta.
Myllymää vaan kehiin ja ehkä joitain muitakin voisi pyytää...
 

D mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Diskos, PiTa...
Pitää kai ryhtyä suunnittelemaan matkaa Ylivieskaan tai Nivalaan, jottei tuo Zeitti liiaksi karkaa.
 

D mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Diskos, PiTa...
Ohoi, Te Wanhat kääkkähirmut!

Vaadin hallipisteikseni nyt jo vähintään 31 ja 1/2 (31. oli Salo), kun kävin tovin aikaa seuraamassa Paimion hallissa TPS:n B-junioreiden harjoituksia.

Kiekkokausi on siis tavallaan aloitettu täällä Salon seudullakin, vaikka mielenkiinto on edellen vahvasti jalkapallossa. Mutta eiköhän aleta taas virittelemään aladivarihenkeä!
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Oikein, D mies! Tämän kauden linja on omalta kohdaltani selvä:
Aion seurata jokseenkin pelkästään Suomi-sarjaa ja mahdollisuuksien mukaan bongailla muutaman uuden eksoottisen hallipisteen. Hallipinnalukuni on ennen ensi kautta 31.

Uni tässä muuten tulee odotellessa liigan avaamista, nykymestiksen ainoa mielenkiinto on siinä, joutuuko Jää-Kotkat karsimaan (tod.näk. joutuu) ja tuonhan ehtii tsekata maaliskuussa.

Harkimon jutut Kiekkolehdessä (19.7.) naulasivat homman lopullisesti kiinni. Ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. Ei jaksa.

Hyvää aladivarikautta kuitenkin kaikille samanhenkisille! Ja onhan olemassa lounaan kakkonenkin Väkipartoineen ja veegeineen, joten kirjoittelemisiin "muissa kiekkosarjoissa"...
 

D mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Diskos, PiTa...
Heh, nostellaanhan tätäkin topikkia ylös historian akaan virrasta tylsän työillan kunniaksi. Kimmokkeen moiseen sain, kun tuo Bird kehuskeli Lieksan valloituksellaan.

Nykyinen hallibongauspistemäärä on 33. Salon jälkeen viime kaudella tuli hankittua Kirkkonummi Katsojan kanssa ja Toimintaryhmä Aladivarifanien siivellä Naantalin Kuparivuori.

Tältä kaudelta on vielä pistetili avaamatta. Kai se on pakko edes Somerolla käydä; eihän voi mennä koko kausi ohi ilman pistettä!

Laskekaas omat pisteenne!
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Birdille 22. hallipiste Lieksasta

Eli 22 on oma pistesaldo tällä hetkellä. Pistänpäs tähän hiukan raporttia tuolta Lieksasta.. :)


Missä: Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa (pinta-alaltaan). Asukkaita Lieksassa on tosin vain noin 15 000 ja väki vähenee parin prosentin vuositahtia - Pohjois-Karjala on Suomen köyhimpiä maakuntia ja Lieksa sen synkimpiä nurkkia, työttömyysprosenttikin hipoo 25:tä. Lieksaan täytyy varta vasten mennä, siellä ei käydä ohikulkumatkalla, sen verran syrjäinen sijainti on: Pielisen itärannalla Venäjän rajan tuntumassa, noin 100 kilometriä Joensuusta pohjoiseen/koilliseen. Halli löytyy kohtalaisen vaivattomasti, rautatie- tai linja-autoasemalta tultaessa poikittaissuuntaan kylänraitin (Pielisentie) yli ja siitä suunnilleen suoraan kirjaston ohi ja jonkun omakotitaloalueen läpi, yhteensä noin kilometrin matka.

Halli: Vuonna 1988 valmistunut Lieksan jäähalli, jossa on Jääkiekkokirjan mukaan 200 istuma- ja 1000 seisomapaikkaa. Katsomo muodostuu toisella pitkällä sivulla olevasta kolmesta erillisestä viritelmästä (mitä ilmeisimmin siirrettäviä), joista keskimmäisessä on jopa kuppi-istuimia - nämä ilmeisesti ne istumapaikoiksi lasketut. Askeettisen hallin erikoisuus on verkot koko pitkällä katsomosivulla! Ulkona on pakkasta viitisentoista astetta, mutta sisällä niukasti plussan puolella, eli ihan täydellinen jääkaappi ei ole sentään kyseessä. Pukukopit ovat ihan hallin vieressä erillisessä rakennuksessa, välissä vain jonkinlainen "ulkokäytävä".

Lähtökohdat otteluun: Korpi-Karjalan legendaarinen kylätappelu Lieksan Hurtat vastaan Polvijärven Urheilijat, Savo-Karjalan alueen kakkosdivaria siis. Molemmat joukkueet ovat ennen keskiviikkoillan kamppailua tasapisteissä lohkon alemmassa keskikastissa. Hurtat koostuu kait käytännössä täysin oman kylän pojista, PoU:sta taas löytyy useampiakin Jokipo-taustaisia kavereita, esim. entinen divarijyrä Mika Martikainen.

Ottelutapahtumia: Hurtat on käytännössä koko ajan Polvijärveä potkun edellä, mutta onnistuu kääntämään kamppailun edukseen vasta päätöserässä numeroin 6-4 (1-2, 1-1, 4-1). Molemmat joukkueet pelaavat kolmella kentällisellä, tosin molempien avainpelaajat ovat jäällä varmaan ainakin puoli tuntia... PoU:n valttina on selvästi vastustajaa parempi maalivahtipeli; Vesa Nissinen torjuu about 50 kertaa ja pokkaa ansaitusti joukkueensa parhaan pelaajan palkinnon viidestä päästetystä maalista (Hurtat teki kuudennen tyhjiin) huolimatta. Hurttien ykköspelaaja on jonkinlaisessa tähtipelaajan maineessa kylällä oleva Jani Kuiri (1+3), jolla varmasti olisi potentiaalia pelata ylempänäkin. Pelin tasosta on paha sanoa juuri mitään, kun en puoleenkymmeneen vuoteen ole kakkosen pelejä nähnyt. Mitään selkeää peliajatusta ei kummallakaan joukkueella kuitenkaan tunnu olevan, mutta mikä tärkeintä, niin aitoa yritystä riittää.

Tunnelma: Paikallisottelu vetää Lieksan jäähalliin kauden ennätysyleisön, 351 katsojaa. Yleisön jakauma on aika tasainen, nuorten suurehkoa määrää voi tosin selittää se, että paikallisessa ammattikoulussa sekä ammattikorkeassa on jaettu ilmaisia lippuja otteluun. Tosin eipäs ne paljon muutenkaan maksaisi, 2 euroa opiskelijoilta. Tunnelma on yllättävän hyvä ja kaukalo on lähellä katsomoa kuten pikkuhalleissa yleensäkin. Hurttien päästessä ylivoimahyökkäyksiin yleisö innostuu välillä jopa kannustamaan. Myös kotijoukkueen maalit saavat aikaan kunnon taputukset. Hurttien pelaajien tuuletukset ovat myös komeaa nähtävää; enpä samanlaisia syöksyjä ja heittäytymisiä nyt ihan heti muista nähneeni, mitä päätöserän maalit saivat aikaan. Hurtilla on myös maalibiisi, Bahamenin "Who let the dogs out?" eli sama kuin Bluesilla SM-liigassa. Lieksassa se tosin taitaa soida useammin ja sopii ehkäpä muutenkin paremmin joukkueelle...

Yleisöpalvelut: Makkaraa ja muuta tavallista on myynnissä. Lisäksi C89-junnujoukkueen hyväksi menevät arpajaiset. Pelaajalistoja ei kuitenkaan ole saatavilla mistään, siitä selvä miinus.

Muuta: Ennen Hurttien peliä on hyvä käydä vaikkapa paikallisessa ykkösmestassa (viikonloppuisin auki jopa neljään, uhh), ravintola Simo Hurtassa. Sijaitsee Pielisentiellä samassa rakennuksessa kuin S-market. Toinen puoli ravintolasta on sisustettu varsin jääkiekkohenkisesti: seiniltä löytyy mm. useampia Hurttien pelipaitoja, jääkiekkovarusteita sekä lasikaapista Hurttien saavuttamia pystejä. Yksi baarin pöydistä on jääkiekkokaukalon muotoinen ja ikään kuin kaukalon laidat seinustalla. Toista se on Lieksassa! Kaikki eivät kuitenkaan ole varauksettoman ylpeitä kotikaupungistaan; kyseisen ravintolan nuori naispuolinen baarimikko toivottaa tervetulleeksi "Suomen huonoimpaan kuntaan"...
 
Viimeksi muokattu:

Mr Pilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit
Halleja on kierretty täälläkin, seuraavasti:

Pelkästään tuomarina halleja on ollut 50 erilaista latoa tai areenaa. Joista 10 ulkomailla.

Sitten löytyy 10 hallia joissa olen valmentajana vieraillut mutta en tuomarina, näistä 4 ulkomailla.

Seuraavaksi löytyy halleja joissa on tulut käytyä katsomassa jotain noiden lisäksi 9 kappaletta joista 4 ulkomailla.

Lisäksi on vielä yksi halli jossa olen aikoinani käynyt pelaamassa eikä mitään muuta syytä ollut.

Yhteensä 70 hallia joista 18 ulkomailla.

Tehdään myöhemmin erittelyjä vielä sarjojen mukaan, jos vielä löytyy muita niin ei mene ihan kaikki sekaisin.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Kiitokset Birdille kiinnostavasta Lieksa-raportista, juuri tuollaista hallibongaus parhaimmillaan on, myös tutustumista kohteeseen laajemmin!

Mr. Pillin tapaus mielestäni osoittaa sen, että hallibongauskisassa pitäisi oikeastaan olla kaksi sarjaa, fanien eli katsojien sarja ja sitten erikseen "kiekkotoimitsijoiden" sarja. Tuleehan kelle tahansa toimitsijalle, valmentajalle tai pelaajalle helpostikin kymmeniä hallipinnoja, mutta yllättävän harva katsoja on tullut kertomaan edes 20 pinnasta.

Itselleni tuli lokakuussa Haukiputaan ankeassa "pakastearkussa" 32:s pinna.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Eksoottiset bongaukset jatkuvat: 23. piste Kiteeltä!

Nostellaas topikkia ylös raportilla Kiteeltä, joka tuli otettua haltuun eilen sunnuntaina.

Missä: Kitee on noin 10 000 asukkaan maaseutukaupunki Pohjois-Karjalan eteläosissa (maakunnan sisällä seudusta käytetään myös nimitystä Keski-Karjala), noin 70 kilometriä Joensuusta etelään. Venäjän rajan tuntumassa sijaitseva sinänsä varsin mitätön paikkakunta on kuitenkin valtakunnallisestikin kohtalaisen tunnettu kolmesta eri asiasta - ja mitä ilmeisimmin juuri tässä järjestyksessä: 1) pontikkaperinne (se Alkossa myytävä ihan laillinen Kiteen Kirkas on muuten karseaa litkua, en voi suositella kenellekään.. ;), 2) Kiteen Pallo (vuosituhannen taitteessa kaksi perättäistä miesten pesäpallomestaruutta voittanut seura) ja 3) Nightwish (kansainvälisilläkin areenoilla jonkinmoista mainetta niittänyt "oopperaheviä" soittava metalliyhtye).

Halli: Vuonna 1998 valmistunut pieni kaaripuuhalli Hutsin urheilukeskuksessa. Sijaitsee valtatie kuudelta tai rautatieasemalta tultaessa keskustan (joka on noin 7 km päässä asemasta/kuutostien Tolosenmäen risteyksestä) takana, kylänraittia pitkin keskustan ohi vielä noin 0,5 km matka ja sitten vasemmalle alas. Kiteen jäähalli on varmaankin suhteellisen tyypillinen uudehko pikkuhalli ilman mitään selviä erityispiirteitä. Kaukalo tosin on huomattavan pieni; b-pisteiden kaarten äärireunojen ja kaukalon laitojen välille ei paljoa valkoista jää. Hallin yleisökapasiteettia en löytänyt Jääkiekkokirjoista, mutta silmämääräisen arvion perusteella se voisi olla esim. 500-700.

Ottelu: Harjoitusottelu Suomi-sarjan etelälohkon kärkijoukkueen Jokipoikien ja mestistä johtavan KalPan välillä. Raportti tasalukemiin 4-4 päättyneestä ottelusta löytyy Jatkoajan Suomi-sarjatopikista. Tunnelmaltaan ottelu on aika vaatimaton, vaikkakin Jokipoikien onnistumiset saavat toki aikaan normaalit taputukset.

Yleisöpalvelut: Jokipoikien pr-mielessä Kiteelle viemän ottelun järjestelyistä vastaa paikallinen Kiteen Jääsudet. SM-liigatyyliin peräti 18 minuutin mittaisten taukojen aikana on mahdollisuus käyttää roposiaan perinteisellä kahvi-makkara -linjalla. Kylmässä hallissa on myös erillinen lämmitetty kahviotila.

Muuta: Vuonna 1997 perustetulla Kiteen Jääsusilla ei ole tällä hetkellä lainkaan edustusjoukkuetta. Kaudella 2001-02 Jääsudet jäi jumboksi kolmosdivarilohkossaan, sen jälkeen kiteeläisiä ei ole miesten sarjoissa nähty. Seuran vanhin juniorijoukkue koostuu tällä kaudella C89-ikäisistä pojista. Monilla Kiteen kaltaisilla pienillä paikkakunnilla elintilaa on vain muutamille lajeille ja pontikkapitäjässä jääkiekko on ehkäpä jäänyt hieman paitsioon; pesäpallo on kaupungin täysin kiistaton kuningaslaji (syksyllä 2000 KiPalle mestaruuden ratkaissutta kolmatta pesisfinaalia Sotkamon Jymyä vastaan seurasi Rantakentällä muistaakseni ällistyttävät 5 320 maksanutta katsojaa, kertonee kaiken oleellisen!), talvella taas maastohiihto ja mäkihyppy ovat voimissaan.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Pakkohan tuo Birdin performanssi oli kuitata, ja joululoman kiekonnälkää kasvateltuani kävin tänään kuittaamassa 34. hallipinnani (tarkistuslaskenta osoitti oikeaksi lukemaksi) Heinolan maineikkaalla areenalla matsissa HeKi-SaPKo (muutama sana itse pelistä Suomi-sarjan keskustelun puolella)

Heinola kuuluu sarjaan "sympaattiset suomalaiset pikkukaupungit" ja halli oli positiivisen avara ja korkea SS-halliksi. Pienissä yksityiskohdissa (Juicen "Heinolassa jyrää"-maalilaulu, frisbeen heitto katsomoon jne.) aisti vanhan kiekkokulttuurin painon.
 

D mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Diskos, PiTa...
Kiitos Böödille raportista, näitä on aina mukava lukea. Oma pistesaldo vieläkin avaamatta tältä kaudelta; alkaa kiire tulla...
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tjaah.. jos pistäis itsekin juttua (tosin vanhasta) hallibongausreissusta Tuusulasta. Kyseessä oli siis silloisen II-divariajan runkosarjapeli Tuuski-HeKi 4-3.
Halli oli kylmä kuin k-kaupan kylmäkaappi, mutta pipo ja hanskat kädessä pärjäsi kelvollisesti. Halli vetää 1500 katsojaa mikäli kaikki seisovat tai vaihtoehtoisesti 500 istumaan. Kuitenkin katsojia pelissä oli 80 ja vähän päälle joka oli kuulemma enemmän kuin moneen peliin! Näistäkin oli noin 30 Heinolalaisia bussin mukana tulleita... Mieleenpainuvin oli vanhan paikallisen buldokki-naaman tokaisu Heinolan faneille: Olkaa hiljaa! Eihän täällä saa edes rauhassa katsoa peliä! Tästä alkoikin kiistaa joka oli jo mennä käsirysyn puolelle mutta tilanne rauhoittui kiivaiden keskusteluiden jälkeen. Kahvio oli kuitenkin lämmin ja tavallaan viihtyisä. Meitin hallipisteet on niinkin vähissä kuin 7
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
24. piste Nurmeksen Seppojen historiallisesta voittopelistä

Lauantai-ilta 17.1.2004 noin klo 22. Pitkähkö työpäivä takana eikä enää mihinkään kehtaa lähteä. Joskus paljon puolen yön jälkeen ennen nukkumaanmenoa vielä notkuu netissä ja surffaa sattumalta liiton Savo-Karjalan alueen sivuille. Huomaa, että sunnuntaina ois kolmosdivarimatsi sekä Outokummussa että Nurmeksessa - kumpikin vielä bongaamatta. Yrittää selvittää Outokummun tilannetta, mutta kun ei yöllä luonnollisesti ketään seurasta kehtaa häiritäkään, niin ottelun alkamisaika jää ikuiseksi arvoitukseksi. Nurmeksen kaupungin kotisivujen kautta sen sijaan löytyy varmuus sille, että siellä pelattaisiin klo 15.

Herätyskello soi aamulla klo 10. Ennen nukkumaanmenoa syntynyt kuningasidea pitää, ja päämääränä on siis suunnata klo 12.00 Joensuusta Nurmekseen lähtevään taajamajunaan. Jos ja kun rehellisiä ollaan, niin koko idea mietityttää kyllä hieman; mitä hiton järkeä on reissata noin 300 km vain siksi, että näkee yhden 3. divisioonan jääkiekko-ottelun? Onneksi keksin vastauksen äkkiä: Ei mitään. Ei todellakaan yhtään mitään! Eikä kai muuten tarviiskaan olla. Sitä paitsi keräähän ne jotkut postimerkkejä ja jotkut kuulemas bongaa lintujakin. Miksei joku siis jäähallejakin? :)

Jees...

Missä: Nurmes on Pohjois-Karjalan kaukaisin kaupunki näin Joensuusta katsoen; jopa saman kuutostien päässä sijaitseva Kajaani on itse asiassa jo lähempänä! Nurmekseenkaan ei kukaan vahingossa eksy, kuutostieltä saa tehdä ihan kunnon koukkauksen, jos tämä noin 10 000 asukkaan (muuttotappio)kaupunki kiinnostaa ottaa haltuun. Suomen neljänneksi suurimman järven Pielisen pohjoisrannalla sijaitseva Nurmes on siitä erikoinen pikkukaupunki, että sillä on selvä ruutukaavakeskusta; Pielisen ja Nurmesjärven väliselle kannakselle rakennettu entinen Nurmeksen kauppala on kait koivukujineen jopa ihan kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde. Mutta oli miten oli, niin jäähallia ei keskustasta löydy. Jos suuntaa pohjoiseen päin kaupungin toiseen keskukseen Porokylään, niin on jo lähempänä. Tosin karttaa tuntematon vieraspaikkakuntalainen saa yhä ihmetellä ja pitkään; halli on nimittäin pykätty Laamilan kaupunginosaan (reilusti Sotkamoon päin vaan!), joka löytyy pienen korpitaipaleen jälkeen oikealta.

Halli: Nurmeksen jäähalli valmistui talkoovoimin viime joulukuun puolivälissä. Sepot ehti pelata ennen viime sunnuntaita kaksi kotiottelua, joista tuli saaliiksi yhteensä yksi piste. Ulkoisesti Nurmeksen halli on vähän vastaava laatikko kuin joku Matinkyläkin - eli siis ihan jees halli tälle tasolle. Hallin yleisökapasiteetti on 400, mikä varmaan on varsin realistinen luku - kai sinne enemmänkin mahtuis, jos oikein ahtais. Mitään varsinaisia istumapaikkoja ei ole, mutta valtaosa katsojista istuu silti, vain takarivissä seistään. Lieksan tyyliin koko pitkää katsomosivua peittää verkko. Verkon silmäkoko on tosin vähän pienempi kuin naapurikaupungissa. :P

Ottelu: Pielisen-Karjalan derby, Eno Jets etelärannalta tulee haastamaan Nurmeksen Sepot. Jets on hyvää Savo-Karjalan kolmosdivarin keskikastia, Sepot taas pohjasakkaa; 11 ottelun jälkeen nurmeslaisilla on kasassa vasta 3 pistettä ja omissa on soinut hilpeät 121 kertaa... Kumpikin joukkue pelaa kolmella kentällä ja mukana on myös ristikkopäitä. Paikalle eksynyt joensuulainen aladivarifani ennakoi lukemat 3-8, mutta mitä vielä: Eka erä pelataan nolla-nollaa, mutta toiselle erätauolle poistutaan ällistyttävissä 4-0-lukemissa! Nurmeksen Seppojen tähti kaukalossa on joku Olli-Pekka Meriläinen, joka tinttaa kolme maalia jetsien reppuun. Ensin tälle tasolle uskomattoman hallittu 2-1-hyökkäys ja kerran läpiajokin, knalli sitten riparista 5-3-ylivoimapelissä. Janne Purmonen taas torjuu hurmiossa Seppojen maalilla kaiken mahdollisen. Päätöserässä ottelun kiistaton ennakkosuosikki Eno Jets nousee kahden maalin päähän, mutta lopulta kiri tyrehtyy varsin erikoiseen episodiin. Enon Pentti Laakkonen saa kakkosen ja kotikatsomo ulvoo. Laakkonen luistelee kiltisti boxiin, mutta kohottaa ennen penkille istahtamistaan keskisormensa rehdisti kohti katsomoa! Toista se on kolmosessa! Ulosajohan siitä seuraa, ja lopulta peli on aika selvä 4-2, Eno ei pääse edes yrittämään ilman maalivahtia. Jos kokonaisuudessaan ottelusta, niin ei kai siinä juuri mitään järjestelmällisyyttä ja tolkkua ollut - varsinkin ylivoimissa huomas -, mutta kivahan tätä kattoa, kun meno on jotenkin niin aitoa.

Tunnelma: Halli oli aika täynnä, katsojia ehkä arviolta jotain 300 - käykö edes Suomi-sarjapeleissä jossain Etelä-Suomessa tän verran väkeä..? Eipä useimmiten taida. Fiilistäkin Nurmeksen sunnuntaipäivässä riitti: jokainen Seppojen maali sai aikaan kunnon reaktiot yleisössä ja erityisesti maalivahti "Jannen" torjunnoille hurrattiin urakalla. Asiaa! Ja kun Pohjois-Karjalassa ollaan, niin totta kai myös Nightwish soi välillä, tuntuu olevan aika vakio melkein missä tahansa urheilutapahtumassa lajista riippumatta.

Yleisöpalvelut: Katsojille jaettiin fiksunoloinen lehtinen, missä oli lueteltu kotijoukkueen pelaajat ja Seppojen otteluohjelma, vierasjoukkueen kokoonpano kai sai jäädäkin kaikille arvoitukseksi. Makkaraa ja kahvia oli tarjolla erätauolla hallissa, joka ei yllättäen ollut kovinkaan kylmä. Hallin saniteettitilat olivat noin 50 metrin päässä huoltorakennuksessa, ekalla erätauolla kun siellä käväsin, niin näytti kentällinen Seppojen pelaajiakin olevan jonossa. Äänentoistolaitteet hallissa olivat heikot, kuulutuksista oli harvinaisen vaikeaa saada selvää.

Muuta: Nurmeksen Sepot sai jäähallinsa vasta joulukuussa, joukkue pelasi yhdeksän ensimmäistä otteluaan vieraskaukalossa ja paikallisten juttujen perusteella ilman jääharjoittelua - leudon talven vuoksi Nurmekseen ei saatu edes tekojäätä... Sunnuntainen Eno Jetsin kaato oli joka tapauksessa seuran ensimmäinen voitto uudessa kotihallissa, historialliseen otteluun satuin siis paikalle... Yleinen ilmapiiri Nurmes-Cityn sunnuntai-illassa oli aika rauhallinen; pitsan ja tuopin sai turhia odottelematta... :)

Tässä muutamia pieniä (ja varsin heikkolaatuisia) kuvia paikan päältä:

Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3
Kuva 4
Kuva 5
Kuva 6
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
DAFin Jyväskylässä vielä vaikuttava osasto suuntasi keskiviikkoiltana uuden hallipisteen ja kulttuurielämyksen perässä kohti Suolahtea, tuota kaikkien traktoristien Eldoradoa. Lyhyttä raporttia retkestä Birdin lanseeraamalla sapluunalla.



Missä: Suolahti on keskisuomalainen pikkukaupunki, noin 5500 asukasta. Kaupunki sijaitsee noin 40 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen, isoveljensä Äänekosken vieressä. Tunnettu paikka on lähinnä Valtra-traktoreistaan ja isohkosta Finnforestin sahastaan. Vahingossa Suolahteenkaan ei kyllä eksy, Laukaan kautta mennessä alkaa usko loppua pimeällä tiellä, kun tie vain pienenee ja pienenee.. Perille kuitenkin löydettiin ja hallikin löytyi helposti.

Halli: Jäähalli on tyypillisen karu pienen paikkakunnan jäähalli, valmistunut noin 10 vuotta sitten. Seinät kovalevystä, toisen sivustan ja toisen päädyn katsomot laudasta rakennettuja ja hallissa helvetin kylmä; reilusti ulkoilmaa kylmempi. Päältä halli on pressuhallin mallinen kaarihalli ja kaiku hallissa komea; pienehkölläkin yleisömäärällä huuto kaikuu hallissa hienosti ja tunnelma on katossa. Pakko tosin on käsiä yhteen lyödäkin, kun hallin sisälämpötila on lähellä -20 astetta.. Hallissa oli vanhanmalliset "häkkipäädyt", mikä oli eksotiikkaa rekikunnallemme.

Ottelu: Keskiviikkoillan lähes "paikallisderby" (Suonenjoelle on matkaa 70-80 km) oli ennakkoon hienokseltaan vierailijoiden heiniä, SuKiKa majaili II-divisioonan Savo-Karjalan sarjataulukossa toisena, kotijoukkue Urho oli neljäntenä. Ensimmäisen erän alkupuoli oli kuitenkin selvästi kotijoukkueen heiniä, maaleja ei vain aikaan saatu. SuKiKa oli liikkeellä melko pienellä rosterilla, liekö se rajoittanut avauserän pelaamista sitten. Kuitenkin vierailija oli se, joka aloitti maalinteon; melko vaarattoman tilanteen jälkeen vierailijat menivät 0-1-johtoon, missä luvuissa siirryttiin myös erätauolle. Erän puolenvälin tienoilla syntyneen maalin myötä ote siirtyi vierailijoille, ja näytti uhkaavasti siltä, että tilanne repeää, mutta mainiosti maalissaan pelannut kotijoukkueen J-P Kankainen piti lukemat tiukkoina.

Toinen erä jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi; kuitenkin kotijoukkue sai pikaisesti otetta pelistä, ja onnistui hankkimaan suonenjokelaisille 3-5-alivoimatilanteen. Tämäkin tilanne näytti valuvan hukkaan, kunnes ensimmäisen jäähyn aivan viime hetkellä A-merkkiä rinnassaan kantanut Diskos-kasvatti Simo-Pekka Laaksonen täräytti luvut tasan 1-1:een. Seuranneet turpakäräjät käsittelivät sitä, oliko jäähy jo päättynyt maalin tullessa, tuloksena kuitenkin vielä SuKiKan toinen pelaaja jäi jäähyaitioon kovan itkemisen saattelemana. Samaisessa tilanteessa Kiekko-Karhujen 26-vuotias puolustaja (pelasi tosin myös sentterinä) Sami Ikonen osoitti tasonsa ja näytti yleisöön keskisormea. Valitettavasti päätuomari Kunttu ei huomannut ko. elettä eikä Ikosta ajettu ulos. Valitettavasti myös Ikosen kannalta, sillä katsomo sen kyllä huomasi, ja lämmityshuutoja tämän jälkeen riitti..

Maalin jälkeen Urho painosti yhden miehen ylivoimalla tuloksekkaasti ja hieman ennen jäähyn umpeutumista nähtiin viime kaudella Suomi-sarjaakin kokeilleelta Marko Kovaselta erittäin komea maali. Kovanen veti suoraan syötöstä kiekon yläkulmaan sellaisella laukauksella, jota harvoin nähdään edes liigatasolla. Toisen erän päättyessä kotijoukkue johti luvuin 2-1.

Kolmannessa erässä peli oli tasaista ja kovaa vääntöä ja näyttikin jo siltä, että Urho ottaa hienoisen yllätysvoiton. Erän puolenvälin jälkeen kuitenkin vierailijoiden Jani Kokkola näytti, mikä merkitys on hyvällä aloituksella; hyökkäyspään aloitusvoittonsa jälkeen Kokkola lopulta purjehti Urho-puolustuksen läpi ja tasoitti ottelun 2-2:een. Hieman ennen tasoitusmaalia Urhon Antti Laaksosella oli läpiajossaan paikka ratkaista ottelu, mutta sinänsä hyvä laukaus meni niukasti yli maalin.

Jatkoajalla vierasjoukkue näytti, miksi se on sijoittunut sarjataulukossa ylemmäksi. Jatkoajan alun peli pyöri täydellisesti Urhon päädyssä, ja lopulta kotijoukkue oli pakotettu ottamaan jäähyn. Jäähyä ei kuitenkaan koskaan ehditty tuomita, kun reilun 62 minuutin pelin jälkeen kiekko löysi tiensä Urhon maaliin ja ottelu päättyi lukemiin 2-3.

Tunnelma: Tunnelma niin pelikentällä kuin katsomossakin oli lämmin hallin pakastinolosuhteista huolimatta. Hallin arkkitehtuuri edesauttoi huutojen kuulumista ja Urho-huudotkin kaikuivat välillä. Yleisöä paikalla oli arviolta 150-200 ja meininki hyvä. Varsinkin mainittu SuKiKa-pakki Sami Ikonen muistanee ottelun mielessään vielä kauan..

Yleisöpalvelut: Hallissa oli jaossa otteluohjelma, jossa oli molempien joukkueiden summittainen kokoonpano. Itse hallin sisällä oli kaupan OK-grillimakkaraa ja kioski, jossa myytiin tavallisen kahvin ja kaakaon lisäksi mm. cappuccinoa (!). Hallissa ei liene ollut saniteettitiloja, niiden olinpaikasta ei ole tietoa. Parkkipaikka oli siinä määrin pieni, että auton pysäköinti viime tinkaan tuleville oli hankalaa; lipunhinnat Urhon otteluihin ovat 5/3 euroa. Kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
25. pinna Varkaudesta keskiviikkona - takaa tullaan ja lujaa!

Missä: Varkaus on 23 000 asukkaan pikkukaupunki Etelä- ja Pohjois-Savon rajamailla, hallinnollisesti niukasti jälkimmäisen puolella. Läpiajopaikkakunta, jonka ohittaa esim. matkatessa autolla suorinta tietä Helsingistä Kuopioon tai Joensuuhun. Halli on ihan Joensuuhun vievän valtatie 23:n tuntumassa Kämärillä, Päiviönsaaren (kaupungin "kakkoskeskusta", jossa on se savuttava paperitehdas ihan tien vieressä) ja Taipaleen kanavan välissä. Asemilta matkaa jäähallille olisi pari kilometriä, ja reitti harvinaisen helppo.

Halli: Vanhan rättihallin viereen vuonna 2002 rakennettu kaaripuuhalli. Katsomot kahdella puolen ja kuppi-istuimet varmaan vähän vajaalle 1000 katsojalle. Toisesta päädystä taas pystyy seuraamaan ottelua seisomapaikoilta. Avarat yleisötilat päädyssä, tavallaan kuin jotain kahvilaa siinä. Äänentoisto hallissa on tasaisen hyvä. Kaukalo huomattavan pieni ja lähellä katsomoita. Jostain syystä Varkaudessakin on sitten ne verkot molemmilla sivuilla, mikä ihmeen kuningasidea tämä on? Mutta kokonaisuudessaan ehkäpä hienoin ja viihtyisin pikkuhalli, missä olen käynyt.

Ottelu: WarKis - Jokipojat, joka päättyy vierailijan 4-1 voittoon. Raportti matsista löytyy Suomi-sarjatopikista, joten ei turhan toiston välttämiseksi tässä siitä sen enempää.

Tunnelma: Katsojamääräksi ilmoitetaan vain 140, mitä en kyllä millään usko. Oli siellä jengiä enemmän, myös reissulla mukana ollut varkautelaislähtöinen kaveri jakoi tämän näkemyksen. WarKiksella näytti olevan jopa likemmäs kymmenen fania, jotka pitivät kohtalaisesti ääntä sekä rummuttivat jollain tölkeillä tms. "Jee, WarKis"-lakanan lisäksi fanien miehittämää nurkkausta koristaa juuri ottelun alla Jokipoikiin palannutta Jani Kerästä tervehtivä "Petturit pettää, sankarit jää"-lakana. Prkl, jotain kulttuuria ja asennetta! Fanijoukkiota lukuun ottamatta tunnelma on kuitenkin aika vaisu, peruskatsojat eivät välitä pahemmin edes taputtaa. Jokipo-tifojakin vaikuttaa olevan jonkin verran paikalla.

Yleisöpalvelut: Sisäänkäynnistä saa hyvän lehtisen, jossa on molempien joukkueiden viimeisimmät ja oikeat kokoonpanot; Keränenkin on kirjattu vierailijan leiriin. Kahvila/kioski löytyy hallista, mutta makkarat pitää jostain syystä hakea ulkoa; toisaalta halli on jotenkin niin steriili, että ehkäpä makkaragrillin käry ei sinne sopisikaan. Peliautomaattejakin löytyy useampia, niitä harvemmin halleissa näkee. Mutta kokonaisuudessaan tämä yleisöpalvelupuoli siis hyvin hanskassa.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Viestin lähetti HN
Saako hallibongauspisteitä ainoastaan virallisista sarjaotteluista, vai kelpuutetaanko harjoituspelivierailut laskuihin mukaan?

Yhteensä siis 31 hallibongausta?

Kaikki ottelut käyvät, omissa pisteissäkin on ainakin pari harjoituspeliä - esimerkiksi Lohjan hallin vihkiäisottelu Kiekko-Espoo - Ilves jostain 1990-luvun puolivälistä, mitä sulla ei näytä olevan, vaikka kiitettävästi olet Ipan perässä kiertänytkin. :) Ja saman lukeman 31 minäkin sain sulle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös