Ilmoitukset

Nimimerkki Jarna90 on seuraavan kuukauden pelikiellossa johtuen netiketin vastaisista viesteistä, joiden kirjoitusasu oli heikkoa. Tuoreet nimimerkit ovat moderaattoreiden erikoistarkkailussa ja kyseistä nimimerkkiä on jo huomautettu heikosta kieliasusta, mutta olemme valmiita antamaan kyseiselle kirjoittajalle vielä mahdollisuuden parantaa tapojaan.

Sen sijaan nimimerkki Kultaranne21 osoitti lyhyellä palstaurallaan sen, ettei hänellä ole annettavaa keskustelupalstalle, joten hänen kirjoitusoikeutensa on poistettu sääntöjen 1§:n perusteella.

Nimimerkki scholl ei pelikieltonsa jälkeenkään ole muuttanut tapojaan, vaan on edelleen syyllistynyt jatkuviin henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi kurinpitoryhmä on päättänyt antaa hänelle kolmen kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki Klassinen sentteri ei osannut käyttäytyä otteluseurannassa, vaan syyllistyi henkilökohtaiseen hyökkäykseen, provosointiin ja jatkuvaan kirosanojen viljelyyn. Tämän vuoksi annamme hänelle viikon pelikiellon.

Nimimerkki Chickendinner syyllistyi Ässät-osiossa jatkuviin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja offtopiciin ja hänelle on annettu näistä viesteistä kuukauden pelikielto. Kyseinen nimimerkki oli juuri hetki sitten pelikiellossa samasta asiasta, joten se vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

World Cup 2020

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana Barnes, 03.10.2016 klo 15.54.

  1. KooMT Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, San Jose Sharks
    Viime kerralla kaikki pelit Torontossa. Olisiko kuitenkin parempi malli kuin edellisissä turnauksissa, että otteluita on muuallakin kuin yhdessä paikassa. USA pelaisi omat pelinsä USA:ssa ja Kanada Kanadassa ja näiden välinen jommassakummassa lähellä rajaa. Joku Ruotsin peli voisi olla ruotsalaisten pelaajien myötä Ottawassa. Suomelle yksi peli Winnipegiin?

    Itse olen kokoajan ollut kuuden joukkueen kannalla ja kaikki pelaa kaikkia vastaan. Kuudella joukkueella joukkueet saadaan kasattua ilman eurooppalaisia pelaajia ja nämä kuusi ovat olleet IIHF:n rankingissa kymmenen vuoden ajan TOP6:ssa (Pl 2012, jolloin Slovakia 6.). Alkusarjan otteluita olisi myös 15 12:n sijaan. Tottakai hyviä kuuden maan ulkopuolisia pelaajia jää pois, mutta niin on edellisissäkin Kanada Cupeissa ja tuota edellistä world cuppia edeltäneissä world cupeissa.
     
  2. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ei näitä sääntökirjan mukaan vihelletä
    Lainaus:
    Miksi? Minnesota olisi paljon loogisempi vaihtoehto, eikä pelkästään sen vuoksi että siellä on pelannut paljon suomalaisia vaan siksi että Minnesota on aina ollut perinteinen amerikansuomalaisten alue.
     
  3. jannet85 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KHL-Jokerit, Minnesota Wild,Florida Panthers
    Jos mietitään Suomen joukkuetta noihin (mahdollisiin) kisoihin, niin näyttäisi että pitkästä aikaa Suomi saa joukkueen, jossa on jopa yli kaksi kentällistä omassa NHL-joukkueessaan top 6 - hyökkääjiä, suuri osa vielä ykkösketjun äijiä. Pakistoonkin näyttäisi olevan tulossa laadukkaita NHL-tason pakkeja täysi miehitys. Mokkejakin on, vaikkei enää Suomi olekaan samaan maliin tuottanut huipulle maalivahteja.

    Ainoa missä näkymät näyttäisivät olevan kapeat niin täysiverisiä, puhtaita sentteritä ei nähdäkseni ihan hirveästi ole näköpiirissä. Tällä hetkellä ymmärtääkseni Suomella on 4 profiilisentteriä, Koivu, Haula, Filppula ja Barkov. Näistä Valle ja Mikko ei jatka enää iäisyyksiä. Mistä sentterit tulevaisuudessa? Onko niitä? Markus Granlund, kenties Mikke sentterikiksi, Ahosta sentteri? Tulevaisuuden nimistä, kenellä on potentiaalia tulla kovan luokan sentteriksi? Aapeli Räsänen, Borgström, Kuokkanen, kenties joku muu?
     
  4. KooMT Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, San Jose Sharks
    Lainaus:
    No sekin käy. Winnipeg nyt tuli mieleen vaan kun NHL oli tuomassa juuri Winnipegiä vaan Suomeen ehkä pelaamaan..
     
  5. Espoon Siniset Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Two Degrees of Mike Sillinger
    Lainaus:
    Toisaalta Minnesota olisi varmaan vahvoilla jo USA:n joukkueenkin kotiareenana. Näinhän oli esimerkiksi World Cupissa 2004.

    Kanada pelasi kaksi alkulohkon peliään Montrealissa ja yhden Torontossa. USA pelasi kaksi muuta peliään Minnesotassa. Toronto sai myös puolueettoman ottelun Venäjän ja Slovakian välillä.

    Puolivälieränsä ja välieränsä Kanada pelasi Torontossa ja USA jatkoi nuo pelit Minnesotassa. Finaali oli Torontossa.
     
  6. Barnes Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Leijonamiehistö
    Lainaus:
    Ainakin Aleksander Ovetshkin sanoi Sotshin aikaan, että molemmat merkitsevät hänelle yhtä paljon.
     
  7. DonTirri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, parisuhdepaineista johtuen HIFK
    Onse jännää miten kukasn tällä palstalla ei ole laskenut että 1+1=2.
    NHL tuo World Cupin takaisin isolla hypellä, yleisökiinnostus on kaikkea muuta kuin odotettua. Yhtäkkiä NHL päättää olla päästämättä pelaajiaan Olympialaisiin, eli ainoa jäljelläoleva mahdollisuus nähdä maailman parhaat pelaamassa toisiaan vastaan maajoukkuepaidoissa on... *drumroll*... World Cup.

    Kun puhutaan raha-motivoituneista NHL-omistajista ei tämä edes hirveästi foliohattuilia vaadi.

    Ja tästä(kin) syystä IIHF:n ja kaikkien sen alaisuudessa olevien järjestöjen ja niiden palkkalistoilla olevien ihmisten (valmentajat jne) tulisi boikotoida koko muovista hupiläpsyttelyrahastusta kunnes NHL päästää pelaajat taas Olympialaisiin.
     
  8. LeonJ#21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi, Tappara, Sabres, PuLa-Aho, #65
    Lainaus:
    Aika makealta tosiaan näyttää Suomen joukkue parhaassa mahdollisessa skenariossa tuona vuonna ja nuissa kisoissa. Moni hyökkääjä varsinkin pelaa nyt jo todella korkealla tasolla änärissä ja mahtuupa mukaan pari läpimurtopelaajaakin. Toki saattaa olla että joillain on tuona vuonna vähän heikompi kausi ja toisella taas hiukan vahvempi, mutta ainakaan kokemuksesta se ei jää kiinni kuten osittain viime kisoissa vielä mielestäni jäi. (Noh olkoonkin että oli siellä Pohjois-Amerikan nippukin nuori ja kokematon, mutta en viitsi lähteä erittelemään muita mahdollisia syitä jos niitä nyt varsinaisesti kovin montaa oli).

    Laitetaan nyt vaikka pientä ketjulottoa Suomen jengin osalta:

    Mi. Granlund - Barkov - Laine
    Tolvanen - Borgström - Rantanen
    Puljujärvi - Aho - Teräväinen
    Filppula - M. Koivu - Haula
    Armia/Lehkonen

    Määttä - Ristolainen
    Lindell - Heiskanen
    Juolevi - Vatanen
    Välimäki/Nutivaara

    Rask
    Rinne/Saros
    Raanta/Husso

    Noitahan voi pyöritellä vaikka ja miten ja kovia pelimiehiä joutuu kotimatkalle jokatapauksessa, joten voisiko sanoa että monella tapaa valmennusjohdolla on positiivinen ongelma etenkin laituriosastolle pelaajia valitessa. Sentteriosastoa on myllättävä sentterilaitureilla jokatapauksessa jos haluaa roolitusta ja yhteistä kemiaa ja historiaa miettiä. Joukkueessa on paljon nuoruutta ja sopivissa määrin myös kokemusta. Vaikka Koivulla ja Filppulalla ei olisikaan pelillisesti enää paljoa annettavaa, ovat he edelleen henkisellä tasolla isoja liidereitä mitä Suomi ehdottomasti tarvitsee voittaakseen kultaa. Puolustusosasto on keskitasoa parempaa ja riittää kyllä kultaan jos vielä maalivahtiosastokin tekee tehtävänsä ja uskon sen riittävänkin.

    Tulevaisuuden sentterituotanto on kyllä kysymysmerkki. Toisaalta edelleen Suomi kyllä tuottaa monipuolisia senttereitä, mutta mainitsemiesi nimien lisäksi sellaisia tähtistatuksen vastuunkantaja senttereitä ei kauheasti ole - ja seuraavia pitää odottaa nuoremmista ikäluokista (Jesperi Kotkaniemi, Rasmus Kupari mm.), joten World Cuppiin he eivät ehdi kypsyä (olettaisin ainakin). Ruotsissa kyetään tuottamaan sentteriosastolle paljon hyviä ja monipuolisia pelaajia joten ehkä sieltä on syytä myös ottaa mallia. Siellä systeemi on kuitenkin tuottanut tulosta ja Suomessakin se alkaa tulevaisuudessa tuottamaan varmuudella kun lajia kehitetään vastaamaan kansainvälisiä vaatimuksia.