Washington Capitals 2017–2018

  • 193 301
  • 701

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Fanina en olisi kauhean innoissani: joukkue heikentyy, eikä keinoja rosterin parantamiseen juuri ole.

Penguins osoittaa ihan muuta, kyllähän Capitalskin onnistui parantamaan rosteriaan vapailta markkinoilta tässä hiljaittain ja on myös Predatorskin onnistunut treidien kautta parantamaan joukkuetta merkittävästi. Aivan samojen ongelmia kanssa ne muutkin joukkueet painivat, kannattaa nyt tarkasti katsoa mitkä joukkueeta siellä on konferenssifinaaleissa. Capitalsin materiaali oli nyt keväällä todella kova, mutta vaikka se tulevalle kaudelle heikentyisi niin se tulee silti olemaan hyvä. Liiga on tällä hetkellä todella tasainen eikä tuommoista Blackhawksin kaltaista dynastiaa ole näköpiirissä ellei Penguins siihe kykene. Historian valossa voi myös katsoa mimmoista taaperrusta vaikka Detroitin meno on ollut ennen sitä 96-97 kannua tai vaikka kuinka Devils tippua neljä kertaa putkeen ensimmäisellä kierroksella ennen kuin voittivat edes ensimmäisen sarjan, ikuinen häviäjä Sharks onnistui myös kääntämään kelkkansa viime vuonna ja vaikka se voitto jäikin saavuttamatta niin kuitenkin varmaan häviäjän leima katosi.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Penguins osoittaa ihan muuta, kyllähän Capitalskin onnistui parantamaan rosteriaan vapailta markkinoilta tässä hiljaittain ja on myös Predatorskin onnistunut treidien kautta parantamaan joukkuetta merkittävästi.

Miten Caps onnistuu parantamaan rosteriaan vapailta markkinoilta, kun palkkakatto tuskin nyt venyy kaikkien oshien, williamsien sun muiden pitämiseen? Ei voi mitenkään verrata 90-lukuun, jolloin esim. Detroit pystyi halutessaan pitämään vanhan rungon halutessaan rahalla kasassa. Caps ei voi sitä palkkakaton vuoksi tehdä, vaikka haluaisi. Treidien avulla joukkuetta voi parantaa, mutta silloin pitää luopua myös jostain arvokkaasta.

Se realistisin tie parempaan rosteriin on, että pelaajat kuten Kuznetsov, Burakovsky, Vrana, Orlov ja Schmidt nostavat ensi kaudelsi niin paljon tasoaan, että paikkaavat lähtijöiden jättämän aukon. Kuinka realistista tuota on odottaa, on toinen asia. Sen sijaan siihen en laskisi, että Bäckström tai ennen kaikkea Ovechkin nostaisivat enää tippaakaan tasoaan. Pikemminkin heidän kohdallaan pelkona on, saadaanko ensi kaudelle edes tämän kauden veroista palautusta heihin uppoavalle osalle capistä.
 
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Capitals, Liverpool, Real Madrid
Sen enempää ottamatta kantaa jo alkaneeseen spekulaatioon, siirretään oma kommentti tänne tuolta edellisen vuoden ketjusta, kun tänne paremmin kuuluu. Kyseessä siis vastaus palstaveljen @HalfMoonRider#0 viestiin, siitä aloitus ja valikoidut pelaajat:

Laitetaan öisen vitutuksen piikkiin. Oli itselläkin niin voimakkaana otsalohkossa, että päätin suosiolla jättää kirjoittamisen tälle päivälle. Nyt pinnassa on enää ihan ääretön pettymys, sillä eihän tuo joukkuen tehnyt mitään ansaitakseen voiton eilen. Kuten neutraali kaverini päätössummerin aikaan tokaisi, "tässä organisaatiossa on jotain pahasti myrkylllistä".

Koko palettia ei silti voi pistää uusiksi, jos katsoo kokonaisuutta. Trotz on kortti, jonka mielellään katson vielä pidempään. Ei kaveria voi yksinkertaisesti teilata saman tien. Trotzin kiekossa on kuitenkin kaikki voittavat ainekset, kun vertaa esim BB, ja silti tulokset ovat olleet samaa luokkaa. Toki joukkuekin on hyvä, mutta silti. Ja muistakaa nyt rakkaat toverit, että mm. eräs Quenneville oli myös vain suuri määrä runkosarjavoittoja kunnes se ensimmäinen Cup osui kohdalle.

Shattenkirk lähtee luonnollisesti, ja tervemenoa. Ei tuonut joukkueeseen mitään lisää. Orpik saisi mennä samalla oven avauksella, jos joku sen ottaisi. Mies oli ensimmäisen kautensa huikea, mutta kuten pelättyä, jalka ei vaan riitä sopimuksen viimeisinä vuosina.

Holtbya ei missään nimessä ulos. Meillä on hyvällä sopimuksella Vezina maalivahti, joka ennen tätä kevättä on aina nostanut tasoaan isoissa peleissä. Tämän miehen mukana eletään, that's it. Sitä paitsi, voi hyvin olla, että tämän kevään vielä selittää loukkaantuminen tms. looginen syy.

Kuznetsov sama homma. Ei tällä hetkellä saada mistään noin hyvää kakkossentteriä luopumatta jostain todella tärkeästä. Toivottavasti tuleva lappu ei karkaa pilviin. Burakovsky samoin. Potentiaalia on, väläytteli jo nyt kun sai roolia. Maltillinen lappu ja tästä kaverista on iloa, paljon.

Johansson onkin sitten niin ja näin. Pidän kaverista, eikä tarvitse mielestäni ulostaa. Tuo hyvää syvyyttä, eikä ole mielettömän kallis. Jos kuitenkin lähtee ja samalla rahalla saadaan jotain oikeasti hyödyllistä, en jää kaipaamaan.

Kapteeni onkin sitten toinen homma. Kuten @Setit totesi, jos ei paljastu loukkaantumista tms hyvää syytä otteille, voi oikeasti alkaa miettiä onko aika jo ajanut ohi. Ovi primessään on mahdollisesti viihdyttävin pelaaja, jonka olen nähnyt, ja pelaaja, joka silloin tulokkaana sai tämän siihen aikaan teini-iässä olevan pojan fanittamaan Capitalsia. Nyt kuitenkin tuntuu, että se fyysinen elementti on kaadonnut kokonaan, eikä mies osaa edes luoda itselleen enää paikkoja tai haastamaan. Tuntuu, että pari viime kautta Ovi on ollut enää liigan tappavin laukaus, ja se yhdistettynä edelleen löysään puolustamiseen ei vain oikein riitä. Joten, vaikka tunteet sanovat ei, olisin valmis harkitsemaan saisiko samalla rahalla hyödyllisempiä palasia joukkkueeseen.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Miten Caps onnistuu parantamaan rosteriaan vapailta markkinoilta, kun palkkakatto tuskin nyt venyy kaikkien oshien, williamsien sun muiden pitämiseen? Ei voi mitenkään verrata 90-lukuun, jolloin esim. Detroit pystyi halutessaan pitämään vanhan rungon halutessaan rahalla kasassa. Caps ei voi sitä palkkakaton vuoksi tehdä, vaikka haluaisi. Treidien avulla joukkuetta voi parantaa, mutta silloin pitää luopua myös jostain arvokkaasta.

Tuo Detroit vertaus koski häviämistä. Laitoin esimerkkejä kyllä miten rostereita on tuunattu palkkakaton aikana. Vaikka lopputuloksena ei olisi paperilla yhtä hyvä jengi niin kasaan voi saada kannusta taistelevan joukkueen.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Tuo Detroit vertaus koski häviämistä. Laitoin esimerkkejä kyllä miten rostereita on tuunattu palkkakaton aikana. Vaikka lopputuloksena ei olisi paperilla yhtä hyvä jengi niin kasaan voi saada kannusta taistelevan joukkueen.

Niin, voihan sitä aina toivoa, että joku muukin tekee Erat-for-Forsberg tyylisen täydellisen yksipuolisen kaupan, jossa Caps on tällä kertaa voittavana osapuolena. Tai käyttää hyväksi tilannetta, jossa toinen organisaatio haluaa väkisin eroon tähtipelaajastaan ja NTC:n omaava tähtipelaaja hyäväksyy siirron vain sinun organisaatioosi, kuten Pens teki Kesselin kanssa. En laskisi hirveästi moisten onnenpotkujen varaan. Jos lähtökohta on, että runkopelaajat (etunenässä Ovechkin, Bäckström, Carlson ja Holtby) eivät ole kaupan, vaikea joukkuetta on treideillä parantaa.

Kyllähän Caps voi jatkossakin päästä pudotuspelien toisella kierrokselle. Erona vain on, että tulevaisuudessa sitä pidettäneen materiaalin mukaisena saavutuksena tai jopa ylisuorittamisena. Vertauksia voi tehdä vaikka St. Louisiin, joka heitti ne parhaat cup-saumansa hukkaan, mutta eteni nyt materiaaliltaan huonommalla joukkueella jopa pidemmälle kuin osa niistä Bluesin parhaista nipuista.

Ja jos ihan rehellisiä ollaan: jos joukkueen parantamisen odotetaan tapahtuvan treidien ja UFA-markkinoiden kautta, ei olla millään kauhean hyvällä tiellä liigassa, jossa treidien tekeminen on entistä vaikeampaa ja UFA-markkinoilla saa maksaa ylihintaa.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Niin, voihan sitä aina toivoa, että joku muukin tekee Erat-for-Forsberg tyylisen täydellisen yksipuolisen kaupan, jossa Caps on tällä kertaa voittavana osapuolena. Tai käyttää hyväksi tilannetta, jossa toinen organisaatio haluaa väkisin eroon tähtipelaajastaan ja NTC:n omaava tähtipelaaja hyäväksyy siirron vain sinun organisaatioosi, kuten Pens teki Kesselin kanssa. En laskisi hirveästi moisten onnenpotkujen varaan. Jos lähtökohta on, että runkopelaajat (etunenässä Ovechkin, Bäckström, Carlson ja Holtby) eivät ole kaupan, vaikea joukkuetta on treideillä parantaa.

Kyllähän siellä Predators teki useammankin kaupan en nyt pelkästään Forsbergia pitäisi noin merkittävänä kun sinne on myös saatu Subban, RyJo, Neal, Fisher ja Järnkrok eivätkä nuo kaupat olleet mitään helppoja tai tuommoisia lottovoittoja kuin Erat - Forsberg. Sharks sai myös kurssinsa käännettyä vaikka runko oli jo nähty ja olivat myös ikuisia häviäjiä. Rangers on myös yksi esimerkki miten runkoa on onnistuttu ravistelemaan vaikka toki jälkikäteen voisi vaikka sitä Nash kauppaa dumata, mutta pääsivät kuitenkin myös finaaleihin. Realiteetit kuitenkin ovat mitä ovat, mutta pystyy sitä ilman tankkaamistakin kääntämään kurssin parempaan. Historian valossa toki se tankkaaminen on ihan aika hyvä reitti kun sitä kautta saa sitä "epäreilua" etua ecl-lappujen myötä, mutta on tässä nyt useampi osoitus että palkkakatonkin alla operoidessa voi lähteä menestystä tavoittelemaan vaikka ei sitä "Toews + Kane" comboa löytyisikään rosterista.

Washington teki myös isoja hankintoja vapailta aikaisemmin ja saivat käännettyä kurssiaan ja samanlaisessa tilanteessahan Pens oli missä muutoksia piti tehdä ja runkoa ravistella kun tuloksena oli kahtena vuotena putkeen exit Rangersille. Muistan myös kuinka osa haukkui tuota Kessel kauppaa, helppohan tuonkin kaupan riskit oli aikanaan nähdä, mutta eipä tuohonkaan ne Pengunsien siirrot jääneet vaan sieltä saatiin Daley, Bonino, Hagelin, Hörnqvist jne. Aivan turha väittää, että Pensinkään menestys olisi ollut yhden onnenpotkun tulosta. Cullenikin hommattiin aikanaan vapailta joten kyllä näitä mahdollisuuskia on vaikka kuinka. Nyt vaan pitää sitten päättää mihin suuntaan joukkuetta lähdetään viemään. Capitalsilta kuitenkin noita palasia löytyy mitä menestymiseen vaaditaan.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Noni, tästä spoilerin alta omat vinkit McLellanille ensi kauden rosterin kasaan kursimiseksi.

Voimassa olevat sopimukset

Hyökkääjät:

Alexander Ovechkin - $9,538,462 / 2021
Nicklas Backstrom - $6,700,000 / 2020
Marcus Johansson - $4,583,333 / 2019
Lars Eller - $3,500,000 / 2018
Tom Wilson - $2,000,000 / 2018
Jay Beagle - $1,750,000 / 2018
Jakub Vrana - $863,333 / 2019

Puolustajat:

Matt Niskanen - $5,750,000 / 2021
Brooks Orpik - $5,500,000 / 2019
John Carlson - $3,966,667 / 2018
Taylor Chorney - $800,000 / 2018

MV:

Braden Holtby - $6,100,000 / 2020

Nämä vievät cap-tilaa 51,083 milliä / 73 milliä


Kesän RFA-osasto:

Evgeny Kuznetsov - $6,250,000 / 4v

- Kuzy tuskin hakee mitään 6-8 vuoden sopparia, vaan haluaa pitää ovet auki KHL-paluulle 30-tuntumissa. Tuntuu myös viihtyvän Washingtonissa, eli ottanee pienen alen vuosissa ja rahassa.

Andre Burakovsky - $3,250,000 / 2v

- Tämäkin kausi oli jonkinasteista vuoristorataa. Viimeset pari peliä ykkösketjussa sujui hyvin ja siihen tontille tarjotaan paikkaa ensi kaudeksi. Olisi hullua olla ottamatta bridge-diiliä nyt, koska tuolla paikalla on mahkut ottaa se kunnon palkkapäivä parin vuoden päähän.

Brett Connolly - Kiitos ja näkemiin

- Näytti ihan hyvältä pelurilta, mutta katosi kuvasta loppukaudesta. Onnistu kuitenkin tekemään sen verran maaleja että halunnee palkkaa lisää ja Capseilla ei ole syytä siihen lähteä messiin.

Chandler Stephenson - QO

- Otetaan mukaan RFA-listalle kun melko vakkari-stuntti oli. Varmaan qualifying offer tehdään.

Liam O'Brien - Jos suostuu kakssuuntaseen niin toki pidetään

- Otetaan tämäkin kaveri tänne listaan mukaan. Voisi olla mahkuja vetää pientä roolia nelosessa, ehkä vakionakin, mutta toisaalta ensi kauden joukkueen osalta näkisin että nelosketju ei tyyliltään olisi ihan O'Brienia. Farmi/satunnais-nosto pelaajana pitäisin mielelläni.

Travis Boyd - Veikkaanpa et lähtee

- Ei tahtonut juur saada näytön paikkoja, joten lähtenee hakemaan niitä uusiin kuvioihin. Tai sitten ei.

Dmitry Orlov - $4,500,000 / 4v

- Puoli-bridge. Eli trendin mukainen palkkalappu keskipituisella sopimuksella.

Nate Schmidt - $2,550,000 / 2v

- Pleijareissa Capsien parhaita pelaajia ja saa siitä hiukan enempi palkkaa uuteen lappuunsa mitä lähtökohtasesti ajateltiin. Bridgeä pukkaa tällekin.

Christian Djoos - 2 suuntainen soppari käteen

- Vahva kausi Hersheyssä ja ensi kaudella pitäisi varmaan tarkistaa onko ruotsalaisesta NHL-tasolle.

Philipp Grubauer - Treidataan/Vegas

- Gruby pyytänee palkankorotusta ja hänen tilastot tukee pyyntöä. Eipä taida siis olla kenenkään etu että jatkaisi täällä Holtbyn varjoissa. Jos ei Vegas poimi niin sitten katotaan mitä saadaan irti treidaamalla.

UFA:

T.J. Oshie - $6,250,000 / 6v

- Oshie vaikuttaa pelaajalta joka ei välttämättä lähe metsästään makseja irti, vaan ottaa turvallisen ja hyvän tarjouksen contenderista. On vaikuttanut viihtyvän meillä, joten miksi ei jatkaisi.

Justin Williams - $3,250,000 / 1v

- Kerran vielä isommassa roolissa, mr. entinen game-7. Yksi vuosi, yksi tilaisuus. Sen jälkeen lopullinen rahastus jonkun nuoren joukkueen alemmista ketjuista. Jos ei suostu samaan palkkaan niin sitten toki saa lähteä jo nyt, ei ole niin tärkeä palanen. Siellä on saman statuksen kavereita muitakin UFA-markkinoilla joita kyseinen paikka voisi hiukan pienemmälläkin rahalla kiinnostaa.

Daniel Winnik - Liian kallis, moikka

- Pitäisi suostua millin soppariin että voitais jatkot tehdä, ja se varmasti ottais tunnon päälle. Eli mies vaihtoon palkkakulujen verukkeella.

Paul Carey - Ihan sama

- Jatkaa tai ei jatka, niin ei vaikuta juur mihinkään.

Stanislav Galiev - Toivottavasti löytää itelleen paremman paikan missä kehittyä NHL-pelaajaksi


- Stania pyöriteltiin missä sattuu ekasta päivästä lähtien, eikä toki itsekään tehnyt mitään että asiaan olisi ollut syytä tulla muutosta. Joten breikki jäi tekemättä. Kyllä sieltä edelleen pieni potentiaali löytyy, mutta vaikeaa on.

Kevin Shattenkirk - Ei riittänyt

- Ei vaan ole tulevan palkkansa arvoinen.

Karl Alzner - Pyynnöstä riippuu mitä tapahtuu, toiveissa että Vegas poimii miehen UFA:na ennen expansion draftin alkua ja vältytään näin pahemmalta menetykseltä

- Mielellään pitäisin, mutta saanee sen 4 miltsiä jostain. Tämä kausi oli Alznerin ehkä uran huonoin ja tekee sitä kautta teiden eroamisesta vähemmän tuskaista. Mikäli lähtö tulee niin kiitokset vaan kaikista vuosista.

Sitten yksi isomman palkan ulostus.

TREIDI tai Vegas pick : Marcus Johansson!
- Jos Vegas tekis sopparin Alznerin kanssa tai poimisi Grubauerin (pliiiis jompikumpi), niin sitten ehdottelisin vaikkapa Winnipegille vaihtoa Joel Armiaan (ja ehkä varausvuoroa kylkeen kuiteskin). Ihan noin esimerkkinä.

Näiden jälkeen ;

Burakovsky - Backstrom - Oshie
Vrana - Kuznetsov - Williams
Ovechkin - Eller - Wilson
x - Beagle - x

Orlov - Niskanen
Schmidt - Carlson
Orpik - x
Chorney

Holtby
x

Vievät cap-tilaa 72,553 millliä / 73 milliä

16/17 cap hit oli siis 73m, mutta villeimpien huhujen mukaan nousee jopa viidellä millillä. Lasketaan kuitenkin vähän alle tuon, eli neljän miljoonan nousun mukaan --> 17/18 nousee 4m eli 77m == cap-tilaa 4,467 m

Äksät paikkaillaan näillä

"Joel Armia" $925,000 -> treidillä sisään!
"Riley Barber" $692,500 -> farmista ylös!
"Mike Condon" $800,000 -> UFA signaus

cap-tilaa pakille jää 2 milliä.
Tuota 2 milliä ei kuitenkaan ole pakko käyttää heti. Hersheyssä on nippu kokeilemisen arvosia junnuja, joten voidaan hyvin katsella ensin onko sieltä apuja saatavilla. Lisäksi UFA-markkinoilla ei oikeen ole ketään kovin hinta/laatu-suhteeltaan asiallista vahvistusta, joku Michael del zotto? Ennemmin säästellään.

Ja tältä se sitten näyttäis:

Burakovsky - Backstrom - Oshie
Vrana/Armia - Kuznetsov - Williams
Ovechkin - Eller - Wilson
Armia/Vrana - Beagle - "Barber"

Orlov - Niskanen
Schmidt - Carlson
Orpik - $2,000,000
Chorney

Holtby
"Condon"

Ole hyvä MacLellan, saa käyttää.

Sivuhuomiona: Rebuild on ajatuksenakin tähän kohtaan täysin kuollut. Vaikka se kovin muodikasta nykyään onkin niin ihmettelen jos joku oikea Caps-fani tuommoista tässä vaiheessa toivoo. Jokasta Chicagoa ja Pensiä vastaan on aika monta vaisumpaa tarinaa rebuildeista, ja se että ryvet pohjamudissa 5-10 vuotta ei vielä tarkota automaattista stanley cuppia. Capseilla on kasassa iskukykyinen porukka ja sillä pitää nyt ratsastaa, vaikka sitten pettymyksestä toiseen, vielä sen 2-3 vuotta. Sen jälkeenkin kerkeää sitten ihan yhtä hyvin ottaa turpaan jokusen vuoden. Rebuildin ainoo tarkotus on saada kasattua contender, ja meillä on semmoinen.

Ps. seuralegenda Ovechkin ansaitsee etenkin Capitals-faneilta paljon enemmän respektiä mitä tälläkin palstalla nähdään. Kovin moni ei vissiin muista millainen joukkue Capitals oli vuodet 2000-2005 ennen Ovien saapumista kaupunkiin.

Ps 2. Vielä paketoidaan johenkin kontekstiin kahden viime vuoden "alisuorittaminen" : 2 x Presidents-trophy ja tippuminen NHL:n parhaalle joukkueelle. Kuuden ja seitsemän pelin sarjoissa. Siinä ajanjaksolla on n. 28 joukkueella mennyt aika paljon huonomminkin. Vaikka iteäkin vituttaa (taas kerran) second round exit, niin ihan turha kitistä mistään ökyluokan alisuorittamisesta.
 
Viimeksi muokattu:

Dr.Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Detroit Red Wings, Caps, NO Saints
Täh.

Tupla president trophy taskussa ja lomille lähettiin runkkarin kakkosta vastaan seitsemän pelin sarjassa, missä vois väittää että monella osa-alueella oltiin parempia.

Hiukkasen ylireagointia, sanoisin.
Ei niillä runkosarjavoitoilla tee mitään.. pitää voittaa ne oikeat pelit. Game7 vs. Pens, jota vastaan pitäisi syttyä! mitä tapahtuu, ei yhtään mitään. Nolla maalia siipirikkoista pingviinilaumaa vastaan kotona. Toi runko ei vaan OSAA voittaa. Toivottavasti jotain isompaa tapahtuu organisaatiossa.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Ei niillä runkosarjavoitoilla tee mitään.. pitää voittaa ne oikeat pelit. Game7 vs. Pens, jota vastaan pitäisi syttyä! mitä tapahtuu, ei yhtään mitään. Nolla maalia siipirikkoista pingviinilaumaa vastaan kotona. Toi runko ei vaan OSAA voittaa. Toivottavasti jotain isompaa tapahtuu organisaatiossa.

Luulisi Detroitin miehellä olevan hiukan myöteisempi ajatusmalli, koska Steve Yzerman.
 

Dr.Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Detroit Red Wings, Caps, NO Saints
Luulisi Detroitin miehellä olevan hiukan myöteisempi ajatusmalli, koska Steve Yzerman.
Stevie Y ei oikein voi verrata nykyjanttereihin :) Detroitissa mentiin kanssa syvällä, mutta nyt Capsin touhu on vaan selittelyä ja vastuun siirtämistä. Raivo puuttuu täydellisesti. Vanhoina hyvinä aikoina Detroit sentään pisti pystyyn joukkotappelun :D
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Olisi kyllä hienoa saada suomalainen pääkaupunkiin. Armia hyvin potentiaalinen nimi, kun äkkiä katsastaa tarjontaa.

Sivuhuomiona: Rebuild on ajatuksenakin tähän kohtaan täysin kuollut. Vaikka se kovin muodikasta nykyään onkin niin ihmettelen jos joku oikea Caps-fani tuommoista tässä vaiheessa toivoo. Jokasta Chicagoa ja Pensiä vastaan on aika monta vaisumpaa tarinaa rebuildeista, ja se että ryvet pohjamudissa 5-10 vuotta ei vielä tarkota automaattista stanley cuppia. Capseilla on kasassa iskukykyinen porukka ja sillä pitää nyt ratsastaa, vaikka sitten pettymyksestä toiseen, vielä sen 2-3 vuotta. Sen jälkeenkin kerkeää sitten ihan yhtä hyvin ottaa turpaan jokusen vuoden. Rebuildin ainoo tarkotus on saada kasattua contender, ja meillä on semmoinen.

Tuskin tässä kukaan tosissaan mitään rebuildia halua. Vitutus tällä hetkellä on monella niin suuri, että kaikki pitäisi ulostaa/vaihtaa.


Ps 2. Vielä paketoidaan johenkin kontekstiin kahden viime vuoden "alisuorittaminen" : 2 x Presidents-trophy ja tippuminen NHL:n parhaalle joukkueelle. Kuuden ja seitsemän pelin sarjoissa. Siinä ajanjaksolla on n. 28 joukkueella mennyt aika paljon huonomminkin. Vaikka iteäkin vituttaa (taas kerran) second round exit, niin ihan turha kitistä mistään ökyluokan alisuorittamisesta.

Marginaalit ovat olleet pienet ja pelit on ratkennut pieniin asioihin. Missään nimessä ei voi puhua alisuorittamisesta. Nämä kaksi joukkuetta olisi ihan hyvin tai jopa todennäköisesti olisi kohdannut konferenssi finaaleissa, mutta idoottimainen järjestelmä pilaa sen mahdollisuuden. Turha on itkeä tällaisista asioista, nyt on mentävä eteenpäin ja alkaa toivomaan, että joko ensi vuonna?
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
(Yleisesti Nashville ja Pittsburghin treideistä)

Noistakin esille nostamista kaupoista suurin osa on sellaisia, joissa on liikkunut omia tähti- tai avainpelaajia molempiin suuntiin. Edelleen jos lähtökohtana on, ettei Caps omia runkopelaajiaan liikuta, miten muutat merkittävästi joukkuetta? Jos uskot, että pelkillä alakenttien rukkaamisella homma muuttuu, niin en ole samaa mieltä.

Forsberg-treidin nostin esiin esimerkkinä tajuttoman yksipuolisesta kaupasta. Tuollaisia kaikki haluaisivat oman joukkueen tekevän, mutta ne ovat todellisia poikkeuksia. Kessel-kauppa taas on esimerkki kaupasta, jossa contender pystyi vahvistumaan tähtipelaajalla antamatta yhtään merkittävää palaa seuraavan kauden rosteristaan. Tuollainen boost taatusti kelpaisi Capsillekin, mutta eipä tuollaista kauppaa tehdä kuin ani harvoin.

Huomauttaisin vielä, että Rutheford ja Poille ovat poikkeuksellisia siinä mielessä, että ovat uskaltaneet liikutella isojakin paloja. Suurin osa liigan GM:stä ei tuollaisia liikkeitä uskalla tehdä, mikä osittain johtuu pelosta hävitä kauppa selvästi ja siitä seuraavasta backlashistä. Kauppoja pitää uskaltaa tehdä, jotta niillä voisi saavuttaa tulosta. Ja ihan treidimääriä katsomalla, voi tehdä johtopäätöksen, että suurin osa liigan GM:stä ei merkittäviä kauppoja tee.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Capsin kädet on sidottuina Ovechkiniin, Bäckströmiin ja kumppaneihin, ei tuommoisia pelaajia lähdetä liikuttelemaan tuosta noin vain varsinkaan Ovechkinia kun tämän sopimuskin on jo iso. Tärkeintä olisi Washingtonissa miettiä, että mitä muuta on tehtävissä? Onko Trotz oikea mies vetämään jengiä? Voisiko Ovechkinin kapteenin asemaa miettiä uudestaan? San Josessa Thornton menetti "C" rinnastaan, mutta joukkue meni finaaliin ja ei näyttänyt pahemmin miestä haittaavan ettei saanut olla enää kapteeni. Toki kaikki ovat erilaisia ja olisihan tuossa riskinsä, että Ovechkin käsittelisi tilanteen huonosti. Ja tosiaan, ei Caps huonolle joukkueelle ole nyt kahta kertaa putkeen tipahtanut vaikka toki tällä kertaa Pens oli hyvin siipirikkoinen ja tuosta olisi ehdottomasti pitänyt Capsin voitto raapia, mutta joskus myös maltti on valttia. Ovechkin on ylipalkattu omaan tasoonsa nähden tänä päivänä, mutta sitten puolestaan Bäckströmin sopimus on erittäin hyvä joka kompensoi tuota hyvin, yhteensä noille jätkille maksetaan se karvan päälle 16 milj.$ mikä ei ole kahdesta kärkipelaajasta paha hinta, Bäcks nyt on vain enemmänkin tuon Ovechkinin sopimuksen arvoinen, mutta sillä ei nyt väliä ole.

Huutonaurua Capsille kolmannella. Saatte ihan kapteenianne kiittää, harvinaisen surullinen jääkiekkoilija ja luuseri.

Se, että Ovechkinilla on sopimuksessa ilmaa jonkin verran ja että hän on joukkueen kapteeni vaikka ei ehkä tulisi olla niin ei kuitenkaan tee miehestä "luuseria". Puolustuspelaaminen on huonoa kuten viime yönä nähtiin ja välillä se näyttää siltä ettei ihan kiinnostaisi täysillä tehdä omissa töitä, mutta silti kyseessä on oman aikakautensa paras maalintekijä ja todellakin pelaaja joka ansaitsee arvostusta yli seurarajojen. Mielestäni kaukana luuserista tms. Tosin kaukana voittajastakin kuten viime yö todistaa, mutta ehkä ensi vuonna sitten?
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tuskin tässä kukaan tosissaan mitään rebuildia halua. Vitutus tällä hetkellä on monella niin suuri, että kaikki pitäisi ulostaa/vaihtaa.
Voisin tulkita, että useampi Capsin kannattajista toivoisi jonkinnäköistä retoolia, mutta rebuildista joukkueen kohdalla on ihan turha puhua. Yksittäisiä palikoita voidaan siirrellä eri suuntiin, mutta perustat pysyvät aika lailla samoina. UFA-sopimukset pakottavat tähän suuntaan muutenkin, mutta toki sieltä Johanssonia tms. voi yrittää vaihtaa muihin pelaajiin.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Noistakin esille nostamista kaupoista suurin osa on sellaisia, joissa on liikkunut omia tähti- tai avainpelaajia molempiin suuntiin. Edelleen jos lähtökohtana on, ettei Caps omia runkopelaajiaan liikuta, miten muutat merkittävästi joukkuetta? Jos uskot, että pelkillä alakenttien rukkaamisella homma muuttuu, niin en ole samaa mieltä.

En mielestäni sanonut missään vaiheessa, että lähtökohta on, ettei Capitalsin runkopelaajia liikutella?

Tässä nyt nämä Pensin liikkeet:

Hagelin --> Perron, Clendening
Schultz --> 3rd round
Daley --> Scuderi
Bonino --> Sutter
Neal --> Hörnqvist + Spaling
Lovejoy--> Despres
Cullen vapailta

Tuossa ei mielestäni ole yhtäkään tähtipelaajaa joukossa ja tuolta porukalta saatiin playoffeissa 18+16+13+6+6+6+4 = 69p. Päälle sitten vielä se Kessel kauppa jos sitä haluaa noteerata millään tavalla. Capitalsissa ei myöskään taida kenellekään olla täyttä NTC:tä, joten jos halua on niin noita isoja nimiä voi myös liikutella. Tällä hetkellä Capitalsilla ei taida edes olla yhtäkään sopimusta, jota ei voisi liikutella caphitin tai pelaajan arvon takia. Toki Bäckströmin, Ovechkinin ja Holtbyn liikuttelu olis varmaan aika tyhmää touhua. Nashvillen treidit (+ tietty Kessel) taas todistavat, että noita isojakin kauppoja saadaan vielä aikaiseksi.

Sitä en itse tiedä miten tuota lähestyisin, mutta ihan vaikka yksi mahdollisuus olisi koittaa saada Shattenkirkin nimi paperiin, treidata / ulostaa Orpik, Alznerille monoa ja hyökkäykseen hakea vahvistusta Kuznetsovin / Johanssonin treidaamisella. Minulla ei ole pienintäkään käryä mihin tuota joukkuetta pitäisi ajaa, mutta jotain muutoksia pitää jossain tapahtua ja mielestäni kannattaa todella tarkastia katsoa millä eväillä Pens on nyt tuota menestystä saanut ja miten Toronto, Oilers ja Predators ovat tänä keväänä pelanneet.

E:
Huomauttaisin vielä, että Rutheford ja Poille ovat poikkeuksellisia siinä mielessä, että ovat uskaltaneet liikutella isojakin paloja. Suurin osa liigan GM:stä ei tuollaisia liikkeitä uskalla tehdä, mikä osittain johtuu pelosta hävitä kauppa selvästi ja siitä seuraavasta backlashistä. Kauppoja pitää uskaltaa tehdä, jotta niillä voisi saavuttaa tulosta. Ja ihan treidimääriä katsomalla, voi tehdä johtopäätöksen, että suurin osa liigan GM:stä ei merkittäviä kauppoja tee.

No näinhän tämä on, mutta mielestäni siellä on ainakin Montreal, Tampa, Florida, Islanders, Hawks, Kings, Bruins, Rangers ja Stars semmoisia seuroja jotka voisivat olla valmiita tekemään isojakin liikkeitä ja siis nämä (Poilen) kaupat vaan todistavat sen, että noihin isoihin kauppoihin ollaan valmiita vaikka niitä myös aika epätodennäköisinä pidän. Sabres voisi myös olla semmoinen seura, jonka kanssa isot kaupat onnistuisi. Tässä on kuitenkin aika monella seuralla tarkka paikka miettiä sitä omaa identiteettiä ja mihin suuntaan runkoa lähdetään ajamaan. Vegas tietty vielä heittää oman lusikkansa soppaan.

EE: Niin ja olihan tässä vielä se Taylor Hallin treidi, aika isohan sekin oli. Olihan ne Sweeneynkin kaupat aika isoja myöskin.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Oli jotenkin vahva fiilis siitä, että tää olis Capitalsin kausi, mutta niin se tie vaan nousi pystyyn. Vähän sääli, että jo 2.kierroksella joutuivat pelaamaan Pingviinejä vastaan... Ens kaudella tämä uusi typerä poff-systeemi lienee historiaa, ja runkosarjavoittaja saa ns.helpompia vastustajia ekalla ja tokalla rundilla kuten ennenkin.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ihan naurettavaa henkilöittää tappiot yhteen pelaajaan, mitä muutakaan vaihtoehtoja tässä on muka ollut ja toivottavasti kukaan ei tosissaan ehdota, että olisi kannattanut jättää Ovechkinin sopimus tekemättä meinaan tuohon rahaan on kyllä vaikea saada parempaa pelaajaa.
Kyllähän tuo nyt vaan on väärin tulkittu. Malamudin pointti mielestäni on, että Leonsis valitsi aikoinaan tiensä ja se oli Ovechkinin ympärille rakennettu supertähtikultti. Kyse ei ole vain sopimuksesta, vaan kaikesta muustakin. Esimerkiksi siitä, että kun Ovechkin ilmoittaa jättävänsä työnantajansa olympialaisten vuoksi, Leonsis pyllistää. Ovechkinilta ei ole missään vaiheessa vaadittu kaukalossa mitään muuta kuin maaleja.

Nyttemmin on sitten osoittautunut, että tuohon supertähtikultti-konseptiin on vaikeaa yhdistää kannun tavoittelu. Ja että se ei oikeastaan ole yllätys.

Ei Ovechkin pelaajana sinänsä ole voiton este, vaan Malamudin mukaan sitä on hänen asemansa seurassa. Helppo yhtyä ja tarkemmin ajatellen Ovechkin voisi olla ihan helvetinmoinen pelimies ja mahdollinen Conn Smythe -kandidaatti, jos pääsisi samanlaiseen rooliin kuin Kessel Pingviineissä tai Kane Hawksissa.

Se, että Ovechkinilla on sopimuksessa ilmaa jonkin verran ja että hän on joukkueen kapteeni vaikka ei ehkä tulisi olla niin ei kuitenkaan tee miehestä "luuseria". Puolustuspelaaminen on huonoa kuten viime yönä nähtiin ja välillä se näyttää siltä ettei ihan kiinnostaisi täysillä tehdä omissa töitä, mutta silti kyseessä on oman aikakautensa paras maalintekijä ja todellakin pelaaja joka ansaitsee arvostusta yli seurarajojen. Mielestäni kaukana luuserista tms. Tosin kaukana voittajastakin kuten viime yö todistaa, mutta ehkä ensi vuonna sitten?
Eikö tän kappaleen sisältö ole jo itsessään ristiriitainen, kun huomioin sen faktan, että nykyinen pudotuspelikiekko on vähämaalista ja yksittäinen virhe saattaa ratkaista ottelun? Toki. Jos olisi niin helvetin kova maaliruisku, että iskisi pari jokaiseen peliin, niin olisihan tuollaiset löysät puolustusalueen pelaamiset helppoa antaa anteeksi. Mutta nyky-NHL:ssä ei ole niin hyvää pelaajaa hyökkäyssuuntaan, että olisi varaa jättää puolustaminen joukkuekavereille. McDavid, joka on tällä hetkellä liigan dynaamisin hyökkäyspelaaja, sai asiasta karun opetuksen Sharksia vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Kyllähän tuo nyt vaan on väärin tulkittu. Malamudin pointti mielestäni on, että Leonsis valitsi aikoinaan tiensä ja se oli Ovechkinin ympärille rakennettu supertähtikultti. Kyse ei ole vain sopimuksesta, vaan kaikesta muustakin. Esimerkiksi siitä, että kun Ovechkin ilmoittaa jättävänsä työnantajansa olympialaisten vuoksi, Leonsis pyllistää. Ovechkinilta ei ole missään vaiheessa vaadittu kaukalossa mitään muuta kuin maaleja.

Leonsis tosin lupasi pyllistää kaikille halukkaille, mutta kyllähän tästä nyt sai hyvän keppihevosen niin turhahan tätä on pilata faktoilla?

Capitals owner will back players leaving for Olympics | NHL.com

Ehkä Capitalsia johdettiin väärin aikaisemmin toki se seura mihin Ovie tuli oli ihan sysipaska niin bisneksen kannalta tuo varmaan oli ihan fiksu ratkaisu, mutta kyllä touhu on muuttunut Trotzin aikana ja se miten Ovie pelaa on myös muuttunut ihan reippaasti. En rupea adv. statseja edes katsomaan, mutta väittäisin että hänen ketjunsa päästävät nykyisin vähemmän laukauksia maalia kohden sekä aivan varmasti takakarvaa paljon terävämmin kuin niinä kausina milloin tämä laiskan pelaajan maine tuli. Voin tietty olla väärässä, mutta mielestäni se Ovie joka pelaa Trotzin alaisuudessa on paljon monipuolsiempi kuin se joka nähtiin aikaisemmin ja uskoisin hänen olevan tälläisenään tärkeämpi pelaaja joukkueelle kuin 3. ketjun yksipuolisena maalintekijänä.

Ei Ovechkin pelaajana sinänsä ole voiton este, vaan Malamudin mukaan sitä on hänen asemansa seurassa. Helppo yhtyä ja tarkemmin ajatellen Ovechkin voisi olla ihan helvetinmoinen pelimies ja mahdollinen Conn Smythe -kandidaatti, jos pääsisi samanlaiseen rooliin kuin Kessel Pingviineissä tai Kane Hawksissa.

Tämä voi toki olla totta, mutta hankala nähdä että yhdellä pelaajalla olisi näin radikaali vaikutus joukkueeseen ja tälle ei mitään tehtäisi? Tuo Kanemainen rooli missä hänelle annettaisii täydet vapaudet tehdä mitä huvittaa voisi toimia, mutta se nyt on sitten valmentajan päätös mitä hän haluaa. Edelleenkin en usko millään tasolla, että yhden pelaajan suorituksella on näin isoa merkitystä kannun jahdissa, ainakaan nykylätkässä. Yksi vaihtoehto on toki ottaa se C pois rinnasta ja hankala nähdä ettei jotain muutoksia tapahtuisi. Jotenkin todella helppoa kyllä nähdä, että Ovie vielä joskus sen kannun nappaa jossain toisessa seurassa pienessä roolissa.

E: Tämä Slava vaikuttaa muutenkin aika katkeralta kaverilta, näköjään väittää Twitterissä ettei Venäjän jääkiekkoliitto edes olisi halunnut Ovechkinia mukaan MM-kisoihin mikä vaikuttaa ihan puhtaalta paskapuheelta. Tuli vielä pidemmäskin selattua ja todella katkeraa tekstiä useaan otteeseen Ovechkinia kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Toki Leonsis ymmärtää, että hänen on kohdeltava pelaajiaan edes näennäisen tasapuolisesti. Mutta ei tuohon suopeuteen ylipäänsä ole kuin yksi syy ja se on supertähti-Ovechkin, joka on ilmoittanut jättävänsä joukkueen olympialaisten vuoksi.

Se että Ovechkin käy nykyisin satunnaisesti omalla puolustusalueella toki kertoo siitä, että hän on muuttunut pelaajana. Joku voi pitää sitä jopa yrittämisenä. En tiedä miten nämä ihmiset selittävät Ovechkinin "controller disconnected" -hetket, enkä edes yritä arvata.

TSN:n podcastissa myös juttua Capsista ja Ovechkinista. Mielenkiintoisin yksityiskohta lienee väite, jonka mukaan McPhee suhtautui aikoinaan Ovechkinin soppariin kriittisesti, mutta Leonsis käveli yli.

Toinen mielenkiintoinen esillä ollut asia oli Trotzin kommentti Ovechkinista tappion jälkeen, eli kieltäytyi sanomasta mitään vedoten tunnepuuskaan, ja tulkinnat siitä. Olisiko Trotzin pitänyt vaan valehdella, laittoiko oman asemansa vaakalaudalle?

 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tämä voi toki olla totta, mutta hankala nähdä että yhdellä pelaajalla olisi näin radikaali vaikutus joukkueeseen ja tälle ei mitään tehtäisi? Tuo Kanemainen rooli missä hänelle annettaisii täydet vapaudet tehdä mitä huvittaa voisi toimia, mutta se nyt on sitten valmentajan päätös mitä hän haluaa. Edelleenkin en usko millään tasolla, että yhden pelaajan suorituksella on näin isoa merkitystä kannun jahdissa, ainakaan nykylätkässä. Yksi vaihtoehto on toki ottaa se C pois rinnasta ja hankala nähdä ettei jotain muutoksia tapahtuisi. Jotenkin todella helppoa kyllä nähdä, että Ovie vielä joskus sen kannun nappaa jossain toisessa seurassa pienessä roolissa.

Usein tunnutaan näkevän hyvinkin syvällisiä, jopa koko organisaatioon ulottuvia aspekteja, usein siis virheitä tietyissä pelaajissa tai vastaavasti näihin suhtautumisessa. Samankaltaisesti kuluvan vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla Penguinsin taaperrukseen ja epäonnistumisiin yksi suosituimmista perusteluista oli tämä "supertähtikulttiin" hirttäytyminen. Kunnes ei enää ollutkaan.
Voihan se olla että Rutherford ja Sullivan ovat tämän kitkeneet, mutta jääkiekko on edelleen yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli, ja vaikea se on uskoa että yhden pelaajan olemassaolo voisi myrkyttää toimintakulttuuria siten että voittaminen yksinkertaisesti on mahdotonta. Unohtamatta sitäkään, että Capitals ei edes sulanut samaan malliin, kuin Penguins pahimpina aikoina.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Täällä ei vielä pahemmin ole laajennusdraftista puhuttu, joten pientä spekulointia siitä voisi laittaa ilmoille. Kenet suojaisitte ja kenet jättäisitte suojaamatta? En ole itse kauhean tarkkaan lukenut noita sääntöjä, mutta joku voi korjata, jos korjattavaa tulee.

Oma listani: 7-3-1

Ovechkin
Backstrom
Oshie
Kuznetsov
Burakovsky
Eller
Johansson

Carlson
Niskanen
Orlov

Holtby
 

JuiWSH

Jäsen
Koko palettia ei silti voi pistää uusiksi, jos katsoo kokonaisuutta. Trotz on kortti, jonka mielellään katson vielä pidempään. Ei kaveria voi yksinkertaisesti teilata saman tien. Trotzin kiekossa on kuitenkin kaikki voittavat ainekset, kun vertaa esim BB, ja silti tulokset ovat olleet samaa luokkaa. Toki joukkuekin on hyvä, mutta silti. Ja muistakaa nyt rakkaat toverit, että mm. eräs Quenneville oli myös vain suuri määrä runkosarjavoittoja kunnes se ensimmäinen Cup osui kohdalle.
......
Johansson onkin sitten niin ja näin. Pidän kaverista, eikä tarvitse mielestäni ulostaa. Tuo hyvää syvyyttä, eikä ole mielettömän kallis. Jos kuitenkin lähtee ja samalla rahalla saadaan jotain oikeasti hyödyllistä, en jää kaipaamaan.

Sivuhuomiona: Rebuild on ajatuksenakin tähän kohtaan täysin kuollut. Vaikka se kovin muodikasta nykyään onkin niin ihmettelen jos joku oikea Caps-fani tuommoista tässä vaiheessa toivoo. Jokasta Chicagoa ja Pensiä vastaan on aika monta vaisumpaa tarinaa rebuildeista, ja se että ryvet pohjamudissa 5-10 vuotta ei vielä tarkota automaattista stanley cuppia. Capseilla on kasassa iskukykyinen porukka ja sillä pitää nyt ratsastaa, vaikka sitten pettymyksestä toiseen, vielä sen 2-3 vuotta. Sen jälkeenkin kerkeää sitten ihan yhtä hyvin ottaa turpaan jokusen vuoden. Rebuildin ainoo tarkotus on saada kasattua contender, ja meillä on semmoinen.
Lainauksien kanssa (ainakin osittain) samaa mieltä. Rebuildistä sen verran, että mitään totaalista jälleenrakennusta ei kannata lähteä tekemään (vaikka onhan sillä kiva spekuloida), mutta joukkueenjohdon tulisi nyt miettiä pitäisikö jonkinlainen välivaiheen rebuild tehdä tässä välissä: eli hankittaisiin playoffeihin rutinoituneita pelaajia, ja varsinkin hyökkäyksen bottom-6 puolelle pitäisi saada kavereita jotka eivät katoa pudotuspelien alkaessa. Trotzin kohdalla taas muuten samaa mieltä, mutta nuo miehen ajoittain hätäiset ratkaisut ja playoff-"kokemattomuus" herättävät kysymyksiä jatkosta.

Pelaajista Johansson on suuri kysymysmerkki: taitava pelaaja, mutta hänellä puuttuu se playoffeissa vaafittava suoraviivaisuus ja täten sortuu pleijareissa aivan liian usein ylimääräiseen kikkailuun. Toisaalta kannattaisi pitää, mutta kannattaa mielestäni treidata jos takaisinpäin olisi tulossa joku paremmin playoffeihin sopiva kaveri.

Alznerista vielä sen verran, että itse antaisin kyllä jatkopahvin, jos vain suostuu tarpeeksi matalaan soppariin. Kyseessä kuitenkin (ainakin omiin silmiin, korjatkaa toki jos olen väärässä) pääosin luotettava ja tasainen puolustava puolustaja.
 

Väkkärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Kalpa
Paljon samoja ajatuksia kun muillakin kirjottajilla. Nimet Johansson, Orpik ja Wilson nousee meikäläiselläkin esiin miettiessä, että ketä laittais pois. Johanssonin paikan pystyy maltillisemmalla sopparilla ottamaan Burakovsky. Orpikin lähöllä saisi tehtyä tilaa Schmithin ja Orlovin jatkoille. Wilson on vähän niin ja näin, ei syö paljookaan cappia mutta onko sittenkään niin tarpeellinen palanen kaikkine tyhmine jäähyine. Jos jää niin voisi kokeilla vaikka hyökkäävämmässä roolissa.
Myöskään Williamsilla en näe tulevaisuutta Capseissa ellei tyydy matalampaan palkkaan, jota en näe kovinkaan todennäkösenä, koska joku tullee tarjoamaan enemmän.

Winnikin voisin pitää mutta ei yli 2 miljoonan vuosipalkalla.
Oshie hoitaa hommansa sen verran hyvin että jatko olisi syytä tehdä mikäli se on järkevästi mahdollista.
Tämän kesän UFA-markkinoita tsekatessa kiinnostavimmat nimet pelasi edellisen kauden Capitalsissa. Varauksella Vanek, Vrbata? En tiiä tämän hetken arvoa kyseisillä jannuilla. Näyttihän sielä olevan Brian Boylekin mutta lienee mahdoton saada houkuteltua Capseihin.

Sitten pitäisi vaan miettiä miten saadaan liikuteltua halutut palikat pois ja vielä pitäisi onnistua saamaan oikeat miehet takasinpäin. Saas nähdä mitä tapahtuu. Toivottavasti kuitenkin tapahtuu jotain!!

Tälläsiä sekalaisia ajatuksia sekalaisesti ilmastuna.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Niskasen haastattelun olin näkevinäni silloin pari viikkoa sitten. Sanoi selkeästi, että millään pienillä "kosmeettisilla" muutoksilla ei saada tätä joukkuetta voittamaan. Toki periaatteessa oli pienestä kiinni tänä keväänä, mutta tuolla pelillisellä erolla sarja olisi pitänyt voittaa, joten asioita on, jotka mättää tietyillä osa-alueilla.

Tässä on nimiä, jotka ovat monta vuotta ollut mukana pettymyksissä ja sieltä mielestäni pitäisi liikutella palasia. Tämä tietysti sillä ehdolla, että jotain oikeasti hyödyllistä tälle joukkueelle tulee takaisin. Suoraviivaisia pelureita tarvitaan aina poffeissa ja sellaisia kaivattaisiin, mutta ketä on tarjolla on toinen kysymys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös