Vopat vauhdissa Tsekin liigassa

  • 30 476
  • 138

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Nuorempi Nelson kirjoitti:
Virta loukkaantui ja Jokerit, hankki korvaajaksi 5 pistettä viime vuonna tehneen pelaajan.

Viime kausi oli viime kausi. Ei ketään pelaajaa voi tyrmätä vain sen perusteella, millaiset pisteet hän on tehnyt edellisellä kaudellaan. Virran tilalle Jokereista löytyy kyllä kyvykkäitä pelaajia, esim. I.Filppula.

Joukkue on sarjassa sijalla 11 tai 12. Joukkueen huonoin sijoitus sitten 90-luvun alun taitaa olla seitsemäs.

Näin tällä hetkellä. Mutta, ei kai tilanne voi parantuakaan muuten, kuin voittamalla? Ja mielestäni Jokerijoukkueen viime aikaiset otteet eivät ole näyttäneet kriisijoukkueen toiminnalta.

Joukkue on potkinut kakkosvalmentajan, päävalmentajan,kakkosvalmentajan, kaksi ulkomaalaista.

Tämä kaikki on tapahtunut yli kuukausi sitten, jolloin Jokerit oli OIKEASTI kriisissä. Peli täysin sekaisin, ja jopa jumbojoukkue pyöritteli meitä mennen tullen.

Minä puhun nyt vain nykyhetkestä. Pelillisesti Jokerit ei mielestäni ole kriisissä tällä hetkellä. Eikä, seurajohdon puheiden perusteella, myöskään taloudellisesti. Toki, kyllähän tällä palstalla on aina tiedetty paremmin miten asiat oikeasti ovat. Se nähtiin tänään viimeksi.
 

Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Ikijokeri kirjoitti:
5 voittoa kuudesta viime pelistä. Kriisi?

Kyllähän Jokereilla vielä jonkinlainen kriisi on. En ole tosin katsonut vähään aikaan sarjataulukkoa, mutta ovatko edes säälipleijariviivan yläpuolella?

Viime matsit ovat menneet joten kuten, mutta katso nimilistaa ja sitten sijoitusta ja mieti. Ei siinä tilannetta vielä muutama voitto helpota.

Ehkä Jokereilla ei ole kriisiä, mutta tilanne on aika paljon huonompi joka tapauksessa kuin IFK:lla, jolla on 9 voittoa yhdeksästä viime pelistä.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Surkea alkukausi on toki vaatinut veronsa sarjasijoituksen osalta. Tappioputken aikana vastustajat ehtivät repimään sellaisen kaulan, ettei sitä hetkessä napata kiinni. Viimeaikaisella pistetahdillaan Jokerit tulee kuitenkin varmasti nousemaan sääliplayoffeihin ja heitän rohkean veikkauksen, että maaliskuussa Jokerit taistelee suorasta playoff-paikasta. Toki, sitä kai nyt ei kukaan kiistä, etteikö IFK:n tilanne ole roimasti parempi tällä hetkellä, kuin Jokerien?

Aika off-topiciksi menee...
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ööö, jospa palattaisiin sen verran itse aiheeseen, että eipä tuo Vopatin "menetys" niin paha juttu ole kuin miltä se aluksi tuntui. Eihän HIFK edes mitään vahvistuksia kaipaakaan, joukkue pelaa ylivoimaisesti SM-liigan fyysisintä ja menestyksekkäintä kiekkoa tällä hetkellä. Kaikessa siis ollaan naapureita edellä, joten valittaminen ei ole aiheellista. Mitäpä se meille pahemmin kuuluu, mitä ihmettä sen Masan päässä liikkuu.
 

Jääkarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Hellas Verona, AC Milan, Tottenham
Mua harmittaa tää siirto. Mielsin itse Vopatin IFK-mieheksi, mutta turha kai se on ulkomaalaiselta odottaa seurauskollisuutta (mitä on myös se, ettei mene pahimman vastustajan riveihin) kun ei sitä kotimaisiltakaan löydy. Vituttaa silti.

IFK ei pelillisesti välttämättä tarvitse Vopia tällä hetkellä, koska nyt menee hyvin. Mutta. Viime kauden jälkeen olin valmis lemppaaman Vopin, koska ajattelin että saadaan tehokkaampi ulk-hyökkääjä tilalle. Näin ei ole käynyt. Vopi sisään -> Mark tai White ulos, jengi olisi vahvempi.

Viime kaudella Vopi oli huono, mutta sitä edelliset kolme kautta hän pelasi hyvin. Teki joka kaudella hyvin maaleja kakkos-kolmoskentän mieheksi, vaikka kaudet olivat rikkonaisia aivotärähdysten takia. Jos Vopi saa vanhan vireensä takaisin, narrit tekivät hyvän kaupan. Jos taas ei, ja hintalappu on sama kuin viime kaudella, virmanen työnsi jälleen kätensä paskaan.

Sitten off-topic. Tämän hankinnan myötä narrit on kauden alettua hankkinut santalan, Hyvösen, Nortonin, Rämön, Passmoren/Goehringin ja nyt Vopatin. Jos santala pelaa todella 400k liksalla, jokerit lienee työntänyt noin miljoona euroa uusiin pelaajiin kauden alettua ja Curre vielä päälle. Jengi on varmaan kalliimpi kuin meidän viime kauden jengi. Ja jos tulos jää heikommaksi kuin IFk 04-05, on narreilla taloudellisesti totinen paikka.

Periaatteessa toivon Vopatille kaikkea hyvää, koska ei elämä ole hänelle helppoa ollut ja mies oli IFK-aikoina ehdottomia suosikkejani. Mutta nyt hän on vihollinen eli toivon Vopin pelaavan aivan vitun paskan kauden. Katkeraa valitusta, tiedän, mutta tältä nyt tuntuu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikijokeri kirjoitti:
Minä puhun nyt vain nykyhetkestä. Pelillisesti Jokerit ei mielestäni ole kriisissä tällä hetkellä. Eikä, seurajohdon puheiden perusteella, myöskään taloudellisesti. Toki, kyllähän tällä palstalla on aina tiedetty paremmin miten asiat oikeasti ovat. Se nähtiin tänään viimeksi.

Ihan sama.

Selitän nyt ihan juurta jaksaen. Cobol kertoo meille, että IFK häviää tarjouskilpailun Vopatista koska seuralla ei ole rahaa. Yritin vain kommentoida asiaa siitä näkökulmasta, että ehkä Jokereilla on suurempi tarve hankkia laitahyökkääjä (joka on mielestäni hirvittävän huono, löydät varmasti kirjoitushistoriastani viitteitä). IFK on sarjassa neljäntenä, Jokerit sijalla 12. Jokereilta loukkaantui erittäin hyvä laitahyökkääjä pari päivää sitten.

Eli, minusta on ihan aiheellista kysyä. Oliko Jokereiden tarve suurempi kuin IFK:n? On myös syytä kysyä, miten olisi käynyt jos Murphy olisi loukkaantunut pari päivää sitten ja Virta ei. Kummalla olisi tullut katto vastaan?
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Nuorempi Nelson kirjoitti:
Eli, minusta on ihan aiheellista kysyä. Oliko Jokereiden tarve suurempi kuin IFK:n?

Oli, koska Jokerit haluaa, kaikesta huolimatta, menestyä tällä kaudella, hinnalla millä hyvänsä. Jokereiden hyökkäysrosteri huusi Vopatin kaltaisia roolipelaajia. Playoffeissa Vopat on arvokas pelaaja omalle joukkueelleen. Muistanet herran otteet 03 & 04-keväänä? Ainakin 03-Jokerisarjassa oli IFK:n paras ja yritteliäin pelaaja, mielestäni. Toki, hyväksyn myös sinun mielipiteesi ko.pelaajasta. Mielipiteitä on monia.
 

Dragon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kurre kouluttaa Vopattia!

Jos Vopat olisi pelannut viime kaudet kuten alussa ifkissä, niin kaipa se vieläkin olisi joukkueesta löytynyt. Kallis pelaaja suorituksiinsa nähden. Terveysongelmat ja haluttomuus siihen päälle, niin yhtälö on täysin toimimaton. Pudotuspeleissä miehelle olisi ollut valtavasti tarvetta Lukkoa vastaan, mutta sattuneesta syystä miestä ei kentällä näkynyt. Sanoisin, että yksi suurimpia syistä (tämäntyyppisen roolipelaajan puuttuminen ringistä) putoamiseen yhdessä kauden mittaan jatkuneen loukkaantumissuman sekä pelaajaruletin kanssa, joka johti siihen ettei yhteispeliä ja joukkueeksi hitsautumista syntynyt. Nykyisellään, menkööt. Turha jäädä perään itkemään, kun Vopatin tilalle mieluummin ottaisin pari köykäisempää hanskaajaa tyyliin kaksi yhden hinnalla samaan rooliin – jos joutuisi nyt valitsemaan parista vaihtoehdosta. Määrä voi joskus korvata laadun, nääs. Parhaimmillaan Vopatista saa suuren taistelijan, jota nyt ei ihan vähään aikaan ole näkynyt. Vuodet vierivät ja se kerran tuntema pelaaja voi muuttua varjoksi itsestään. Sitä se ikä saattaa teettää.

Varmaankin perusjuttu taas kerran tapahtuu, että ensimmäisessä paikallisessa Vopat tekee pari maalia ja ratkaisee pelin narreille. Sen jälkeen saattaa kadota kuvasta myös niissä. Ei yllättäisi – kumpikaan. Mitä Vopatin peliesityksiin tulee, niin pasmat siltä saa parhaiten sekaisin taklaamalla, kuten välillä kävi ifkinkin aikana. Muutaman niitin jälkeen (yhtenä esimerkkinä JYPin vieraillessa joukkueen ei-niin-fyysisten pelaajien suorittamina) Vopat alkoi selkeästi varomaan kentällä (päänsä vuoksi), ja silloin hänestä ei ole paljoa hyötyä. Roolipakettiin kuuluu myös tietty aika ja tila kentällä muihin pelaajiin verrattuna, mutta sen pois ottamalla tulos on aika plusmiinusnolla. Yksi äijämäisistä ifkissä pelanneista kuitenkin 2000-luvulla, ellei äijämäisin. Saako Ilmalassa itsestään mitään irti onkin jo toinen juttu (tätä ensimmäistä paikallista tietysti lukuunottamatta)... Pelaajia tulee ja menee, elämä ja sarja jatkuvat tämänkin jälkeen.
 

Carlos

Jäsen
Ikijokeri kirjoitti:
Oli, koska Jokerit haluaa, kaikesta huolimatta, menestyä tällä kaudella, hinnalla millä hyvänsä. Jokereiden hyökkäysrosteri huusi Vopatin kaltaisia roolipelaajia.

Niisk, cobolin propaganda on pelottavan voimakasta. Virmanen kertoo cobolille mille mielelle kannattajajoukot tulee saattaa ja veli cobol hoitaa homman himaan suorastaan hilpeyttä herättävällä osumatarkkuudella. Hetken päästä saman mantran toistajia riittää ympäri maata.

Narrien rosteri mitään Vopattia huutanut. Masa on kateellinen Penalle joten otti käyttöön toimivaksi havaitun idolinsa lanseeraaman sloganin; "otettiin kun saatiin".
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Päivän Jokeri-lehti, eli IS, kertoo kuinka HIFK hävisi jälleen tarjouskilpailun Jokereille. Onko lehdelle tai jollekin muulle tullut mieleen, että HIFK nosti Vopatin hinnan kattoon, jotta Jokerit ainakin joutuivat miehestä maksamaan liikaa markkina-arvoon suhteutettuna? Tottakai Pena osallistuu, jotta kilpailija saa maksaa kovan hinnan. Näin myös kävi. Hyvä niin.

HIFK:lla on muita suunnitelmia kun Vopat.

Jos Jokeri-organisaatiossa tästä saadaan orgasmi, niin siitä vaan. Olkaa hyvät. Kyllä kannatti.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä Vopatista

1. Jossain ketjussa oli jo käännös jonkun tsekinlätkäsivusta, jossa todettiin suunnilleen näin.

"Vopatin agentti otti yhteyttä suomalaisiin joukkueisiin, kun Romanille ei löytynyt jääaikaa Sparta Prahan joukkueesta".

Roman siis ei mahtunut Sparta Prahan kokoonpanoon.


2. Kuten cobol onkin jo fiksusti todennut monessa viestissä, on narrien pakko tehdä jotain. Hjallis voi upottaa aika paljon rahaa, saadakseen edes jonkun verran maksavia katsojia Jaffalaan, ja kun vielä lätkäjoukkueen talous on konsernin sisällä meidän muiden silmistä pois, on siis mahdotonta tietää miten kurjassa kunnossa talous on juuri nyt.

Mikäli Vopi maksaa Hjallikselle esim. n. 100 k€ vuositasolla on se kotiottelua kohti noin abt. 3500 € joka on yhtä kuin n. 175 myytyä lippua hintaan 20 €.

Jos Vopi saa 1000 ylimääräistä HIFK fania katsomaan jäljelläolevia Jokerit-HIFK ottelua on lasku maksettu...:o)

Vopi ei olisi tuonut yhtään lisäkatsojaa Nordikseen.

Jokerit on nyt keskimäärin n. 1200 katsoja/ottelu jäljessä viimevuodesta.
Rahassa n. 24000 € / ottelu. (Ja huomioikaa, että tänä vuonna on jaettu paljon ilmaislippuja, jotta matsissa olisi edes vähäsen väkeä). Eli kyllä Masan on tehtävä mitä vaan saadakseen homma edes jotenkin liikkeelle.

Mikäli narrit pelaa loistavasti loppukauden takoen yli 2 p / ottelu (siis paremmin kuin HPK, Kärpät ja Tappara tähän asti), on mahdollista saavuttaa nipinnapin 6 sija taulukossa. Todennäköisempää on, että on mahdollista saavuttaa 1,5 tahdilla 8 sija. On siis todella pakko tehdkä jotain.
Taloudellinen katastrofi on jo niin suuri, ettei pahemmaksi voi menmä.
Kaikki keinot on siis käytettävä ja silloin taitobrändikin saa väistyä.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Carlos kirjoitti:
Niisk, cobolin propaganda on pelottavan voimakasta. Virmanen kertoo cobolille mille mielelle kannattajajoukot tulee saattaa ja veli cobol hoitaa homman himaan suorastaan hilpeyttä herättävällä osumatarkkuudella. Hetken päästä saman mantran toistajia riittää ympäri maata.

Samaahan se on meilläkin, joku "arvostettu" nikki huutaa, että White ratkaisee keväällä mestaruuden meille, niin kohta kymmenen pienempää suuta perässä aukoo samaa. Omia mielipiteitä ei uskalleta muodostaa riittävästi. En itsekään ymmärrä Vopatin hankkimista narreihin, sillä Roman ei tuo sinne mitään osaamista, mitä siellä ei jo olisi. Norton hoitaa tarvittaessa goonin hommat ja "pikkupahiksia" on jo riittävästi.

Jos itse olisin hakenut ratkaisua narrien ongelmaan, niin olisin ensisijaisesti etsinyt maalintekijää ja toiseksi kiekollista pakkia (mitä varmaan etsitäänkin), toisaalta onhan se mahdollista hoitaa vieläkin, jos ja kun rahaa on. Suurena ongelmana näen paikallisvastustajassa edelleen pelitavan, jota joukkue ei ole sisäistänyt ja sitten kun peli ei kulje, niin joukkue on aika räjähdysaltis, mitä Vopat ei vähennä. Oma ennustukseni onkin, että pudotuspeleissä Jokerit tippuvat joko Kärpille tai Tapparalle, jotka ovat hyvin organisoituja joukkueita ja Jokerit kaatuvat vielä pitkälti jäähyihin. Tämä siis puhdas amatöörin veikkaus, josta ei tarvitse ottaa nokkiin. Mielenkiintoinen loppukausi odotettavissa narreilla kuitenkin, kaikki on mahdollista, ensin on vain selvitettävä tie pleijareihin.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
tiki10 kirjoitti:
Päivän Jokeri-lehti, eli IS, kertoo kuinka HIFK hävisi jälleen tarjouskilpailun Jokereille. Onko lehdelle tai jollekin muulle tullut mieleen, että HIFK nosti Vopatin hinnan kattoon, jotta Jokerit ainakin joutuivat miehestä maksamaan liikaa markkina-arvoon suhteutettuna? Tottakai Pena osallistuu, jotta kilpailija saa maksaa kovan hinnan. Näin myös kävi. Hyvä niin.

HIFK:lla on muita suunnitelmia kun Vopat.

Jos Jokeri-organisaatiossa tästä saadaan orgasmi, niin siitä vaan. Olkaa hyvät. Kyllä kannatti.
Kuullostaa aika katkeralta tilitykseltä. Onko se nyt niin vaikeaa ison miehen myöntää, että IFK hävisi tarjouskilpailun Jokereille. Mitä sitten? Joskus niinkin päin. IFK:lla on rahat loppu, joten nyt ei ole varaa lähteä kilpailuun naapurin kanssa. Sitä paitsi meillä ei ollut edes tarvetta Vopatille. Itse olen oikeastaan hyvilläni, ettei Vopat IFK:hon tullut, eikä se tunnu oikeastaan missään, että Vopat narripaidassa luistelee. Kyllä tapaus-Peltonen tuntui paaaljon pahemmalta.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
tiki10 kirjoitti:
Onko lehdelle tai jollekin muulle tullut mieleen, että HIFK nosti Vopatin hinnan kattoon, jotta Jokerit ainakin joutuivat miehestä maksamaan liikaa markkina-arvoon suhteutettuna? Tottakai Pena osallistuu, jotta kilpailija saa maksaa kovan hinnan. Näin myös kävi. Hyvä niin.
Tämä on omituinen ajatusmalli, joka toistuu useissa kirjoituksissa. Onko se tosiaan niin, että Hifk tai Jokerit tekevät aina kaikkensa, että toinen joutuu maksamaan pelaajasta mahdollisimman korkean hinnan ? Jos itse olisin jomman kumman kiekkoseuran johdossa, minulle tämä ei olisi mikään arvo, ehkä pikemminkin pyrkisin toiseen suuntaan. Kyllä agentit pyrkivät hoitamaan sen, että pelaaja+agentti saavat mahdollisimman suuren korvauksen. Minulla kiekkoseuran johtajana olisi ainakin se linja, että ne kenestä olisin kiinnostunut, niille tekisin omasta mielestäni ja realiteetit huomioiden riittävän tarjouksen ja jäisin odottelemaan vastausta. Jos joku tarjoaa enemmän, pelaaja on hänen.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jääkarhu kirjoitti:
Sitten off-topic. Tämän hankinnan myötä narrit on kauden alettua hankkinut santalan, Hyvösen, Nortonin, Rämön, Passmoren/Goehringin ja nyt Vopatin. Jos santala pelaa todella 400k liksalla, jokerit lienee työntänyt noin miljoona euroa uusiin pelaajiin kauden alettua ja Curre vielä päälle. Jengi on varmaan kalliimpi kuin meidän viime kauden jengi. Ja jos tulos jää heikommaksi kuin IFk 04-05, on narreilla taloudellisesti totinen paikka.
Listasta jäi Niinimäki, Beaudoin, Mapletoft.
Vopatin ansio loppukaudesta lienee 60-75keur luokkaa. Jokereille se siis maksaa n.120keur.
Ja jottei mene ihan off-topic niin Vopat ei ole ollut vauhdissa Tsekin liigassa. Ei mahdu edes pelaavaan kokoonpanoon. Face the facts!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
bozik kirjoitti:
Minulla kiekkoseuran johtajana olisi ainakin se linja, että ne kenestä olisin kiinnostunut, niille tekisin omasta mielestäni ja realiteetit huomioiden riittävän tarjouksen ja jäisin odottelemaan vastausta. Jos joku tarjoaa enemmän, pelaaja on hänen.

Sen verran voin vinkata, että juuri näin Jokerit tekeekin. Tähän asti on menetetty useampi pelaaja mm. Sveitsiin. Kaikkia ei ole edes saatu irti nykyisistä sopimuksistaan. Eli hyvin maltillisella linjalla Jokerit liikkuu, vaikka Jatkoajassa taas muuta vaahdotaan. Itselläni on luvut pääosin käytössä, joten voin vertailla palkkoja esim. Jokereiden, Kärppipen ja Bluesin välillä. Lukujen luotettavuudesta antanee jotain kuvaa se, että Tenkratin palkka meni oikein, vaikka kärppäläiset pitkään muuta väittivätkin. Vertailu HIFK:n ja Jokereiden välillä rahan suhteen on tällä hetkellä tilanteessa, jossa irtonaista nappulaa ei löydy HIFK:sta. Minä olen aika monta kertaa kysynyt, miksi pitäisikään HIFK:sta pakolla löytyä kun joukkue pärjää hyvin ja kemiat nykyrosterilla toimivat. Yhtään järjellistä vastausta en ole vielä saanut.

Jatkossa HIFK:n omistuspohja laajenee ja sitä kautta uutta rahaa on paremmin käytettävissä. Oma ennustukseni on se, että näin tapahtuu viimeistään ensi kauden jälkeen. Neuvotteluja käydää taustalla koko ajan.

Vopatin palkka on matalampi kuin täällä esitetyt luvut. Eroa on aika paljon, todellisuudessa.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
cobol kirjoitti:
Vopatin palkka on matalampi kuin täällä esitetyt luvut. Eroa on aika paljon, todellisuudessa.

No tulihan se sieltä. Tätä tässä odottelinkin. Näinhän sitä aina saadaan sitten kuulla, miten Jokerit maksaa paljon vähemmän kun kukaan muu koskaan missään. Jokainen siis Jokerien tekemä hankinta on todella halpa. Kaikki pelaa siellä vain siksi, että Jokerit on paras... HIFK maksaa kaikille aivan liikaa, mutta Jokerit ei tarjouskilpailuissa tarvitse edes maksaa pelaajien käypää arvoa. Outoa, mutta totta?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
tiki10 kirjoitti:
No tulihan se sieltä. Tätä tässä odottelinkin. Näinhän sitä aina saadaan sitten kuulla, miten Jokerit maksaa paljon vähemmän kun kukaan muu koskaan missään. Jokainen siis Jokerien tekemä hankinta on todella halpa. Kaikki pelaa siellä vain siksi, että Jokerit on paras... HIFK maksaa kaikille aivan liikaa, mutta Jokerit ei tarjouskilpailuissa tarvitse edes maksaa pelaajien käypää arvoa. Outoa, mutta totta?

Lapsellista kiukuttelua kun ei faktat riitä. Vopatille maksetaan selvästi sen alle mitä mm. Whitelle tai Muprhylle maksetaan HIFK:ssa. Yksinkertaisesti:

1. Vopat on verokohtelussa kuuden kuukauden mies, joten hänen veroprosenttisi on minimaalinen verrattuna ko. verrokeihin.
2. Vopatille maksetaan palkkaa vain noin neljän kuukauden sopimuksesta.
3. Jos hyväksytään se, että Vopat sai HIFK:ssa isoa kausiliksaa (totta), jaetaan tämä liksa kuukausikohtaiseksi ja kerrotaan saatu luku vähän yli neljällä ja lisätään siihen kaikki sivukulut. Saatu luku on selvästi alle Jatkoajassa kuvitellun 125 000 euroa. Ja kuten sanoin, todella selvästi alle.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
cobol kirjoitti:
Lapsellista kiukuttelua kun ei faktat riitä. Vopatille maksetaan selvästi sen alle mitä mm. Whitelle tai Muprhylle maksetaan HIFK:ssa. Yksinkertaisesti:

.

Niin, mutta kun jutuista saa aina sen kuvan, että Jokerit nyt ei maksa paljon mitään esim. Vopatista. Miksi mies sitten valitsi Jokerit? Siksi, että Jokerit maksoi kuitenkin eniten. Eikö vain?

Maksakoot mitä vain. Ei sillä ole väliä. Ei mikään halpa äijä ole kuitenkaan.

Mulle riittää tämä case-Vopat. Tämän ketjun voi siirtää narripuolelle. HIFK:lla ja Vopatilla ei ole mitään tekemistä keskenään enään. Se siitä. Game On.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
tiki10 kirjoitti:
Onko lehdelle tai jollekin muulle tullut mieleen, että HIFK nosti Vopatin hinnan kattoon, jotta Jokerit ainakin joutuivat miehestä maksamaan liikaa markkina-arvoon suhteutettuna? Tottakai Pena osallistuu, jotta kilpailija saa maksaa kovan hinnan. Näin myös kävi. Hyvä niin.
Ole ystävällinen ja kerro miten HIFK "osallistui" ja "nosti Vopatin hinnan kattoon"? Jos HIFK on tarjonnut, niin ei se summa voi olla olennaisesti pienempi kuin millä Jokerit laittoi nimen alle. Ja jos HIFK todella tarjosi sitovasti, niin silloinhan oli "riski" Vopatin takaisintulosta joukkueeseen.

Vai meinaatko, että Pena voi vain perustella agentille perinteisen brändijoukkueen nimissä Jokeridiilin liikahinnan? Meillä ei oo nyt käyttöä Vopatille, tarjottaisiin vain X€, mutta Jokereiden pitää tarjota teille X€ + 30000€, sillä sipuli? Aika vainoharhaisen legendaarista jos tiedät kertoa että näin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
tiki10 kirjoitti:
Mulle riittää tämä case-Vopat. Tämän ketjun voi siirtää narripuolelle. HIFK:lla ja Vopatilla ei ole mitään tekemistä keskenään enään. Se siitä. Game On.

Ehkäpä sinä ymmärrät nyt edes jotain siitä vitutuksesta, jota minä tunsin HIFK:n kupattua Ariman ja Melametsän Jokereista. Muistan aina ne ylimieliset lausunnot ja sen kaiken paskan. Vitutti niin ankarasti, että pohdin puolitosissani HIFK:n toimiston räjäyttämistä. Tyydyin kuitenkin suomalaiskansalliseen toimintatapaan: hain kahden päivän sairasloman ja ryyppäsin kolme päivää. Päivällä meni yli, mutta se ei siinä vitutuksessa tuntunut edes ongelmalta.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
Ehkäpä sinä ymmärrät nyt edes jotain siitä vitutuksesta, jota minä tunsin HIFK:n kupattua Ariman ja Melametsän Jokereista. Muistan aina ne ylimieliset lausunnot ja sen kaiken paskan. Vitutti niin ankarasti, että pohdin puolitosissani HIFK:n toimiston räjäyttämistä. Tyydyin kuitenkin suomalaiskansalliseen toimintatapaan: hain kahden päivän sairasloman ja ryyppäsin kolme päivää.

No onhan pahimmat Jokereiden kuppaukset Sormunen ja Peltonen, ei yksi kehäraakki Vopat ole mitään niihin verrattuna. Sormusen ja Peltosen siirtyessä vitutus oli aika megaluokkaa, Vopatin siirto aiheuttaa lähinnä pientä hymähtelyä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
Ehkäpä sinä ymmärrät nyt edes jotain siitä vitutuksesta, jota minä tunsin HIFK:n kupattua Ariman ja Melametsän Jokereista. Muistan aina ne ylimieliset lausunnot ja sen kaiken paskan. Vitutti niin ankarasti, että pohdin puolitosissani HIFK:n toimiston räjäyttämistä. Tyydyin kuitenkin suomalaiskansalliseen toimintatapaan: hain kahden päivän sairasloman ja ryyppäsin kolme päivää. Päivällä meni yli, mutta se ei siinä vitutuksessa tuntunut edes ongelmalta.

Alemmuuskompleksisi IFK:n suhteen on jokaisen tiedossa. Lopeta jo.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
Vitutti niin ankarasti, että pohdin puolitosissani HIFK:n toimiston räjäyttämistä.
Tuttu tunne.
Sama fiilis ollut siitä asti kun Sir pena astui puikkoihin.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Eivan huurupäidän puhetta nuo väitteet palkkojen tarkoituksellisesta pumppaamisesta naapureiden kesken. Moinen touhuhan olisi täysin hullua, kun pitkässä juoksussa kumpikin kärsisi ja lujaa. Kyllä minuakin vituttaa tämä case Vopat edelleen ja lujaa, mutta ei nyt pidä ihan kaikkea itselleen uskotella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös