Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 886 418
  • 13 864

kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juu, eteenpäin. Mutta kerro kuitenkin yksi ainoa muu organisaatio missä toimitusjohtaja vittuilee asiakkailleen? Yksi. Jos tulee enemmän mieleen, kaksi. Tekisi mieli myös kysyä, miltä pohjalta asiaa arvioit, mutta jätän kysymättä. Riittää vastaus ekaan kysymykseen. Tämähän on nykyisin aivan sekopäistä.

Ja loppuun vielä toteamus, että on ollut hieno kausi. Kertakaikkiaan. TPS voittaa enemmän kuin häviää. Joukkuetta ei olisi tullut mieleenkään soimata mistään. Upeita pelaajia, hienoja tarinoita.
Ei kait missään vittuile eikä kait tässäkään nyt vittuilusta ole . kyse. Mitään en mistään tiedä mutta pari vuotta Turussa tehty urheilullisesti oikeita liikkeitä sekä kehitetty hallia ja ottelutapahtumaa, joka eittämättä on maan paras. Yleisömäärät lisääntyneet mutta todella vähän. Jatkoajassa eniten viestejä kerää ketju: "vituttaa niin ettei veri kierrä" ja yleinen Palloseuran kommentointi on erittäin negatiivis-sävytteistä. Kuppihan siinä kallistuu ja hyvä ettei nurin mee. En siis puolustele twitteröintiä mutta nään syyt mistä tämä voi johtua. Syyt inhimillisiä ja mä näen että laskeutuminen norsunluutornista alas sekä eläminen tilanteessa on myös positiivista. Mut eteenpäin.
 
Paatelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mitä sanoi, twiittasi?

Tässä muutamia noin vapaasti lainaten: haukkui faneja negatiivisen ilmapiirin lietsomisesta, syytti faneja taloudellisesta tilanteesta, kun eivät käy peleissä, Ilveksen kannattajaporukka osasto 41 mielenilmaukseen kommentoi Aamulehdessä näin: "Ilmauksesta puuttuu osin konkretiaa mitä on tehty väärin. Sen takia en ole koko tekstiä edes lukenut, eikö edes kiinnosta lukea." Mies myös loukkaantui Ilves.comin kirjoitteluista aikoinaan niin, että yritti ja taisi osin onnistuakin selvittämään joidenkin kirjoittajien henkilöllisyyden.

Mies on kohta vapaa, palkatkaa siitä pesismies takakentille...
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat

Ai, minusta kannattajien tituuleraminen nega-pettereiksi on lähellä vittuilua. Sinänsä kyllä viihdyttävä sanavalinta. TPSn kannattaminen on aina ollut tyyliä, ei täst mittän tule ja ehkä sitten yrittää muuttaa sitä. Minkäänlaisten organisaatioiden viestinnän oppikirjoissa kyllä lukee, että älä ikinä, siis ikinä, kuittaile maksaville sidosryhmillesi sanallakaan. Sellainen toimitusjohtaja kuin kannattajatkin. Itselleni tuollainen valuu kuin vesi hanhen selästä, ei ole maailmanloppu TPS:n toimitusjohtajalta mutta on perin epäsovinnainen twiitti kuitenkin. Aivan sama in the end.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tässä muutamia noin vapaasti lainaten: haukkui faneja negatiivisen ilmapiirin lietsomisesta, syytti faneja taloudellisesta tilanteesta, kun eivät käy peleissä, Ilveksen kannattajaporukka osasto 41 mielenilmaukseen kommentoi Aamulehdessä näin: "Ilmauksesta puuttuu osin konkretiaa mitä on tehty väärin. Sen takia en ole koko tekstiä edes lukenut, eikö edes kiinnosta lukea." Mies myös loukkaantui Ilves.comin kirjoitteluista aikoinaan niin, että yritti ja taisi osin onnistuakin selvittämään joidenkin kirjoittajien henkilöllisyyden.

Mies on kohta vapaa, palkatkaa siitä pesismies takakentille...

Tänne! Onko merkonomi?
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tai jos olis lentävä pankinjohtaja!!?

Merkonomi pankinjohtaja! Myös kasvihuonetausta tai -tulevaisuus käy. Tervetuloa Pöpilään! TPS tarjoaa sinulle valmiit sloganit ("Vetäkää käteen, TPS tarjoaa") ja 70-luvun hengessä markkinoinnin. Vaihtelevat hommat kaikin puolin. Täällä voit syyttää veneilykautta, täällä pääset korjaamaan pleksin 3000 ihmisen tuijotuksen alla. Lyhyt kausi, vähän päätöksiä. Arvostamme osaamista exit-sopimuksista ja laittomista try outeista. Osaathan pelata sujuvasti Angry Birdsiä ja olet huolellisesti nuollut Jukka Koivun persettä, et kuulu Tami Tammisen lähipiiriin? Jos koet olevasi oikea henkilö, meillä on sinulle Suomen paskin paikka tarjolla muutamaksi kaudeksi. Laita CV Tomi Kalliolle, joka on nykyinen seuran hr-johtaja.
 
Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kylläpäs jotku oikeen tykkää rypeä vitutus paskoissaan, hehhe. Ihan super kausi menossa pitkään aikaan, loukkaantumiset toivon mukaan kehissä playoffeihin mennessä, mutta perkele kyllä tää on paskaa. Toivottavasti muitatte sitte torijuhlissakin mennä mainitsemaan kaikille henk koht kuinka he ovat epäonnistuneet tehtävissään. Se nyt on itsestään selvää että jos tulee mitä tahansa muuta kuin mestaruus nii täällä on jonossa porukkaa huutamassa kuinka paskaa kaikki on ja että mähän tiesin tämän.

Tää negailun määrä tuntuu olevan vakio, menestyksestä viis. Luulis että käy psyykkeen päälle pitkässä juoksussa?
 
Ainakaan itse en ole mitenkään vitutuksen kourissa, tvärtom. TPS pelaa hienoa kautta. Nämä kehoitukset mennä kertomaan henkilökohtaisesti opetettu teille fani-poikien saunaillassa? Ja kyllä, mestaruus on TPS:n tavoite aina ja iänkaikkisesti. Siitä ei voi tinkiä sijaakaan. Ei silti tarkoita sitä, että paskaksi haukuttaisiin. Jatkuvat yritykset kääntää kritiikkiä joukkueen suuntaan ovat lähinnä noloja. Ihan muita tahoja tässä on tapetilla ollut.
 
On sen menestyksen takana ihan koko organisaatio, ei pelkästään joukkue. Ymmärrän kritisoinnin, mutta osalla jää levy päälle ja muistutetaan jokaisessa ketjussa päivästä toiseen.

Itse toivon TPS palaavan kestomenestyjäksi vahvalla pohjalla, silloin yksi mestaruus hinnalla millä hyvänsä ei mielestäni sovi oikein samaan ajattelumalliin. Uskoisin että mestaruudesta päästään tälläkin kaudella taistelemaan, se että joku muu joukkue on näyttänyt eheämpiä esityksiä ja/tai näyttää paperilla vahvemmalta ei ole mitenkään toimiston vika.
 
Viimeksi muokattu:

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti muitatte sitte torijuhlissakin mennä mainitsemaan kaikille henk koht kuinka he ovat epäonnistuneet tehtävissään.

Öh, eli jos ei-urheilullinen puoli vetää vihkoon, ei saa myöskään nauttia urheilullisen puolen saavutuksista? Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Niittymäki toimii tuossa raja-aitana. Joukkue on pelanut urheilullisesti loistavasti (pisteiden valossa - pelillisesti taas 2017 on pääsääntöisesti ollut tukkoista). UTJ saa vielä vihreät paperit vaikka pari sulkaa hatusta pois otettaisiin.

Mutta en näe mitenkään erityisen loisteliaana tuota ei-urheilullisen organisaation toimea. Mm. päävalmentajavalinnan ylikävely, twitter-sekoilut jne..
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Antakaa sen twitter-kommentin jo olla.

Miksi? Jos joukkueen yv on koko ajan huonoa, niin kritisoidaanhan sitäkin jatkuvasti. Jos toimitusjohtajan twiitit ovat myötähäpeää ja vitutusta aiheuttavia pitkin kautta, niin totta kai niistäkin täällä annetaan palaute. Ei kai se Eskola mikään pyhä lehmä ole?
Tämän sanonut ennenkin eli Eskolan duuni yleisesti hyvällä tasolla, mutta somea ei hanskaa paitsi fanipoikien mielestä.
 
Pitkin kautta? Kuinka paljon niitä törkeyksiä nyt on sitten huudeltu, itseltä mennyt ilmeisesti valtaosa ohi? Se mikä ei ole voinut mennä keltään ohi on se, että täällä on nyt varmaan toistasataa viestiä itketty tuosta yhdestä kommentista. Jos joku aiheuttaa myötähäpeää, on se tämä loputon ruikutus.
 
Starbuck

En ota kantaa tohon Eskolan sometyöskentelyyn, mutta eihän tämä "negapettereille" kuittailu ole ainut pienoisen kohun nostattanut asia Eskolan Twiiteistä.

Tällä kaudella aikasemmin vitsaili täydellä hallilla ja joku fanihan luuli että toimari on tosissaan. Toisin sanottuna ihan kuluttajien harhaanjohtamista tämä, vaikka kyllä varmasti moni siitä näki läpi, että oli ihan mukahauska tsoukki.

Tämän lisäksi mm. toimittajat Nyholm ja Rantanen nosti viime kaudella Eskolan twitteröinnin esille. Ei ehkä ihan muodissa ole tommoset twiitit ammattilaisurheiluseuran toimarilta.
 
tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
2 peliä aikalailla samalla kaavalla. Eli johdetaan selvästi suurimman osan ajasta peliä ja homma hallussa, sitten keharoidaan koko peli vastustajalle. Kyl tepsi kaipaa kipeästi nyt sairastuvalta noi mitkä liikenee että muutkin kuin papat+ virta saisi jtn aikaan.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
En odottanut pistettäkään, mutta voi vittu että pitää taas sulaa viimeisillä minuuteilla ja ihan turhan jäähyn takia.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jossain vaiheessa kautta osattiin hoitaa peli kun johdettiin 5min ennen loppua. Ei enää. Vituttaa kyllä.
 
Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Vituttaa. Miten nää loput alettu joka pelissä sulaa..? En kyllä myöskään tajua, kuinka jyp näin kovassa kunnossa on. Ei toi mun mielestä niin erikoinen joukkue ole... vituttaa ku toi junttilauman kapteeni aina ratkasee.

Pitäsköhän sitä spinaa ja thorellia alkaa laittaa askiin?
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Joo kakkosena ollaan ja Jyppiin kuuden pisteen kaula. Maaliero 10 maalia parempi, eli kahden suoran tappion jälkeen vasta tasoissa. Nyt ei vituta niin paljoa, yllättävää kyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös