Vittumaisin kotityö?

  • 10 447
  • 92
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jatketaan vittumaisimpien asioiden saagaa. Mikä on mielestäsi vittumaisin kotityö?

Jokainen kunnon ketjunavaus pitää määrittelyparagraafin sisällään, joten aloitetaan määrittelyillä. Kotitöillä tarkoitetaan tässä ketjussa tavanomaisia kotona tai kodin hyväksi tehtäviä askareita, joita ihmiset tekevät itsensä ja taloutensa jäsenten hyödyksi. Näitä ovat esimerkiksi ruoan hankinta (vaikkapa perunoiden nosto omalta maalta, sienestys ja marjastus), ruoanlaitto, lastenhoito, tiskaaminen, siivoaminen, pyykinpesu ja vaatehuolto, erilaiset asunnon ja koti-irtaimiston ylläpito- ja kunnostustyöt, lämmitys- ja vesihuolto sekä pihanhoito- ja puutarhatyöt. Samoin talouden omien kulkuneuvojen korjaus- ja huoltotyöt itsetehtynä lasketaan kotitöiksi, samoin lemmikki- ja harrastuseläinten hoito. Myös kotitalouden hyväksi tehdyt ostoskäynnit ja muut tällaiset asioinnit katsotaan kotitöiksi. Ja niin edelleen, listaa voisi jatkaa liki loputtomiin erittelemällä tämän tyyppisiä töitä yksityiskohtaisesti.

Kotitöiden tekeminen vie perhanasti aikaa. HS:n artikkelin 26.4.2011 mukaan suomalaiset tekivät kotitöitä keskimäärin 23,5 tuntia viikossa, mikä olisi ollut suunnilleen OECD-maiden keskiarvotasoa. Tilastokeskuksen niin ikään vuonna 2011 julkaistun ajankäyttötutkimuksen mukaan ostosten tekeminen ja sekalaiset asioinnit veivät kotitalouksissa keskimäärin eniten aikaa. Seuraavaksi eniten kului aikaa ruoan valmistamiseen ja siivoamiseen. Neljäntenä tulivat lastenhoitotyöt. Jälkimmäinen poikkeaa tietysti muista mainituista siten, että aivan pienten lasten vanhemmilla tätä työtä on ihan helvetisti, kun taas lapsettomilla ja iäkkäämmillä tätä on vähän tai ei lainkaan.

Minun mielestäni vittumaisin kotityö on viemärin tai lavuaarin avaaminen. Pakko tuotakin on joskus tehdä, jos haluaa päästä likavesistä eroon ja ylipäätään käyttää lavuaaria.

Melko lailla vittumaista työtä on myös kompostin möyhentäminen, varsinkin jos käytössä kompostori, joka on niin sanotusti leikannut kiinni.

Ehkä kolmanneksi laittaisin kaikki katolle kiipeämistä edellyttävät työt. Sanoin vaimolle omakotitaloon muuttaessamme, että minun varaani ei sitten pidä laskea, jos tulee katolle asiaa. Olen kyllä käväissyt muutamasti kun on täytynyt, mutta ei se herkkua ole. En tykkää minkään vertaa korkeista paikoista, tuolillekin kiipeän vain pakon edessä.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Nyt on hyvä ketju.

Laiskana ihmisenä kaikki työt ovat lähtökohtaisesti vittumaisia. Kotityöt pitävät vielä sisällään fyysistä toimintaa, joka on työnteon ärsyttävin muoto. Kerrostaloasujalla kotitöiden määrä on onneksi pieni. Sen voin luvata, että mihinkään tontin nurkkaan en risusavottaa lähde tekemään tai piharakennuksia maalaamaan - asuinympäristön viihtyisyys on minulle pienempi hyvä kuin laiskottelu.

Vähäisistä toimitettavista kotitöistä miellyttävimpään päähän pääsevät kaupassa käynti ja tiskaaminen. Näitä tehdessä on mukava kuunnella musiikkia samalla. Imuroiminen on ihan ok.

Periaatteellisesti vittumaisin on ehkä sängyn petaaminen. Miksi tällaiseen aivan yhdentekevään asiaan pitää käyttää aikaa ja energiaa? Illalla se kuitenkin taas avataan. Itse työnähän se ei kovin hankala ole. Niin kuin ei kyllä mikään kotityö. Ne ovat vain samojen rutiinien toistamista ilman minkäänlaista pitkän aikavälin kehitystä. Vaikka imuroin tänään, koti on taas viikon päästä pölyinen.

Tyhmiä hommiahan ne ovat siis kaikki.

Edit: Ruoan laittaminen nälkäisenä, kun tiskit ovat tiskaamatta. Terve.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Nyt kun päästiin vauhtiin, kuka onneton pitää kasvimaata nykyisin? Teille tiedoksi, että sipulia, porkkanaa ja perunaa lähtee kaupasta jollain kymmenellä sentillä kilo. Tehkää sitä palkkatyötänne se aika, kun muuten kökkisitte kasvimaalla istuttamassa, kastelemassa, kitkemässä, nostamassa...
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Itellä taitaa olla tuo ruoanlaitto. Mikään ei vituta niin paljoa kuin alkaa nälkäisenä tekemään ruokaa täysin tyhjästä. Pahimmillaan kaikkien ruoanlaittovälineiden ollessa tiskauskunnossa. Hyvin pitkälle ruokani tuppaavat olemaan poikamiestyyliin viiden minuutin ruokia kuten lihapullat ja muusi, ranskalaiset ja nakit tai pyttipannu.

Tiskaaminen on ihan ok, imurointi jo ihan jees koska jäljen näkee, vessan siivous suorastaan mukavaa koska tuleepahan raikas tuoksu sen paskanhajun keskelle.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vittumaisin kotityö on koko ajan järjestellä, kun ties mikä huoltomies tulee tekemään tarkastuksiaan. Silti on helpompaa asua asunnoissa mitkä ovat päällekäin rakennettu jostain betonista ja raudasta tai mistä lie asbestista.

Miksi joku muuten petaa sänkynsä, olisi terveellisempää ja turvallisempaa jättää se petaamatta eikä kiinnittää sitä homehtumaan.

Teille tiedoksi, että sipulia, porkkanaa ja perunaa lähtee kaupasta jollain kymmenellä sentillä kilo. Tehkää sitä palkkatyötänne se aika, kun muuten kökkisitte kasvimaalla istuttamassa, kastelemassa, kitkemässä, nostamassa...

Emme käy samoissa kaupoissa. Ei ole kyllä kasvimaatakaan, mutta itkisin onnesta, jos tuohon hintaan jostain saisi.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Miksi joku muuten petaa sänkynsä, olisi terveellisempää ja turvallisempaa jättää se petaamatta eikä kiinnittää sitä homehtumaan.
Täällä myös yksi joka ei petaa sänkyään muuten kuin vieraiden tullessa. Tai joskus jopa vieraiden tullessa laitan vain makkarin oven kiinni. Musta tuntuu että jos päiväpeittoa veivaa on-off monta kertaa päivässä (nukun arkena yleensä yhdet päiväunet), niin siinä se pöly vasta lenteleekin pitkin kämppää.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kai se on ikkunoiden peseminenja pölyjen pyyhintä. Ensimmäistä en ole tehnyt kuin muutaman kerran, mutta oli kyllä perseestä. Aina jäi rantuja ja vettä sai olla vaihtamassa. Lisäbonuksena killuminen avoimen ikkunan äärellä useamman kerroksen korkeudessa. Pölyjen pyyhintä ei ehkä ole niin kamalaa, mutta turhauttaa, kun irtonainen pöly karkailee ja toisaalta päätyy ties mihin koloihin ja nurkkiin. Rasittavaa enemmän kuin vittumaista, mutta synkkää paskaa toki silti.

Ruoanlaittoa tai kaupassakäyntiä en oikein osaa laskea kotitöiksi. Hoidan tässä meidän taloudessa molemmat noin 98,5% ja ruokaa tulee laitettua vaimolle evääksi oikeastaan päivittäin/joka toinen päivä kohtuullisen alusta asti. Tämä toki vaatii kaupassakäyntiä myös päivittäin/joka toinen päivä, mutta se menee jotenkin automaationa. Tuttu kauppa, tutut hyllyt, tiedät tuotteiden paikat, siinäpä se.

Mökkihommista menevät klapikoneen käyttö (jopa hauskaa), ruohonleikkuu, kaislojenniitto, maalaaminen, pieni tai isompi rakentelu helposti, kun taas vitutusta aiheuttaa lähinnö niiden halkojen pinoaminen. Muutoin aika leppoisia puuhia. Toisaalta laulu voi olla toinen, jos/kun se mörskä siirtyy omiin nimiin ja nuo on _pakko_ tehdä eli eivät ole vain leppoisaa kesäpuuhastelua.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Miksi joku muuten petaa sänkynsä, olisi terveellisempää ja turvallisempaa jättää se petaamatta eikä kiinnittää sitä homehtumaan.
Inttianekdootti:

ErUuKoossa olin kuumeen vuoksi hikoillut sängyn patjankin läpimäräksi yön aikana. Aamulla sain tolkun miehenä ajatuksen käydä kysymässä upseerikokelailta, voinko jättää sängyn petaamatta, jotta se kuivuisi. Hehän eivät voinet näin vaativiin kysymyksiin vastata, vaan ohjasivat minut kouluttajan pakeille. Kouluttaja toisena tolkun miehenä kielsi esittämäni järjestelyn, koska moinen epäjärjestelmällisyys olisi ollut mahdottoman kiusallista, jos joku korkea-arvoinen upseeri olisi sen sattunut huomaamaan.

Tuota selitystä kyllä vähän epäilen, kun reserviupseerikoulun johtaja ei ollut moksiskaan, vaikka puhuttelin häntä vartiossa kapteenina everstin sijaan. Päinvastoin, mainitsi myöhemmin juhlapuheessaan, että olipas nohevia vartiomiehiä pakkasessa.

Se kouluttaja olikin kyllä tampio.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Nyt kun päästiin vauhtiin, kuka onneton pitää kasvimaata nykyisin? Teille tiedoksi, että sipulia, porkkanaa ja perunaa lähtee kaupasta jollain kymmenellä sentillä kilo. Tehkää sitä palkkatyötänne se aika, kun muuten kökkisitte kasvimaalla istuttamassa, kastelemassa, kitkemässä, nostamassa...
Meillä vaimo pitää kasvimaata. Perunaa, porkkanaa, sipulia, mansikkaa. Ei se mitään säästöä siitä hae, kunhan tykkää touhuta puutarhassa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Astianpesukoneen tyhjennys ehdottomasti. Sen homman usein delegoin muille perheenjäsenille. Hyi saasta se luukun avaaminen, kippoja, mukeja, veitsiä, vinopino lautasia... Sata miljoonaa pikkulusikkaa, lisää epämääräisiä kippoja. Täyttäminen taas on suosikki puuhaani ja keittiön jynssääminen ylipäätään.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Meillä vaimo pitää kasvimaata. Perunaa, porkkanaa, sipulia, mansikkaa. Ei se mitään säästöä siitä hae, kunhan tykkää touhuta puutarhassa.
Mikä sitä vaivaa? Eikö sitä mieluummin vaikka syleksisi kattoon?
 
Keittiö on ylivoimaisesti vittumaisin huone ja jokseenkin kaikki vittumaiset kotityöt sijoittuvat keittiöön.

Usein toistuvista kotitöistä vittumaisin on keittiön pintojen puhtaana pitäminen. Tomaattista kastiketta roiskuu tuolivuoren lailla pöytä- ja seinäpinnoille tämän tästä, liesituulettimen pintoihin alkaa kertyä rasvaista päällystettä, ikkunan raoista sisään tunkeutuva katupöly pinttyy kaakeliseen ikkunalautaan, jääkaappia pitäisi muistaa pyyhkiä, ja tiskeistä saa melkein kirosanan jo koneenkin kanssa, puhumattakaan ilman. Harvemmin toistuvista ylivoimaisesti vittumaisin on pakastimen sulattaminen. Taas oli sekin edessä, kun oli tullut suljettua ovi huolimattomasti, ja veti jäähän.

Lievästi vittumaisia hommia löytyy muualtakin kuin keittiöstä, esim. käymälän tyhjennys on semi paskaa hommaa, samoin sadevesikourujen tyhjennys, jos pytinki sijaitsee edes vähän lehtipuistoisella pelipaikalla. Kalan perkaaminen on myös muuttunut lievästi vittumaiseksi viime vuosien aikana, siinä jotenkin aina konkretisoituu kysymys, että millä oikeudella.

Yleensä ottaen kotityöt ovat kuitenkin enimmäkseen mukavia. Imurointi, mattojen tamppaus, kauppareissut, jopa se viemärien avaaminen, 5/5.
 

Jeffrey

Jäsen
Kovasti olen aina pitänyt ketjun avaajaa miehisenä miehenä, mutta valituksen aiheet sattuukin niihin miehisiin asioihin.

Kaikkihan osaa imuroida, tiskata tai pyykätä, mutta ai että sitä miehistä fiilistä, kun saat jonkun teknisen asian korjattua!

Minulle myöskään petaaminan ei ole niitä vittumaisia hommia. Ennen inttiä en pedannut juuri koskaan sänkyä. Nyt kuitenkin ollaan viitisen vuotta taivallettu koirani kanssa samoja polkuja, ja tuon takia myös petaan sänkyni. Koirat aina tykkää sängyllä makoilla, ja tuo petaaminen estää hiekan ja muun paskan kulkeutumisen lakanoille koiran mukana.

Minulle ehdottomasti vittumaisin homma on tiskaaminen, koneella tai ilman. Toinen olisi varmaankin ikkunoiden peseminen, mutta toistaiseksi olen onnistunut maanittelemaan jonkun hameväkisen tähän hommaan. Kokkailu ei myöskään ole minulle mikään ongelma. Kokkailen isoja satseja, josta pakastaa aina aterian tai pari, ja aina on muutamassa minuutissa ruokaa saatavissa, vaikka nälkä yllättäisikin.

Tiskaamisen ohella varmaankin laskujen maksaminen on se paskin homma. En vittu voi ymmärtää sitäkään, miten esimerkiksi sähkölaskuni nousee kokoajan, vaikka kulutus tai käyttö muutoksia ei juuri ole.

Ehkä kuitenkin ylivittumaisin homma on toisten jälkien korjaaminen, oli se sitten omassa asunnossa, meidän talossa tai taloyhtiön asioissa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ikkunoiden peseminen, helposti. Toki kaikki kotityöt vituttaa väsyynenä/kiireessä/nälkäisenä, mutta pääasiassa pyrin suorittamaan ne siten, ettei vireystila ole nollissa. Noin muutoin ei esim. imurointi tai pyykkien laitto sen enempää kiristä, mutta tuon ikkunoiden pesemisen voisin teettää jollain kotineekerillä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tee kuten Ilkka ja muuta hotelliin, ei tartte laittaa tikkua ristiin kämpän siisteyden eteen. Ai vaimo ja lapset? Kyllä ne siellä kotona pärjäävät keskenäänkin, naapurin Pekka viihdyttää vaimoasi ja kakarat tekevät pahojaan riippumatta siitä asuuko iskä kotona vai ei.

Ilkka on asunut jo yli 20 vuotta hotellissa

Vakavissaan jos ollaan, niin melkein kaikki kotityöt ovat vittumaisia. Imurointi ja lattioiden pesu ovat vähän vähemmän vittumaisia askareita, mutta joku tiskaaminen... hyi helvetti. Välttelen sitä viimeiseen asti, eli siis kunnes vaimo käskee tiskaamaan. Ruoanlaittoa en osaa ottaa kotityönä, se on ihan mukavaa puuhaa. Toki se varmaan on vähän erilaista ruokkia kuuden hengen perhettä, kuin tämmöistä kahden lapsettoman ihmisen ruokakuntaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Tiskaamiselle ääni täältäkin. Imuroiminen ja kylppärin jynssääminen tulee hyvänä kakkosena. Imurointi, pyykinpesu, ja paitojen/housujen silittäminen on ehkä tylsähköä, mutta ei mitenkään vittumaista.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Pyykinpesukoneen tyhjennys/vaatteiden kuivaaminen, ihan ylivoimaisesti. Joku on kuitenkin jättänyt tavaraa pyykkikoriin, sitten pitää osa pyykistä sylissä tutkia, mitä voi ja viitsii panna kuivausrumpuun, ja mitä panee narulle. Pyykkinaru on kotona sellaisessa ahtaassa välikössä ja siihen pyykin kasaaminen on todella vittumaista.

Mökkitöistä vittumaisinta on puiden pinoaminen, sekä veneenpohjan pesu.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mulla on sohva oikein kunnon pölypesä. Kämmenellä kun täräyttää oikein kunnolla, niin ei kun pölläys käy vaan. Kaikista tämmöisistä kohteista pölyistä eroon hankkiutuminen. Ei tuo nyt varsinaisesti vituta, mutta onhan tässä hommaa imurilla jyystää jos oikeesti haluaa saada pölyt kunnolla veke.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiskaus tai siivoaminen, etenkin se lattioiden pölynpyyhkiminen.

Helposti tuohon tiskialtaaseen kertyy se vuori ja sittenhän se on vielä vastenmielisempää. Harmi sinänsä kun ruoanlaitto on ihan jees hommaa, mutta kun siitä tulee tuota tiskiä niin ruoanlaittokin menee monesti sillä asenteella että mahdollisiman vähän tulee tiskiä. Ja tiskikonetta ei tähän asuntoon mahdu, tai ehkä sellainen pieni, mutta en tiedä ovatko mistään kotoisin?

Siivoamisessa imurointi menee, mattojen puistelu menee, pölyjen pyyhkiminen menee, mutta sitten tuo lattioiden pyyhkiminen on kyllä melkoinen haaste.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Voi kyynel. Että pitää ihan äänestää vittumaisin kotityökin vielä. mä olen tottunut pitämään kodin siistinä kun sellaisessa kodissa on myös kiva asustaa. Jos siistiminen on tuskaa ja vaatii lähes ultimaattisia voimavaroja niin eihän tuota sovi kiistämän. Jokainen asuu sellaisessa paikassa jossa on kiva....asua.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Lattiakaivon putsaaminen. Mikään muu ei yllä lähellekään sitä.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lattiakaivon putsaaminen. Mikään muu ei yllä lähellekään sitä.

Lattiakaivoihin saa sellaset verkot laitettua, jotka on helppo tyhjentää ja pestä mutta mikäs sen mukavampaa ku vetää kumihanskat käteen ja kaivaa limaa ja smäägää. Varsinkin lavuaarin tukosten putsaus on hyvää sterssin poistoa, ämpäri alle, ruuvi auki ja kaivamaan.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lattiakaivoihin saa sellaset verkot laitettua, jotka on helppo tyhjentää ja pestä mutta mikäs sen mukavampaa ku vetää kumihanskat käteen ja kaivaa limaa ja smäägää. Varsinkin lavuaarin tukosten putsaus on hyvää sterssin poistoa, ämpäri alle, ruuvi auki ja kaivamaan.
Terve vain.

Verkko on ihan kiva juttu juu, mutta se on kuitenkin viikossa tukossa ja sitten on tulvatilanne kylpyhuoneessa. Siinä tilanteessa ei voi leikkiä kuin kaarnaveneillä ja odottaa, että tulvatilanne rauhoittuu. Sitten edessä on kaivella karvoja ja ihopaskaa yms. viihdyttävää tavaraa täynnä oleva verkko pois kaivosta ja heittää se haisemaan lähimpään roska-astiaan.

Toki tuokin tilanne voittaa sen kaivon rämpisen sieltä syvältä, mutta samat tavarat ja paskat se on siinä verkossakin.

Kaikki kotityöt vituttaa joskus. Onko olemassa muka kotityötä joka ei joskus vituta? En ole keksinyt.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tänään on siivoustalkoot. Jokainen siivoaa jotakin. Minä siivoan yhden makuuhuoneen, työhuoneen ja yläkerran molemmat paskikset. Jos noiden touhujen jälkeen on vielä energiaa, niin siirryn autotallin kimppuun. Varsinaisia vittumaisuuksia nämä siivoamiset eivät pidä sisällään, mutta jotenkin on sellainen kutina, että päivän aikana ilmaantuu vielä jotakin nihkeää.

Tänä kesänä ei ole, useimmista kesistä poiketen, tarvinnut hävittää vielä ampiaispesää mistään. Se on potentiaalisesti vittumainen kotityö, riippuen olosuhteista. Jos homma on hallussa ja ampiaispesä on hävittämistä ajatellen helpossa paikassa, niin vittumaisuuskerroin on olematon. Toisinkin voi olla, jos esim. amppareita on paljon, ne ovat ärhäkkäitä, pesä on jossakin talon rakenteissa, ja piikkiperseillä on useita kulkureittejä pesäänsä. Silloin pitää odottaa myöhäisiltaan ja miettiä jo etukäteen kuinka toimia. Homma ei sinänsä ole tuolloinkaan vittumainen, mutta sellaista tuntumaa voi olla seuraavana päivänä, jos pesän hävitys ja otusten eliminointi kusee virhearvioiden takia pahasti.

Sisäsiistikin koira tekee tarpeet sisälle, jos ulos ei pääse. Ripulinen koira ei välttämättä pysty pidättelemään kauaa. Kotitöiden aatelia on runsaanpuoleisen hurtanripulin siivoaminen sisätiloista. Lillinki on suht vaivaton pyyhittäväksi ja mopattavaksi, kun ripuli on sileällä kivilaatalla, parketilla, laminaatilla tai muovimatolla. Sitten on paskempi juttu, jos koiran ripulia on irtomatoilla, pehmeästä jenkkityylisestä kokolattiamatosta puhumattakaan (onneksi en omista). Tai mikäli mahavaivainen koira on juossut ympäri taloa hädissään ja paskonut sinne tänne. Viimeksi mainitun tapauksen siivoamisesta on kokemuksia. Ei naurattanut juuri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös