Ilmoitukset

Nimimerkki Vellihousu kirjoitti aamulla Ässien osioon sen verran monta henkilökohtaista hyökkäystä ja räikeästi hyvän maun vastaista viestiä, että annamme hänelle näistä rikkeistä suoraan kahden kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki FASlapsi kirjoitti täysin turhan ja luokattoman viestin Jesse Puljujärven ketjuun ja hän kuittasi tästä kuukauden pelikiellon. Tässä tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Blacktowhite on asetettu viikon pelikieltoon Liigan kurinpitoa käsittelevän ketjun sisällöttömästä onelineristaan.

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Yhteistilaisuus 23.10.2007 / kysymykset ja vastaukset

Viestiketju osiossa 'HIFK' , aloittajana Hegu, 22.10.2007 klo 12.30.

  1. Tommy Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    #17
    Lainaus:
    Aivan, onhan se nuoremmalle varmasti kova paikka kun Pentti hyökkää aggressiivisella asenteellaan kertomalla miten paljon on joukkueen eteen antanut, sydänkohtauksen ja kaikki.

    Pahoin pelkään että hyssyttelyksi menee.
    Mutta ottaako joku puutarhasakset mukaan?
     
  2. fiftyeight Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Iddrott Förskott Puukädet
    Lainaus:
    Koska sinne pääsi vain Fun Clubin jäsenet, joiden piti ilmoittaa jäsennumeronsa, niiden vaikea on ilmoittaa jos sellaista ei ole.

    Minullakin oli monet vuodet Faniklubin jäsenkortti, mutta ei niissä mitään numeroita ollut kun kakskymppistä (tms?) vastaan ne läpyskät lätkäistiin jäähallin tiskillä kouraan ja yhteystiedot mailipostitusta varten raapustettiin ruutuvihkoon. Tämä siis vain omasta puolestani.

    Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon tuosta on tietoa jaettu tiedotusvälineille ja onko heitä kutsuttu mukaan, mm. onko Jatkiksen toimittajia paikalla tai P. Sihvonen? Jos ei ole toimittajia, siis muitakin kuin pakollisia perskärpäsiä, on tilaisuus brezhneviläisempi kuin Brezhnev konsanaan koskaan itse.
     
  3. Germanicus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    *HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
    Lainaus:
    Vituttaa suunnattomasti tuollainen rajaaminen. Täällä on monia nimimerkkejä, joilla olisi ollut paljon annettavaa tuolla, mutta tuollaisella Fun Fun Clubin jäsenyyden puuttumisella heidät heivataan ulos tuosta miitinkistä. Ei tuollaisesta tapahtumasta tule lasta eikä paskaa. Pelkkää julkisuuskuvan kiillottamista sanon minä!
     
  4. Vesuri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vyborg Jesters
    Näin ulkopuolisena minua kiinnostaisi saada Pentiltä pariin asiaan vastaus.

    Valmentajien scouttaus rapakon takaa: Kuka otti selvää Bob Francisin taustoista sopimusta sorvattaessa? Bobin terveydellinen tila ja alkoholin käyttö tuskin olivat täysiä salaisuuksia rapakon takana. Onko Hifkillä oikeasti toimivia kontakteja rapakon taakse. Kuka solmi sopimuksen Francisin kanssa?

    Sopimusneuvottelut Baxterin kanssa: Käytiinkö Baxterin kanssa läpi millaista kiekkoa Hifk perinteisesti pelaa? Selvittikö Baxter Hifkille millaista lätkää hän aikoo Hifkillä peluuttaa? Kuka solmi sopimuksen Baxterin kanssa.

    Lopuksi: Francis oli scouttauksena katastrofi, Baxterin peluuttama kiekko ajaa Hifkiä alas pelillisesti ja katsojalukujen pudotessa taloudellisesti. Pitäisikö nämä valmentajat palkanneen henkilön/henkilöiden vetää jonkinlaiset johtopäätökset omasta osaamisestaan?
     
  5. Kinkku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Kiffen
    Minun kysymykseni koskisi pelaajien tasoa kansainvälisesti. Miten on mahdollista, että HIFK:ssa ei ole ketään maajoukkuetason pelaajaa tällä hetkellä? Vahvistukset haalitaan ECHL:stä (Zion), AHL:stä (Luttinen) tai Mestiksestä (Lundell) muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

    Vielä jokin aika sitten HIFK:n riveissä pelasi maailmanluokan pelaajia tyyliin Zidlicky, Rafalski, Timonen, Thomas, Lydman, Karalahti ja vielä C. Murphykin. Missä ovat tämän kauden (ei tulevaisuuden) tähdet?

    Jos joukkue on koottu huonosti, niin miksi puhutaan mestaruudesta?
     
  6. douppi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NP#1, Liverpool
    Lainaus:
    Joo-o, noin se taitaa mennä. Yhtään peili-sanaa on ihan turha enää täydellisen turhautuneiden ja kyllästyneiden fanien kuullen mainita, koska kyllä fanit tässä tilanteessa tajuavat ne isommat asiat, jossa ollaan taas menemässä perse edellä puuhun, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Fanikunnasta löytyy pitkäjänteisyyttä ehkä liiankin paljon, ja sen vuoksi katsojaluvut ovat lähteneet selvään laskuun vasta nyt. Tämä sama katsojakato olisi voinut hyvinkin olla päällä jo 5 vuotta sitten, mutta ei ollut. Ihme! Silloin kun mitta on täysi, niin se tosiaan on täysi.

    Toivottavasti haastatteluun menijät onnistuvat saamaan painetta Penalle enemmän kuin tarpeeksi.
     
  7. Neely Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
    Lainaus:
    Onhan Pentillä vielä se klassisin peililäppä käyttämättä. Se menee näin:"-Ekana virallisena TJ-duunipäivänä mulla tippu toi toimiston peili lattialle kun haroin takatukkaa Joensuusta tuomani heinäseipään avulla kondikseen. No sehän meni ihan palasiksi ja sain seitsemän vuoden kirouksen niskaani. Uskokaa pois ku toi seitsemän vuotta on keväällä menny ni mulla ei oo mitään käyttöö kirouksaille. Sit voitetaan mun johdolla 14 mestaruutta putkeen."

    Hyvä että tästä tilaisuudesta on jo raporttia luvattu. Perseennäyttö puolestaan sille ettei "raskassarjalaisista" kuten Jhag, Stigu, Isaksson tai 58 oltu kutsuttu paikalle yhtäkään. Liekö pelkoa siitä ettei Pena onnistukaan säikyttelemään ihan kaikkia paikalla olevia. Jokatapauksessa musta on jopa sangen yllättävää että seura nimeltään HIFK tajuaa suostua johonkin tällaiseen. Matikaisen perseen on pakko olla tulessa kun kapteenit ja koutsikin marssivat paikalle.
     
  8. scholl Jäsen

    Lainaus:
    Sinänsä hyvä, että osallistujamäärä on rajoitettu. Se voisi olla rajoitettu alle kymmeneen. Eihän keskustelusta tule mitään, jos porukkaa on liikaa ja keskitytään jonninjoutavuuksiin.

    Mitä hävittävää kenelläkään kannattajalla tuossa on? Ei voi tulla kuulaa kalloon kuten vankileirillä, joten vaikka olisi yksin keskustelemassa kymmenen IFK-henkilön kanssa niin ei kai se haittaisi.
     
  9. scholl Jäsen

    Lainaus:
    Ei välttämättä. Täytyy sanoa, että jos Sihvonen on paikalla niin silloin tilaisuus olisi syytä lopettaa samantien. Kyseessä on keskustelutilaisuus, jossa IFK tapaa sidosryhmäänsä eli kannattajiaan. Siihen ei toimittajia tarvita, eikä varsinkaan vähä-älyistä rakkikoiraa, jonka tavoitteena on pikemminkin tuhota seura kuin ajaa sen parasta ja joka ottaisi tilaisuudessa häirikön roolin estäen kaiken keskustelun. Pitäisi ymmärtää, että organisaatiossa toimivien ja kannattajien molempien tavoite pitäisi olla seuran paras kun taas toimittajilla tällaista tavoitetta ei ole. Silloin kun kamerat tai kynät eivät ole paikalla, voidaan asioista puhua vapaammin. On fanien tehtävä kertoa muille faneille, mistä siellä on puhuttu. Siihen ei todellakaan tarvita ulkopuolisia.
     
  10. Hegu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Paikalla!

    Pääsin osallistujaksi tilaisuuteen ja minut tunnistaa punaisesta HIFK-kravatista ja vaalean siertävästä kauluspaidasta harmaalla villaliivillä. Aikataulullisista syistä joudun poistumaan jo puolen tunnin jälkeen aikaisemmin sovittuun tilaisuuteen. Tämä passasi kuitenkin hyvin, koska osa osallistujista ei ehdi alkuun paikalle.

    Toivoisinkin, että joku kokoaisi tämän ketjun kysymykset ja esittäisi tilaisuudessa niitä? (ainakin -BR- on maininnut tekevänsä tätä) Esittäisin mielellään henk.koht kysymykseni tuona läsnäolo aikana... jotka kyllä myötäilevät muiden kysymyksiä... ja pyrin esittämään ne mahdollisimman ei syyttävään sävyyn ja annetaan kavereille mahdollisuus. Ammutaan sitten vastausten perusteella, jos tarvetta...

    Pentti:
    1. Mistä johtuu HIFK:n menestymättömyys taloudellisiin resursseihin nähden 2000-luvulla ja miten voimme olla varmoja, että sama trendi ei jatku enää tulevaisuudessa?
    2. Onko sinulla täysin "vapaat kädet" toimia operatiiviseen toimintaan liittyvien päätösten tekijänä? (TJ:lla ainakin pitäisi)
    Kysymyksen vastaus lienee kyllä, joten kysymys jatkuu: Miten näet henkilökohtaisen vastuusi viimeisten vuosien epäonnistuneista päätöksistä? (nuoriso-projekti, brändi is back jne.)

    Rindell:
    Mikä on osuutesi joukkueen hyökkäyksiinlähdön suunnittelussa ja pelin avaamisessa? (kartoitetaan hieman Rindellin kompetenssia ja vastauksessa tullee myös ilmi hänen roolinsa muutenkin, kun kuuuntelee rivien välistä)

    Mr. Baxter:
    What is the most important thing in big perspective what team have to do better and how you are going to make it happen?
     
  11. JHag Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
    Omasta puolestani voin vakuuttaa, että omat mielipiteeni ovat HIFK:n tiedossa jo nyt. Olen siviilissä paljon tekemisissä HIFK:n kanssa duunien kautta ja nimenomaan siinä mielessä, että HIFK ei elätä meikäläistä. Erittäin moni sponsori ja yhteistyökumppani on antanut myöskin raakaa palautetta ja pistänyt yksinkertaisesti rahahanat kiinni "kunnes seuralla on uusi tj". HIFKille tehokkaampaa on se, että samantyyppistä palautetta tulee mahdollisimman monesta ovesta, ikkunasta ja leveliltä. Lökäpöksyistä ankkalampeen asti.

    Pena ei ole kovinkaan analyyttinen ja kuunteleva keskustelija. Hänellä on linja valmiina jo tilaisuuteen tullessa; kärsimme loukkaantumisista, Eskelisen tilanne oli täysi yllätys (vitut!), samoin Saarisen (vitut!) ja Jeren (tämä on totta, Baxter halusi Jeren ulos, ei Pena). Kartoitamme markkinoita ja etsimme meille sopivia vahvistuksia. Kysymykset Jerestä pitää osoittaa Baxterille. Kannattaa myöskin muistaa se, että tässä on otettava esille Penan koko tj-aika. Älkää tyytykö nykytilanteen vatvomiseen. Kuten olen sanonut, pelkästään Baxteriin kohdistuva kritiikki on epäsuoraa Penan tukemista. Hän voi jälkikäteen taas sanoa, että valmentaja epäonnistui. Valmentajien kenkäämiset on täällä otettukin hyvin esiin. Itse kysyisin myös oliko Mälkiän ja Suhosen palkkaamisen suurimpana perusteena henkilökohtainen ystävyys heihin ja ajoiko se omasta mielestäsi mahdollisesti seuran etujen / brändin ohi? Perusteluja mukaan, kiitos.

    Koskien tätä kautta: WPK:n postaama tilastodata kannattaisi ottaa mukaan melkein sellaisenaan. Siinä on hienosti tiivistyneenä brändin jääkiekkoilullinen tilanne alkaen pistepotista ja pelaajien pistepörssistä, jossa olemme alempana kuin koskaan Kuhdan ollessa koko liigan huonoin kultakypärä pinnoilla mitattuna! Tässä yhteydessä voi hyvin sanoa, että tämänkin voisi jotenkin ymmärtää, mutta kun ollaan jäähytilastoissakin liigan vaisuin joukkue, niin miten vitussa selitätte tämän? Mitä tämä pelleily on? Miksi olemme joka ainoassa tilastossa liigan värittömin joukkue? Jos vastaukseksi tulee "jäähyboksista ei voi voittaa", niin antakaa vastaukseksi SW:n HIFK, Toivolan Ässät ja Lukko, Jalosen Kärpät, Aravirran Pelicans, Sheddenin Jokerit - kukaan ei ole kertonut heille, että jäähyjä pitää välttää hysteerisesti. Ja millä näytöillä Jan Lundell pelaa 1-maalivahtinamme kaudesta toiseen? Faktat peliin, ei riitä, että Lundellin viimeisen viiden vuoden aikana pelaajiemme olisi yksinkertaisesti pitänyt tehdä enemmän maaleja. Silloinkin, kun koko ykkösketjumme oli pistepörssin top femmassa? Yksinkertaisesti: Miksi juuri Matikaisen aikana on yritetty ylipäätään tyytyä liian vähään aina jollain jääkiekon keskeisellä alueella? Maalivahti on yksi osa tätä, samoin puolustus ja osaavat sentterit. Miksi Kärpät, HPK, Jokerit pystyvät keräämään samalla rahalla (HPK vähemmälläkin) samaan nippuun kaikki osaset yhtä aikaa kuntoon? Miksi maalivahtimme ja pakistomme ei ole samaa tällä kaudella samaa tasoa kuin Murray-Guolla-Laakkonen-Petrell-Pikkarainen?
     
  12. JHag Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
    Lainaus:
    Rindellille: Seisotko Baxterin rinnalla loppuun asti eli eroatko, jos hänetkin erotetaan vai onko suunnitelmissasi ykkösvalmentajan paikka?

    Baxterille: Do you feel that you and Mr.Rindell are a team, or do you see him more as your rival?
     
  13. JHag Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
    Maalivahdeista vielä

    Lundell on pelannut käytännössä koko Matikaisen ajan maalissamme. Hän on ollut mukana niin absoluuttisen kauan, että kyseinen kuvio ansaitsee oman erityismaininnan. Ikävää jos siitä tulee jollekin paha mieli, mutta kyseessä on HIFK:n suhteen mahdollisimman julkinen työpaikka ja Lundell on Matikaisen mies. Lundellin epävarmuus on vain yksi tekijä, katseet tässäkin Matikaiseen: Miksi sinä et halua nähdä muita maalivahteja, vaikka valmentajamme ovat halunneet? Miksi hajotit 2000-luvun parhaan mv-kaksikon Askey-Lundell ja näetkö sellaisen mahdollisuuden, että Shedden olisi vienyt HIFK;n finaaliin 3-2 HPK:lle hävitystä välieräsarjasta ilman liikettä Askey ulos, Parsons sisään? Vaikuttiko tämä siihen, että Shedden siirtyi Jokereihin?
     
  14. Dennis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    No ei nyt ihan sentään koko Matikaisen aikaa. Lunkkahan astui remmiin vasta keväällä 04 vain sen takia, että Laaksoharju joutui telakalle. Stathosin floppaaminen sitten mahdollisti Lunkan nousun ykköseksi.

    Jotenkin tuntuu siltä, että vasta Vokounin floppaaminen teki Lundellista riittävän ykkösen organisaation silmissä. Viime kausihan oli ensimmäinen, kun MV -sektorille ei hankittu vahvistusta. Tietysti Askeyn myymisellä torpedoitiin komeasti sinänsä hyvä MV -sektorille tehty hankinta. Käsittämätön liike kokonaisuudessaan.

    Lundellin suurin puolestapuhujana IFKssa taitaa olla Moppe Muuperi, jonka IFKssa Lunkalle on aina paikka (tjsp. hän on todennut).
     
  15. Jake74 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK
    Lainaus:
    Tämä on todella hyvä idea. Sekä kysymykset että vastaukset esitettäisiin mikrofoneihin, jolloin ne kuuluisivat hyvin radiosta. Jos tätä tilaisuutta ei kuulla radion välityksellä, niin jollain tavalla sen anti pitää saada meille faneille julki. Voiko esim. joku paikallaolija nauhoittaa koko tilaisuuden, ja laittaa sen sitten nettiin (Youtubeen) tai sitten kirjoittaa kysymykset ja vastaukset myöhemmin nettiin. Nauhoittamalla tilaisuuden kysymyksiä ja vastauksia ei tarvitse paikan päällä kirjoittaa ylös, ja voi keskittyä pelkästään Penan hillostamiseen. Kotona voi sitten purkaa nauhoituksen.
     
  16. JHag Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
    Lainaus:
    Moppe ja Pena tykkäävät molemmat Lundellista, hän on kiva ratkaisu kuten Rindellkin; halpa ja uskollinen. Oli miten oli, Lundellin tasoisella maalivahdilla ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa SM-liigassa kultaa. Voisin postata listan kiekkoasiantuntijoista yli seurarajojen, jotka allekirjoittavat tämän alkaen J.Kekäläisestä. Mutta kyllä asia on HIFK:nkin tiedossa. Asia on vain pisara meressä, mutta erittäin kuvaavaa HIFK:n ammattimaisuusasteelle. Koska Lundelliin keskittyminen olisi väärin koko kuvan kannalta, nostin esille Askey-Lundellin, jonka hajottaminen oli täysin käsittämätöntä johtuen juuri em. syistä. Pointti on tämä henkilöiden ohi; Miksi HIFK on yrittänyt koko 2000-luvun ajan mennä aina jollain keskeisellä osa-alueella yli siitä, missä aita on matalin? Maalivahtipeli on vain yksi osa tästä, mutta myös ei-niin-paljon-kiekkoa-ymmärtävien keskuudessa ehkä helpoin käsiteltävä. Ja HIFK pelaa suurelle yleisölle, joka rakastaa sankaritarinoita. Miksi HIFK:ssa ei tehdä omia sankarimaalivahteja? Nurmisia? Bäckströmejä? Miksi edellinen todistetusti voittava maalivahtimme on kausilta 97-99?
     
  17. Rambo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK, New York Rangers
    Lainaus:
    Eikös Bäckström tehty meillä? Tosin siihen aikaan meillä oli pätevä maalivahtivalmentaja. Miksi Kaakku potkittiin? Vain siksikö, että Sakelle piti saada duuni?
     
  18. El Samuel Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät
    Lainaus:

    Mahtaa olla kuitenkin niin, että Bäckström tehtiin Oulussa. Toki oli jo valmiiksi hyvä maalivahti tullessaan, mutta huipuksi kehittyi täällä. Näin on jopa mies itsekkin sanonut.
     
  19. Q Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
    1) Miksei joukkueen kokoamisesta vastaavat (Pena) reagoineet alkukauden avainpelaajien loukkaantumissumaan, alamäki alkoi loukkaantumisista.

    2) Miksi jonkinlaisena kovanaamana aikoinaan tunnettu Baxter ei halua valmentaa kuten itse pelasi pitäen mielessä HIFK:n perinteet SM-liigassa? Esimerkkinä: Karalahti heitettiin ulos, mutta fyysisyyttä ei hankittu tilalle.
     
  20. pertsa83 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK, Liverpool
    Penaltahan voisi suoraan kysyä mitä se vaatisi, että hän lähtisi. Veikkaan, että ei ole miestä vastamaan.
     
  21. Nickelback Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NHL yleisesti
    Lainaus:
    Vaikka ei liity ketjuun, niin todettava että Kaakku oli samanlainen kuin Sakkekin, varmaan pahempi. Kaakun aikana hyvin moni IFK vahti jotenkin oudosti huononi. Oli erittäin iloista porukkaa täälläkin kun Bin Kaarela sai kenkää. Tässä muutama:

    S.Lindfors
    N.Bäckström
    J.Lundell
    J.Riksman
    M.Strömberg
    T.Thomas
    P.Duffus
    A.Ahonen

    Bäckström alkoi vasta IFK:n jälkeen kukoistamaan, sitä ennen kynti mutaa täällä, eritoten surullisen kuuluisassa EHL pelissä. Lundell "breikkasi" vasta kun meni Ylösen kouluun TPS:ään. (no pää oli tosin sama, joten floppasi sitten keväällä) Thomaskin oli loistava koska tuli molemmilla kausilla vasta sitten kun kausi oli jo alkanut. Ahonen ei koskaan breikannut todelliseksi huipuksi Kaakun opeissa, vaikka oli tänne tullessa aivan huippuprospekti.
     
  22. Analyytikko_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
    - Miksi HIFK ei tee yhteistyötä NHL-seura St. Louis Bluesin kanssa, jossa vaikuttaa entinen HIFK-palkollinen, Jarmo Kekäläinen? Pelaajat voisivat miettiä farmin tai Suomen pelaamisen välillä ja samoin suomalaispelaajia voisi laittaa tulemaan Suomeen pelaamaan farmin/farmin farmin sijasta. Samanlainen kuvio kuin Ässien ja Dallasin osalta olisi paikallaan. Tästähän tosin Rambo taisi jo ketjun alussa mainita.

    - Miksi HIFK ei käytä Mestistä paremmin hyödykseen, ottamalla Mestiksestä rohkeammin kokeilulle pelaajia, lähettämällä omia kundeja saamaan peliaikaa Mestikseen, järjestämällä tryout-tilaisuuksia kesän harjoituskaudella.

    - Miksi puolustuksen selkeästä miehistöpulasta huolimatta sinne ei hommattu täydennyksiä/otettu kokeelle Mestiksestä pelaajia? Sanovatko nimet Akkanen, Kinos, Harikkala, Lamberg mitään Pentille ja välillisesti Baxterille.

    Näitä kysymyksiä saa vapaasti hyödyntää, jos jollakin tilaisuuteen menevällä loppuvat omat kysymykset kesken.
     
  23. lakimies Jäsen

    Tämän päivän Turun Sanomien juttu:
    http://www.turunsanomat.fi/urheilu/?ts=1,3:1006:0:0,4:6:0:1:2007-10-23,104:6:493812,1:0:0:0:0:0:

    Lainaus:
    Mitä ihmettä?
     
  24. fiftyeight Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Iddrott Förskott Puukädet
    Lainaus:
    Sitä vain, että hyvin on Frankin opit menneet perille. Vaikka sitten urheilullisista asioista "joustaen".

    Lock-out -kautta parempaa joukkuetta noin nimilistan osalta ei moni fani ole IFKoossa nähnyt, valmentajaa myöten, mutta ihan muista syistä sekin osattiin sössiä. Sen jälkeen on sitten ollut pakko tehdä taloudellista tulosta, urheilullisista tuloksista niin väliä kun ei sarjasta voi pudota.

    Koska tämä kausi nyt meni niin kuin meni, niin kysymyksiä tulevaisuuteen liittyen:

    1) Milloin HIFK ilmoittaa ensi kauden päävalmentajan nimen?
    2) Entä toimitusjohtajan? Hankitaanko erillinen utj?
    3) Ensi kaudelle on vasta neljä ilmoitettua pelaajasopimusta ja kohta on joulu. Mihin toimenpiteisiin on ryhdytty, jotta ensi kauden päävalmentaja ja tj (utj?) ehtisivät rakentaa toimivan ja menestyvän joukkueen ensi kaudeksi?
     
  25. scholl Jäsen

    Lainaus:
    Niin periaatteessa kaikki kysymykset pitäisi olla lähinnä tulevaisuuteen keskittyviä. Tyhmempikin tajuaa, että menneisyydessä on töpätty, mutta jos kerrotaan tulevaisuuden tavoitteista niin nähdään, että ollaanko ylipäätänsä samoilla linjoilla.