Wallinheimon alkukausi

  • 5 767
  • 53

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vipu kirjoitti:
Ei Pakkipari väittänyt, että menestys olisi yksin W:n ansiota.
Ei väittänytkään. Yritin säästää vaivaa ja se oli siinä viestissä kaikille niille jotka ajattelevat niin. Heitä todella nimittäin on. Se olisi pitänyt selventää, mutta jännä että itse Pakkipari ei tähän puuttunut, vaan sinä. Luin muuten nyt vasta Grooven avauksen. Se oli miellyttävän kyseenalaistava.
Vipu kirjoitti:
Sinä kritisoit hänen määritelmäänsä voittavasta vahdista. Kritisoit vielä sanomalla, että mielipidekysymys tms., mutta itse argumentoit väitteesi aivan samalla tyylillä. Muutenkin Pakkiparille esittämästäsi vastineesta sai sellaisen kuvan, että yritit vesittää kaikki hänen argumenttinsa, jotka puoltivat sitä, että Sinuhe on voittava vahti. Kun kerran itsekin hyvin tiedät, että kyse on mielipide/tulkintaeroista, niin miksi kuitenkin jaksoit vielä uudelleen perustella oman mielipiteesi paremmuutta Pakkiparille, vaikka kantasi oli tullut selväksi jo aiemmassa viestissäsi.

Sama suomeksi: Pakkipari kirjoitti mielestäni erittäin osuvan kuvauksen siitä, millainen on voittava veska. Puutuit lähes jokaiseen tekstissä esitettyyn kohtaan, mutta perustelit ne kuitenkin tyylillä "tulkintakysymys". Tämän vuoksi onkin hyvin vaikea uskoa, että Wallinheimo ei olisi sinulle jonkinlainen pakkomielle. Ainakin tuosta ko. vastineesta saa valitettavasti sellaisen kuvan.
No minä varmasti herätän täällä monenlaisia mielikuvia ja olen varma että suurin osa niistä ei ole minua kohtaan myönteisiä. En voi mitenkään uskoa etteivätkö tällaiset mielikuvat aiheuttaisi tietynlaista ennakkosuhtautumista kirjoituksiini.
Minun tarkoitukseni ei ollut hyökätä Pakkiparia vastaan, usko huviksesi. Se oli sinun käsityksesi sanomastani. Toin asiani ilmeisesti väärin esille. Yritin kyseenalaistamalla kaikki Pakkiparin perustelut, sanoa vain sen kuinka subjektiivisella pohjalla ne ovat. Samoin halusin jakaa ansion menestyksestä tasaisemmin koko joukkueelle. Olen yrittänyt kertoa kuinka vaikea minun tätä asiaa on perustella, mutta näemmä sinä kuulut niihin harvoihin, jotka lopulta ymmärtävät mitä ajan takaa.

Vipu kirjoitti:
Tarkoitusperäsi ovat varmasti hyvät, kyllä minuakin vituttaa jonkun asian sokea hypettäminen. Mutta mutta, tässä asiassa sain ainakin tekstistäsi totaalisen väärän kuvan, jos tarkoituksesi ei ollutkaan lytätä Pakkiparin tulkintaa, vaan kyseenalaistaa fanien (muiden kuin Pakkipari) ylläpitämää sinuhekulttia.
Eli näin. Kiitos ymmärryksestä ja pahoittelut vääristä käsityksistä. Kyllä se Pakkiparikin mua taitaa ymmärtää.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
kummitus kirjoitti:
Minä käsitän tuolla termillä jotain enemmän. Minun voittava maalivahtini torjuu helteessä 40-50 kertaa ja siten panoksellaan johdattaa joukkueensa voitosta voittoon, kuten jo kerroin. Minulle voittava maalivahti ja voittavassa joukkueessa pelaava maalivahti, ovat vielä kaksi eri asiaa.

Eli tällä logiikalla Martin Brodeur ei ole mielestäsi voittava maalivahti? Ja tuossa linkki ketjuun, jossa tätä asiaa on aikoinaan pohdittu:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=8431

Ja voisitko muuten mainita jonkun mielestäsi "voittavan maalivahdin"?
 
Viimeksi muokattu:

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
greatLeo kirjoitti:
Eli tällä logiikalla Martin Brodeur ei ole mielestäsi voittava maalivahti? Ja tuossa linkki ketjuun, jossa tätä asiaa on aikoinaan pohdittu:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=8431
Jaa, tätä on mietitty ennenkin. Hyvä avaus JHagilta, en jaksanut lukea enempää. En tunne Brodeurin taustoja, niin en lähde enempää kommentoimaan. Taitaa kuitenkin olla ilmeisen taidokas NHL-vahti? En lähtisi vertaamaan SM-liigaa ja NHL:ää keskenään. Olisikohan Wallinheimo Brodeurin joukkueessa tällainen voittava maalivahti? Myönsin jo että ainakin jonkinlaisen simppelin logiikan mukaan Wallinheimo on SM-liigassa tällä hetkellä voittava maalivahti.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
greatLeo kirjoitti:
Ja voisitko muuten mainita jonkun mielestäsi "voittavan maalivahdin"?
Siis ei NHL-tasolla, mainitun Wallinheimon ohella Leinonen oli liekeissä ollessaan kiekkosateessa kuin muuri ja torjui JYPille voittoja. Hänkin on voittajatyyppiä. Bäckström on jättänyt minulle itsestään tällaisen voittavan maalivahdin kuvan, samoin Pasi Nurminen. Myllyskin on tässä yhteydessä mainittava. Kyllä näitä voisi heitellä. Nyt on hyviä nuoria vahteja ollut paljon. Mielestäni JYPin puolustus on nimettömyydestään huolimatta puolustuksellisesti vahvempi ja tasokkaampi kuin aikoihin ja näyttää pärjäävän hyvin kovienkin vastustajien hyökkääjille, lisäksi koko joukkueen puolustuspelaaminen on tällä hetkellä hyvin organisoitua ja kurinalaista. Tällainen pakettihan vaikuttaisi ainakin Färjestadin kausien perusteella toimivan hienosti Wallinheimon kohdalla.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
kummitus kirjoitti:
Bäckström on jättänyt minulle itsestään tällaisen voittavan maalivahdin kuvan...

Mutta eihän Bäckström ole nyt Kärpissä pelatessaan joutunut varmaan kertaakaan tuollaiseen 40-50:n torjunnan kiekkosateeseen, ts. ei täytä aiemmin asettamiasi voittavan maalivahdin kriteerejä?
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
greatLeo kirjoitti:
Mutta eihän Bäckström ole nyt Kärpissä pelatessaan joutunut varmaan kertaakaan tuollaiseen 40-50:n torjunnan kiekkosateeseen, ts. ei täytä aiemmin asettamiasi voittavan maalivahdin kriteerejä?
No kyllä hänkin aiemmilla kausillaan helteessä on ollut hyvällä torjuntaprosentilla ja muistaakseni maajoukkueissakin.
 

DrAvalanche

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jaaha... Tää on taas näitä ketjuja.

Koitetaas silti jotain väliin. Wallinheimosta on nopeasti tullut yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajistani (vaikka kyseessä onkin taatusti koko SM-liigan jäähyherkin maalivahti), ja pidän hänen panostaan ihan ensisijaisena tekijänä siinä, että JYPin alkukausi on tuonut näinkin paljon pisteitä. Itse ajattelen, että maalivahdin hyvyyden saa luettua ennemmin voitettujen pelien määrästä kuin torjuntaprosentista. Numeroilla tilastossa ei ole suurta väliä, sarjapisteillä on.

Muistelenkohan oikein, että viime kaudellakaan Wallinheimon torjuntaprosentti ei ikinä noussut keskitasoa paremmaksi, vaikka nollapelien määrässä edellä ei tainnut olla muita kuin Thomas? Päätelmä: Sinkku on tärkeämpi pelaaja kuin mitä torjuntaprosentista voisi päätellä. Eräs esimerkki tästä Ilves-pelaajien pasmojen sekoittaminen rankkarikisassa.

Millainen Wallinheimo lienee pukukoppipelaajana? Luulisi, että hän vanhempana konkarina ottaisi itselleen roolia myös siellä.
 

Biski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, The Hammers
Wallinheimo voisi mun puollesta jättää mailapelin kokonaan puollustajille, sillä liian monta maalia on saanut alkunsa Sinkun surkeasta purusta. Ilves pelissä muistkaaseni kaksi ja Kärppiä vastaan yksi maali sai alkunsa Wallinheimon huonoista puruista. Muista peleistä en äkkiseltään muista.

Muuten Wallinheimo on mielstäni ollut JYP:n paras pelaaja alkukaudesta.
 

sean

Jäsen
Wallinheimon heikkoudet ovat juuri tuossa mailapelissä ja kiekon uudelleen peliin laittamisessa torjunnan jälkeen. Monta turhaa katkoa on tullut omaan päähän kun Sinkku ei heti kiekkoa peliin laita. On toisaalta parempi pistää räpylän vaan kiekon päälle, kun tuo pelin luku tuossa avaamisessa on noin heikkoa.

Olen todella pettynyt juuri mainittuu osa-alueeseen. Odotin miehen tänne tullessa osaavan maila käytön. En tiedä mistä tuollaisen kuvan olin saanu, vai olikos vain toive unta. Osaaso Sinku edes kohottaa kiekkoa?? En kyllä muista koskaan nähneeni Jypissä maalivahtia kuka osaisi mailapelin.

Toivottavasti Siekkinen on Ahlqvistin kanssa harjoitelleet mailalla pelaamista.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
sean kirjoitti:
Osaako Sinku edes kohottaa kiekkoa??
Kyllä ainakin viimekaudella osasi. Todistikin sen useasti lennättämällä lätkän ulos kaukalosta kahden minuutin arvoisesti.

Seuratkaapas muuten Sinkun rännipurkuja, ne menevät järjestään juuri sinne puolelle, jossa vastustaja on vastassa sinisellä, vaikka toinen ränni olisi auki keskialueelle asti.

Wallinheimo on loistava rankkaritorjuja.
 

DrAvalanche

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään taisi taas torjuntaprosentti Sinkulla nousta mukavasti. Radion + peliraporttien perusteella pelasi loistavan pelin Tapparaa vastaan.

Itseluottamus on selvästi huipussaan. Tapparan miehet eivät saaneet sisään, vaikka välillä oli maali tyhjänä edessä... Tahdonvoimatorjuntoja! Toisaalta joku taisi sanoa että kakkoskiekkoja tuli eteen jonkin verran, mutta eipä haittaa niin kauan kuin pakit saavat ne siivottua pois.
 
Viimeksi muokattu:

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisi hieno kuulla Wallinheimon kommentit maalivahtivalmentajavalmentaja Siekkisestä.. Eli Jatkoajan JYP-toimittajat Mattlar, Lytsy ja mut -vinkvink.

Oletan, että Kenkä vanhana maalivahtina tietää, miten harjoituttaa ja peluttaa kokenutta maalivahtia. Kenkähän taisi itse kärsiä aikoinaan JYP:ssä viimeisenä kautenaan Näckelin sosiaalipeluuttamisesta. Näckel peluutti lähes vuorotahtiin Lehtoa ja Siekkistä. Hyvinhän Lehto tosin tuolloin kehittyi, mutta kokeneen maalivahdin motivaatio ja vire ei ollut hääppönen, ilmeisesti sosiaalipeluutuksen vuoksi.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Gooni Wallinheimo

Pikku detalji: Wallinheimo on goonaillut itsensä JYPin jäähytilaston kärkeen 24 jäähyminuutilla. Bad boy #2 on Eerikki Koivu, 22 minuuttia. Eipä tule mieleen joukkuetta (nyt tai aiemmin), jossa maalivahti johtaisi näin monen kierroksen jälkeen joukkueensa jäähytilastoa...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ponto kirjoitti:
Oletan, että Kenkä vanhana maalivahtina tietää, miten harjoituttaa ja peluttaa kokenutta maalivahtia. Kenkähän taisi itse kärsiä aikoinaan JYP:ssä viimeisenä kautenaan Näckelin sosiaalipeluuttamisesta. Näckel peluutti lähes vuorotahtiin Lehtoa ja Siekkistä. Hyvinhän Lehto tosin tuolloin kehittyi, mutta kokeneen maalivahdin motivaatio ja vire ei ollut hääppönen, ilmeisesti sosiaalipeluutuksen vuoksi.

Sama on itselläkin pyörinyt mielessä, koska ilman tuota lapsen syntymää, SW olisi oletettavasti pelannut kaikki pelit.
Allekirjoitan tuon lausahduksesi täysin ja uskon että tämä on Wallinheimollekin helpompaa. Hän saa keskittyä pelaamiseen täysin, kun ei ole sosiaalipeluuttaja-Näckeliä enää penkin päässä ja tietää että saa pelata niin paljon kuin haluaa, koska Kenkä tuntee SW:n ja päinvastoin.

Ja tämähän näyttäisi olevan hyvin vahvasti JYP:n etu. Hyvä niin. Onneksi meillä on SINUHE WALLINHEIMO.
 

Paaze

Jäsen
Köpi kirjoitti:
kun ei ole sosiaalipeluuttaja-Näckeliä enää penkin päässä

Eiköhän se maalivahtienkin peluuttaminen ole kuitenkin päävalmentajan vastuulla, vaikka maalivahtivalmentajan mielipidettä epäilemättä kysytäänkin. Tänä vuonna neuvot ovat Jypissä olleet ilmeisen hyviä edellisiin vuosiin verrattuna. Ja Neckelin neuvoille ei tänä vuonna ilmeisesti enää paljon painoarvoa anneta, jos edes kysytään, sielläkin kun on maalivahdit pelanneet pelit 11/1. Tai sitten Neckelin suojatit ovat aiemmin olleet taidoiltaan selvästi tasaisempia.
 

sean

Jäsen
Paaze kirjoitti:
Eiköhän se maalivahtienkin peluuttaminen ole kuitenkin päävalmentajan vastuulla, vaikka maalivahtivalmentajan mielipidettä epäilemättä kysytäänkin. Tänä vuonna neuvot ovat Jypissä olleet ilmeisen hyviä edellisiin vuosiin verrattuna. Ja Neckelin neuvoille ei tänä vuonna ilmeisesti enää paljon painoarvoa anneta, jos edes kysytään, sielläkin kun on maalivahdit pelanneet pelit 11/1. Tai sitten Neckelin suojatit ovat aiemmin olleet taidoiltaan selvästi tasaisempia.

uskoisin Siekkisen vastaavan peluutuksesta. Alatolo varmasti menisi kaikki palaa systeemillään. En tiedä onko tuosta ollut sen isompaa numeroa herrojen välillä. En kuitenkaan usko Siekkisen omien kokemuksien perusteella hyväksyvän, jatkuvaa vuorottelua.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ponto kirjoitti:
Olisi hieno kuulla Wallinheimon kommentit maalivahtivalmentajavalmentaja Siekkisestä.. Eli Jatkoajan JYP-toimittajat Mattlar, Lytsy ja mut -vinkvink.

Eilisisissä TV2:n Peliuutisissa näitä kommentteja kuultiikiin - myös Siekkisen puolelta Wallinheimosta. Sinkun kohdalla eniten mieleeni jäänyt kommentti oli valmennussuhteen kuvaaminen "kaverimaiseksi".

Ponto kirjoitti:
Kenkähän taisi itse kärsiä aikoinaan JYP:ssä viimeisenä kautenaan Näckelin sosiaalipeluuttamisesta.

Kyllä Kenkä kärsi ihan omista heikohkoista - ja toisaalta Lehdon hyvistä - otteista(an).

sean kirjoitti:
uskoisin Siekkisen vastaavan peluutuksesta. Alatolo varmasti menisi kaikki palaa systeemillään.

Nii-in, lähtökohta jääkiekkojoukkueen valmennuksessa on tietysti se, että päävalmentaja päättää viime kädessä kaiken. Voi toki olla, että tässä tapauksessa Alatalo on vierittänyt päätäntävallan Siekkiselle, mutta mahdollisissa ristiriitatilanteissa Matti olisi aina "voittaja".
 

zinedine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Sheffield United, Canadiens, JYP
Maalivahtien peluutuksesta

Milloinkohan Wallinheimo lepää seuraavan pelin pitkästä aikaa.
Olisikohan jo tällä viikolla Kalpaa vastaan Satosaaren vuoro?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
zinedine kirjoitti:
Milloinkohan Wallinheimo lepää seuraavan pelin pitkästä aikaa.
Olisikohan jo tällä viikolla Kalpaa vastaan Satosaaren vuoro?

Kohtahan sitä on yli viikko huilia luvassa, joten mitäpä sitä hyvää fiilistä katkomaan. Tokihan sitä Satosaarella voisi myös pelituntumaa yllä pitää, mutta vaikea on se oikea peli löytää, koska JYP:n tasoisella jengillä ei ns.selviä 2-veskarin pelejä ole. KalPa - peli ei varsinkaan ole sellainen.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Köpi kirjoitti:
JYP:n tasoisella jengillä ei ns.selviä 2-veskarin pelejä ole. KalPa - peli ei varsinkaan ole sellainen.

Tässäpä se on ongelma. Satosaari on viimeksi pelannut Bluesia vastaan (Sinuhe oli avustamassa vaimoaan synnytyksessä, olisikohan Tommi muuten saanut sitäkään peliä pelata?). Jos JYP peluttaisi liigan suurseurojen tapaan maalivahtejaan, Satosaari saisi KalPa-peliin paikan. Mutta Murphyn lain mukaan tämänkaltainen liigapeli tuottaa taatusti JYPille tappion ja KalPalle kolme pistettä. JYPin saumat ovat olleet usein isoja seuroja vastaan siinä, että vastaan on asetettu kakkosmaalivahteja, jolloin huonommatkin vedot ovat saattaneet kolahtaa verkkoon. Tätä etua ei pidä antaa KalPalle, ei missään nimessä. Kyseessä on kuitenkin lähes paikallispeli. Satosaari voisi saada mieluummin peliaikaa huomisesta Lukkopelistä.
 

zinedine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Sheffield United, Canadiens, JYP
Itsellä on sellainen tunne, että Wallinheimo on huomenna maalilla Lukkoa vastaan. Toisaalta olisi kiva nähdä millaisiin esityksiin Satosaari pystyy mitenkään Sinkkua vähättelemättä. Tappara-Jyp peliä Hakametsässä katsoessani tuli kyllä väistämättä mieleen, että mitenköhän kävisi jos Wallinheimo vaikka loukkaantuisi ja olisi turvauduttuva kakkosmolariin. Jyp kyllä puolustaa hyvin mutta vaatii ainakin tällä hetkellä huippumaalivahdin saadakseen pisteitä.

Kalpan Kimmo Kapanen ei ole ainakaan mua mitenkään vakuuttanut ja luulen että Jyp-Kalpa pelissä voi verkot soida Kalpan päässä. Tosin vain yhden Kalpan pelin olen Tampereella nähnyt Ilvestä vastaan, jossa aika helpolla Kapanen antoi vastustajalle pari helppoa maalia.

Sellainen tunne on korvien välissä, että Jyp voisi saada tämän viikon kotipeleistään 6 pistettä. Lukko voi kyllä olla sen verran ärsytetty parista-kolmesta viime tappiostaan, että täysi pistepotti voi jäädä tuosta pelistä saamatta. Niin ja Jyphän tuntuu pelaavan paremmin vieraissa kuin kotona.
Eli onkohan kotipeleissä kuitenkin kavereilla liian kovat paineet. Toivotaan ettei näin ole ettei latautuminen mene yliyrittämiseksi. Ehkä Jyp taas jaksaa yllättää.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pakkipari kirjoitti:
Tätä en allekirjoita. Joukkue nuo ottelut voitti eikä pelkästään Wallinheimon ansiosta. Toki Wallinheimo on hyvin pelannut, mutta ei hän silti yksinään pelejä voita. Puolustus Wallinheimon edellä on myös toiminut suhteellisen hyvin. Tämä taas helpottaa Sinkun työskentelyä huomattavasti.

Tottakai joukkue voittaa, mutta tuskin sinäkään voit sitä kiistää, että Wallinheimo esitteli lauantaina useita ns.gamesaver-torjuntoja. Ja oli se kulmapalanen hienossa voitossa ja tuo ei ollut edes ainoa peli tällä kaudella, missä SW sitä oli.
Niin paljon paikkoja oli HPK:llä, vaikka se ei kyllä johtunut juurikaan JYP:n heikkoudesta. Minun mielestä Sinkun nostaminen jalustalle on täysin sallittua, on hän sen verran monta peliä lopullisesti meille ratkaissut. Vaikka on myös samalla säheltänyt. Minun mielestä SW:llä on ollut suuri osuus myös puolustuksen onnistumiseen. Kun mölyää siellä maalillaan ja ohjaa pakit oikeisiin paikkoihin.

Miinuspuolella Sinkulla on tietysti nämä showhommelit, mutta jos niistä fiiliksen saa ja pysäyttää kiekot tuohon tahtiin, pelleilkööt minun puolesta.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Köpi kirjoitti:
Miinuspuolella Sinkulla on tietysti nämä showhommelit, mutta jos niistä fiiliksen saa ja pysäyttää kiekot tuohon tahtiin, pelleilkööt minun puolesta.

Miksi miinuspuolella, armahin Köpi? Tuuletukset kesken pelin ja muut manööverit ovat tuoneet itseluottamusta puolustukseen. Jäähytkin kestetään, ehkä juuri em. syystä. Tällainen johtaminen on nuorelle joukkueelle ehdotonta plussaa, pohjanmaalaista puukkojunkkarihenkeä. Ehkä huoli on enemmänkin se, romahtaako joukkue Wallinheimon poistuttua (lue: loukkaannuttua; lue: ajellaanko tärkeissä peleissä Sinkkua päin; lue: muutoin muista syistä muualla ollessaan), eli tuleeko ns. Jokerit-syndrooma?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
er_bai_wu kirjoitti:
Miksi miinuspuolella, armahin Köpi? Tuuletukset kesken pelin ja muut manööverit ovat tuoneet itseluottamusta puolustukseen. Jäähytkin kestetään, ehkä juuri em. syystä. Tällainen johtaminen on nuorelle joukkueelle ehdotonta plussaa, pohjanmaalaista puukkojunkkarihenkeä. Ehkä huoli on enemmänkin se, romahtaako joukkue Wallinheimon poistuttua (lue: loukkaannuttua; lue: ajellaanko tärkeissä peleissä Sinkkua päin; lue: muutoin muista syistä muualla ollessaan), eli tuleeko ns. Jokerit-syndrooma?

Tarkennetaan nyt sen verran että en showhommeleilla tarkoittanut näitä tuuletuksia yms, vaan tätä jatkuvaa remmienkiristystä ja varusteiden korjailua, joka ei oman ymmärrykseni mukaan mene sääntökirjojen mukaan.
Mutta ihan sama mulle, jos tuolla tyylillä torjuu pisteitä, kunhan sitten ei joku tuomari kiinnitä tähän asiaan huomiota ja rupea antamaan jäähyjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös