Vitutusketju

  • 1 121 962
  • 8 557

Coutinho

Jäsen
Marko Virtanen ja paskuuden anatomia. Herran jestas. Oksettavaa. Hävetkää kaikki ja Markolle terveisiä taas, että vittu sä olet surkea valmentaja.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mä häpeen. Veltsun johdolla pelataan keväällä taas niistä ihan kivoista sijoista, ja ens kaudella jatketaan tätä yli viiden vuoden opin tietä.

Mulle taas on tullu tunne, että JYP iski kirveensä kiveen, kun valitsi valmennusryhmänsä Veltsun avuksi. Jostain kumman syystä kun tuo tekeminen muistuttaa akatemian muutamaa viime kautta, jossa meininki sama, muutama hyvä peli ja käsittämättömiä sulamisia ja rökäletappioita, eikä mahdollisuutta ollut pelata mistään tuloksista.

Valmennus saa kokonaisuutena ottaa piikkiinsä sen, ettei keskialuetta osata pelata sarjan vaatimalla tasolla, mutta haisee tuossa myös se country club myös ihan liikaa, eikä JYPillä siihen olisi varaa.
 
inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
No, ei tämä kausi kuitenkaan vielä ole pelattu. Ehkä jätkät ryhdistäytyy. Samoin Veltsu. Ei tämmöinenkään pelleily voi jatkua. Mistä ikinä sitten johtuukin.
Kyllä se voi. Mitään sellaista tekijää ei ole näköpiirissä, että kannattaisi lyödä vetoa. Seura kun sementoi Virtasen pahvit, se oli siinä. Mies ei pysty ollenkaan ratkaista ongelmatilanteita, sekottelee vaan ketjuja niinkuin se olisi joku vastaus.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Luulisi Immosen omistajana ja aika monta valmentajaa nähneenä osaavan kertoa mielipiteensä, jos valmennuksessa oikeasti on vikaa. Jotain vikaa jossain on, sillä sairaslomalaisten paluun myötä pelissä ei mitään järkeä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Se vasta olisikin surullista jos pelaajaomistajat alkaisivat määräämään. Niin kauan kun ovat pelaajia jättäköön tuollaiset asiat toimistolle. Onneksi näin JYPissä ainakin vielä on mentykin. Toimistolta toki toivoisi jonkinnäköistä reagointia.
 
Hexa

Jäsen
Kyllä se voi. Mitään sellaista tekijää ei ole näköpiirissä, että kannattaisi lyödä vetoa. Seura kun sementoi Virtasen pahvit, se oli siinä. Mies ei pysty ollenkaan ratkaista ongelmatilanteita, sekottelee vaan ketjuja niinkuin se olisi joku vastaus.
Pakkohan se on tietysti jotain yrittää tehdä, kun homma ei toimi. Laajempi ongelma on se, että JYP on aina vaikeuksissa näitä pelinopeita joukkueita vastaan, missä on paljon luisteluvoimaisia ja kiekkotaitavia junioreita, yhdistettynä oikein valittuihin kokeneempiin pelaajiin. JYPin yksipuolinen avaus- ja päätypelaaminen ei vaan toimi näitä joukkueita vastaan. Jotain uusia variaatioita pitäisi keksiä pelaamiseen nyt, koska JYPin pelitapa on luettu nyt liian hyvin. Lähes kaikki vastustajat osaavat tehdä JYPin nyt aseettomaksi hyökkäspäässä. Vastaavasti JYPin omalle maalille pääsee luvattoman helposti tällä hetkellä. Myöskään JYPin maalivahtiosasto ei vakuuta tällä hetkellä. Siinähän sitä parannettavaa sitten riittääkin näin aluksi.

Edit: Lisätty JYPin maalivahtiosasto.
 
Viimeksi muokattu:

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Monta peliä on tullut Hippoksella nähtyä, ja en tätä kamalampaa ottelua muista. Tässä meni perseelleen ihan vittu kaikki. Ottelutapahtumasta lähtien ja haistapaska-asenne tarttui kaukalosta myös faneihin.

Ottelutapahtuma
Itse hieman petyin teemapelin alkuun. Lupailtiin että luvassa on ohjelmaa, mutta mielestäni se jäi tuhnuksi. Lämmittelyissä Suomi100-teema ei näkynyt yhtään. Esimerkiksi teemaan sopien olisi voinut musiikkina soittaa pelkkää kotimaista niiden iänikuisten ACDC:n ja jenkkiräpin sijasta. Se täysimittainen Finlandia oli myös vähän hassu veto. Sinänsä ihan hienon kuuloista oli, mutta ajankohta oli vähän hassu. Musiikin alkaessa soimaan mietin että tässä nyt haetaan vähän fiilistä illalle, mutta alkuseremonioista suurin osa tapahtui tuon biisin aikana. Siis aikana, mikä oli mielestäni vähän hassua. Se Suomen lippujen tuonti jäälle kapteenien toimesta oli hieno veto.

Muuten ottelutapahtumasta jäi vähän hassuhko kuva. Tuntui että kaikki olivat ihan pihalla siitä mitä tuleman pitää. Esittelyvideot jäivät välistä, Hurrikaani-lipun tuonutta junioria eikä Kalpaa saati kotijoukkuetta toivotettu jäälle ollenkaan. Kuullosti vähän hassulle. Aloituskokoonpanoistakin puuttui musiikki. Olin selvästi itse kuvitellut tapahtuman suuruuden yläkanttiin. Esimerkiksi JYPin avauskentällisen taustalle olisi voinut laittaa teemaan sopivasti jonkun isänmaallisen biisin, mutta näemmä mentiin ilman mitään tällä kertaa. En tiedä oliko sovittu linjaus, vai unohtuiko jotain. Klubin jäätytötkin tulivat toisessa erässä väärään aikaan jäälle, eivätkä tulleet lopulta ollenkaan siinä oikeassa vaiheessa kun kuuluttaja heidät spiikkasi sisään. Samoin taas kerran oli videoiden kanssa ongelmaa kolmannessa erässä. Kuvittein Pilen juhlahetkien olleen ainoa lapsus, mutta näköjään samaa vaivaa on nyt useammin. Pieniä juttuja, mutta antaa itse ottelutapahtumasta aika amatöörimäisen kuvan.

Mutta se illan kohokohta oli tuon sotaveteraanin tuleminen kaukaloon. Aivan mahtava fiilis hallissa!! Onko koskaan ennen aloituskiekon pudottaminen vieraan toimesta saanut yhtä raikuvia suosionosoituksia? Meno oli siinä aivan kuin JYP olisi tehnyt maalin. Ja mikä parasta, kaikki tämä ilman mitään yleisön kosiskelua. Jyväskyläläinen yleisö osaa antaa seisaaltaan aplodit pyytämättäkin, jos siihen on vain aihetta! Tämä lähinnä koskien sitä normaalin ottelun naurettavaa käytäntöä missä kuuluttaja pyytää katsojia taputtamaan seisaaltaan kaukaloon saapuvalle joukkueelle.

Joukkue
Ei varmaan tarvitse kovin paljoa kertoa. Ei vittu pienintäkään järkeä missään koko ottelun aikana. Eikä oikeastaan kahden viime ottelun aikana. Hirveästi virheitä, syötöt ei osu lapaan eikä kiekot pysy hallussa luistellessa. Paskaa, ihan oikeasti paskaa! Vittu, kutsutaan sinne peliin sotaveteraaneja katsomaan ja näytetään näille ihan luokattoman paska esitys. Sen kiekon pudottaneen veteraanin olisi pitänyt päästä koppiin pelin jälkeen toteamaan joukkueelle, että jos hän olisi ollut mukana antamassa yhtä säälittävää näytöstä, niin eipä varmaan tänään olisi tarvinnut teemapeliä juhlia. Aivan naurettavaa.

Paljonkohan tulee paitojen huutokaupalla rahaa? Tuntuu että porukka alkoi hipsimään kotiin katsomosta jo toisessa erässä, eli eipä varmaan kovin paljoa huutajia paidoille ole tuollaisen esityksen jälkeen. Sotiemme veteraanit kiittävät.

Yonkman
Alkaa väsyttää miehen otteet kaukalossa jatkuvasti enemmän. Tänäänkin aika surkea esitys, jonka kruununa Yonkmanin tappelu Seppälän kanssa. En ymmärrä, mikä sen tappelun järki oli? Jos sen oli jotenkin tarkoitus herättää joukkuetta, miksi se tehtiin vasta kolmannen erän puolivälissä? Aivan turha tappelu kaikin puolin. Siinäkin huipennuksena voisi sanoa Yonkin hävinneen sen aloittamansa tappelun. Seppälä ainakin pysyi kyydissä realiteetit tuntien hyvin, ja jättipä lopussa Yonkmanin alleen jäätä halatessaan. Tällä typeryydellä Yonkman hankki joukkueelleen kolme minuuttia alivoimaa, joka onneksi ei johtanut maaliin koska KalPa veti jo käsijarru päällä.

Hurrikaanisydän
Vielä viimeisenä hieman kritiikkiä Hurrikaanisydämelle. Ensimmäisessä erässä yhteishuudot RR:n kanssa eivät ottaneet oikein tuulta alle. Se lähinnä nauratti hyvällä tavalla, sattuuhan näitä. Naureskelin itsekin tuossa miten ei suju JYPillä nyt kaukalossa eikä katsomossa.

Toisessa erässä lähtikin sitten ihan käsistä siinä 5-0-tilanteessa. Alkoi antikannustaminen. Siellä paukuteltiin rumpua ja huudettiin Veltsua ulos. Virtanen on aivan perseestä, kyllä me se tiedetään, mutta ehkä kaikkea ei voi noin paskan esityksen jälkeen valmentajan syyksi vetää. Koko joukkue siellä oli yksi iso lampaanperse. Tilanteen jälkeenhän "Alivoimamaali-Tuija" antoi aika suoran ryöpytyksen yläpuolellaan majaileville "faneille". Ihan aiheesta Tuija saikin aplodeja. Olen itse Tuijan kansa samaa mieltä. En tykkää siitä että aletaan jotain nälviviä kannustushuutoja harrastamaan. Huudot toistuivat vielä ainakin kerran toisen erän aikana, ja istumakatsomosta tuli myös aiheesta vihaista palautetta. Tuntui että siellä alkoi omienkin kesken välit repeilemään. Jälleen, vastahan vastaavia asioita on ihan Keskisuomalaisessa asti puitu viime aikoina.

Vituttaa ja rankasti. Koko vitun viikonloppu mennyt aivan vihkoon nyt JYPin osalta. Toivottavasti jonkinlaista palaveria pidettäisiin pian.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Siellä paukuteltiin rumpua ja huudettiin Veltsua ulos. Virtanen on aivan perseestä, kyllä me se tiedetään, mutta ehkä kaikkea ei voi noin paskan esityksen jälkeen valmentajan syyksi vetää. Koko joukkue siellä oli yksi iso lampaanperse.
Itse lähdin ekaa kertaan noin neljään vuoteen kesken pelin pois jo ensimmäisellä erätauolla, niin halutonta tuo pelaaminen oli. En siis tapausta todistanut, mutta mielestäni kannattajilla on ilmaisuoikeus myös tälläiseen. Siitä toki voidaan keskustella oliko tuo mielekästä vai ei, mutta kannattajien perusoikeuksiin kuuluu myös kritiikki ja jopa potkujen vaatiminen. Ei se toimisto kuitenkaan kannattajien mielipiteistä ratkaisuja tee, mutta heillä on oikeus kertoa oma mielipiteensä.

Monet kannattajat elävät kuitenkin hetkessä ja täten mielialan/piteen vaihtelut voivat olla rajujakin lyhyessä ajassa. Ei kannattajien tarvitse varsinkaan katsomossa olla analyyttisiä, he voivat elää isolla tunteella ja myös ilmaista negatiivisetkin mielipiteet.

Johtoportaan kuulu olla se analyyttinen ja harkitseva, näin JYPissä pitkään on ollutkin.
 
Viimeksi muokattu:

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Se vasta olisikin surullista jos pelaajaomistajat alkaisivat määräämään. Niin kauan kun ovat pelaajia jättäköön tuollaiset asiat toimistolle. Onneksi näin JYPissä ainakin vielä on mentykin. Toimistolta toki toivoisi jonkinnäköistä reagointia.

Kyllä pelaajat pelaa ja valmentajat valmentaa. Jossain vaiheessa pitää tiettyjen pelaajien osoittaa kuitenkin sitä johtajuutta. Ja varsinkin, jos kyseisten pelaajien intressinä on ihan sijoitettua pääomaakin. Ei kyllä näkynyt tämän päivän pelissä eikä edellisessäkään.

Edellisellä viestillä tarkoitin lähinnä sitä, että ei tämän paniikin(?) purkaminen pitäisi olla ainakaan siitä kiinni, etteikö joukkueessa olisi kokemusta ja kykyä. Ei pitäisi olla vaikeaa koostaa viime peleistä videklippi jota voi sitten ihan porukalla analysoida.. Hemmetti..
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kyllähän tuo illan kohokohta oli 99-v Martti Mäkisen esiintyminen, otti yleisönkin mahtavasti ja murtautui vapaaksi Kaltevan ja Ruutun otteesta. Se taisikin jäädä illan parhaaksi suoritukseksi keskisuomalaisittain, oli nimittäin sellaista sekoilua koko porukalta etten ole moista ihan vähään aikaan nähnyt. Kollektiivisesti aivan täysin surkeaa touhuilua koko matsi.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Jännä tunne, kun ei edes jaksa vituttaa. Tää on jyppiä parhaimillaan, aika ajoin ollaan ihan siis surkein joukkue koko liigassa ja toisinaan taas paras joukkue. Toivon totisesti että nämä tällaiset "ei vaivaannuta edes hallille" -pelit on osa jotakin suunnitelmaa. Vituttaa kyllä se, miten tässä maksavia katsojia kohdellaan, tuo kotona konttaaminen on jotakin niin sairasta katsojia kohtaan.

Pahaa se tekee, kun omissa soi jatkuvasti ja meno on murheellista, mutta kaipa kaikki on lopulta ihmeellistä.
 
Hexa

Jäsen
Mies-miestä vastaan puolustus. Minä kysyn miksi vitussa? Eteenkin tällä verkkaisella rosterilla! Avauspelaaminen, heitto päätyyn ja perään? Eikö tosiaan mitään muuta tapaa ole?
On tietysti muitakin tapoja, mutta tukeeko JYPin materiaali niitä muita tapoja tämän päivän vauhtiliigassa, ainakaan kaikkien pelaajien osalta. Ehkä siksi on päädytty tähän pelitapaan. Välillä pitkillä syötöillä tehty avauspelaaminen on toiminut ihan hyvin, kuten eilenkin kolmannessa erässä. Johtuiko sitten siitä, että KalPa oli jo hieman nostanut kaasua.

Tämän päivän avainsana Liigassa on kuitenkin pelinopeus ja siihen haasteeseen JYP ei ole pystynyt kunnolla vastaamaan. Monien joukkueiden runko koostuu nuorista luisteluvoimaisista ja lisäksi vielä kiekollisesti taitavista pelaajista. Ei ole sattumaa, että JYP on jatkuvasti vaikeuksissa näitä joukkueita vastaan. Täällä on pari kautta huudeltu kovasti pystysuunnan kiekon perään, mutta nyt huomataan konkreettisesti, että sillä ei enää pärjääkään.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Hexa nostaa esiin oikean pointin. Korkealta karvaava luisteluvoimainen vastustaja on JYPille myrkkyä. Ja se on jo huolestuttavaa.

Ongelmia on ainakin kaksi: avauspelaaminen ja oman pään puolustus, jopa maalinedustat. Kun avaukset ovat hitaita, vastustaja ehtii ryhmittyä ja sitten seuraa norsukiekko ränniin (josta se ei koskaan pompi JYPille vs. Ilves). Vastaavasti omissa esim. Yonkman tai Mäenpää eivät ole saaneet maalinedustaa kuriin.

Toivon silti, että kyseessä on henkinen lukko eikä mikään muu.
 
Hexa

Jäsen
Ei ole ei ja toivon oikeasti, että Veltsu vie JYPin mestaruuteen. Alkaa kuitenkin sekä naurattaa, että vituttaa se että joka saatanan kausi muka se materiaali ei ole niin hyvää lopulta kuin paperilla näyttää. Kyllä siihen aika paljon pelitapa ja valmennus vaikuttaa, jossittelua ehkä, mutta väitän että JYPin materiaaleilla mitä Veltsulla ollut käytössä olisi esim Tapola, Virta tai Marjamäki vienyt JYOin vähintään finaaleihin joku kausi.

Ei JYPin materiaali ole ollut yhtenäkään kautena ylivoimainen, mutta monena kautena ollut sarjan parhaimpia. Veltsu tähän mennessä pystynyt sen ihan jees sijan ottamaan, mutta kaukana oikeasti jopa finaalipaikat on olleet. Mestaruudesta puhumattakaan.
2014 JYPillä oli puolivälierissä vastassa materiaaliltaan vähintään samantasoinen ja lennossa oleva SaiPa. Hyvinhän JYP nousi sarjassa tasoihin ja kaikki varmaan muistaa mihin viimeinen ottelu ratkesi. Jos siitä olisi selvitty, kaikki olisi ollut mahdollista. Mutta ei voi tietää mihin asti se olisi riittänyt.

2015 Virtanen kyykytti valmentajana hienoisena ennakkosuosikkina puolivälieriin lähteneen Ahon Bluesin. Välierissä Kärppien materiaali osoittautui JJJ- superketjun verran paremmaksi. Se että sarja vietiin seiskaotteluun, oli valmennuksen ja joukkueen yhteistä ansioita. Finaalipaikka jäi pienestä kiinni, mutta paremmalleen ei voi mitään. Aina voi jossitella vaikka maalivahtipelistä, kuten edellisenäkin vuonna.

2016 välierissä HIFK:illä oli selvästi kovempi materiaali ihan jo paperillakin, eikä JYP pystynyt vieraskentällä haastamaan huppuvireessä ollutta HIFKiä ollenkaan. Siitä sarjasta jatkoonmeno olisi vaatinut kohtalaisen annoksen tuuria. Loppuottelussa HIFK kämmäsi omaa tyhmyyttään mestaruuden Tapparalle.

2017 välierissä KalPalla oli myös kokonaisuutena vähintään JYPin tasoinen materiaali. Ei JYPillä ollut esim. puolustuksessa Lyytisen ja Mikkolan tasoisia pelaajia. Lisäksi KalPan hyökkäys oli huippuvireessä sillä hetkellä. Kotietu olisi voinut sarjan pelastaa JYPille, mutta sitä varten olisi pitänyt olla KalPan edellä runkosarjassa.

2018 ?
 
2018 JYP lähtee ekan kierroksen voiton jälkeen jälleen välieriin ja vastaan tulee joku top4 -joukkue. Kotietua ei ole saavutettu ajoittain heikon runkosarjan ansiosta ja välierät hävitään seiskapelissä vastustajan kotona. Tämä on monesti toistunut, jopa vääjäämätön tulos joka saataisiin muutettua pääsemällä välierissä pelaamaan kotiedulla. Sitä ei ole vielä kokeiltu ja jospa se olisi se juttu mikä lopulta toisi menestystä isolla kädellä.
 
Sehän se juttu juuri olisi, ja juuri sen takia olisi syytä nyt alkaa keräämään pisteitä tasaisen tappavaan tahtiin runkosarjassa. Tosin juuri tällä hetkellä kotipelaaminen ei ole se JYPin vahvuus ja etu jostain syystä. Nyt olisi aika palata entiseen malliin tältä osalta.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
2014 JYPillä oli puolivälierissä vastassa materiaaliltaan vähintään samantasoinen ja lennossa oleva SaiPa. Hyvinhän JYP nousi sarjassa tasoihin ja kaikki varmaan muistaa mihin viimeinen ottelu ratkesi. Jos siitä olisi selvitty, kaikki olisi ollut mahdollista. Mutta ei voi tietää mihin asti se olisi riittänyt.

2015 Virtanen kyykytti valmentajana hienoisena ennakkosuosikkina puolivälieriin lähteneen Ahon Bluesin. Välierissä Kärppien materiaali osoittautui JJJ- superketjun verran paremmaksi. Se että sarja vietiin seiskaotteluun, oli valmennuksen ja joukkueen yhteistä ansioita. Finaalipaikka jäi pienestä kiinni, mutta paremmalleen ei voi mitään. Aina voi jossitella vaikka maalivahtipelistä, kuten edellisenäkin vuonna.

2016 välierissä HIFK:illä oli selvästi kovempi materiaali ihan jo paperillakin, eikä JYP pystynyt vieraskentällä haastamaan huppuvireessä ollutta HIFKiä ollenkaan. Siitä sarjasta jatkoonmeno olisi vaatinut kohtalaisen annoksen tuuria. Loppuottelussa HIFK kämmäsi omaa tyhmyyttään mestaruuden Tapparalle.

2017 välierissä KalPalla oli myös kokonaisuutena vähintään JYPin tasoinen materiaali. Ei JYPillä ollut esim. puolustuksessa Lyytisen ja Mikkolan tasoisia pelaajia. Lisäksi KalPan hyökkäys oli huippuvireessä sillä hetkellä. Kotietu olisi voinut sarjan pelastaa JYPille, mutta sitä varten olisi pitänyt olla KalPan edellä runkosarjassa.

2014 - Annettiin vastustajalle kolme eteen, koska peli ei ollut valmista vielä keväälläkään ja pari viikkoa olisi kuulemma tarvittu lisää aikaa. Paskatauti tuli toki huonoon saumaan, mutta omaa huonoutta ne kolme ekaa peliä annettiin SaiPalle.

2015 - Kärppiä vastaan ns. täydellinen ohipeli 7-2 vai miten se meni. Eka peli oli täysin ryöstettävissä, mutta Virtanen ja kumppanit eivät saaneet alivoimaa pitämään sitten millään ja lopulta turpaan seiskapelissä, mutta paremmalla av-pelillä tuosta olisi menty leikitellen jatkoon, kun omakin ylivoima toimi kerrankin kuin unelma. Paitsi toki sitten vikassa pelissä...

2016 - IFK:ta vastaan taas pari ohipeliä vieraissa. Eka peli taas täysin ryövättävissä, mutta Vehviläinen maalin suulla (muistaakseni) haparoi ja IFK kiitti. Kärppiä vastaan pronssimitalit sivusuun, kun Virtas Marko ei osannut ottaa aikalisää, vaikka jokainen näki, että Veini tarvitsee hetken itsensä kasaamista Siekkisen juttusilla.

2017 - Taas aivan selviä ohipelejä tärkeimmillä hetkillä. Kolehmainen sentterinä ties kuinka pitkään, kun Hotakainen oli kopissa.
 
Jep, selkeitä heikkoja taktisia hetkiä ratkaisevissa paikoissa. Ohipelejä, huonoja päätöksiä, koirankopituksia, aikalisän puuttumisia, alivoiman tai -ylivoiman toimimattomuutta, paskatautia yms. Miten kaikki nämä yllä luetellut asiat tapahtuvat juuri tälle Veltsun JYPille?

Tuntuu olevan joukkueita jotka keväällä onnistuvat kaikessa. Tärkeissä peleissä ollaan elämän kunnossa, valmentaja on taktisesti uransa huipulla, kaikki pelaajat terveinä, parhaat pelaajat pelaavat eikä ketään kopiteta kun joukkueen etu on tärkein. Tällaisia asioita on havaittavissa mestaruuksia voittaneissa joukkueissa, myös vuosien 2009 ja 2012 JYPissä.
 
2014 - Noustiin kyllä sitten ihan omaa hyvyyttä tasoihin ja vietiin sarja seiskaotteluun, kun SaiPakin alkoi jo vähän piiputtamaan ja siinä vaiheessa alkaa jo henkimaailman jutut olla ratkaisevassa roolissa. Pienestä se jäi lopulta kiinni, mutta joukkueena hävittiin.

2015 - Se yksi peli päättyi 8-3, mutta onhan siinä myös vastustajan hyvyydellä tekemistä asian kanssa, vaikka näitä ohipeleiksi mielellään kutsutaankin. Kärpät sai myöskin muutaman hieman kyseenalaisesti vihelletyn ylivoiman kotipeleissään, mutta olisihan se ollut aika vaikeaa kelle tahansa pelata alivoimaa sen aikaisessa vireessä ollutta JJJ-ketjua vastaan.

2016 - Ekasta pelistä olisi pitänyt tosiaan pystyä ryöstö tekemään, kun sitä johdettiin jo 2-0. Siinä pelissä HIFK oli vielä vähän epävarma, mutta sen jälkeen täysin ylivoimainen kotipeleissään. Yhdessä maalissa taisi Vehviläinen tosiaan hieman haparoida, mutta ei se ottelu siihen ratkennut. Haparoihan Lankinenkin toisessa päässä.

2017 - Vastustaja tekee taas pelin ja olisi vaatinut ihan virheettömän seiskaottelun JYPiltä Kuopion isossa kaukalossa. Sitä ei kuitenkaan saatu. Pelaajat ne virheet kuitenkin tekivät itse kentällä.
 
2009 joukkueellakin oli ongelmansa. TPS ja Salak niminen kumiukko. Immonenkin oli huhujen mukaan kipeänä sarjan aikana ja makaroonit paloivat pohjaan (eivät oikeasti palaneet) niin pahasti, että ÄIJÄÄÄH-Suikkastakin ihan itketti ja Turun media komppas perässä. Pekka Jalonen taitaa vieläkin nähdä painajaisia ilkeästä Risto Dufvasta.

2012 joukkue menetti parhaimman puolustajan ekalla kierroksella. Mutta niin vain tuo porukka sisuuntui, eikä antanut yhtään siimaa vastustajille missään vaiheessa. joka pelissä oli täysilatinki päällä, ei mitään ohipelejä vaan uskomattoman hyvää kiekkoa, vaikka porukka oli ihan paskana fyysisesti.

Jos vertaa noita kahta joukkuetta Virtasen joukkueisiin niin se ero on ollut ihan asennepuolella ja valmistautumisessa. Ei mulle tulee yhtään ohipeliä mieleen keväältä noista karkeloista. RD:n ja Ahon aikana noin muutenkaan moisia juurikaan tullut, jos tuli niin se johtui jo oikeasti siitä, että porukka oli fyysisesti ihan loppu (hävitty TPS -sarja, kiitti vaan Liigan "pelataan nää tosipelit ennätysnopeesti alta pois" -linjaus).
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
2014 - Noustiin kyllä sitten ihan omaa hyvyyttä tasoihin ja vietiin sarja seiskaotteluun, kun SaiPakin alkoi jo vähän piiputtamaan ja siinä vaiheessa alkaa jo henkimaailman jutut olla ratkaisevassa roolissa. Pienestä se jäi lopulta kiinni, mutta joukkueena hävittiin.

2015 - Se yksi peli päättyi 8-3, mutta onhan siinä myös vastustajan hyvyydellä tekemistä asian kanssa, vaikka näitä ohipeleiksi mielellään kutsutaankin. Kärpät sai myöskin muutaman hieman kyseenalaisesti vihelletyn ylivoiman kotipeleissään, mutta olisihan se ollut aika vaikeaa kelle tahansa pelata alivoimaa sen aikaisessa vireessä ollutta JJJ-ketjua vastaan.

2016 - Ekasta pelistä olisi pitänyt tosiaan pystyä ryöstö tekemään, kun sitä johdettiin jo 2-0. Siinä pelissä HIFK oli vielä vähän epävarma, mutta sen jälkeen täysin ylivoimainen kotipeleissään. Yhdessä maalissa taisi Vehviläinen tosiaan hieman haparoida, mutta ei se ottelu siihen ratkennut. Haparoihan Lankinenkin toisessa päässä.

2017 - Vastustaja tekee taas pelin ja olisi vaatinut ihan virheettömän seiskaottelun JYPiltä Kuopion isossa kaukalossa. Sitä ei kuitenkaan saatu. Pelaajat ne virheet kuitenkin tekivät itse kentällä.

2014 - Paskat oli jo housuissa siinä vaiheessa, kun ottelusarja oli 3-0. Ihan sama, vaikka kuinka häviäisit vasta seiskapelissä, jos omaa huonoutta päästät eka vastustajan 3-0 johtoon. Hauta on kaivettu syvälle ja tikapuut jäi ylös.

2015 - Vastustajan hyvyys ja hyvyys. Se peli olisi päättynyt 15-1, jos Kärpät ei olisi lopettanut teurastusta. Ihan käsittämättömän huono valmistautuminen joukkueelta ja Virtaselta peliin. 1 kiinnitys vastustajalle täysin ilmaiseksi, ilman, että edes yritettiin taistella siitä. Turha näitä on selitellä, ei yksinkertaisesti saa moisia lapsuksia tapahtua tällä tasolla ja näillä panoksilla ja, joka vitun kevät saman miehen alaisuudessa.

2016 - Tarkilla tuo peli olisi kuitenkin voitettu. IFK ei esittänyt mitään ihmeitä tuossa pelissä ja Länkinen oli toisessa päässä epävarma myös. Jälleen kerran annettiin vastustajalle yksi ottelu omaa tyhmyyttä ja ties mitä Virtasen neronleimauksia hakien. Käytännössä otti riskin tilanteessa, missä sitä ei kannattanut ottaa. Mistäköhän johtuu tuo täysi ylivoimaisuus? Ehkä kenties siitä, että kahteen seuraavaan vieraspeliin JYP tuli todella huonosti peliin mukaan. Ei ero kotona ja vieraissa voi noin järkyttävän paljon heittää.

2017 - Annettiin myös Kerhoa vastaan yksi ilmaisvoitto. 6. peli ja taas joukkue täysin valmistautumattomana kentällä. Kuopion 7. pelistä mulla on kyllä kuumehoureiset muistot, että joukkue ei ollut edes lähellä virheetöntä vaan Virtanen ei taaskaan saanut joukkueesta ulos mitään vieraskentällä. Neljään pelin 2 maalia Kuopiossa. Materiaaleja vertaillessa voi miettiä, että kumpi valmentajista vei kaksintaistelua ihan 100-0 pystyyn.
 
Tuossa on aika paljon pelkkiä olettamuksia. Tuoltahan sen saa näyttämään, jos näkee Virtasen syypäänä kaikkeen ja unohtaa tietoisesti vaikka ne pelit missä on voitettu Veltsun valitsemalla taktiikalla. Tai näkee JYPin joukkueen jotenkin ylivertaisena materiaaliltaan ja unohtaa sen, että osataan sitä jääkiekkoa pelata muuallakin. En itsekään anna Virtaselle puhtaita papereita kaikesta, mutta joku raja nyt sentään tähän syyllistämiseen. Esim. tuo Tarkin peluuttaminen ei automaattisesti olisi tarkoittanut voittoa JYPille. Tarkille meni tässäkin sarjassa sitten myöhemmin muutamia helppoja maaleja. Eikä voi tietää maalivahtien päivän virettä tai pelikuntoisuutta ja siten sitä, mitä on tuonkin valinnan takana.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mies-miestä vastaan puolustus. Minä kysyn miksi vitussa? Eteenkin tällä verkkaisella rosterilla! Avauspelaaminen, heitto päätyyn ja perään? Eikö tosiaan mitään muuta tapaa ole?

Onhan tuo puolustusalueen pelaaminen usein surkuhupaisaa tekemistä. Esimerkkinä vaikka lauantaisen ottelun KalPan kolmas maali. Ja sitten neljännessä maalissa yllättäen Mäenpää ei saa miestään pidettyä maalin edustalla, josta parissa viime ottelussa lusikoitiin maaleja roppakaupalla Jypin verkkoon.
 
inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Pakkohan se on tietysti jotain yrittää tehdä, kun homma ei toimi. Laajempi ongelma on se, että JYP on aina vaikeuksissa näitä pelinopeita joukkueita vastaan, missä on paljon luisteluvoimaisia ja kiekkotaitavia junioreita, yhdistettynä oikein valittuihin kokeneempiin pelaajiin. JYPin yksipuolinen avaus- ja päätypelaaminen ei vaan toimi näitä joukkueita vastaan. Jotain uusia variaatioita pitäisi keksiä pelaamiseen nyt, koska JYPin pelitapa on luettu nyt liian hyvin. Lähes kaikki vastustajat osaavat tehdä JYPin nyt aseettomaksi hyökkäspäässä. Vastaavasti JYPin omalle maalille pääsee luvattoman helposti tällä hetkellä. Myöskään JYPin maalivahtiosasto ei vakuuta tällä hetkellä. Siinähän sitä parannettavaa sitten riittääkin näin aluksi.

Edit: Lisätty JYPin maalivahtiosasto.
Yksi juttu lisäisi uskottavuutta, ja ennen pitkää myös tehoja: joukkoja pitää johtaa edestä! Dufvan ja Ahon tekemisessä oli jotain tällaista. Asettaisin myös harkintaa tämän "ollaan opintiellä ja pitkällä matkalla". Kuullostaa mantralta, jonka eteen ei kenenkään tarvitse erityisesti tehdä mitään, ollaan vaan ja pelaillaan. Varsinkin kun ukkoja vaihtuu toista ketjullista per vuosi. Julkisuus on taitolaji, jokainen valmentaja on siinä myllyssä mukana tahtoi tai ei, mutta se pitää opetella!
 
Tuossa edestä johtamisessa Virtasella varmasti on vielä kehittymistä, mutta silti olen ollut yllättynyt CHL-peleissä, kun vaihtoatio on mikitetty, kuinka paljon Virtanen onkaan äänessä ja jakelee neuvoja joukkueelle. Virtasella on myös pelaajalähtöisen valmentajan maine, poislukien kuitenkin vaikka tapaus Vehviläinen. Tuo haastatteluissa jatkuvasti toistuva ”ollaan opintiellä ja pitkällä matkalla” kuulostaa kyllä näinkin kokeneen joukkueen tapauksessa hieman kornilta. Tietysti jos mestaruus tulisi, niin Virtasen metodithan todettaisiiin oikein hyviksi. Katsotaan sitten keväämmällä mikä on kauden loppusaldo. Tällä hetkellä saa kuitenkin taas vähän hengähtää rauhassa eilisen hyvän CHL-ottelun jälkeen, mutta Liigan puolella joukkueen täytyy nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa töihin. Samalla tavalla kuin vaikka eilisessä Brno-pelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös